Viime viikolla leivoin kesän ensimmäisen raparperipiirakan, tänä aamuna oli vuorossa kesän ensimmäinen raparperikiisseli.
5 vantteraa raparperin vartta
8dl vettä
1,5 dl sokeria
Pesaisin ja kuorin raparperinvarret, pilkoin pätkiksi ja heitin kattilaan veden ja sokerin kanssa. Annoin kiehua kunnes raparperit olivat pehmenneet eli n. 10 minuuttia. Sen jälkeen vuorossa oli suurustus.
1dl vettä
4 rkl perunajauhoja
Sekoittelin suurusliemen kylmään veteen, otin kattilan hetkeksi pois liedeltä ja kaadoin suuruksen joukkoon samalla kiisseliä sekoitellen. Uudelleen levylle sen verran, että sai pulpahtaa ja siinä se.
Kulhoon nakkasin muutaman pakastimesta löytyneen mansikan ja kippasin kuuman kiisselin päälle. Kiisselin päälle vielä ohut kerros sokeria ja nam. Kermavaahtoa kylkeen niin tämähän on loistava jälkkäri.
Lipstikkaa kasvaa pihan perällä ihan mahdoton määrä ja aiemmin sille käytön keksiminen on ollut jokseenkin haastavaa. Kun aikani olin ensin tutkaillut mitkä mausteet itselleni aiemmin vieraalle lihalle, sille villisialle, kävisi niin johan sille tuli käyttöä. Villisiassa lipstikka toimi täydellisenä maun antajana!
Tästä innostuneena päädyinkin tutkimaan mitä kaikkea lipstikasta voisi kehitellä ja kas. Lipstikkasuola putkahti kerran jos eräänkin koneen näytölle. Kehuttiinpa sitä jopa lihaliemen korvaajaksi, joten ei kun tuumasta toimeen.
Päädyin noudattamaan Himoleipurin vinkkejä lipstikkasuolan teossa eli lipstikka päätyi tuoreena blenderin uumeniin. Heitin sinne ohjeistuksen mukaisesti merisuolaakin himppasen sekaan mutta niin. Kyllä se on pakko todeta, että smoothien tekoon hankittu hyvä kone ei todellakaan ole enää alkuunkaan niin hyvä vaativammissa paikoissa.
Lopulta sitä lipstikkarouhetta oli vähän siellä sun täällä, sillä päädyin irrottamaan blenderin astian useampaan kertaan ja avittamaan rouhintaa leikkaamalla saksilla yrttejä. Sitkeys palkitaan ja niin vain minulla oli kuin olikin suht hyvin rouhittua yrttisilppua. Silppua oli kaikkineen puolisen litraa kulhossa ja päädyin yhdistämään useamman sivuston kautta saamani vinkit.
Toisaalla kun suolan määräksi oli laitettu sama kuin silpun, toisaalla taas suolaa neuvottiin laittamaan puolet silpun määrästä. Heitin suolaa silpun sekaan lopulta 3,5 dl joka oli mielestäni passeli määrä.
Himoleipurin ohjeistuksen mukaisesti jatkoin touhua, eli silppu pellille, uuniin kiertoilmalla lämpötilaksi noin 30 astetta ja ei kuin muihin puuhiin. Kävin useampaan kertaan sekoittelemassa silppua ja kas. Viisi tuntia myöhemmin totesin sen kokolailla kuivaksi. Annoin sen levähtää vielä pellillä parin tunnin ajan, levähdyspaikaksi valikoitui lievästi kuumahko kuisti.
Lopuksi surautin kuivan silpun vielä blenderissä, siinä hommassa kapine toimikin kerrassaan mainiosti ja niin vain elämäni ensimmäinen lipstikkasuola on nähnyt päivän valon.
Nyt lipstikkasuolasatsi 2 on uunissa kuivumassa, eilen hyödynsin pelkät lehdet ja tänään uuniin kuivumaan lehdistä ylijääneet varret. Mainio tuote, etten sanoisi. Huomenna lipstikkasuola pääsee maustamaan hirvipyöryköitä.
Ei siitä paljon jäänyt kerrottavaa, villisikapadasta jonka tein viikonloppuna. Kummipoika oli käynyt villisikametsällä pari viikkoa sitten ja kummitätihän osti lihaa hieman reippaammalla kädellä eli 15 kiloa päätyi pakastimeen.
Koska sitä lihaa nyt on reippaanlaisesti ja monensorttistakin vielä, niin päädyin hyödyntämään reilun kilon verran villisian takakinkkupaistipaloista tähän ruokaan. Pilkoin lihan aika roteviksi paloiksi ja laitoin pataan lisukkeeksi oliiviöljyä, soijakastiketta, reilusti valkosipulimurskaa ja vielä reilummin lipsitikkaa. Lisäksi himalajansuolaa muutama pyöräytys myllystä ja siinä se.
Koko komeus päätyi yöksi jääkaappiin marinoitumaan ja aamulla kippasin joukkoon vain vettä sen verran, että lihat peittyi. Uunissa possu pötkötteli useamman tunnin 150 asteen lämmössä ja voi pojat. Että tuli hyvää! Niin mureaa, että suorastaan suli suuhun ja maku…
Suosittelen! Nyt harkinnaassa on sitten isomman satsin hirven jauhelihasta pyöryköiksi vääntäminen tällä viikolla, mutta mietintää aiheuttaa lähinnä se jauhelihaan lisättävä jauheliha. Pitäisikö sen olla ihan sitä perussianlihaa vai mahtaisiko villisian jauheliha toimia kosteudun tuojana. Tätä jään nyt sitten vielä miettimään.
En ole koskaan erityisemmin pitänyt puuroista, vaikka niitä syönkin silloin tällöin. Sen sijaan olen hurahtanut täysin smoothieen, joka korvaa mielestäni enemmän kuin hyvin aamupuuron. Onhan smoothie silloin kun siihen laittelee riittävästi kaurahiutaleita lähes kuin tuorepuuroa. Kaurahiutaleiden määrää muuttelemalla smoothiesta saa puolestaan joko tuhdimman (menee melkein lusikoitavien puolelle) tai nestemmäisemmän, tämä oma versioni on siltä väliltä.
Smoothiet on siitäkin mukavia, että niiden makua voi halutessaan muokkailla mielensä mukaan. Tämä smoothie on oma perusversioni, joka tulee lähes päivittäin tehtyä. Välillä olen vaihdellut lähinnä marjoja, kaurahiutaleet ja turkkilainen jogurtti on sitä ihan perusainesta. Smoothiesta onkin tullut tyypillinen aamupalani, jonka teen edellisenä iltana jääkaappiin ja nautin aamusta työpaikalla ennen sorvin ääreen siirtymistä.
1,5 dl kaurahiutaleita
4 rkl turkkilaista jogurttia (reilun kokoisia)
mangososetta purkista
banaani
mustikoita pakkasesta puolisen desiä
mansikoita pakkasesta desi-puoltoista
1,5 rkl steviaa
(vaniljasokeria oman maun mukaan)
Kaikki ainekset blenderiin, tehot kaakkoon ja välillä maun tarkistus. Koko komeus jääkaappiin odottamaan seuraavaa aamua (itse juon tästä yleensä kunnon lasillisen heti valmistuksen jälkeen, kun on vaan niin hyvää)
Hassu juttu. Lähes joka kerta, kun olemme olleet lomareissussa ja yöpyneet hotellissa on tullut aamupalalla syötyä tätä herkkua. Ja yhtä monesti olen päättänyt, että pitää ostaa chia-siemeniä kotiinkin, mutta kappas. Aina ne on unohtuneet, joka saattaa johtua osin siitäkin etten yleensä itse hoida taloutemme kauppa-asioita tätä nykyä.
Tänä vuonna päädyimme talvilomalla muutamaksi yöksi Krakovaan ja siellähän tätä herkkua oli jälleen tarjolla. Tällä kertaa muistin vielä kotonakin päätökseni ostaa chia-siemeniä kotiin ja niinpä niitä sitten kävin varta vasten viime viikolla hakemassa.
Vanukasohjeita on netti pullollaan ja niiden pohjalta lähdin erilaisia versioita testailemaan, mutta mikään ei ihan suoraan ollut juuri sellainen kuin toivoin. Mutta niin, kuten vanha totuuskin sen kertoo, niin vain kokeilemalla pääsee mieleiseensä tulokseen ja nyt se mieleinen tulos on tällä viikolla löytynyt.
Tässä siis oma versioni chia-vanukkaasta:
1 dl kaurajuomaa
1,5 rkl chia-siemeniä
1 rkl turkkilaista jogurttia
ripaus steviaa makeutta antamaan
ripaus vaniljasokeria makeutta ja makua tuomaan
Oma tyylini on nakata chia-siemenet kulhoon, sekoitella niihin makeutusaineet ja kipata sitten päälle kaurajuoma. Sekoittelen muutaman kerran ja lisäilen jogurtin ekalla sekoittelukerralla. Herkku jääkaappiin ja sieltä sitten lasiin kun sen aika on eli yleensä iltapalaksi.
Tällä kertaa lasiin päätyi mangososeraita väliin, päälle laittelin vielä kaupan tuoreita mustikoita ja vadelmia.
Jouluhan se sieltä taas tulla tärskähtää paikalle ja nyt kun torpan piparitouhuaja otti ja muutti viimein omilleen, niin pakkohan se oli ottaa piparitouhut eilen omiin käsiin. Piparit tuli perinteiseen tapaan ihan kaupan pakastealtaan taikinasta. Samalla päädyin kokeilemaan maustekakun tekemistä, mutta niin. Kuivakakut ei oikein ole juttuni, joten eipä tuon koostumuksessa hurraamista ollut. Kakku oli jokseenkin ylikiinteää mallia, maku kyllä oli ihan ok eli jokuhan siinä meni pieleen.
Perinteiseen tapaan joulukukkina lähtee maailmalle jälleen näitä limppuja. Tein tänään kolme litran taikinaa, kaksi ihan perusmallia eli ruisjauhoilla ja yhdessä satsissa korvasin ruisjauhot jälleen grahamjauhoilla, tämä siksi että yhden kukan saajan vatsa ei ruista kestä. Makuun jauhojen vaihto ei kovinkaan paljon onneksi vaikuta. Limppuja tuli kaikkineen 10, 6 valtavan kokoista ja 4 himppasen järkevämmän kokoista.
Siinä leivonnan lomassa, ts taikinan nousemista odotellessa tein joulua varten myös punasipulipikkelsiä ja kiitin itseäni siitä, että tajusin kesällä ostaa mandoliinin. Sillähän sipulin siivutus kävi suitsait sukkelaan ja ilman kyyneleitä. Viimeisen taikinan nousua odotellessa uskaltauduin sitten kokeilemaan elämäni ensimmäisen kerran sinapin valmistusta.
Moinen ideahan iski aamulla siinä ylen uutisantia netistä selaillessa. Strömsössä oli tehty kymmenen minuutin sinappi ja väittivät, ettei ole vaikea alkuunkaan joten mikäs. Töihin kun kurvailin joka tapauksessa marketin kautta (ne punasipulit) niin nappasinpa samalla sitten sinappijauhetta ja sinapinsiemeniä. Ja tottahan nuo turisivat! Sinapista tuli todella hyvää!
Limppu-urakan valmistuttua piti jo luovuttamani keittiöosastolla, mutta mikä lie hulluuskohtaus siinä iski ja niin vaan päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla vielä tiikerikakun teon siihen loppuehtooseen. Eilen kuivakakkuohjetta kaivellessa ja perinteiseen maustekakkuun päätyessäni kun törmäsin myös tiikerikakkuohjeeseen, joka vaikutti vallan mainiolta.
Tämän kyseisen tiikerikakun tekotapa kun oli kokolailla sama kuin epäonnistuneen maustekakun ja pakkohan se oli lähteä kokeilemaan, että mikä siinä maustekakussa nyt oli mennyt sitten niin mönkään. No nytpä tiedän. Ei ne valehtele, kun väittävät, että voin pitää olla oikeasti huoneenlämpöistä, samoin munien ja niin, väittäväthän ne vielä, että rasva ja sokeri pitää vaahdottaa keskenään ihan KUNNOLLA, eikä vaan vähän sinne päin.
Aivan täydellinen koostumus! Ainoa mikä nyt sitten vielä kaipaa harjoittelua on saada raidat oikeasti raidoiksi, tosin aika nopeasti hoksasin miten toisestakin raidasta olisi oikeasti saanut raidan, eikä suinkaan mitään täplää. Mutta kuten sanottu. Se koostumus ja maku. Bueno!
Nyt alkaa jouluvalmistelut olla aika hyvällä mallilla, maanantaina jatketaan sitten lopuilla keittiöosaston touhuilla.
Oman maan tuotoksien käyttö, jos joku, on taloudellista ja terveellistä puuhaa. Ja sitä ekologista touhuakin vielä, minä kun säilön mehut aina pakastimessa muovisissa limpparipulloissa. Tänään maijassa lähti porisemaan satsi kolme, pari satsia on pakkaseen jo ehtinyt eli kohtahan siellä on jo parikymmentä litraa juotavaa. Ja marjojen keittelyä en ole vielä edes aloittanut, ne on pakkasessa odottamassa omaa vuoroaan.
Tänä vuonna omenasato on totta tosiaan ollut iso ja omenien koko. Harvoin ne näin valtavia ovat tuolla vanhassa puussa olleet. Oma arvioni pihan omenapuun iästä on hyvinkin tuollaista 50-60 vuoden luokkaa, pihassahan se tönötti jo 25 vuotta sitten kun tähän muutimme eikä se enää silloinkaan ollut mikään nuorukainen vaan ikää oli ainakin parikymmentä vuotta ellei enemmänkin. Lajike taitaa olla Huvitus, ainakin näin olen vuosien varrella päätellyt.
Joka vuosi se silti tekee satoa, milloin enemmän ja milloin vähemmän ja tänä vuonna se on se enemmän. Kaikkineen keittelin kaksi kymmenen litran ämpärillistä omenoita, sekaan nakkasin pari litraa karviaisia. Lantattavaa mehua tästä määrästä tuli kaikkineen 7 litraa. Mehun sokeroinnin teen vasta lopuksi kattilassa, kun kaikki mehut on valuneet siihen siivilän läpi.
Maijalla mehun keittäminen on toki hidasta puuhaa eikä sitä mehuakaan irtoa alkuunkaan samoja määriä kuin mehuasemalla puristamalla tulisi, mutta väliäkö tuon. Minulle maijalla keitetty omenamehu tuo aina lapsuuden kesät ja mummolan mieleen, siellä kun omenapuita oli hyvinkin reilut kymmenkunta pihassa ja käytännössä elokuun alkupuolelta asti tuntui, että mummolassa oli jatkuvasti mehumaijassa omenamehu tuloillaan.
Vinkkinä muuten omenamehun maijalla keittelijöille, kannattaa pilkkoa omenat neljään osaan, niin mehu alkaa helpommin ja nopeammin irtoamaan.
Muutama päivä sitten törmäsin Facebookin kotiruokaryhmässä aivan älyttömän hyvältä vaikuttaneeseen kurkkusalaattiohjeeseen. Minä kun en erityisemmin piittaa mistään kruusailusta tai tuunailusta siinä kohtaa kun on kyseessä perinteiset herkut ja niihin luen kurkkusalaatinkin kuuluvan.
Alkuperäinen ohje oli ämpärilliselle ja ämpärillisenhän minäkin sitten päätin tehdä, etenkin kun ohjeen kommenteissa mainittiin kerran jos toisenkin, että sen voi säilöä lämmittämättömällä kuistilla vaikka läpi talven ja aina se on yhtä herkullista ja säilyvää, vaikka lämpötilat siellä vähän heittelisivätkin pakkaselta plussalle.
Joten niin. Töiden jälkeen suuntasin läheiseen markettiin hakeakseni tarvittavat ainekset. Avomaankurkkuja pusseihin latoessani ennätin hetken miettiä sitäkin, että näinköhän pitäisi ostaa uusi talousämpärikin samalla kertaa, mutta niinhän siitä kävi että muistikuvani väitti kivenkovaan talousämpärin kannen olevan keittiön kaapissa kun niitä alkukesästä raivasin.
Kotona ryhdyinkin samantien toimeen. Avomaankurkut lavuaariin pesuun, yleiskone silppuriosineen esiin ja talousämpäriä noutamaan. Niinpä niin… Eipä sitä hemmetin kantta sitten löytynytkään mistään, joten mitä hemmettiä. Onneksi kaapissa oli tupperin 7,5 litrainen kulho kansineen joten mikäs. Pienennetään sitten sen verran satsia, että sen saa siihen sopimaan.
Näin jälkikäteen blondiaivot sanoo, että 10-litraisesta kun vähennetään 7,5-litraiseen on syytä jakaa aineiden määrä neljällä ja kertoa saatu tulos kolmella. Siis näin jälkikäteen. Voin kertoa, että tupperin kippo tuli likipitäen ääriään myöten täyteen enkä todellakaan pystynyt sekoittelemaan aineksia siinä, vaan talousämpärissä. Toisaalta, menipä vielä paremmin sekaisin, kun kippasin ne sekoittelun jälkeen siihen tupperin kippoon.
Ohjekin olisi toki kiva, eikö? Tämä ohje on nyt sitten neljälle kilolle kurkkua, ei viidelle kuten alkuperäinen ohje.
4 kg avomaankurkkuja
2 kiloa sipulia
tillipuntti
Liemi:
0,8 l etikkaa
0,4 l vettä
16 dl sokeria (itse käytin hillosokeria, kuten ohjeen jakanutkin kertoi käyttäneensä)
4 rkl suolaa
Pese ja raasta avomaankurkut. Kuori ja raasta myös sipulit (YÄK, mikä homma ja mikä kirvely silmissä) ja silppua joukkoon tilli. Sekoittele ämpärissä hyvin sekaisin.
Kiehauta liemi ja kippaa se ämpäriin, sekoittele ja sulje kansi. Malta 3 päivää ja nauti. Epäilenpä, että meillä tuo määrä ei kauaa happane kipossa, siinä määrin hyvä lisuke se on vähän siihen sun tähän evääseen.
Ohjettahan voi varioida ja niin moni oli tehnytkin, oli lisätty paprikaa, todettiin sinapinsiementenkin siihen passaavaan samoin kuin valkosipulin ja niin edelleen, mutta minähän en tosiaan varioinut vaan kiskoin juuri eikä melkein ohjeen mukaisesti.
Nyt kun avomaankurkut on kohtuu halpoja ajattelin huomenna pyörähtää heti aamusta työmatkalla hakemassa lisää niitä ja nakata huomenna vielä ihan sen ämpärillisenkin tulemaan. Ajattelin tosin kokeilla seuraavaan satsiin, josko silputtu sipuli toimisi yhtälailla, sitä kun saisi kaupan pakastinaltaasta ilman, että joutuu itkemään silmiään päästään valmistusvaiheessa.
Niin. Täytyy tosin muistaa samalla reissulla ostaa uusi kansi talousämpäriin.
Jopa onkin vierähtänyt aikaa siitä, kun olen viimeksi jonkin ruokaohjeen tänne lisäillyt ja jos totta puhutaan, niin tovi on mennyt siitäkin kun olen viimeksi tehnyt lasagnea. Isäntä toki lasagnea aika-ajoin touhuaa, mutta isännällä on tuolloin käytössä kaupan puolivalmisteet ja mikäs, hyväähän se on sekin kun isäntä sitä aina tuunailee.
Itse kun teen lasagnea, niin se on olevinaan työlästä ja hitakaista hommaa ja siksipä sitä tulee suht harvoin tehtyä. Pastalevyjä nyt en sentään itse väsäile, mutta kastikkeet teen itse ja etenkin jauhelihakastike vie aikaa, etenkin jos päädyn valmistamaan sen hauduttamalla. Siltikin torpan ainoa oikea lasagne on tämä itseni tekemä vaikka takuuvarmasti joku todellinen italialaisen lasagnen fani toteaa heti ohjetta katsottuaan, että höpö höpö, tämä mitään lasagnea ole.
Alkuun tehdään jauhelihakastike, ragu, joka on muuten siitä mainio, että se toimii ihan vain keitetyn pastankin seuralaisena. Tässä käytän vähän päivästä riippuen kahta eri tyyliä, joskus saatan ruskistaa jauhelihan ja kuullottaa sipulit, mutta faktaa on ettei se ole välttämätöntä. Tänään päädyin haudutukseen, kiirutta kun ei ole.
Etenkin silloin, kun kastike toimii pastan kaverina eikä ole mitään kiirusta hommassa, laitan ainekset muhimaan aamupäivällä ja kolmen-neljän tunnin jälkeen kastike on melkolailla parhaimmillaan. Jos taas on kiirus, niin silloin mennään ruskistuslinjalla, se kun nopeuttaa valmistusta. Laitan ohjeen perusmäärälle, jolla yleensä teen, tänään tein tosin molemmat kastikkeet puolitoistakertaisina.
800g naudan jauhelihaa
1 prk paseerattua tomaattia
1 prk tomaattimurskaa
2 tl valkosipulimurskaa
200 g sipulikuutioita
rkl kuivattua timjamia
rkl kuivattua oreganoa
n. 1/2 tl mustapippurirouhetta
2 lihaliemikuutiota
tl sokeria
(suolaa)
(halutessa lisää valkosipulia, joko murskana tai jauheena)
Kuten todettua, tällä kertaa oikaisin tässä kohtaa reippaasti, eli enpä ruskistanut saati kuullottanut mitään, vaan nakkasin jauhelihan raakana pataan, lisäsin kaikki muut emmeet ja sekoittelin mössön kylmänä tasaiseksi. Tämän jälkeen koko höskä sai muhia hellalla omassa ylhäisessä yksinäisyydessään hyvinkin kolmisen tuntia.
Juustokastike
kunnon nokare voita
1 dl vehnäjauhoja
n. litra maitoa kuumennettuna
1 aurajuustokuutio
sitruunapippuria
(suolaa)
Sulatin voinokareen ja nakkasin joukkoon vehnäjauhot, pyöritelin hetken padassa mutta en sentään ruskistanut. Joukkoon lisäsin kuumennettua maitoa samalla sekoitellen, näin välttyy paakuilta. Annoin hautua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen lisäilin murustellun aurakuution sekaan. Halutessaan voi lisäillä muitakin juustoja, itse nakkasin tällä kertaa aurakuution kaveriksi mm. jääkaapista löytyneet emmental- ja mozzaerellaraastepussit, auraa kun ei ollutkaan kuin se yksi kuutio. Lisäksi raastoin kastikkeeseen vielä Gran Castellia.
Maustoin sitruunapippurilla ja myllystä pyöritin vielä himalajasuolaa joukkoon.
Kun kastikkeet oli valmiita alkoi kasaaminen. Mitään varsinaista kerrosmäärää en ole määritellyt, mutta sanoisin että lasagnelevyjä menee peruskastikemäärään noin parikymmentä kappaletta uunivuokaan eli neljä per kerros. Itse tein tällä kertaa isompaan vuokaan, siihen levyjä menikin sitten kolmisenkymmentä.
Kokoamisen aloitan aina jauhelihakastikkeesta eli se pohjalle, kerros levyjä, juustokastike, jauhelihakastike ja taas levyt. Samaan tapaan jatketaan ja päällimmäiseksi jätetään sitten juustokastikekerros. Sen verran nappiin kastikemäärät osui tällä kertaa, että ragua jäi suunnitelman mukaisesti hieman yli. Meillä kun yksi tenavista ei pidä lasagnesta, joten hänelle keitän pastaa kyytipojaksi.
Paistaminen noin 175 asteessa 45-50 minuuttia eli kunnes lasagnelevyt on pehmeitä. Pehmeyden saa näppärästi tarkistettua haarukalla painamalla. Päälle voi paiston loppuvaiheessa vielä ripotella juustoraastetta, jos pitää ihanasti venyvästä ja vanuvasta kuorrutuksesta. Itse annan lasagnen aina vetäytyä 15-20 minuuttia paiston jälkeen ennen syömistä, tuolloin minusta maut ja koostumus on parhaimmillaan.
Nyt kun tässä on joutunut tottumaan siihen, ettei pysty syömään pureskeltavaa ruokaa, niin pakkohan se on välillä kokeilla jotain ihan omaakin iänikuisten kaupan valmistuotteiden tilalle. Tomaatti on aina ollut ihan lempparikasvikseni ja ehkä juuri siksi tässä on tullut maisteltua useamman firman tomaattikeittoja, jotka toki on olleet hyviä, mutta nyt oli ihan pakko kokeilla tusata soppaa ihan itse.
Voin kertoa. Sairaan hyvää! Vielä kun annokseen upotti muutaman fetakuution, leipäsiivun pilkottuna ja raejuustoa, niin johan oli taivaallista ja täyttävää. Suosittelen kokeilemaan! Hommahan alkoi tietysti tomaattien kalttaamisella, itselläni oli n. 1,3kg kypsiä terttutomaatteja. Mitä kypsempi niin sen parempi, näin väitän.
Kalttaaminen taas on yksi maailman simppeleimmistä hommista, ristiviilto tomaatin kärkeen, hetkeksi kiehuvaan veteen ja kun kuori alkaa irrota viiltokohdan vierestä niin tomaatit ylös vedestä. Sitten vain kiskotaan kuoret irti, monesti ne lähtee ihan puhtaasti sormilla, mutta voihan siinä halutessaan käyttää vaikka veitsen syrjääkin apuna.
Tässäpä vielä ohjeen ainekset, jos joku haluaa kokeilla.
10 kypsää terttutomaattia 200g sipulikuutioita 3 valkosipulinkynttä 2 kanaliemikuutiota 0,7l vettä 2-3rkl tomaattipyrettä 2rkl sokeria 1tl suolaa silputtua tuoretta basilikaa useampi pyöräytys himalajansuolamyllystä useampi pyöräytys roasted garlic and pepper-myllystä 5 siivua paahtoleipää
Lorautin pataan tilkan oliiviöljyä ja pyörittelin sipulikuutioita ja valkosipulimurskaa padassa, samalla pilkoin tomaatit pienemmiksi poistaen samalla karaosat niistä.
Sipulien pehmittyä ja saatua hieman kullansävyä kylkeensä lisäsin pataan pari kanaliemikuutiota, tomaatit ja niiden leikkaamisessa laudalle tiristyneen mehun sekä vettä. Pilkoin tuoreen basilikan pieneksi silpuksi, nakkasin sen sekaan lisäten samalla suolaa ja sokeria, ja pyöräytinpä joukkoon vielä himalajansuolaa ja roasted garlic and pepper-mausteseosta.
Viimeiseksi kaivoin esiin paahtoleipää, leikkasin kuoriosat siivuista pois ja laitoin ne hieman pienempinä paloina pataan. Kansi päälle, levy niin pienelle että soppa edelleen kiehui ja muihin puuhiin. Välillä toki kävin uteliaana hämmentelemässä ja nuuhkimassa ja ai että, mitkä tuoksut padasta tulikaan!
Sopan poristua pari tuntia kaivoin esiin sauvasekoittimen ja vedin sopan sileäksi kattilassa. Makustelin, lisäsin vähän mustapippurirouhetta ja himalajansuolaa ja makustelin uudelleen. Poikakin siihen tuli lusikkansa kanssa hääräämään ja hieman siinä kimpassa arvoimme, että heitämmekö sekaan vielä tuorejuustoa vai emme, ja niinhän siinä kävi, että jääkaapista löytyneen valkosipulituorejuustonkin loput päätyi soppaan.
Nojatuolin uumenista 