Sämpylät kuuluu automaattisesti keiton kylkeen, mutta nyt en jaksanut sulatella margariinia joten mentiinkin öljyllä. Aivan mielettömän pehmeitä tuli näistä sämpylöistä.
0,5 l kättä hieman lämpimämpää vettä
vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
vehnäleseitä
kaurahiutaleita
. 0,5 dl oliiviöljyä
Heitä kulhoon muutama desi vehnäjauhoja, puolisen desiä kaurahiutaleita, saman verran vehnäleseitä, sokeri ja suola sekä kuivahiiva. Sekoittele keskenään ja lisää vesi. Lisää jauhoja niin, että taikina alkaa olla mukavaa käsiin. Lisää öljy, vaivaa tasaiseksi ja lisää tarvittaessa jauhoja vaivailun aikana.
Kannattaa jättää taikina suht pehmeäksi ja antaa sen nousta noin 30 minuuttia. Vaivaa taikinaa vielä hieman leivinpöydällä ja pyörittele siitä mieluisesi kokoisia sämpylöitä. Anna nousta pellillä liinan alla sen aikaa kun uuni lämpiää 225 asteeseen. Paista n. 10 minuuttia ja peittele heti uunista ottamisen jälkeen liinalla.
Lapset muisteli, että äiti on joskus vuosia sitten tehnyt ehkä maailman parasta kanakeittoa. No, muistanhan minäkin joskus sellaista superherkullista tehneeni, mutta se oli tehty jostain kanapadan jämistä ja perunoista sekä kermasta, noin suunnilleen. Parhaalla tahdollanikaan en saanut mieleeni, minkä kanapadan loput mahtoi olla kyseessä joten.
Keittiösävellyksiä loman kunniaksi eli testailut kehiin. Mielenkiinnolla jäin odottamaan tuloksia kun aamulla keiton tulille laitoin. Oma näkemykseni kun liki keitosta kun keitosta on se, että mitä kauemmin se saa hellalla muhia niin sen parempaa se on. Vahingosta viisastuneena päätin tällä kertaa ihan suosilla kirjata samantien keiton ainekset ylös ettei vaan käy niin, että taas lyö tyhjää jos keitto lasten mieleen putkahtaa.
Isohkon satsin (n. 7l kattila) ainekset menee samalla kaavalla kuin kattilan kokokin, eli noin:
reilu 2 litraa vettä
pari kiloa kuutioituja perunoita
4 kanaliemikuutiota
200 g sipulikuutioita
Nämä ainekset nakkasin kattilaan ja seuraava osio päätyikin pannulle:
900 g hunajamarinoituja kanasuikaleita
reiluhko tl punaista currytahnaa
n. tl inkivääritahnaa
pari teelusikallista valkosipulimurskaa
pari ruokalusikallista tomaattipyrettä
passeli kippaus sweet chili-soosia
useampi pyöräytys roasted garlic and pepper-myllystä
Paistoin broitsusuikaleiden pinnan kiinni pannulla, samalla painelin niitä hieman pienemmiksi paistolastalla. Sekaan nakkailin sitten mausteet ja annoin vielä hetken muhia pannulla. Broitsut sopan sekaan ja hautumaan.
Tarkistin maun pariin otteeseen, päädyin lisäämään vielä himppasen tomaattipyrettä tuubista keiton sekaan ja kun maku (ja haudutusaika) oli passeli kippasin joukkoon tölkin kermaa. Voin kertoa, hyvää tuli! Mitään erityisen tulista tämä ei todellakaan ole, koska emme tyttären kanssa välitä tulisesta, mutta makuahan saa lisättyä juuri niin potkaisevaksi kuin tahtoo esim chiliä lisäämällä.
Tänään taisi valmistua jo kymmenes pari kiukkupöllöistä. Nämä vain on niin mukavia ”ajatusnarikkaan”-kudottavia, ettei mitään rajaa. Josko vielä yhdet puikoille, sitten voisikin pitää taukoa näistä kavereista.
Ja näin pääsemme muokkaamaan aikaisempia mokiamme. Eli niin. Pikkupianistit pääsi uudelleen puikoille, mutta vain varren yläosastaan. Alunperinhän näissä meni nuotit nurinpäin, joten mikäs, ei kun uusiksi varsien yläosat. Yllättäen en tietenkään saanut alkuunkaan samantien aikaiseksi, vaan päätin antaa sukkien lojua aikansa laatikossa (lue unohdin ne) ja kaivoin ne viimeinkin eilen sieltä esiin kääntääkseni nuotit oikein päin.
Koska aiemmat nuotit oli tehty 64 silmukalla ja tällä kertaa olinkin *hups* piirtänyt nuottien kaavion 60 silmukalle, niin hiemanhan siinä oli sitten säätöä. Säätö on aina säätöä eikä tuo nyt niin kummoinen homma ollut.
Katkaisin sukan varren juuri tämän kaaviossa näkyvän nuottialueen alapuolelta ja lähdin kutomaan kuviointia oikein päin vartta ylös, ensin tosin kavensin valkoisella alueella pois 4 silmukkaa. Näissä sukissa se toimi ihan hyvin, sillä varsi oli aika reilu itselleni.
Joustimeksi tein hieman pidemmän pätkän valepalmikkoa ja päättelin sukat islantilaisella päättelyllä. Siihen löysin mainion ohjeen Piiamarialta. Nyt on nuotit oikein päin ja sukat käytössä.
Pitkällisen ”opettele nyt se tikapuutekniikka”-hokemisen ja todella monesti toistetun ”no en tod”-vastauksen jälkeen kävi kuin kävikin niin, että päädyin sen opettelemaan. Itse asiassa, sehän on aivan sairaan helppo sen jälkeen kun hoksaa miten se tehdään. Opettelupäätöstä helpotti osaltaan sekin, että katsoin videon jossa tikapuusilmukat kudotaan oikein, joten saman kaavan mukaan tein itsekin.
Koska tikapuutekniikka olikin helppo, niin arvaahan sen. Unikoita alkoi pukata liki liukuhihnalta. DIYPROJECTS_FINNISH-blogista löytyi mainio kaavio kuvioon ja sen mukaan kudoinkin parit sukat, ensimmäiset 3,5 puikoilla ja toiset 4 puikoilla. Tämä taas johtui siitä, että oma käsialani on jokseenkin tiukahko, joten 3,5 puikoilla tuli aika napakka varsi.
4 puikoilla taas silmukat ei asettuneet mielestäni alkuunkaan nätisti ja jotenkin siinä vaiheessa alkoi jo sukan takaosan omaan silmään ”kummallinen” ulkonäkökin häiritä, joten päädyin piirtämään blogista ottamani ohjeen Knitbirdiin ja lisäämään siihen neljä silmukkaa ja sitä kautta hieman lisää kuviointia. Näin varren silmukkamäärä nousi 60 silmukkaan ja omaan silmään takaosasta tuli tasapainosemman näköinen. Samalla pystyin palaamaan takaisin 3,5 puikkoihin.
Siniset sukat oli ensimmäiset jotka tein ja ne tein 56 silmukan ohjeella, pinkeissä käytin 60 silmukan kaaviota. Pinkeissä sukissa kavensin ennen kantalappua pois 4 silmukkaa ja tein kantalapun tavalliseen tapaani. Kärjen kudoin 56 silmukalla sinisissä sukissa, pinkeissä tein kiilakavennuksia niin kauan, että silmukkamäärä oli 48 koska sukat tuli sippoiselle neidille.
Mukavat tehdä ja kuten sanoin, tikapuutekniikkakin osoittautui vallan helpoksi. Ja hei, kaaviot näihinkin sukkiin löytyy ihan Pinterestistä…
Lukaisin tuossa päivänä eräänä bloggausta langoista kirjoneuletöissä. Kyseinen bloggaaja mietti sitä, onko ”markettilankojen” käyttö häpeä vaiko ei. Tätä samaa olen kuullut monen käsitöitä harrastavan työkaverinkin miettivän. Että jos kuitenkin pitäisi tilata ihan sitä kunnon lankaa tai mennä jonnekin kunnon lankoja myyvään liikkeeseen.
Itse en ole moisia oikeastaan koskaan miettinyt ennen kuin nyt kun innostuin tekemään villapuseroita. Niin. Voiko villapuseron tai -takin tehdä niistä ”markettilangoista”. Aika hassua. Kun sanoo ”markettilanka”, niin jotenkin siinä on häpeällinen kalskahdus mukana vaikka minusta markettilangat on pääosin varsin hyviä lankoja peruskäyttöön.
Villapusero-ohjeita tutkaillessani päädyin myös tutkailemaan annettuja lankasuosituksia ja siis apua. Pelkät langat villapuseroon olisi maksaneet hyvinkin sen 100 euroa ja niitä olisi joutunut jopa odottamaan pitkien toimitusaikojen takia. Hätäiselle ihmisellehän moinen ei käy alkuunkaan, kuten ei lankojen hintakaan.
Dropsin langoista
Päädyinkin kokeilemaan Dropsin Karismaa, joka osoittautui vallan hyväksi päällineulelangaksi (moni lanka kutittaa omaa ihoani todella herkästi) ja villatakkiin kokeilinkin sitten Dropsin Limaa. Voin kertoa, että olen ollut järin tyytyväinen näihin lankavalintoihini. Yhden puseron lankojen hinnaksi on tullut parhaimmillaankin noin 30 euroa, joten puhutaan aivan eri hinnoista kuin lankakauppojen hinnat on.
Toki tiedän, että monet lankakaupan langat on hintansa väärti, ja sitä en lähdekään kieltämään, mutta itselleni jokainen kudottu vaate on käyttövaate jonka en ole ajatellutkaan kestävän ikuisesti. Jossain kohtaa aion tosin tilata itselleni villatakkiin jotkut kalliimmatkin langat ja sen takin oletan sitten kestävänkin maailman tappiin.
7-veljestä on ollut aina luottolankani kun sukkia olen tehnyt. Sukat kestää hyvin käytössä ja konepesukin käy nyppyyntymättä ja kulumatta. Yhtäkään sukkapariani en ole vielä saanut puhki asti käytettyä, tosin poikani on tässäkin onnistunut mutta aikaa siihenkin meni.
Myönnettäköön, kun keräkoko muuttui niin itseä se hieman riipaisi mutta edelleen, uskollisesti hain marketin hyllystä seiskaveikkaa uusiin sukkiin. Tässä kohtaa joudun tosin toteamaan, että nyt on hieman harkinnan alla jatko kyseisen merkin kanssa sillä mielestäni laatu on tullut alas kuin lehmän häntä viimeisen vuoden-puolentoista aikana.
Sekalainen seurakunta
Ihan aina seiskaveikalta ei ole löytynyt juuri sitä itselle mieleistä väriäkään, joten muutamaan kertaan on tullut tilattua lankoja netin kautta sukkiin. Nämä pöllöperhesukat on tehty mm niillä tilatuilla langoilla. Ylärivin pöllöt on seiskaveikkaa, vihreät Kaupunkilangan Kivijalkaa, lilat pöllöt on TeeTeePallasta ja turkoosit jälleen seiskaa.
Eilen tilasin jälleen lankoja sukkiin, sillä jotenkin on mitta aika täynnä löyhäkierteisiä ja yllättävän paljon heinän ruokoja sisältäviä seiskoja. Ennen tilausta päädyin tosin ostamaan muutaman kerän Kehrän Lauria, siitä kun olen kerran aiemmin kutonut yhdet sukat ja silloin lanka oli mielestäni ihan kohtuullista. Eilen ostetut kerätpä ei olleetkaan.
Sormieni iho on kohtuu tottunut kutomiseen joten langat ei ihoon juurikaan vaikuta mutta toisin kävi tällä kertaa. Ensinnäkin lanka oli kutoessa ihan älyttömän karheaa. Minkäänlaista luistoa puikoilla ei ollut, oli kuin olisi kivirekeä yrittänyt kiskoa. Pahinta oli kuitenkin ehkä se, että sormien iho alkoi kipeytyä. Sitkeänä sissinä sain silti aikaiseksi kaksi sukan vartta ja terätkin teen samalla langalla kunhan iho ehtii hieman toeta koettelemuksestaan.
Tuleviin sukkiin tilasin sitten useamman kerän Kaupunkilangan Kivijalkaa, se kun oli edellisellä kerralla todella mukavaa kudottavaa. Katsotaan, mitä puikoilta ensi viikolla putoaa kunhan langat saapuvat.
Nyt kun se steekkauskin vei ihan mukanaan, niin mikäs. Islantilaisia neuleita-kirjasta Ranga-villatakin ohje ja steekkauksen kautta voittoon. Näitä on todella mukava tehdä. Sen verran nyt tätä mallia 2 tehdessä opin, että en todellakaan tee keskialueen leikkausalueelle kolmea nurjaa isompaa leikkausaluetta, nyt tein 5 silmukan leikkausalueen ja olipa se vetoketjun laittelu kikkailua.
Koska nälkä kasvaa syödessä, niin viiden villapuseron jälkeen oli ihan PAKKO kokeilla josko saisi itselleen villatakin aikaiseksi. Lankana jälleen Dropsin Lima, perusohjeena Strömsö-puseron malli isommalla mitoituksella, kaarrokkeen malli pitkältikin omasta päästä revitty.
Päädyin tekemään puseroa pitkältikin Strömsön koon XL mukaan, hihojen mitan tein itselleni passelisti koolle S. Tein sekä helmaan että hihansuihin 2o, 1n-joustinta mieleiseni pätkän jonka jälkeen tein hihansuihin ja helmaan kuvioinnin.
Sen verran sävelsin hihojen kanssa, että valmiissa hihassa oli lopussa 70 silmukkaa, joista siirsin 16 silmukkaa apulangalle. En siis päätellyt kainaloaukkoa, kuten ensimmäisessä paidassa, vaan olen siirtynyt käyttämään apulankaa ja kainaloiden silmukointia lopuksi. Tähän neuvoon törmäsin sattumalta Asevelikylässä-blogin päivityksessä.
Samaista apulangalle siirtämistä kaarrokeosaan siirtyessä hyödynsin puseron yläosassakin, mielestäni saan kainalot paljon siistimmiksi silmukoimalla kuin neulomalla ne jälkikäteen yhteen. Myös vartaloa lähdin tekemään Strömsö-ohjeen mukaan sillä erolla, että kudoin edessä keskellä aina kolme silmukkaa nurin. Niistä tuli steekkauksen kohta.
Yläosan kaarrokeosaan napsin kuviovinkkejä sieltä täältä ja lopulta sain kuin sainkin siitä mieleiseni. Kaarrokkeen kavennuskerrokset vaihtuivat vielä kutomisen aikana, mallikaaviossa ne on nyt eri kohdissa kuin työssäni tein. Tämä onkin sitten seuraava asia johon aion perehtyä, mutta hyvin tuo pieni muokkaus silti toimi ja takista tuli todella hyvä päälle.
Kaarrokeosan valmistuttua kudoin vielä 20 kerrosta 2o, 1n-joustinta ja päättelin työn löyhästi. Joustimen keskellä jatkui kolmen nurjan rivi, sillä vetoketju sai tässä takissa tulla ihan alhaalta ylös asti. Päättelin langat ja heitin takin likoamaan pyykkietikalla höystettyyn veteen pariksikymmeneksi minuutiksi. Sen jälkeen muotoilin sen kuivumaan telineelle, sillä luin jostain että neuleen ompelu koneella on helpompaa kun se on ensin muotoutunut ja pehminnyt sopivaksi.
Odottavan aika on pitkä….
Ja sitten oli edessä se veret seisauttava hetki. Tikkaus ja aukileikkaus. Tottakai alku meni säheltäessä, otin ja päräytin mustalla langalla siksakit molempiin suuntiin ja totesin, että kas. Se ei nyt ihan erotu se lanka tuosta ylä- saati alaosasta. Että niin. Koneeseen punainen lanka ja homma uusiksi. Ja sitten leikkaamaan…
Olin aivan varma, että tähän se homma nyt kosahtaa, mutta ei! Leikkaaminen onnistui hienosti ja kas. Aikani kauhusta kärsittyäni uskaltauduin hakemaan vetoketjunkin ja ompelemaan sen kiinni. Vetoketjun kohdistaminen kuvioiden kanssa oli oikeastaan se vaativin tehtävä, muuten homma oli helppoa kuin heinänteko.
Mikään kedon kaunein kukkanen tämä ei ole, mutta hei. Eka ikinä, joten ei tarvitse ollakaan. Itselle silti täydellinen!
Ja kun niitä alkoi tulla, niin niitä vain tuli. Näitä on niin hauska kutoa telkkarin ääressä, että päätin käyttää useamman kerän näihin samantien. Nyt on sukkaralli hetkeksi ohi, luvassa olisi oman villatakin steekkaus ja aukileikkaus, jota olen kauhulla siirtänyt eteenpäin jo useammalla päivällä.
Saa nähdä tuleeko tänään tehtyä moinen, sillä loppiaisen suunnitelmissa on paljon muutakin kuin käsityöt eli voi olla, että tulee siirrettyä vielä kotvanen eteenpäin.
Nojatuolin uumenista 