Elämän puu

Eipä ole hetkeen tullut päivitettyä tänne mitään, vaikka toki tässä vähän sitä sun tätä käsityön tynkääkin on tullut tehtyä. Villapuseroita syntyi kevättalven kuukausina lopulta 7 kappaletta ja muutamat kämmekkäätkin tuli kudottua, mutta eipä ne tänne blogiin päätyneet.

Pääosin aika on mennyt viime viikkoina olkkarirempan parissa nikkaroidessa ja nyt kun se viimein valmistui oli aikaa keskittyä vähän muuhunkin. Ja tottahan se piti sitten haukata taas kerran joku ihan hullu palanen, olkkaria remppaa varten tyhjennellessä kun kätköistä löytyi neljä kerää Novitan Cotton Crochet-lankaa.

Siispä virkkailemaan. Ja kun kerran virkkaillaan, niin virkkaillaan sitten ihan tosissaan. Pinterestistä osui silmään kerran jos toisenkin tämä Elämän puu ja ilokseni sen mallikin oli ilmaiseksi saatavilla. Malli löytyy täältä.

Halkaisija tämän kehikossa on 50cm, käytin 1.5mm koukkua. Lankaa meni hieman vajaa 50g.

2 kommenttia artikkeliin ”Elämän puu

  1. Aloitin tekemään tätä, mutta ainakin alku vaikuttaa siltä, että saako tästä suoraa millään. Aaltoilee kovasti. Kuuluuko asiaan?

    Tykkää

    • Jos olet seurannut kerrosten silmukkamäärien lisäämistä tarkasti, niin aaltoilu ei haittaa mitään työn edetessä. Itselläkin ekoilla parilla-kolmella kerroksella aaltoili työ, mutta hyvin se siitä alkoi silitä kun työ eteni.

      Tykkää

Jätä kommentti Seidi Peruuta vastaus