Airfryer-pyörykät

Vaihteeksi keittiöosastolle…

Philips airfryer XXL

Tällainen vempain eksyi torppaan noin vuosi sitten ja kyllähän se on liki päivittäisessä käytössä ollut. Ei niinkään allekirjoittaneen, mutta neitonen nyt 20vee sillä tykkää lämmittää milloin mitäkin.

Varsinaista ruoanlaittoa kapineella ei ole juurikaan tullut harjoitettua, mutta mielessä se on monesti ollut ja mikäs. Nyt otin härkää sarvista ja lähdin kokeilemaan lihapyöryköitä.

Herkullisia!

Itselleni on aina ollut kohtalainen ongelma pyöryköiden maustaminen, yleensä niistä tulee hieman mauttomia tai ainakin suolattomia. Aikani nettiä selattuani osuin ohjeeseen, jossa mielestäni etenkin suolaa oli aika paljon. Mikäs, kokeilemaan!

Ihan yks yhteen en taikinaa tehnyt, sillä jauhelihaa oli itsellä vähemmän ja muutenkin olen ehkä hieman yksoikoisempi tekemisissäni.

Eli näin, ensin tein maustehässäköinnin korppujauhoineen:

2 dl vettä johon liotin puolikkaan lihaliemikuution

hieman vajaa desi korppujauhoja

1 rkl paprikajauhetta

1 tl maustepippuria jauhettuna

2 tl mustapippurirouhetta

vajaa tl chilimausteseosta

himppasen reilut 2 tl suolaa

2 tl valkosipulimurskaa purkista

Kun tämä hässäkkä oli valmis nakkasin vielä joukkoon

3 kananmunaa

puoli pussia sipulikuutioita pakkasesta

useamman varren ruohosipulia pilkottuna

2 rkl perunajauhoja

800 g jauhelihaa

Taikinan vaivattuani annoin sen levähtää jääkaapissa pari tuntia, sillä aikaa touhusin raparperipiirakan. Tämän jälkeen pyörittelin massan lihapulliksi, itsellä tästä satsista tuli 37 pyörykkää ja lähdin paistamaan niitä airfryerilla.

Paistoin lihapyörykät neljässä satsissa airfryerissa, todnäk olisi mennyt kolmessakin. Lämpötilaksi laitoin 200 astetta ja ajaksi 9 minuuttia. Noin puolessa välissä paistoa avasin fryeria ja ravistelin koria niin että pyörykät sai tasaisesti väriä.

Jos kotoasi jo löytyy tämä laite, niin SUOSITTELEN pyörykäiden paistossa! Aivan uskomattoman hyviä pyöryköitä. Tässä kohtaa tietysti moni sanoo, että pöh. Mitä eroa niissä nyt on uunissa tehtyihin, etenkin jos kertoilmauunissa tekee. No, on niissä.

Kaikki mehut jäi lihapyöryköiden sisään, toisin kuin uunissa jossa osa nesteistä tuppaa väkisinkin tursuilemaan pellille. Airfryerissa lämpötila on samantien niin kova, että se sulkee pyörykän pinnan heti eikä nesteet sieltä ulos tirise.

10 kommenttia artikkeliin ”Airfryer-pyörykät

  1. Tein ohjeen mukaan pikkaisen muunneltuna. Hyvin pysyivät kasassa ja herkullisia tuli. Minulla jahelihana oli vähärasvaista hirveä, joten siinä syy variointiin.

    Tykkää

    • Airfryer toimii mielestäni todella hyvin näiden paistamiseen, pysyy nesteet pyöryköiden sisällä. Täytynee myös kokeilla jossain kohtaa hirven jauhelihaa, sehän se vasta herkkua on!

      Tykkää

  2. Kokeilin joskus tätä. Lopputulos: paloivat kiinni hyvin öljyttyyn ritilään ja kaikki rasva valui pöntön pohjalle.

    Tykkää

    • No onpas harmillinen juttu! Itsellä ei ole palaneet kiinni, olen käynyt aina noin puolessa välissä paistoa ravistelemassa koria niin että ovat päässeet pyörimään siellä.
      Aika jännä kuinka erilailla ihmisillä nämäkin toimii siellä fryerissa, mutta niinhän se on muutenkin ruokaa laitellessa. Samoista aineista ei saa samaa tulosta vaikka tekisi kuinka kieli poskessa ohjetta noudattaen 🙂

      Tykkää

  3. Iso rasvalammikko föönin pohjalle ja lihapullat paloivat kiinni hyvin öljyttyyn ritilään. Seuraavaksi kokeilen siinä vuoassa.

    Tykkää

  4. Tänne kanssa tuli eksyttyä paistoaikojen tarkistuksen vuoksi, kun ne ei koskaan itselläni pysy päässä.

    Taikinan puolesta itse tykkään heittää valmissipulikeittopussin sekaan, mikä tuo makua ja hiukan kiinteyttää taikinaa koska se on jauheena. Yksi pussi per 400g jauhelihaa ja yksi kananmuna sekä ~200g kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia sekä mausteet niin hyvä tulee.

    Tällä kertaa tuli pilkottua sekaan yksi sipuli ja mausteeksi mustapippuri, suola, chilirouhe ja vähän grillimaustetta. Turkkilaista jugua tuli vähän reilusti joten jouduin lisäämään kaksi murskattua hapankorppua ja lopuksi karvan verran karkeaa vehnäjauhoa.

    Maustehommat muutenkin menevät vähän tunteen mukaan. Ruohosipulista ja pilkotusta tomaatista väännetty Pico de Gallon jämä meni viimeksi sekaan kuin myös valkosipulimurska ja olikohan ruokalusikallinen tomaattipyrettä. Sipulikeittopussi on kuitenkin ehdoton. Se yksinään riittää jos haluaa miedon maun ja kaikki muu on sitten pientä kokeilua.

    Tykkää

  5. Kyllähän Air Fryerillä tulee vaan parhaat lihapullat.
    On tullut jo niin monta kertaa tehtyä.
    Eikä ole koskaan epäonnistuneet.

    Tykkää

  6. Oletus oli että AirFryerissä tulee hyviä pullia. Nyt ekaa kertaa kyseisessä käytössä koska laite vasta Pukin tuoma ja kaikkea kokeillaan.

    Resepti oli hiukan eri, mutta chiliuute (Rajamäen, pullossa) ja valkosipulimurska on ehdottomia maustamiseen, melkein ruoka kuin ruoka, tulee ”salaa” livautettua sekaan.

    Paistoaikaa ja -lämpötilaa tulin itseasiassa tarkistelemaan netistä kun tähän törmäsin. Oletus on että laitteen myötä lihapullien (perheen suosikki) valmistus omalla osallani lisääntyy sillä vaikuttaahan tämä helpolta uunin lämmitykseen ja/tai pannulla käristämiseen ja sitten uunissa kypsentämiseen rasvassa lionnutta leivinpaperia myöten.

    Ja vaikka itse melkein AirFryer-neitsyenä kommentoin niin ota ihmeessä tuota härkää sarvista useammin ja kovempaa. Varsinkin näillä sähkön hinnoilla ja ihan nopeuden ja helppouden vuoksikin tuntuu aivan ehdottomalta vehkeeltä, ellei nyt sitten käytössä ole uudehko ja energiatehokas kiertoilmauuni ja valtavan kokoinen perhe, mikä vaatii isomman vehkeen kuin AirFyer.

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus