Ciabattaa ja villisikasoosia

Oi ettien että! Välillä on pakko touhuta vähän jotain toisenlaista sapuskaa iänikuisten perusruokien tilalle ja viikonloppuna siihen oli hyvin aikaa. Niinpä päädyin kaivamaan pakkasesta villisian paistia, jonka annoin sulaa muutaman tunnin ajan huoneenlämmössä ja leikkasin sen puolijäisenä passelin paksuisiksi siivuiksi.

Pakkaseen pitäisi muutenkin saada nyt lisätilaa, kummipoika oli onnistunut jo kertaalleen hirven kaadossa ja kauttakin on vielä jäljellä. Sehän tarkoittaa sitä, että tämän pakkaset on kohta jumissa, sillä poika on innokas metsästäjä. Sen perään täyttyy pojan oman äidin pakastin ja kas, kummitäti on jonossa kolmantena. Nam!

Siivujen päälle pyöräytin perussupermaustettani eli Santa Maria Pepper with roasted Garlicia ja tottakai lisäksi vielä merisuolaa myllystä. Lihat sai imeä makuja sen aikaa kun touhusin focaccia-taikinan nousemaan, tällä kertaa ohjeeksi päätyi useamman eri sivuston ohjeiden yhdistelmä.

Ihan perusohjehan on aineiden osalta seuraava:

1 pss kuivahiivaa

3,5 dl vettä

7 dl vehnäjauhoja

2 tl merisuolaa

0,5 dl oliiviöljyä

Jutun juoni on vaivaamisessa ja oliiviöljyssä. Taikina pitää jättää suht ”veteläksi” ja antaa sen nousta kaikessa rauhassa liinan alla, itse annan taikinan kohota jopa pari tuntia. Uunivuokaan reippaasti oliiviöljyä, taikina päälle, levitys käsin ja uudelleen liina päälle. Kun taikina on noussut uudemman kerran uunivuossa painellaan siihen sormin reikiä, mihin tuupitaan tahdotut lisukkeet.

Päälle vielä oliiviöljyä, lisää suolaa myllystä ja leipä paistumaan 225 asteeseen, kunnes se on kauniin värinen. Yleensä paistoaika on 20-25 minuutin luokkaa.

Focaccia-taikinan noustessa otin ja paistoin pikaisesti lihoihin pinnan ja lisäsin pannulle vielä sipulia, valkosipulia ja kas, vettä sekä smetanaa. Lopuksi nakkasin joukkoon jauhettua inkivääriä ja sehän muuten sopi kuin nenä päähän.

Soosi sai hautua parin-kolmen tunnin alla miedolla lämmöllä, sillä aikaa pyörittelin focaccian uudelleen nousemaan uunivuokaan. Valitettavasti torpassa ei ollut rosmariinia tuoreena, mutta mikäs. Sipulikuutioita, fetaa ja puolitettuja kirsikkatomaatteja päälle ja siinähän se.

Oli muuten ihan älyttömän oivallinen ateria! Nuorin poika evästeli kastikkeen riisin kera, kolmonenkin tuli kaverinsa kanssa syömään ja me tyydyimme heidän kanssaan ihan vain siihen focacciaan ja soosiin.

Villisikaa stroganoffin tyyppisesti

Villisikaa on pakkasessa vallan mainiosti ja koska riistaruoat porukalle maistuu, vaikkakaan muut ei niitä uskaltaudu tekemään, niin päädyin eilen ottamaan reilun kilon palapaistisatsin pakkasesta jääkaappiin.

Aikani tuumittua mitä siitä lähtisin tekemään päädyin soveltamaan stroganoffin ohjetta. Lopulta sapuska muotoutui pitkälti pyöräyttäen paistipalat pannulla ja ripottamalla jauhoja pannulla niiden päälle ennen uunivuokaan asettelua. Tässäpä ohje moiseen sapuskaan.

n. kilo villisian paistia paloina

voita paistamiseen

vehnäjauhoja pannulle (ehkä puolisen desiä meni kaikkineen)

0,7 l vettä, jolla huuhdotaan pannu aina paistosatsien välillä

punasipuli kuutioina

3 tl valkosipulimurskaa

(nekin pyöräytin pannun kautta)

Uunipataan ripottelin paistokertojen välissä seuraavat mausteet:

6 tl lipstikkasuolaa

0,5 dl tomaattipyrettä

1 tl sokeria

0,5 tl valkopippuria

Tämän jälkeen uunipata päätyi uuniin 150 asteeseen, aina välillä kävin sitä hieman siellä härkkimässä ja loppuvaiheessa lisäsin purkin smetanaa ja toisen kermaa.

Kaikkineen pata pötkötti uunissa reilun 3 tuntia, valmiin padan päälle pilkoin vielä pari suolakurkkua. Eväät syötiin riisin kanssa ja ai että, oli hyvää!

Villisikapata

Ei siitä paljon jäänyt kerrottavaa, villisikapadasta jonka tein viikonloppuna. Kummipoika oli käynyt villisikametsällä pari viikkoa sitten ja kummitätihän osti lihaa hieman reippaammalla kädellä eli 15 kiloa päätyi pakastimeen.

Koska sitä lihaa nyt on reippaanlaisesti ja monensorttistakin vielä, niin päädyin hyödyntämään reilun kilon verran villisian takakinkkupaistipaloista tähän ruokaan. Pilkoin lihan aika roteviksi paloiksi ja laitoin pataan lisukkeeksi oliiviöljyä, soijakastiketta, reilusti valkosipulimurskaa ja vielä reilummin lipsitikkaa. Lisäksi himalajansuolaa muutama pyöräytys myllystä ja siinä se.

Koko komeus päätyi yöksi jääkaappiin marinoitumaan ja aamulla kippasin joukkoon vain vettä sen verran, että lihat peittyi. Uunissa possu pötkötteli useamman tunnin 150 asteen lämmössä ja voi pojat. Että tuli hyvää! Niin mureaa, että suorastaan suli suuhun ja maku…

Suosittelen! Nyt harkinnaassa on sitten isomman satsin hirven jauhelihasta pyöryköiksi vääntäminen tällä viikolla, mutta mietintää aiheuttaa lähinnä se jauhelihaan lisättävä jauheliha. Pitäisikö sen olla ihan sitä perussianlihaa vai mahtaisiko villisian jauheliha toimia kosteudun tuojana. Tätä jään nyt sitten vielä miettimään.