Kurkkusalaattiohje

Muutama päivä sitten törmäsin Facebookin kotiruokaryhmässä aivan älyttömän hyvältä vaikuttaneeseen kurkkusalaattiohjeeseen. Minä kun en erityisemmin piittaa mistään kruusailusta tai tuunailusta siinä kohtaa kun on kyseessä perinteiset herkut ja niihin luen kurkkusalaatinkin kuuluvan.

Alkuperäinen ohje oli ämpärilliselle ja ämpärillisenhän minäkin sitten päätin tehdä, etenkin kun ohjeen kommenteissa mainittiin kerran jos toisenkin, että sen voi säilöä lämmittämättömällä kuistilla vaikka läpi talven ja aina se on yhtä herkullista ja säilyvää, vaikka lämpötilat siellä vähän heittelisivätkin pakkaselta plussalle.

Joten niin. Töiden jälkeen suuntasin läheiseen markettiin hakeakseni tarvittavat ainekset. Avomaankurkkuja pusseihin latoessani ennätin hetken miettiä sitäkin, että näinköhän pitäisi ostaa uusi talousämpärikin samalla kertaa, mutta niinhän siitä kävi että muistikuvani väitti kivenkovaan talousämpärin kannen olevan keittiön kaapissa kun niitä alkukesästä raivasin.

Kotona ryhdyinkin samantien toimeen. Avomaankurkut lavuaariin pesuun, yleiskone silppuriosineen esiin ja talousämpäriä noutamaan. Niinpä niin… Eipä sitä hemmetin kantta sitten löytynytkään mistään, joten mitä hemmettiä. Onneksi kaapissa oli tupperin 7,5 litrainen kulho kansineen joten mikäs. Pienennetään sitten sen verran satsia, että sen saa siihen sopimaan.

Näin jälkikäteen blondiaivot sanoo, että 10-litraisesta kun vähennetään 7,5-litraiseen on syytä jakaa aineiden määrä neljällä ja kertoa saatu tulos kolmella. Siis näin jälkikäteen. Voin kertoa, että tupperin kippo tuli likipitäen ääriään myöten täyteen enkä todellakaan pystynyt sekoittelemaan aineksia siinä, vaan talousämpärissä. Toisaalta, menipä vielä paremmin sekaisin, kun kippasin ne sekoittelun jälkeen siihen tupperin kippoon.

Ohjekin olisi toki kiva, eikö? Tämä ohje on nyt sitten neljälle kilolle kurkkua, ei viidelle kuten alkuperäinen ohje.

4 kg avomaankurkkuja

2 kiloa sipulia

tillipuntti

Liemi:

0,8 l etikkaa

0,4 l vettä

16 dl sokeria (itse käytin hillosokeria, kuten ohjeen jakanutkin kertoi käyttäneensä)

4 rkl suolaa

Pese ja raasta avomaankurkut. Kuori ja raasta myös sipulit (YÄK, mikä homma ja mikä kirvely silmissä) ja silppua joukkoon tilli. Sekoittele ämpärissä hyvin sekaisin.

Kiehauta liemi ja kippaa se ämpäriin, sekoittele ja sulje kansi. Malta 3 päivää ja nauti. Epäilenpä, että meillä tuo määrä ei kauaa happane kipossa, siinä määrin hyvä lisuke se on vähän siihen sun tähän evääseen.

Ohjettahan voi varioida ja niin moni oli tehnytkin, oli lisätty paprikaa, todettiin sinapinsiementenkin siihen passaavaan samoin kuin valkosipulin ja niin edelleen, mutta minähän en tosiaan varioinut vaan kiskoin juuri eikä melkein ohjeen mukaisesti.

Nyt kun avomaankurkut on kohtuu halpoja ajattelin huomenna pyörähtää heti aamusta työmatkalla hakemassa lisää niitä ja nakata huomenna vielä ihan sen ämpärillisenkin tulemaan. Ajattelin tosin kokeilla seuraavaan satsiin, josko silputtu sipuli toimisi yhtälailla, sitä kun saisi kaupan pakastinaltaasta ilman, että joutuu itkemään silmiään päästään valmistusvaiheessa.

Niin. Täytyy tosin muistaa samalla reissulla ostaa uusi kansi talousämpäriin.