Villatakkiprojekti osa 1

Villatakkiprojekti tosiaan käynnistyi, mutta veikkaanpa, että tästä projektista on takuulla tulossa pidempi kuin viikon-parin juttu. Näin äkkiseltään veikkaisin, että tuskin ennen tammikuun loppua tämä valmistuu, mahtaako vielä silloinkaan, koska tätä teen aina silloin tällöin joutessani ja jo pelkkä arpominen vetoketjun ja nappilistan välillä vie takuulla aikaa.

Mutta niin, tärkein ensin eli hurraa! Löytyihän se, mieleinen malli, kun aikani nettiä pelmailin. Kaavio tähän kuvien malliin löytyi Pinterestistä ja muutaman kiemuran kautta löytyi sitten nimi sekä mallille että blogille, jossa tästä mallista on vielä lisää kuvia. Kyseinen blogi on nimeltään Lauréus ja sieltä löytyy muitakin hauskoja malleja, joten käykääpä tutkimassa.

Tässä kyseisessä mallissa on otettu aika vahvasti vaikutteita riddarista ja sitä kautta lienee nimeksi on päätynyt Svissari. Lisäksi värimaailma on runsaampi kuin mitä villatakkiini tulee, mutta jokin tässä vain osuu niin kohdalleen.

Silmukkamääriä blogista en bongannut, mutta eipä hätää. Etsin muutaman VGn Alpaca Brissille tarkoitetun ohjeen ja pähkäilin niiden osalta silmukkamääriä. Ihan ne ei automaattisesti osuneet tämän kanssa yhteen, sillä tässä lankana on ollut Dropsin Karisma, mikäli blogitekstiä oikein tulkitsin. Mutta eipä hätää! Ainahan voi muokkailla silmukkamääriä ja mallia, jos ei ihan ole sitä mitä on tarpeen, eikö?

Päädyin aloittamaan neuleen ylhäältä, joten aloitukseen tein 84+5 silmukkaa, eli varsinaiselle takille 84 ja 5 silmukkaa steekkausta varten. Kaulukseen tein 2o,2n-joustinta, steekkauskohdan kudoin niin, että sekä eka että vika silmukka viiden sarjasta oli oikea ja niiden keskellä oli kolme nurjaa.

Tein kaulusosasta kohtalaisen pitkän, likemmäs kymmensenttisen. Kauluksen jälkeen lähdin kutomaan kahdella värillä mallikaaviota ja noin puolessa välissä hoksasin, että niinpä niin. Kuten ajattelinkin jo aloittaessa. Jos teen kaikki lisäykset, niin eihän se toimi vaan takista tulee aivan liian iso. Jokainen lisäys kun lisäsi 28 silmukkaa eli lopulta minulla olisi ollut puikoilla 252 silmukkaa, joka vastaisi ennemminkin kokoa L kuin S.

Nyt neule on sitten odottamassa jatkoa, sillä muutama projekti tosiaan pitäisi saada päätökseen ennen kuin tähän voi kuluttaa aikaa. Lisäksi edessä on vielä se jatko-osan piirtäminen, minulla kun tosiaan jää se lisäys nro 6 tekemättä.

Projektia pukkaa

Niinhän siinä kävi, että vaikka tahto on luja, niin mieli on kovin heikko. Silmukointeja uupuu, yksi Ipa-parikin keikkuu puikoilla ja mitenkäs sitten kävikään. No uusi lanka vei ihan mennessään, eli pakko se oli puikkopuutteista huolimatta ryhtyä tuumaan ja toimeen eli hups vaan.

Jostain piironkien ja laatikoiden uumenista löytyi yhdet vitosen pyöröt, jotka nyt tokikaan ei ole Chiaogoot vaan mitkä lie, mutta saivat ajaa asiaansa kun päädyin kokeilemaan ihan vähän vaan onnistuisiko niillä villatakin kauluksen joustin. Onnistuuhan se kun tahtoa riittää.

Näin ollen julistan virallisesti villatakkiprojektin alkaneeksi vaikka niin. Olisi tuossa yksi villasukkatilauskin odottamassa ja se on PAKKO saada valmiiksi ennen joulua. Mutta niin. Ei sille mitään voi. Kovin on mieli heikko, heikko silti vaikka miten tahtoa olisikin.