Vuosi vaihtui

Hyvin toimi, melatoniini. Koiruus ei kuolannut, ei läähättänyt, ei säntäillyt, ei yrittänyt piiloutua mihinkään. Rescue-kaverilla, joka valitettavasti asuu ihan sen rakettien lähettelypaikan vieressä, oli pauke sujunut hieman samoin, toki sillä erolla, että kaveri oli päättänyt liimata itsensä sängyn uloimpaan nurkkaan ja tarkkailla sieltä tapahtumia. Pihahommissa tuokin oli silti normaalisti käynyt, tytär oli hieman katsellut vain tarkemmin hetket jolloin niihin pystyi siirtymään.

Nyt heräsikin itselle kysymys, että miksi, oi miksi, en aiemmin ole ollut tästä vaihtoehdosta tietoinen. Itselle jäi todella hyvä mieli siitä, ettei oman koiruuden tarvinnut olla kuin peura ajovaloissa. Koiruus hämmensi omistajiaan vielä lisää sillä, että hän halusi ehdottomasti käydä pissalla vartti ennen vuoden vaihtumista, jo tuolloin pauketta oli reippaanlaisesti.

Vielä hullummaksi homma meni, kun koiruus oli sitä mieltä, että oikeastaan. Hän voisi myös tulla katsomaan sitä kovinta pauketta pihaan, kun olimme itse sinne pari minuuttia ennen vuoden vaihtumista suuntaamassa. Aika nopeasti mieli tosin muuttui, ulkorappusille ehdittyään kaveri totesi, että no ehkä ei sittenkään. Jos hän vaikka ihan tästä kuistilta katselisi.

Siinä kohtaa kun rytinä ja pauke pääsi lopullisesti irti totesi kaveri, että jaa. Josko sittenkin hän siirtyisi sisälle. Mutta kuten sanottua. Ei yhtä ainoaa kuolalänttiä, ei yhtä ainoaa piilottelua, ei yhtä ainoaa sydän-hakkaa-mä-kuolen-hetkeä. Mahtavan upeaa koiruudelle.

Sen verran koettelemus silti kävi koiruuden sielun ja sisimmän päälle, että unihan siinä tuli ja nyt sitä unta on sitten riittänytkin. Ihan peruspissa- ja kakkahommissa on käyty ja siinä se, muuten ei ole ollut intoa heilua pihassa. Joka on omistajille ihan jees, ottaen huomioon, että mittari repii ulkona edelleen likemmäs -20 asteen lukemia.

Loppujen lopuksi vuoden vaihtuminen sujui hyvinkin rauhallisissa merkeissä täällä meillä. Toista oli ollut maailman matkaajalla, meno oli ollut kuulemma melkoinen. Taksiakaan eivät olleet saaneet vaikka olisivat maksaneet todella moninkertaisia summia normaaliin verrattuna, ja niinpä he olivat viimein suoriutuneet takaisin morsiammen asunnolle mopotaksilla kolme päällä. Just.

Hirvipataa

Siinähän sitä. Hirvipaistia. Joukkoon meni myös pala villisian paistia, ja tottahan sinne piti laittaa porkkanaa ja sipuliakin. Mausteina tässä toimii vain ja ainoastaan suola, rosmariini, valkosipuli, maustepippurit ja laakerinlehdet. Ai niin, ja toki sekaan päätyi tölkki joulukalenterista tullutta Amberia. Maku aikas bueno.

Kirjoittelen blogitekstiä nyt hyvissä ajoin uuden vuoden aattona, televisiossa pörrää tällä hetkellä Vesku-elokuva. Päivän puuhia on ollut lähinnä kaupassa pyörähdys aamusta, lihojen pilkkominen, hirvisoosin uuniin saattelu ja tietysti kutomista, kahvia ja tyttären kanssa pälinöintiä.

Koiruuden kanssa olemme jatkaneet melatoniinilinjalla sillä oikeasti. Koko koirahan on aivan kuin toinen koira. Niin rento, ettei mitään rajaa. Olenkin alkanut epäillä, että koiralla on koko ajan jonkinlainen ahdistustila päällä, sillä koiruushan on ollut siitä rakettitapahtumasta lähtien erittäin ärhäkkä kaikkia vieraita kohtaan. Nyt tuo vaikuttaa enemmän sellaiselta dogilta, kuin mikä edeltäjänsä oli.

Ohjelmassa ei ole tänään enää mitään kummoista, tytär tosiaan pörähti paikalle jo aamupäivällä ja viipyi monta tuntia. Mukaansa tuo oli ottanut kutimen, sillä hän on myös innostunut nyt moisesta lajista. Tekeillä on ekat kämmekkäät, äidin ohjeilla niitä on tehty ja tänään saatiin peukaloaukko ekaan malliin. Nyt hänen lähdettyään kotosalle ajattelin tuijotella Veskun loppuun ja samalla kutoa tumput hyvälle mallille, oli ihan pakko ottaa joku pienempi käsityö väliin.

Aamulla oli aika ylpiä olo, kun koiran kanssa ulkona pyörin. Pakkasta oli hyvinkin 15 astetta, mutta tämä mimmi ei palellut yhtään. Niin kovin hilpeyttä aiheuttanut talvihaalari, ei siinä hymy hyytynyt pihalla pyöriessä.

Muistaessa, tähän loppuun totean vielä näin: oikein hyvää vuotta 2026 kaikille!