Neuleaakkoset

Reilu vuosi sitten tein koko työtiimilleni omat nimikkosukat pääsiäiseksi, kirjaimiin otin osviitta Marimekko-tekstistä. Osan kirjaimista jouduin toki kehittelemään itse, sillä eihän kaikkien nimet perustuneet vain kyseisen tekstin kirjaimiin.

Projekti oli silloin siinä määrin hauska toteuttaa, että tänä keväänä olen kerran jos eräänkin miettinyt tekeväni ensi jouluksi yhdelle jos kohta toisellekin omat nimikkosukat lahjapakettiin. Samalla saa hyvin hävitettyä langanloppuja raitaosuuksiin.

Eilisen sadepäivän hyödynsinkin paitsi kutoen väliprojektia niin piirtäen kaaviot kaikkiin aakkosiin.

Kokeillut en niiden kutomista vielä ole, joten etenkin X ja Z aiheuttaa vielä mietintää, onneksi moisia kirjaimia ei kenenkään tuttavani nimissä ole. Ä ja Ö jäi kirjaimista pois, sillä nehän on vain a ja o pisteillä.