Kuten olen aiemminkin todennut, niin vaikka lomalla on kerrassaan ihanaa tehdä niitä kaikkia omia juttuja, niin kummallisesti siihen vaan mahtuu myös kokkailua. Kokkailu on toisinaan ihan kivaa, mutta jonkinlaisen yliannostuksen siitä on tainnut vuosien varrella saada, sillä kovinkaan usein sitä ei tee ihan vain koska iskee inspiraatio.

Kuten sanottua, ruokaa oli silti tehtävä ja päädyin tekemään nakkisoosia. Nakkisoosi on siitäkin hyvä valinta, että isäntä ei sitä tee joten enpä edes muista koska sitä viimeksi on ollut. Minähän en ole muuten tähänkään päivään mennessä oppinut jauhojen kuivaruskistusta, joten meillä kastikkeen väri tulee soijasta, lihaliemestä, tomaattipyreestä ja paprikasta.

Nakkisoosi yksinkertaisuudessaan:

n. litra kylmää vettä

1-1, 5 dl vehnäjauhoja (halutun kastikkeen paksuuden mukaan)

1 tl paprikajauhetta

pari ruokalusikallista tomaattipyrettä

kunnon loraus soijakastiketta

Kaikki kattilaan nakatut aineet sekoitellaan kylmänä hyvin keskenään ja kastiketta sekoitellaan niin kauan, kun se on suurustunut

Lisätään kastikkeeseen lihaliemikuutio ja maustepippuria maun mukaan, meillä sitä menee lähemmäs teelusikallinen. Jätetään kastike porisemaan miedolla lämmöllä ja pilkotaan puoli pakettia Popsin iso viitonen-nakkeja tai kokonainen paketti haluamiaan nakkeroita. Nakit ruskistetaan kevyesti pannulla ja kipataan soosin sekaan, samalla kertaa sinne voi lisätä halutessaan kermaa, smetanaa tai ranskankermaa.

Meillä tätä syötiin tällä kertaa muusin kanssa, joten tein kastikkeesta aika paksua. Lisukkeena meillä oli kunnon 70-lukulaiseen tyyliin suolakurkku- ja etikkapunajuurisiivuja. Suolakurkkuihin liittyy sitten puolestaan se paljon porua purkista-osio.

Yleensä ostamme aina tämän kunnon purkin suolakurkkuja ja tarpeen mukaan siivutan niitä suoraan tupperin herkkuhissiin. Olen aina ollut ja olen edelleen vahvasti siinä uskossa, että metallisessa säilykepurkissa ei parane säilyttää mitään sen avaamisen jälkeen, joten loput päätyy odottamaan vuoroaan jääkaapissa nököttävään isoon lasipurkkiin, joka on jäänyt jostain aiemmasta kurkkuostoksesta.

Muutenkin lasipurkkeja on tullut haalittua talteen ihan jo siksikin, että pikkelöity punasipuli, keitelty sinappi ja hölskykurkut suorastaan kuuluu mielestäni lasipurkkeihin, ei suinkaan mihinkään muovikippoon. Lisäksi lasipurkit ovat todella käteviä tuhkakuppeja pihalla käytettäviksi. Mies nyt tokikaan ei pidä lasipurkkien säilömisestäni, mutta eipä tuo sille mitään mahdakaan.

Kaivoin siis ison metallipurkin jääkaapin alahyllyltä, sellainen kun sinne oli ilmestynyt aiemmalla viikolla ja tarkoitus oli toki ottaa se lasipurkkikin sieltä metallipurkin takaa, se on lasipurkin vakisäilytyspaikka. Vaan kappas! Eipä se lasipurnukka siellä ollut. Melkolailla siinä joutui hieraisemaan silmiään, siinä määrin outo tilanne oli.

Ja siinähän se ajatus sitten juolahti päähän, että tosiaan. Mieshän oli niin mielissään esitellyt minulle viikko takaperin pesemäänsä uutta isoa ulkotuhkakuppia. Että kun hän nyt ajatteli, että pesun jälkeenhän se on täydellinen. Minä toki oletin, että oli saanut jonkin hulluuskohtauksen ja pessyt pihasaunan rappusilla aiemmin nököttäneen likaisen tuhkiksen, mutta enpä sitten asiasta sen kummemmin kysynyt.

No. Nytpä se sitten selvisi, että mistä se uusi puhtoinen kiiltävä tuhkakuppi pihalle oli ilmestynyt. Voi sanonko mä mikä! Eipä siinä sitten. Laitoin miehelle töihin viestin, että on sitten syytä kaupalla käydessään napata sieltä mukaansa uusi kurkkupurkki, sellainen iso ja lähetin vielä varmemmaksi vakuudeksi kuvankin purkista… Oli mokoma kuvitellut, että kurkkuja voi säilöä metallikipossa avaamisen jälkeen ja emännän lasipurkkihulluus ollut syynä ison lasipurkin jääkaapissa säilömiseen. Voi sanonko mä mikä…