Enpä muista olenko aiemmin kertonut Kiinanruususta, jonka hankin vuosia sitten. Pitkään se oli varsin mainiossa kunnossa, mutta sitten tapahtui jotain. Tai no, ei varsinaisesti tapahtunut, ruusun-ryökäle vain päätti saaneensa tarpeekseen. Se pudotti lehtiä oikein urakalla ja ehdin jo tuumia, että nyt riittää. Joko leikkaan pirulaisen matalaksi tai vaihtoehtoisesti otan ja nakkaan sen mäkeen.

Lopulta en tehnyt kumpaistakaan, vaan siirsin sen niin sivuun kukkalaudalla kuin pystyin, liki verhon taakse katseilta piiloon ja mitäs se sitten tekikään. Keksi alkaa kukkimaan. Justaansa joo! Eipä siinä sitten, totesin, että kaipa sille pitää armoa antaa ja paitsi että jatkoin kastelua niin lisäksi törkkäsin vähän uutta multaa ja muutaman ravinnetikun juurelle.

Siitähän se sitten on innostunut ja nyt noiden törkeän kamalien oksan riepanoiden lisäksi ruukussa kasvaa uutta matalampaa tuuheaa kasvustoa. Mielenkiintoista. Olenkin nyt jäänyt miettimään, että kaipa se pitää vaihtaa isompaan altakasteluruukkuun jossain kohtaa, mutta nyt ensi alkuun totutan sen uuteen kohtaan torpassa eli lattiatasoon. Tosin sillä on alla renkailla varustettu koroke, että ihan vetoa sen ei pitäisi nyt saada.

Moisen touhun mainingeissa intouduin sitten virittelemään kattoon kasvivalonkin yläpuolelle. Aivan liian korkeallahan se on ja rumakin kun mikä, mutta olkoon toistaiseksi (ehkä jopa päivän tai kaksi ennen kuin menetän hermoni), jossain vaiheessa aion asialle jotain tehdä mutta vielä en tiedä mitä ja milloin.

Kasvivalon ripustelu puolestaan aiheutti sen, että ikkunassa roikkuva virkattu tähtimandala ei miellyttänyt enää yhtään silmää, siis sijoituspaikaltaan. Niinpä se päätyi keittiön ikkunaan, josko se siellä olisi enemmän omalla kohdallaan. Nähtäväksi toki jää tämäkin.

Mutta hei! Kasvivaloon palatakseni, hittolainen, mutta olkoon kuinka liian korkealla hyvänsä, niin kyllähän sen ja kynttilöiden illalla tuoma valo vaan ravitsee sielua, niin se on!