Unikkokassi

Alkukesästä törmäsin aivan mahdottoman upeaan virkattuun Unikkokassiin yhdessä käsityöryhmässä jossa usein pörrään ja niinhän siinä sitten kävi. Mikäs sen parempi lahja joulupakettiin tyttärille niiden iänikuisten villasukkien sijaan kuin omin käsin tehdyt käsiveskat! Ja eihän ne nyt mitenkään erityisen vaikeat voi olla tehdä, onhan tässä nyt ennenkin jotain virkattu.

Niin. Kutonuthan olen ja paljon, ja kuten sanottua, olenpa jopa virkannut pöytäliinoja ja vastaavia, mutta kirjovirkkaus. Itselle täysin outo maailma. Ensin googlailin, tuijottelin muutaman videon ja mikäs. Ei kun treenaamaan, totesin. Ensin kokeilin pienen virkkauskaitaleen ja kyllähän siihen valittu kuvio syntyi, joten ei kun suorilta käsin sen Unikkokassin kimppuun.

Voin kertoa, että jos jokin oli tällaiselle peruskutojalle ja vähemmän virkkaajalle hankalaa, niin silmukkamäärän hahmottaminen, niin pohjassa kuin kassissa itsessäänkin. Pohjaa varten kokeilin yhtä jos kohta toistakin netistä löytämääni ohjetta, mutta ei. Eipä vaan taipunut ja lopulta testiin pääsi jopa Lankavasta tilattu laukunpohja.

Kuten sanottua, paljon on tullut kudottua, mutta virkattua ei niinkään joten ei jatkoon mikään niistä yritelmistä. Ensimmäisestä pohjaversiosta meinasi tulla kokoa viikonlopun kauppakassi ja toisesta iltalaukku. Sepä ei ollut tarkoitus, joten purkua ja uusi yritys. Ja kas. Niin vain sain kuin sainkin homman toimimaan!

Ekan onnistuneen pohjan valmistuttua ylpeys taisi käydä lankeamuksen edellä ja arvaahan sen. Siinä ihan ekassa mallissa mukana kulkeva väri pilkisteli inhottavasti omaan silmään, joten purkuun. Onneksi pohjaa ei tarvinnut sentään purkaa. Toisella yrittämällä homma alkoi likipitäen toimia ja kas, tässäpä tämä sitten olisi.

Vielä on harkinnassa sitten nuo kantokahvat, kuvassa näkyvät on vain ja ainoastaan kuvausta varten siihen kiinnitetty. Tytärhän nyt ehti jo asian ratkaista omasta mielestään, hän kun päätti että tämä päätyy hänelle ja siihen tarvitaan pidemmät virkatut kantokahvat, sellaiset joista voi halutessaan sitten roikottaa kapsäkkiä vaikka olkapäälläänkin. Minä tietenkin tyyliin, että nääh, ei ne nyt oikein siihen sovi, kun se ei sitten sovi siihen omaan käyttötarkoitukseeni.

Ei kai sitä nyt voi lahjansaajalle paljastaa, että mitä varten sitä kapsäkkiä on edes touhunnut, joten ne tyttären toivomat kantokahvat pitänee virkata salaa aamun hämärinä tunteina ja hukata koko kassikin johonkin piiloon…