Välillä päivät on olevinaan ainakin jonkinlaista matalalentoa. Vauhdikasta ruokahuoltoilua työpäivän perään, sen jälkeen vauhdikasta juoksentelua pisteestä a pisteeseen b ja sitä kautta pisteeseen c. Onneksi loma lähenee vauhdilla, sillä takki alkaa olla ihan hieman tyhjä.
Nuorimmainen tahtoi hankkia uuden pelikoneen tiensä päähän tulleen tilalle, Nintendo Switch oli toiminut uskollisesti vuosikausia ja kas. Yhtäkkiä se ei enää toiminutkaan. Maailman toisella laidalla reissaava poika epäili syyksi kuollutta akkua, sen vaihto nyt ei ole kuulemma kummoinen homma kunhan hän palaa.
Nyt kun alkaa näyttää vahvasti siltä, ettei poikanen palaa ennen tammikuun loppupuolta alkoi nuorimmaisen maltti loppua. Niinpä matkasimme elektroniikkaparatiisiin ja nuorimmainen osti vanhan uskollisen tilalle uuden, toivottavasti edes puoliksi yhtä uskollisen Switch kakkosen.
Kalenterin muistin sentään avata, nyt vuorossa oli lonkeroa ja tarkemmin ananas-sellaista. Pineapple Long Drinkiä on tullut maistettua Hartwallin versiona eikä se todellakaan ole makuuni, joten saattaapi olla että tämän tölkin paikka tulee olemaan pitkään jääkaapissa.
Tonttu jatkoi omia reissujaan, mitenkäs muutenkaan eli: ”Sattuma suosii asialleen omistautunutta (vanha kaurismäkeläinen sanonta), sillä tuurilla Kepukka säästää ensi yrittämällä nenänsä kolhuilta ja pääsee vinskiloitsulla sisään.” Mielenkiintoista. Jatkoa odotellessa.
No niin niin niin. Tiedetään. Ne sukat, ne tumput, ne silmukoinnit, ne vähän kaikki. Mutta niin. Minkä sille nyt sitten tekee, kun tämä nyt vain vie niin mukanaan tässä kohtaa. Okei, onhan ne sukat melkein jo valmiit, olen aamuisin ja tauoilla töissä niitä kutonut, mutta siinä se suunnilleen on ollutkin. Kotona aika on kulunut kummasti tämän parissa. Siis se kutomiselle liiennyt aika.
Ja sitä ei ihan mahdottomia ole ollut, ei! On ollut kuulkaa ruoanlaittoa (mieskin aamuvuorossa, eli sapuskavastuu pääosin allekirjoittaneella), on ollut marketissa käymistä, on ollut siivoilua, on ollut verkkopankkipalaveria ja niin. Ihan älytöntä touhua, eli partakoneen toiminnan (toimimattomuuden) ihmettelyä.
Joka muuten nieli yllättävän ison osan päivästä. Kun ei se nuorimmainen vaan oikein ikinään saa suutaan auki, ei kunnolla edes kysyttäessä. Nyt kun parrankasvu on alkanut tällä ihan tosissaan aiempien vain haituva-asteisten kavereiden jälkeen on meitä vanhempia hieman ihmetyttänyt, että miksi se parta vain kasvaa vaikka lapsella on uudenkarhea partakonekin.
Oletimme jo, että ajatuksena on kasvattaa samankaltainen parta mikä pojalla nro 2 on, sellainen mallia ”tulevaisuus joulupukkina”. Tästä kysyimmekin kerran jos eräänkin, oikein mitään vastausta asiaan ei tokikaan saatu. Olipa mies kysynyt siitäkin, että toimiiko se partakone ja että apua on kyllä tarjolla, jos jokin siinä ajelussa mietityttää. Ei vastausta.
Aamulla poika sitten yhtäkkiä tuijotti oven suussa sillä ilmeellä, josta äiti tietää heti, että jotain ilmoitettavaa/kysyttävää/sanottavaa nyt olisi. Ja olihan tällä. Että kun häntä nyt epäilyttää, ettei se kone toimi. Kun se ei leikkaa. Ahas. Ilmanko se parta oli saanut kasvaa viikkotolkulla. Joten äitihän siinä aamulla ihmetteli sen kapineen mielenliikkeitä ja sielunelämää. Googletteli käyttöohjeita, vianetsintöjä ja vaikkas mitä.
Lopputulema. Ei leikkaa. Toimii kyllä, mutta ei se mitään leikkaa. Työpäivän päätteeksi sitä sitten ihmetteli jo mieskin, joka totesi saman. Ei leikkaa. Lopulta kapine päädyttiin purkamaan teräosastoltaan liki alkutekijöihinsä, että josko ne terät vaikka oli loppu siellä sisuksissa. Ja kappas kummaa niin! Siinä kapineessahan oli sinisiä muovirinkuloita siellä teräosastolla jotka olisi kaiketi pitänyt alunperinkin poistaa.
Just. Käyttöohjeessa ei moisista tietenkään ollut mitään mainintaa. Ihmetystä herättää myös se, että miten ihmeessä poika on saanut mitään sillä aiemmin poistettua vai onko ne haivenet sitten vain asettuneet niin ihonmyötäisesti hinkatessa, ettei niitä ole muka näkynyt. Mene ja tiedä, nyt on nuorimmainen joka tapauksessa partavapaa.
Joulukalenteri putkautti ulos tällä kertaa Amberin. Nyt on pakko myöntää, että tätä on ihan PAKKO maistaa jossain lähitulevaisuudessa, minä kun olen hapankaalin vannoutunut ystävä ja hapankaalin kaverina tämä Panimon sivujen mukaan toimii mainiosti!
Tonttukin jatkoi seikkailujaan, tällä kertaa touhut oli hieman kyseenalaisia eli: ”Kepukka raapii harventunutta hiuskuontaloaan ja miettii: ”Mites se maailmanlopun vintiö, koko kylän Vinski sen teki? Oliko se seiniä päin vai päin seiniä? No, tuurilla, jos ei taidolla”, tuumaa tonttu ja polkaisee kohti ovea.”
Eikö se otsikko nyt sanonut jo kaiken? Siis miten voi olla ihminen NIIIIIIN puusilmä, kysyn mä vaan? Sain tosiaan jaettua silmukat hihoihin ja selkä- sekä etuosaan ja niin vain paukuttelin innoissani menemään. Hieman siinä alkoi muutaman kerroksen jälkeen tuntumaan siltä, että ei. Nyt tää ei mee ihan oikein. Sovitin päällekin ja joo. Ei ehkä, mut ehkä joo.
Päädyin siis jatkamaan kutomista vielä muutaman kerroksen, kunnes totesin, että ei hemmetti. Joku tässä nyt mättää ja pahasti. Uusi sovittelu ja tadaa! Ihan hanurilleenhan se jako oli mennyt, vaikka muka niin tarkkaan olin silmukat jakanut. Olin sitten jotenkin onnistunut jakamaan takaosalle 16 silmukkaa enemmän kuin etuosalle, eli ei ihme, että etuosa ei oikein istunut. Huoks.
Eipä siinä. Kymmenen kerrosta tiukkaa purkamista ja nyt olisi silmukoiden jako uudemman kerran edessä. Yllättävän helposti se purkaminen kävi, vaikka olinkin varma, että saan vähintään harmaita hiuksia sillä lankahan on aika haituvaista.
Liekö sitten syynä juuri tämä purkuvimmailu ja siihen yhdistetty pikainen sapuskan laittelu, että hupsis hei, melkein unohtui joulukalenterinkin avaaminen. No, muistin sen siinä samassa kun asettelin Marry me-kanaa uuniin ja sieltähän putkahti Mexican Lageria. Muistini väittää, että olen tätäkin maistanut, mutta ihan satavarmaksi en osaa sanoa.
Tontun seikkailut jatkui vuorostaan näin: ”Koska tonttuaskel on varsin vetävä, saapuu Kepukka panimon pääovelle siinä aamu kuuden haminoilla. ”Myymälä avataan klo 12″, lukee Kepukka ovesta ja pohtii, mikä nyt neuvoksi. Sisälle on päästävä, työ odottaa tekijäänsä.”
BTW, Marry me-kanaan olisi kaivattu ehdottomasti Parmesan-raastetta, mutta sitäpä ei jääkaapissa ollut vaikka muita emmeitä olikin. Kokeilinpa siis korvata kyseisen raasteen Cheddar-raasteella, ihan toimiva ratkaisu sekin vaikka myönnän. Parmesan olisi toiminut paremmin!
Tulihan se sieltä, vaikka aikaa siinä menikin eli limua! Maistamatta sekin vielä on, kuten muukin kalenterin sisältö, mutta ehtiihän sen. Amazing Ananas kuulostaa kieltämättä varsin hyvältä ja toivottavasti se sitä onkin, kunhan pääsen maistamaan. Tosin en erityisemmin pidä limuista, mutta pakko se on silti itse maistaa.
Tonttunen jatkaa myös touhujaan siellä panimolla, tällä kertaa Kepukka kertoilee näin: ”Jean Sibeliuksen päivän tunnelmissa Kepukka lähtee Valse Tristeä vihellellen taipaleelle, joka silmämääräisesti mitaten on tonttumetreissä 250 kilometriä, keskikokoisen ihmisen mitoissa 25 metriä, laiskiaisen kolme tuntia ja 15 minuuttia.”
Sain kuin sainkin kaiveltua puikot jälleen kunnolla käpäliini, tosin en niiden villasukkien osalta enkä edes silmukointeihin panostanut. Sen sijaan pidin pitkällisen tuumintatuokion miettiäkseni miten jatkaisin villatakkia, paitsi että jouduin aiemmin miettimään kuvioiden takia lisäilyt niin mietintään meni myös kaarrokeosan pituus.
Kyseisen mietinnän aloitin jo perjantaina, mutta jotenkin aivot nitkahti täysin jumiin eikä ajatus kulkenut vaan annapa olla. Heti kun arkeen päästiin niin aamutuimaan homma oli selvä kuin pläkki. Käytinkin aamun aikaiset hetket piirtäen uusiksi kaarrokeosan jatkoa, sitä osaa joka tulee kulkemaan myös hihojen yläosassa.
Työpäivän päälle en tietenkään osannut ottaa niitä muita käsillä olevia hommia esiin vaan niin. Pakkohan se oli saada jatkaa villatakkia ainakin siihen asti kun saa hihojen silmukat erotettua. No, nyt hihat ovat erotettuina ja homma on ehkä, toivottavasti helppoa kuin heinänteko tämän jälkeen. Ehkä.
Pieni katsaus pikkujouluihin vielä. Onnistuihan se viimeinkin, eli bingovoitto tulla putkahti. Minähän olen innokas bingoilija, epäilenpä jopa, että sitten aikanaan kun eläkkeelle asti joudan niin minusta saattaa hyvinkin sukeutua bingomummu!
Pikkujoulujen jälkeinen päivä menikin sitten pitkälti samoissa tunnelmissa kuin koiralla, oli ihan hieman veto kateissa. Vasta iltasella jaksoin kaivella puikot esiin, eli eipä ne käsityöt oikein mihinkään edenneet. Toisaalta, onko se nyt just niin tärkeää.
Ei muuten ole vuodet veljiä keskenään, ei, 11 vuotta aikaeroa ja kas, ihan toisilla kuvioilla mennään. Melkeinhän tässä voisi kaivella ruohonleikkurin esiin, väitän mä.
Joulukalenterista putkahti Sauvin sour, sitä olen joskus muistaakseni maistanutkin ja itselleni se ei oikein kolahtanut, mutta varmasti jotkut siitä pitävät. Eli jääkaappi sai lisää täytettä, ja hyvä niin. Josko sitten joulun pyhinä pitäisi vaikka olutmaistiaiset, pyytäisi muutaman kaverin mukaan maistelemaan. Tai sitten ei.
Joulutarina sai jatkoa, mielenkiinnolla odotan mihin sen kanssa vielä päädytään. ””Kannattaa kaivaa siitä missä seisoo, sano Eskolan Antti.” ilahtuu Kepukka ja nappaa tossujensa alta tutunoloiset ruutupaperin. Nokian Panimo: Havainnot 1991 2019 ja täydennystoiveet vuodelle 2020, lukee otsikossa ja näin on Kepukka valmis hommiin.”
Täytynee koota koko tarina yhteen niteeseen kun jouluun asti pääsee, luulen mä. Loma onneksi lähenee, eikä hetkeäkään liian aikaisin, niin se on.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi luukusta paukahti talvea kerrakseen, eli Keisarin Talviolut. Pihasta moisen vuodenajan olemassaoloa ei kyllä voisi uskoa, mutta kaipa se niin on. Oluthan sujahti näppärästi jääkaappiin, niiden aiemmin kalenterista saatujen kaveriksi ja mielessä muhii jo ajatus siitä, että enpä niitä taida sieltä edes juoda hetkeen.
Pikkujouluaika kun aiheuttaa valitettavasti hieman huonohkoa oloa, mutta kivaa toki oli näissäkin pikkujouluissa. Vielä pitäisi yhdet jaksaa, eli ne miehen kanssa kaksinkeskeiset Raskasta Joulua-versiot viikon päästä. Sittenhän ne on taputeltuna ja voi keskittyä joulujuttuihin. Jotka on muuten nekin jo hyvällä mallilla.
Joulutarinaankin saatiin kalenterista lisuketta eli: ”Ei löydy vielä panimon papereita, mutta löytyy siniristilippu. ”Lippu salkoon ja salko pystyyn!” hihkaisee Kepukka ja oikoo lipun samalla kun hieman vienosti hymyilee itseaiheutetulle mielikuvalle.” Taitaa muuten Kepukka olla hieman kaksimielinen tonttu…
Pikkujouluista huolimatta hirvenlihaa tuli tilattua viitisen kiloa lisää kummipojalta, tämä laitteli viestiä että paljonkos tätöselle menisi. Voi olla, että haku jää joulun jälkeisiin päiviin, jotenkin viikot kuluu niin sukkelaan ettei muka ehdi mitään. Tänä vuonna mennään joulukin kevennetyllä ihmismäärällä, maailma toisella laidalla reissaava poika kun ei ole kotiutumassa ennen joulua.
Päinvastoin, sanoisin. Ensi viikolla hakevat lisäaikaa maassa oleilulle, eli käytännössä poika on näillä näkymin kotiutumassa tammikuun loppupuolella. Silloinhan ollaan muuten jo melkein keväässä!
Taidan nyt kellahtaa ihan suosilla vielä kyljelleni. Kuten sanoin. Pikkujoulut verottaa. Josko jossain kohtaa tätä päivää jaksaisi ottaa kutimet vielä käteen, sukat kun alkaa olla hyvällä mallilla. Kärkeä kohti mennään ja vauhdilla, josko ne saisi vielä pääteltyäkin niin ehkäpä ne olisi jo alkuviikosta valmiit.
Luukusta viisi putkahti Elowehnää. Vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että tällä tyypillä on jääkaappi täynnä oluita ja muita vastaavia jouluaattona. Ja niinkuin ajattelin, että no nyt paukahtaa jo peruslimpparia, no ei.
Kepukan tarinakin sai jatkoa eli ””Täällä ne pitäisi olla”, tuumii Kepukka ja penkoo tontunkorkuista paperipinkkaa. Nääs tonttumaailmassa luotetaan vain itseensä, hyvyyteen, joulupukkiin ja ruutupaperiin.”
Hain työpäivän perään vähän valoa myös keittiöön, olkkarissahan sitä jo riittämiin on. Villasukat alkaa muuten vähin erin olla yli kantapään. Tietysti unohdin töistä lähtiessä ottaa mukaan kaavion jonka olen tehnyt varteen. Matkittu se on Pinterestistä, mutta vähensin silmukkamäärää. Saapa nähdä, jos vaikka alkuviikosta saisi ne valmiiksi.
Kävipä tässä päivänä eräänä, että päätin laitella keittiöön paitsi jouluverhot, myös joululiinan. Sen kuukausi pari sitten lipaston laatikossa nähneeni, samaisen, jonka olinpaikka oli kesäaikaan itselleni hieman arvoitus.
Joten tuumasta toimeen, verhoja ripustamaan, tonttuja kaivamaan ja tietysti myös sitä liinaa. Joka ei ole siellä laatikossa, jossa sen viimeksi olin nähnyt. Eipä siinä sitten kuin etsimään. Kaivelua laatikoista. Vaatehuoneesta. Eteisen kaapeista. Uudelleen lipaston laatikoista. Toisen lipaston laatikoista. Ehkäpä se olisikin salaperäisesti siirtänyt itsensä yläkertaan poikien liinavaatekaappiin?
Kaivelua poikien kaapista. Uudelleen eteisen kaapista. Ja lipaston laatikoista. Vaatehuoneesta. Alakerran liinavaatekaapista. Ja sama uusiksi. Noin parin tunnin ajan. Ja mikä oli tulos? Ei liinaa. Ei hittolainen. Voiko ihmisen muisti olla näin kerrassaan hapero, kysyn mä vaan?! Ei siinä auttanut muu kuin hyväksyä totuus ja asetella keittiöön liina, joka kuuluisi oikeasti olkkariin. Hittolainen!
No, tontut sentään oli tallella, samoin valokuusihärpäke, vai mikä nyt onkaan. Pisteeksi iin päälle asettelin vuodenajoista seonneen pelargonin keittiön pöydälle. Heikkouteni kun on se, etten mitenkään malta heittää puolikulahtaneita kasveja roskiin joten. Pelargoni nököttää nyt sitten jouluisessa pöydässä. Josta puuttuu se tietty liina. Oli suorastaan pakko tehdä ”muka-hodari” moisen suorituksen ja pettymyksen päälle.
Kalenterin uumenista putkahti tällä kertaa lonkeroa, tarkemmin Grapefruit Longdrink. Tontun seikkailutkin jatkui, kovin on tonttusilla kiiruita joulun alla. ”No hyvä, sanoisi eräskin Matti. Kepukka sukii pujopartansa, sellainen kun pitää jokaisella itseään kunnioittavalla panimohenkilöllä olla, ja lähtee etsimään kolostaan viimevuotisia muistiinpanojaan.”
Odotan muuten edelleen innolla luukkua, jonka takaa putkahtaisi jokin virvoitusjuoma. Niitäkin kun kalenterin pitäisi sisältää, mutta hiljaista on ollut. Ehkä jo seuraavan luukun takaa löytyy joku mainio limukka? Odotus palkitaan, niin se on.
Tällä kertaa putkahti kalenterista Golden Pilsner ja kas, jääkaappiin päätyi sekin. Joulutarinakin sai samalla jatkoa, eli ” ”S’on sitten taas meikämeetwurstin lähdettävä vuosittaiselle tarkastuskierrokselle.” Kepukan jokavuotinen tehtävä on näet tarkistaa, onko panimon väellä mitään sijaa joulun lahjajonossa.
Mitähän seuraavan luukun takana mahtaa olla luvassa…. No, ainakin itselle on luvassa rankkaa kutomista. Sain kuin sainkin aikaiseksi ja aloitin vihdoin ja viimein ne sukat. Kovin pitkällehän ne ei aamutuimaan ehtineet, mutta jotain sentään. Okei, myönnetään, silmukoinnit odottavat vielä vuoroaan, mutta saavat nyt toistaiseksi odotellakin.
Kesällähän kävi sellainen ikävä tapahtumasarja, että uskollinen tietokoneeni sai puolisolta vahingossa vedet niskaansa. Edellisessä koneessa oli ns ”roiskesuoja” ja sekin ennätti vuosien saatossa saada kerran jos eräänkin nesteitä niskaansa rikkoutumutta, mutta ilmeisesti uudemmassa ei moista suojaa ollut. Joten puf! Kone oli kertaheitolla mennyttä kalua.
Poika sieltä sai onneksi pelastettua erinäisen määrän kuvia ja muita tärkeitä tiedostoja talteen, mutta harmikseni huomasin uuden koneen saavuttua että jaa. Knitbird, tuo uskollinen apurini, ei suostunut siihen uuteen koneeseen latautumaan, ei niin millään. Useampaan kertaan sen perään googlailin, mutta mitä ilmeisimmin tuolloin löytämäni versiot oli jotenkin vanhoja ja sitä kautta yhteensopimattomia uuden käyttöjärjestelmän kanssa.
Vaan hip hei ja hurraa! Ihan piruuksissani testasin, josko knitbird olisi palautunut ladattavien ohjelmien valikoimaan ja siellähän se oli ja mikä parasta. Latautui tuosta vain. Jes! Nyt on koneella jälleen suunnitteluohjelma, joten huh! Sen villatakin kanssa kun olen nyt sitä hieman kaipaillut.
Löysin mieleiseni mallin Pinterestistä, mutta se on valitettavasti ohuemmalle langalle, joten en voi tehdä yhtä montaa lisäystä kaarrokkeeseen kuin kyseisessä mallissa on. Aikani ehdin pähkäillä ratkaisua ja kas. Minäpä jätän viimeisen lisäyksen tekemättä ja touhuan itse siihen sen alaosan. Alkuperäisessä mallissa alimmaiset kuviot on yhdeksällä jaollisia ja minulle kelpaa nyt vain kahdeksalla jaollinen alaosa.
Niin. Paitsi kutomista myös sitä mallin muuntelua on luvassa. Mutta siitä paremmin sitten villatakkiprojektibloggauksessa.
Jatkotarina jatkaa kulkuaan! ”Korvatunturisyntyinen, työn perässä nokialaistunut, panimotonttutittelin nimikkeellä jo muutaman vuoden työskennellyt tonttu Keppanareppana, kavereiden kesken Kepukka, naksuttaa peilin virkaa toimittavaan kruunukorkkiin.” -Jatkoa odotellessa.
Tällä kertaa kalenterista putkahti Keisarin Lager-olut, lieneekö kyseessä kehittyneempi versio eilisestä Micro Lagerista. Sekin päätyi toki sinne jääkaappiin, saapa nähdä saako niitä sieltä juotua. Minä kun en ole mikään erikoisolueiden ystävä, eikä sitä ole sen paremmin puolisokaan. No, aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.
Oli muuten ihan pakko touhuta töihin mukaan matkaavan smoothien lisukkeeksi tonnikalaleipä. Ruokana kun oli ohrasuurimopuuroa, joka on, en väitä, hyvää ja täyttävää, mutta yksi ongelma puurolla lounaana on. Se on tunti ja on kiljuva nälkä uudemman kerran. Joten aamupala vähän tuhdimmalla kaavalla, niin jo vain pääsi kotiin asti ilman nälkäkuolemaa.
Villatakkiprojektikin on, hupsista vaan, edennyt vaikka ei pitänyt. Teen siitä omia bloggauksiaan vähin erin kun ennätän. Ipan tumpuista toinen pari odottaa silmukointia, samoissa kantimissa on ne Tapparan sukat. Niin ja ne Arsenalit. No. Ne ei ole ennättäneet edes puikoille vielä. Ehkäpä se pitää ottaa vielä tällä viikolla itseään niskasta kiinni ja laitella ne aluilleen.
Nojatuolin uumenista 