Huppikset

Jo aamusta työmatkalla kurvasin paikallisen postipisteen kautta hakemassa paketin, joka sisälsi langat villiksiin numero kolme. Hieman siinä manailin vielä kesken olevia huppiksia, vaikka eipä niistä puuttunut kuin peukalot. Silti. Uudet langat saa aina sormenpäät syyhyämään uuden kutimen perään. No, minkäs teit.

Iltapäivästä, ennen miehen kanssa sovittua kauppareissailua, ennätin vielä käydä hakemassa paikalliselta Tokmannilta lankoja, sillä lupauduin tekemään yhdet villasukat esimiehelleni, hän taas lahjoo jotain tuttuaan niillä.

Tekopalkaksi sovimme simppelin systeemin, eli haen neljälläkympillä lankoja (myös niihin sukkiin tulevat langat) ja hän kustantaa ne, joten pakkohan se oli kurvailla. Kaikkineen seiskaveikkaa tarttui matkaan 10 kerää, sukkiin menee palttiarallaa 2-3 kerää, joten ei huono palkkio ei.

Valmistuihan ne, huppikset, vaikka alkoi jo usko horjua. Otin ihan suosilla kutimen autoon mukaan, kun miehen kanssa sinne isolle kirkolle kurvailtiin. Kurvailun syynähän oli syystakki, mieleistään mallia kun ei ole omalta kylältä löytynyt. Onneksi juuri sellainen toivotunlainen takki löytyi, joten hurraa!.

Sen perään kurvailtiin vielä miehen siskolla käymään, ostimme pari viikkoa takaperin kaksi lahjakorttia Pancho Villaan ja noutopäivää soviteltiin kerran jos erään, nyt se viimeinkin toteutui. Rahat meni hyvään tarkoitukseen eli paikallisen tyttöjen jalkkisjoukkueen tukemiseen. Kovin kauaa emme siskolla heiluneet, mutta kuulumiset ehdittiin sentään vaihtaa. Kahvitkin jäi juomatta, sillä siinä kohtaa päivää alkoi olla aikamoinen nälkä, joten iltapäiväkahvit juotiin vasta ruoan päälle kotosalla.

Kun viimein ennätettiin kotiin, niin alkoi olla jo pimeää. Piti niin laitella väriä hiuksiin vielä päivän päätteeksi, mutta niinhän siinä kävi, että ei vain jaksanut. Saa nähdä jaksaako tänäänkään vai siirtyykö homma vielä päivällä tai parilla.

Ehkäpä se oma työ tekee sen, että iltapäivisin työpäivän jälkeen on aivan rättipoikkipuhkiväsynyt eikä jaksaisi enää yhtään olla millään tavalla sosiaalinen. Sitten kun siihen lisää pakolliset sosiaalisuuskuviot päälle niin juu. Ei paljon enää ole jaksamista jäljellä. No, eihän se väri mihinkään paketista itsekseen katoa.

Nojatuolihengailuksi meni loppupäivä siis, mutta hyvä niin! Huppikset valmistui kuin valmistuikin ja ennätin päivän päätteeksi luoda silmukat villiksillekin. Joudun tosin lykkäämään operaatio villistä, sillä niin. Ne sukat. Toiveena oli harmaat, joihin tulisi vielä lisukkeeksi Suomen lippu. Hmmmm…

Täytyy nyt miettiä, miten niitä mallailen. Suomen lippu on toki komea pohjalla kuin pohjalla, mutta harmaalla? Eipä se ota jos ei annakaan, joten kokeiltava sitäkin on.

Huppukämmekkäät

Jes, valmistuihan ne! Toiset huppukämmekkäät toteutin samalla silmukka- ja kerrosmäärällä, ainoa ero ensimmäisiin on se, että näihin toisiin en tehnyt huppuosaan joustinta kuin kämmenen sisäpuolelle. Täysin ulkonäkökysymyksiähän nämä on, itseäni tosin miellyttää enemmän malli jossa joustinta ei näy kämmenselän puolella.

Enpä muistanutkaan kuinka notkeaa ja nopeaa hommaa tumppujen ja kämmekkäiden kutominen on. Pitänee ottaa niitä taas jossain kohtaa listalle, ehkä joululahjoiksi tänä vuonna? Katsellaan, onko inspiraatiota vielä siinä kohtaa. Toistaiseksi painotan tarmoni niihin vahvempiin villahousuihin, niin se on.

Huppukämmekkäät

Yksi työkavereista kysyi jo alkusyksystä josko voisin tehdä hänen tyttärelleen turkoosit tumput, sellaiset mistä saisit sormet tarvittaessa näkyville. Kiire niillä ei ole, totesi vielä, ja lupailin syysloman aikaan katsella toteutusta.

Olen aiemmin tehnyt itselleni muutaman parin vastaavia ja kieltämättä niissä on ollut puolensa, joten eipä tuo nyt ollut mikään ongelma. Tilasin näihin langat jo kuukausi takaperin, mutta kuten niin monesti ennenkin niin toiset projektit ajoi edelle, tässä tapauksessa mm ne villahousut. Mutta hei, nyt nämä valmistui ja toinen pari lähtee puikoille ihan näillä näppäimin.

Lankana näissä on sama ihana Viking Garn Alpaca Storm, joka valikoitui langaksi niihin kakkosvillahousuihinkin. Kudoin nämä 3,5 mm puikoilla ja aloitukseen loin 48 silmukkaa. Kudoin ihan perustumppujen ohjeella eli 20 krs 2o2n-joustinta, sen jälkeen 20 krs sileää ennen peukalon kohtaa. Näissä on aukkopeukalo ja sitä varten varasin 7 silmukkaa.

Peukaloaukon jälkeen kudoin vielä 10 kerrosta sileää ja sen jälkeen tein 5 kerrosta 2o2n-joustinta, tosin myöhemmin totesin sen riittämättömäksi ja päädyin lisäämään siihen vielä 4 kerrosta joustinta ja yhden kerroksen sileää ennen päättelyä. Päädyin kutomaan peukalon valmiiksi ennen kuin lähdin tekemään huppuosaa, peukalo kun on ehdoton ykkösinhokkini tumppujen teossa.

Nostin tumpun kämmenselän puolelta 24 silmukkaa ja loin 24 uutta silmukkaa, jonka jälkeen lähdin kutomaan 2o2n-joustinta 10 kerroksen matkan. Kudoin vielä 25 kerrosta sileää ja tein päähän nauhakavennuksen.

Näistä tuli todella pehmeät ja lämpimät, toivottavasti saaja pitää näiden tuntumasta.