

Ehdin vuosikausia käyttää keskuspölynimuria ja voi elämä, että se oli mainio! Harmikseni kyseinen kapine jäi edelliseen asuinpaikkaan eikä uuteen sellaista ole tullut laiteltua, joten normi-imureilla on menty. Ja pölypussejakin sitten kulunut.
Joskus vuosia vuosia sitten käytössä oli kotvan aikaa pölypussiton imuri, mutta se oli täyttä kuraa. Kehitys tietystikin kehittyy ja Dysonia on vuosikaudet kehuttu milloin kenenkin tutun toimesta. Kokolailla tarkalleen vuosi sitten taloon tuli pölypussiton imuri, Dysonin Cinetic Big Ball multifloor.
Jaa miksikö? Meillä on ihan suht hyvä imuri, mutta tietysti se on jatkuvalla syötöllä yläkerrassa, sillä siellä asuu pari imurointifriikkiä. Toki, koska se on heidän käytöllä, sen kohtelukin on sen mukaista. Eli pölypussi vaihdetaan miten sattuu eikä sitä imuria mitenkään hellävaroen kohdella, joten milloin mikäkin osa kaipaa pientä entrausta.
En tänä päivänäkään ymmärrä MITEN joku voi saada imurin kerran toisensa jälkeen jokseenkin kyseenalaiseen kuntoon…. No, oli miten oli. Dyson ei ole kertaakaan kulkeutunut yläkertaan eikä kulkeudu. Sitä käytetään vain ja ainoastaan alakerrassa ja vain ja ainoastaan minun tai miehen toimesta.
Se varsinainen testi onkin sitten ollut tämä. Alakerrassa on neliöitä, siis niitä ihan oikeasti imuroitavia, suunnilleen 50. Alakerrassa aikaansa käyttää runsaasti kaksi aikuista ja yksi koira. Nyt imurilla on imuroitu näitä neliöitä vuoden ajan ja joka käytön jälkeen pölysäiliö on tyhjennetty kannelliseen 20 litran muovisankoon, jota säilytetään kuistilla.
Eli vuodessa olemme imuroineet noin 20 litraa pölyä, koirankarvoja, roskia ja muuta vastaavaa imurin uumeniin. Pölypusseissa se tarkoittaisi meidän taloudessamme ( ja yläkerran imurilla) noin paria paketillista pölypusseja, sillä olkoonkin kuinka tahansa 4,5 litran vetoisia niin kuka hullu niitä tupaten täyteen imuroi. Tai no, yläkertalaiset, minä en siihen pysty, sillä mielestäni imuri alkaa haista, jos pölypussi seisoo siinä liian pitkään täytteineen.