Yökyläilijä

Kaikkeen sitä itsensä lupaakin, kuten nyt siihen, että tottahan tyttärentytär voi tulla keskellä viikkoa yökylään, koska eno on palannut ja tuonut tuliaisiakin eli kuvassa päässä keikkuvan pikachu-myssyn. Eipä siinä auttanut muu kuin kurvailla vielä iltapäivällä neljän kanttiin noutamaan yhtä eläväistä koululta, tämä kun oli kuvataidekerhossa vielä koulutuntien päätteeksi.

Neiti olikin hyvin nälkäinen kun mummilaan päästiin, kas kun eihän tuo ollut muistanut syödä eväitä, jotka oli varannut mukaan yhden välkällä syötäväksi. Papan tekemä spagetti ja kastike ei maittanut alkuunkaan, mieli kun himoitsi niin kovin ranskalaisia ja nakkeja. Muori niitä sitten airfryerilla pikapikaa touhuamaan neidin pitäessä hyvin ansaitsemaansa lepotaukoa.

Ruoan päälle piti tietysti pitää vielä pienimuotoinen ruokalepotauko ennen läksyjä, mutta hyvin nekin saatiin hoidettua ennen iltakuutta pois. Viimeksihän muori unohti sanoa papalle, että käy tarkistamassa neidin nukkumisen kympiltä (viikonloppuyö), joten neiti oli kukkunut hereillä yhteen asti.

Tällä kertaa muori oli tarkempi hommassa, ja vannotti papan käymään tarkistuskierroksella viimeistään silloin kympiltä, mieluiten jo puoli kymppi. Onneksi neidillä oli edessä myöhempi herääminen, koulupäivä kun alkoi vasta vartin yli ysi ja pappa hoiteli neidin aamulla kouluun, joten hyvinkin sinne kasiin saakka saattoi antaa neidin kiskoa unta.

Jouluamaryllis availee hienosti viimeistä kukintoaan, kaikkineen siihen näyttää tulevan viisi kukkaa. Ei huono, väittäisin. Marketin sankari, se elämäänsä kyllästynyt, puskee tiukasti uutta kukkavartta esiin, liekö siitä johtuu myös se, että järjettömän kokoinen ensimmäinen kukinto kallistuu päivä päivältä uhkaavamman näköisesti.

Onneksi kohta on viikonloppu ja pari vapaata, alkaa takki olla taas aika tyhjä. Siihen taas vaikuttanee se, että unet on olleet aika onnettomia ja niin, työpari on ollut pari päivää sairaslomalla ja minä olen sitten hoitanut hänen pestiään. Onneksi työpari alkaa olla kunnossa ja pääsen palaamaan takaisin omaan tuttuun rooliini, huh!

Vuoden ankein päivä

Ankeana päivänä parasta tekemistä on ehdottomasti kutominen ja kahvin juonti. Jotenkin ennätin miettiä paljon omaa äitiä, sillä hänen kuolemastaan tuli maanantaina tarkalleen 28 vuotta aikaa. 28 vuotta, se on pitkä aika olla äidittä. Olin 25-vuotias kun äiti kuoli. Isä kuoli liki kaksi vuotta äitiä aiemmin, tuolloin olin juuri ehtinyt täyttää 24 vuotta.

Isää en niin kovin ole kaivannutkaan vuosien varrella, mutta äitiä on kyllä ollut ikävä kerran jos erään. Olisi ollut vielä niin monta kysymystä ja niin paljon tarvetta saada kysyä neuvoja, mutta minkäs teet. Kaikkihan täältä joskus lähtevät, mutta jotenkin kaksi päivää ennen joulua kuolema tuntui silloin ja tuntuu edelleen kovin epäreilulta.

No, moisissa mietteissä villahousutkin etenivät ihan hyvää kyytiä, saattaa hyvinkin olla, että ne valmistuu vielä jouluaatoksi. Villatakki odottaa jatkoa, se on tällä hetkellä puoleen perseeseen asti pitkä enkä osaa oikein päättää kuinka pitkän siitä teen. Mietintää aiheuttaa myös kuviot, pitäisikö niitä tehdä helmaan vai ei.

Kalenterista putkahti vihdoin toinen limu, tällä kertaa päärynää on tiedossa. Edellinenkin on vielä maistamatta, mutta ehtiihän sen jossain vaiheessa. Sun’n Peaceful Pear on Panimon sivujen mukaan ”täyteläinen, pehmeä ja sopivan makea.” Uskotaan, mutta maistaminen saa vielä odottaa.

Tonttuhan se riekkuu edelleen siellä Panimon nurkissa, tällä kertaa tarina jatkuu näin:”Haverin syötyä tehokasta työaikaa, Kepukka tekee pikaisen toteavan kierroksen varastoon, merkitsee kaverit järjestyksen miehiksi ja kiitää vielä vilkaisemaan tilannetta panimomestarin valtakunnassa. ”Mestari on mestari vaikka humalassa keittäisi,” tuumaa tonttu.”

Kohta helpottaa

Kuin heikkopäisenä tuli koko vapaa-aika silmukoitua, mutta ei. Eipä ne silmukoinnit yhden päivän aikana valmistuneet, vaikka niin olin ajatellut. No, montaa silmukointikerrosta ei onneksi jäänyt hoitamatta, joten huh. Tänään ne viimeinkin valmistuu. Ja syytä onkin. Olen laskenut aikatauluni sen mukaisesti, että ennen joulua ei ennätä enää minkäänlaisia tilaustöitä hoidella

Amarylliksen kukinto antaa edelleen odottaa räjähdyshetkeä, nyt näyttäisi että yhdestä varresta olisi tulossa viisi kukkaa. Ehkä siellä jossain piilottelee vielä kuudeskin, mene ja tiedä. Kasvissa on myös toinen kukkavana, mutta siinä ei näy vielä pienintäkään avautumisen aikomusta.

Mies oli kokkaillut varsin mainiota soosia pastan seuraksi, niin perusversiota kuin olla voi, eli eipä siinä ollut mitään ihmeempää, mutta maku oli mainio. Kaupan lihapyörykät ovat varsin hyvä pelastus tällaisilla kiireviikoilla. Tomaattimurskaa, riittävästi mausteita ja pyörykät sekaan ja kas, siinä se. Jokin salainen mausteosa miehellä taitaa tosin olla, itse kun en soosista ihan sellaista saa.

Kalenterista tuli Big Apple-siideri. Maistettaviin sekin päätyy vaikka en erityisemmin pidäkään siideristä, Tonttu jatkoi joulukiiruitaan panimon suunnalla kutakuinkin tähän malliin: ”Tärkeintä on, ettei ote liaanista pääse lipsumaan sano Tartsani”, lohkaisee Kepukka ja naurahtaa huojentuneena onnistuneesta laskeutumisesta. ”Ei huomautettavaa, piste käymiselle”, kuittaa Kepukka ja jatkaa matkaa.”

Tautista aikaa

Työmaalla riehuu tauti jos toinenkin, ja jonkinlaista taudin hautomista sitä taitaa itselläkin olla meneillään. Viikonloppuna istuin osan ajasta kotosalla toppahaalari päällä, sisäinen jäätymätila oli käsittämätön. Onneksi jaksoin silti keikkailun, mutta sukat eivät edenneet kuin muutaman hassun kerroksen sunnuntaina.

Hieman kahden vaiheilla olin vielä seuraavana aamuna, että näinköhän sitä ollaan ihan työkunnossa. Niiskutusta, köhimistä ja sisäistä palelua. Mittarissa ei näkynyt mitään hälyttäviä lukemia, joten suuntasin töihin normaaliin tapaan. Ihan täydessä terässä en töissä ollut, mutta vanhalla kaavalla ja tottumuksella sekin meni.

Työpäivän jälkeen sain viimein kudottua sukat loppuun, lankojen päättely ja silmukointi odottaa vielä vuoroaan. Kaavio on onneksi tulostettuna, joten ehkäpä ne vielä tämän päivän aikana valmistuu. Oma olotila on kyllä edelleen vähän sinne ja tonne, mutta eiköhän se taas tästä. Amarylliksen nuppu antaa edelleen odottaa räjähdystä, josko huomenna?

Joulukalenterista löytyi tällä kertaa Micro Lager, mielenkiinnolla odotan koska sitä vuorostaan maistelisi. Tontun seikkailut jatkui Panimon suunnalla: ”Köykäisesti, joskin uhkarohkeasti Kepukka kiitää painetankkien ja pesukeskuksen läpivempauttaen itsensä punaisella letkulla kohti katon rajaa aina kahdeksaan metriin, käymistankin katolle.”

Ei ole muuten enää montaa aamua tarinaa jäljellä, kalenterin painokin alkaa olla vähitellen itselle varsin miellyttävä.