Loman alkajaisiksi on yllättäen tullut, kappas, kudottua sukkia. Toiset tuli kudottua aika pitkälti autossa istuessa ja jonottaessa poliisin lupapalveluun, siihen kun kului yllättävän paljon aikaa. Silmukoinnit toki tuli tehtyä kotona.
Molemmat jälleen kerran looppaamalla seiskaveikasta, silmukointikuviot löytyy Ipa-sukkiin kuten Adidaksiinkin jo täältä blogista.
Joku kumma inspiraatio iski nyt noiden addujen tekemiseen, kolme paria tuli tehtyä putkeen. Lankoina kaikissa 7-veljestä, 3,5 mm koivupuikoilla. Ehkä nyt voisi vaihtaa lajia, mutta kun yksi lapsista toivoi mustia joten… Kaipa ne menee vielä samoilla tulilla, luulen mä. Välillä on kiva tehdä jotain supersimppeliä, niin se on!
Ja namien perään tein vielä adidakset. Näissä on aloituksessa 56 silmukkaa, alkuun tein 1o, 1n-joustinta 10 kerrosta. Varren loppuun tein samaa joustinta jälleen 10 kerroksen matkalle. Silmukoin Adidaksen logon Tilkkutätin blogista löytyneen mallikaavion mukaan, olen sen joskus itsekin piirtänyt mutta kappas, taisi olla vanhalla läppärillä ja päätyä bittitaivaaseen kyseisen kapineen kadotettua elämänhalunsa.
Kiitos mallikaaviosta, Tilkkutäti
Kantapään tein samaan tapaan kuin aina ennenkin eli vahvistettuna 27 silmukalla 26 kerroksen matkan. Kantapään kavennusten jälkeen tein kiilakavennukset joka kerroksella kunnes silmukkamäärä oli jälleen 56. 37 lilan kerroksen jälkeen tein perinteiset kolme valkoista raitaa kärkiosaan, jonka jälkeen kudoin vielä muutaman kerroksen oikeaa ennen kuin tein sädekavennukset.
Nyt puikoilla heiluu toinen pari adduja, väri tosin vaihtui turkoosiin. Ihanan simppeliä vaihteeksi.