Villatakkiprojekti osa 1

/ Irmeli / Jätä kommentti

Villatakkiprojekti tosiaan käynnistyi, mutta veikkaanpa, että tästä projektista on takuulla tulossa pidempi kuin viikon-parin juttu. Näin äkkiseltään veikkaisin, että tuskin ennen tammikuun loppua tämä valmistuu, mahtaako vielä silloinkaan, koska tätä teen aina silloin tällöin joutessani ja jo pelkkä arpominen vetoketjun ja nappilistan välillä vie takuulla aikaa.

Mutta niin, tärkein ensin eli hurraa! Löytyihän se, mieleinen malli, kun aikani nettiä pelmailin. Kaavio tähän kuvien malliin löytyi Pinterestistä ja muutaman kiemuran kautta löytyi sitten nimi sekä mallille että blogille, jossa tästä mallista on vielä lisää kuvia. Kyseinen blogi on nimeltään Lauréus ja sieltä löytyy muitakin hauskoja malleja, joten käykääpä tutkimassa.

Tässä kyseisessä mallissa on otettu aika vahvasti vaikutteita riddarista ja sitä kautta lienee nimeksi on päätynyt Svissari. Lisäksi värimaailma on runsaampi kuin mitä villatakkiini tulee, mutta jokin tässä vain osuu niin kohdalleen.

Silmukkamääriä blogista en bongannut, mutta eipä hätää. Etsin muutaman VGn Alpaca Brissille tarkoitetun ohjeen ja pähkäilin niiden osalta silmukkamääriä. Ihan ne ei automaattisesti osuneet tämän kanssa yhteen, sillä tässä lankana on ollut Dropsin Karisma, mikäli blogitekstiä oikein tulkitsin. Mutta eipä hätää! Ainahan voi muokkailla silmukkamääriä ja mallia, jos ei ihan ole sitä mitä on tarpeen, eikö?

Päädyin aloittamaan neuleen ylhäältä, joten aloitukseen tein 84+5 silmukkaa, eli varsinaiselle takille 84 ja 5 silmukkaa steekkausta varten. Kaulukseen tein 2o,2n-joustinta, steekkauskohdan kudoin niin, että sekä eka että vika silmukka viiden sarjasta oli oikea ja niiden keskellä oli kolme nurjaa.

Tein kaulusosasta kohtalaisen pitkän, likemmäs kymmensenttisen. Kauluksen jälkeen lähdin kutomaan kahdella värillä mallikaaviota ja noin puolessa välissä hoksasin, että niinpä niin. Kuten ajattelinkin jo aloittaessa. Jos teen kaikki lisäykset, niin eihän se toimi vaan takista tulee aivan liian iso. Jokainen lisäys kun lisäsi 28 silmukkaa eli lopulta minulla olisi ollut puikoilla 252 silmukkaa, joka vastaisi ennemminkin kokoa L kuin S.

Nyt neule on sitten odottamassa jatkoa, sillä muutama projekti tosiaan pitäisi saada päätökseen ennen kuin tähän voi kuluttaa aikaa. Lisäksi edessä on vielä se jatko-osan piirtäminen, minulla kun tosiaan jää se lisäys nro 6 tekemättä.

Vähän jotain

/ Irmeli / Jätä kommentti

Luukusta viisi putkahti Elowehnää. Vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että tällä tyypillä on jääkaappi täynnä oluita ja muita vastaavia jouluaattona. Ja niinkuin ajattelin, että no nyt paukahtaa jo peruslimpparia, no ei.

Kepukan tarinakin sai jatkoa eli ””Täällä ne pitäisi olla”, tuumii Kepukka ja penkoo tontunkorkuista paperipinkkaa. Nääs tonttumaailmassa luotetaan vain itseensä, hyvyyteen, joulupukkiin ja ruutupaperiin.”

Hain työpäivän perään vähän valoa myös keittiöön, olkkarissahan sitä jo riittämiin on. Villasukat alkaa muuten vähin erin olla yli kantapään. Tietysti unohdin töistä lähtiessä ottaa mukaan kaavion jonka olen tehnyt varteen. Matkittu se on Pinterestistä, mutta vähensin silmukkamäärää. Saapa nähdä, jos vaikka alkuviikosta saisi ne valmiiksi.

Paljon porua pöytäliinasta

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kävipä tässä päivänä eräänä, että päätin laitella keittiöön paitsi jouluverhot, myös joululiinan. Sen kuukausi pari sitten lipaston laatikossa nähneeni, samaisen, jonka olinpaikka oli kesäaikaan itselleni hieman arvoitus.

Joten tuumasta toimeen, verhoja ripustamaan, tonttuja kaivamaan ja tietysti myös sitä liinaa. Joka ei ole siellä laatikossa, jossa sen viimeksi olin nähnyt. Eipä siinä sitten kuin etsimään. Kaivelua laatikoista. Vaatehuoneesta. Eteisen kaapeista. Uudelleen lipaston laatikoista. Toisen lipaston laatikoista. Ehkäpä se olisikin salaperäisesti siirtänyt itsensä yläkertaan poikien liinavaatekaappiin?

Kaivelua poikien kaapista. Uudelleen eteisen kaapista. Ja lipaston laatikoista. Vaatehuoneesta. Alakerran liinavaatekaapista. Ja sama uusiksi. Noin parin tunnin ajan. Ja mikä oli tulos? Ei liinaa. Ei hittolainen. Voiko ihmisen muisti olla näin kerrassaan hapero, kysyn mä vaan?! Ei siinä auttanut muu kuin hyväksyä totuus ja asetella keittiöön liina, joka kuuluisi oikeasti olkkariin. Hittolainen!

No, tontut sentään oli tallella, samoin valokuusihärpäke, vai mikä nyt onkaan. Pisteeksi iin päälle asettelin vuodenajoista seonneen pelargonin keittiön pöydälle. Heikkouteni kun on se, etten mitenkään malta heittää puolikulahtaneita kasveja roskiin joten. Pelargoni nököttää nyt sitten jouluisessa pöydässä. Josta puuttuu se tietty liina. Oli suorastaan pakko tehdä ”muka-hodari” moisen suorituksen ja pettymyksen päälle.

Kalenterin uumenista putkahti tällä kertaa lonkeroa, tarkemmin Grapefruit Longdrink. Tontun seikkailutkin jatkui, kovin on tonttusilla kiiruita joulun alla. ”No hyvä, sanoisi eräskin Matti. Kepukka sukii pujopartansa, sellainen kun pitää jokaisella itseään kunnioittavalla panimohenkilöllä olla, ja lähtee etsimään kolostaan viimevuotisia muistiinpanojaan.”

Odotan muuten edelleen innolla luukkua, jonka takaa putkahtaisi jokin virvoitusjuoma. Niitäkin kun kalenterin pitäisi sisältää, mutta hiljaista on ollut. Ehkä jo seuraavan luukun takaa löytyy joku mainio limukka? Odotus palkitaan, niin se on.

Joulutarina jatkuu

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tällä kertaa putkahti kalenterista Golden Pilsner ja kas, jääkaappiin päätyi sekin. Joulutarinakin sai samalla jatkoa, eli ” ”S’on sitten taas meikämeetwurstin lähdettävä vuosittaiselle tarkastuskierrokselle.” Kepukan jokavuotinen tehtävä on näet tarkistaa, onko panimon väellä mitään sijaa joulun lahjajonossa.

Mitähän seuraavan luukun takana mahtaa olla luvassa…. No, ainakin itselle on luvassa rankkaa kutomista. Sain kuin sainkin aikaiseksi ja aloitin vihdoin ja viimein ne sukat. Kovin pitkällehän ne ei aamutuimaan ehtineet, mutta jotain sentään. Okei, myönnetään, silmukoinnit odottavat vielä vuoroaan, mutta saavat nyt toistaiseksi odotellakin.

Kesällähän kävi sellainen ikävä tapahtumasarja, että uskollinen tietokoneeni sai puolisolta vahingossa vedet niskaansa. Edellisessä koneessa oli ns ”roiskesuoja” ja sekin ennätti vuosien saatossa saada kerran jos eräänkin nesteitä niskaansa rikkoutumutta, mutta ilmeisesti uudemmassa ei moista suojaa ollut. Joten puf! Kone oli kertaheitolla mennyttä kalua.

Poika sieltä sai onneksi pelastettua erinäisen määrän kuvia ja muita tärkeitä tiedostoja talteen, mutta harmikseni huomasin uuden koneen saavuttua että jaa. Knitbird, tuo uskollinen apurini, ei suostunut siihen uuteen koneeseen latautumaan, ei niin millään. Useampaan kertaan sen perään googlailin, mutta mitä ilmeisimmin tuolloin löytämäni versiot oli jotenkin vanhoja ja sitä kautta yhteensopimattomia uuden käyttöjärjestelmän kanssa.

Vaan hip hei ja hurraa! Ihan piruuksissani testasin, josko knitbird olisi palautunut ladattavien ohjelmien valikoimaan ja siellähän se oli ja mikä parasta. Latautui tuosta vain. Jes! Nyt on koneella jälleen suunnitteluohjelma, joten huh! Sen villatakin kanssa kun olen nyt sitä hieman kaipaillut.

Löysin mieleiseni mallin Pinterestistä, mutta se on valitettavasti ohuemmalle langalle, joten en voi tehdä yhtä montaa lisäystä kaarrokkeeseen kuin kyseisessä mallissa on. Aikani ehdin pähkäillä ratkaisua ja kas. Minäpä jätän viimeisen lisäyksen tekemättä ja touhuan itse siihen sen alaosan. Alkuperäisessä mallissa alimmaiset kuviot on yhdeksällä jaollisia ja minulle kelpaa nyt vain kahdeksalla jaollinen alaosa.

Niin. Paitsi kutomista myös sitä mallin muuntelua on luvassa. Mutta siitä paremmin sitten villatakkiprojektibloggauksessa.

Etiäpäin, sanoi mummo lumessa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Jatkotarina jatkaa kulkuaan! ”Korvatunturisyntyinen, työn perässä nokialaistunut, panimotonttutittelin nimikkeellä jo muutaman vuoden työskennellyt tonttu Keppanareppana, kavereiden kesken Kepukka, naksuttaa peilin virkaa toimittavaan kruunukorkkiin.” -Jatkoa odotellessa.

Tällä kertaa kalenterista putkahti Keisarin Lager-olut, lieneekö kyseessä kehittyneempi versio eilisestä Micro Lagerista. Sekin päätyi toki sinne jääkaappiin, saapa nähdä saako niitä sieltä juotua. Minä kun en ole mikään erikoisolueiden ystävä, eikä sitä ole sen paremmin puolisokaan. No, aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Oli muuten ihan pakko touhuta töihin mukaan matkaavan smoothien lisukkeeksi tonnikalaleipä. Ruokana kun oli ohrasuurimopuuroa, joka on, en väitä, hyvää ja täyttävää, mutta yksi ongelma puurolla lounaana on. Se on tunti ja on kiljuva nälkä uudemman kerran. Joten aamupala vähän tuhdimmalla kaavalla, niin jo vain pääsi kotiin asti ilman nälkäkuolemaa.

Villatakkiprojektikin on, hupsista vaan, edennyt vaikka ei pitänyt. Teen siitä omia bloggauksiaan vähin erin kun ennätän. Ipan tumpuista toinen pari odottaa silmukointia, samoissa kantimissa on ne Tapparan sukat. Niin ja ne Arsenalit. No. Ne ei ole ennättäneet edes puikoille vielä. Ehkäpä se pitää ottaa vielä tällä viikolla itseään niskasta kiinni ja laitella ne aluilleen.

Joulua kohti

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kalenterin ensimmäinen luukku on avattu, hyvä mä! Sieltähän putkahti Micro Ipa ja mikä hauskinta, pieni tarinan pätkä tontun elämästä: ”Hohhoijaa”, kuuluu haukotus jostain nokialaisen panimon lähimaastosta. Kuurainen lehtikasa liikahtaa juuri ja juuri silmällä nähden, kun maan uumenissa majaansa pitelevä tonttu heräilee horroksestaan.

Tästä tulee selvästikin jatkotarina, jännityksellä odotan seuraavaa osaa. Micro Ipa päätyi jääkaappiin, eipä sitä nyt ihan kehtaa ennen työmaalle siirtymistä kiskaista moista kitusiinsa.

Torppa oli hauskasti tyhjentynyt työpäivän aikana; tytär oli hakenut kaikki laatikkonsa, tuolinsa, tuulettimensa ja erinäisen määrän muuta tavaraa jo aamupäivästä. Soittelin iltapäivästä ja vielä oli edessä tv-tason haku, niin ja koiran.

Viime viikon tonttuasua esitellyt koira oli muuttunut nyt parissa päivässä sammakkoprinssiksi, jotenkin minä odotin sille ilmestyneen sarvet muutaman päivän aikana.

Olen tässä yrittänyt pidätellä itseäni kurissa kutimien suhteen, aivan älyttömän paljonhan ne houkuttaa ne Vikingin alpakkalangat, etenkin kun tilatut puikotkin saapui loppuviikosta. Mutta ei. Nyt on pakko yrittää olla vahvana, sillä jonossa on niiden silmukoitavien lisäksi myös yhdet ihan kudottavat sukat, tällä kertaa Arsenalin.

Aika huonosti on löytynyt kuvia moisista sukista, ja nekin on olleet hieman jaa-a, enpä nyt tiedä näköisiä. Päädyinkin nyt siihen, että kudon punaiset sukat ja joustimet ja kantapää tulee valkoisella. Kuvioinnithan pitäisi kaiketi tehdä sekä valkoisella että keltaisella, mutta luulenpa että niistä tulee vain valkoiset. Huoks.

Ja kohti uutta viikkoa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Koko huusholli on varsinainen kaaos tällä hetkellä. Tyttären tavaroita on siellä täällä, kuistilla, yläkerrassa, eteisessä, olkkarissa ja jopa keittiössä. Huoks.

Pakko myöntää, että ihan hieman ihmetyttää aiemman vuokranantajan toimintatapa. Ei, missään nimessä ei minkäänlaisia myönnytyksiä missään kohtaa, kämppä tyhjäksi viimeisen vuokrapäivän kello kahteentoista mennessä tai maksat koko kuukauden vuokran kerralla.

Ehkä jollain tapaa eniten ihmetytti tapa, jolla tytärtä lähestyttiin kerran toisensa jälkeen vuokranantajan taholta. Saattaisin jopa ymmärtää, jos kyseessä olisi yksityinen vuokranantaja, mutta kun kyseessä on iso yritys jolla on asuntoja tyhjänä samassa talossa niin yhteydenotot liittyen ”asunnon näyttöön” uudelle vuokralaiselle pisti hieman ihmettelemään.

Tytär sanoi kerran toisensa jälkeen, että ei, asuntoa ei näytetä kenellekään ellei hän ole kotona, edelleen asunnossa on rescue-koira. Ja silti. Soitto toisensa perään. Että jos näytettäisiin. Ei. No, onneksi tytär on palauttanut avaimet, olkoonkin, että äidin pirtti on kaaoksen vallassa. Kohtahan sitä pääsee jo ihailemaan neitosen uutta asuntoa. Ihmettelen toki sitäkin, että miten hitokseen paljon ihminen voi vuodessa kerätä tavaraa?

Sitä todellakin on. Ehkä järkevintä on vain sulkea silmänsä. Niin se on.

Projektia pukkaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Niinhän siinä kävi, että vaikka tahto on luja, niin mieli on kovin heikko. Silmukointeja uupuu, yksi Ipa-parikin keikkuu puikoilla ja mitenkäs sitten kävikään. No uusi lanka vei ihan mennessään, eli pakko se oli puikkopuutteista huolimatta ryhtyä tuumaan ja toimeen eli hups vaan.

Jostain piironkien ja laatikoiden uumenista löytyi yhdet vitosen pyöröt, jotka nyt tokikaan ei ole Chiaogoot vaan mitkä lie, mutta saivat ajaa asiaansa kun päädyin kokeilemaan ihan vähän vaan onnistuisiko niillä villatakin kauluksen joustin. Onnistuuhan se kun tahtoa riittää.

Näin ollen julistan virallisesti villatakkiprojektin alkaneeksi vaikka niin. Olisi tuossa yksi villasukkatilauskin odottamassa ja se on PAKKO saada valmiiksi ennen joulua. Mutta niin. Ei sille mitään voi. Kovin on mieli heikko, heikko silti vaikka miten tahtoa olisikin.

Ipat

/ Irmeli / Jätä kommentti

Eihän sitä Roomakaan päivässä ja silleen, mutta oikeasti. Jotenkin nämä Ilveksen tumput on joka aivaten ainoa kerta olevinaan mahdottoman haastavat. Ei siksi, että ne olisi vaikeat, vaan siksi, että kiinnostus niiden tekemiseen on luokkaa nolla. Etenkin logon silmukointi, herttinen. Karseaa hommaa, vaikka kaavio täällä blogissa onkin. Johtunee omasta Tappara-fanituksesta, luulen mä.

Nämä silmukoinnit tuli tehtyä osin siinä koulutuksen lomassa, oli muuten ihan huippuluokan koulutus. Mieli ry on erittäin tarpeellinen ja hyviä asioita edistävä yhdistys, suosittelen tutustumaan. Nyt olen muka vakaasti päättänyt, etten tee mitään uutta ennen kuin saan vielä puikoilla keikkuvat Ipat valmiiksi, mutta saapa nähdä.

Tytär lähetti kuvan koiraskaisesta, koiruus on rohkeutunut vielä entisestään mutta on siinä vielä matkaa. Epäilen jopa, että vaikka on kyseessä nuori koira niin tuskinpa hänestä koskaan sukeutuu innokkaasti vieraita tervehtivää heppua, epäluulo ihmisiä kohtaan taitaa olla ihan pysyvää.

Tyttären kanssa tuo toimii silti ihan päättömän hienosti, heistä on sukeutunut tässä liki puolessa vuodessa yksikkö. Hieman pisti kuva naurattamaan, totesinkin tyttärelle että vain poron sarvet puuttuu päästä. Pahoin pelkään, että moinenkin kuva tulee vielä putkahtamaan puhelimeen.

Varastotilakos se siinä

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kylmä kuisti on talvisin varsin oiva lisäjääkaappi, siis silloin kun ei ihan paukkupakkasilla olla. Lisäksihän kuisti toimii kummasti talviaikaan varastotilana, perinteinen joulutervehdys saapui paikalle ja mihin se sitten olisi päätynyt muualle, ellei kylmälle kuistille. Eipä tarvitse hetkeen paperia marketista roudata, ei.

Nyt kuistille päätyi lisäksi erinäinen määrä pahvilaatikoita, tytär nro 2 kun muuttaa alkuviikosta hieman isompaan ja lähempänä sijaitsevaan asuntoon. Äidin kuistillehan ne pakatut kapineet on helppo äidin kiikuttaa työmatkan lomassa.

Samaisella työmatkalla tuli käytyä katsastamassa autokin ja ou jes, vaikka vakkarikatsastusasema onkin aina ollut ihan huippu, niin nyt se kyllä pisti ihan parastaan! Kahvi oli mainiota, auto meni katsastuksesta läpi, tämän nyt arvasinkin, mutta enpä ole ennen tällaista palvelua saanut, että nuori katsuri kertoo auton avaimia tuodessaan lisänneensä ilmaa renkaisiin ”kun ne oli vähän tyhjät”.

Mahtavaa! Taas voi kurvailla vuoden ihan huoletta ja hei, vaihteeksi katsastin auton jopa oikeaan aikaan! Viimeiset pari kertaa on menneet no, hieman pitkiksi, hups. Ekalla kerralla taisi mennä ihan peräti kuukauden ( urvelo minä!!! ) ja viime vuonna olin niin muka oikeaan aikaan viemässä ja pah. Viikon myöhässä.

No, nyt osuin oikeaan aikaan, hyvä mä!