Lonkerosukat pojalle

Vihdoinkin!

Tänä jouluna aika moneen lahjapakettiin sujahtaa lonkerosukat. Lonkerosukkien ikäraja on muuten sitten 18 vuotta, joten jos teet lahjaksi jollekin muista, että ikärajan pitää täyttyä.

Koko kolmikko

Nämä nyt valmistuneet sukat on vanhimmalle pojalleni, nuorempi saa sitten vaaleansiniset ja tyttärelle menee lilat. Kutkuttaisi kovasti tehdä itsellenikin, mutta niin. Missä niitä sitten pitäisi? Minulla kun tuppaa villasukan varret olemaan punttien päällä. Huoks.

Lankana näissä on seiskaveikka, tietysti, ja silmukkamäärä on alussa 66, kutomisessa käytössä oli 4mm koivupuikot. Joustimeksi tein 1 oikein takareunasta, 1 nurin-joustinta 10 kerroksen verran. Mielestäni kyseinen joustin on mukavan napakan näköistä.

Sen jälkeen kudoin vielä yhden kerroksen pelkkää oikeaa ja kerroksen loppupuolella otin valkoisen raitalangan mukaan. Langan saa näppärästi lisättyä kuljettamalla uutta väriä pätkän matkaa mukana jolloin sen saa hyvin asettumaan paikoilleen ja päättely taas käy helposti kuljettamalla sitä myöhemmin neulalla muutama silmukka vastakkaiseen suuntaan.

Mukaan otettavan langan kuljettaminen nurjalta puolelta
Mukaan otettavan langan kuljettaminen oikealta puolelta

Tein kuvioinnin suoraan kutoessa myös tekstin osalta, jolloin silmukoiden kuvioiminen päälle oli superhelppoa. Kahdella valkoisella kerroksella ennen ja jälkeen tekstin tuli pitkähköt langanjuoksut nurjalle puolelle, sidoin ne valkoiseen lankaan n. 5 silmukan välein.

Varret melkein ”köh” valmiit

Tässä kannattaa muuten olla tarkkana ja pyrkiä siihen, ettei langansidonnat osu peräkkäisillä kerroksilla kohdakkain sillä silloin sidottu pohjalanka (oranssi tässä tapauksessa) alkaa paistaa aika ikävästi läpi. Tarkkana kannattaa olla myös siinä, ettei tee langanjuoksuista liian kireitä, lanka saa olla ennemmin sitten vaikka liian löysällä kuin kireällä.

Pystyraidoituksen päätyttyä kudoin yhden kerroksen pelkkää oikeaa ja samalla kavensin pois 6 silmukkaa -> 60s.

Kudoin muutaman kerroksen 2o, 2n-joustinta ja siirryin sen jälkeen silmukoinnin pariin. Silmukointi on jokseenkin hidasta, mutta kyllähän sekin nopeammaksi muuttuu kun samaa kuviointia muutaman kerran tekee.

Ensin silmukoin kirjaimet, sitten mustat reunukset valkoiselle alueelle.

Mustat osat silmukoituna, jes!

Tämän jälkeen siirryin vielä laittamaan vuorten taustan sinisen paikoilleen ja kun viimeinenkin silmukointi oli tehtynä ja langat pääteltynä totesin aikaa siihen menneen tämän parin osalta n. 5 tuntia.

Ei hassumpaa!
Eihän se nurja kaunis ole, mutta kerta kerralta silti siistimpi

Näissä sukissa lankadominanssi vaikuttaa todella paljon ulkonäköön, jos värillinen lanka on dominoiva on valkoiset raidatkin ”syvemmällä” ja sitä kautta huonommin näkyvillä.

Koska huomasin, että naisten sukkia varten tuunaamani sukkablokit (hyllykön takaseinästä mattoveitsellä leikatut) oli aivan liian kapeat näille varsille, päädyin jättämään varret työpäivän ajaksi muokkaantumaan kikkakolmosta käyttäen.

Colapullojen uusi elämä…

Sumutukset kukkien sumutuspullolla päälle ja ei kun kuivumaan useammaksi tunniksi jonka jälkeen pääsin jatkamaan kutomista ihan perustekniikalla. Alkuun lisää joustinta niin että sitä oli kaikkineen 13 kerrosta, viimeisellä joustinkerroksella kavensin vielä 4 silmukkaa pois -> 56 silmukkaa.

Sen jälkeen kantapää vahvennettuna, tällä kertaa kantalappuun tuli 27 silmukkaa. Kudoin kantalapulle mittaa yhteensä 26 kerrosta ja sen jälkeen tein kantapohjan kavennukset jakamalla silmukat 7-14-6.

Kantapään kavennukset oikealta
Kantapään kavennukset nurjalta

Kantapään kavennukset aloitin oikealta puolelta, kudoin nostamalla yhteen silmukat 20 ja 21 jolloin sivulle jäi vielä 6, käänsin työn, nostin ensimmäisen silmukan ja kudoin 12 silmukkaa vahvennettua eli nurin, nosto, nurin jne, ja puikon 14. ja 15 yhteen niin että sivulle jäi vielä 5 silmukkaa. Työ jälleen toisin päin, nostin ensimmäisen ja samalla kaavalla kantapään kavennukset loppuun.

Ja homma jatkuu!

Kantalapun kavennusten jälkeen nostin kummastakin reunasta 14 silmukkaa ja aloitin kiilakavennukset joka kerroksella. Kiilakavennusten jälkeen 56 silmukalla aina siihen, kun oli aika aloittaa sädekavennukset. Nämä sukat on koolle 40, eli puikkojen koko huomioiden sädekavennukset aloitin kun jalkaterää oli tehtynä 21 cm.

Päättelyn jälkeen höyrytys ja blokkien päälle ja kas, valmista tuli! Omaan jalkaan ihan turhan isot, mutta pakko niitä oli silti kokeilla…

Ihan kivat vaikka isot onkin

Inkiväärishotti

Näistä se lähtee

Viimeiset pari vuotta inkiväärishotti on kuulunut jokaiseen aamuuni. Valmistan aina suunnilleen viikon-puolentoista määrän kerralla jääkaappiin ja nappaan sieltä aamuisin suunnilleen desin satsin. Huom, suositeltu määrä on shottilasillinen mutta tälle tulee ahneeksi.

En osaa sanoa, onko se nimenomaan tämän shotin ansiota, mutta eipä ole paljon lenssut iskeneet ja ihan mahtavinta on se, että jäätävät jalkasärkykohtauksetkin on kadonneet.

Tästä se lähtee

Inkivääriä n. 150-200g pala

1-2 sitruunaa

n. 1-2 dl hunajaa

n. litra kiehautettua vettä

Raasta inkivääri hienoksi, laita kulhoon ja kaada päälle n. litra kiehautettua vettä. Anna hautua parikymmentä minuuttia.

Purista sitruunan mehu toiseen kulhoon, lisää joukkoon hunaja. Lisää haudutettu inkiväärivesi siivilän kautta ja sekoittele, niin että hunaja sulaa. Tarkista maku, lisää tarvittaessa hunajaa.

Halutessasi voit myös jättää inkiväärin kuorimatta ennen raastamista, itse en moista välitä tehdä sillä inkiväärihaude siivilöidään ennen sitruunan ja hunajan lisäämistä.

Juoman kuuluu olla ytyä, ensimmäisen viikon parin ajan itselle kihosi vedet silmiin kun otin snapsin aamuisin. Shotin voi nauttia myös mehun tai veden kanssa, itse juon sellaisenaan. Nykyään juomaan on jo niin tottunut, että ei aiheuta irvistystäkään ja ytykkä maku suustakin katoaa nopeasti snapsin jälkeen.

Juoma säilyy jääkaapissa pari viikkoa hyvänä, joten sitä voi valmistaa kerralla isomman annoksen.

Varsinaiset shotit

Marengit (kuivat)

Marengit

Nämä marengit kuuluu perheemme jouluun aina. Siis AINA. Resepti on alunperin ollut hieman toisenlainen (muistaakseni ainakin), mutta vuosien saatossa muovautunut juuri sellaiseksi kuin haluan marenkien olevan.

Ohje on hyvin simppeli ja tässä se tulee:

4 kananmunan valkuaista (ehdottomasti jääkaappikylmiä!)

2 dl sokeria

1 tl etikkaa

1 tl perunajauhoa

Ja se homman vaativin osa tulee tässä; erota keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Loput onkin sitten yhtä helppoutta. Laita kulhoon valkuaiset, sokeri, perunajauho ja etikka ja sitten vatkaamaan. Arpoakaan ei tarvitse kauanko sitä vatkaa, se on 10 minuuttia tarkalleen!

Oonhan mä vanha, mutta kyllä mä jaksan!

Oma uskollinen apulaiseni tässä hommassa on reilut 20 vuotta vanha Kenwood, sen kun napauttaa täysille kierroksille, keittelee kahvit ja kaivelee muun välineistön esiin niin johan se on juuri se 10 minuuttia kulunut ja taikina täydellinen.

Täydellinen marenkitaikina

Helppo tapa testata taikinan ”jäykkyys” on kääntää kulho ylösalaisin. Täydellinen taikina pysyy täydellisesti aloillaan tässäkin kohtaa. Tämän jälkeen onkin aika kaivaa esiin se toinen uskollinen apulainen, lienee ikää suunnilleen sama kuin Kenwoodillakin eli tupperin pursotinpussi.

Tymäkät täytteet

Tämä taikinamäärä riittää itselläni kahteen pellilliseen mikäli teen pieniä marenkeja, isompia tästä tulee n. puolitoista pellillistä.

N. 100 pientä menee yhdelle pellille (60cm uuni)

Pellit uuniin, lämpöä 75 astetta kiertoilmalla ja alun höyrystymisen uunista poistamisen apulaisena toimii taas hienosti lieden puhdistamiseen tarkoitettu kapine.

Kätevän emännän niksit

Marengit saa paistua uunissa n. 5h, kannattaa maistaa 4 tunnin tietämillä. Näiden marenkien tarkoitus on olla täysin kuivia jolloin ne säilyy (säilyisi jos ehtisi) melkolailla ikuisuuden peltirasiassa.

220 pikkuista päätyi peltirasiaan

Pilvi

Taivaallista pehmeyttä

Nämä Novitan Pilvi-lankaiset sukat syntyi välipalakutomisina milloin missäkin passelissa hetkessä muutama kerros kerrallaan. Parasta näissä on ehdottomasti pehmeys, paljaaseen jalkaan aivan taivaalliset!

Koko näissä on 38-39 ja näin lyhyellä varrella yksi kerä riittää hyvin.

Novita Pilvi-lankaa 100g

4 mm koivupuikot

Luo 48 silmukkaa. Kudo varteen 2o 2n-joustinta 20 kerrosta ja aloita sen jälkeen vahvennettu kantapää. Vahvennettu kantapää syntyy itselläni aina parittomalla silmukkamäärällä eli tällä silmukkamäärällä kantapäässä oli 25 silmukkaa.

Kudo oikealla puolella kaikki silmukat oikein, nurjalla 1n, nosta silmukka niin että lanka jää etupuolelle, 1n ja niin edelleen kerros loppuun. Toista kerroksia vähintään 26 kertaa (13 oikeaa, 13 nurjaa) ja tee sen jälkeen kantapohjan kavennukset.

Itse sovittelen miten milloinkin, aika usein keskellä keikkuu 12 silmukkaa mutta välillä sivuille jääkin vähemmän eli keskellä on 10. Kantapohjan kavennuksissa jätän aina ensimmäisen kutomatta, muut kudon nurjalta puolelta vahvennettuna.

Nosta kantapään molemmilta sivuilta 14 silmukkaa (mikäli lapun korkeus siis 26 kerrosta) ja aloita kiilakavennukset normaalisti. Kavenna joka kerroksella ja jaa silmukat uudelleen tasan kun silmukoita on jälleen jäljellä 48.

Kun jalkapohjan pituus on 21 cm (tai pikkuvarvat peittyy) aloita sädekavennukset kärkeen.

Näitä sukkia ei kannata höyryttää lopuksi, riittää kun päättelee langat siististi.

CounterStrikeGo-sukat

Pukin konttiin nämäkin

Valmistuihan nekin, hitainta touhussa taisi olla lähinnä se, että näitä tuli tehtyä salaa kotosalla. Itse en moisesta pelistä saati kuviosta perusta, mutta lahjansaajalle nämä on varmasti mieluisat yllätykset.

Ja ohjettakin on tarjolla, ihan perusnilkkasukkapohjalla nämä tuli tehtyä.

7-veljestä harmaata n. 100g

3,5 mm koivupuikot

7-veljestä mustaa silmukointiin

Luo alkuun 56 silmukkaa ja kudo 2o, 2n joustinta haluamasi pätkä. Tässä tapauksessa pätkä oli 15 kerrosta. Tee kantapää haluamallasi tavalla ja jatka sukan kärkiosaa aina kärkikavennuksiin asti.

Sen jälkeen vuorossa on silmukointi, kuviot voi sommitellaa haluamallaan tavalla, itse siirsin tekstit kulkemaan sukkien ”sisäsivuilla”.

Tein ilman varjostuksia pelkkää mustaa lankaa käyttäen

Kärkikavennukset, päättely ja höyrytys viimeistelynä. Ja siinä ne.

No hohhoijaa!

Vaiheessa, edelleen…

Nythän kävi niin, että vauhtihulluus ja yltiöpäinen himo vähän siihen, tähän ja tuohon kudelmaan iski yhtäaikaa joten kappas. Yhdetkään ei ole valmiina.

Periaatteesta en pidä mistään kuvioista missä heilutaan aseiden kanssa, mutta nämä nyt on joululahjaksi menossa intohimoiselle CSgon pelaajalle joten menköön. Toinen sukka on täysin valmis, toinen on vielä sikäli vaiheessa että muutama kerros olisi kudottavaa ja sitten silmukoinnit ja päättelyt.

Samaan aikaan puikoilla keikkuu yhdet lonkerosukat, tosin niiden kohdalla olen kahden vaiheilla meneekö purkuun sillä ne nyt ei vaan asetu itselleni sievästi silmään. Sitä en osaa varmaksi sanoa, missä vika, mutta epäilen että osansa mallaantumattomuuteen tuo seiskaveikan lanka.

Oranssi pohja kun on vuosikausia vanha kerä ja valkoinen taas parin kuukauden takaa joten langat jopa tuntuu käteen eripaksuisilta. Outoa. Tosin eipä tämä ole ensimmäinen kerta kun olen huomannut vanhat seiskat paljon paksummiksi kuin uudet että josko siksi.

Ja koska tässähän ei ole tarpeeksi niin huppista heijaa, otin ja aloitin ekan kerran elämässäni joulukalenterisukkien kutomisen. Ensin puikoille päätyi kirjoneulemalli, tänään olen sitten touhunnut päivän kirjoneuleluukun kudottuani myös pitsi- ja palmikkoversiota.

Niin lyhyt pätkä päivässä…

Ja ettei nyt ihan tylsistymisen puolelle menisi, niin tottahan minä ajattelin huomenna ajella marketin kautta kotiin ja hakea pari kerää venlaa. Kas kun sitten voisi touhuta myös novitan joulukalenterisukat, ne kun näytti ihan käsittämättömän hyviltä jo parin päivän jälkeen.

Totta se on, mitä äiti aina sanoi. Ei ole riemulla rajaa kun on päästänsä vajaa. Laittelen kuvaa ja ohjetta ekoista valmiiksi ehtineistä, en tosin noista kalenterisukista, niiden ohjeet kun löytyy ihan haullakin netistä.

Elefanttimarssi

Viisi pientä elefanttia marssi näin…

Nämä sukat tuli tehtyä jo muutama kuukausi sitten, langat on jälleen kerran takuuvarmaa seiskaveikkaa. Sukat on kudottu kärjestä varteen, ohjeen moiseen tekniikkaan löysin Ullalta, kiitos sinne!

Kun alun sukkaan sai tehtyä oli kuvioneuleen teko jo ihan leikkiä, mallikuvion tein itse ja se on jaollinen 10llä silmukalla. Näissä sukissa on 50 silmukkaa joten elefanttejakin on 5 per rivi.

Vai sittenkin kaksi…

Kantapään jälkeen tein varteen muutaman sydänraidan (varpaista varteen tehdessä ne tosiaan näyttää sydämiltä) ja lopuksi tein pätkän valepalmikkoa joustimeksi.

Omaan silmääni nämä on väreiltään täydellisen ihanat!

OriginalGin

Lonkerosukathan on yhdet omista suosikeistani ja näitä on tullut tehtyä pari jos toinenkin tämän syksyn aikana. Huom! Näitä saa tehdä omaan käyttöön ja lahjaksi, mutta vain ja ainoastaan 18 vuotta täyttäneille, näin Hartwallilta kerrottiin kun heihin asian tiimoilta yhteyttä otin.

Mallin sukkiin olen löytänyt aikanaan Facebookin Voihan Villasukka!-ryhmästä, kiitokset sinne mallin ladanneelle!

Nämä lilat on tehty pienijalkaiselle naiseläjälle, tai no, sirojalkaiselle, joten ohje on sen mukainen. Kirjaan blogiin myöhemmin ohjeen myös isompikokoiseen jalkaan, tälläkin hetkellä kun yhdet pukinkonttiin lähtevät lonkerosukat heiluu puikoilla.

7-veljestä lilaa

7-veljestä valkoista

7-veljestä mustaa

7-veljestä vaaleansinistä

Luo lilalla 3,5mm puikoille 60 silmukkaa ja kudo alkuun haluamasi matka valepalmikkoa. Kudo vielä yksi kerros pelkkää oikeaa ja ota tämän jälkeen mukaan myös valkoinen lanka. Aloita kutominen mallikaavion mukaan alhaalta ylöspäin.

Valittelen mallikaavion laatua, en löytänyt enää koneelta sitä joten otin paperiversiosta kuvan.

edit. kunnon kaavio tulossa viikolla 11
Parempi kaavio , olkaa hyvät

Suosittelen kutomaan tekstin samalla langalla kuin mikä pohjavärikin on, silmukointi sen päälle on todella helppoa. Ja huom, näissä sukissa lankadominanssilla on todellakin väliä!

Kun olet saanut mallikaavion kudottua kudo kerros pelkkää oikeaa ja jaa samalla silmukat puikoille niin, että seuraavat 10-20 kerrosta teet 2o, 2n-joustinta. Jälleen kerran suosittelen silmukointia tässä vaiheessa!

Joustimen jälkeen tehdään kantapää, samalla kavensin jokaiselta puikolta yhden silmukan (56) ja jalkaterän mitan oltua sopiva tein sädekavennukset kärkeen.

Höyrytys viimeistelyksi ja siinä se.

Huom! Näiden sukkien silmukointi on kohtalaisen aikaa vievää, ainakin itsellä, joten kärsivällisyyttä!

Turvalonkero

Huhuu!!!

Pikainen virkkaustyö iski joulupukin apurille kutimien väliin. Vanha työkaveri kaipaili turvalonkeroa, joten sellaisen sitten tänä aamuna touhusin ennen töihin lähtöä.

Turvalonkeroonhan löytyy ohjeita vaikka kuinka monesta eri osoitteesta netistä, itse käytin ohjetta jonka löysin Vuosaaren marttojen sivulta. Sen verran muokkasin, että virkkasin kaverin vartalolle lisämittaa toistamalla 30 silmukan kerrosta pari enemmän kuin ohjeessa on.

Mukava pikkutyö, suosittelen! Lankana Adlibriksen Socki ja koukkuna 4,5 mm koivukoukku.

Ps. vieressä unisukan alku, ohje siihen kunhan valmistuu.

Tappara

Väriä elämään

Joulupukin apulainen alkoi eilen häärämään Tappara-sukkia, vuosiluvunkin se toiseen mäjäytti. Näitä on tullut tehtyä vaikka millä mallilla, tappara-faneja kun on omassa sakissa riittämiin. Ja tottahan se nytkin sitten piti.

Sen verran hain jotain ”uutta” sukkiin, että tein varren naisellisella tekniikalla eli pelkkää valepalmikkoa. Suuntaa-antavan ohjeenkin tässä roiskaisen, saa käyttää mutta ei ole pakko.

7-veljestä sinistä

7-veljestä oranssia

7-veljestä valkoista

4 mm koivupuikot

3,5 mm koivupuikot

Luo 4mm puikoille 55 silmukkaa oranssilla ja kudo haluamasi mitta valepalmikkoa. Kun varren mitta on itsellesi passeli vaihda lanka valkoiseen, vaihda samalla puikot 3,5 mm ja kudo pelkkää oikeaa kaksi kerrosta. Tee sen jälkeen kantalappu ja -pohja oranssilla.

Vaihda lanka takaisin valkoiseen kun lähdet tekemään kiilakavennuksia. Kudo valkoisella vielä kolme kerrosta ja vaihda siniseen lankaan. Kavenna kiilakavennuksilla oman jalkapöytäsi mukaan, itse kavensin aina 48 silmukkaan asti.

Kun jalkapöydän pituus on sentin alle kärkikavennusten aloitusta vaihda lanka valkoiseen ja kudo 5 kerrosta sillä. Suosittelen lämpimästi päällesilmukointia tässä kohtaa, se kun on todella paljon helpompaa kun käden saa sukan sisään kärjen kautta.

Kirveen korkeus 17 silmukkaa, leveys 16 silmukkaa

Vaihda lanka jälleen oranssiin ja tee kärkikavennukset. Päättele langat ja höyrytä viimeistelyksi.

Herkkua puikoilta!