Ostin kilon paketin porkkanasosetta ja siitä se ajatus sitten lähti. En ole aiemmin porkkanalaatikkoa tehnyt sillä meillä sitä ei syö kuin vanhin poika. Nyt ajattelin yllättää ja kokeilla miltä se äidin tekemänä maistuisi ja maistuuhan se!
Aluksi keitetään keppoinen riisipuuro eli
2 dl vettä
1 1/2 dl puuroriisiä
8 dl maitoa
1 tl suolaa
Laita kattilaan vesi ja riisi ja anna kiehua hetken aikaa niin, että riisit on imeneet liki kaiken veden itseensä. Lisää maito ja sekoittele kunnes alkaa kiehua. Muista varoa, ettei kiehahda yli, sillä se jos mikä käy äkkiä! Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla n. 40 minuuttia ja lisää sitten suola.
Ja sitten se itse laatikko
500g porkkanasosetta
n. 4dl riisipuuroa
1 kananmuna
2-3 rkl siirappia
1/2 tl suolaa
muutama varovainen ripaus valkopippuria
muutama vähän varomattomampi ripaus muskottipähkinää
1 dl kermaa
Sekoita keskenään porkkanasose, kananmuna ja mausteet. Lisää joukkoon riisipuuro ja kerma. Kaada uunivuokaan, laita päälle ohkoisesti korppujauhoja sekä muutama nokare voita ja ja paista 175 asteessa (kiertoilmalla riittää 150 astetta) tunti-puolitoista.
Porkkanapiirakka on ehdotonta herkkua ja nyt olemme löytäneet siihen täydellisen kuorrutuksen. Aloitetaan silti pohjasta. Pohjaan et muuten tarvitse välttämättä sähkövatkainta, sen valmistaminen käy kätevästi puuhaarukalla.
5 munaa
4-5 dl porkkanasosetta
3 dl auringonkukka- tai rapsiöljyä
1 dl maitoa
5 dl sokeria
Sekoittele ainekset keskenään isossa kulhossa. Sekoittele kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa eli
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1,5 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
Yhdistä aineet keskenään ja sekoittele tasaiseksi. Kaada isolle uunipellille (mieluiten syvälle) ja paista 200 asteessa (kiertoilmalle riittää 175 astetta) n. 25 minuuttia.
Nosta pohja jäähtymään, täytettä ei voi laitella lämpimän pohjan päälle. Voit tehdä täytteen valmiiksi jo tässä kohtaa ja notkistaa sen uudelleen ennen levittämistä. Meillä täytekerros on aina SUPERPAKSU, jos haluat ohuemman voit halutessasi puolittaa määrät.
400 g Olympia-sulatejuustoa
200 g voita
8 dl tomusokeria
Notkista huoneenlämpöinen voi yhdessä sulatejuuston kanssa. Lisää joukkoon tomusokeri ja tarkista maku sekä paksuus. Halutessasi voit laittaa lisäksi muutaman tipan sitruunamehua tai vaniljasokeria, meillä tähän ei kaivata lisukkeita.
Täytettä riittää
Päälle voi ripotella halutessaan esim pähkinärouhetta.
Meillä linnuillakin on jouluna vähän ekstraherkkua, milloin se on ollut kauralyhde, milloin sitten talipallot. Normiruokana ulkolinnuilla on aina auringonkukansiemeniä.
Kikkakolmonen
Pienimuotoista mietintää aiheutti edellisellä talviruokintatangon avaamiskerralla, että miten hiivatissa sen saa sievästi auki. Puukolla muovin närheäminen oli hieman haastavaa eikä sakset ollut yhtään sen parempi ase availuun.
Mahdottoman epäsiistihän siitä silloin tuli, mutta eipä ne tirpat siitä niin millänsäkään ollut, itseä tietysti risoi kun tuntui että omat näpitkin oli talvitangon rasvassa.
Vaan hei! Mattopuukko! Sillä sievästi kumpaankin päähän viillot ympäri, pitkittäisviilto päästä päähän ja ei mitään ongelmaa! Siistiä ja näppärää! Suosittelen kokeilemaan, jos olet joutunut tuskailemaan saman ongelman kanssa.
Meidän perheessämme jouluun kuuluu myös makea joululimppu. Jotenkin siitä on vuosien varrella kehittynyt myös meidän joulukukka, näitä tulee pyöräytettyä useampi satsi ja osansa saa lähisukulaiset siinä missä lähimmät työkaveritkin.
Onpa näitä päässyt useampi lasten opettajakin maistelemaan vuosien varrella sillä itse pidän niitä peruskynttilälyhty-tonttuhahmo-hyasintti-lahjoja ihan kivoina mutta suht kasvottomina.
5 dl perunamuusia (kaupan paketistakin käy)
5 dl piimää
Sekoita nämä keskenään ja kuumenna kättä hieman lämpöisemmäksi
3 dl siirappia 100 g margariinia (sulata margariini lämmitetyn siirapin joukkoon kattilassa)
Laittele kuiva-aineet vaivauskulhoon ja aloita taikinan valmistus. Lisäile vähin erin vehnäjauhoja ja kun taikina alkaa olla aika tiivistä lisää siirappi-margariinisekoitus.
Vanha veijari vaivauspuuhissa
Alusta taikina loppuun vehnäjauhoilla ja anna nousta rauhassa liinan alla.
Johan kohosi!
Jaa taikina kolmeen tai neljään osaan ja pyörittele limpuiksi. Paista uunissa 175 asteessa, kiertoilmauunissa lämpötilaksi riittää 150 astetta, 45-50 minuuttia. Kokeile kypsyys pohjaa kopauttamalla, kumea ääni kertoo limpun olevan kypsä.
Voitele siirappi-vesiseoksella. Jos haluat pinnan jäävän pehmeäksi, laita päälle leivinpaperi ja sen päälle leivinliina, rapsakan kuoren saa pelkkää liinaa käyttämällä.
Taikinaa voi muokkailla haluamallaan tavalla lisäämällä esim muskottipähkinää, neilikkaa tai pilkottuja kuivattuja hedelmiä sekä vähentämällä tai lisäämällä siirappimäärää. Tällä määrällä tulee suhteellisen makea limppu eli ihan kamalasti siirappia ei kannata käyttää enempää.
Ja niin, jos maha ei kestä ruista (omissa ystävissä niitäkin on) niin ruisjauhot voi korvata grahamjauhoilla.
Tänä jouluna aika moneen lahjapakettiin sujahtaa lonkerosukat. Lonkerosukkien ikäraja on muuten sitten 18 vuotta, joten jos teet lahjaksi jollekin muista, että ikärajan pitää täyttyä.
Koko kolmikko
Nämä nyt valmistuneet sukat on vanhimmalle pojalleni, nuorempi saa sitten vaaleansiniset ja tyttärelle menee lilat. Kutkuttaisi kovasti tehdä itsellenikin, mutta niin. Missä niitä sitten pitäisi? Minulla kun tuppaa villasukan varret olemaan punttien päällä. Huoks.
Lankana näissä on seiskaveikka, tietysti, ja silmukkamäärä on alussa 66, kutomisessa käytössä oli 4mm koivupuikot. Joustimeksi tein 1 oikein takareunasta, 1 nurin-joustinta 10 kerroksen verran. Mielestäni kyseinen joustin on mukavan napakan näköistä.
Sen jälkeen kudoin vielä yhden kerroksen pelkkää oikeaa ja kerroksen loppupuolella otin valkoisen raitalangan mukaan. Langan saa näppärästi lisättyä kuljettamalla uutta väriä pätkän matkaa mukana jolloin sen saa hyvin asettumaan paikoilleen ja päättely taas käy helposti kuljettamalla sitä myöhemmin neulalla muutama silmukka vastakkaiseen suuntaan.
Mukaan otettavan langan kuljettaminen nurjalta puolelta
Mukaan otettavan langan kuljettaminen oikealta puolelta
Tein kuvioinnin suoraan kutoessa myös tekstin osalta, jolloin silmukoiden kuvioiminen päälle oli superhelppoa. Kahdella valkoisella kerroksella ennen ja jälkeen tekstin tuli pitkähköt langanjuoksut nurjalle puolelle, sidoin ne valkoiseen lankaan n. 5 silmukan välein.
Varret melkein ”köh” valmiit
Tässä kannattaa muuten olla tarkkana ja pyrkiä siihen, ettei langansidonnat osu peräkkäisillä kerroksilla kohdakkain sillä silloin sidottu pohjalanka (oranssi tässä tapauksessa) alkaa paistaa aika ikävästi läpi. Tarkkana kannattaa olla myös siinä, ettei tee langanjuoksuista liian kireitä, lanka saa olla ennemmin sitten vaikka liian löysällä kuin kireällä.
Pystyraidoituksen päätyttyä kudoin yhden kerroksen pelkkää oikeaa ja samalla kavensin pois 6 silmukkaa -> 60s.
Kudoin muutaman kerroksen 2o, 2n-joustinta ja siirryin sen jälkeen silmukoinnin pariin. Silmukointi on jokseenkin hidasta, mutta kyllähän sekin nopeammaksi muuttuu kun samaa kuviointia muutaman kerran tekee.
Ensin silmukoin kirjaimet, sitten mustat reunukset valkoiselle alueelle.
Mustat osat silmukoituna, jes!
Tämän jälkeen siirryin vielä laittamaan vuorten taustan sinisen paikoilleen ja kun viimeinenkin silmukointi oli tehtynä ja langat pääteltynä totesin aikaa siihen menneen tämän parin osalta n. 5 tuntia.
Ei hassumpaa!
Eihän se nurja kaunis ole, mutta kerta kerralta silti siistimpi
Näissä sukissa lankadominanssi vaikuttaa todella paljon ulkonäköön, jos värillinen lanka on dominoiva on valkoiset raidatkin ”syvemmällä” ja sitä kautta huonommin näkyvillä.
Koska huomasin, että naisten sukkia varten tuunaamani sukkablokit (hyllykön takaseinästä mattoveitsellä leikatut) oli aivan liian kapeat näille varsille, päädyin jättämään varret työpäivän ajaksi muokkaantumaan kikkakolmosta käyttäen.
Colapullojen uusi elämä…
Sumutukset kukkien sumutuspullolla päälle ja ei kun kuivumaan useammaksi tunniksi jonka jälkeen pääsin jatkamaan kutomista ihan perustekniikalla. Alkuun lisää joustinta niin että sitä oli kaikkineen 13 kerrosta, viimeisellä joustinkerroksella kavensin vielä 4 silmukkaa pois -> 56 silmukkaa.
Sen jälkeen kantapää vahvennettuna, tällä kertaa kantalappuun tuli 27 silmukkaa. Kudoin kantalapulle mittaa yhteensä 26 kerrosta ja sen jälkeen tein kantapohjan kavennukset jakamalla silmukat 7-14-6.
Kantapään kavennukset oikealta
Kantapään kavennukset nurjalta
Kantapään kavennukset aloitin oikealta puolelta, kudoin nostamalla yhteen silmukat 20 ja 21 jolloin sivulle jäi vielä 6, käänsin työn, nostin ensimmäisen silmukan ja kudoin 12 silmukkaa vahvennettua eli nurin, nosto, nurin jne, ja puikon 14. ja 15 yhteen niin että sivulle jäi vielä 5 silmukkaa. Työ jälleen toisin päin, nostin ensimmäisen ja samalla kaavalla kantapään kavennukset loppuun.
Ja homma jatkuu!
Kantalapun kavennusten jälkeen nostin kummastakin reunasta 14 silmukkaa ja aloitin kiilakavennukset joka kerroksella. Kiilakavennusten jälkeen 56 silmukalla aina siihen, kun oli aika aloittaa sädekavennukset. Nämä sukat on koolle 40, eli puikkojen koko huomioiden sädekavennukset aloitin kun jalkaterää oli tehtynä 21 cm.
Päättelyn jälkeen höyrytys ja blokkien päälle ja kas, valmista tuli! Omaan jalkaan ihan turhan isot, mutta pakko niitä oli silti kokeilla…
Viimeiset pari vuotta inkiväärishotti on kuulunut jokaiseen aamuuni. Valmistan aina suunnilleen viikon-puolentoista määrän kerralla jääkaappiin ja nappaan sieltä aamuisin suunnilleen desin satsin. Huom, suositeltu määrä on shottilasillinen mutta tälle tulee ahneeksi.
En osaa sanoa, onko se nimenomaan tämän shotin ansiota, mutta eipä ole paljon lenssut iskeneet ja ihan mahtavinta on se, että jäätävät jalkasärkykohtauksetkin on kadonneet.
Tästä se lähtee
Inkivääriä n. 150-200g pala
1-2 sitruunaa
n. 1-2 dl hunajaa
n. litra kiehautettua vettä
Raasta inkivääri hienoksi, laita kulhoon ja kaada päälle n. litra kiehautettua vettä. Anna hautua parikymmentä minuuttia.
Purista sitruunan mehu toiseen kulhoon, lisää joukkoon hunaja. Lisää haudutettu inkiväärivesi siivilän kautta ja sekoittele, niin että hunaja sulaa. Tarkista maku, lisää tarvittaessa hunajaa.
Halutessasi voit myös jättää inkiväärin kuorimatta ennen raastamista, itse en moista välitä tehdä sillä inkiväärihaude siivilöidään ennen sitruunan ja hunajan lisäämistä.
Juoman kuuluu olla ytyä, ensimmäisen viikon parin ajan itselle kihosi vedet silmiin kun otin snapsin aamuisin. Shotin voi nauttia myös mehun tai veden kanssa, itse juon sellaisenaan. Nykyään juomaan on jo niin tottunut, että ei aiheuta irvistystäkään ja ytykkä maku suustakin katoaa nopeasti snapsin jälkeen.
Juoma säilyy jääkaapissa pari viikkoa hyvänä, joten sitä voi valmistaa kerralla isomman annoksen.
Nämä marengit kuuluu perheemme jouluun aina. Siis AINA. Resepti on alunperin ollut hieman toisenlainen (muistaakseni ainakin), mutta vuosien saatossa muovautunut juuri sellaiseksi kuin haluan marenkien olevan.
Ja se homman vaativin osa tulee tässä; erota keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Loput onkin sitten yhtä helppoutta. Laita kulhoon valkuaiset, sokeri, perunajauho ja etikka ja sitten vatkaamaan. Arpoakaan ei tarvitse kauanko sitä vatkaa, se on 10 minuuttia tarkalleen!
Oonhan mä vanha, mutta kyllä mä jaksan!
Oma uskollinen apulaiseni tässä hommassa on reilut 20 vuotta vanha Kenwood, sen kun napauttaa täysille kierroksille, keittelee kahvit ja kaivelee muun välineistön esiin niin johan se on juuri se 10 minuuttia kulunut ja taikina täydellinen.
Täydellinen marenkitaikina
Helppo tapa testata taikinan ”jäykkyys” on kääntää kulho ylösalaisin. Täydellinen taikina pysyy täydellisesti aloillaan tässäkin kohtaa. Tämän jälkeen onkin aika kaivaa esiin se toinen uskollinen apulainen, lienee ikää suunnilleen sama kuin Kenwoodillakin eli tupperin pursotinpussi.
Tymäkät täytteet
Tämä taikinamäärä riittää itselläni kahteen pellilliseen mikäli teen pieniä marenkeja, isompia tästä tulee n. puolitoista pellillistä.
N. 100 pientä menee yhdelle pellille (60cm uuni)
Pellit uuniin, lämpöä 75 astetta kiertoilmalla ja alun höyrystymisen uunista poistamisen apulaisena toimii taas hienosti lieden puhdistamiseen tarkoitettu kapine.
Kätevän emännän niksit
Marengit saa paistua uunissa n. 5h, kannattaa maistaa 4 tunnin tietämillä. Näiden marenkien tarkoitus on olla täysin kuivia jolloin ne säilyy (säilyisi jos ehtisi) melkolailla ikuisuuden peltirasiassa.
Nämä Novitan Pilvi-lankaiset sukat syntyi välipalakutomisina milloin missäkin passelissa hetkessä muutama kerros kerrallaan. Parasta näissä on ehdottomasti pehmeys, paljaaseen jalkaan aivan taivaalliset!
Koko näissä on 38-39 ja näin lyhyellä varrella yksi kerä riittää hyvin.
Novita Pilvi-lankaa 100g
4 mm koivupuikot
Luo 48 silmukkaa. Kudo varteen 2o 2n-joustinta 20 kerrosta ja aloita sen jälkeen vahvennettu kantapää. Vahvennettu kantapää syntyy itselläni aina parittomalla silmukkamäärällä eli tällä silmukkamäärällä kantapäässä oli 25 silmukkaa.
Kudo oikealla puolella kaikki silmukat oikein, nurjalla 1n, nosta silmukka niin että lanka jää etupuolelle, 1n ja niin edelleen kerros loppuun. Toista kerroksia vähintään 26 kertaa (13 oikeaa, 13 nurjaa) ja tee sen jälkeen kantapohjan kavennukset.
Itse sovittelen miten milloinkin, aika usein keskellä keikkuu 12 silmukkaa mutta välillä sivuille jääkin vähemmän eli keskellä on 10. Kantapohjan kavennuksissa jätän aina ensimmäisen kutomatta, muut kudon nurjalta puolelta vahvennettuna.
Nosta kantapään molemmilta sivuilta 14 silmukkaa (mikäli lapun korkeus siis 26 kerrosta) ja aloita kiilakavennukset normaalisti. Kavenna joka kerroksella ja jaa silmukat uudelleen tasan kun silmukoita on jälleen jäljellä 48.
Kun jalkapohjan pituus on 21 cm (tai pikkuvarvat peittyy) aloita sädekavennukset kärkeen.
Näitä sukkia ei kannata höyryttää lopuksi, riittää kun päättelee langat siististi.
Valmistuihan nekin, hitainta touhussa taisi olla lähinnä se, että näitä tuli tehtyä salaa kotosalla. Itse en moisesta pelistä saati kuviosta perusta, mutta lahjansaajalle nämä on varmasti mieluisat yllätykset.
Ja ohjettakin on tarjolla, ihan perusnilkkasukkapohjalla nämä tuli tehtyä.
7-veljestä harmaata n. 100g
3,5 mm koivupuikot
7-veljestä mustaa silmukointiin
Luo alkuun 56 silmukkaa ja kudo 2o, 2n joustinta haluamasi pätkä. Tässä tapauksessa pätkä oli 15 kerrosta. Tee kantapää haluamallasi tavalla ja jatka sukan kärkiosaa aina kärkikavennuksiin asti.
Sen jälkeen vuorossa on silmukointi, kuviot voi sommitellaa haluamallaan tavalla, itse siirsin tekstit kulkemaan sukkien ”sisäsivuilla”.
Tein ilman varjostuksia pelkkää mustaa lankaa käyttäen
Kärkikavennukset, päättely ja höyrytys viimeistelynä. Ja siinä ne.
Nythän kävi niin, että vauhtihulluus ja yltiöpäinen himo vähän siihen, tähän ja tuohon kudelmaan iski yhtäaikaa joten kappas. Yhdetkään ei ole valmiina.
Periaatteesta en pidä mistään kuvioista missä heilutaan aseiden kanssa, mutta nämä nyt on joululahjaksi menossa intohimoiselle CSgon pelaajalle joten menköön. Toinen sukka on täysin valmis, toinen on vielä sikäli vaiheessa että muutama kerros olisi kudottavaa ja sitten silmukoinnit ja päättelyt.
Samaan aikaan puikoilla keikkuu yhdet lonkerosukat, tosin niiden kohdalla olen kahden vaiheilla meneekö purkuun sillä ne nyt ei vaan asetu itselleni sievästi silmään. Sitä en osaa varmaksi sanoa, missä vika, mutta epäilen että osansa mallaantumattomuuteen tuo seiskaveikan lanka.
Oranssi pohja kun on vuosikausia vanha kerä ja valkoinen taas parin kuukauden takaa joten langat jopa tuntuu käteen eripaksuisilta. Outoa. Tosin eipä tämä ole ensimmäinen kerta kun olen huomannut vanhat seiskat paljon paksummiksi kuin uudet että josko siksi.
Ja koska tässähän ei ole tarpeeksi niin huppista heijaa, otin ja aloitin ekan kerran elämässäni joulukalenterisukkien kutomisen. Ensin puikoille päätyi kirjoneulemalli, tänään olen sitten touhunnut päivän kirjoneuleluukun kudottuani myös pitsi- ja palmikkoversiota.
Niin lyhyt pätkä päivässä…
Ja ettei nyt ihan tylsistymisen puolelle menisi, niin tottahan minä ajattelin huomenna ajella marketin kautta kotiin ja hakea pari kerää venlaa. Kas kun sitten voisi touhuta myös novitan joulukalenterisukat, ne kun näytti ihan käsittämättömän hyviltä jo parin päivän jälkeen.
Totta se on, mitä äiti aina sanoi. Ei ole riemulla rajaa kun on päästänsä vajaa. Laittelen kuvaa ja ohjetta ekoista valmiiksi ehtineistä, en tosin noista kalenterisukista, niiden ohjeet kun löytyy ihan haullakin netistä.