Ainoat tänä kesänä syntyneet sukat on tässä, nämä siis menossa lahjaksi joten ihan liian isot omaan kinttuun. Malli on Novitalta, hieman jälleen muokkailin koska tein paljon pidemmät kuin ohjeessa oli. Käytännössä tein nämä ihan samalla kaavalla kuin aiemmin tekemäni Kartanot.
Näistä tuli kokoa 39, varrella on pituutta reilut 45 senttiä. Lankana näissä on valkoinen seiskaveikka ja puikot on 3,5 mm koivupuikot. Alkuun tein jälleen nauhakujan ja koska nämä ylettyvät helposti polvitaipeen yli päätin laittaa joustinpitsiä yläosaan.
Ja taas pyörähdellään keittiön puolella. Eilen illalla kurkkailin jääkaappiin miettien, olisiko mitään mitä voisi perjantaiaamun kunniaksi testailla airfryerissä. Ja kappas, olihan siellä kilon paketti broitsufilepihvejä.
Hunajamarinadissa ne tosin oli, mutta en antanut moisen pikkujutun häiritä vaan kaivoin paketin aamulla jääkaapista, levitin pihvit leikkuulaudan päälle levitetyn talouspaperin päälle ja pyyhin isoimmat marinadit pois pinnoilta.
Tämän jälkeen leikkasin jokaisen pihvin kahteen osaan ja lähdin pyörittelemään niitä panerointiemmeissä.
Yhdelle lautaselle laitoin vehnäjauhoja ja hieman suolaa sekaan, toiselle lautaselle muutaman kananmunan rikottuna ja kolmannelle korppujauhoja joiden sekaan nakkasin sekä paprika- että curryjauhetta.
Pyörittelin palat näissä kolmessa aineksessa jauho-muna-korppujauho-järjestystä noudattaen ja nakkasin palaset airfryeriin. Lämpöä myllyyn tuli 180 astetta ja paistoaika paksummilla paloilla oli 12 minuuttia, selvästi ohuemmilla osilla 10 minuuttia.
Että näistä tuli HYVIÄ! Ruoaksi syömmekin tänään näitä paneroituja herkkuja, perunoita ja jogurttikastiketta, jonka myös pyöräytin kuntoon aamusella.
Jogurttikastike:
n. pari-kolme desiä partaäijää (turkkilaista jogurttia)
2 tl valkosipulimurskaa
1/2 tl suolaa
1 tl sitruunamehua
2 tl hunajaa
reilusti silputtua ruohosipulia
Kaikki ainekset sekaisin, maun tarkistus ja jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi. Tämä kastike käy hyvin myös kalalle.
Tällainen vempain eksyi torppaan noin vuosi sitten ja kyllähän se on liki päivittäisessä käytössä ollut. Ei niinkään allekirjoittaneen, mutta neitonen nyt 20vee sillä tykkää lämmittää milloin mitäkin.
Varsinaista ruoanlaittoa kapineella ei ole juurikaan tullut harjoitettua, mutta mielessä se on monesti ollut ja mikäs. Nyt otin härkää sarvista ja lähdin kokeilemaan lihapyöryköitä.
Herkullisia!
Itselleni on aina ollut kohtalainen ongelma pyöryköiden maustaminen, yleensä niistä tulee hieman mauttomia tai ainakin suolattomia. Aikani nettiä selattuani osuin ohjeeseen, jossa mielestäni etenkin suolaa oli aika paljon. Mikäs, kokeilemaan!
Ihan yks yhteen en taikinaa tehnyt, sillä jauhelihaa oli itsellä vähemmän ja muutenkin olen ehkä hieman yksoikoisempi tekemisissäni.
Eli näin, ensin tein maustehässäköinnin korppujauhoineen:
2 dl vettä johon liotin puolikkaan lihaliemikuution
hieman vajaa desi korppujauhoja
1 rkl paprikajauhetta
1 tl maustepippuria jauhettuna
2 tl mustapippurirouhetta
vajaa tl chilimausteseosta
himppasen reilut 2 tl suolaa
2 tl valkosipulimurskaa purkista
Kun tämä hässäkkä oli valmis nakkasin vielä joukkoon
3 kananmunaa
puoli pussia sipulikuutioita pakkasesta
useamman varren ruohosipulia pilkottuna
2 rkl perunajauhoja
800 g jauhelihaa
Taikinan vaivattuani annoin sen levähtää jääkaapissa pari tuntia, sillä aikaa touhusin raparperipiirakan. Tämän jälkeen pyörittelin massan lihapulliksi, itsellä tästä satsista tuli 37 pyörykkää ja lähdin paistamaan niitä airfryerilla.
Paistoin lihapyörykät neljässä satsissa airfryerissa, todnäk olisi mennyt kolmessakin. Lämpötilaksi laitoin 200 astetta ja ajaksi 9 minuuttia. Noin puolessa välissä paistoa avasin fryeria ja ravistelin koria niin että pyörykät sai tasaisesti väriä.
Jos kotoasi jo löytyy tämä laite, niin SUOSITTELEN pyörykäiden paistossa! Aivan uskomattoman hyviä pyöryköitä. Tässä kohtaa tietysti moni sanoo, että pöh. Mitä eroa niissä nyt on uunissa tehtyihin, etenkin jos kertoilmauunissa tekee. No, on niissä.
Kaikki mehut jäi lihapyöryköiden sisään, toisin kuin uunissa jossa osa nesteistä tuppaa väkisinkin tursuilemaan pellille. Airfryerissa lämpötila on samantien niin kova, että se sulkee pyörykän pinnan heti eikä nesteet sieltä ulos tirise.
Vaihteeksi lisää virkkausta. Yritin kovasti kaivella ohjeita virkatuille mekoille, mutta mieleisiä ei tuntunut löytyvän millään. Lopulta päädyin yhden kuvan perusteella tutkailemaan ohjetta, joka oli enkuksi. Mikäs siinä, suomentelin ja muokkailin mieleisekseni eli ohje ei ole ihan yksi yhteen.
Työssä käytetyt silmukat on ketjusilmukka (kjs), piilosilmukka (ps), kiinteä silmukka (ks), pylväs (p) ja pitkäpylväs (pp). Toivottavasti ohjeesta saa selkoa. Lankana käytin Novitan Cotton Softia, joka oli todella mukava virkattava.
Tämän mekon mitat ovat olka-helma 45 cm, kainalo-kainalo 30 cm, pääaukon ympärys avattuna 49 cm, suljettuna 34 cm, käsiaukon halkaisija 12,5 cm ja käsiaukon ympärysmitta 38 cm. Oma käsialani virkkatessakin on jokseenkin kireää.
Virkkaa 68 ketjusilmukkaa, joista 3 on samalla ensimmäisen kerroksen ensimmäinen pylväs.
krs virkkaa pylväs viidenteen ketjusilmukkaan. *Jätä yksi silmukka väliin ja kjs, virkkaa pylväs*, toista *–* kerros loppuun
krs käännä työ, 3 kjs (ensimmäinen pylväs), *2 p silmukka-aukkoon, p pylvääseen*, toista *–* kerros loppuun
krs käännä työ, 4 kjs, pp kolmanteen silmukkaan, *kjs, hyppää yhden silmukan yli, pp*, toista *–* kerros loppuun
krs käännä työ, 3 kjs, *2 p silmukka-aukkoon, p pylvääseen*, toista *–* kerros loppuun
krs käännä työ, 4 kjs, pp kolmanteen silmukkaan, *kjs, hyppää yhden silmukan yli, pp*, toista *–* kerros loppuun
krs käännä työ, 3 kjs, *2 p silmukka-aukkoon, p pylvääseen*, toista *–* kerros loppuun
krs yhdistä työ renkaaksi piilosilmukalla (kuva alapuolella), 4 kjs, pp kolmanteen silmukkaan, *kjs, hyppää yhden silmukan yli, pp*, toista *–* kerros loppuun
krs 3 kjs, *2 p silmukka-aukkoon, p pylvääseen*, toista *–* kerros loppuun
4 kjs, pp kolmanteen silmukkaan, *hyppää yhden silmukan yli, pp*, toista *–* kerros loppuun
Jaa rengas neljään noin yhtä isoon osaan niin, että selkäpuolen aukko on keskellä takaosassa. Itselläni silmukka-aukkoja oli tässä vaiheessa 164, käsiaukoille jätin 39 silmukka-aukkoa per puoli, etuosaan 44 aukkoa ja takaosaan 42. Tämän jälkeen lähdetään virkkaamaan helmaa ja samalla käsiaukotkin tulee tehtyä.
krs virkkaa jokaiseen silmukkaan kiinteä silmukka, käsiaukon kohdalla 3 kjs, jatka kiinteitä ja tee toisenkin käsiaukon kohdalle 3 kjs.
krs 3 kjs, p samaan silmukkaan mistä lähdit tekemään kjs, kjs, 2 p samaan silmukkaan. Hyppää yhden silmukan yli, p seuraavaan silmukkaan, hyppää yhden yli, *2 p, 1 kjs, 2 p samaan silmukkaan, hyppää yhden silmukan yli. p seuraavaan silmukkaan*, toista *–* kerros loppuun, sulje piilosilmukalla kerroksen ensimmäisen 3kjs sarjan kolmanteen ketjusilmukkaan
– 32. krs 2ps niin että etenet pylvästen välissä olevaan kjs, 3 kjs, p samaan silmukkaan mistä lähdit tekemään kjs, kjs, 2 p samaan silmukkaan, p seuraavaan pylvääseen, * 2 p, 1 kjs, 2p seuraavaan ketjusilmukkakaareen, pylväs seuraavaan pylvääseen*, toista *–* kerros loppuun, sulje piilosilmukalla kerroksen ensimmäisen 3kjs sarjan kolmanteen ketjusilmukkaan
Tässä kuvassa näkyy silmukka johon kerros aina suljetaan, eli se kolmas kjsketjusilmukkakaari, johon virkataan aina 2p, 1kjs, 2p
Helman pituutta voi itse säädellä haluamallaan tavalla, tee lopuksi ps ja päättele lanka. Tämän mekon olka-helmamitta on 45 senttiä.
Kaula-aukkoon tein ks jokaiseen silmukkaan valkoisella, helmaan tein kyhden kerroksen simpukkavirkkausta valkoisella eli 3 kjs, p samaan silmukkaan mistä lähdit tekemään kjs, kjs, 2 p samaan silmukkaan, *hyppää yhden yli, p pylvääseen, hyppää yhden yli, 2 p, 1 kjs, 2p samaan silmukkaan*, toista *–* kerros loppuun.
Kädenaukkoihin tein hieman toisenlaista simpukkaa, eli 3 kjs, 4p samaan silmukkaan, *hyppy yhden yli, ks, hyppy yhden yli, 5p samaan silmukkaan*, toista *–* kerros loppuun.
Viimeiseksi vielä pari nappia selän puolelle ja tadaa, valmista tuli!
Kun omat mökkisukat valmistui päädyin kaivamaan vaihteeksi käpäliini virkkuukoukun. Kovasti houkutteli virkata omalle ihanalle kesäheinälleni, esikoislapsenlapselleni siis, kesähattu mutta kappas. Enpä sitten löytänyt mieleistäni ohjetta joten lähdin vain tylysti kokeilemaan mitä sitä saisi aikaan.
Kesällä langan pitää olla kaikkea muuta kuin seiskaveikkaa myssyssä ja puuvillalankaahan torpasta EI löytynyt sopivan paksuisena. Mikäs siinä sitten, aikani tutkailin lankakätköjä ja kappas. Juuri neidin lempiväriä sattui olemaan mammuttimarkkinoilta ostamani Mammutti-langan muodossa.
Pääosin lanka on akryylia, villaa siinä on 20 %. Pehmeydessä löytyy siis. Ja ei kun kokeilemaan. Koukku 3,5 mm. Alkuun loin 3 ketjusilmukkaa ja sen jälkeen kerrokset menikin näin.
1.kerros virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkaan 6 pylvästä, sulje piilosilmukalla
2.kerros virkkaa neljä ketjusilmukkaa (ensimmäinen pylväs), ketjusilmukka ja sen jälkeen pylväs , *1 kjs, pylväs seuraavaan pylvääseen, kjs, toinen pylväs samaan pylvääseen*, toista *–* vielä 4 kertaa ja sulje kerros piilosilmukalla (työssä nyt 12 pylvästä)
3. kerros virkkaa 4kjs, *1 p pylvääseen, 1 kjs, 1p pylväiden väliin, 1 kjs* toista *–* kerroksen loppuun asti ja sulje kerros ps (työssä nyt 24 pylvästä)
4. kerros 4 kjs, (ensimmäinen pylväs), *p seuraavaan pylvääseen, kjs*, toista *–* vielä 22 kertaa ja sulje kerros piilosilmukalla (edelleen 24 pylvästä, yhteensä silmukoita 48)
5. kerros 4 kjs, *1p pylväiden väliin, 1 kjs, 1 p pylvääseen, 1 kjs* toista *–* kerroksen loppuun asti ja sulje kerros ps (työssä nyt 48 pylvästä)
6. krs 4 kjs, (ensimmäinen pylväs), *p seuraavaan pylvääseen, kjs*, toista *–* vielä 46 kertaa ja sulje kerros piilosilmukalla (edelleen 48 pylvästä, yhteensä silmukoita 96)
7. krs 4 kjs, (ensimmäinen pylväs), *p seuraavaan pylvääseen, kjs*, toista *–* vielä 46 kertaa ja sulje kerros piilosilmukalla (edelleen 48 pylvästä, yhteensä silmukoita 96)
8. kerros 4 kjs, *1p seuraavaan pylvääseen, kjs, toista 4 kertaa, p, kjs, toinen p samaan pylvääseen, kjs *–* kerroksen loppuun asti ja sulje kerros ps (työssä nyt 56 pylvästä)
9. kerros peruskerros eli 3 kjs, *1p pylvääseen, 1 kjs* toista *–* kerros loppuun, sulje ps
10. kerros kuten kerros 8, mutta kaksi pylvästä joka seitsemänteen pylvääseen (työssä nyt 64 pylvästä)
Tässä vaiheessa mittailin halkaisijaa ja totesin sen olevan n. 18 cm suoraksi levitettynä. Sovitin lisäksi omaan hiemaan isompaan nuppiini ja totesin, että nyt lakin ympärys alkanee olla sopiva sillä Mammutti-lanka joustaa joissain määrin. Niinpä lähdin tekemään ihan peruskerrosta tästä eteenpäin.
11. kerros + kerrokset tästä eteenpäin 3 kjs, *1p pylvääseen, 1 kjs*, toista kerros loppuun ja sulje ps
Kun hatun pituus päälaelta alareunaan oli n. 15cm aloin tehdä lieriä.
kerros virkkaa 3 kjs, *2 pylvästä edelliseen ketjusilmukka-aukkoon, pylväs pylvääseen* ja toista *–* kerros loppuun, sulje ps
Huom!!! Muistathan, että ilman Sinebrychoffin lisenssiä näitä sukkia ei saa tehdä kuin omaan käyttöön! Lisäksi näitä, aivan kuten Lonkerosukkiakin, koskee myös ikäraja, eli ei alle 18-vuotiaille, kiitos!
Alkuun loin 60 silmukkaa ja tein joustimeksi 1 nurin, 1 takakautta oikein, jolloin joustimesta tuli mukavan napakka. Joustinta tein 15 kerrosta ja kudoin yhden kerroksen pelkkää oikeaa punaisella sen jälkeen.
Seuraavaksi otin kuvioinnissa käyttämääni sinistä ja tein sillä kaksi kerrosta ja palasin punaiseen. Koska olin jo valmiiksi päättänyt tekstilogon päätyvän varteen tein sitä oman mieleni mukaisen mitan. Tekstilogon korkeus sinisen tausta kanssa on VAIN 15 kerrosta, joten kannattaa miettiä miten pitkän matkan vartta kutoo tai tekeekö sinne esim raidoitusta.
Leveyttä sinisen pohjan kanssa on yhteensä 36 silmukkaa, joten tätä ei oikein kärkiosaan pysty silmukoimaan. Mietinnän alla on, miten saisin logon vielä kapeammaksi sillä tämähän ulottuu osin jopa pohkeen taakse.
Kohdistin tekstilogon tällä kertaa sukan etupuolelle ja silmukoin sen ennen kuin siirryin kantalapun tekemiseen. Punaisen varsialueen lopussa kavensin kahdella kerroksella pois 4 silmukkaa, eli puikolla 1 ja 4 yhden ja seuraavalla kerroksella samoilla puikoilla vielä toiset. Näin silmukkamäärä oli 56.
Ennen kantalappua vaihdoin siniseen, kudoin yhden kerroksen oikeaa ja sen jälkeen neljä kerrosta 2o, 2n joustinta. Kantalapun tein, kuten aina, 27 kerroksella ja korkeutta sille tuli 26 kerrosta. Nostin kantalapun molemmilta puolilta 14+1 silmukkaa, jonka jälkeen vaihdoin jälleen punaiseen lankaan.
Tein kiilakavennukset joka kerroksella kunnes työssä oli yhteensä 56 silmukkaa. Sen jälkeen jatkoin kärkiosan kutomista kunnes pituus oli itselleni mieluinen ja ryhdyin silmukoimaan kärkeen heppoja. Heppakuvion leveys on 23 silmukkaa ja korkeus 28 kerrosta.
Silmukoinnin valmistuttua lähdin tekemään kärkeä. Vaihdoin väriksi kärkeen jälleen sinisen ja tein sädekavennuksen 14 silmukalla per puikko. Kun silmukoita oli jäljellä kaikkiaan 8, katkaisin langan ja vedin kaikkien silmukoiden läpi.
Nämä sukat on aika työläät silmukoinnin osalta, aloittelen itsekin vasta paria tälle valmistuneelle. Silmukoinnit yhteen sukkaan vei itseltäni n. 9 tuntia lankojen päättelyineen päivineen. Mutta on nämä sitten sen arvoisetkin, sillä näitä tulen käyttämään ennen kaikkea mökkisukkina itselläni.
Nämä sukat tein ystävälle tämän toiveiden mukaan. Väriksi hän toivoi vaaleanpunaista, mutta tällä hetkellä Seiskaveikan vaaleanpunainen on omaan silmään epämiellyttävän värinen, joten langaksi valikoitui Kehrän Lauri-neulelanka joka on vahvuudeltaan ja ominaisuuksiltaan kokolailla samaa kuin seiskaveikka.
Ystävä on reippaasti pidempi ja ronskimman kokoinen kuin minä, joten mitatkin oli hieman toista kuin itselle tehdessä. Jalan pituus nilkasta polveen on hänellä 35 cm, jalkapohja taas 26,5 cm kantapäästä isovarpaan kärkeen ja pohkeen paksuin kohta 44,5 cm. Oma 24 cm pitkä kinttu ja 35cm pohje on siis kaukana vertailukelpoisesta.
Mieluisan mallinkin hän oli löytänyt jo valmiiksi ja kuvaa katseltuani ehdin hetken miettiä minkä verran siihen pitää lisätä silmukoita, sillä kuvan perusteella kyseessä oli sippoisen pohkeen sukat.
Onneksi avasin ohjeen ja totesin, että kappas. Sukissa on käytetty Kartano-puuvillalankaa ja 2-2,5 kokoisia puikkoja joten huppista hei, nehän saattaa mennä juuri yksiin seiskaveikan paksuisen langan kanssa. Ja niinhän ne menikin, joustimen kudoin 3mm puikoilla ja muilta osin sukat valmistui 3,5mm puikoilla.
Ohje on aivan suoraan Novitan sivuilta suunnittelija Minna Metsäsen Naisen pitkät pitsineulesukat Novita Kartano ja muokkauksia ohjeelle en lankaa lukuunottamatta juurikaan tehnyt muuta kuin varren kavennuksiin.
Koska näistä haluttiin todella pitkät ja lanka on täysin eri, niin päädyin tekemään varteen lisäkavennuksia. Kun olin tehnyt kaikissa raidoissa kavennuksen kertaalleen teinkin vielä kaikissa raidoissa keskikuvion sivuja lukuunottamatta yhdet.
Jännästi muuten väri on aivan eri kun valaistus on toinen. Oikeanpuoleisesta kuvasta näkee varmaan parhaiten, miten lisäkavennuksia tein.
Alkuperäisessä ohjeessa ne viimeiset kavennukset tehdään vain puikoilla I ja IV, minä tein niin että kavensin joka neljännellä raidalla tasaisesti jolloin pystyraitoihin jäi vain yksi nurja silmukka keskikuvioinnin sivuja lukuunottamatta. Näin silmukoita väheni yhteensä 12, jolloin jäljelle jäi 58 silmukkaa ennen kantalapun tekoa.
Kantalapulle tuli korkeutta 28 kerrosta ja molemmista sivuista poimin 15 + 1 silmukan. Kiilakavennukset tein joka kerroksella niin kauan että jäljellä oli 56 silmukkaa.
Kärkiosassa kudoin päällipuolen kuviointia niin pitkälle kuin pystyin, viimeisen kuviokerran päätin niin, että tein aina kolme nurjaa kumpaankin sivuun jolloin keskikuvio ”nousee” ylös pohjastaan. Loppuun tein leveän nauhakavennuksen ohjeen mukaan.
Näiden sukkien lopulliset koot ovat ystävälle juuri passelit. Pituutta varrelle tuli joustimineen päivineen nilkasta ylöspäin 44 cm, joten toivottavasti nämä nousevat polven yläpuolelle jolloin joustinpitsi varren yläosassa asettuu polvitaipeen kohdalle.
Ideasta toiseen, tosin edellistä mukaellen. Oma käsialani neuleissa on todella tiukka. 10cm levyiselle alueelle 3,5 puikoilla seiskaveikasta minulla tulee 25 silmukkaa, eli kuten sanoin, tiukkaa on. Niinpä päädyin tekemään sukat ISOLLA silmukkamäärällä, koska ne on tarkoitus antaa paksupohkeisemmalle naisihmiselle.
Joustimeksi otin jälleen hunajakennojoustimen, alkuun tein 80 silmukkaa 3 mm puikoilla. Olin hieman kahden vaiheilla teenkö sukkiin nauhakujan, mutta kaavioon sen nyt silti tein. Jos siis et tee nauhakujaa niin kudo kerros 20 kokonaan oikeaa.
Ja vielä silmukkamerkkien selitykset tähän:
Joustimen vitoskerroksen silmukkamerkkiläjä on kieltämättä jokseenkin hämmentävä, tämän huomion tein aiemmissa sukissa ja sen onneksi yksi kutoja toi esiinkin, joten avataan riviä tässä.
Ensin silmukka apupuikolle eteen, 1 oikein ja apupuikon silmukka oikein, silmukka apupuikolla taakse, 1 oikein ja apupuikon silmukka oikein ja koko kerros jatkuu samalla kaavalla.
Joustimen tehtyäni lähdin kutomaan mallikaavio kakkosta edessä ja takana puolestaan tein mallikaaviota kolme. Muuten mallikaaviot on hyvin samat kuin Kevään korvalla-sukissa, mutta lisäsin nurjia silmukoita kuvioalueiden reunoihin.
Mallikaavio2
Mallikaavio 3
Etuosan palmikko-osaan menee 24 silmukkaa ja takaosan reikänauhakuvioon 11. Näiden välisen alueen oikeiden silmukoiden määrää säätelemällä saa pohkeen kokoa säädeltyä. Kavennukset tulee taakse ja niiden aloittamiskohdan voi päättää ihan itse.
Koska näistä tuli pitkävartiset sukat, varren pituus joustimen kanssa yhteensä noin 35 cm josta 5 cm joustinta, aloitin takaosassa kavennukset kummankin nurjan alueen reunasta kerroksella 27.
Kudoin viimeiset kaksi silmukkaa ennen nurjia oikein yhteen, sen jälkeen takaosan keskialueen ja sen jälkeen nurjien jälkeiset kaksi ensimmäistä oikeaa takareunoistaan yhteen. Jatkoin kavennuksia joka kuudennella kerroksella niin kauan kunnes puikoilla oli yhteensä 56 silmukkaa. Viimeinen kerros jolle kavennus osui oli 96.
Tämän jälkeen kudoin kantalapun vahvennettuna 27 silmukalla, korkeutta sille tuli 26 kerrosta. Kantapohjakavennusten jälkeen nostin kummassakin sivussa 14+1 silmukkaa ja tein kiilakavennukset joka kerroksella. Samalla jatkoin palmikointia sukan päällipuolella. Kiilakavennusten valmistuttua tarkistin että jokaisella puikolla on 14 silmukkaa.
Noin 5 senttiä ennen toivottua pituutta lähdin mallailemaan kohtaa, mistä aloittaa kärkikavennukset. Kärkikavennukset kannattaa aloittaa juuri ennen kuin on mallikaavion kohdassa jossa palmikon sivummaiset silmukat nostetaan apupuikolle.
Kärkikavennukset
Kärkikavennuksia tein joka toisella kerroksella nauhakavennuksena kunnes jokaisella puikolla oli jäljellä 8 silmukkaa. Tämän jälkeen tein kavennukset joka kerroksella. Kun jokaisella puikolla oli jäljellä 2 silmukkaa katkaisin langan ja vedin sen kaikkien silmukoiden läpi.
Varteen pujotin vielä mustaa silkkinauhaa ja jopa niistä tuli suloiset!
Riittävän pohdinnan jälkeen päädyin tekemään sukkien kärkiosat jatkaen samaa sydänkuviointia mitä varressakin oli. Kantalapun ja kantapohjan kavennukset tehtyäni nostin kummastakin reunasta 14 + 1 silmukkaa ja samalla kun kudoin jalkapöydän päälle sydänpalmikkoa tein kiilakavennukset joka kerroksella kunnes jäljellä oli 56 silmukkaa.
Jaoin silmukat puikoille niin, että jokaisella puikolla oli 14 silmukkaa. Sukan kerroksen vaihtumiskohdaksi valikoitui tässä vaiheessa jalkapohjan keskikohta. Sydänpalmikko sukan päällä jatkui aina kärkeen asti. Kaiken kaikkiaan näiden sukkien kärkiosassa sydänpalmikkomalli kertautuu kuudesti ennen kuin aloitin kärkikavennukset.
Punainen viiva merkkinä sille, mistä kohtaa aloitetaan kärkikavennukset
Kun mittaa alkoi olla riittävästi aloitin kärkikavennukset ja päädyin tekemään leveän nauhakavennuksen kärkeen.
Kerroksella kuusi voit tehdä viimeisen palmikoinnin pyöräytyksen kuten tässä tai kuten itse tein.
Nauhakavennuksessa kudoin ensimmäisen puikon silmukat oikeaa kunnes jäljellä oli kolme silmukkaa, kudoin kaksi oikein yhteen ja viimeisen oikein. Kakkospuikolla kudoin yhden oikein, tein ylivetokavennuksen ja kudoin loput nurjaa aina siihen asti kun päälliosan palmikossa oli oikeita silmukoita. Kolmosella jälleen palmikointiosa oikeaa, sitten nurjaa, ja kun puikolla oli kolme silmukkaa jäljellä kudoin 2 oikein yhteen ja viimeisen oikeaa. Nelosella yksi oikein, ylivetokavennus ja loput oikeaa.
Siitähän tuli siisti kärki
Kutoskerroksen keskisilmukat tein niin, että kun kakkospuikolla oli jäljellä enää palmikon kaksi ensimmäistä silmukkaa jätin ne odottamaan työn eteen ja kudoin vasemman, kolmospuikon ensimmäisen silmukan nurjaa ja toisen oikeaa. Sen jälkeen siirsin kaksi odottanutta silmukkaa vasemman puoleiselle puikolle ja kudoin ensin yhden oikean ja sen jälkeen loput nurjaa aina kavennuskohtaan asti.
Tein kärkikavennuksen joka toisella kerroksella kunnes työssä oli jäljellä 10 silmukkaa per puikko, sen jälkeen tein kavennukset joka kerroksella. Kun jokaisella puikolla oli jäljellä kaksi silmukkaa katkaisin langan ja vedin sen kaikkien silmukoiden läpi.
Toinen pari lähti puikoille ja nauhathan nämä tarvitsee valmistuttuaan. Nyt pitää miettiä, mikä seuraavan parin silmukkamäärä olisi. Nämä kun ovat nyt kokoa 38 ja pohkeen kohdalta passelit n. 35 senttiä ympärysmitaltaan oleviin koipiin, mutta seuraavat pitäisi tehdä 44 senttiseen pohkeeseen.
Tässä on muka ollut jotenkin niin uuvelo olo viime aikoina, että mikään ei ole ottanut edetäkseen tai edes alkaakseen. Parit ihan perussukat on tullut kudottua, mutta esim aiemmin aloitetut pöllöt odottaa edelleen etenemistä.
Ja sittenkin, eilen työpäivän jälkeen oli ihan PAKKO alkaa suunnitella jonkinlaisia palmikkosukkia. Ideoita oli tupsahdellut päähän vaikka kuinka ja monta parin viikon varrella sukkakuviin osueassa ja niinpä lähdin niiden ideoiden pohjalta suunnittelemaan.
Jaan varsien neulekaaviot jo tässä vaiheessa, sillä nämä menee nyt toistaiseksi projektina. Kaaviot on kahdessa osassa, etuosa ja takaosa erikseen. Sen verran mainittakoon tässä vaiheessa, että itselläkin vielä varret kesken joten jalkaterä on hakusessa.
Sukan etuosa
Sukan takaosa
Alkuun loin 64 silmukkaa 7-veljestä langalla, jaoin ne 16 per puikko ja lähdin niillä tekemään joustinta. Joustimen valmistuttua (kerrokset 1-19) jatkoin kaavion mukaan aina riville 29 asti jonka jälkeen totesin, että ehei, aivan liian lyhyt varsi tulee.
edit. Joustimen vitoskerroksen merkit on totta tosiaan omalaatuiset kun on noin sumpussa, mutta käytännössä rivi menee näin: ensin silmukka apupuikolle eteen, 1 oikein ja apupuikon silmukka oikein, silmukka apupuikolla taakse, 1 oikein ja apupuikon silmukka oikein ja koko kerros jatkuu samalla kaavalla.
Niinpä lähdin toistamaan kerroksia 26-29 niin kauan, että itselläni oli tehtynä jo kaikkineen 49 kerrosta. Sen jälkeen palasin kaavion mukaiseen järjestykseen eli jatkoin riviltä 30 ylöspäin.
Seuraavana vuorossa on kantalappu, sen aion tehdä 27 silmukalla kuten likimain aina teen ja tietysti vahvistettuna.
HUOM! Ohjeessa nauhakuja joustimen lopuksi, jos ei halua sitä niin kannattaa kutoa koko kerros 20 pelkkää oikeaa.