Pohjois-Pohjanmaa III

Jotenkin nyt jämähdin näihin sukkiin ihan täysin. Liekö syynä sitten se, että iski passelisti kuumetaudin päälle ja koska en osaa ainoastaan nukkua jos kuume ei huitele lähempänä 39 astetta, niin pakko se oli jokin kudinkin saada käpäliinsä niihin hetkiin kun nojatuolissa notkuin.

Aivotoiminta oli kuitenkin siinä määrin nollissa, että mitään suunnittelukuvioita ei nyt oikein kyennyt joten mikäs siinä. Aina sen hetken kun jaksaa istuskella töllön ääressä voi heilutella puikkoja kunhan työn alla oleva malli on ”tuttu”.

Tällä kertaa väreinä turkoosi ja valkoinen, lankana jälleen seiskaveikka. Nämä sukat syntyi isommalla kaavalla, eli aloituksessa oli 70 silmukkaa. Ohjeen ja mallikaavion löydät aiemmista postauksista.

Pohjois-Pohjanmaa II

Koska ensimmäisten Pohjanmaiden kutominen oli niin kertakaikkisen hauskaa puuhaa päätin kokeilla vielä toisen parin ja isommalla silmukkamäärällä. Lankana jälleen seiskaveikka, väreiksi valikoitui valkoinen ja punainen, puikot 3,5 mm koivupuikot. Edellisiin sukkiin kului lankaa yhteensä n. 180 grammaa, lilaa n. 80g ja keltaista n. 100g. Näihin pidempiin ja isompiin punaista kului n. 85 grammaa ja valkoista n. 120 grammaa.

Aloitukseen loin 70 silmukkaa ja kudoin sillä neljä mallikertaa valepalmikkoa. Tämän jälkeen kudoin kerroksen pelkkää oikeaa samalla lisäten 2 silmukkaa. Jaoin silmukat puikoille 18 per puikko ja otin mukaan valkoisen langan jolla lähdin tekemään kaaviota II. Kuvioinnin valmistuttua päättelin punaisen langan ja jatkoin kutomista pelkällä valkoisella.

kaavio I
kaavio II

Aloitin varren kavennukset kymmenennellä valkoisella kerroksella ja jatkoin niitä joka viidennellä kerroksella kunnes puikoilla oli jäljellä 56 silmukkaa. Kavensin aina 1. puikolla ylivetokavennuksella silmukat 2. ja 3., neljännellä puikolla kavensin kaksi toisiksi viimeistä yhteen kutoen.

Viimeiset kavennukset jälkeen varren korkeus oli 26 senttiä, joten jatkoin vielä pelkällä valkoisella 25 kerrosta ennen kantalappua. Näin varren pituudeksi tuli 34 senttiä. Lankadominanssi on muuten näissä sukissa aika tärkeä, itsellä dominoivana oli valkoinen.

Kantalapun tein 27 silmukalla, korkeutta sille tuli 28 kerrosta. Nostin kummastakin reunasta 14+1 silmukkaa. Kiilakavennuksia tein kunnes jäljellä oli jälleen 56 silmukkaa. Kiilakavennusten jälkeen kudoin vielä 20 kerrosta pelkällä valkoisella, jonka jälkeen aloitin kärjen kuvioinnin kaavion II mukaan.

Kirjoneuleosan valmistuttua kudoin 5 kerrosta pelkällä punaisella jonka jälkeen tein sädekavennukset kärkiin. Näiden sukkien kärkien pituus on 25 senttiä, joka vastaa kokoa 39.

Pohjois-Pohjanmaa

Idea näihin sukkiin tuli Pohjois-Pohjanmaan lapasista, joiden kuva osui silmiin nettiä selaillessa. Kyseisten tumppujen ohje oli ET-lehdessä ja niin vain kuviot päätyivät sukkia koristamaan. Malli on varren yläosassa jaollinen kahdeksalla, keltaisella osalla tein kavennuksia jonka jälkeen kuvio oli jaollinen neljällä.

Ohje on siropohkeiselle, laitan sulkuihin silmukkamäärät myös vähän paksummalle pohkeelle.

Alkuun loin 60 silmukkaa (70), jolla tein valepalmikkoa neljä mallikertaa. Neljännen mallikerran jälkeen tein nauhakujan kutomalla *3 o, langankierto, 2 o yhteen*. Tämän kerroksen jälkeen kudoin kerroksen oikeaa ja samalla lisäsin langannostosta neljä (2) silmukkaa jakaen ne jokaiselle puikolle 60 -> 64 (70 -> 72). Kudoin vielä muutaman kerroksen lilalla, jonka jälkeen aloitin kaavio I kutomisen riviltä 2.

kaavio I

kaavio II

Kudottuani 9 kerrosta pelkällä keltaisella tein ensimmäiset kavennukset 10. kerroksella I ja IV puikoilla. I puikolla tein ylivetokavennuksen 2. ja 3. silmukalla, IV puikolla tein yhteen kavennuksen kolmanneksi ja toiseksi viimeisellä silmukalla. Jatkoin kavennuksia joka viidennellä kerroksella kunnes silmukkamäärä oli 56 (60).

Huom! Näiden kavennusten avulla voi myös säädellä varren pituutta, jos haluat pidemmän varren tee kavennukset vielä harvemmin (esim joka 10. kerroksella) tai lyhyemmän niin tee ne taajempaan (esim joka kolmannella kerroksella).

Kun jokaisella puikolla oli 14 silmukkaa aloitin kantalapun kutomisen. Kudoin kantalapun 27 silmukalla vahvennettuna ja korkeutta sille tuli 28 kerrosta. Kantapohjan kavennusten jälkeen poimin kummastakin sivusta 15+1 silmukkaa ja tein kiilakavennuksia joka kerroksella kunnes jäljellä oli 56 silmukkaa.

Jalkaterää kudoin pelkällä keltaisella n. 12 senttiä jonka jälkeen tein kärkiosan alkuun kaavion II kuvion. Kuvion valmistuttua kudoin muutaman kerroksen pelkällä lilalla, jonka jälkeen aloitin sädekavennuksen kärkeen.

Näistä tuli omaan silmääni todella upeat sukat, koko näissä on 37. Nauhoja sukissa ei vielä ole, koska niihin tulee joustopitsinauhat kunhan postipaavo ne kiikuttaa postilaatikkoon.

Mimmi-Ilvekset

Välillä ideat on kateissa, mutta lankoja riittää. Niinpä päädyin luomaan 7-veljestä langasta 52 silmukkaa, kutomaan 5 kerrosta oikeaa, kerroksen langankierto-2 s oikein yhteen-langankierto jne kerroksen läpi. Viisi kerrosta lisää oikeaa ja sen jälkeen yhdistin reunat Hääräämön mallin mukaisesti yhteen ja kas, nirkkoreunahan siinä.

Reunan valmistuttua lisäsin jokaiselle puikolle yhden silmukan 52 -> 56. Kudoin mustalla langalla kymmenen kerrosta, vihreällä kolme, keltaisella kaksi ja vielä kolme vihreällä kunnes vaihdoin takaisin mustaan. Viisi kerrosta oikeaa, jonka jälkeen 2o, 2n-joustinta kymmenen kerrosta.

Joustimen jälkeen tein kantalapun 27 silmukalla, korkeutta sille tuli 28 kerrosta. Kantalapun valmistuttua tein kantapohjan kavennukset ja nostin kummastakin reunasta 14+1 silmukkaa. Jatkoin mustalla langalla ja tein samalla kiilakavennukset joka kerroksella kunnes silmukoita oli jäljellä 56.

Kiilakavennusten valmistuttua otin mukaan vihreän langan ja kudoin kolme kerrosta vihreällä mallikaavion mukaan. Sen jälkeen otin mukaan keltaisen ja lähdin kutomaan mallikaaviota riviltä 4 eteenpäin. Loppuun jälleen kolme kerrosta vihreällä.

Seuraavaksi tein Ilvekselle mustat ja valkoiset korostukset mustalla langalla jonka jälkeen kudoin 9 kerrosta mustalla ennenkuin aloitin sädekavennukset.

Näissä mimmi-ilveksissä varsi on suht maltillinen, mutta ei silti lyhyt. Varren nirkkoreuna tulee kauniisti esille, kun varrella ei ole liikaa pituutta. Mimmi-ilvesten kooksi tuli 39-40 näillä kerrosmäärillä.

Pitkät Karviset

Koska Karvisten kutominen oli kertakaikkisen nautinnollista puuhaa, niin pakkohan se oli tehdä ne pitkilläkin varsilla. Päädyin yhdistämään Karvisen ja säärystimet yhteen. Lankana 7-veljestä ja puikot 3,5 mm koivut.

Alkuun loin 60 silmukkaa mustalla langalla ja kudoin 4 mallikertaa valepalmikkoa. Valepalmikon päätteeksi tein vielä nauhakujakerroksen vaikka nauhaa näihin ei ainakaan toistaiseksi tule.

Valepalmikon jälkeen kudoin oranssilla yhden kerroksen oikeaa ja sen jälkeen viisi kerrosta nurjaa. 5 kerrosta oikeaa mustalla, 1 kerros oikeaa oranssilla, 5 kerrosta nurjaa oranssilla ja jälleen 5 kerrosta oikeaa mustalla. Tällä keinolla värikerroksen vaihtumiskohdasta tulee siistimpi kuin jos kutoisin suoraan nurjalla heti oranssiin siirryttyäni.

Päädyin tekemään oranssilla 9 raitaa jonka jälkeen tein mustalla 10 kerrosta 2o, 2n-joustinta. Annoin silmukkamäärän pysyä 60 silmukassa vielä kantalappua aloitellessani vaikka teinkin kantalapun 27 silmukalla. Kantalapun korkeudeksi tuli 28 kerrosta.

Kantalapun valmistuttua tein kantapohjan kavennukset, nostin kummastakin reunasta 14+1 silmukkaa mustalla jonka jälkeen otin mukaan oranssin langan. Aloitin samantien mallikaavion tekemisen, samalla tein kiilakavennuksia kunnes silmukoita oli 56. Karvisen pään yläosa alkaa jälleen kerrokselta kolmetoista, viimeinen kiilakavennus taisi tulla kerrokselle 10.

Karvisen valmistuttua sukan kärkiosaan silmukoin valkoisella, vaaleanpunaisella ja keltaisella tulleet osat siihen. Karvisen alapuolelle kudoin vielä kymmenen kerrosta jonka jälkeen aloitin sädekavennukset kärkeen samalla päätellen oranssin langan pois.

Kun silmukoita oli jäljellä 8 katkaisin langan ja vedin sen kaikkien silmukoiden läpi. Päättelin langat, höyrytin sukat ja laitoin ne kuivumaan sukkaplokkien päälle. Näistä tuli todelliset kattisukat!

Karviset

Yksi ehdottomista suosikkihahmoistani kautta aikojen on ollut Karvinen. Jokin siinä röyhkeässä, ylimielisessä, kurittomassa katissa vaan pistää suupielet aina virneeseen. Olen kerran jos toisenkin tutkaillut erilaisia kuvia Karvisesta ja koettanut miettiä miten kuvat olisi helpoin ja järkevin toteuttaa sukkiin.

Viimein se ajatus sitten tuli, kärkiosaanhan se tietysti tehdään ja hitsiläinen, pohjan pitää olla valmiiksi oranssi ja kissa itsehän on raidallinen joten jes! Pinterestistä löytyi hyviä kuvia vaikka kuinka ja monta, mallailin niistä sitten paremmin omaan ajatukseen sopivan kokoisen kasvokuvan Karvisesta.

Koska edelleen jämälankoja riittää vaikka miten, niin päädyin nilkkasukkiin joihin saisi passelisti hävitettyä muutaman oranssin kerän lopun. Samalla katoaisi sitten muutama mustakin lankakerän loppu joten ihan win-win tilanne kyseessä. Kerien pienet väri- ja paksuuserotkaan ei olleet niin väliksi, koska ihan itselleni minä niitä lähdin tekemään.

Loin alkuun mustalla 55 silmukkaa jolla tein kolme mallikertaa valepalmikkoa. Ohuemmalle nilkalle käy varmasti 50 silmukkaakin jos haluaa tehdä valepalmikkoa, tai sitten tekee suoraan normijoustinta 52 silmukalla.

Joustimen valmistuttua kudoin yhden kerroksen oikeaa mustalla ja samalla lisäsin puikoille yhden silmukan. Kantalapun tein 27 silmukalla vahvennettuna, korkeutta sille tuli 26 kerrosta. Tämän jälkeen tein kantapään kavennukset.

Jatkoin vielä mustalla sen verran, että poimin kummastakin reunasta 13+1 silmukkaa jonka jälkeen otin mukaan myös oranssin langan. Kerroksen vaihtumiskohta oli aina keskellä jalkapohjaa. Lähdin kutomaan nurinpäin olevan mallikaavion kerroksia 1-3 niin kauan, kunnes olin saanut kiilakavennuksilla silmukkamäärän 52.

HUOM! Itselläni oli musta lanka dominoivana, näin raidat ja Karvisen ääriviivat erottuu selkeämmin.

Tein vielä muutaman kerroksen (tarkalleen ottaen Karvisen päälaen yläosat on 13. kerroksella varren jälkeen) kunnes lähdin tekemään Karvista. Itse pidän enemmän siitä, että hahmo katselee itsestäni poispäin, joten siksikin tein mallikaavion nurinpäin. Makuasioita. Karvisen mustien osien valmistuttua kokonaan silmukoin keltaiset, valkoiset ja vaaleanpunaiset osat hahmoon.

Kudoin vielä kymmenen kerrosta musta-oranssia, vaihdoin pelkkään mustaan ja kavensin jokaiselta puikolta pois yhden silmukan. Tämän jälkeen kudoin 3 kerrosta oikeaa jonka jälkeen aloitin sädekavennukset kärkeen. Päättelin langat ja pistin sukkaplokille höyrytyksen jälkeen kuivumaan ja muokkaantumaan.

Tein nämä itselleni ja nämä ovat tällä kerrosmäärällä kokoa 36. Siis näistä tuli NIIIIIN huiput!

Nirkkoreunanilkkurit

Jämälankojen tuhoamisprojektia se tälle lomalle pukkaa, sillä seiskaveikkaa on jäänyt tähteeksi vaikka millä ja mitalla lankalaatikoihin. Oman lisänsä pakottavalle kutomistarpeelle toi huomio siitä, että kolmen päivän tauko kutomisessa aiheutti väkisinkin jonkinlaisen stressitilan.

Alkuun loin 56 silmukkaa joilla kudoin 5 kerrosta oikeaa. Kuudennella kerroksella kudoin aina kaksi silmukkaa yhteen, tein langankierron ja jatkoin näin koko kerroksen loppuun. Seuraavalla kerroksella kudoin langankierrot oikein jolloin silmukkamäärä pysyi edelleen samana. Tämän jälkeen kudoin vielä neljä kerrosta oikeaa jonka jälkeen käänsin reunan yhteen seuraavan kerroksen silmukoiden kanssa.

Hääräämön sivulta löytyy hyvät kuvat miten reunan yhteen kutominen onnistuu hyvin. Reunan valmistuttua kudoin 10 kerrosta 1 nurin, 1 takareunasta oikein-joustinta ja lähdin sen jälkeen tekemään kantalappua 27 silmukalla. Korkeutta kantalapulle tuli 26 kerrosta. Tein sivukavennukset kantapohjaan, nostin kummastakin reunasta 13+1 silmukkaa ja tein kiilakavennukset joka kerroksella.

Kantapään valmistuttua ja silmukkamäärän kavennuttua jälleen 56 silmukkaan aloitin kuvioneuleen. Käytin vasemmanpuoleista kuviointia, vaikka hetken ehdin harkita oikeankin käyttöä. Ehkäpä senkin vuoro vielä tulee, tämä väriyhdistelmä kun sopii omaan silmääni hyvin.

l = nosta kutomatta

Kun olin saanut kuvioinnin tehtyä kokonaan kudoin vielä 5 kerrosta oikeaa keltaisella jonka jälkeen tein kärkeen sädekavennuksen. Sukkien pituudeksi tuli 24,5 cm joka vastaa kokoa 38.

Riistakastike

Meillä on joulupöytään kuulunut perinteisesti kinkun lisäksi valkosipulilihakastike, joka on tehty naudan paistilihasta hitaasti hauduttamalla. Tämäpä perinne nyt sitten sai hieman uuden suunnan, koska niin. Ne hirvipihvit uunissa.

Hirveä ei pakkasessa ollut riittävästi, mutta peuraahan sieltä vielä löytyi lisukkeeksi joten näillä mentiin.

Hirven ja peuran lihoja (paistia, pihviä, kastikelihaa) n. pari kiloa

Santa Maria roasted carlic and pepper useampi pyöräytys

neljä teelusikallista suolaa

pari-kolmekymmentä maustepippuria

7 laakerinlehteä

noin ruokalusikallinen kuivattua rosmariinia

200g sipulikuutioita pakastimesta

4 isoa valkosipulin kynttä

tölkki olutta, tällä kertaa saksalaista

vettä niin että lihat pysyy nesteen alla uunissa

tölkki ranskankermaa

(suurukseksi kermaa ja maissijauhoja)

Leikkasin lihat krouvin kokoisiksi paloiksi ja annoin hetken olla huoneenlämmössä ennen kuin otin niihin värin pintaan pannulla. Huom, paistoin muutaman palan kerralla pannulla ihan aidossa voissa, nam. Huuhtelin pannun runsaalla vedellä ja kaadoin huuhdeliemen uunipataan lihojen päälle.

Pyöräytin myllystä reippaasti santa mariaa, ripottelin suolat päälle, mustapippurit nakoin mukaan samoin kuin laakerin lehdet. Tölkki olutta, rosmariinia, purkki ranskankermaa ja vettä niin että lihat peittyi kokonaan. Kansi päälle, uuniin lämpöä 150 astetta ja ei kun odottelemaan. Muutaman kerran paiston aikana lisäsin vielä vettä pataan.

Kun liha oli niin mureaa, että hajosi jo lusikallakin tein vielä tyttären toiveesta suuruksen liemeen. Noin desiin kermaa sekoittelin pari-kolme ruokalusikallista maissijauhoja ja sekoitin hetken lusikalla niin että liemi oli ihanan paksuhkoa ja tasaista.

Tätä sitten pitäisi ilmeisesti jatkossakin tehdä jouluisin. En kyllä pidä pahana ajatuksena. Nam!

Pilvenpehmeät maksitumput

Tai vanttuut, lapaset, rasat tai vaikka sitten kintaat. Meillä nämä on tumput, paitsi silloin kun palaan lapsuusseuduilla käymään niin kappas, vanttuitahan siellä sitten etsitään kassista. Pilvi-lankaa ei ole ihan hetkeen näkynyt kauppojen hyllyillä ja se jos joku on ikävä juttu. Tämä kun on yksi lempilangoistani mitä tulee tumppuihin, villatakkeihin tai pehmosukkiin.

Alkuun loin 48 silmukkaa 3,5 mm koivupuikoille. Kyllä, puikkosuositus on 6-7, mutta tumpuissa toimii 3,5. Kudoin 2 oikein, 2 nurin-joustinta 25 kerrosta. Joustimen jälkeen kudoin 22 kerrosta oikeaa ja tein peukalolle aukon kutomalla 7 silmukkaa toisella langalla, nostamalla ne takaisin vasemmalle puikolle ja kutomalla ne oikein jatkaen kämmenosan kutomista.

Peukaloaukon jälkeen kudoin 50 kerrosta oikeaa ja aloitin kärkikavennukset. Kärkeen tein nauhakavennuksen ja päättelin kärjen kun jäljellä oli 8 silmukkaa. Peukaloa varten nostin vielä sivuista 3+3 silmukkaa eli peukalossa oli 20 silmukkaa.

Peukalon korkeudeksi tuli 18 kerrosta ennen kavennuksia. Kudoin jokaisella puikolla 2 viimeistä silmukkaa yhteen joka kerroksella. Kun silmukoita oli jäljellä 6 katkaisin langan ja vedin sen kaikkien silmukoiden läpi.

Nämä tumput on ihanan isot, joten jos haluat tehdä täysin istuvat niin kannattaa tehdä alkuun 44 kerrosta ja vähentää kerroksia niin peukalon alta kuin yläpuoleltakin. Peukalon alle suoraksi riittää tuolloin hyvinkin 15 kerrosta ja kämmenosalle peukalon jälkeen 45 oletan.