Eipä ole hetkeen tullut päivitettyä tänne mitään, vaikka toki tässä vähän sitä sun tätä käsityön tynkääkin on tullut tehtyä. Villapuseroita syntyi kevättalven kuukausina lopulta 7 kappaletta ja muutamat kämmekkäätkin tuli kudottua, mutta eipä ne tänne blogiin päätyneet.
Pääosin aika on mennyt viime viikkoina olkkarirempan parissa nikkaroidessa ja nyt kun se viimein valmistui oli aikaa keskittyä vähän muuhunkin. Ja tottahan se piti sitten haukata taas kerran joku ihan hullu palanen, olkkaria remppaa varten tyhjennellessä kun kätköistä löytyi neljä kerää Novitan Cotton Crochet-lankaa.
Siispä virkkailemaan. Ja kun kerran virkkaillaan, niin virkkaillaan sitten ihan tosissaan. Pinterestistä osui silmään kerran jos toisenkin tämä Elämän puu ja ilokseni sen mallikin oli ilmaiseksi saatavilla. Malli löytyy täältä.
Halkaisija tämän kehikossa on 50cm, käytin 1.5mm koukkua. Lankaa meni hieman vajaa 50g.
En ole koskaan erityisemmin pitänyt puuroista, vaikka niitä syönkin silloin tällöin. Sen sijaan olen hurahtanut täysin smoothieen, joka korvaa mielestäni enemmän kuin hyvin aamupuuron. Onhan smoothie silloin kun siihen laittelee riittävästi kaurahiutaleita lähes kuin tuorepuuroa. Kaurahiutaleiden määrää muuttelemalla smoothiesta saa puolestaan joko tuhdimman (menee melkein lusikoitavien puolelle) tai nestemmäisemmän, tämä oma versioni on siltä väliltä.
Smoothiet on siitäkin mukavia, että niiden makua voi halutessaan muokkailla mielensä mukaan. Tämä smoothie on oma perusversioni, joka tulee lähes päivittäin tehtyä. Välillä olen vaihdellut lähinnä marjoja, kaurahiutaleet ja turkkilainen jogurtti on sitä ihan perusainesta. Smoothiesta onkin tullut tyypillinen aamupalani, jonka teen edellisenä iltana jääkaappiin ja nautin aamusta työpaikalla ennen sorvin ääreen siirtymistä.
1,5 dl kaurahiutaleita
4 rkl turkkilaista jogurttia (reilun kokoisia)
mangososetta purkista
banaani
mustikoita pakkasesta puolisen desiä
mansikoita pakkasesta desi-puoltoista
1,5 rkl steviaa
(vaniljasokeria oman maun mukaan)
Kaikki ainekset blenderiin, tehot kaakkoon ja välillä maun tarkistus. Koko komeus jääkaappiin odottamaan seuraavaa aamua (itse juon tästä yleensä kunnon lasillisen heti valmistuksen jälkeen, kun on vaan niin hyvää)
Hassu juttu. Lähes joka kerta, kun olemme olleet lomareissussa ja yöpyneet hotellissa on tullut aamupalalla syötyä tätä herkkua. Ja yhtä monesti olen päättänyt, että pitää ostaa chia-siemeniä kotiinkin, mutta kappas. Aina ne on unohtuneet, joka saattaa johtua osin siitäkin etten yleensä itse hoida taloutemme kauppa-asioita tätä nykyä.
Tänä vuonna päädyimme talvilomalla muutamaksi yöksi Krakovaan ja siellähän tätä herkkua oli jälleen tarjolla. Tällä kertaa muistin vielä kotonakin päätökseni ostaa chia-siemeniä kotiin ja niinpä niitä sitten kävin varta vasten viime viikolla hakemassa.
Vanukasohjeita on netti pullollaan ja niiden pohjalta lähdin erilaisia versioita testailemaan, mutta mikään ei ihan suoraan ollut juuri sellainen kuin toivoin. Mutta niin, kuten vanha totuuskin sen kertoo, niin vain kokeilemalla pääsee mieleiseensä tulokseen ja nyt se mieleinen tulos on tällä viikolla löytynyt.
Tässä siis oma versioni chia-vanukkaasta:
1 dl kaurajuomaa
1,5 rkl chia-siemeniä
1 rkl turkkilaista jogurttia
ripaus steviaa makeutta antamaan
ripaus vaniljasokeria makeutta ja makua tuomaan
Oma tyylini on nakata chia-siemenet kulhoon, sekoitella niihin makeutusaineet ja kipata sitten päälle kaurajuoma. Sekoittelen muutaman kerran ja lisäilen jogurtin ekalla sekoittelukerralla. Herkku jääkaappiin ja sieltä sitten lasiin kun sen aika on eli yleensä iltapalaksi.
Tällä kertaa lasiin päätyi mangososeraita väliin, päälle laittelin vielä kaupan tuoreita mustikoita ja vadelmia.
Niin. Ei tässä nyt puikot levänneet ole, vaikka blogissa hiljaista onkin ollut. Kuten niin monesti aiemminkin, niin taas kerran iski se kuuluisa hurahdus. Drops Air-lankaan. Sitä kun aikani hypistelin paikallisessa Puuilossa niin tarttuihan sitä muutama kerä sinisenä (unicolour 16) mukaan. Langassa on 65% alpakkaa, 28% polyamidia ja 7 % villaa ja se on aivan uskomattoman kevyttä ja pehmeää.
Kotona oli sitten vuorossa pähkäily ohjeesta ja kas, Rknitsiltähän löytyi aivan täydellinen Sisko-ohje. Ensimmäisen valmistuttua olin niin päätäpahkaa rakastunut langan kutomisen helppouteen, saatika sitten paidan tuntuun että sen keveyteen päällä, että pakkohan sitä oli hakea lisää. Onneksi tuota sinistä, josta tein sen ensimmäisen paidan, itselleni jäävän, oli vielä riittävästi jäljellä sillä työkaverihan toivoi samanlaista sen nähtyään.
Mukaan tarttui toki lila sumu-lankaakin (mix 15), joka kuvassa näyttää enemmänkin ruskeahkolta vaikka hyvin lilaan menevä onkin. No, kuten arvata saattaa. Lapasestahan homma lähti. Koska paikallisessa Puuilossa oli suht huono värivalikoima, niin kappas. LindeHobby on nyt sitten toimitellut lankoja tilauksesta kotiin.
Kyseinen yritys on osoittautunut varsin luotettavaksi, mutta toimitusaika on kohtuupitkä hätäiselle luonteelle eli n. viikko pakettien saapumisessa on molemmilla kerroilla mennyt. Extraplussa tosin siitä, että paketit on tuotu suoraan kotiovelle ja toiseksi, kun tilaa reilumman satsin kerralla saa lankaakin reilusti halvemmalla kuin kaupasta noutaen.
Seuraavat kaksi paitaa tein juuri niillä ekoilla LindeHobbysta tilatuilla langoilla eli kakkoskuvassa näkyy mansikkajäätelö-väri (unicolour 53) ja ruusunlehti-väri (unicolour 52). Tällä hetkellä puikoilla keikkuu vuorostaan sievä orkidea-väri (mix 41) ja vielä on jäljellä vaalea roosa-kerät (mix 08). Niiden paitojen valmistuttua taidan pitää taukoa, vaikka myönnettävä se on. Tämä kyseinen malli on aivan ihanan helppo kutoa ja mainio päällä.
Jouluhan se sieltä taas tulla tärskähtää paikalle ja nyt kun torpan piparitouhuaja otti ja muutti viimein omilleen, niin pakkohan se oli ottaa piparitouhut eilen omiin käsiin. Piparit tuli perinteiseen tapaan ihan kaupan pakastealtaan taikinasta. Samalla päädyin kokeilemaan maustekakun tekemistä, mutta niin. Kuivakakut ei oikein ole juttuni, joten eipä tuon koostumuksessa hurraamista ollut. Kakku oli jokseenkin ylikiinteää mallia, maku kyllä oli ihan ok eli jokuhan siinä meni pieleen.
Perinteiseen tapaan joulukukkina lähtee maailmalle jälleen näitä limppuja. Tein tänään kolme litran taikinaa, kaksi ihan perusmallia eli ruisjauhoilla ja yhdessä satsissa korvasin ruisjauhot jälleen grahamjauhoilla, tämä siksi että yhden kukan saajan vatsa ei ruista kestä. Makuun jauhojen vaihto ei kovinkaan paljon onneksi vaikuta. Limppuja tuli kaikkineen 10, 6 valtavan kokoista ja 4 himppasen järkevämmän kokoista.
Siinä leivonnan lomassa, ts taikinan nousemista odotellessa tein joulua varten myös punasipulipikkelsiä ja kiitin itseäni siitä, että tajusin kesällä ostaa mandoliinin. Sillähän sipulin siivutus kävi suitsait sukkelaan ja ilman kyyneleitä. Viimeisen taikinan nousua odotellessa uskaltauduin sitten kokeilemaan elämäni ensimmäisen kerran sinapin valmistusta.
Moinen ideahan iski aamulla siinä ylen uutisantia netistä selaillessa. Strömsössä oli tehty kymmenen minuutin sinappi ja väittivät, ettei ole vaikea alkuunkaan joten mikäs. Töihin kun kurvailin joka tapauksessa marketin kautta (ne punasipulit) niin nappasinpa samalla sitten sinappijauhetta ja sinapinsiemeniä. Ja tottahan nuo turisivat! Sinapista tuli todella hyvää!
Limppu-urakan valmistuttua piti jo luovuttamani keittiöosastolla, mutta mikä lie hulluuskohtaus siinä iski ja niin vaan päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla vielä tiikerikakun teon siihen loppuehtooseen. Eilen kuivakakkuohjetta kaivellessa ja perinteiseen maustekakkuun päätyessäni kun törmäsin myös tiikerikakkuohjeeseen, joka vaikutti vallan mainiolta.
Tämän kyseisen tiikerikakun tekotapa kun oli kokolailla sama kuin epäonnistuneen maustekakun ja pakkohan se oli lähteä kokeilemaan, että mikä siinä maustekakussa nyt oli mennyt sitten niin mönkään. No nytpä tiedän. Ei ne valehtele, kun väittävät, että voin pitää olla oikeasti huoneenlämpöistä, samoin munien ja niin, väittäväthän ne vielä, että rasva ja sokeri pitää vaahdottaa keskenään ihan KUNNOLLA, eikä vaan vähän sinne päin.
Aivan täydellinen koostumus! Ainoa mikä nyt sitten vielä kaipaa harjoittelua on saada raidat oikeasti raidoiksi, tosin aika nopeasti hoksasin miten toisestakin raidasta olisi oikeasti saanut raidan, eikä suinkaan mitään täplää. Mutta kuten sanottu. Se koostumus ja maku. Bueno!
Nyt alkaa jouluvalmistelut olla aika hyvällä mallilla, maanantaina jatketaan sitten lopuilla keittiöosaston touhuilla.
Viime talvena tuli tehtyä muutamat huovutetut tossut, lankana oli tuolloin Novitan Huopaisa. Käsittääkseni kyseistä lankaa ei ole enää saatavilla, mutta itsellä sitä onneksi vielä oli. Niinpä tekaisin itselleni huopatumput. Huovutus kävi näppärästi pyykkikoneessa, ja taisipa nuo muuten pyörähtää kuivurissakin samalla keikalla.
Eipä ole hetkeen tullut blogiin päivitettyä yhtä ainoaa käsityötä, mutta syntynyt niitä toki silti on. Syysloman jälkeen päädyin joulupukin apulaisen hommiin, eli tein työkaverille muutamat sukat joulua varten ja pienen neulekassin pyörätuolissa istujalle sylissä kuljetettavia tavaroita varten.
Tuo kassi oli muuten aivan ihana kudottava! Langat tilaaja toi itse ja kyseinen lanka oli jotain puuvillalankaa, vyötettä siinä ei enää ollut, mutta voi elämä että lanka oli ihanan tuntuista käsitellä! Ohjeen löysin Dropsilta ja hieman sitä mallailin, tietysti.
Nilkkamallin raitasukat on muumin puuvillalankaa nekin, muut sukat onkin sitten Novitan isoveljeä. Sukkien osalta sain vapaat kädet, ainoat toiveet oli että puuvillaiset nilkkurit, toiset naiselle menevät sukkaparit taas piti olla pitkät ja miehen sukkiin toivottiin toisiin musta teräosa ja toisiin harmaa. Kovin oli muuten mieluisa satsi.
Alkukesästä törmäsin aivan mahdottoman upeaan virkattuun Unikkokassiin yhdessä käsityöryhmässä jossa usein pörrään ja niinhän siinä sitten kävi. Mikäs sen parempi lahja joulupakettiin tyttärille niiden iänikuisten villasukkien sijaan kuin omin käsin tehdyt käsiveskat! Ja eihän ne nyt mitenkään erityisen vaikeat voi olla tehdä, onhan tässä nyt ennenkin jotain virkattu.
Niin. Kutonuthan olen ja paljon, ja kuten sanottua, olenpa jopa virkannut pöytäliinoja ja vastaavia, mutta kirjovirkkaus. Itselle täysin outo maailma. Ensin googlailin, tuijottelin muutaman videon ja mikäs. Ei kun treenaamaan, totesin. Ensin kokeilin pienen virkkauskaitaleen ja kyllähän siihen valittu kuvio syntyi, joten ei kun suorilta käsin sen Unikkokassin kimppuun.
Voin kertoa, että jos jokin oli tällaiselle peruskutojalle ja vähemmän virkkaajalle hankalaa, niin silmukkamäärän hahmottaminen, niin pohjassa kuin kassissa itsessäänkin. Pohjaa varten kokeilin yhtä jos kohta toistakin netistä löytämääni ohjetta, mutta ei. Eipä vaan taipunut ja lopulta testiin pääsi jopa Lankavasta tilattu laukunpohja.
Kuten sanottua, paljon on tullut kudottua, mutta virkattua ei niinkään joten ei jatkoon mikään niistä yritelmistä. Ensimmäisestä pohjaversiosta meinasi tulla kokoa viikonlopun kauppakassi ja toisesta iltalaukku. Sepä ei ollut tarkoitus, joten purkua ja uusi yritys. Ja kas. Niin vain sain kuin sainkin homman toimimaan!
Ekan onnistuneen pohjan valmistuttua ylpeys taisi käydä lankeamuksen edellä ja arvaahan sen. Siinä ihan ekassa mallissa mukana kulkeva väri pilkisteli inhottavasti omaan silmään, joten purkuun. Onneksi pohjaa ei tarvinnut sentään purkaa. Toisella yrittämällä homma alkoi likipitäen toimia ja kas, tässäpä tämä sitten olisi.
Vielä on harkinnassa sitten nuo kantokahvat, kuvassa näkyvät on vain ja ainoastaan kuvausta varten siihen kiinnitetty. Tytärhän nyt ehti jo asian ratkaista omasta mielestään, hän kun päätti että tämä päätyy hänelle ja siihen tarvitaan pidemmät virkatut kantokahvat, sellaiset joista voi halutessaan sitten roikottaa kapsäkkiä vaikka olkapäälläänkin. Minä tietenkin tyyliin, että nääh, ei ne nyt oikein siihen sovi, kun se ei sitten sovi siihen omaan käyttötarkoitukseeni.
Ei kai sitä nyt voi lahjansaajalle paljastaa, että mitä varten sitä kapsäkkiä on edes touhunnut, joten ne tyttären toivomat kantokahvat pitänee virkata salaa aamun hämärinä tunteina ja hukata koko kassikin johonkin piiloon…
Oman maan tuotoksien käyttö, jos joku, on taloudellista ja terveellistä puuhaa. Ja sitä ekologista touhuakin vielä, minä kun säilön mehut aina pakastimessa muovisissa limpparipulloissa. Tänään maijassa lähti porisemaan satsi kolme, pari satsia on pakkaseen jo ehtinyt eli kohtahan siellä on jo parikymmentä litraa juotavaa. Ja marjojen keittelyä en ole vielä edes aloittanut, ne on pakkasessa odottamassa omaa vuoroaan.
Tänä vuonna omenasato on totta tosiaan ollut iso ja omenien koko. Harvoin ne näin valtavia ovat tuolla vanhassa puussa olleet. Oma arvioni pihan omenapuun iästä on hyvinkin tuollaista 50-60 vuoden luokkaa, pihassahan se tönötti jo 25 vuotta sitten kun tähän muutimme eikä se enää silloinkaan ollut mikään nuorukainen vaan ikää oli ainakin parikymmentä vuotta ellei enemmänkin. Lajike taitaa olla Huvitus, ainakin näin olen vuosien varrella päätellyt.
Joka vuosi se silti tekee satoa, milloin enemmän ja milloin vähemmän ja tänä vuonna se on se enemmän. Kaikkineen keittelin kaksi kymmenen litran ämpärillistä omenoita, sekaan nakkasin pari litraa karviaisia. Lantattavaa mehua tästä määrästä tuli kaikkineen 7 litraa. Mehun sokeroinnin teen vasta lopuksi kattilassa, kun kaikki mehut on valuneet siihen siivilän läpi.
Maijalla mehun keittäminen on toki hidasta puuhaa eikä sitä mehuakaan irtoa alkuunkaan samoja määriä kuin mehuasemalla puristamalla tulisi, mutta väliäkö tuon. Minulle maijalla keitetty omenamehu tuo aina lapsuuden kesät ja mummolan mieleen, siellä kun omenapuita oli hyvinkin reilut kymmenkunta pihassa ja käytännössä elokuun alkupuolelta asti tuntui, että mummolassa oli jatkuvasti mehumaijassa omenamehu tuloillaan.
Vinkkinä muuten omenamehun maijalla keittelijöille, kannattaa pilkkoa omenat neljään osaan, niin mehu alkaa helpommin ja nopeammin irtoamaan.
Nojatuolin uumenista 