Suomen kesä on jollain tapaa täydellinen! Etenkin tänä vuonna, kun vettä on tullut tasaisin väliajoin ja joukkoon on mahtunut ihanan lämpimiä kevät- ja kesäpäiviä.
Vähän kaikki pihassa rehottaa. Mikä enemmän ja mikä vähemmän. Käytin yhden hellepäivän sitä rehotusta hilliten. Auttoi varmasti hetkeksi, mutta samat karkelot on varmuudella vielä edessä ennen syksyä.
Syreeni kukkii villinä, karviaispensaat pitäisi kaivella vielä esiin rikkakasvien keskeltä, puutarhavadelmalle en ole edelleenkään keksinyt järjellistä tukikehikkoa joten narua päätyi ympärille reilusti.
Mustaherukkaa on luvassa, raparperisadosta on korjattu jo ensimmäinen ja lisää tulee. Trampan alustakin tuli tyhjennettyä rikkakasveista ja se jos joku oli urakka. Valkoherukoille tuli tehtyä samalla tilaa. Näytti melkein siltä, että piha ”kasvoi”, sillä vaikka kuinka ihastuttavaa vehreys onkin niin silti se vie näkijältään aluetta.
Lipstikan kakkossatoa odotellaan jo kovin, kaivon renkaassa viihtyvä ruohosipuliakin on makusteltu jo useampaan kertaan. Niin ja mansikat. Vaikka torpassa onkin ihan oma mansikkalavansa, josta odotamme tänä vuonna ensimmäistä varsinaista satoa, niin nämä muuten vaan vanhasta mansikkakannasta pataan heitetyt kaverit ovat intoutuneet kukkimaan ihan hulluna tänä vuonna. Mielenkiinnolla odotan tuleeko niistä satoakin?
Viime aikoina on tullut keskityttyä virkkaamiseen ja en ole tainnut kutoa mitään huhtikuun alun jälkeen. Kuuden Elämänpuun valmistuttua ja seitsemännen keikkuessa vielä virkkuukoukulla oli pakko pitää välipäivä virkkauksesta ja kokeilla vielä neuletyöt taipuu. Unikkolapasethan sieltä sitten putkahti, eli ei hätää.
Neuletauko voi jatkua ja virkkailulla mennään vielä.
Reilu vuosi sitten tein koko työtiimilleni omat nimikkosukat pääsiäiseksi, kirjaimiin otin osviitta Marimekko-tekstistä. Osan kirjaimista jouduin toki kehittelemään itse, sillä eihän kaikkien nimet perustuneet vain kyseisen tekstin kirjaimiin.
Projekti oli silloin siinä määrin hauska toteuttaa, että tänä keväänä olen kerran jos eräänkin miettinyt tekeväni ensi jouluksi yhdelle jos kohta toisellekin omat nimikkosukat lahjapakettiin. Samalla saa hyvin hävitettyä langanloppuja raitaosuuksiin.
Eilisen sadepäivän hyödynsinkin paitsi kutoen väliprojektia niin piirtäen kaaviot kaikkiin aakkosiin.
Kokeillut en niiden kutomista vielä ole, joten etenkin X ja Z aiheuttaa vielä mietintää, onneksi moisia kirjaimia ei kenenkään tuttavani nimissä ole. Ä ja Ö jäi kirjaimista pois, sillä nehän on vain a ja o pisteillä.
Villisikaa on pakkasessa vallan mainiosti ja koska riistaruoat porukalle maistuu, vaikkakaan muut ei niitä uskaltaudu tekemään, niin päädyin eilen ottamaan reilun kilon palapaistisatsin pakkasesta jääkaappiin.
Aikani tuumittua mitä siitä lähtisin tekemään päädyin soveltamaan stroganoffin ohjetta. Lopulta sapuska muotoutui pitkälti pyöräyttäen paistipalat pannulla ja ripottamalla jauhoja pannulla niiden päälle ennen uunivuokaan asettelua. Tässäpä ohje moiseen sapuskaan.
n. kilo villisian paistia paloina
voita paistamiseen
vehnäjauhoja pannulle (ehkä puolisen desiä meni kaikkineen)
0,7 l vettä, jolla huuhdotaan pannu aina paistosatsien välillä
punasipuli kuutioina
3 tl valkosipulimurskaa
(nekin pyöräytin pannun kautta)
Uunipataan ripottelin paistokertojen välissä seuraavat mausteet:
6 tl lipstikkasuolaa
0,5 dl tomaattipyrettä
1 tl sokeria
0,5 tl valkopippuria
Tämän jälkeen uunipata päätyi uuniin 150 asteeseen, aina välillä kävin sitä hieman siellä härkkimässä ja loppuvaiheessa lisäsin purkin smetanaa ja toisen kermaa.
Kaikkineen pata pötkötti uunissa reilun 3 tuntia, valmiin padan päälle pilkoin vielä pari suolakurkkua. Eväät syötiin riisin kanssa ja ai että, oli hyvää!
Tänään keittiössä valmistui helppoa ja nopeaa ruokaa. Maustamattomia broilerin rintafileitä pintamausteella. Lisukkeeksi tein muusia ja tsatsikia.
Broitsufileet:
1 kg broilerin rintafileitä (miedosti suolattuja)
Pinnan voiteluun tein seoksen, jossa oli oliiviöljyä, soijakastiketta, tilkka hunajaa ja reilu teelusikallinen fariinisokeria. Voitelin fileet, päälle ripottelin paprikajauhetta, himalajansuolaa ja Garlic and pepper-seosta myllystä ja valkosipulijauhetta. Käänsin fileet toisinpäin ja sama homma uusiksi.
Kaveriksi pellille pilkoin pari isoa sipulia ja luumutomaatteja, ne pyöräytin pienessä määrässä oliiviöljyä ja valkoviinietikkaa, päälle myllystä himalajansuolaa ja Garlic and pepper-seosta.
Annoin broilerfileiden maustua huoneenlämmössä parikymmentä minuuttia ennen kuin heitin kaveriksi pellille sipuli-tomaattikasvisseoksen, kasvisten päälle nakkasin vielä fetakuutioita.
Uunissa lämpöä 200 astetta kiertoilmalla ja paistoaika n. 15 minuuttia. Annoin broitsun ja kasvisten vielä tasata makuja kymmenkunta minuuttia folion alla.
Tänä aamuna sain viimein aikaiseksi pingoteltua ja kiinniteltyä Elämänpuu VI kehikolle. Vähin erin homma alkaa sujua helpommin ja helpommin, joten ajattelin nyt jakaa oman tapani virkkaustöiden kehikkoon kiinnittämisen osalta.
Ilman sen kummempia pingoituksia Elämänpuun halkaisija oli 35 cm. Kehikon halkaisija on 50 cm. Eli pingoittelua tiedossa. Itse aloitan homman sillä, että venyttelen työtä käsissäni. Otteet saa olla aika rajuja, jos ja kun virkkaus on hoidettu kunnolla.
Apuna touhussa on lankaa, sakset ja hermot. Tsekkailen yläosan keskikohdan työstä ja pingotan ensin yläosan muutamalla langan pätkällä, samoin teen sivujen arvioiduille keskikohdille. Olen pyrkinyt kiinnittämään langan aina joka neljännestä virkkaustyön kolosta, ihan aina se ei toki osu aivan kohdilleen.
Sitten alkaakin se todellinen pingoitus. Tässä kohtaa voimaa joutuu käyttämään aika reilusti, että saa työn reunan ylettymään kehikon reunukseen asti. Työtä voi aika surutta kiskoa ja venytellä, ainoastaan langan solmiminen kunnon umpisolmuun saattaa muotoutua haasteeksi. Itse asetan useimmiten työn polvien väliin lankoja kiinnittäessä, silloin langan solmun saa kiristettyä kunnolla kehikkoon ja pingoitettuun työhön.
Kiinnittämisessä pidän hieman paksummasta puuvillalangasta, sitä on mukavampi käsitellä ja se ei napsahtele niin herkästi poikki kuin kaksinkertainen työssä käytetty virkkauslanka tekee. Tämänkin paksumman langan otan silti kaksinkertaisena, sillä punominen vahvalla langalla on miellyttävämpää ja tukevampaa kuin yksinkertaisella.
Tämän kokoiseen kehikkoon varasin tällä kertaa lankaa reilut neljä metriä, mutta suosittelen ennemmin ottamaan jopa viiden metrin pätkän punomista varten. Teen aina aloituslenkin, joten siksikin pidän enemmän kaksinkertaisella langalla työskentelystä. Aloituslenkkiä hyödyntäen lankaa ei tarvitse alussa solmia työhön kiinni.
Tämän jälkeen punotaan työ kehikkoon kiinni. Itse hyödynnän pujottelussa pöydän reunaa, sujautan neulan lankoineen jokaisesta työn sivuaukosta läpi muutaman lenkin verran ja kiristän huolella. Sama uudelleen, uudelleen, uudelleen ja uudelleen aika moneen kertaan. Välillä voi lankaa tarvittaessa vielä kiristää pitkin matkaa, jos siltä tuntuu.
Yläosaan takaisin ehdittyäni kiepautan kaksinkertaisen langan päistä toisen kehikon toiselle puolelle ja solmin päät huolellisesti. Kuten kuvasta näkyy, reilu nelimetrisestä punontalangasta ei jäänyt kovinkaan pitkää pätkää pääteltäväksi. Ennätti jo hetken jopa jännittää, että näinköhän punonta menee uusiksi. Kiinnityslangat saa parhaiten pätkittyä ratkojalla, pitää vain olla tarkkana että ratkojan ja kehikon välissä on nimenomaan kiinnityslankaa, ei sitä punontaan käytettyä. Tässä auttaa erityisesti se, että kiinnityslanka on erivärinen kuin punonnassa käytetty.
Lopuksi punontalangan päiden pujottelu neulan avulla työhön, niin ettei ne näy ja nipsnaps ylimääräiset pätkät pois. Valmista tuli.
Enpä muista, koska viimeksi olen keittänyt vispipuuroa! Neiti kesäheinä saapui mummilaan ihan vaan ”päiväseltään” aamusta ja kappas. Mustaviinimarjamehua juodessaan totesi, että mummi, se on ihan tositosi hyvää se puuro, missä on tätä mehua. Hetken kyseltyäni hoksasin neidin tarkoittavan mustaherukkavispipuuroa.
Puolilta päivin ”piipahdus” olikin jo muuttunut yökyläilyksi, eli suuntasin neidin kanssa hakemaan hänelle yökamppeita kylän toiselta laidalta. Neiti on toki ollut aiemminkin yökylässä, mutta edellisestä yöpymisestä on pieni ikuisuus ja siihen aikaan paras ajanviettopaikka oli pihan trampoliini. Tänä kesänä tramppaa ei koottu eikä hän tuolloin ollut vielä alkuunkaan niin ”iso” kuin nyt kohta 10-veenä on, joten lähitienoon leikkikentät houkutti kovin.
Niinpä neidin suunnattua lähileikkikselle, mummin toki sinne ensin saateltua, päädyin kaivamaan pakkasesta viime syksynä keitettyä mustaherukkamehua sulamaan. Huomaa hyvin, että vispipuuroa ei ole keitetty enää aikoihin ja sitä kautta ohjekaan ei ihan tuosta vaan mittasuhteiltaan putkahtanut mieleen. Löytyi onneksi netistä perusohje mehusta keittäen, joten tällä mentiin.
1 l mustaherukkamehua lantattuna
1,5 dl mannasuurimoita
0,5 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
Mehu ja sokeri kattilaan kuumenemaan, kiehuvaan nesteeseen mannasuurimot joukkoon ja sekoitellaan hetki. Levy sen verran pienelle, että kiehuu kevyesti. Keitellään kymmenkunta minuuttia, toki muistetaan muutama välisekoitus ettei tartu pohjaan. Lisätään suola ja vaniljasokeri ja asetellaan kylmään veteen jäähtymään. Kun puuro on jäähtynyt haaleaksi vatkataan kuohkeaksi ja siirretään toiseen astiaan.
Mitä kauemmin malttaa vatkata, niin sitä kuohkeampaa puurosta saa. Niin hyvää ja ihanan kuohkeaa!
Yksi kaikkien aikojen suosikkisarjojani on ollut ja on edelleen Sopranos. Edellisen kerran olen tainnut sarjaa tuijotella likemmäs parikymmentä vuotta sitten, mutta nyt lomalla sadepäivinä, kuistilla kahvin juomisen ja virkkauksen lomassa, aloin katsoa sarjaa ihan ensimmäisestä jaksosta lähtien.
Ja sieltähän tämä ruokaidea sitten iski, eli ziti. Lohturuokaa, jonka nimi vilahtelee aika-ajoin taajaan Sopranosin jaksoissa. Ohjetta kaivoin aikani pitkin netin ihmeellistä maailmaa ja lopulta päädyin ottamaan pohjaksi ruoalle Baked Ziti-ohjeen. Ohjeen löydät kuvineen täältä. Ihan yksi yhteen ohjeen mukaan en sapuskaa päätynyt vääntämään, sillä lisäsin hieman aineiden määrää ja sitä kautta mausteidenkin. Eikä niitä zitejäkään löytynyt paikallisesta marketista, vaan niiden tilanna käytin PennePiccoloita.
Tässä nyt sen mukainen ohje, minkä itse tein. Kastikkeeseen tulevien aineiden lisäksi tarvitaan mozzarella-raastetta, Ricotta-juustoa ja parmesania.
Oliiviöljyä isoon pataan pohjalle ja sitten lähdetään pyörittelemään padassa sipuleita hieman pehmeämmäksi. Kun sipulit ovat hieman pehmenneet lisätään jauheliha ja paistetaan sitä samalla ahkerasti koko komboa pyöritellen.
Jauhelihan juuri ja juuri kypsyttyä lisätään sen joukkoon mausteet eli:
1,5 rkl paprikajauhetta
0,5 tl chilihiutaleita
3 tl sipulijauhetta
1,5 tl suolaa
1,5 tl mustapippurirouhetta
Jälleen pyöritellään koko komeutta padassa, pari minuuttia oli varsin passeli aika. Sitten päästäänkin nesteiden ja muiden mausteiden lisäämisen pariin eli:
500 g tomaattimurskaa
500 g paseerattua tomaattia
reilu 2 dl vettä
1,5 tl oreganoa
1,5 tl sokeria
1,5 tl basilikaa
1 tl lipstikkasuolaa
Sekoitellaan hyvin ja kun koko komeus alkaa kiehua laitetaan pataan kansi päälle, pienennetään lämpöä niin, että kannen alla porisee kevyesti ja siirrytään pastan keittoon.
Pastaksi valikoitui Barillan piccolini penneä ja se sopi mainiosti tähän ruokaan. Pastan kypsyttyä valutellaan vesi pois ja lisätään pastan joukkoon muutama kauhallinen jauhelihakastiketta. Sekoitellaan hyvin, kipataan pasta-jauhelihasekoitus uunivuokaan ja lisätään päälle Ambrosi-Ricotta-juusto isohkoina nokareina. Loput kastikkeet kipataan päälle ja koko komeus peitellään runsaalla juustoraasteella.
Juustoina itsellä oli Pirkan parhaat-sarjan Provolone-Mozzarella-raastetta 300 g, lisäksi raastoin vielä päälle Parmareggion-parmesania, joka oli nerokkaasti pakattu kuorettomana tikkuna josta raastaminen oli todella helppoa.
Folio kevyesti päälle, uuniin 175 asteeseen ensin 20 minuuttia folion alla ja sen jälkeen vielä viitisentoista minuuttia ilman foliota. Tuli muuten hyvää, mutta ensi kerralla taidan kokeilla Ricottan tilalle jotain toista sulatejuustoa.
Virkkaaminen on vallan mukavaa puuhaa, mutta on siinä omat ongelmansakin. Elämänpuu V valmistui eilen pinkkinä versiona ja sen valmistuttua totesin, että hittolainen. Oikean käden peukalosta lähtee justaansa osa ihosta irti ja sama tilanne on vasemman käden keskisormessa.
Lieneekö syyllinen virkkuukoukku vai lanka, mene ja tiedä, mutta kivalta se ei tunnu. Lila elämänpuu on tehty Novitan aikaa sitten poistuneesta virkkauslangasta ja se oli varsin mukavaa käsitellä, eikä käsissä erityisen inhottavalta tunnu Eldoradon lankakaan, vaikka joku ero niissä selvästi on.
Novitan lanka oli ”pehmeää” eikä se mennyt alkuunkaan samaan tapaan sykkyröille, toisin kuin nyt käytössä oleva lanka. Eldoradon lanka puolestaan tuntuu jollain tavalla ”kovalta” käsissä, enkä oikein osaa hahmottaa miksi. Vahvuus niissä on kuitenkin sama ja samansävyinen on Eldoradon lila lanka kuin oli Novitankin.
Vika voi toki olla koukussakin, se kun on iänikuisen vanha äidiltä perintönä saatu malli. Samaista mallia näyttää kyllä edelleen olevan myynnissä markettien hyllyissä, muovi/silikoni vai mikä lie -varsisia 1,5 mm koukkuja niistä ei oikein tunnu löytyvän. Ehkäpä tilaan moisen jossain kohtaa.
Elämänpuu V valmistuttua koukulla roikkuu nyt elämänpuu VI. Yllätys. Koskahan mahdan kyllästyä tähän malliin?
Ilmat olleet perin outoja, välillä tulee pari päivää vettä ja silti on lämmin, välillä on pari päivää vain lämmin ilman vesisadetta. Nurmikko kasvaa aivan älytöntä vauhtia, joten yleensä käytössä ollut kerta per viikko-leikkaustahti ei oikein riitä. Neljän päivän välein sitä on nyt leikattu ja mikäs, kuulokkeet päähän ja radio Nova päälle, niin jaksaahan sitä.
Nurmikon leikkauspuuhissa tulee hiki. Oli keli kokolailla mikä tahansa. Onneksi lomalla voi hiet hoitaa vaikka iltapäivästä pois saunomalla, kuten eilen päädyin tekemään. Samalla voi ulkoiluttaa seitsemää kiloa seiskaveikkaa, eli yhtä hullunhommana tehtyä päiväpeitettä.
Kuka oikeasti virkkaa päiväpeitteen seiskaveikasta? Vastaus on helppo. Minä ihan itse muutama vuosi sitten, kun ei oikein juuri siinä kohtaa huvittanut kutoakaan. Arvata sopii, onko päiväpeite käytössä? No ei todellakaan. Kuka helketti jaksaa moista painoa levitellä päivittäin sängyn päälle? En minä ainakaan.
Päiväpeite on siististi viikattuna vaatehuoneessa ja vain silloin ja tällöin se pääsee siihen oikeaan toimeensa; päiväpeitteeksi.
Nojatuolin uumenista 