Muistojen arkusta nousi esiin muisto lapsesta, joka odotti äitiään lähimmän ihmisen päivään koululla. Se äiti ei ikinä saapunut, pienen ekaluokkalaisen oli todella vaikea pidätellä tunteitaan.
Sen pienen lapsen kanssa kävimme yhdessä useamman kerran katsomassa ikkunasta näkyisikö se äidin auto koulun risteyksessä. Etsimme eri ikkunoita, joista sen voisi nähdä. Kävelimme kaksin hiipien käytävällä. Se kaikki odotus purkautui erinäisenä määränä V-ttuja ja P-keleitä, ja onko ihme. Se odotus purkautui revittynä kirjana ja sotkettuna pulpettina.
Ja ei. Äiti ei tullut. Vaikka oli vielä aamulla niin luvannut. Vinkkinä kaikille vanhemmille. Älkää antako lupauksia, joita ette voi pitää. Se pienen ihmisen tuska, se oli niin käsinkosketeltavissa. Onneksi muistojen arkussa on myös monta hyvää muistoa, tämä vain valitettavasti on se päällimmäinen.
Voi voi kuulkaa. Harvemmin mikään alkoholijuoma jättää niin voimakkaan makumuiston kuin tämä kermalikööri on jättänyt. Toin tällaisen pullon tullessani yhdeltä ulkomaan reissulta ja tämän kesän alussa siirsimme sen pakastimeen, josta nautimme aina silloin tällöin sopivassa tilaisuudessa snapsin.
Eihän se pullo ikuisuutta kestä, ei vaikka sitä kuinka säästeliäästi sieltä pakastimesta silloin tällöin snapsin ottaisikin (lasitolkullahan ei mitään likööriä pysty juomaan) ja niinhän siinä kävi, että pullo tyhjeni kesän aikana. Sniif. Suomestahan tätä ryökälettä ei saa, joten eipä sen hankkiminenkaan ihan noin vain alkosta käy eikä sitä oikein ulkomaillakaan viitsi jatkuvasti laukata.
Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Pari viikkoa sitten teimme tilauksen Saksasta, tarkemmin ottaen Juomavarastosta ja tilasimme kuljetuksen Pakettipojat.comilta. Tilauksen tekeminen oli mutkatonta, samoin kuin kuljetuksen tilaaminen. Tilasimme toki muutakin samalla, mm eläkkeelle lähtijälle lahjapullon sekä whiskyä, jota ei Suomesta saa, ettei nyt ihan yhtä pulloa tarvitse kiikuttaa kenenkään.
Liki samantien tuli tilausvahvistuksetkin kumpaisestakin yrityksestä ja kas, niinhän sitä on oltu täällä odottavalla linjalla. Ollaan muuten edelleen. Aina välillä olen kurkannut kuljetusliikkeen lähettämää seurantakoodia, mutta eipä se paketti ole tuntunut mihinkään nitkahtavan vaikka kuinka kurkkailee. Pari päivää sitten sain sähköpostia Juomavarastolta asian tiimoilta, paketti tosiaan on edelleen heillä sillä tietoa kuljetuksesta saati kuljetusyhtiöstä ei heille ole tullut.
Vastasin viestiin ja lähetin Pakettipojilta saamani seurantakoodin ja tilausvahvistuksen heille, samalla kertaa laitoin sähköpostia Pakettipojille tiedustellakseni missä se kuljetus oikein luuraa. Eli niin. Nyt täällä ollaan edelleen odottavalla linjalla. Kumpainenkaan kun ei ole vielä mitään sähköposteihin vastannut. Huoks.
Näinköhän tässä on lähdettävä itse se paketti Saksasta noutamaan… Kokemuksia muilla näistä Saksan tilailuista?
Oikeastaan syksyssä on vain kolme asiaa, joista pidän. Yksi on se, että viikottainen nurmikon leikkaaminen on ohi. Toinen on öinen pimeys, valoherkälle ihmiselle ihan parasta kun yöllä on oikeasti pimeää. Se kolmas seikka on sitten kynttilöiden polttaminen ja erityisesti nämä Kivi-tuikut, joihin olen ihan täysin hurahtanut vuosien saatossa.
Toisin kuin moni työkavereistani en arvosta happirikkaita ilmoja, en hämärtyviä iltoja, en viileneviä päiviä enkä todellakaan puiden lehtien ihastuttavaa kirjavuutta. Toisaalta, enpä minä talveakaan odota, en saa mitään kiksejä lumesta tai pakkasesta.
Ja ei, minua ei häiritse tippaakaan se, että ilman lunta on jatkuvasti pimeää, jos joku kaipaa valkeaa näkymää ikkunaansa niin hommatkoon valkoiset verhot. Eipä minua haittaa myöskään se, että on kurakelit tai räpiskäsäät, ennemmin nekin kuin se valkoinen p—a, jota taivaalta tulee aina metri kerralla ja paukkupakkaset, jotka ei lopu millään.
Mutta joo. Kynttilät on in ja pop. Sekä sisällä, että ulkona. Sanonpahan vaan.
Aina välillä sitä miettii, että miksi kaikkien ihmisten pitäisi tehdä täysiä työtunteja. Miksi ei arvosteta sitä, että jotkut tekee ihan omasta tahdostaan osa-aikatyötä. Ymmärrän hyvin, että sitä karsastetaan silloin, kun ja jos se nähdään keinoksi nostella samaan aikaan yhteiskunnan tukia tai soviteltua päivärahaa eikä niihin vedoten olla halukkaita ottamaan isompia tuntimääriä vaikka niitä olisi tarjolla. Mutta niin.
On myös meitä, jotka tulemme toimeen sillä palkalla minkä saamme. Meitä, jotka olemme tyytyväisiä siihen. Meitä, joilla ei ole tarvetta isommille tuloille. Kyllä, meitäkin on.
Koen omalla kohdallani paljon laadukkaammaksi elämäksi sen, että ehdin ja jaksan työn lisäksi tehdä muutakin. Silloin, kun lapset oli pieniä ei rahaa oikein ollut ja aikaa, sitä oli vielä vähemmän. Silloin joutui opettelemaan toimeentulon pienemmällä rahalla, oli asunto- ja autolainat, vuosittaiset lasten ulkovaatteiden, kenkien, pyörien ja milloin minkäkin hankinnat.
Olenpa jopa ajatellut, että ehkäpä se osa-aikaisuus antaa jollekin muulle mahdollisuuden niihin täysiin tunteihin. Ja niin on toki omalla työpaikalla käynytkin. Täydet tunnit on saatu osoitettua niille, jotka ne ovat halunneet ja myös tarvinneet.
Jotenkin koen ihan älyttömän isoksi rikkaudeksi sen, että voin välillä jopa vain olla ja ihastella elämää, miettiä kasvien elämää ja kukintaa tai tiirailla lintulaudan tapahtumia. Tehdä itseäni miellyttäviä asioita silloin kun siltä tuntuu ilman kiirettä.
Loppujen lopuksi, mitäpä sitä ihminen elämässään muuta tarvitsee kuin sen, että on itse siihen tyytyväinen.
Oma työ on siitä mukavaa, että välillä pääsee tekemään juttuja perustyön ulkopuolelta. Eilen ohjelmassa oli syysretki lintutorneineen ja makkaranpaistoineen. Aamulla ennätin hetken arpoa vaatetuksen suhteen, auton tuulilasi kun oli jäässä. Päädyin kuitenkin ratkaisuun, jossa vedin jalkaan talvikengät, mutta jätin toppahaalarin vielä hyödyntämättä.
Ratkaisu osoittautui toimivaksi, vaikka aamun ekoina tunteina se toppahaalari olisikin toiminut. Kun aurinko oli ehtinyt lämmittää pari tuntia, niin hienosti pärjäsi jo villapusero-tuulenpitävä takki-yhdistelmällä. Takinkin joutui poistamaan siinä kohtaa, kun teimme paluuta reippaaseen tahtiin kävellen.
Uskottava se silti on, talvihan se sieltä taas tekee tuloaan. Varmemmaksi vakuudeksi moisesta napautin tänä aamuna sekä olkkarin että keittiön patterin päälle. Huoks.
Nämä on todelliset aivot narikkaan-sukat, eipä juurikaan tarvitse ajatella mitään näitä tehdessä. Erittäin passelit kutoa mm. koulutuksissa, linja-autossa, kokouksissa jne. Niin. Itsellänihän on paha tapa kutoa aina, jos pitää pitää tarkkaavuutta yllä.
Lankana näissä on Novitan lankoja, ihan perusseiskaveikkaa varressa ja kantapäässä ja Novitan Raita-lankaa kärkiosissa.
Nyt kun kumpaisenkin työajat ovat kokeneet suht radikaaleja muutoksia on joka toisen viikon alkupäivien ruokaosastokin kokenut lieviä ongelmia. Päädyinkin siihen, että pyrin tekemään viikoittain useamman satsin sapuskaa pakastimeen, mm. jauhelihapastakastike on kelpo pakastettava.
Eikä sille häviä yhtään tämäkään perheen yhdeksi uudeksi suosikiksi noussut lihapyörykkäsapuska eli lihapyörykät Espanjalaisittain. Näiden kaveriksi käy mainiosti toki se pasta, mutta itse olen ihastunut erityisesti perunasoseeseen kyytipoikana. Harmi, että sen tekeminen on usein siinä määrin hidasta puuhaa, että jääkaappiin on syytä keitellä valmiuksiin pastaakin.
Meillä kun perheen nuorin elää oudolla vuorokausirytmillä jo toista vuotta peräkkäin ja ruokailun hän hoitaa jo paljon ennen neljää ja siihen mennessä perunasose ei valmistu vaikka perunat olisi kattilassa kuorittuina odottamassa.
Perunasoseessa on toinenkin vähemmän miellyttävä piirre: sitä ei kannata tehdä ennalta jääkaappiin, sillä ainakaan itse en koe seuraavana päivänä lämmitettyä perunasosetta kovinkaan herkulliseksi.
Päädyinpä sitten tekemään pitkät sukat Pikkymyy-hahmolla. Hahmon kaaviohan löytyy netistä, mm Pinterestistä. Muokkailin kaaviota sen verran, että sain pilkut asettumaan kivasti paikoilleen. Pitkien langanjuoksujen sitominen kun on aikamoista myrkkyä.
Silmukoita varressa on 68, nilkkaa kohti päädyin kaventamaan muutaman silmukan pois työn takasaumasta. Lankoina näissä on 7-veljestä lanka, puikot 3.5mm.
Yksi Tampereen ehkä legendaarisimmista ruokaravintoloista saattaa hyvinkin olla Salud, onhan kyseinen paikka ollut suuressa suosiossa aina sieltä 70-luvulta lähtien. Ja onko ihme, ruoka on ainakin omalla kohdalla osunut aina kohdilleen.
Edellisestä käynnistä oli ehtinyt vierähtää aika monta vuotta ja nyt oli aika katsastaa vieläkö ruoka on yhtä maittavaa kuin aiemmin. Ja olihan se. Jo salaattipöytä on kokemisen arvoinen, niin monenlaista herkkua siihen on aseteltu tarjolle. Juustoja, salaatteja, kasviksia, leipiä ja kastikkeita. Kaikkea ja runsain määrin!
Pääruoat onkin sitten oma lukunsa, yleensä olen Saludissa syönyt joko kanaa tai härkää, tällä kertaa päädyin maistamaan ensimmäistä kertaa Saludin kuuluisaa pippuripihviä ja oli jo aikakin. Sehän suorastaan vei kielen mennessään! Liha oli niin pehmeää, että hampaattomanakin sen olisi saanut syötyä, väitän mä.
Ja uuniperuna sekä sen täyte. Jes! Loistava combo! Mies päätyi maistamaan lampaankyljyksiä ja kehui niitä vuolaasti. Eli herkkuahan nekin oli. Tällä kertaa emme ottaneet jälkiruokaa, mutta aiemmasta kokemuksesta tiedän, että jos tahtoo todellisen jälkiruokakokemuksen niin kannattaa valita listalta Fresas Flambeadas eli konjakilla liekitetyt mansikat.
Jo itse mansikoiden liekitys on todellinen juhlanumero ja uskomatonta kyllä, mansikoissa mausteena käytetty viherpippuri toimii upeasti. Annoksessa on lisukkeena myös vaniljajäätelöä, joka taittaa makuja hienosti.
Oma kokemukseni Saludin palvelun tasosta on ollut joka kerta napakymppi, eli palvelu on ollut juuri sitä mitä olettaakin tämän luokan ravintolassa saavansa. Yhdellä sanalla sanoen: loistavaa.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Saludia Tampereella pyörähtäessä, oma kokemukseni on se, ettei kyseinen paikka koskaan petä.
Tarkoitushan oli keitellä vähän reilummalla kädellä omenamehuja talveksi pakkaseen, mutta kappas. Ukko-pirulainen oli ottanut ja ajanut nurmikon ja siinä samalla erinäisen määrän omenoita vapaapäivänsä kunniaksi. Huoks!
Lopulta keittelinkin vaan reilun maijallisen omenamehua ja tällä kertaa lisäsin omenoiden kaveriksi vadelmaa. Toimii! Nämä mehut päätyivät pakkaseen aiemmin keiteltyjen herukka- ja karviaismehujen kaveriksi, sieltä niitä verottaa pitkin vuotta omien lasten lisäksi yksi varalapsonen.
Nojatuolin uumenista 