Kohtahan se on marraskuu puolessa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Marraskuun kunniaksi marraskuun kaktus (oletan, että kyseessä on nimenomaan marraskuun, ei joulu) päätti avata nuppujaan, joten kyllä nyt kelpaa. Lisääkin niitä tuntuu tulevan hieman kuin sieniä sateella, joten nähtäväksi jää kauanko sen kukinnasta saa tällä kertaa nauttia.

Taivaskin oli todella kummallisen näköinen aamuviideltä, oli ihan pakko napata kuva siitä sillä harvoin siihen aikaan aamusta näkyy sinistä taivaalla tähän aikaan vuodesta. Kuvassa sininen näyttää tosin ikävästi enemmänkin tummanharmaalta, mutta voin kertoa. Sinistä se oli paljaalla silmällä katsoen.

Tein muuten aivan mielettömän hyvän kirpparilöydön tällä viikolla. En ole mikään kirppareiden kiertäjä, mutta facen kirppariryhmät saavat kyllä osakseen huomioni. Sieltä on tullut hankittua ajoittain jotain tarpeellisia kapineita ja yksi pitkään kaipaamani osui ihan yhtäkkiä näkösälle. Tupperwaren Exlusive-sarjaa olen koettanut bongailla ja kas, joku oli laittanut isomman satsin niitä myyntiin ja vieläpä todella halpaan hintaan.

Itselle on vuosien varrella kertynyt erinäisiä sarjan kulhoja, mm herkkuhissi on edelleen ihan peruskäytössä suolakurkuilla. Lisäksi itsellä on yksi pieni (450ml) kulho ja 350-millilitrainen tarjoiluvati, sekä 2,1-litrainen ja 3,5-litrainen tarjoilukulho. Sarjaan kuului myös 1,1-litrainen tarjoilukulho, mutta valitettavasti yksi edellisistä koiristamme muutti sen atomeiksi, joten muutamaan kertaan olen toivonut moisen jostain bongaavani.

Ja ah, mikä onnenpotku! Myyntiin laitetussa sarjassa oli 2l ja 350ml tarjoiluvadit sekä viisi kulhoa, pienin oli 450ml, ja sen jälkeen mentiin perustahdilla 1,1l, 2,1 l ja vielä 3,5l. Kirsikkana kakun päällä oli vielä 6-litrainen kulho, joten hiphei! Nyt on kulhoja riittämiin! Ja niin se hinta. 20 euroa koko sarjasta kansineen. Jes!

Paitsi, että kulho-osasto on nyt kunnossa niin töistä palaillessa kurvailin postin kautta, sillä Tapparan juhlakauden pelipaita saapui viimeinkin. Tilauksestahan on aikaa jo likemmäs kaksi kuukautta, eli oli aikakin. Melkeinhän tässä pitää lähteä halliin peliä katsomaan, nyt kun on pelipaitaosasto päivitetty.

Villasukatkin alkaa olla loppusuoralla, onneksi, ja ihan himppasen on villiksetkin edenneet, ne kun oli vuorostaan mukana työpaikan kokouksessa. Ehkäpä ne villasukat vielä tänään valmistuu, toiveita ainakin moiselle on.

Valoa tunnelin päässä

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tsädäm, sanon mä! Laitoin ihan suosilla aamusta hösseliksi loppujen silmukointien osalta ja niin vain sain kuin sainkin ne valmiiksi ennen töihin lähtöä. Iltapäivällä olikin sitten jälleen yksi koulutus (nythän ei ole tähteellä sitten enää kuin 11…) ja kolmituntisen etäkoulutuksen seurailin mukavasti nojatuolissa läppäri sylissä ja kuulokkeet korvilla.

Aihe oli äärettömän mielenkiintoinen, Autismiliiton sivuilta voi hakea myös PDA/EDA-kirjosta lisätietoa ja löytyyhän sieltä paljon erilaista materiaalia, tietoa koulutuksista ja oppaita, jos niille kokee tarvetta. Kaikkineen, hyvin käytetty kolmituntinen, sanon mä.

Toki sen kolmituntisen aikana ennätin juoda myös kolme kupillista kahvia ja hei, sain kumpaankin villasukkaan tehtyä kantapäät. Ruokaillakin ennätin, etäkoulutukset ovat juuri ne oikea tapa opiskella itselle.

Jäljellä olevista koulutuksista 7 on lähikoulutuksia, mutta menee ne nekin, ainoa mikä niissä aina jotenkin väsyttää itseä on siirtymät. Onneksi ne kaikki järjestetään TAKKissa eli siellä omassa alkuperäisessä opinahjossa, joten perille löytää ilman karttaakin ja tottahan minä hyödynnän liikkumisessa linja-autoa ja junaa, kuka hittolainen sitä nyt lähtee pysäköintipaikkoja metsästämään saati maksamaan älyttömiä summia siitä, että auto seisoo jossain kadunlaidassa.

Tuli siinä aamun hämärinä tunteina soiteltua pojankin kanssa, siis sen, joka siellä morsmaikkunsa luona hengailee. Siellä kello oli hyvinkin jo likellä puolta päivää, itse olin vielä töihinlähtökuopissa kotosalla. Luonnollisestikaan äidillä ei ollut mitään sen kummempaa asiaa, kuin äärimmäisen tärkeä kysymys, jota äiti pyöritteli pitkään mielessään muita kuulumisia kuunnellessa. Juu ei. Eipä ole poika vielä miettinyt yhtään kotiutumisajankohtaansa. Höh.

Näin ollen voinen jo nyt sanoa, että poika ei todellakaan ole kotona 23-vuotissyntymäpäivänään, sehän kun on jo ensi viikolla. Voikohan kakun lähettää videopuhelulla?

Ei oo helppoo!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Voi huokaus! On siinä hommaa. Vaikka kuinka hanakasti ja ahkerasti silmukoi, niin hittolainen, että on hidasta puuhaa. Toinen homma, mikä on hankala, on lukeminen yhtäaikaa kun yrittää kutoa tai silmukoida. Eli pääosin mennään dokkareilla, enkun kielisillä, sillä niiden kanssa riittää kun kurkkaa silloin tällöin ruutuun.

Ja sitten se miljoona kertaa tarjottu ratkaisu, äänikirjat. Ei muuten onnistu. Itselläni ainakin menee kirjan juoni täysin ohi, sillä kas. Minähän jään kuuntelemaan vain ja ainoastaan lukijan ääntä ja erilaisia äänen nousuja ja laskuja, erilaisia nyansseja, joita lukija tarinaan antaa äänellään. Ja sitten havahdun ja totean, että hittolainen. Mitä siinä nyt edes tapahtui? Eli juu. Ei onnistu. Onneksi IKJ on nähtävillä myös leffana, mutta tokihan kirja on aina kirja.

IKJ on muuten siitä hauska kirja, että vaikka se on ns. lasten kirja, niin se on varsin nautinnollinen myös aikuisena. Leffanakin se menee ihan hyvin, myös aikuiselle ja saattaa olla jopa parempikin elokuvana, ainakin ajoittain. Toinen sellainen kirja, jonka luin aikaa sitten ja näin myös leffana, on Forrest Gump. Leffasovitus on aivan upea, en väitä, mutta kirjana se oli jostain syystä vielä parempi.

Kovin hankalaa on kuulemma myös aikaisin tuleva pimeys. Itseäni ei pimeys niinkään haittaa, etenkään nyt kun keksin laitella ikkunaan kasvivalot. Niinhän se on kuin kesäpäivä ikkunaan päin kun kurkkaa. Mutta joo, en väitä. Se on hankalaa itsellekin silloin, kun lähtee tumman koiran kanssa ulkoilemaan omaan pihaan. Meidän pirtin pihavalaistus on sysipska, koirahan katoaa varjoihin tuosta vain. Toisaalta, eipä tarvitse katsella kun se kykkii jossain varjossa asioillaan.

Mies käyttää koiraa usein metsässä, jossain susirajan takana tarpovat, pilkkopimeässä. Miehellä nyt on toki otsalamppu päässä, että näkee eteensä, mutta koirahan ei valoja itselleen kaipaa. Se nauttii täysin rinnoin pimeästä, hiljaisesta metsästä ja hajuista, joita maasta nousee. On siinä ollut jännityksensäkin.

Yhdellä kertaa, muutama vuosi takaperin kun kävivät vielä aika-ajoin iltahämärissä metsässä samoilemassa, olikin koira lähtenyt jolkottelemaan hirven vieressä ja siinä vaiheessa kun sekä hirvi että koira oli kadonnut näköpiiristä oli mies ollut täysin varma, että sinne meni.Eipä sitten mennytkään, koira kyllästyi hirven typerään ja päämäärättömään lönköttelyyn ja päätti palata takaisin.

Tätä nykyä käynnit ajoittuvat miehen iltavuorojen perään tapahtuviksi, eli käyvät useimmiten puolilta öin metsässä rämpimässä. Jännitysmomenttia riitti viikko-pari takaperin, kun olivat metsässä olleet hölköttelemässä ja mies oli rasahteluista päätellyt koiran kulkevan edellään. Silmätkin sieltä osui välillä otsalampun valokiilaan ja jossain kohtaa mies oli sitten jo viheltänyt koiraa palaamaan takaisin luokseen.

Koira ilmaantui paikalle miehen selän takaa, ja kas. Edelleen rasahtelu edellä jatkui, aina välillä osui silmien kiiluminenkin näköpiiriin sieltä metsän syvyyksistä. Ilves kenties? Minä en uskaltaisi moisia reissuja öisessä metsässä tehdä, en ainakaan ilman pauhaavaa poppikonetta, muutamaa rämisevää kattilan kantta ja kenkien varsissa kiliseviä kulkusia, niin se kuulkaa on.

Loppuun vielä ihastuttava päivän kuva-arvoitus. Mikäpäs se siinä kuvassa onkaan? Ei, kyseessä ei ole näyteastia. Ei, ei myöskään mitään pakastimesta sulamaan kaivettua. Niin, sehän on kuulkaa mustaa makkaraa, ihan aitoa Tapolaa! Ilahdutin miestä suuresti ja toin töistä tullessani rescueruokaa kipollisen. Todella hyvä systeemi, rescueruoka siis.

Meille töihin kyseinen palvelu laskeutui vajaa vuosi sitten ResQ Clubin muodossa ja aina välillä on viikkoja, jolloin tuntuu, että ruoat osuu juuri eikä melkein itselle ja pojalle passeleiksi. Rasiaan mahtuu suunnilleen 800g evästä ja kyseinen rasiallinen maksaa 2 euroa, joten hiphei!

Kuten arvata saattaa, niin viime aikoina on tullut harvemmin tuotua rescueruokaa kotiin, sillä poikahan hengaa siellä morsiamellaan. Itsehän syön ruoat ihan sellaisenaan ja poika taas tuunaa niistä mitä ihmeellisempiä annoksia itselleen paistinpannulla.

Se 800g on hieman liikaa ihan vain yksin vetää, joten niin. Eipä ole juurikaan tullut tuotua. Paitsi nyt, kun mies kuuli, että listalla on juur sitä Tapolaa. Joka on toki hyvää, mutta josta oma mahani ei oikein välitä. Että jos hänelle. Ja ihan itse hän sitten koko satsin söikin.

Peruspuuhailua

/ Irmeli / Jätä kommentti

Pientä edistystä tapahtunut villisten osastolla, mutta aika tuppasi menemään enemmänkin villasukkien silmukoinnissa. On se vaan hitokseen aikaa vievää hommaa. Neljä tuntia ja mitä hiivattia. Vasta toisen sukan varressa on leijona ja kehykset, pohjaväri ja kirjainten väri vielä puuttuu. Olisi varmastikin ollut helpompaa ja nopeampaa toteuttaa ne Suomen liput, mutta mistä lie mieleen putkahti aiemmin tekemäni MM-Leijonat.

No tällä mennään. Josko tässä jossain kohtaa saisi silmukoitua kumpaisenkin valmiiksi, jostain kumman syystä villisten kutominen houkuttaa enemmän. Kovasti olen mallaillut erivärisiä Dropsin lankoja villisten seuraksi, mutta näkee nyt saanko aikaiseksi ja teen vielä sen pitkän villapuseron itselleni.

Näihin pyöryköihin tuli kyllä itse jämähdettyä ja kiksauduttua niin, että pakkohan se oli taas 800 grammaa jauhelihaa pyöritellä pyöryköiksi. Tomaattiliemessä kypsentäminen on ehkä paras juttu ikinä, pyörykät pysyy ihanan pehmeinä ja maut ovat taivaalliset. Ihan vain ulkonäön vuoksi otin lautaselle lisäksi vähän pastaa.

Hieman ihmetystä päivään aiheutti toki lintulauta. Lintuja näyttää olevan eväällä kokolailla saman verran kuin aiempina vuosinakin, mutta ruokaa tuntuu kuluvan enemmän. Miten se on mahdollista? Tuskin sitä selittää sekään, että aiemmin ruokailemassa kävi yksi orava, nyt olen pariin kertaan todistanut kahden oravan reviirikiistaa siemenautomaatin yläpuolella omenapuun oksilla. Kummallista.

Krakowa

/ Irmeli / 2 kommenttia

Krakowa! Viime keväänä suuntasimme miehen kanssa Puolaan ja tarkemmin Krakowaan. Ajatuksena oli käydä mm. Auchwitzhin keskitysleirillä, mutta aika pian totesimme, että kolmipäiväinen reissu olisi ehkä hieman lyhyt yhden kokonaisen päivän viettämiseen kyseisessä paikassa. Lisäksi jäimme miettimään, että onko järkeä käydä ”rentoutumassa” ja sitten kuitenkin matka muuttuu pitkälti kovin synkäksi, sillä kumpikin meistä kokee kohtuuisoa surua sen ajan tapahtumien vuoksi.

Lensimme Krakowaan Helsinki-Vantaalta, johon ihanainen poika eli lapsonen nro 5 ajoi meidät yön pimeinä tunteina kaverinsa kanssa. Krakowaan saavuimme jo aamukasin aikaan ja totesimme, että kappas. Pyhäpäivä ja kaikki yhtäkkiä eteen osuneet paikat kiinni eikä hotellillekaan pääse vielä majoittumaan. Onneksi saimme jättää matkatavarat sinne ja pääsimme hiippailemaan pitkin poikin katselemassa alustavasti paikkoja.

Hotelli majoitti meidät heti puoliltapäivin, majoituimme Hotelli Inxissä joka sijaitsee hieman Krakowan ydinkeskustan ulkopuolella. Silti hotellilta oli vain vartin matka vanhaan kaupunkiin ja kaikkeen hulinaan. Hotelli itsessään oli kuin karamelli. Huone poreammeineen ja terasseineen oli suorastaan taivaallinen, toki hieman itseä hämmästytti poreammeen sijainti. Mies puolestaan totesi sen täydelliseksi.

Ylimmissä kuvissa näkyvän linnan, juutalaisen korttelin sekä aiemmin mainitsemani vanha kaupungin lisäksi Krakowassa sijaitsee Schindlerin tehdas. Olimme aikeissa mennä sinne heti ensimmäisenä päivänä kaupunkiin saavuttuamme, mutta totesimme sinne käveltyämme että juu ei. Sunnuntaisin tehtaalle oli vapaapääsy ja senhän nyt olisi melkein arvannut.

Jono tehtaan ympärillä oli hyvinkin puolen kilometrin mittainen ja luettuamme esitteestä, että kierrokselle pitää saapua kaksi tuntia ennen museon sulkeutumista totesimme tehtävän mahdottomaksi. Niinpä päädyimme siirtymään vanhaan kaupunkiin, joka todellakin oli näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Ihan kivasti saimme päivän kulumaan ihan vain siellä pyöriessä, aina oli uutta nähtävää.

Ruoka Krakowassa oli kerrassaan herkullista ja niin oli drinkitkin. Gulassi perunaletuilla oli taivaallista, eikä miehen makkarassakaan ollut moitteen sanaa. Hinnat oli todella edulliset Suomeen verrattuna, ruokailu alkujuomineen ja viineineen oli hieman vanhan kaupungin ulkopuolella suorastaan naurettavia. Söimme viidelläkympillä luksusluokan eväät, sitä en kiellä.

Schindlerin tehtaalle päästiin maanantaina ja siellä meni aikaa ja paljon. Tämä kuva on jäänyt elämään sieluni sopukoihin, vaikka oli siellä paljon muutakin nähtävää. En edelleenkään pysty ymmärtämään miten maailma saattoi silloin mennä kuten meni ja miten niinkin pienestä mitättömästä ihmisestä kuin Hitler saattoi tulla niin suuri.

Näin jälkikäteen joudun toteamaan, että onneksi EMME menneet keskitysleirillä käymään tuolloin, koska jo Schindlerin tehdas aiheutti runsaasti mielipahaa ja surua omassa mielessä. Positiivisena puolena kyseiselle päivälle voisi taas pitää sitä, että t-paitasillaan liikkuminen oli in ja pop, koska vaikka oltiin vasta helmikuun loppupuolella lämpöä riitti jo hyvinkin parikymmentä astetta.

Masentavasta päivästä huolimatta ruoka maistui silti edelleen hyvältä ja puolalaiset jälkkärit ovat ihan oma lukunsa. Tällä kertaa päädyimme syömään juutalaiseen kortteliin ja hinnat oli edelleen maltilliset. Jälkiruokien kyytipoikana toimi luonnollisestikin aina lämpöä tuovat Irish Coffeet. Illalla pulikoimme vielä poreammeessa ja ehkä jollain tapaa sen sijoituspaikka huoneessa vaikutti varsin järkevältä, koska terassille ja yöunille oli hyvin lyhyt matka.

Viimeisen aamun kunniaksi nautiskelimme hyvät aamupalat hotellilla, ennätimme vielä hakea tuliaisia ja hengailla lentokentälläkin liki kyllästymiseen asti ennen lentoamme. Jos kohta ruoka oli koko reissun ajan ollut hyvää, niin joo. Kentällä evästellyt pierogit eivät kyllä vakuuttaneet. Toisaalta, harvemmin lentokentällä on mitään superhyvää sapuskaa.

Hyvää isänpäivää!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Sehän se taas olisi, isänpäivä. Tänä vuonna päädyin lahjomaan miestä paitsi juuri hänelle passelilla kahvikupilla, niin myös ruuvimeisselisarjalla ja verenpainemittarilla. Niinpä. Ikä tekee meistä jokaiselle tepposensa, miehen kohdalla tepposet ovat olleet niiden rangan leikkausten lisäksi kolesteroli, verenpaine ja kas, diabetesepäily. Kaikki suvussa kulkevia ihania elämän pikkutepposia ne.

Pakko muuten myöntää, että niin paljon kuin alunperin epäilinkin Temun hyllyä ja sen toimivuutta, niin nyt kyllä joudun pyörtämään kaikki puheeni. Ihan hitokseen hyvä ja tukeva hylly, vaikka painoa sillä ei ole juuri mitään. Totta, mausteet pitäisi säilyttää valolta suojattuna, mutta hyllyssä olevia mausteita meillä kuluu sen verran nopealla tahdilla, ettei ne ehdi pahaksi mennä valossakaan.

Ikä tuo mukanaan selvästi myös tarpeen järjestykseen vai voiko se sitten johtua siitä, että nyt kun torpassa ei enää rällää kuus muksua ja heidän kaverinsa niin järjestyksen ylläpito on miljoona kertaa helpompaa. Ei läjää kenkiä eteisessä, ei sitä, tätä ja tota kapinetta mukuloiden jäljiltä lojumassa jossain eikä todellakaan likaisia astioita tiskipöydällä. Niitä tosin ei ole oikeastaan koskaan ollut.

Kuten jo aiemmin totesin, niin oli pakko pitää sukkataukoa ja siirtyä villisten pariin. Aika hyvinhän ne ovat edenneet, Viking Garnin Alpaca Storm on aivan uskomattoman ihana ja pehmeä lanka, joka suunnilleen soljuu puikoilla omia aikojaan. Villisvillitys on tuonut mukanaan myös mietinnöt siitä, että pitäisiköhän sitä tilata Dropsin Air-lankaa useampi kerä ja tehdä Rknitsin Sisko-ohjeella pitkä villapaita, sellainen joka ulottuisi polvien yläpuolelle.

Eihän sitä tarvitsisi välttämättä välillä vetää päälleen kuin se paita esim kaupoille lähtiessä. Siihen joku kiva vyö vyötärölle, niin niinhän sitä olisi paremmin pukeutunut hetkessä. Nythän villisten päällä on ollut tiukasti farkut kun olen jossain kulkenut, kotona jalassa onkin sitten vain ne villikset. Pitkän puseron kanssa voisi hyvinkin olla kiskomatta niitä farkkuja lisukkeeksi. Jäänpä nyt sitten tuumimaan tätä ja miettimään värimaailmaa.

Lankaa kerrakseen

/ Irmeli / Jätä kommentti

Joopa joo! Hain tosiaan niitä lankoja läjäpäin (melkein) sieltä Tokmannilta ja nyt on kyllä pakko todeta, että mitä ihmettä. Novitan seiskaveikka on ollut aina suht kivaa lankaa kutoa, jopa huonoimmillaankin, mutta nyt oli ihminen lievästi ihmeissään. Sukkien joustimeen valikoitui kuparin värinen lanka ja harvoin olen ollut ihan yhtä hämmentynyt kutoessani. Joskus toki, mutta harvemmin.

Miten voi lanka olla niin julmetun karheaa ja jäykkää, ettei se tahdo liikkua mihinkään puikoilla. Outoa! Varren varsinainen väri, grafiitti, on toki karheaa sekin, mutta ei sentään samalla tavalla jäykkää kuin kupari. Aika tuskaa oli joustimen teko, hieman vähemmän tuskaa oli saatella varret tähän vaiheeseen. Nythän vuorossa olisi seuraavaksi silmukointia, mutta kun ei nyt vaan nappaa, eli vuoroon pääsee villisten edistäminen.

Sillä miehen kanssa tehdyllä kauppareissulla oli, kuten aiemmin mainitsinkin, kirkuva nälkä, joten päädyin nappaamaan tällaisen patukan autossa mussutettavaksi. Olen monesti ihmetellyt nykymaailman tapaa, jossa välipalana toimii erittäin suklaiset välipalapatukat ja hieman jopa kyseenalaistanut moista tyyliä. Ja niin vain haksahdin minäkin kokeilemaan ja hei, enpä ihmettele enää. Ihan hitokseen hyväähän se oli, mutta oikeasti. Välipala?

Toteanpa tässä kohtaa senkin, että nyt se sitten tapahtui mitä vähän odottelinkin jo tapahtuvaksi. Eli kyllä. Otin ja pamautin pääni voimalla olkkarin seinähyllyyn. Muutaman kerran imuroidessa ja hyllyn läheisyydessä kykkiessä olen moista pelännyt tapahtuvaksi, onneksi osumia ei ole tullut, mutta tokihan sellainen osuma nyt piti sitten saada aikaan.

Niinpä! Paperinivaska tipahti passelisti hyllyn alapuolelle lattialle ja minähän sitä sieltä kykkimään ja pam! Voi tsiisus! Siinä vähän aikaa kipunoi tähdet silmissä ja olin jokseenkin varma, että nyt on sitten takuulla nupissa reikä. Ja tämä tietysti juuri, kun olin alunperinkin lähtenyt nojatuolista liikkeelle laittaakseni paperinipun sylistä pöydälle ja siirtyäkseni levittämään väriainetta hiuksiin.

Muutamaan otteeseen nuppia tuli kokeiltua, mutta eipä sieltä onneksi verta vuotanut, sen sijaan sinne kohosi mojovan kokoinen kuhmu, joten ei kun väri päähän vain! Enää hiusten osalta odottaa niiden leikkailu, sen tulee sukulaisneitonen tekemään joutessaan. Onneksi kuhmu on laskenut jonkin verran yön aikana, mutta hitto, kyllä se vaan kipeä on edelleen. Voi prkl!

Pyörähdimme miehen kanssa tyttärelläkin siinä iltapäivästä, tällä kertaa ohjelmassa oli pienimuotoista seinän paikkailua, sillä joku koira-merkkinen heebo (mahdollisesti kuvassa oleva) oli keksinyt kaivella pariin kohtaan seinää kolot. Tytär sai uuden kämpän, joten seinä pitää palauttaa alkuperäiseen kuntoon, onneksi kittailu ja maalailu on tuttua puuhaa.

Muuten, tämä kyseinen heebohan pelkää edelleen suunnattoman paljon miehiä. Pelkolistalle kuuluu myös rollaattorit. Ja vieraat ihmiset. Oli ne naisia tai miehiä, mutta miehet on pahempia. Oli melkein rentouttavaa kittailla seinää, kun jokainen liike aiheutti heebolle kauhean haukkumiskohtauksen. Toisaalta, sekin on edistystä, heebon saapuessahan tämä oli niin arka, että ehdimme jo muutaman viikon ihmetellä, että osaako se edes haukkua.

Osaa ja on hyvinkin aktiivinen siinä oman huushollinsa osalta. Ulkona tuo ei sitten hauku yhtään, ei tuo toki ihmisiä silti lähelleen päästä vaan ennemmin väistelee heitä. Onneksi mukana oli herkkuja heebolle ja minullehan tuo ei enää niin hauku, mutta miehelle sitäkin enemmän. Antaa hän silti rapsuttaa, vaikka pitääkin sitä hieman epäilyttävänä touhuna.

Näillä miettein uuteen päivään siis, onneksi on vapaapäivä.

Huppikset

/ Irmeli / 3 kommenttia

Jo aamusta työmatkalla kurvasin paikallisen postipisteen kautta hakemassa paketin, joka sisälsi langat villiksiin numero kolme. Hieman siinä manailin vielä kesken olevia huppiksia, vaikka eipä niistä puuttunut kuin peukalot. Silti. Uudet langat saa aina sormenpäät syyhyämään uuden kutimen perään. No, minkäs teit.

Iltapäivästä, ennen miehen kanssa sovittua kauppareissailua, ennätin vielä käydä hakemassa paikalliselta Tokmannilta lankoja, sillä lupauduin tekemään yhdet villasukat esimiehelleni, hän taas lahjoo jotain tuttuaan niillä.

Tekopalkaksi sovimme simppelin systeemin, eli haen neljälläkympillä lankoja (myös niihin sukkiin tulevat langat) ja hän kustantaa ne, joten pakkohan se oli kurvailla. Kaikkineen seiskaveikkaa tarttui matkaan 10 kerää, sukkiin menee palttiarallaa 2-3 kerää, joten ei huono palkkio ei.

Valmistuihan ne, huppikset, vaikka alkoi jo usko horjua. Otin ihan suosilla kutimen autoon mukaan, kun miehen kanssa sinne isolle kirkolle kurvailtiin. Kurvailun syynähän oli syystakki, mieleistään mallia kun ei ole omalta kylältä löytynyt. Onneksi juuri sellainen toivotunlainen takki löytyi, joten hurraa!.

Sen perään kurvailtiin vielä miehen siskolla käymään, ostimme pari viikkoa takaperin kaksi lahjakorttia Pancho Villaan ja noutopäivää soviteltiin kerran jos erään, nyt se viimeinkin toteutui. Rahat meni hyvään tarkoitukseen eli paikallisen tyttöjen jalkkisjoukkueen tukemiseen. Kovin kauaa emme siskolla heiluneet, mutta kuulumiset ehdittiin sentään vaihtaa. Kahvitkin jäi juomatta, sillä siinä kohtaa päivää alkoi olla aikamoinen nälkä, joten iltapäiväkahvit juotiin vasta ruoan päälle kotosalla.

Kun viimein ennätettiin kotiin, niin alkoi olla jo pimeää. Piti niin laitella väriä hiuksiin vielä päivän päätteeksi, mutta niinhän siinä kävi, että ei vain jaksanut. Saa nähdä jaksaako tänäänkään vai siirtyykö homma vielä päivällä tai parilla.

Ehkäpä se oma työ tekee sen, että iltapäivisin työpäivän jälkeen on aivan rättipoikkipuhkiväsynyt eikä jaksaisi enää yhtään olla millään tavalla sosiaalinen. Sitten kun siihen lisää pakolliset sosiaalisuuskuviot päälle niin juu. Ei paljon enää ole jaksamista jäljellä. No, eihän se väri mihinkään paketista itsekseen katoa.

Nojatuolihengailuksi meni loppupäivä siis, mutta hyvä niin! Huppikset valmistui kuin valmistuikin ja ennätin päivän päätteeksi luoda silmukat villiksillekin. Joudun tosin lykkäämään operaatio villistä, sillä niin. Ne sukat. Toiveena oli harmaat, joihin tulisi vielä lisukkeeksi Suomen lippu. Hmmmm…

Täytyy nyt miettiä, miten niitä mallailen. Suomen lippu on toki komea pohjalla kuin pohjalla, mutta harmaalla? Eipä se ota jos ei annakaan, joten kokeiltava sitäkin on.

Ikä tekee tepposensa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Niin se kuulkaa on! Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä omituisempi siitä tulee. Kuten nyt tämä muutama viikko sitten aloittamani bujoilu, nythän siitä on tullut tärkeä osa jokaista päivää. Töiden jälkeen, vatsa sapuskaa täynnä, kupposessa kahvia ja pikainen päivitys tärkeimmistä asioista. Toki pitää mainita sää, mitä tuli syötyä ja niin. Oliko joku tähdellinen homma sille päivälle.

Vähän sama kuin ihmettelyni tämän kaktuksen kanssa. Olen aiemmin onnistunut tappamaan jokaisen tielleni osuneen kaktuksen, oli se sitten sellainen perinteinen piikikäs kaveri tai tällainen joulun aikaan liittyvä. Mutta nyt. Pari vuotta sitten sain pojalta, siltä kolmoselta, joulukukkana kaktuksen. Komean kukkivan kaipparin.

Jonka kohdalla olin varma, että no, ehkä se säkällä kukkii kukintansa loppuun, kituu aikansa ja on vappuna vain muisto. Ja miten nyt on käynyt? Sehän tekee taas nuppuja. Jo toista kertaa sen ensimmäisen alkuperäisen kukintansa jälkeen. Vanhaksi tässä on tullut kun saa kaktuksenkin pysymään hengissä, niin se on.

Tähän samaan vanhusteoriaan sopii viime aikainen ihmettelyni siitä, että mikä hitto siinä on, että pitää öisin herätä raastavaan pissahätään. Miehethän moisesta kärsivät, mutta että minäkin. Naissukupuolen eläjä. Toki asiaa tutkittuani totesin olleeni jokseenkin rasistinen ajatusmalliltani, tottahan naisille saattaa sama ikävä vaiva iskeä iän myötä. Mutta silti.

Ensin keksin kokeilla keinoa, jonka mukaan en juonut MITÄÄN kello seiskan jälkeen illalla. Ei muuten auttanut. Seuraavaksi kokeilin rajata ajan kuuteen, mutta se ei oikein toiminut. Sitten keksin, että hei! Se on se hiton iltasmoothie! Joten vähensin sen määrää. Ei vaikutusta. Seuraavaksi luin jostain, että luontaisia nesteenpoistajia on mm. kaurahiutaleet ja mustikka. Taas sojotin syyttävää sormeani smoothien suuntaan.

Ja sitten mä sen hokasin. Itselle oli iskenyt jokin ihme pakkomielle Oshee’n urheilujuomaan. Jota tuli kieltämättä lipiteltyä siinä pitkin iltapäivää töiden jälkeen hyvinkin se lähemmäs litra. Että miksiköhän pissittää yöllä, nih? Jätin siis Oshee’n pois ja kas. Johan loppui pissiminen öiseen aikaan. Pidin myös tiukasti kiinni aikataulusta, ei edes sitä pientä lasia iltasmoothieta iltaseiskan jälkeen ja kas.

Sehän toimii! Vaan miten kävi eilen illalla. Ei mitään käryä miksi, mutta hittolainen. Iltaysiltä kun olin suuntaamassa kohti sänkyä iski ihan jäätävä jano. Yritin hillitä tuntumaa juomalla ihan pienen tilkan vettä. Ei muuten auttanut. Lopulta join vettä varmaankin puolitoista desiä ja johan helpotti. Ja taas se vanhuus iski, kello kolme yöllä. Eikä todellakaan tullut uni enää sen jälkeen.

Tänään ollaankin oltu sitten työpäivän jälkeen hieman samaa tyyppiä kuin zombiet. Ai että miten hauskaa on se. Ihan ei ole pahemmin mikään ajateltu edennyt mihinkään, hyvä kun jaksoin reipashenkisesti tehdä smoothien ja flunssanselättäjän siinä iltapuhteikseni. Superloistava YLEn sarjakin tuli katsottua puolella teholla, ja se on huono homma se, sillä kyseinen sarja pitää oikeasti seurata ajatuksen kanssa.

No, ehkä nämä töissä tulostamani pääsyliput siirtää itseni edes keski-ikäisten sarjaan tämän vanhuuden sijaan. Tuskinpa, mutta aina sitä voi haaveilla moisesta. Mitä todennäköisimmin emme mene Tammerfesteille ensi kesänä (petyimme todellakin niihin VIP-puolen juttuihin tänä kesänä), joten jotain oli keksittävä ja hittolainen soikoon, onnistuin kuin onnistuinkin saamaan liput Eppujen viimeisimmille keikoille Ratinaan. Jes!

Vielä enemmän riemua herätti huomio, että kerrankin olen oikeaan aikaan lippupalvelua pelmaamassa, sillä joka aivaten ainoa vuosi olen yhtäkkiä havahtunut huomaamaan, että tosiaan. Piti sinne Raskasta Joulua-keikalle hommailla lippuja mutta kas. Jossain Kempeleen Keilaamolla olisi enää niitä saatavilla, ei takuullakaan missään lähimaillakaan.

No, nytpä ne liput on. Ja viimeisen päälle onkin, vietämme miehen kanssa kaksinkeskeiset pikkujoulut keikan tahtiin, joten tokihan sitä otettiin liput, joihin kuuluu myös ruokailu. Että joo! Melkein tässä ehkä pääsee valumaan edes lähelle sitä keski-ikää, mutta myönnän. Eppujen liput kyllä nitkauttaa helposti takaisin sinne vanhuuden puolelle…

Kiirettä pukkaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Hieman kuin talveen varautuvalla naapurin seinällä kikkailevalla oravalla. Totesinpa tuossa iltasella työsähköpostia kurkattuani että jaa. Keväällä saa olla mahanalusta täynnä jalkoja ja mielellään aivot jatkuvasti vastaanottotaajuudella.

Kummallista ahnehtimista aikuiselta ihmiseltä, niin se on. Alkusyksystä ilmoittaiduin seitsemään eri koulutukseen. Nyt niistä on jo pari käytynä, eli voitolla ollaan, ennen joulua on tiedossa vielä parit koulutukset. Etäkoulutukset on siitä hyviä, että ne voi hoitaa kotoa käsin tyylikkäästi kuulokkeet päässä, kutimet käsissä ja kahvikuppi nokan alla.

Sähköpostihan kertoi sitten, että pääsin yhteen laajempaan TAKKin koulutukseen, johon hain aiemmin syksyllä. Koulutuskertoja on seitsemän ja ne on kaikki lähikoulutuksena, joten niin. Kiirettä pukkaa. Toisaalta, hyvä niin. Niin kauan kuin aivojaan käyttää niiden pitäisi kaiketi myös toimia. Lähikoulutuksessakin pystyy usein heiluttelemaan puikkoja, kahvikupposta nenän alle ei tosin onnistu saamaan yhtä helposti.

Jos kohta koulutussaralla on kiirusta, niin niin sitä tuppaa olemaan työmaallakin. Alkusyksystä lupauduin ottamaan jälleen opiskelijoita hoitaakseni pitkin vuotta, tällä viikolla opiskelijalla on näyttö. Ensi viikon alussa tulee sitten opiskelija kakkonen, eli aika reippaasti saa taas huolehtia perehdytyksistä, opiskelijoiden ohjaamisesta sekä kirjoitella näyttöarviointeja ja hoidella arviointikeskusteluja.

Onneksi kotosalla on rauhallista. Ulkona on palanut kynttilä jo useamman viikon, jotenkin se mielestäni kuuluu pimeään vuoden aikaan. Sohvalla taas röhnöttää torpan ”valtias” eli 7,5-vuotias koiravanhus, joka totta tosiaan kuvittelee omistavansa koko talon.

Rauhallista kotielämää värittää tosin tällä hetkellä kutomiskiire, eli joo. Villahousulankoja odotellessa on kiirus saada huppikset valmiiksi, mutta kovin tuntuu työt häiritsevän kutomista. No, eiköhän ne tämän päivän aikana valmistu, oletan ainakin.