Tuumintoja

Temusta tullutta!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Villisten valmistuttua puikot oli kovin tyhjät, joten aamulla oli pakko laitella hösseliksi ja aloittaa välityönä hupputumput. Työkaveri, toinen sellainen, kun hieman vihjaili, että hänellehän passaisi paremmin kuin hyvin samanlaiset, jotka toiselle työkaverille kiikutin joten mikäs. Aiemmin tehtyjen hupputumppujen lankoja jäi sen verran, että yhden parin niistä vielä saa tehtyä mennen tullen.

Työpäivän päälle kurvailinkin sitten marketin kautta, en suinkaan ostoksille mennäkseni, vaan noutaakseni postipaketin. Temu, se niin paljon keskustelua herättänyt laitos, sehän kilahti ensimmäisen kerran ostospaikkana itselle reilu kuukausi sitten ja vaikka en nyt kanttis olekaan, niin välillä on tullut sieltä katsottua mietinnän alla olleita kapineita.

Yksi sellainen on keittiöön nyt ilmestynyt hyllykkö, juuri se, jonka töistä päästyäni kurvailin noutamaan. Ihan hieman itseä ensin epäilytti, että mitähän siitä tulee kun kokoamaan aloittelin, mutta niin vaan siitä tuli ihan passeli keittiöön. Tarve hyllyllehän taas ilmaantui siinä kohtaa, kun puoliso keksi marketista mausteita ostaessaan että hei, ostankin samantien suurtalousmallin aromisuolapönäkän, niin ja valkosipulijauheen kans!

Koska kaappitilaa on juuri se, mikä on, niin itsellä tahtoi mennä hermot kerran jos eräänkin kun kaivelin kaapista jotain muuta maustetta. Aina sai purkaa puolet purnukoista ja puteleista edestä pois, että pääsi haluamansa emmeen ääreen joten kerran jos eräänkin katselin Temun keittiöhyllyvalikoimaa ja kas. Vihdoin ja viimein tilasin, tosin hieman kauhun sekaisin tuntein, sillä jokainen on varmasti kuullut monesti mitä kuraa sieltä usein tulee.

Tähän mennessä Temusta on tullut tilattua muutama joululahja isommille lapsille, parit tyynyt, tarroja ja ruuvimeisselisarja. Kaikki juuri sellaisia kuin niiden oletinkin olevan. Ja kas, ei tullut kuraa tälläkään kertaa, vaan vallan toimiva keittiöhylly työtasolle. Samalla kertaa tuli sitten raivattua kaikki turha ja ylimääräinen pois tasoilta, mm kahvikone sai kenkää. Sitä meillä ei ole käytetty oikeastaan yhtään enää vuosiin, joten ihan turhaan se oli tilaa viemässä.

Kellojen siirtelystä muuten vielä sananen. Ihan sama mihin suuntaan niitä veivataan ja kuinka innolla, niin kyllä se vaan on julmetun pimeää aamulla kun töihin lähtee. Pakkohan sinne on mennä, oli pimeää tai ei, joten veivailut voisi jättää sikseen. Ilokseni huomasin työmaalle ehdittyäni, että hei! Uusi työkone oli ilmestynyt odottamaan ja erinäisten asennusten jälkeen sain toimivan pelin jälleen käyttööni. Hyvä niin, aika hemmetikseen ankeaa on ollut yrittää hoidella pakollisia osia kirjallisista kuvioista milloin milläkin pöytäkoneella.

Työkone nyt ei sentään tullut Temusta, ihan taitaa olla mistä lie liisinkilaitepajasta. Toivottavasti pelittää, tokihan se aiemmin käytössä ollut oli palvellut jo useamman vuoden uskollisesti eli ehkä tämäkin tekee samoin? Joka kerta kun joutuu konetta vaihtamaan niin ainakin itsestäni tuntuu, että joutuu opettelemaan erilaisen näppituntuman koneeseen. Ehkäpä olen vain ylettömän kaavoihin kangistunut kalkkis.

Tentitty on!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Johan on lintulaudalla ja myös sen alla kuhinaa! Talviruokintahan tuli aloitettua jo pari-kolme viikkoa sitten ja hyvä niin. Myös kurre on löytänyt ruokapaikalle, lapsista kolmonen katseli sitä työreissulla poiketessaan ja tuumi, josko tuo olisi tämän kevään poikasia. Epäilen, että ei, vaan kyseessä on samainen kurrelainen, joka ruokaili lintulaudan alla jo viime talvenakin.

Ruokaa on mennyt, myönnettäköön, talitankojakin on tarjolla jo toinen. Siemenmäärät nyt ei mitkään älyttömän isot ole vielä olleet, suunnilleen kuuden päivän välein lintulaudan saa täyttää. Siinä onkin jännitystä kerrakseen, kun poika, eli lapsonen viisi, hoitelee torppaa kevättalven reissun ajan ja siinä torpan hoitelun sivussa pitäisi muistaa täyttää myös lintulauta ja kastella kukat. Hmmm…

Lääketentti meni puhtaasti läpi, jes, joten taas kelpaa! Moisesta riemastuneena otin ja kurvailin työpäivän jälkeen imurilla pitkin torppaa. Jotenkin pölypussittomuus on ihan superhyvä juttu, saattaa olla että kuvittelen, mutta itsestäni on tuntunut siltä, että uuden imurin myötä huonepölyn määräkin väheni ihan älyttömän paljon. Mahdollista, kyllä, varmaa, tuskinpa.

Imurikurvailujen, ruokailun ja iltapäiväkahvien jälkeen ennätin sitten ottaa käsittelyyn villiksetkin. Nehän valmistui oikeastaan jo pari päivää sitten, mutta niinpä niin. Paitsi, että jäin miettimään sitä vyötärön muutamalla kerroksella kohottamista, jouduin myös toteamaan, että olisi vain pitänyt uskoa omaa alkuperäistä ajatustaan eikä edes kuvitella, että yhtäkkiä olisin oppinut päättelemään silmukat tavallisella päättelytekniikalla niin löyhästi, ettei ne kiristä.

Eli kyllä. Olipahan temppu saada jalat sujahtamaan lahkeiden suista läpi. Voi prkl! Purin kummastakin lahkeesta kerroksen pois, pidensin joustinta vielä muutamalla kerroksella ja päättelin joustavasti ja johan toimii. Otin myös vyötärön käsittelyyn ja pidensin sitä ylöspäin viitisen senttiä, tein samalla vielä ylemmäs toisen nauhakujan ja nythän ne istuu kuin valettu. B

Bloggaan ohjeen parempien kuvien kanssa kunhan saan hovikuvaajani eli lapsosen neljä käymään kotosalla ja ottamaan kuvia. Nythän tyttärellä on niin kiirus, ettei tuo ole ehtinyt hetkeen edes piipahtamaan. Rescue vie aikaa ja hyvä niin, kummasti tuo on alkanut rohkeutumaankin eli on löytänyt oman äänensä ja antaa sen todellakin kuulua silloin, kun heille menee joku kylään. Muuten tuo ei turhia haukukaan, joten se hänelle suotakoon.

Tähän loppuun vielä hauska muisto parin vuoden takaiselta reissulta, tyttären tuolloin lähettämä kuva meidän omasta ikälopusta sohvanvaltaajastamme. Ei ole kaikki muumit laaksossa ei, tuskin edes kaikki inkkarit kanootissakaan.

Keskiviikon kotkotuksia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Välillä fiilistely on enemmän kuin paikallaan. Kuten sellaisina päivinä, jolloin töistä pääsee hyvissä ajoin ja fiilis kotiutuessa on loistava. Niin loistava, että kun alkaa keittiössä touhuamaan huomaa töistä hihaan tarttuneen hyvän mielen tarran päätyneen työtasolle perunakattilan viereen. Pakkohan moisen hyvän tuulen on jatkua perunoiden kuorinnan ja keittiön tasojen siivoilunkin ajan, jopa siinä määrin, että on pakko laitella kynttilä fiilistelyn määrää lisäämään.

Ruokakin osoittautuu ihan mahdottoman hyväksi, perunamuusi onnistuu nappiin eikä sille häviä pikaisesti kyhätty tomaattinen hirvipyörykkäsoosikaan. Onneksi niitä pyöryköitä tuli tehtyä reippaalla kädellä pakkaseenkin, muuten moiset pikaruokahommat pitäisi toteuttaa eineksistä, jotka toki ovat hyviä mutta eihän ne nyt hirvipyöryköitä voita millään!

Kylkeen on hyvä tuupata aamulla marketista mukaan tarttunutta hapankaalia, sitä ihan mahdottoman hyvää, joka on melkein yhtä hyvää kuin mummun tekemä, se mitä lapsena tuli lapattua joka ruoan kaverina ja välillä kun mummun silmä vältti, niin ihan vaan pelkältäänkin.

Eihän se marketin versio nyt tokikaan sitä mummun tekemää päihitä, mutta sitä nyt ei päihitä mikään. Edes itse sitä ei ole onnistunut tekemään, vaikka yrityksiä onkin ollut, sillä jokin siitä jää puuttumaan. Tietäisi vain mikä. Mummullahan ei ollut siihen mitään sen kummempaa reseptiä kirjoitettuna missään, mutta lapsuudesta muistan vallan hyvin valmistuksen.

Paljon kaalia raasteena, porkkanaa raasteena, merisuolaa, hapanleipäsiivuja, mustaherukan lehtiä ja niin. Ihan karsean paha käry, joka hallitsi mummun keittiön porstuaa vielä pitkään sen jälkeen kun varsinainen herkku oli jo valmistunut ja päätynyt pakastimeen pieniin pakastepusseihin. Yritetty on, eikä vain olla onnistuttu, joten on tyytyminen tähän liki yhtä hyvään malliin.

Ruokailun päälle on hyvä vetää happea eli juoda iltapäiväkahvit, tuijotella dokumenttia telkkarista ja heilutella pyöröpuikkoja. Villikset ehtii viittä vaille valmiiksi, vielä jää mietinnän alle pitäisikö vyötäröstä purkaa aloituskerros ja lisätä sinne vielä pari senttiä mittaa. Niinpä. Nähtäväksi jää.

Iltasella voi sitten epätoivoisesti yrittää pienentää sitä smoothiemääräänsä, se määrä kun tuli tavaksi kun poika oli vielä kotosalla. Poika kun joi myös iltapalansa lisukkeeksi lasillisen smoothieta ja nyt on tuntunut, että itse on pitänyt kiskoa sitä liki kaksin käsin aamupalana kun sitä vain tulee ihan älytön määrä sillä omalla vakiosatsilla. Melko lähelle oikeaa määrää osuttiin pienentämällä jogurtin määrää yhdellä ruokalusikallisella, kaurahiutalemäärää puolella desillä ja marjojen ja mehunkin määrää himppasen.

Tottahan sen päivän voi päättää sitten miettimällä että hittolainen hei! Se hemmetin lääkehoitotallenteen uudelleen katselu unohtui siinä fiilistelyn lomassa. Että joo. Toivottavasti mieleen jäi riittävästi juttuja tenttiä varten. No, onpahan jotain jännitettävää.

Aikaista aamua

/ Irmeli / Jätä kommentti

Päivän voi aloittaa niin monilla tavoin, minäpä aloitan sen yleensä neljän-puoli viiden aikaan kahvilla ja pillereillä eli allergia, biotiini, b-vitamiini, c-vitamiini ja sinkki on peruskauraa. Tällä kertaa aamu alkoi myös naurunremakalla, onneksi juuri tuossa kohtaa ei ollut kahvia saati pillereitä suussa.

Aika-ajoin nämä Facebookissa silmille lävähtävät Temun tuotteet ja etenkin niiden suomennokset ovat kerrassaan riemastuttavia. Kuvan vuotamisenestojuottoja olisi ollut tyrkyllä ale-hintaan, harmi ettei moisille ole juuri nyt käyttöä… Ilmeisesti nämä ovat käteviä myös autoillessa, hieman sellaisen fiiliksen kuvasta saa.

Jos kohta aamu alkoi nauraen, niin pakko se on myöntää. Kokolailla samalla kaavalla se sitten jatkuikin, töistä kotiuduttua kun ei mennyt aikaakaan kun puhelin piippaili viestin merkiksi. Viestittäjä oli nuorempi tytär ja kyllä taas oli naurussa pitelemistä, kun tyttären viestiä luki.

Tytär lähetti kuvan valkosipulipuristimesta, toki viesti alkoi tyyliin ”saatoin epähuomiossa varastaa tällaisen kapineen” ja ”epäilen, että tää on jotenkin epäkesko”. Tyttären tuntien en voinut kuin nauraa. Siellä sitä on taas säädetty shoppailemassa serkun kanssa ja nehän reissut tuppaa aina olemaan hieman sellaisia katastrofin esiasteita.

Että juu. Ikään kuin sitten siitä puuttuu jokin osa. Ja ikään kuin juu. Että sitten sinne kärryn pohjalle jäänyt ja serkku luullut jo maksetuksi ja nakannut kassiin moisen kapineen. Mitenpä ei yllätä, kysyn mä vaan. Toki kerroin tyttärelle, että valkosipulien puristamiseen on muitakin tapoja, esim tämä ISn jakama aika kätevä haarukkakikka.

Tottahan tytär sitä testasi, mutta niin. Mitä tähänkään nyt sanoisi. Valkosipuli oli pitkällisten haarukoimisten, kiroilujen, manailujen ja epäuskon hetkien jälkeen päätynyt viimeinkin murskaksi, mutta samalla tytär oli onnistunut saamaan sormeensa haavan. Voi huoks. Ja silti, ei voi kuin nauraa toisen touhulle.

Villiksetkin ovat edistyneet hyvää vauhtia nyt kun taas on ollut himpan enemmän aikaa ja energiaa. Kohta ollaan jo nilkoissa ja se on kuulkaa juhlaa se! Kirjailen ohjeen jossain sopivassa vaiheessa kunhan nyt ensin saan villikset täyteen valmiuteen.

Lievää ihmetystä aiheuttaa keväällä saatu pelargoni, miten ihmeessä se kukkii edelleen? Ja vieläpä kylmällä kuistilla. En vain ymmärrä. Lehdet siitä alkaa olla aivan kuivat, mutta niin vaan se yrittää edelleen pukata nuppua. Outoa!

Oman ihanan lisänsä päivään toi BFFn edellisen illan viesti, jonka tosin luin vasta aamulla. Että voisinko ottaa ja tarkistaa yhden hänen uuden neuleohjeensa, hänellä kun alkaa olla silmät jo ihan sikkaralla ja ajatus jumissa moisen ohjeen kanssa. Lupauduin, tottakai, ja päivällä pääsinkin töissä tulostamaan sähköpostiin kilahtaneen ohjeen.

Ohjeen mukaan tehty villatakki on muuten aivan mahtavan upea! Luin ohjeen pariin kertaan läpi, katsoin kaaviot ja ainakaan niillä parilla lukemalla en löytänyt ohjeesta mitään vikaa. Ohje ei valitettavasti ole vielä saatavilla, bestis kun on vasta aloitellut uraansa neulesuunnittelun puolella, mutta eiköhän sekin vielä hänen sivuilleen kulkeudu. Kannattaa pitää silmällä mitä kaikkea ihanaa Pieni käsityöläinen vielä saakaan aikaan!

Kurjat kelit, sano

/ Irmeli / Jätä kommentti

Vaikka en koe syksyä sen kummoisemmin ikäväksi asiaksi, niin pakko se on myöntää, että kyllä nämä jatkuvat sateet on vähän liikaa. Koirakaan ei oikein arvosta, kun joka kerran ulos mennessä sataa ja on märkää. Onneksi on jotain mitä odottaa, eli helmikuuta.

Kaveri lähetti kuvan tatuoinnistaan, joka oli saanut viimeinkin uutta väriä pintaan. Samalla tatuoija oli siistinyt ääriviivoja ja keksinyt jättää vanhan tatuoinnin tummuutta varjostuksiksi. Aika kivan näköinenhän siitä tuli, pakko myöntää.

Sunnuntai meni kovinkin laiskoissa merkeissä, osin ehkä sen hemmetin kellojen veivailun takia. Eikös se pitänyt loppua jo? Ei ymmärrä, mikä idea siinäkin on. Okei, aamulla tulee hieman aiemmin valoisaa, mutta sehän on sitten illasta pois. Ei kovinkaan reilua mielestäni.

No, näillä mennään. Sitä voisi varmaan todeta, että hyvästi kesä 2025 ja tervetuloa talvi. Jota en todellakaan kaipaa, mulle passaisi ihan hyvin sekin, että olisi pimeää ja plussan puolella. Tuskinpa tätä toivettani huomioidaan, oletan ainakin. Huoks!

Hidasta hommaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Ei ole nopeudella nyt pilattu ei. Polviin asti on sentään ennätetty, eikä sekään kai saavutuksena huono ole? Aikaahan meni ihan älyttömän paljon niinkin simppeliin hommaan kuin matkan varaamiseen. Tiedättehän sen tunteen, kun parhaanne mukaan yritätte selittää mitä reissultanne toivotte ja mitä ehdottomasti ette, ja silti tuntuu, ettei toinen osapuoli ymmärrä yhtään mitään siitä mitä yritätte sanoa.

Näin sitten kävi itselle. Yritin varailla matkaa ja pyysin lopulta, että matkatoimisto lähettäisi hyviä vaihtoehtoja. Juu ei. En ajatellut mennä mihinkään, missä ei ole mitään. En myöskään ajatellut mennä perhehotelliin. Päinvastoin, yritin parhaani mukaan sanoa, että joo. Olisi kiva, jos olisi jotain tapahtuman tynkää ympärillä ja kyllä, vielä kivempi olisi jos natiaisia ei olisi samaan aikaan syömässä kuin itse syön.

Ja tulos oli mikä. No juuri se. Perhehotelli, se 10 kilsaa lähimpään ostoshttiin ja kivasti myös aavaa ulappaa näköpiirissä. Huoks. Päädyinkin lopulta viiden tunnin pikku-tutkailuun, jonka jälkeen paikka ja hotelli oli löydetty. Eli hei, Teneriffa, uusi tuttavuus, odottaa helmikuussa. Jes! Toivottavasti kaikki toiveeni ja odotukseni palkitaan, sillä hommaa siinä kerrakseen oli.

Nokian Panimo

/ Irmeli / Jätä kommentti

Lomalla tuli käytyä tutustumassa Nokialla sijaitsevan pienpanimon eli Nokian Panimon toimintaan. Nokialaisittainhan puheissa vilahtelee se alkuperäinen nimi eli PUP, lyhenne Pirkanmaan Uudesta Panimosta.

Oli muuten ihan älyttömän mielenkiintoinen tutustumiskierros ja panimon historia oli mieletöntä kuultavaa. Suosittelen ehdottomasti ottamaan käyntilistalle opastetun kierroksen mikäli siihen on mahdollisuutta. Panimo järjestää avoimia yleisökierroksia kuukausittain ja sinne saa myös varattua yksityisen ryhmäkierroksen.

Aluksi kuulimme tarinan Panimon taustalta, syntyhistorian ja monta onnetonta yhteensattumaa ja epäonnen hetkeä, jotka edelleen toimivan panimon toiminnan aikana on sattunut. Onpa paikka ollut laittamassa jo lappua luukullekin, mutta niin vain tuli uutta nostetta ja uutta ytyä toimintaan.

Löytyipä joukosta yksi omista nuoruuden suosikkijuomistanikin, eli Helmi-limppari. Jonkinlainen muistikuva on myös Linda-siideristä, tosin epäilen, etten ole sitä koskaan maistanut. Matti Nykäsen nimikkojuoman tarina taas oli ikävämpi, se kun oli ollut tarkoitus lanseerata markkinoille samaisena päivänä kun tuli tieto, että Matti oli ottanut ja puukottanut Merviä eli tuote muuttui hetkessä painajaiseksi ja jäi lähettämättä myyntiin.

Yhteistyötä Nokiankin kanssa oli jossain kohtaa viritelty, mutta tulta se ei oikein ollut alleen ottanut. Ja silti. Tätä nykyä panimolla menee hyvin, laajennusosa on valmistunut ja oman paikkansa on ottaneet Nokian Panimon vuotuiset tapahtumat eli Grill and Chill sekä Oktoberfest. Kumpaisessakin tapahtumassa tuntuu olevan runsaasti imua enkä ihmettele, järjestelyt ja meno tapahtumissa ovat olleet kuulemani mukaan joka vuosi mainiot.

Niin muuten, matkalta tarttui mukaan joulukalenteri. Saapa nähdä, mitä kaikkea kalenteri sisuksiinsa kätkeekään. Aika naurut tästäkin jo saatiin, sillä ilmeisesti sisältö on lähinnä alkoholipitoista joten luukun takaa paljastuvia tuotteita tuskin tulee nautittua aamuisin ennen töihin lähtemistä.

Eturivissä, tottakai!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tässähän on ollut yönä jos toisenakin pakkasta. Itseäni pisti hieman naurattamaan, kun aamuna eräänä huomasin autoni tuulilasissa kovin tutun merkin. Heartagramikos se siinä? Myönnetään, esittelin kuvaa nuoremmalle tyttärelle ja hän ei siinä moista merkkiä nähnyt, hän näki siinä no… p…ksen. Siis sen miesten kapineen. Hmmm…

Lähenevää talveahan voi lähteä toki pakoonkin. Ja juuri näin yksi poikasistani päätyi tekemään. Asiaan vaikuttaa osaltaan varmasti vähän ennen viime joulua poikain lomareissun yhteydessä löydetty tyttöystävä, hänhän löytyi sieltä lämmöstä eli Thaimaasta. Yllättäen parin viikon reissu poiki mukanaan sen, että poika lähti takaisin tyttiksen luon tammikuun loppupuolella.

Otti tietystikin vain menolipun, mikäs kiire sitä nuorella miehellä, ne varsinaiset läsnäoloa vaativat työt kun alkaisi vasta toukokuun alussa. Poika viipyi reissussa tuolloin likipitäen pari kuukautta, palasi maalis-huhtikuun taitteen paikkeilla Suomeen, painoi hommia toukokuusta syyskuun loppuun, kuten oli aiemmin sopinut ja keräsi rahaa uuteen reissuun.

Ja kas. Pari viikkoa sitten hänellä oli lähtöpäivä tiedossa, lennot hankittuna ja niinhän siinä kävi, että kun tämä palasi töihin lähti poika puolestaan kohti lentokenttää. Huoks. Onneksi tätä nykyä on videopuhelut ja lentojen reaaliaikaiset seurannat ja muut, joten äitihän kyttäili lentoa pitkin päivää ja kurkkasi tilanteen vielä nukkumaan mennessäänkin. Tuolloin matka oli hieman yli puolessa välissä.

Aamulla äidin puhelimessa olikin toivottu viesti, joka oli saapunut likipitäen samantien kun pojan lento oli laskeutunut -”Bangkokissa ollaan”. Niin, mitäpä sitä turhia lätisemään. Työpäivän jälkeen poika ennätti jo videopuhelunkin ottaa, joten äidillä on suht levollinen mieli. Tosin kotiutumispäivästä saati edes kuukaudesta ei nyt vielä tietenkään ole mitään tietoa.

Edes äidin kyseilyihin, että kaipa jouluksi kotiudut on vastattu vain olankohautuksin ja katsoo nyt-toteamuksin. Toisaalta, hyvä se nyt on liikkua kun se on vielä helppoa, homma hankaloituu kummasti jos päätyy perheen perustamaan ja lapsia tekemään.

Mutta niin. Se otsikko, ”eturivissä, tottakai”. Sepä liittyy tänään saamaani ahaa-elämykseen. Kävin lomalla näyttämässä tyttärelle sen äidin hautapaikan ja aika etuosassa hautausmaatahan äiti on. Aika-ajoin joku kysyy äidistäni, että millainen tyyppi se oli. Vastaus on aika vakio.

Äidillä oli älyttömän paljon tuttuja ja kavereita. Äiti oli kovin puhelias ja ehtivä, iloinen, rempseä ja eläväinen, vähän sellainen aina huomion keskipisteenä olija-tyyppi. Ikäänkuin aina eturivissä kun vain paikan sai ja kieltämättä, äiti sai usein paikan eturiviin.

Ja tänään sitten havahduinkin ihan yhtäkkiä töistä kotiin ajellessa mietteeseen että hei. Äitihän on siellä hautuumaallakin kokolailla eturivissä. Eli melkolailla kirkon ovien edessä. Että näin. Kaikkea sitä ajellessa tuleekin mietittyä.

Valoaelämään.fi

/ Irmeli / Jätä kommentti

Vaan johan niistä löytyy valoa kerrakseen! Nauroinkin mukeloille, että ulkovalon käyttö on aivan turhaa, kunhan paukauttaa ikkunavalot aamulla päälle. Niin. Päädyin nyt kokeilemaan toimisiko kasvivalot myös hyvä herätysvalona itselle aamuisin, vaikka myönnettäköön. Eipä minulla pahemmin ole heräämisvaikeuksia ollut.

Palkit ovat edenneet vain piirun verran ja syykin on selvä. Eilen aamulla herätessäni toinen puoli harteista tuntui oudolta. En tiedä missä ihmeellisessä asennossa olen mahtanut yöni viettää, mutta suht pian heräämisen jälkeen oli selvääkin selvempää että oikean puolen lapaluun vieressä oli joku ihme jumitus. Eli ei.

Vaikka kuinka oli intopiukeana päättänyt, että suunnilleen koko päivä perustuu siivoiluun, kutomiseen ja erinäiseen määrään muuta käsin tehtävä touhuaa niin kukkua kanssa. Yksi menetetty lomapäivä noin ikäänkuin käsitöiden osalta. Ja imuroinninkin. Onneksi tilanne vaikuttaa nyt vähän paremmalta, joten josko sitä pystyisi palaamaan alkuperäiseen lomasuunnitelmaan.

Tähän loppuun vielä parin ikuisen lomalaisen kuulumisia. Toinen on päättänyt käyttää runsaasti aikaansa pönöttämällä sohvalla. Näky on suoraan sanottuna koominen. Toinen taas. Hän on kovasti rohkaistunut tässä viimeisen kuukauden aikana ja nauttii suunnattoman paljon metsässä samoilusta. Ihmisen ja pyörät aiheuttavat edelleen suht voimakasta pelkoa, joten sikälikin metsäily toimii miljoona kertaa paremmin hänen kohdallaan.

Lomalla viimeinkin!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Enpä muista olenko aiemmin kertonut Kiinanruususta, jonka hankin vuosia sitten. Pitkään se oli varsin mainiossa kunnossa, mutta sitten tapahtui jotain. Tai no, ei varsinaisesti tapahtunut, ruusun-ryökäle vain päätti saaneensa tarpeekseen. Se pudotti lehtiä oikein urakalla ja ehdin jo tuumia, että nyt riittää. Joko leikkaan pirulaisen matalaksi tai vaihtoehtoisesti otan ja nakkaan sen mäkeen.

Lopulta en tehnyt kumpaistakaan, vaan siirsin sen niin sivuun kukkalaudalla kuin pystyin, liki verhon taakse katseilta piiloon ja mitäs se sitten tekikään. Keksi alkaa kukkimaan. Justaansa joo! Eipä siinä sitten, totesin, että kaipa sille pitää armoa antaa ja paitsi että jatkoin kastelua niin lisäksi törkkäsin vähän uutta multaa ja muutaman ravinnetikun juurelle.

Siitähän se sitten on innostunut ja nyt noiden törkeän kamalien oksan riepanoiden lisäksi ruukussa kasvaa uutta matalampaa tuuheaa kasvustoa. Mielenkiintoista. Olenkin nyt jäänyt miettimään, että kaipa se pitää vaihtaa isompaan altakasteluruukkuun jossain kohtaa, mutta nyt ensi alkuun totutan sen uuteen kohtaan torpassa eli lattiatasoon. Tosin sillä on alla renkailla varustettu koroke, että ihan vetoa sen ei pitäisi nyt saada.

Moisen touhun mainingeissa intouduin sitten virittelemään kattoon kasvivalonkin yläpuolelle. Aivan liian korkeallahan se on ja rumakin kun mikä, mutta olkoon toistaiseksi (ehkä jopa päivän tai kaksi ennen kuin menetän hermoni), jossain vaiheessa aion asialle jotain tehdä mutta vielä en tiedä mitä ja milloin.

Kasvivalon ripustelu puolestaan aiheutti sen, että ikkunassa roikkuva virkattu tähtimandala ei miellyttänyt enää yhtään silmää, siis sijoituspaikaltaan. Niinpä se päätyi keittiön ikkunaan, josko se siellä olisi enemmän omalla kohdallaan. Nähtäväksi toki jää tämäkin.

Mutta hei! Kasvivaloon palatakseni, hittolainen, mutta olkoon kuinka liian korkealla hyvänsä, niin kyllähän sen ja kynttilöiden illalla tuoma valo vaan ravitsee sielua, niin se on!