Tuumintoja

Hyvää isänpäivää!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Sehän se taas olisi, isänpäivä. Tänä vuonna päädyin lahjomaan miestä paitsi juuri hänelle passelilla kahvikupilla, niin myös ruuvimeisselisarjalla ja verenpainemittarilla. Niinpä. Ikä tekee meistä jokaiselle tepposensa, miehen kohdalla tepposet ovat olleet niiden rangan leikkausten lisäksi kolesteroli, verenpaine ja kas, diabetesepäily. Kaikki suvussa kulkevia ihania elämän pikkutepposia ne.

Pakko muuten myöntää, että niin paljon kuin alunperin epäilinkin Temun hyllyä ja sen toimivuutta, niin nyt kyllä joudun pyörtämään kaikki puheeni. Ihan hitokseen hyvä ja tukeva hylly, vaikka painoa sillä ei ole juuri mitään. Totta, mausteet pitäisi säilyttää valolta suojattuna, mutta hyllyssä olevia mausteita meillä kuluu sen verran nopealla tahdilla, ettei ne ehdi pahaksi mennä valossakaan.

Ikä tuo mukanaan selvästi myös tarpeen järjestykseen vai voiko se sitten johtua siitä, että nyt kun torpassa ei enää rällää kuus muksua ja heidän kaverinsa niin järjestyksen ylläpito on miljoona kertaa helpompaa. Ei läjää kenkiä eteisessä, ei sitä, tätä ja tota kapinetta mukuloiden jäljiltä lojumassa jossain eikä todellakaan likaisia astioita tiskipöydällä. Niitä tosin ei ole oikeastaan koskaan ollut.

Kuten jo aiemmin totesin, niin oli pakko pitää sukkataukoa ja siirtyä villisten pariin. Aika hyvinhän ne ovat edenneet, Viking Garnin Alpaca Storm on aivan uskomattoman ihana ja pehmeä lanka, joka suunnilleen soljuu puikoilla omia aikojaan. Villisvillitys on tuonut mukanaan myös mietinnöt siitä, että pitäisiköhän sitä tilata Dropsin Air-lankaa useampi kerä ja tehdä Rknitsin Sisko-ohjeella pitkä villapaita, sellainen joka ulottuisi polvien yläpuolelle.

Eihän sitä tarvitsisi välttämättä välillä vetää päälleen kuin se paita esim kaupoille lähtiessä. Siihen joku kiva vyö vyötärölle, niin niinhän sitä olisi paremmin pukeutunut hetkessä. Nythän villisten päällä on ollut tiukasti farkut kun olen jossain kulkenut, kotona jalassa onkin sitten vain ne villikset. Pitkän puseron kanssa voisi hyvinkin olla kiskomatta niitä farkkuja lisukkeeksi. Jäänpä nyt sitten tuumimaan tätä ja miettimään värimaailmaa.

Lankaa kerrakseen

/ Irmeli / Jätä kommentti

Joopa joo! Hain tosiaan niitä lankoja läjäpäin (melkein) sieltä Tokmannilta ja nyt on kyllä pakko todeta, että mitä ihmettä. Novitan seiskaveikka on ollut aina suht kivaa lankaa kutoa, jopa huonoimmillaankin, mutta nyt oli ihminen lievästi ihmeissään. Sukkien joustimeen valikoitui kuparin värinen lanka ja harvoin olen ollut ihan yhtä hämmentynyt kutoessani. Joskus toki, mutta harvemmin.

Miten voi lanka olla niin julmetun karheaa ja jäykkää, ettei se tahdo liikkua mihinkään puikoilla. Outoa! Varren varsinainen väri, grafiitti, on toki karheaa sekin, mutta ei sentään samalla tavalla jäykkää kuin kupari. Aika tuskaa oli joustimen teko, hieman vähemmän tuskaa oli saatella varret tähän vaiheeseen. Nythän vuorossa olisi seuraavaksi silmukointia, mutta kun ei nyt vaan nappaa, eli vuoroon pääsee villisten edistäminen.

Sillä miehen kanssa tehdyllä kauppareissulla oli, kuten aiemmin mainitsinkin, kirkuva nälkä, joten päädyin nappaamaan tällaisen patukan autossa mussutettavaksi. Olen monesti ihmetellyt nykymaailman tapaa, jossa välipalana toimii erittäin suklaiset välipalapatukat ja hieman jopa kyseenalaistanut moista tyyliä. Ja niin vain haksahdin minäkin kokeilemaan ja hei, enpä ihmettele enää. Ihan hitokseen hyväähän se oli, mutta oikeasti. Välipala?

Toteanpa tässä kohtaa senkin, että nyt se sitten tapahtui mitä vähän odottelinkin jo tapahtuvaksi. Eli kyllä. Otin ja pamautin pääni voimalla olkkarin seinähyllyyn. Muutaman kerran imuroidessa ja hyllyn läheisyydessä kykkiessä olen moista pelännyt tapahtuvaksi, onneksi osumia ei ole tullut, mutta tokihan sellainen osuma nyt piti sitten saada aikaan.

Niinpä! Paperinivaska tipahti passelisti hyllyn alapuolelle lattialle ja minähän sitä sieltä kykkimään ja pam! Voi tsiisus! Siinä vähän aikaa kipunoi tähdet silmissä ja olin jokseenkin varma, että nyt on sitten takuulla nupissa reikä. Ja tämä tietysti juuri, kun olin alunperinkin lähtenyt nojatuolista liikkeelle laittaakseni paperinipun sylistä pöydälle ja siirtyäkseni levittämään väriainetta hiuksiin.

Muutamaan otteeseen nuppia tuli kokeiltua, mutta eipä sieltä onneksi verta vuotanut, sen sijaan sinne kohosi mojovan kokoinen kuhmu, joten ei kun väri päähän vain! Enää hiusten osalta odottaa niiden leikkailu, sen tulee sukulaisneitonen tekemään joutessaan. Onneksi kuhmu on laskenut jonkin verran yön aikana, mutta hitto, kyllä se vaan kipeä on edelleen. Voi prkl!

Pyörähdimme miehen kanssa tyttärelläkin siinä iltapäivästä, tällä kertaa ohjelmassa oli pienimuotoista seinän paikkailua, sillä joku koira-merkkinen heebo (mahdollisesti kuvassa oleva) oli keksinyt kaivella pariin kohtaan seinää kolot. Tytär sai uuden kämpän, joten seinä pitää palauttaa alkuperäiseen kuntoon, onneksi kittailu ja maalailu on tuttua puuhaa.

Muuten, tämä kyseinen heebohan pelkää edelleen suunnattoman paljon miehiä. Pelkolistalle kuuluu myös rollaattorit. Ja vieraat ihmiset. Oli ne naisia tai miehiä, mutta miehet on pahempia. Oli melkein rentouttavaa kittailla seinää, kun jokainen liike aiheutti heebolle kauhean haukkumiskohtauksen. Toisaalta, sekin on edistystä, heebon saapuessahan tämä oli niin arka, että ehdimme jo muutaman viikon ihmetellä, että osaako se edes haukkua.

Osaa ja on hyvinkin aktiivinen siinä oman huushollinsa osalta. Ulkona tuo ei sitten hauku yhtään, ei tuo toki ihmisiä silti lähelleen päästä vaan ennemmin väistelee heitä. Onneksi mukana oli herkkuja heebolle ja minullehan tuo ei enää niin hauku, mutta miehelle sitäkin enemmän. Antaa hän silti rapsuttaa, vaikka pitääkin sitä hieman epäilyttävänä touhuna.

Näillä miettein uuteen päivään siis, onneksi on vapaapäivä.

Huppikset

/ Irmeli / 3 kommenttia

Jo aamusta työmatkalla kurvasin paikallisen postipisteen kautta hakemassa paketin, joka sisälsi langat villiksiin numero kolme. Hieman siinä manailin vielä kesken olevia huppiksia, vaikka eipä niistä puuttunut kuin peukalot. Silti. Uudet langat saa aina sormenpäät syyhyämään uuden kutimen perään. No, minkäs teit.

Iltapäivästä, ennen miehen kanssa sovittua kauppareissailua, ennätin vielä käydä hakemassa paikalliselta Tokmannilta lankoja, sillä lupauduin tekemään yhdet villasukat esimiehelleni, hän taas lahjoo jotain tuttuaan niillä.

Tekopalkaksi sovimme simppelin systeemin, eli haen neljälläkympillä lankoja (myös niihin sukkiin tulevat langat) ja hän kustantaa ne, joten pakkohan se oli kurvailla. Kaikkineen seiskaveikkaa tarttui matkaan 10 kerää, sukkiin menee palttiarallaa 2-3 kerää, joten ei huono palkkio ei.

Valmistuihan ne, huppikset, vaikka alkoi jo usko horjua. Otin ihan suosilla kutimen autoon mukaan, kun miehen kanssa sinne isolle kirkolle kurvailtiin. Kurvailun syynähän oli syystakki, mieleistään mallia kun ei ole omalta kylältä löytynyt. Onneksi juuri sellainen toivotunlainen takki löytyi, joten hurraa!.

Sen perään kurvailtiin vielä miehen siskolla käymään, ostimme pari viikkoa takaperin kaksi lahjakorttia Pancho Villaan ja noutopäivää soviteltiin kerran jos erään, nyt se viimeinkin toteutui. Rahat meni hyvään tarkoitukseen eli paikallisen tyttöjen jalkkisjoukkueen tukemiseen. Kovin kauaa emme siskolla heiluneet, mutta kuulumiset ehdittiin sentään vaihtaa. Kahvitkin jäi juomatta, sillä siinä kohtaa päivää alkoi olla aikamoinen nälkä, joten iltapäiväkahvit juotiin vasta ruoan päälle kotosalla.

Kun viimein ennätettiin kotiin, niin alkoi olla jo pimeää. Piti niin laitella väriä hiuksiin vielä päivän päätteeksi, mutta niinhän siinä kävi, että ei vain jaksanut. Saa nähdä jaksaako tänäänkään vai siirtyykö homma vielä päivällä tai parilla.

Ehkäpä se oma työ tekee sen, että iltapäivisin työpäivän jälkeen on aivan rättipoikkipuhkiväsynyt eikä jaksaisi enää yhtään olla millään tavalla sosiaalinen. Sitten kun siihen lisää pakolliset sosiaalisuuskuviot päälle niin juu. Ei paljon enää ole jaksamista jäljellä. No, eihän se väri mihinkään paketista itsekseen katoa.

Nojatuolihengailuksi meni loppupäivä siis, mutta hyvä niin! Huppikset valmistui kuin valmistuikin ja ennätin päivän päätteeksi luoda silmukat villiksillekin. Joudun tosin lykkäämään operaatio villistä, sillä niin. Ne sukat. Toiveena oli harmaat, joihin tulisi vielä lisukkeeksi Suomen lippu. Hmmmm…

Täytyy nyt miettiä, miten niitä mallailen. Suomen lippu on toki komea pohjalla kuin pohjalla, mutta harmaalla? Eipä se ota jos ei annakaan, joten kokeiltava sitäkin on.

Ikä tekee tepposensa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Niin se kuulkaa on! Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä omituisempi siitä tulee. Kuten nyt tämä muutama viikko sitten aloittamani bujoilu, nythän siitä on tullut tärkeä osa jokaista päivää. Töiden jälkeen, vatsa sapuskaa täynnä, kupposessa kahvia ja pikainen päivitys tärkeimmistä asioista. Toki pitää mainita sää, mitä tuli syötyä ja niin. Oliko joku tähdellinen homma sille päivälle.

Vähän sama kuin ihmettelyni tämän kaktuksen kanssa. Olen aiemmin onnistunut tappamaan jokaisen tielleni osuneen kaktuksen, oli se sitten sellainen perinteinen piikikäs kaveri tai tällainen joulun aikaan liittyvä. Mutta nyt. Pari vuotta sitten sain pojalta, siltä kolmoselta, joulukukkana kaktuksen. Komean kukkivan kaipparin.

Jonka kohdalla olin varma, että no, ehkä se säkällä kukkii kukintansa loppuun, kituu aikansa ja on vappuna vain muisto. Ja miten nyt on käynyt? Sehän tekee taas nuppuja. Jo toista kertaa sen ensimmäisen alkuperäisen kukintansa jälkeen. Vanhaksi tässä on tullut kun saa kaktuksenkin pysymään hengissä, niin se on.

Tähän samaan vanhusteoriaan sopii viime aikainen ihmettelyni siitä, että mikä hitto siinä on, että pitää öisin herätä raastavaan pissahätään. Miehethän moisesta kärsivät, mutta että minäkin. Naissukupuolen eläjä. Toki asiaa tutkittuani totesin olleeni jokseenkin rasistinen ajatusmalliltani, tottahan naisille saattaa sama ikävä vaiva iskeä iän myötä. Mutta silti.

Ensin keksin kokeilla keinoa, jonka mukaan en juonut MITÄÄN kello seiskan jälkeen illalla. Ei muuten auttanut. Seuraavaksi kokeilin rajata ajan kuuteen, mutta se ei oikein toiminut. Sitten keksin, että hei! Se on se hiton iltasmoothie! Joten vähensin sen määrää. Ei vaikutusta. Seuraavaksi luin jostain, että luontaisia nesteenpoistajia on mm. kaurahiutaleet ja mustikka. Taas sojotin syyttävää sormeani smoothien suuntaan.

Ja sitten mä sen hokasin. Itselle oli iskenyt jokin ihme pakkomielle Oshee’n urheilujuomaan. Jota tuli kieltämättä lipiteltyä siinä pitkin iltapäivää töiden jälkeen hyvinkin se lähemmäs litra. Että miksiköhän pissittää yöllä, nih? Jätin siis Oshee’n pois ja kas. Johan loppui pissiminen öiseen aikaan. Pidin myös tiukasti kiinni aikataulusta, ei edes sitä pientä lasia iltasmoothieta iltaseiskan jälkeen ja kas.

Sehän toimii! Vaan miten kävi eilen illalla. Ei mitään käryä miksi, mutta hittolainen. Iltaysiltä kun olin suuntaamassa kohti sänkyä iski ihan jäätävä jano. Yritin hillitä tuntumaa juomalla ihan pienen tilkan vettä. Ei muuten auttanut. Lopulta join vettä varmaankin puolitoista desiä ja johan helpotti. Ja taas se vanhuus iski, kello kolme yöllä. Eikä todellakaan tullut uni enää sen jälkeen.

Tänään ollaankin oltu sitten työpäivän jälkeen hieman samaa tyyppiä kuin zombiet. Ai että miten hauskaa on se. Ihan ei ole pahemmin mikään ajateltu edennyt mihinkään, hyvä kun jaksoin reipashenkisesti tehdä smoothien ja flunssanselättäjän siinä iltapuhteikseni. Superloistava YLEn sarjakin tuli katsottua puolella teholla, ja se on huono homma se, sillä kyseinen sarja pitää oikeasti seurata ajatuksen kanssa.

No, ehkä nämä töissä tulostamani pääsyliput siirtää itseni edes keski-ikäisten sarjaan tämän vanhuuden sijaan. Tuskinpa, mutta aina sitä voi haaveilla moisesta. Mitä todennäköisimmin emme mene Tammerfesteille ensi kesänä (petyimme todellakin niihin VIP-puolen juttuihin tänä kesänä), joten jotain oli keksittävä ja hittolainen soikoon, onnistuin kuin onnistuinkin saamaan liput Eppujen viimeisimmille keikoille Ratinaan. Jes!

Vielä enemmän riemua herätti huomio, että kerrankin olen oikeaan aikaan lippupalvelua pelmaamassa, sillä joka aivaten ainoa vuosi olen yhtäkkiä havahtunut huomaamaan, että tosiaan. Piti sinne Raskasta Joulua-keikalle hommailla lippuja mutta kas. Jossain Kempeleen Keilaamolla olisi enää niitä saatavilla, ei takuullakaan missään lähimaillakaan.

No, nytpä ne liput on. Ja viimeisen päälle onkin, vietämme miehen kanssa kaksinkeskeiset pikkujoulut keikan tahtiin, joten tokihan sitä otettiin liput, joihin kuuluu myös ruokailu. Että joo! Melkein tässä ehkä pääsee valumaan edes lähelle sitä keski-ikää, mutta myönnän. Eppujen liput kyllä nitkauttaa helposti takaisin sinne vanhuuden puolelle…

Kiirettä pukkaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Hieman kuin talveen varautuvalla naapurin seinällä kikkailevalla oravalla. Totesinpa tuossa iltasella työsähköpostia kurkattuani että jaa. Keväällä saa olla mahanalusta täynnä jalkoja ja mielellään aivot jatkuvasti vastaanottotaajuudella.

Kummallista ahnehtimista aikuiselta ihmiseltä, niin se on. Alkusyksystä ilmoittaiduin seitsemään eri koulutukseen. Nyt niistä on jo pari käytynä, eli voitolla ollaan, ennen joulua on tiedossa vielä parit koulutukset. Etäkoulutukset on siitä hyviä, että ne voi hoitaa kotoa käsin tyylikkäästi kuulokkeet päässä, kutimet käsissä ja kahvikuppi nokan alla.

Sähköpostihan kertoi sitten, että pääsin yhteen laajempaan TAKKin koulutukseen, johon hain aiemmin syksyllä. Koulutuskertoja on seitsemän ja ne on kaikki lähikoulutuksena, joten niin. Kiirettä pukkaa. Toisaalta, hyvä niin. Niin kauan kuin aivojaan käyttää niiden pitäisi kaiketi myös toimia. Lähikoulutuksessakin pystyy usein heiluttelemaan puikkoja, kahvikupposta nenän alle ei tosin onnistu saamaan yhtä helposti.

Jos kohta koulutussaralla on kiirusta, niin niin sitä tuppaa olemaan työmaallakin. Alkusyksystä lupauduin ottamaan jälleen opiskelijoita hoitaakseni pitkin vuotta, tällä viikolla opiskelijalla on näyttö. Ensi viikon alussa tulee sitten opiskelija kakkonen, eli aika reippaasti saa taas huolehtia perehdytyksistä, opiskelijoiden ohjaamisesta sekä kirjoitella näyttöarviointeja ja hoidella arviointikeskusteluja.

Onneksi kotosalla on rauhallista. Ulkona on palanut kynttilä jo useamman viikon, jotenkin se mielestäni kuuluu pimeään vuoden aikaan. Sohvalla taas röhnöttää torpan ”valtias” eli 7,5-vuotias koiravanhus, joka totta tosiaan kuvittelee omistavansa koko talon.

Rauhallista kotielämää värittää tosin tällä hetkellä kutomiskiire, eli joo. Villahousulankoja odotellessa on kiirus saada huppikset valmiiksi, mutta kovin tuntuu työt häiritsevän kutomista. No, eiköhän ne tämän päivän aikana valmistu, oletan ainakin.

Piirun päälle kolme kuukautta

/ Irmeli / Jätä kommentti

Pätkän verran saa lentää ja kotvan vielä odotella, mutta voi. Tulisitpa jo, helmikuu! Etenkin tällaisina kostean kalseina päivinä on ihana selailla kuvia lämmöstä ja hotellista.

Saapa nähdä, tuleeko siellä kertaakaan kaivattua saunaa. Epäilen, että ei. Sen sijaan on mielenkiintoista nähdä miten hyvin hotellin omien sivujen infoilut tapahtumista pitävät paikkansa ja vielä mielenkiintoisempaa on nähdä mitä kaikkea siellä ehtii touhuamaan.

Jo alustavasti olen suunnitellut, että ainakin sinne köysihissiin ja sitä kautta Teidelle olisi ihan PAKKO päästä. Köysihissiin ihan jo siksikin, että moinen on kokematta ja sama pätee toki Teideenkin. Atlantissa on tullut käytyä, joten mitään polttavaa tarvetta meressä polskimiseen en koe mutta hotellin altaassa voisi toki pulahtaa jos lämpöä riittää.

Hotellilla hintaan pitäisi kuulua myös hieronnat, siinäpä oiva lisuke puolisolle. Itse kuulun ihmistyyppiin, joka EI anna itseään hieroa. Jumankekka, siinähän ne paikat vasta kipeäksi tuleekin. Muutenkin iän myötä on tullut paljon immuunimmaksi vieraan ihmisen koskettelulle, oma tila on jokseenkin in ja pop ja kova juttu, joten ei. Ei kiitos mitään hierontoja.

Itselle matkoissa on yleensä tärkein osasto kokemusten lisäksi ruoka. Kunhan se puoli toimii, niin avot! Ainakaan kuvien perusteella ei pitäisi loppua kesken ja valinnan varaakin saattaisi olla. Ainakin paikallisia ryppyperunoita pitää maistaa, niistä olen kuullut ihan loputtomiin yhdeltä varalapsosista. Ehkäpä ne ovat niin täydellisiä, että pitää yrittää niitä jossain kohtaa reissun jälkeen tehdä itsekin.

Niin. Pakko kai se on myöntää, että jollekin on iskenyt pahemman luokan matkakuume!

Temusta tullutta!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Villisten valmistuttua puikot oli kovin tyhjät, joten aamulla oli pakko laitella hösseliksi ja aloittaa välityönä hupputumput. Työkaveri, toinen sellainen, kun hieman vihjaili, että hänellehän passaisi paremmin kuin hyvin samanlaiset, jotka toiselle työkaverille kiikutin joten mikäs. Aiemmin tehtyjen hupputumppujen lankoja jäi sen verran, että yhden parin niistä vielä saa tehtyä mennen tullen.

Työpäivän päälle kurvailinkin sitten marketin kautta, en suinkaan ostoksille mennäkseni, vaan noutaakseni postipaketin. Temu, se niin paljon keskustelua herättänyt laitos, sehän kilahti ensimmäisen kerran ostospaikkana itselle reilu kuukausi sitten ja vaikka en nyt kanttis olekaan, niin välillä on tullut sieltä katsottua mietinnän alla olleita kapineita.

Yksi sellainen on keittiöön nyt ilmestynyt hyllykkö, juuri se, jonka töistä päästyäni kurvailin noutamaan. Ihan hieman itseä ensin epäilytti, että mitähän siitä tulee kun kokoamaan aloittelin, mutta niin vaan siitä tuli ihan passeli keittiöön. Tarve hyllyllehän taas ilmaantui siinä kohtaa, kun puoliso keksi marketista mausteita ostaessaan että hei, ostankin samantien suurtalousmallin aromisuolapönäkän, niin ja valkosipulijauheen kans!

Koska kaappitilaa on juuri se, mikä on, niin itsellä tahtoi mennä hermot kerran jos eräänkin kun kaivelin kaapista jotain muuta maustetta. Aina sai purkaa puolet purnukoista ja puteleista edestä pois, että pääsi haluamansa emmeen ääreen joten kerran jos eräänkin katselin Temun keittiöhyllyvalikoimaa ja kas. Vihdoin ja viimein tilasin, tosin hieman kauhun sekaisin tuntein, sillä jokainen on varmasti kuullut monesti mitä kuraa sieltä usein tulee.

Tähän mennessä Temusta on tullut tilattua muutama joululahja isommille lapsille, parit tyynyt, tarroja ja ruuvimeisselisarja. Kaikki juuri sellaisia kuin niiden oletinkin olevan. Ja kas, ei tullut kuraa tälläkään kertaa, vaan vallan toimiva keittiöhylly työtasolle. Samalla kertaa tuli sitten raivattua kaikki turha ja ylimääräinen pois tasoilta, mm kahvikone sai kenkää. Sitä meillä ei ole käytetty oikeastaan yhtään enää vuosiin, joten ihan turhaan se oli tilaa viemässä.

Kellojen siirtelystä muuten vielä sananen. Ihan sama mihin suuntaan niitä veivataan ja kuinka innolla, niin kyllä se vaan on julmetun pimeää aamulla kun töihin lähtee. Pakkohan sinne on mennä, oli pimeää tai ei, joten veivailut voisi jättää sikseen. Ilokseni huomasin työmaalle ehdittyäni, että hei! Uusi työkone oli ilmestynyt odottamaan ja erinäisten asennusten jälkeen sain toimivan pelin jälleen käyttööni. Hyvä niin, aika hemmetikseen ankeaa on ollut yrittää hoidella pakollisia osia kirjallisista kuvioista milloin milläkin pöytäkoneella.

Työkone nyt ei sentään tullut Temusta, ihan taitaa olla mistä lie liisinkilaitepajasta. Toivottavasti pelittää, tokihan se aiemmin käytössä ollut oli palvellut jo useamman vuoden uskollisesti eli ehkä tämäkin tekee samoin? Joka kerta kun joutuu konetta vaihtamaan niin ainakin itsestäni tuntuu, että joutuu opettelemaan erilaisen näppituntuman koneeseen. Ehkäpä olen vain ylettömän kaavoihin kangistunut kalkkis.

Tentitty on!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Johan on lintulaudalla ja myös sen alla kuhinaa! Talviruokintahan tuli aloitettua jo pari-kolme viikkoa sitten ja hyvä niin. Myös kurre on löytänyt ruokapaikalle, lapsista kolmonen katseli sitä työreissulla poiketessaan ja tuumi, josko tuo olisi tämän kevään poikasia. Epäilen, että ei, vaan kyseessä on samainen kurrelainen, joka ruokaili lintulaudan alla jo viime talvenakin.

Ruokaa on mennyt, myönnettäköön, talitankojakin on tarjolla jo toinen. Siemenmäärät nyt ei mitkään älyttömän isot ole vielä olleet, suunnilleen kuuden päivän välein lintulaudan saa täyttää. Siinä onkin jännitystä kerrakseen, kun poika, eli lapsonen viisi, hoitelee torppaa kevättalven reissun ajan ja siinä torpan hoitelun sivussa pitäisi muistaa täyttää myös lintulauta ja kastella kukat. Hmmm…

Lääketentti meni puhtaasti läpi, jes, joten taas kelpaa! Moisesta riemastuneena otin ja kurvailin työpäivän jälkeen imurilla pitkin torppaa. Jotenkin pölypussittomuus on ihan superhyvä juttu, saattaa olla että kuvittelen, mutta itsestäni on tuntunut siltä, että uuden imurin myötä huonepölyn määräkin väheni ihan älyttömän paljon. Mahdollista, kyllä, varmaa, tuskinpa.

Imurikurvailujen, ruokailun ja iltapäiväkahvien jälkeen ennätin sitten ottaa käsittelyyn villiksetkin. Nehän valmistui oikeastaan jo pari päivää sitten, mutta niinpä niin. Paitsi, että jäin miettimään sitä vyötärön muutamalla kerroksella kohottamista, jouduin myös toteamaan, että olisi vain pitänyt uskoa omaa alkuperäistä ajatustaan eikä edes kuvitella, että yhtäkkiä olisin oppinut päättelemään silmukat tavallisella päättelytekniikalla niin löyhästi, ettei ne kiristä.

Eli kyllä. Olipahan temppu saada jalat sujahtamaan lahkeiden suista läpi. Voi prkl! Purin kummastakin lahkeesta kerroksen pois, pidensin joustinta vielä muutamalla kerroksella ja päättelin joustavasti ja johan toimii. Otin myös vyötärön käsittelyyn ja pidensin sitä ylöspäin viitisen senttiä, tein samalla vielä ylemmäs toisen nauhakujan ja nythän ne istuu kuin valettu. B

Bloggaan ohjeen parempien kuvien kanssa kunhan saan hovikuvaajani eli lapsosen neljä käymään kotosalla ja ottamaan kuvia. Nythän tyttärellä on niin kiirus, ettei tuo ole ehtinyt hetkeen edes piipahtamaan. Rescue vie aikaa ja hyvä niin, kummasti tuo on alkanut rohkeutumaankin eli on löytänyt oman äänensä ja antaa sen todellakin kuulua silloin, kun heille menee joku kylään. Muuten tuo ei turhia haukukaan, joten se hänelle suotakoon.

Tähän loppuun vielä hauska muisto parin vuoden takaiselta reissulta, tyttären tuolloin lähettämä kuva meidän omasta ikälopusta sohvanvaltaajastamme. Ei ole kaikki muumit laaksossa ei, tuskin edes kaikki inkkarit kanootissakaan.

Keskiviikon kotkotuksia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Välillä fiilistely on enemmän kuin paikallaan. Kuten sellaisina päivinä, jolloin töistä pääsee hyvissä ajoin ja fiilis kotiutuessa on loistava. Niin loistava, että kun alkaa keittiössä touhuamaan huomaa töistä hihaan tarttuneen hyvän mielen tarran päätyneen työtasolle perunakattilan viereen. Pakkohan moisen hyvän tuulen on jatkua perunoiden kuorinnan ja keittiön tasojen siivoilunkin ajan, jopa siinä määrin, että on pakko laitella kynttilä fiilistelyn määrää lisäämään.

Ruokakin osoittautuu ihan mahdottoman hyväksi, perunamuusi onnistuu nappiin eikä sille häviä pikaisesti kyhätty tomaattinen hirvipyörykkäsoosikaan. Onneksi niitä pyöryköitä tuli tehtyä reippaalla kädellä pakkaseenkin, muuten moiset pikaruokahommat pitäisi toteuttaa eineksistä, jotka toki ovat hyviä mutta eihän ne nyt hirvipyöryköitä voita millään!

Kylkeen on hyvä tuupata aamulla marketista mukaan tarttunutta hapankaalia, sitä ihan mahdottoman hyvää, joka on melkein yhtä hyvää kuin mummun tekemä, se mitä lapsena tuli lapattua joka ruoan kaverina ja välillä kun mummun silmä vältti, niin ihan vaan pelkältäänkin.

Eihän se marketin versio nyt tokikaan sitä mummun tekemää päihitä, mutta sitä nyt ei päihitä mikään. Edes itse sitä ei ole onnistunut tekemään, vaikka yrityksiä onkin ollut, sillä jokin siitä jää puuttumaan. Tietäisi vain mikä. Mummullahan ei ollut siihen mitään sen kummempaa reseptiä kirjoitettuna missään, mutta lapsuudesta muistan vallan hyvin valmistuksen.

Paljon kaalia raasteena, porkkanaa raasteena, merisuolaa, hapanleipäsiivuja, mustaherukan lehtiä ja niin. Ihan karsean paha käry, joka hallitsi mummun keittiön porstuaa vielä pitkään sen jälkeen kun varsinainen herkku oli jo valmistunut ja päätynyt pakastimeen pieniin pakastepusseihin. Yritetty on, eikä vain olla onnistuttu, joten on tyytyminen tähän liki yhtä hyvään malliin.

Ruokailun päälle on hyvä vetää happea eli juoda iltapäiväkahvit, tuijotella dokumenttia telkkarista ja heilutella pyöröpuikkoja. Villikset ehtii viittä vaille valmiiksi, vielä jää mietinnän alle pitäisikö vyötäröstä purkaa aloituskerros ja lisätä sinne vielä pari senttiä mittaa. Niinpä. Nähtäväksi jää.

Iltasella voi sitten epätoivoisesti yrittää pienentää sitä smoothiemääräänsä, se määrä kun tuli tavaksi kun poika oli vielä kotosalla. Poika kun joi myös iltapalansa lisukkeeksi lasillisen smoothieta ja nyt on tuntunut, että itse on pitänyt kiskoa sitä liki kaksin käsin aamupalana kun sitä vain tulee ihan älytön määrä sillä omalla vakiosatsilla. Melko lähelle oikeaa määrää osuttiin pienentämällä jogurtin määrää yhdellä ruokalusikallisella, kaurahiutalemäärää puolella desillä ja marjojen ja mehunkin määrää himppasen.

Tottahan sen päivän voi päättää sitten miettimällä että hittolainen hei! Se hemmetin lääkehoitotallenteen uudelleen katselu unohtui siinä fiilistelyn lomassa. Että joo. Toivottavasti mieleen jäi riittävästi juttuja tenttiä varten. No, onpahan jotain jännitettävää.

Aikaista aamua

/ Irmeli / Jätä kommentti

Päivän voi aloittaa niin monilla tavoin, minäpä aloitan sen yleensä neljän-puoli viiden aikaan kahvilla ja pillereillä eli allergia, biotiini, b-vitamiini, c-vitamiini ja sinkki on peruskauraa. Tällä kertaa aamu alkoi myös naurunremakalla, onneksi juuri tuossa kohtaa ei ollut kahvia saati pillereitä suussa.

Aika-ajoin nämä Facebookissa silmille lävähtävät Temun tuotteet ja etenkin niiden suomennokset ovat kerrassaan riemastuttavia. Kuvan vuotamisenestojuottoja olisi ollut tyrkyllä ale-hintaan, harmi ettei moisille ole juuri nyt käyttöä… Ilmeisesti nämä ovat käteviä myös autoillessa, hieman sellaisen fiiliksen kuvasta saa.

Jos kohta aamu alkoi nauraen, niin pakko se on myöntää. Kokolailla samalla kaavalla se sitten jatkuikin, töistä kotiuduttua kun ei mennyt aikaakaan kun puhelin piippaili viestin merkiksi. Viestittäjä oli nuorempi tytär ja kyllä taas oli naurussa pitelemistä, kun tyttären viestiä luki.

Tytär lähetti kuvan valkosipulipuristimesta, toki viesti alkoi tyyliin ”saatoin epähuomiossa varastaa tällaisen kapineen” ja ”epäilen, että tää on jotenkin epäkesko”. Tyttären tuntien en voinut kuin nauraa. Siellä sitä on taas säädetty shoppailemassa serkun kanssa ja nehän reissut tuppaa aina olemaan hieman sellaisia katastrofin esiasteita.

Että juu. Ikään kuin sitten siitä puuttuu jokin osa. Ja ikään kuin juu. Että sitten sinne kärryn pohjalle jäänyt ja serkku luullut jo maksetuksi ja nakannut kassiin moisen kapineen. Mitenpä ei yllätä, kysyn mä vaan. Toki kerroin tyttärelle, että valkosipulien puristamiseen on muitakin tapoja, esim tämä ISn jakama aika kätevä haarukkakikka.

Tottahan tytär sitä testasi, mutta niin. Mitä tähänkään nyt sanoisi. Valkosipuli oli pitkällisten haarukoimisten, kiroilujen, manailujen ja epäuskon hetkien jälkeen päätynyt viimeinkin murskaksi, mutta samalla tytär oli onnistunut saamaan sormeensa haavan. Voi huoks. Ja silti, ei voi kuin nauraa toisen touhulle.

Villiksetkin ovat edistyneet hyvää vauhtia nyt kun taas on ollut himpan enemmän aikaa ja energiaa. Kohta ollaan jo nilkoissa ja se on kuulkaa juhlaa se! Kirjailen ohjeen jossain sopivassa vaiheessa kunhan nyt ensin saan villikset täyteen valmiuteen.

Lievää ihmetystä aiheuttaa keväällä saatu pelargoni, miten ihmeessä se kukkii edelleen? Ja vieläpä kylmällä kuistilla. En vain ymmärrä. Lehdet siitä alkaa olla aivan kuivat, mutta niin vaan se yrittää edelleen pukata nuppua. Outoa!

Oman ihanan lisänsä päivään toi BFFn edellisen illan viesti, jonka tosin luin vasta aamulla. Että voisinko ottaa ja tarkistaa yhden hänen uuden neuleohjeensa, hänellä kun alkaa olla silmät jo ihan sikkaralla ja ajatus jumissa moisen ohjeen kanssa. Lupauduin, tottakai, ja päivällä pääsinkin töissä tulostamaan sähköpostiin kilahtaneen ohjeen.

Ohjeen mukaan tehty villatakki on muuten aivan mahtavan upea! Luin ohjeen pariin kertaan läpi, katsoin kaaviot ja ainakaan niillä parilla lukemalla en löytänyt ohjeesta mitään vikaa. Ohje ei valitettavasti ole vielä saatavilla, bestis kun on vasta aloitellut uraansa neulesuunnittelun puolella, mutta eiköhän sekin vielä hänen sivuilleen kulkeudu. Kannattaa pitää silmällä mitä kaikkea ihanaa Pieni käsityöläinen vielä saakaan aikaan!