Tuumintoja

Selvittiinhän sitä

/ Irmeli / Jätä kommentti

Pieni katsaus pikkujouluihin vielä. Onnistuihan se viimeinkin, eli bingovoitto tulla putkahti. Minähän olen innokas bingoilija, epäilenpä jopa, että sitten aikanaan kun eläkkeelle asti joudan niin minusta saattaa hyvinkin sukeutua bingomummu!

Pikkujoulujen jälkeinen päivä menikin sitten pitkälti samoissa tunnelmissa kuin koiralla, oli ihan hieman veto kateissa. Vasta iltasella jaksoin kaivella puikot esiin, eli eipä ne käsityöt oikein mihinkään edenneet. Toisaalta, onko se nyt just niin tärkeää.

Ei muuten ole vuodet veljiä keskenään, ei, 11 vuotta aikaeroa ja kas, ihan toisilla kuvioilla mennään. Melkeinhän tässä voisi kaivella ruohonleikkurin esiin, väitän mä.

Joulukalenterista putkahti Sauvin sour, sitä olen joskus muistaakseni maistanutkin ja itselleni se ei oikein kolahtanut, mutta varmasti jotkut siitä pitävät. Eli jääkaappi sai lisää täytettä, ja hyvä niin. Josko sitten joulun pyhinä pitäisi vaikka olutmaistiaiset, pyytäisi muutaman kaverin mukaan maistelemaan. Tai sitten ei.

Joulutarina sai jatkoa, mielenkiinnolla odotan mihin sen kanssa vielä päädytään. ””Kannattaa kaivaa siitä missä seisoo, sano Eskolan Antti.” ilahtuu Kepukka ja nappaa tossujensa alta tutunoloiset ruutupaperin. Nokian Panimo: Havainnot 1991 2019 ja täydennystoiveet vuodelle 2020, lukee otsikossa ja näin on Kepukka valmis hommiin.”

Täytynee koota koko tarina yhteen niteeseen kun jouluun asti pääsee, luulen mä. Loma onneksi lähenee, eikä hetkeäkään liian aikaisin, niin se on.

Huhhuijaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Itsenäisyyspäivän kunniaksi luukusta paukahti talvea kerrakseen, eli Keisarin Talviolut. Pihasta moisen vuodenajan olemassaoloa ei kyllä voisi uskoa, mutta kaipa se niin on. Oluthan sujahti näppärästi jääkaappiin, niiden aiemmin kalenterista saatujen kaveriksi ja mielessä muhii jo ajatus siitä, että enpä niitä taida sieltä edes juoda hetkeen.

Pikkujouluaika kun aiheuttaa valitettavasti hieman huonohkoa oloa, mutta kivaa toki oli näissäkin pikkujouluissa. Vielä pitäisi yhdet jaksaa, eli ne miehen kanssa kaksinkeskeiset Raskasta Joulua-versiot viikon päästä. Sittenhän ne on taputeltuna ja voi keskittyä joulujuttuihin. Jotka on muuten nekin jo hyvällä mallilla.

Joulutarinaankin saatiin kalenterista lisuketta eli: ”Ei löydy vielä panimon papereita, mutta löytyy siniristilippu. ”Lippu salkoon ja salko pystyyn!” hihkaisee Kepukka ja oikoo lipun samalla kun hieman vienosti hymyilee itseaiheutetulle mielikuvalle.” Taitaa muuten Kepukka olla hieman kaksimielinen tonttu…

Pikkujouluista huolimatta hirvenlihaa tuli tilattua viitisen kiloa lisää kummipojalta, tämä laitteli viestiä että paljonkos tätöselle menisi. Voi olla, että haku jää joulun jälkeisiin päiviin, jotenkin viikot kuluu niin sukkelaan ettei muka ehdi mitään. Tänä vuonna mennään joulukin kevennetyllä ihmismäärällä, maailma toisella laidalla reissaava poika kun ei ole kotiutumassa ennen joulua.

Päinvastoin, sanoisin. Ensi viikolla hakevat lisäaikaa maassa oleilulle, eli käytännössä poika on näillä näkymin kotiutumassa tammikuun loppupuolella. Silloinhan ollaan muuten jo melkein keväässä!

Taidan nyt kellahtaa ihan suosilla vielä kyljelleni. Kuten sanoin. Pikkujoulut verottaa. Josko jossain kohtaa tätä päivää jaksaisi ottaa kutimet vielä käteen, sukat kun alkaa olla hyvällä mallilla. Kärkeä kohti mennään ja vauhdilla, josko ne saisi vielä pääteltyäkin niin ehkäpä ne olisi jo alkuviikosta valmiit.

Vähän jotain

/ Irmeli / Jätä kommentti

Luukusta viisi putkahti Elowehnää. Vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että tällä tyypillä on jääkaappi täynnä oluita ja muita vastaavia jouluaattona. Ja niinkuin ajattelin, että no nyt paukahtaa jo peruslimpparia, no ei.

Kepukan tarinakin sai jatkoa eli ””Täällä ne pitäisi olla”, tuumii Kepukka ja penkoo tontunkorkuista paperipinkkaa. Nääs tonttumaailmassa luotetaan vain itseensä, hyvyyteen, joulupukkiin ja ruutupaperiin.”

Hain työpäivän perään vähän valoa myös keittiöön, olkkarissahan sitä jo riittämiin on. Villasukat alkaa muuten vähin erin olla yli kantapään. Tietysti unohdin töistä lähtiessä ottaa mukaan kaavion jonka olen tehnyt varteen. Matkittu se on Pinterestistä, mutta vähensin silmukkamäärää. Saapa nähdä, jos vaikka alkuviikosta saisi ne valmiiksi.

Paljon porua pöytäliinasta

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kävipä tässä päivänä eräänä, että päätin laitella keittiöön paitsi jouluverhot, myös joululiinan. Sen kuukausi pari sitten lipaston laatikossa nähneeni, samaisen, jonka olinpaikka oli kesäaikaan itselleni hieman arvoitus.

Joten tuumasta toimeen, verhoja ripustamaan, tonttuja kaivamaan ja tietysti myös sitä liinaa. Joka ei ole siellä laatikossa, jossa sen viimeksi olin nähnyt. Eipä siinä sitten kuin etsimään. Kaivelua laatikoista. Vaatehuoneesta. Eteisen kaapeista. Uudelleen lipaston laatikoista. Toisen lipaston laatikoista. Ehkäpä se olisikin salaperäisesti siirtänyt itsensä yläkertaan poikien liinavaatekaappiin?

Kaivelua poikien kaapista. Uudelleen eteisen kaapista. Ja lipaston laatikoista. Vaatehuoneesta. Alakerran liinavaatekaapista. Ja sama uusiksi. Noin parin tunnin ajan. Ja mikä oli tulos? Ei liinaa. Ei hittolainen. Voiko ihmisen muisti olla näin kerrassaan hapero, kysyn mä vaan?! Ei siinä auttanut muu kuin hyväksyä totuus ja asetella keittiöön liina, joka kuuluisi oikeasti olkkariin. Hittolainen!

No, tontut sentään oli tallella, samoin valokuusihärpäke, vai mikä nyt onkaan. Pisteeksi iin päälle asettelin vuodenajoista seonneen pelargonin keittiön pöydälle. Heikkouteni kun on se, etten mitenkään malta heittää puolikulahtaneita kasveja roskiin joten. Pelargoni nököttää nyt sitten jouluisessa pöydässä. Josta puuttuu se tietty liina. Oli suorastaan pakko tehdä ”muka-hodari” moisen suorituksen ja pettymyksen päälle.

Kalenterin uumenista putkahti tällä kertaa lonkeroa, tarkemmin Grapefruit Longdrink. Tontun seikkailutkin jatkui, kovin on tonttusilla kiiruita joulun alla. ”No hyvä, sanoisi eräskin Matti. Kepukka sukii pujopartansa, sellainen kun pitää jokaisella itseään kunnioittavalla panimohenkilöllä olla, ja lähtee etsimään kolostaan viimevuotisia muistiinpanojaan.”

Odotan muuten edelleen innolla luukkua, jonka takaa putkahtaisi jokin virvoitusjuoma. Niitäkin kun kalenterin pitäisi sisältää, mutta hiljaista on ollut. Ehkä jo seuraavan luukun takaa löytyy joku mainio limukka? Odotus palkitaan, niin se on.

Joulutarina jatkuu

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tällä kertaa putkahti kalenterista Golden Pilsner ja kas, jääkaappiin päätyi sekin. Joulutarinakin sai samalla jatkoa, eli ” ”S’on sitten taas meikämeetwurstin lähdettävä vuosittaiselle tarkastuskierrokselle.” Kepukan jokavuotinen tehtävä on näet tarkistaa, onko panimon väellä mitään sijaa joulun lahjajonossa.

Mitähän seuraavan luukun takana mahtaa olla luvassa…. No, ainakin itselle on luvassa rankkaa kutomista. Sain kuin sainkin aikaiseksi ja aloitin vihdoin ja viimein ne sukat. Kovin pitkällehän ne ei aamutuimaan ehtineet, mutta jotain sentään. Okei, myönnetään, silmukoinnit odottavat vielä vuoroaan, mutta saavat nyt toistaiseksi odotellakin.

Kesällähän kävi sellainen ikävä tapahtumasarja, että uskollinen tietokoneeni sai puolisolta vahingossa vedet niskaansa. Edellisessä koneessa oli ns ”roiskesuoja” ja sekin ennätti vuosien saatossa saada kerran jos eräänkin nesteitä niskaansa rikkoutumutta, mutta ilmeisesti uudemmassa ei moista suojaa ollut. Joten puf! Kone oli kertaheitolla mennyttä kalua.

Poika sieltä sai onneksi pelastettua erinäisen määrän kuvia ja muita tärkeitä tiedostoja talteen, mutta harmikseni huomasin uuden koneen saavuttua että jaa. Knitbird, tuo uskollinen apurini, ei suostunut siihen uuteen koneeseen latautumaan, ei niin millään. Useampaan kertaan sen perään googlailin, mutta mitä ilmeisimmin tuolloin löytämäni versiot oli jotenkin vanhoja ja sitä kautta yhteensopimattomia uuden käyttöjärjestelmän kanssa.

Vaan hip hei ja hurraa! Ihan piruuksissani testasin, josko knitbird olisi palautunut ladattavien ohjelmien valikoimaan ja siellähän se oli ja mikä parasta. Latautui tuosta vain. Jes! Nyt on koneella jälleen suunnitteluohjelma, joten huh! Sen villatakin kanssa kun olen nyt sitä hieman kaipaillut.

Löysin mieleiseni mallin Pinterestistä, mutta se on valitettavasti ohuemmalle langalle, joten en voi tehdä yhtä montaa lisäystä kaarrokkeeseen kuin kyseisessä mallissa on. Aikani ehdin pähkäillä ratkaisua ja kas. Minäpä jätän viimeisen lisäyksen tekemättä ja touhuan itse siihen sen alaosan. Alkuperäisessä mallissa alimmaiset kuviot on yhdeksällä jaollisia ja minulle kelpaa nyt vain kahdeksalla jaollinen alaosa.

Niin. Paitsi kutomista myös sitä mallin muuntelua on luvassa. Mutta siitä paremmin sitten villatakkiprojektibloggauksessa.

Etiäpäin, sanoi mummo lumessa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Jatkotarina jatkaa kulkuaan! ”Korvatunturisyntyinen, työn perässä nokialaistunut, panimotonttutittelin nimikkeellä jo muutaman vuoden työskennellyt tonttu Keppanareppana, kavereiden kesken Kepukka, naksuttaa peilin virkaa toimittavaan kruunukorkkiin.” -Jatkoa odotellessa.

Tällä kertaa kalenterista putkahti Keisarin Lager-olut, lieneekö kyseessä kehittyneempi versio eilisestä Micro Lagerista. Sekin päätyi toki sinne jääkaappiin, saapa nähdä saako niitä sieltä juotua. Minä kun en ole mikään erikoisolueiden ystävä, eikä sitä ole sen paremmin puolisokaan. No, aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Oli muuten ihan pakko touhuta töihin mukaan matkaavan smoothien lisukkeeksi tonnikalaleipä. Ruokana kun oli ohrasuurimopuuroa, joka on, en väitä, hyvää ja täyttävää, mutta yksi ongelma puurolla lounaana on. Se on tunti ja on kiljuva nälkä uudemman kerran. Joten aamupala vähän tuhdimmalla kaavalla, niin jo vain pääsi kotiin asti ilman nälkäkuolemaa.

Villatakkiprojektikin on, hupsista vaan, edennyt vaikka ei pitänyt. Teen siitä omia bloggauksiaan vähin erin kun ennätän. Ipan tumpuista toinen pari odottaa silmukointia, samoissa kantimissa on ne Tapparan sukat. Niin ja ne Arsenalit. No. Ne ei ole ennättäneet edes puikoille vielä. Ehkäpä se pitää ottaa vielä tällä viikolla itseään niskasta kiinni ja laitella ne aluilleen.

Joulua kohti

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kalenterin ensimmäinen luukku on avattu, hyvä mä! Sieltähän putkahti Micro Ipa ja mikä hauskinta, pieni tarinan pätkä tontun elämästä: ”Hohhoijaa”, kuuluu haukotus jostain nokialaisen panimon lähimaastosta. Kuurainen lehtikasa liikahtaa juuri ja juuri silmällä nähden, kun maan uumenissa majaansa pitelevä tonttu heräilee horroksestaan.

Tästä tulee selvästikin jatkotarina, jännityksellä odotan seuraavaa osaa. Micro Ipa päätyi jääkaappiin, eipä sitä nyt ihan kehtaa ennen työmaalle siirtymistä kiskaista moista kitusiinsa.

Torppa oli hauskasti tyhjentynyt työpäivän aikana; tytär oli hakenut kaikki laatikkonsa, tuolinsa, tuulettimensa ja erinäisen määrän muuta tavaraa jo aamupäivästä. Soittelin iltapäivästä ja vielä oli edessä tv-tason haku, niin ja koiran.

Viime viikon tonttuasua esitellyt koira oli muuttunut nyt parissa päivässä sammakkoprinssiksi, jotenkin minä odotin sille ilmestyneen sarvet muutaman päivän aikana.

Olen tässä yrittänyt pidätellä itseäni kurissa kutimien suhteen, aivan älyttömän paljonhan ne houkuttaa ne Vikingin alpakkalangat, etenkin kun tilatut puikotkin saapui loppuviikosta. Mutta ei. Nyt on pakko yrittää olla vahvana, sillä jonossa on niiden silmukoitavien lisäksi myös yhdet ihan kudottavat sukat, tällä kertaa Arsenalin.

Aika huonosti on löytynyt kuvia moisista sukista, ja nekin on olleet hieman jaa-a, enpä nyt tiedä näköisiä. Päädyinkin nyt siihen, että kudon punaiset sukat ja joustimet ja kantapää tulee valkoisella. Kuvioinnithan pitäisi kaiketi tehdä sekä valkoisella että keltaisella, mutta luulenpa että niistä tulee vain valkoiset. Huoks.

Ja kohti uutta viikkoa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Koko huusholli on varsinainen kaaos tällä hetkellä. Tyttären tavaroita on siellä täällä, kuistilla, yläkerrassa, eteisessä, olkkarissa ja jopa keittiössä. Huoks.

Pakko myöntää, että ihan hieman ihmetyttää aiemman vuokranantajan toimintatapa. Ei, missään nimessä ei minkäänlaisia myönnytyksiä missään kohtaa, kämppä tyhjäksi viimeisen vuokrapäivän kello kahteentoista mennessä tai maksat koko kuukauden vuokran kerralla.

Ehkä jollain tapaa eniten ihmetytti tapa, jolla tytärtä lähestyttiin kerran toisensa jälkeen vuokranantajan taholta. Saattaisin jopa ymmärtää, jos kyseessä olisi yksityinen vuokranantaja, mutta kun kyseessä on iso yritys jolla on asuntoja tyhjänä samassa talossa niin yhteydenotot liittyen ”asunnon näyttöön” uudelle vuokralaiselle pisti hieman ihmettelemään.

Tytär sanoi kerran toisensa jälkeen, että ei, asuntoa ei näytetä kenellekään ellei hän ole kotona, edelleen asunnossa on rescue-koira. Ja silti. Soitto toisensa perään. Että jos näytettäisiin. Ei. No, onneksi tytär on palauttanut avaimet, olkoonkin, että äidin pirtti on kaaoksen vallassa. Kohtahan sitä pääsee jo ihailemaan neitosen uutta asuntoa. Ihmettelen toki sitäkin, että miten hitokseen paljon ihminen voi vuodessa kerätä tavaraa?

Sitä todellakin on. Ehkä järkevintä on vain sulkea silmänsä. Niin se on.

Varastotilakos se siinä

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kylmä kuisti on talvisin varsin oiva lisäjääkaappi, siis silloin kun ei ihan paukkupakkasilla olla. Lisäksihän kuisti toimii kummasti talviaikaan varastotilana, perinteinen joulutervehdys saapui paikalle ja mihin se sitten olisi päätynyt muualle, ellei kylmälle kuistille. Eipä tarvitse hetkeen paperia marketista roudata, ei.

Nyt kuistille päätyi lisäksi erinäinen määrä pahvilaatikoita, tytär nro 2 kun muuttaa alkuviikosta hieman isompaan ja lähempänä sijaitsevaan asuntoon. Äidin kuistillehan ne pakatut kapineet on helppo äidin kiikuttaa työmatkan lomassa.

Samaisella työmatkalla tuli käytyä katsastamassa autokin ja ou jes, vaikka vakkarikatsastusasema onkin aina ollut ihan huippu, niin nyt se kyllä pisti ihan parastaan! Kahvi oli mainiota, auto meni katsastuksesta läpi, tämän nyt arvasinkin, mutta enpä ole ennen tällaista palvelua saanut, että nuori katsuri kertoo auton avaimia tuodessaan lisänneensä ilmaa renkaisiin ”kun ne oli vähän tyhjät”.

Mahtavaa! Taas voi kurvailla vuoden ihan huoletta ja hei, vaihteeksi katsastin auton jopa oikeaan aikaan! Viimeiset pari kertaa on menneet no, hieman pitkiksi, hups. Ekalla kerralla taisi mennä ihan peräti kuukauden ( urvelo minä!!! ) ja viime vuonna olin niin muka oikeaan aikaan viemässä ja pah. Viikon myöhässä.

No, nyt osuin oikeaan aikaan, hyvä mä!

Vähän kun löyhässä hirressä

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kyllä se vaan niin on, että jos vähänkään seuraa päivän politiikkaa, niin johan siinä iskee fiilis siitä, että löyhässä hirressä tässä roikutaan. Kuvan majavaparka sopii hyvin kuvaamaan olotilaa, tokikaan majavaa ei tullut kuvaan aseteltua, sen puolen hoiteli torpan pahatapainen, itsepäinen ja ehdottoman jokapaikkaanmukaan-tyyppi.

Majava päätyi oksanhankaan roikkumaan ihan vaan siksi, että isäntä lähti pihahommiin ja palautti hetken pahatapaisen rähnäämistä kuunneltuaan tämän takaisin sisälle. Eihän se sellainen nyt sovi, jotenkin sitä mieltä oli osoitettava, joten mikäs. Majava hirsikiikkuun (oksanhankaan siis) roikkumaan ja se on siinä.

Temun outo tuote taas sopii noin yleensä ottaen kuvaamaan koko päivän politiikan tasoa. Peräsuolen lihasvalmistajalla on takuulla kohta monilla käyttöä, sillä tätä menoa sitä luonnollista käyttöä peräsuolelle on harvoilla. En vain jaksa ymmärtää, miten on mahdollista että samaan aikaan kiristetään rahahanoja köyhimmiltä ja annetaan lisää niille, joilla jo on.

Politiikka sikseen, siitä saa vain päänsäryn itselleen. Ehkä se olisi parasta yrittää opetella toimimaan kuin yksi parhaista kavereista. Ei vain seuraisi yhtään mitään mediaa, ei uutisia, ei tapahtumia, eikä vallankaan politiikkaa. Niistä kun tulee niin kovin surulliseksi, näin kuulin.

Pakko myöntää, minusta ei moiseen tietämättömyyteen olisi, Niin se on.