Hohoo! Valmistuihan ne! Aamulla tein viimeiset silmukoinnit ja laitoin sukat hetkeksi likoamaan pyykkietikalla ryydytettyyn veteen. Sukat saivat kuivaa rauhassa ja kas, tulihan niistä vallan upeat! Ohje sukkiin ilmestyy blogiin jossain kohtaa, todnäk joulun aikaan kun aikaa on paremmin touhuilla.
Nyt puikoilla jatkaa heiluntaansa kaksi keskeneräistä projektia eli villahousut ja villatakki. Ilmoitin töissäkin jo, että ihan hetkeen EN tee yhtäkään ns tilaustyötä. Välillä pitää saada pyhittää puikot ihan vain omille tekemisilleen ja omille ajatuksilleen.
Sain aivan mielettömän upeita uutisiakin, BFF oli paitsi saanut pitkän pitkän kotoilun päälle mahdollisuuden työkokeilujaksoon juuri omassa unelmapaikassaan eikä siinä edes kaikki. Lisäksi häneltä oli kysytty ihan toiselta taholta josko hän tahtoisi alkaa tehdä neulesuunnittelua yhdelle lankamerkille. JES! Olen niin kertakaikkisen onnellinen ja tyytyväinen BFFn puolesta.
Kalenterista putkahti Mosaic Ipa, mielenkiintoista. Limppari numero kakkosta ei ole edelleenkään näkynyt, onkohan kaikkien limusten aika vasta jouluna? Tontun reissu jatkuu, eli ”Astiointiosastolla on hiljaista. ”Eipä ole vielä väki ehtinyt pikkujouluista töihinsä”, huomaa Kepukka ”Ja raporttinikin on kovin heppoinen, pitääpä keksiä keppoinen HUPS ”Nytpäs otti ohrainen.””
Kuin heikkopäisenä tuli koko vapaa-aika silmukoitua, mutta ei. Eipä ne silmukoinnit yhden päivän aikana valmistuneet, vaikka niin olin ajatellut. No, montaa silmukointikerrosta ei onneksi jäänyt hoitamatta, joten huh. Tänään ne viimeinkin valmistuu. Ja syytä onkin. Olen laskenut aikatauluni sen mukaisesti, että ennen joulua ei ennätä enää minkäänlaisia tilaustöitä hoidella
Amarylliksen kukinto antaa edelleen odottaa räjähdyshetkeä, nyt näyttäisi että yhdestä varresta olisi tulossa viisi kukkaa. Ehkä siellä jossain piilottelee vielä kuudeskin, mene ja tiedä. Kasvissa on myös toinen kukkavana, mutta siinä ei näy vielä pienintäkään avautumisen aikomusta.
Mies oli kokkaillut varsin mainiota soosia pastan seuraksi, niin perusversiota kuin olla voi, eli eipä siinä ollut mitään ihmeempää, mutta maku oli mainio. Kaupan lihapyörykät ovat varsin hyvä pelastus tällaisilla kiireviikoilla. Tomaattimurskaa, riittävästi mausteita ja pyörykät sekaan ja kas, siinä se. Jokin salainen mausteosa miehellä taitaa tosin olla, itse kun en soosista ihan sellaista saa.
Kalenterista tuli Big Apple-siideri. Maistettaviin sekin päätyy vaikka en erityisemmin pidäkään siideristä, Tonttu jatkoi joulukiiruitaan panimon suunnalla kutakuinkin tähän malliin: ”Tärkeintä on, ettei ote liaanista pääse lipsumaan sano Tartsani”, lohkaisee Kepukka ja naurahtaa huojentuneena onnistuneesta laskeutumisesta. ”Ei huomautettavaa, piste käymiselle”, kuittaa Kepukka ja jatkaa matkaa.”
Työmaalla riehuu tauti jos toinenkin, ja jonkinlaista taudin hautomista sitä taitaa itselläkin olla meneillään. Viikonloppuna istuin osan ajasta kotosalla toppahaalari päällä, sisäinen jäätymätila oli käsittämätön. Onneksi jaksoin silti keikkailun, mutta sukat eivät edenneet kuin muutaman hassun kerroksen sunnuntaina.
Hieman kahden vaiheilla olin vielä seuraavana aamuna, että näinköhän sitä ollaan ihan työkunnossa. Niiskutusta, köhimistä ja sisäistä palelua. Mittarissa ei näkynyt mitään hälyttäviä lukemia, joten suuntasin töihin normaaliin tapaan. Ihan täydessä terässä en töissä ollut, mutta vanhalla kaavalla ja tottumuksella sekin meni.
Työpäivän jälkeen sain viimein kudottua sukat loppuun, lankojen päättely ja silmukointi odottaa vielä vuoroaan. Kaavio on onneksi tulostettuna, joten ehkäpä ne vielä tämän päivän aikana valmistuu. Oma olotila on kyllä edelleen vähän sinne ja tonne, mutta eiköhän se taas tästä. Amarylliksen nuppu antaa edelleen odottaa räjähdystä, josko huomenna?
Joulukalenterista löytyi tällä kertaa Micro Lager, mielenkiinnolla odotan koska sitä vuorostaan maistelisi. Tontun seikkailut jatkui Panimon suunnalla: ”Köykäisesti, joskin uhkarohkeasti Kepukka kiitää painetankkien ja pesukeskuksen läpivempauttaen itsensä punaisella letkulla kohti katon rajaa aina kahdeksaan metriin, käymistankin katolle.”
Ei ole muuten enää montaa aamua tarinaa jäljellä, kalenterin painokin alkaa olla vähitellen itselle varsin miellyttävä.
Siinä määrin oli takki tyhjä kotiuduttua, etten jaksanut kummoisia kertoa Raskasta Joulua-keikasta edes aamutuimaan. Kuten kuvista näkyy, tupa oli todella täynnä ja kuten aiemmin sanoinkin, keikka oli mahtava, tunnelma ylettömän hyvä, järjestelyt täysin kohdillaan ja ruoka. Taivaallista!
Ihan hieman hirvitti alkupala, sehän oli punajuurigraavattua siikaa ja minä ja raaka kalahan emme tule keskenämme toimeen. Söin sen silti ja hei, sehän oli hyvää! Stefan´s Steakhousen pihvi oli juuri sitä mitä oletinkin, eli kerrassaan suussa sulavaa mallistoa. Ja lisukkeet. OMG! Todellakin suosittelen kyseistä ruokaravintolaa, jos herkkuja haluaa.
Kalenterista löytyi tällä kertaa Pilsiä, uusi tuttavuus sekin. Kepukka jatkaa touhujaan omalla tyylillään, eli: ”Keittämöön päästyään Kepukka vilkaisee ympärilleen, toteaa aamuvuorolaisten olevan virkeinä ja pirteinä sekä puuhakkaina. ”Kyvykkään oloisia janttereita”, kirjaa Kepukka huomiolistaansa ja jatkaa matkaa.”
Pakko oli muuten näpätä vielä uusi kuva amarylliksestä, nuppu kun tuntuu vain turpoavan ja turpoavan ja värikin alkaa selvitä, mutta hei. Kai se nyt voisi paukahtaa jo auki?
Kun mamma ihastelee uusimman tulokkaan nuppua on siihen sanottavansa vahdillakin. Mitenkähän tässä malttaa odottaa nupun tuotoksia, mitä ilmeisimmin punaista on tiedossa mutta millaista noin ikäänkuin käytännössä?
Eilen nautittu Raskasta joulua-konsertti oli kerrassaan mainio! VIP-pakettiin kuuluneissa ruoissakaan ei ollut mitään valittamista, hyvin ne maistui. Tietysti jälkitautina iskee väsymys, ei tällä iällä enää suoriudu edes puolille öin valvomisesta ilman että alkaa silmät lupsaamaan ja seuraava päivä on pelkkiä haukotuksia täynnä.
Menee se ehkä näinkin, yksi pyhäpäivä. Ennätin onneksi saamaan valmiiksi miehen tumput ennen konserttia, niissä se työmaa oli. Mikähän siinäkin on, että Tappara-logon silmukointi ei ole alkuunkaan niin kuormittavaa ja väsyttävää kuin Ipan? Onneksi Arsenalin sukat pääsee ehkä tänään silmukointivalmiuteen, luulenpa ettei niidenkään silmukointi ole kovinkaan raskasta.
Kalenterikin tuli avattua ja sieltähän paukahti paikalle tällä kertaa Neipaa. Panimon sivut kertoo kyseisestä oluesta näin: ”vahva suodattamaton ja pastöroimaton, aidosti käsityönä pantu olut. Sopii vaativaan olutmakuun. Aromikas pintahiivaolut. Oluesta löytyy hedelmäisyyttä vehnästä ja lempeyttä kaurasta. Humaloina käytetyt Sultana ja Citra antavat miellyttävän rungon ja maltillisen neipamaisen tunteen”. Nyt jäin kyllä miettimään, että millainen mahtaa olla neipamainen tunne?
Tontun seikkailut Panimolla saivat jatkoa: ””Keittämön ja kellarin pojat, nehän ovat vuorokauden ympäri hommissa. Sinne siis. Caramel, Luomu, Munich..” lukee Kepukka hyppiessään mallassäkiltä toiselle matkalla keittämölle. ”Onhan noita, ja hyvässä järjestyksessä. Piste mallasvarastolle.””
Mitä ilmeisimmin nämä merkittävät Sultana ja Citrakin ovat sieltä, mallasvarastolta. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä Kepukalle seuraavaksi osuu kohdalle.
Hieman heikossahan tuo luonnonvalo on viime viikkoina ollut, mutta eipä hätää. Aina on olemassa kausivalot ja kynttilät. Tämän joulun alla taisin seota sitten ihan lopullisesti, siinä kauppareissulla kun tuli napattua matkaan elämäni ensimmäinen amaryllis. Kyllä. Kun se hiton kesäkukka, pelargonikaan, ei ole vielä ymmärtänyt lopettaa kukkimistaan, niin kas.
Eiköhän tämä sitten hanki tuollaisen ikuisuusprojektin, ainakin hoito-ohjeita netistä kaivellessa tuli sellainen kuva, että tätähän voisi halutessaan kukittaa vuosi toisensa jälkeen. Jaa-a. Saapa nähdä saanko aikaiseksi. Ja ennenkaikkea, onko tämäkään rehu yhteistyökykyinen. Nähtäväksi jää.
Hieman on tässä nyt kiirettä pukannut, sillä tiedossahan on se kaksinkeskeinen pikkujoulu eli Raskasta joulua-konsertti. Kiirushan taas johtuu siitä, että hiphei ja hurraa. Miehelle pitäisi saada ne hiton ipa-tumput valmiiksi ennen sitä. Eli silmukointia tiedossa, kaksin käsin melkein. Peukalot nyt kudoin sentään jo valmiiksi, jotain se on sekin.
Joulukalenterista putkahti tummaa olutta tölkki, Keisari Darkia. Mitä ilmeisimmin tölkkiä on uusittu, sillä ihan vastaavaa kuvaa ei Panimon sivuilta löydy vaikka samasta oluesta kaiketikin kyse. Tämän saa mies ottaa jossain vaiheessa hoitaakseen, hän kun silloin tällöin saattaa saunajuomaksi valita nimenomaan tumman oluen. Itse en moisesta perusta.
Välillä päivät on olevinaan ainakin jonkinlaista matalalentoa. Vauhdikasta ruokahuoltoilua työpäivän perään, sen jälkeen vauhdikasta juoksentelua pisteestä a pisteeseen b ja sitä kautta pisteeseen c. Onneksi loma lähenee vauhdilla, sillä takki alkaa olla ihan hieman tyhjä.
Nuorimmainen tahtoi hankkia uuden pelikoneen tiensä päähän tulleen tilalle, Nintendo Switch oli toiminut uskollisesti vuosikausia ja kas. Yhtäkkiä se ei enää toiminutkaan. Maailman toisella laidalla reissaava poika epäili syyksi kuollutta akkua, sen vaihto nyt ei ole kuulemma kummoinen homma kunhan hän palaa.
Nyt kun alkaa näyttää vahvasti siltä, ettei poikanen palaa ennen tammikuun loppupuolta alkoi nuorimmaisen maltti loppua. Niinpä matkasimme elektroniikkaparatiisiin ja nuorimmainen osti vanhan uskollisen tilalle uuden, toivottavasti edes puoliksi yhtä uskollisen Switch kakkosen.
Kalenterin muistin sentään avata, nyt vuorossa oli lonkeroa ja tarkemmin ananas-sellaista. Pineapple Long Drinkiä on tullut maistettua Hartwallin versiona eikä se todellakaan ole makuuni, joten saattaapi olla että tämän tölkin paikka tulee olemaan pitkään jääkaapissa.
Tonttu jatkoi omia reissujaan, mitenkäs muutenkaan eli: ”Sattuma suosii asialleen omistautunutta (vanha kaurismäkeläinen sanonta), sillä tuurilla Kepukka säästää ensi yrittämällä nenänsä kolhuilta ja pääsee vinskiloitsulla sisään.” Mielenkiintoista. Jatkoa odotellessa.
No niin niin niin. Tiedetään. Ne sukat, ne tumput, ne silmukoinnit, ne vähän kaikki. Mutta niin. Minkä sille nyt sitten tekee, kun tämä nyt vain vie niin mukanaan tässä kohtaa. Okei, onhan ne sukat melkein jo valmiit, olen aamuisin ja tauoilla töissä niitä kutonut, mutta siinä se suunnilleen on ollutkin. Kotona aika on kulunut kummasti tämän parissa. Siis se kutomiselle liiennyt aika.
Ja sitä ei ihan mahdottomia ole ollut, ei! On ollut kuulkaa ruoanlaittoa (mieskin aamuvuorossa, eli sapuskavastuu pääosin allekirjoittaneella), on ollut marketissa käymistä, on ollut siivoilua, on ollut verkkopankkipalaveria ja niin. Ihan älytöntä touhua, eli partakoneen toiminnan (toimimattomuuden) ihmettelyä.
Joka muuten nieli yllättävän ison osan päivästä. Kun ei se nuorimmainen vaan oikein ikinään saa suutaan auki, ei kunnolla edes kysyttäessä. Nyt kun parrankasvu on alkanut tällä ihan tosissaan aiempien vain haituva-asteisten kavereiden jälkeen on meitä vanhempia hieman ihmetyttänyt, että miksi se parta vain kasvaa vaikka lapsella on uudenkarhea partakonekin.
Oletimme jo, että ajatuksena on kasvattaa samankaltainen parta mikä pojalla nro 2 on, sellainen mallia ”tulevaisuus joulupukkina”. Tästä kysyimmekin kerran jos eräänkin, oikein mitään vastausta asiaan ei tokikaan saatu. Olipa mies kysynyt siitäkin, että toimiiko se partakone ja että apua on kyllä tarjolla, jos jokin siinä ajelussa mietityttää. Ei vastausta.
Aamulla poika sitten yhtäkkiä tuijotti oven suussa sillä ilmeellä, josta äiti tietää heti, että jotain ilmoitettavaa/kysyttävää/sanottavaa nyt olisi. Ja olihan tällä. Että kun häntä nyt epäilyttää, ettei se kone toimi. Kun se ei leikkaa. Ahas. Ilmanko se parta oli saanut kasvaa viikkotolkulla. Joten äitihän siinä aamulla ihmetteli sen kapineen mielenliikkeitä ja sielunelämää. Googletteli käyttöohjeita, vianetsintöjä ja vaikkas mitä.
Lopputulema. Ei leikkaa. Toimii kyllä, mutta ei se mitään leikkaa. Työpäivän päätteeksi sitä sitten ihmetteli jo mieskin, joka totesi saman. Ei leikkaa. Lopulta kapine päädyttiin purkamaan teräosastoltaan liki alkutekijöihinsä, että josko ne terät vaikka oli loppu siellä sisuksissa. Ja kappas kummaa niin! Siinä kapineessahan oli sinisiä muovirinkuloita siellä teräosastolla jotka olisi kaiketi pitänyt alunperinkin poistaa.
Just. Käyttöohjeessa ei moisista tietenkään ollut mitään mainintaa. Ihmetystä herättää myös se, että miten ihmeessä poika on saanut mitään sillä aiemmin poistettua vai onko ne haivenet sitten vain asettuneet niin ihonmyötäisesti hinkatessa, ettei niitä ole muka näkynyt. Mene ja tiedä, nyt on nuorimmainen joka tapauksessa partavapaa.
Joulukalenteri putkautti ulos tällä kertaa Amberin. Nyt on pakko myöntää, että tätä on ihan PAKKO maistaa jossain lähitulevaisuudessa, minä kun olen hapankaalin vannoutunut ystävä ja hapankaalin kaverina tämä Panimon sivujen mukaan toimii mainiosti!
Tonttukin jatkoi seikkailujaan, tällä kertaa touhut oli hieman kyseenalaisia eli: ”Kepukka raapii harventunutta hiuskuontaloaan ja miettii: ”Mites se maailmanlopun vintiö, koko kylän Vinski sen teki? Oliko se seiniä päin vai päin seiniä? No, tuurilla, jos ei taidolla”, tuumaa tonttu ja polkaisee kohti ovea.”
Eikö se otsikko nyt sanonut jo kaiken? Siis miten voi olla ihminen NIIIIIIN puusilmä, kysyn mä vaan? Sain tosiaan jaettua silmukat hihoihin ja selkä- sekä etuosaan ja niin vain paukuttelin innoissani menemään. Hieman siinä alkoi muutaman kerroksen jälkeen tuntumaan siltä, että ei. Nyt tää ei mee ihan oikein. Sovitin päällekin ja joo. Ei ehkä, mut ehkä joo.
Päädyin siis jatkamaan kutomista vielä muutaman kerroksen, kunnes totesin, että ei hemmetti. Joku tässä nyt mättää ja pahasti. Uusi sovittelu ja tadaa! Ihan hanurilleenhan se jako oli mennyt, vaikka muka niin tarkkaan olin silmukat jakanut. Olin sitten jotenkin onnistunut jakamaan takaosalle 16 silmukkaa enemmän kuin etuosalle, eli ei ihme, että etuosa ei oikein istunut. Huoks.
Eipä siinä. Kymmenen kerrosta tiukkaa purkamista ja nyt olisi silmukoiden jako uudemman kerran edessä. Yllättävän helposti se purkaminen kävi, vaikka olinkin varma, että saan vähintään harmaita hiuksia sillä lankahan on aika haituvaista.
Liekö sitten syynä juuri tämä purkuvimmailu ja siihen yhdistetty pikainen sapuskan laittelu, että hupsis hei, melkein unohtui joulukalenterinkin avaaminen. No, muistin sen siinä samassa kun asettelin Marry me-kanaa uuniin ja sieltähän putkahti Mexican Lageria. Muistini väittää, että olen tätäkin maistanut, mutta ihan satavarmaksi en osaa sanoa.
Tontun seikkailut jatkui vuorostaan näin: ”Koska tonttuaskel on varsin vetävä, saapuu Kepukka panimon pääovelle siinä aamu kuuden haminoilla. ”Myymälä avataan klo 12″, lukee Kepukka ovesta ja pohtii, mikä nyt neuvoksi. Sisälle on päästävä, työ odottaa tekijäänsä.”
BTW, Marry me-kanaan olisi kaivattu ehdottomasti Parmesan-raastetta, mutta sitäpä ei jääkaapissa ollut vaikka muita emmeitä olikin. Kokeilinpa siis korvata kyseisen raasteen Cheddar-raasteella, ihan toimiva ratkaisu sekin vaikka myönnän. Parmesan olisi toiminut paremmin!
Tulihan se sieltä, vaikka aikaa siinä menikin eli limua! Maistamatta sekin vielä on, kuten muukin kalenterin sisältö, mutta ehtiihän sen. Amazing Ananas kuulostaa kieltämättä varsin hyvältä ja toivottavasti se sitä onkin, kunhan pääsen maistamaan. Tosin en erityisemmin pidä limuista, mutta pakko se on silti itse maistaa.
Tonttunen jatkaa myös touhujaan siellä panimolla, tällä kertaa Kepukka kertoilee näin: ”Jean Sibeliuksen päivän tunnelmissa Kepukka lähtee Valse Tristeä vihellellen taipaleelle, joka silmämääräisesti mitaten on tonttumetreissä 250 kilometriä, keskikokoisen ihmisen mitoissa 25 metriä, laiskiaisen kolme tuntia ja 15 minuuttia.”
Sain kuin sainkin kaiveltua puikot jälleen kunnolla käpäliini, tosin en niiden villasukkien osalta enkä edes silmukointeihin panostanut. Sen sijaan pidin pitkällisen tuumintatuokion miettiäkseni miten jatkaisin villatakkia, paitsi että jouduin aiemmin miettimään kuvioiden takia lisäilyt niin mietintään meni myös kaarrokeosan pituus.
Kyseisen mietinnän aloitin jo perjantaina, mutta jotenkin aivot nitkahti täysin jumiin eikä ajatus kulkenut vaan annapa olla. Heti kun arkeen päästiin niin aamutuimaan homma oli selvä kuin pläkki. Käytinkin aamun aikaiset hetket piirtäen uusiksi kaarrokeosan jatkoa, sitä osaa joka tulee kulkemaan myös hihojen yläosassa.
Työpäivän päälle en tietenkään osannut ottaa niitä muita käsillä olevia hommia esiin vaan niin. Pakkohan se oli saada jatkaa villatakkia ainakin siihen asti kun saa hihojen silmukat erotettua. No, nyt hihat ovat erotettuina ja homma on ehkä, toivottavasti helppoa kuin heinänteko tämän jälkeen. Ehkä.
Nojatuolin uumenista 