Maailman matkaaja on edennyt Osloon, eli ihan kohta tuo on täällä ja se jos joku on ihanaa! Ihanaa on toki odottaa omaakin lomaa, jo ajatuskin siitä, ettei tarvitse kiskoa toppavaatteita päälleen tai rapsutella auton tuulilasia pakkasessa piristää kummasti.
Viikonloppu meni mainiosti, saunaa, kutimia, Valioliigaa ja ihan perusolemista. Tytär pyörähti syömässä, poika haki auton lainaan noutaakseen maailman matkaajan kentältä ja siinä se sitten olikin. Aloitin yllättäen uudet tumputkin, tällä kertaa oman suosikkijoukkueen, Tapparan, väreissä. Hieman houkuttelisi kutoa itselle Arsenalin sukat, mutta katsoo nyt saanko aikaiseksi.
Vasen käsi ei pidä käsitöistä, se on nyt käynyt valitettavan hyvin selväksi. Olin joululoman kokolailla kutomatta ja ranne alkoi olla kunnossa, mutta joululoman päätyttyä päättyi myös kutomattomuus ja kappas. Ranne on ihan julmetun kipeä eikä kestä tiettyjä liikkeitä tai nostoja yhtään. Ankeaa on moinen, sanon mä.
Tyttären tytär yökyläili ja sehän se kuulkaa oli varsin hauskaa. Kymppivuotiaan kanssa oleminen on jo aivan erilaista kuin pikkunatiaisten, itse toimittaa oikeastaan eväiden hoitopuuhia, neidillä kun on ihan omat kuviot joita haluaa mummilassa tehdä. Yksi niistä on koiran rapsuttelu, toinen jäiden syöminen ja koiralle syöttäminen ja kolmas niinkin simppeli kuin piirtely.
Toki yksi tärkeä osa on pelisessio enon ja tädin kanssa, se hoidetaan joka kerta, ja tietystikin myös omaan ”kammariin” kamojen levittely. Pientä murinaa neidissä aiheutti toki muorin vaatimus siitä, että ennen kuin touhutaan mitään muuta hoidetaan läksyt pois alta. Neiti oli sitä mieltä, että ne voi jättää kotona tehtäväksi, muori nyt kuitenkin voitti mielipidekilpailun ja niin vain neitonen ne touhusi muorin valvovan silmän alla.
Kolmannet Ipatkin siinä valmistui ilta- ja aamupuhteina, Eiköhän Ipat nyt ole hetkeksi niin nähdyt, vaikka myönnän että värinvaihto vihreäksi oli hyvinkin piristävää. Ilveksen logon silmukointi vain on ihan totaalisen täydellisen hanurista, muutenhan se on ihan ok mutta kun pitää aina vielä mustalla tehdä korostuksia silmukoidun keltaisen päälle. Yäk.
Nuorimmainen hääräili aamutuimaan keittiössä omiaan, kuuntelin kaapin ovien kolinaa ja outoja ääniä aikani ja lopulta päädyin kurkkaamaan mitä tuo touhusi. Syksyllä Vapriikista pojalle ostamani termospullo pääsi vihdoin käyttöön, hän kun oli päättänyt täytellä sen kuumalla kaakaolla minkä sekoitteli ensin tuopissa valmiiksi. Onneksi kurkkasin, veikkaan että suurin osa kaakaosta olisi päätynyt lavuaariin, sillä eihän poika ollut mitenkään tietoinen siitä miten juoman saa tratin avulla helposti pulloon.
Aivan pian on muuten maanantai ja sehän tarkoittaa sitä, että maailman matkaaja saapuu kotiin! Yksi pojista hänet nyt sitten noutaa Helsinki-Vantaalta ja oletusarvoisesti lapsonen on kotona kun palaan työmaalta. Olen muuten onnistunut pitämään edelleen seuraavan viikon tyhjänä, huh! Jotenkin tämä kulunut viikko vei mehut ihan totaalisesti ja vaikutti jo uniinkin.
Kovasti on tullut seikkailtua mitä oudoimmissa paikoissa tällä viikolla ja kas, onpa sitä tullut ammuskeltua zombejakin kiväärillä yhdessä unessa. Liekö unien vauhdikkuus sitten aiheuttanut sen, että unimäärät on jääneet kovin onnettomiksi, aamukahvit puoli kolmelta on ehkä hieman turhan aikaisin enkä nyt kovin paljon arvosta vapaapäivänä neljältä aamukahvitteluakaan. Huoks.
Niinhän siinä nyt kävi, että vaihtoehdot kävivät kovin vähiin ja ainoa vaihtoehto oli uuden hankinta. Kolmisen vuotta sitten hankin ensimmäisen ihan kunnon blenderin itselleni ja sehän oli Elecroluxin Create 3. Vallan hyvä kapine juuri siihen käyttöön, mihin sen hankinkin eli smoothien tekemiseen, oikeastaan ainoa miinus oli jäisten mansikoiden murskaantuminen, smoothieen kun tuppasi aina jäämään muutama sattuma sekaan.
Hyvin tuo silti palveli, kunnes muutama kuukausi takaperin huomasin että kappas. Sehän vuotaa. Vuodon syykin selvisi, teräosan alapuolinen muovirinkula oli haljennut yhdestä kohtaa tiivisteen alta ja tokihan sieltä sitten aina nesteitä valui pihalle. Sikälihän tuo ei käyttöä haitannut, ettei se vuoto nyt mitään megalomaanista ollut, mutta ärsyttämään se vähitellen kävi ja lisäksi vuodon määrä lisääntyi pikkuhiljaa.
Vähin erin olin jo varma, että jossain kohtaa koko kapine kosahtaa, sillä sinne varsinaiseen sekoittajaanhan se neste ensin valui ennen kuin ehti läpi pöydälle asti. Koska kapine muuten on ollut mainio panostinkin aikaa ja vaivaa varaosan etsintään. Eipä siihen näköjään varaosana ole moista rinkulaa saatavana, kokolailla kaikkia muita osia on kyllä saatavilla.
Lopulta päädyin siihen, että kaipa se on pakko hankkia uusi blenderi ja tutkinkin eri vaihtoehtoja ja arvosteluja vähän sieltä täältä. Arvostelujen perusteella päädyin Wilfan laitteeseen ja tarkemmin ottaen XPLODEen. Hintakaan ei ollut mikään älytön, joten mikäs. Aamulla töihin siirtyessä piipahdin paikallisessa sittarissa kurkkaamassa, josko heidän hyllystään laitetta olisi saatavilla. No, eipä ollut.
Töistä palaillessa pyörähdinkin Prismaan ja kas. Siellähän niitä kapineita oli. Kotona oli pakko tehdä testiajo samantien ja hei oikeasti. Onko se sitten terän muotoilu vai mikä mutta niin vaan meni pakastemansikatkin ihan samettiseksi soseeksi kapineessa. Terien ainoa ero näyttäisi olevan se, että Electroluxin laitteessa ne on tasareunaiset, Wilfalla kahdessa terässä on sahalaita sivussa.
Hämmästelin muuten elämäänsä kyllästyneen amarylliksen kukkien kokoa. Nehän on reilusti isompia kuin kämmen, halkarisija parikymmentä senttiä eli aivan valtavia! Vain kolme kukkaa tuossa varressa on, mutta ilmeisesti niiden koon takia nuppukin oli älyttömän kokoinen. Olkkarin vanha-amarylliskin alkaa vähitellen raotella suojalehtiä nupun päältä, joten eiköhän sekin ensi viikolla jo ole auki.
Jo on keveä askel, väittäisin! Suosittelen lämpimästi jalkahoitoa ainakin silloin tällöin, ihan liian harvoin tulee itsekin käytyä. Tällä kertaa jalkahoitopaikaksi valikoitui Nokialla sijaitseva yhden naisen jalkahoitola Pedicyre. Palvelu oli todella hyvää ja hoito aivan mahtava, lisukkeeksi otin tietysti reissua varten kynsien lakkauksen.
Jalkahoitoon otin mukaan kirjan, joka on osa tämän uusimman koulutukseni opintomateriaaleja. Tai no, ei varsinaisesti ole, mutta tiedossa on kirjaesittelyn tekeminen ryhmänä ja meidän ryhmämme valitsi tämän kirjan luettavakseen. Kirjaston sivuja katsottuani totesin, että jahas. Ehkä se on parempi tilata kirja itselleen omaksi, kirjaston jono kirjalle kun oli aika iso.
Tilasin kirjan tiistaina Adlibriksestä ja kas, siitähän kilahti noutoilmoitus jo keskiviikkoiltana. Hitsi, mikä nopeus toimituksella! Kovin pitkälle en kirjassa vielä edennyt, mutta jo alku sai olon hyvin kotoisaksi. Juuri tuotahan se meidänkin kotielämämme on ollut, tarkkaa struktuuria jota ilman hommat suistuu kaaokseen.
Onneksi kyseisen opinto-osion esittelypäivään on aikaa vielä pari kuukautta, todennäköisesti luen kirjan tarkemmin reissussa ollessa. Meillä kun lomamatkojen yksi osuus tuntuu aina olevan se, että mies kiskaisee päivänokoset jos toisetkin ja minähän taas en osaa päivällä nukkua, joten mukana kulkee aina luettavaa niihin hetkiin. Toki otan mukaan ihan hömppääkin, ei kai sitä pelkkää opiskelumateriaalia jaksa.
Onneksi sain tehtyä aamun hiljaisina tunteina ensimmäisen opintotehtävän ja palautettuakin sen. Canva on kieltämättä todella kätevä väline esim ajatuskarttojen tekemiseen, luulenpa, että kirjaesittelykin päätyy Canvalla tehtäväksi. Mielenkiintoinen tehtävänanto, sekä se kirjaesittely että tämä Nepsy-diagnoosien esittely.
Nepsy-diagnoositehtävästä tuli mieleen, että onneksi sekin nimitys on muuttumassa, jotenkin olen pitänyt hieman alentavana neuro”psykiatrista” osaa nimessä. Neurokehityksellinen häiriö kuulostaa paljon paremmalta, sillä eihän nämä nepsyt mitenkään automaattisesti ole mitään psyykkisesti sairaita. Aivojen toimintamalli vain on toinen kuin ns ”normaaleilla”, ja usein se on jopa supervoima heillä.
Tehtävä pisti hieman ehkä jopa naurattamaan kun sitä rupesin tekemään. Autismihan on osa arkipäiväämme, samoin adhd ja kielellinen kehityshäiriö, joten pitkälti tuli oireita lueteltua ihan vain omasta elämästä. Useamman aspergerinkin kanssa olen ehtinyt työskentelemään, joten niissäkään ei ollut juurikaan mietittävää. Tosin tänä päivänä aspergeria ei enää diagnoosina ole, samaan autismin kirjoonhan nekin luetaan.
Ai muuten, amaryllis se vaan komeantuu päivä päivältä. Pitkästä aikaa päätin antaa pienen tilkan vettä kummallekin amaryllikselle, olkkarin mallihan intoutui paisuttamaan nuppuaan liki silmissä vettä saatuaan. Keittiössä keikkuva ex-elämäänsä kyllästynyt puolestaan levitti kukintoaan vielä lisää, joten ehkäpä ne olivat sen tilkan tarpeessa kumpainenkin. Ehkä.
Ihanainen iltapalasmoothie! Ja hei, kolme kuppia kahvia-rutiinikin onnistui, olinhan kotona jo piirun neljän jälkeen. Mutta kyllä se vaan niin on, että osaa sitä aikuinenkin kuormittua kun riittävästi aivojaan rasittaa. Ja totta tosiaan, nyt ne rasittui ihan tosissaan, väitän! Tällä kertaa aiheena oli opetuksen tuen uudistus ja niin. Mitähän tässä nyt siihen sanoisi.
Toivottavasti se antaa juuri sitä, mitä meille niin innokkaasti ollaan kauppaamassa, mutta jaa-a. Nähtäväksi jää, miten käy. En nyt ole ihan varma kenen etu edellä tätä maahamme touhutaan, mutta pahoin pelkään, ettei voittaja olekaan se oppilas, kuten on ajateltu. Säästökeinoksikin saattaisin sitä jopa nimittää. Minun on edelleen kovin vaikea nähdä, että nepsy-lapset hyötyisi isoista ryhmistä koulussa, mutta ehkäpä olen väärässä. Toivottavasti ainakin.
Toki ajatus siitä, että tuki kulkee mukana on kaunis. Kuten on ajatus siitäkin, että sillä ennalta ehkäistään monia asioita. Erittäin kaunis ajatus. Mutta fakta on se, että enemmän kuin kauniita ajatuksia tarvittaisiin tekoja ja käsiä ja tiloja. Jos ei ole riittävästi ihmisiä, ei ole sitä liikkuvaa tukeakaan. Jos ei ole toimia, ei mihinkään tartuta tarpeeksi aikaisin vaan asioihin tarttumista sysätään niin pitkälle, että niiden hoitaminen vaatii enemmän ja enemmän aikaa.
Ja niin, se raha. Enemmän pitäisi olla tekijöitä, muunneltavia tiloja ja aikaa kuunnella ja pohtia keinoja, miten edetä järkevästi ja oikeasti se lapsen etu edellä. Vanha totuus nyt kuitenkin on se, että jos ei ole tiloja eikä ihmisiä, jotka voivat mukana kulkea, ei voi olla myöskään tarpeeksi mahdollisuuksia päästä hälystä rauhallisempaan tilaan tekemään silloin kun iso ryhmä kuormittaa liikaa.
No, tämä tästä. Amaryllis sentään oli paukautellut kukkiaan auki päivän aikana, joten kahvin lisukkeeksi sain ihastella upeita kukintoja. Ainakin vielä ne kukinnot keikkuu siellä varren päässä, eli ehkäpä varsi sittenkin jaksaa kestää niiden painon.
Josko tällä viikolla saisi Ipat valmiiksi, silmukoinnit on hitokseen aikaa vieviä ja kuten todettua, aika on ollut kovin kortilla nyt alkuviikon. Onneksi ensi viikko näyttää edelleen kovin tyhjältä työpäivien jälkeen, hurraa sille! Ja hei! Enää KOLME viikkoa ja sit me lennetään! Ihana loma ja lämpö, tulis jo!
Niin paljon kuin koulutuksista nautinkin, niin silti. Ihan hieman oli olo kuin ameeballa, kun viimein kotiin ennätin. Omat rutiinit meni ihan tuosta vaan päin hanuria, ja ihan vain siksi, että bussimatkakin venyi ylettömän paljon paluumatkalla. Ei ole ihan loppuun asti mietittyä hommaa, väitän mä, kuskin vaihto kesken matkan venytti reissua vielä entisestään.
Eli alkuperäinen aikataulu venyi liki puolella tunnilla, joka taas tarkoitti sitä, että tämän sitkeä ”kolme kuppia kahvia”-rutiini meni aivan metsään. Ruoankin söin vasta puoli seiskalta ja se on kuulkaa oikeastaan sitten jo iltapala samalla kertaa.
Koulutus itsessään vaikutti kyllä todella hyvältä, enpä tosin nyt muistanut sitä, että tällaisissa himppasen isommissa koulutuksissa missä on työnohjaajat ja näytöt ja muut niin hupsis. Sitähän saa sitten läksyjäkin. Onneksi ensimmäisen tehtävän palauttamiseen on reilu kaksi viikkoa, enköhän sen siinä ajassa saa tehdyksi. Tälle viikolle on tullut ahnehdittua todellakin liikaa kaikkea, onneksi ensi viikko näyttää kovin tyhjältä, eli läksytkin saa odottaa sinne asti.
Nämä kaverit sentään tuottaa kovasti iloa. Alkuperäinen amaryllis tuntuu kasvattavan lähinnä vartta tällä hetkellä, toki nuppukin alkaa vähitellen pullistua, mutta marketin elämäänsä kyllästynyt malli on ihan mahdoton! Päivä päivältä tuntuu, että kukinto vain paisuu ja paisuu ja paisuu, saapa nähdä miten tässä vielä käy, sillä selvästikin varsi on aika kovilla kukinnon painon takia.
Näillä nyt mennään. Seuraavaksi pajaa työpäivän päälle, sieltä onneksi ehdin takuuvarmasti hyvissä ajoin kotiin vaikka se päivää parilla tunnilla venyttääkin. Huh!
Viikonloppu meni ihanasti rentoutuessa ja ollessa ja hyvä niin, edessä kun on jokseenkin kiireinen viikko. Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että syksyllä iski jokin ihmeellinen koulutusahneus ja sen satoa aletaan nyt korjata sitten tosissaan.
Pari ensimmäistä arkipäivää menee ihan plörinäksi, ja ihan vain siksi että kummallekin päivälle osuu koulutus iltapäivään. Ihminen, joka on aivan älyttömän sitoutunut omiin rutiineihinsa kärsii jo valmiiksi ajatuksesta, ettei kotiin ehdi juurikaan ennen iltakuutta. Huoks.
Onneksi keskiviikolle ei ole mitään sovittuna, torstaina iltapäivä kuluukin sitten ihan mukavissa merkeissä eli jalkahoidon parissa.
Olen muuten keksinyt oivan keinon kihartaa hiukset niin että kikkurat tosiaan pysyvätkin useamman päivän. Saunan jälkeen kieputin jälleen hiukset pienissä osissa sormen pään ympärille ja kiinnitin kuivumaan päänahkaa vasten pienillä hiuslenkeillä. Kyllähän meinaan pysyy ja aina seuraavaan pesuun asti.
Josko tässä alkaisi taas valmistautua työmaan suuntaan, onneksi on enää viikko siihen kun maailman matkaaja kotiutuu. Johan tässä alkaa olla ikävä, niin se on.
Omassa työssä kuormittavinta on ehdottomasti häly. Se jatkuva melu, joka on ajoittain kovempaa ja ajoittain hiljaisempaa. Pakoon sitä ei työmaalla pääse, ei oikeastaan mihinkään kolkkaan, jos ei sitten mene kylmälle vintille heilumaan tai vaihtoehtoisesti varastoon seisomaan, mutta kukapa nyt sellaiseen lähtee.
Tällä viikolla onkin ollut aivan ihanaa tulla joka päivä täysin tyhjään kotiin, ainoa joka on odottanut on ollut koiruus, jonka kanssa olemme kaksin ulkoilleet ja sen jälkeen olen touhunnut sisällä milloin mitäkin. Jos kohta tiivisteet on vaihdettu ja parit kaapit siivottu, niin nyt homma ulottui sitten jo ”lapsenlapsen” kammariin.
Kammariinhan kerääntyi kummasti kamaa alakerran remontin aikana, kaikki hyllyissä olleet kapineet kun tuli roudattua pahvilaatikoissa sinne. Itse emme juurikaan yläkerrassa käy, joten ihan ensimmäisenä työlistalla niiden tyhjentäminen ei ollut.
Kesälomalla ne oli tarkoitus sitten viimeinkin laitella paikoilleen, mutta sehän sitten, yllätys, jäi. Poissa silmistä, poissa mielestä ja ne harvat kerrat kun kapineet muistui mieleen niin tämähän totesi, että ihan liian kuuma, ei pysty.
Lapsenlapsi yöpyi kesällä muutaman yön, tuolloin laatikot tuli vain tuupittua pienemmälle alueelle kasaan, mutta mikään esteettinen näky se ei ollut. Syksylläkin lapsenlapsi on yökyläillyt, tuolloin purimme hänen kanssaan yhden laatikon mutta sitten oli jo muka olevinaan niin kiire kaikkeen muuhun, että enempään emme ehtineet.
Joululomalla lapsenlapsi oli sitten kipeänä, enkä minäkään näin ollen muistanut koko kammaria sinä aikana. Nyt se kummasti tupsahti taas mieleen kun päädyin sitä yläkerran kaappia siivoamaan ja totesin, että hemmetti niin. Tuokin odottaisi. Ja tuo akvaariokin, missä orkideat aiemmin vietti elämäänsä. Nythän kävi niin, että orkideat katosi olkkariremontin mukana, ne kun oli kaikki olleet jo hetken huonolla hoidolla ja sitä kautta totesin, että olkoon.
Joten työmaalta kotiuduttuani päädyin keittämään kahvit ja suuntaamaan yläkertaan. Nyt on neitosen kammari kunnossa, peti laiteltu vimpan päälle ja hyllyt järjestelty. Vielä olisi edessä mietintä siitä, pitäisikö huoneen telkkariin yhdistää pleikkari, niin että saisi sinne suoratoistopalvelut toimimaan. Katsoo nyt saako aikaiseksi.
Samalla kertaa tuli trimmattua akvaario kuosiin ja todettua että hittiläinen sentään. Kyllähän se orkideaharrastus on pakko elvyttää uudemman kerran, sillä keinoa tulisi ehkä hieman vietettyä itsekin aikaa yläkerrassa eikä aina kökötettyä vain alakerrassa. Vielä kun saisi yläkerran ompelupisteen parempaan kuosiin, siihen kun tuntuu aina kummasti kertyvän myös maailmanmatkaajan tietotekniikkakapineita.
Ensi viikolla en valitettavasti ehdi tehdä kotona oikeastaan mitään, päivät venyvät ylettömällä tyylillä koska niin. Joku idiootti on taas ilmoittanut itsensä erinäiseen määrään opiskelujuttuja, ne tietysti työajan ulkopuolella ja kas, jalkahoitohan vie sitten sen viikon ainoan ns vapaan iltapäivän. Kuinkahan älyttömän ja ylettömän väsynyt sitä tuleekaan ensi viikolla oltua aina kotiin ehtiessään.
Jaa, että tylsääkö? No ei! Olen ehkä maininnut aiemminkin, että se on kuulkaa kevät kun alkaa 1.1. joka aivaten ainoa vuosi! Ja niinhän se vain alkoi, sen kertoo varsin hyvin oma toiminta. Jos kohta ensin innostuin tiivistelypuuhiin niin mites kävikään seuraavana päivänä töiden jälkeen.
Eiköhän se riehaantunut kurvailemaan suoraan töistä Jyskiin ja ostamaan sieltä erinäisen määrän petivaatteita, lähinnä lakanaa ja pussilakanaa. Kotiin päästyään se teki täsmäiskun liinavaatekaappiin ja hupsista heijaa, hommahan levisi yläkerran kaappiinkin. Omalaatuista!
Tokihan siinä samassa oli napattava kuva elämäänsä kyllästyneestä amarylliksestäkin, sillä kovinpa tuokin tuntuu intoutuneen elämästään, kuvien välillä kun aikaa on kokolailla 24 tuntia. Edelleen odotan millainen kukinto esiin putkahtaa kunhan nyt ensin putkahtaa.
Joku muu ei ihan niin kevätfiiliksissä olekaan ollut, metsässähän tuo on toki riehkannut, mutta muuten meno on ollut kovin kuvan kaltaista. Tai no, ei nyt ihan kuvan kaltaista, nyt kävi koiralle selvästikin joku pikku vahinko, jonka emäntä totesi kuunneltuaan ensin hetken outoa ääntelyä, jota koiruus piti.
Mitä ilmeisimmin ääntelyyn syynä on kuvassa silmille tipahtanut viltti, sillä moista touhua koiruus ei ole kyllä koskaan ennen harrastanut. Ilmanko melkolailla heti kuvan nappaamisen jälkeen koiruus päätyi kääntymään sohvalla toisin päin, sillä hei. Eihän sitä nyt voi päätään viltin alla pitää.
Puikoilla on keikkunut nyt hurjaa kyytiä ipa-tumput, taitavat olla nyt sitten neloset kuukauden sisään. Silmukointeja on tiedossa runsain mitoin, samoin peukaloiden tekoa, mutta eiköhän niistä selvitä muutaman päivän sisällä jos vain jaksetaan. Silmukointia ne odottaa Tapparan sukatkin, joten ehkä pidän oikein silmukointitalkoot jossain vaiheessa.
Muuten. Tiivisteet toimii. Pirtissä on varsin siedettävää oleilla, ei käy viima ei ja kas, mittarikin on asettunut vallan sinne lähemmäs +19 astetta. Tiedän, pirun vähänhän sekin on, mutta voin kertoa että muutaman päivän kun ehtii kärvistellä +16 asteessa niin sehän tuntuu jo vallan mainiolta!
Joulun aika tältä erää ja hyvä niin! Joulun ajan päättymisen kunniaksi kaivoin vielä yhden hirvipaistin pakkasesta ja jalostin sen kastikkeeksi. Mausteiksi päätyi tällä kertaa timjamia, rosmariinia, valkosipulia, pippuria ja toki suolaa. Niin ja turaus tomaattipyrettä sekä tilkka olutta. Koko komeus sai muhia uunissa 150 asteessa hyvinkin nelisen tuntia, välillä lisäsin siihen vettä. Lopuksi nakkasin vielä smetanapurkin joukkoon
Kaveriksi tein muusia ja salaattia ja mikäs, hyvinhän ruoat maittoi. Tytär ja poika kävivät myös syömässä, pojan kanssa kannoimme tonttuset vielä saunalle. Kuusi pakettiin, jouluvalot pois ikkunasta ja kas. Olemme palanneet arkeen tuosta vaan.
Työn alla on keikkunut nyt ahkerasti ne unikkotumput, toinen pari valmistui peukaloa lukuunottamatta ja toinenkin ennätti liki kärkikavennuksiin. Muuta ihmeellistä ei oikein loppiaiseen sitten sisältynytkään ja olisiko nyt pitänytkään.
Töihin paluu on kivaa ja toisaalta taas, olisihan sitä kotonakin ollut touhuttavaa. Toisaalta, näkeepä miten maa makaa ja onko joululoman aikana tapahtunut mitään edistystä missään oman työn osiossa. Arkea kohti siis!
Nojatuolin uumenista 