

Kyllähän loma on ihmisen parasta aikaa, niin se vaan on. Mitään ihmeellisyyksiä en tällä lomalla ole tehnyt, ihan perusjuttuja kuten ruoanlaittoa (kuvassa kana-Alfredoa), kutomista, kauppareissua ja siivoilua. Eikä sekään ole ollut mitään suursiivotyyppistä, ennemminkin sitä peruspuunailua.
Toisiksi nuorimmainen on ahkerasti pakannut tavaroitaan, tämän loman päättää muutto omilleen. Ehkä on jo aikakin, johan tuo on kotona äidin ja isän ilona notkunut hyvinkin sen 23 vuotta. Haikealta se silti tuntuu, ei sille mitään voi. Onneksi nuorimmainen jää vielä kotiin, ei ihan tyhjän pesän syndroomaan vielä pudota.


Pientä ekstraa päädyin toki tekemään eli pitkästä aikaa mokkapaloja. Itse en niistä välitä, mutta muille uppoaa, joten miksikäs ei. Nyhtöpossu on tottakai myös listalla, se odottaa jääkaapissa kuivamarinadissa uuniin päätymistä. Coleslaw tuli tehtyä ennalta valmiiksi sillä päätin kokeilla vielä yhtä kaalin suikalointitekniikkaa.
Eipä se juustohöylä/kuorintaveitsiyhdistelmäkään nyt maailman helpoin ollut, mutta tähän asti testatuista ehkä se vähiten sotkua ja kiroilua aiheuttava. Muilta osiltaan coleslawn tekeminen ei kummoisia vaadikaan ja sitä saattaisi tulla tehtyä jopa useammin, jos se kaalin suikalointi olisi edes piirun mukavampaa puuhaa.
Kotona lomaillessa ehtii olla aikamoinen Ulla Taalasmaa. Olenkin tehnyt mielenkiintoisia havaintoja viime päivinä. Naapuriin on tullut koiranpentu, aivan ihana pieni palleroinen. Kaiken lisäksi eilen tiellä hurruutteli vuoroin kaivuri, kuorma-auto ja vesilaitoksen auto. Okei.
Mitään viestiä vesilaitokselta ei ollut tullut sen paremmin omaan kuin miehenkään puhelimeen, mutta kas. Illalla vesi vaahtosi kuin fairya olisi sekaan turauttanut. Onneksi vahingosta viisastuneella on tätä nykyä aina puhdasta vettä saatavilla, vaikka hanasta sitä ei uskaltaisikaan käyttää joten aamukahvit sain illalla ladattua keittimeen. Aamulla vesi olikin jo sitten normaalia, eli huh.
Tänään vielä ohjelmassa mm. markettireissua, kutomista ja kas, bff:n kanssa treffailua iltapäivästä.



































