Testailua

Rakettia pukkaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Enpä muista, olenko aiemmin maininnut, mutta meidän torpassamme elelee todella todella raketti- ja paukkukammoinen koira. Ja kun tarkoitan todella, niin se meinaa sitä että ensimmäiset paukkeet uuden vuoden alla aiheuttaa se, että koira tärisee, läähättää, kuolaa, yrittää piiloutua huonekalujen alle (tanskandoggi ei muuten mahdu sen enempää sohvan, nojatuolin kuin sängynkään alle, testannut on) ja seuraa perässä kuin horkkatautinen.

Edellinen doggihan oli rakettirakastaja, kyseinen tyyppi piti sitoa keittiön pöydän jalkaan kiinni kun lapset oli pienempiä eivätkä vielä osanneet varoa, ettei kaveri pääse livahtamaan ovesta näiden matkassa, sillä senkin tuo ennätti elämänsä aikana tehdä.

Ja ei, kaveri ei livahtanut lähteäkseen jyskettä pakoon, mitä vielä! Kaveri yritti hyppiä rakettien perään taivaalle ja ehtipä tuo kerran rynnätä naapurin pihasta hakemaan roomalaisen kynttilänkin suuhunsa kun se kerran niin ihanasti paukkui ja lähetti valopalloja ilmaan. Se olikin muuten viimeinen uusi vuosi kun koiraa EI sidottu kiinni pahimman paukkeen ajaksi, sen verran pahasti pelästyimme koiran menoa katsellessa.

Toki, hienolta se näytti. Elävä roomalaisen kynttilän jalusta, joka oli onneksi napannut kyseisen kapineen suuhunsa samaan tapaan kun kepin eli valopallot vaan sinkoili iloisesti ympäri meidän ja naapurin pihaa koiran tehdessä näyttäviä kiemuroita juostessaan. Vieläkin kylmää ajatus siitä, jos roomalainen kynttilä olisi päätynyt kitusiin niin, että ne valopallot olisi paukkuneet koiran kitaan…

Niin, palatakseni tähän meidän nykyiseen karvapalloon, tilannehan on se, että hänpä onnistui saamaan ekana uutena vuotenaan raketin kylkeensä ja pahoin pelkään, että se oli lähtölaukaus paukkuarkuudelle. Ja ei, koiraa ei todellakaan viety ulos siihen aikaan kun raketteja sai ampua, olimme varautuneet kyseiseen meininkiin ja koiruutta kuskattiin ulkona kirkkaalla päivänvalolla iltapäivästä.

Tänä päivänäkään emme tiedä, mistä se raketti edes tuli, sillä lähinaapurit ovat aina noudattaneet annettuja paukutteluaikoja, ovatpa jopa ilmoitelleet viestitse suunniteltuja aikoja niiden paukuttamiseen. Itse emme raketteja päästele, eikä meitä ole koskaan ennen tätä koiraa niiden paukuttelu edes häirinnyt, siinähän paukutellaan kunhan niitä annettuja aikoja noudatetaan.

Epäilys ja syyttävä sormi meidän tapauksessa osoittaa edelleen joko läheiseen kikkariin (ei omistajiin, vaan pihassa aiemmin pyörineisiin varhaisaikuisiin), läheiseen kenttään, joka on suosittu rakettien ampumisalue tai vaihtoehtoisesti läheisen kerrostalon pihapiiriin. Tuskinpa se raketti nyt ihan älyttömän kaukaa kuitenkaan tuli.

Koiralle ei onneksi tullut ulkoisia vammoja, mutta sisäinen tuli. Ja paha sellainen. Meidän uuden vuoden aattoihimme on kuulunut jo useamman vuoden kovalla pauhaavat telkkarit pitkin torppaa, oman väen rauhallinen käytös, koiran sitominen painesiteellä rauhoittamiseksi ja hyvin hyvin aikainen ulkoilu uuden vuoden aattona. Säälittää silti kovin, sillä koiralle tulee hyvinkin liki 20 tunnin väli ulkoiluun, kiitos idioottien jotka eivät ymmärrä, että klo 18 on se aika kun paukuttelun saa aloittaa.

Koiran vanhetessa paukkukammokin on pahentunut, tietysti. Viimeisen parin vuoden aikana nämäkään keinot ei ole estäneet koiran ihan totaalipaniikin iskemistä, joten viime vuonna päädyin kokeilemaan Zylkeneä lisukkeeksi. Valitettavasti emme huomanneet siitä olevan mitään erikoisen hyvää apua, mutta ehkä se ihan hieman vei sitä pahinta terää olosta pois, vaikka näkikin, että koira panikoi ja pakeni pitkin torppaa jokaisen paukun paukahtaessa.

Tytär nyt sitten ehdotti ihan melatoniinia. Ja ihan sitä samaa mitä ihmisetkin syövät. Itse hän on omalle rescuelleen antanut pariin kertaan lyhytkestoisesti silloin kun tämän ahdistukset ja paniikit on olleet pahimmillaan. Elämä rescuen kanssa kun usein on hieman erilaista kuin kasvattajalta pentuna tuotujen koirien kanssa.

Tämän ohjeen hän oli saanut muilta rescuekoirien omistajilta, sillä tytär on hyvin aktiivisesti heidän kanssaan tekemisissä rescuekoiraryhmien välityksellä. Tyttären oma rescuehan on osoittautunut kohtalaisen vaativaksi, mutta ihan pahimmasta päästä tuo ei onneksi ole. Ensimmäiset ulkoilut hihnassa oli olleet aivan mahdottoman hankalia ja hiljattain, kun tytär muutti rescuen kanssa toiseen asuntoon oli ensimmäiset pari päivää olleet pelkkää kauhua koiralle.

Toki koirille on olemassa ihan omiaankin, ne nyt tietysti maksaa sitten kolme kertaa sen mitä meidän kaksijalkaisten ja toimivuus niillä on ihan sama. Ainoa, mikä pitää ehdottomasti huomioida ihmisen melatoniinia koiralle antaessa on se, ettei se saa sisältää mitään ylimääräisiä säilöntä- tai makeutusaineita eli käytännössä mitään, mikä voi olla koiralle vaarallista.

Elämme toivossa, että koira saisi hieman rennomman uuden vuoden tällä kertaa. Tuloksia odotellessa.

Lankaa kerrakseen

/ Irmeli / Jätä kommentti

Joopa joo! Hain tosiaan niitä lankoja läjäpäin (melkein) sieltä Tokmannilta ja nyt on kyllä pakko todeta, että mitä ihmettä. Novitan seiskaveikka on ollut aina suht kivaa lankaa kutoa, jopa huonoimmillaankin, mutta nyt oli ihminen lievästi ihmeissään. Sukkien joustimeen valikoitui kuparin värinen lanka ja harvoin olen ollut ihan yhtä hämmentynyt kutoessani. Joskus toki, mutta harvemmin.

Miten voi lanka olla niin julmetun karheaa ja jäykkää, ettei se tahdo liikkua mihinkään puikoilla. Outoa! Varren varsinainen väri, grafiitti, on toki karheaa sekin, mutta ei sentään samalla tavalla jäykkää kuin kupari. Aika tuskaa oli joustimen teko, hieman vähemmän tuskaa oli saatella varret tähän vaiheeseen. Nythän vuorossa olisi seuraavaksi silmukointia, mutta kun ei nyt vaan nappaa, eli vuoroon pääsee villisten edistäminen.

Sillä miehen kanssa tehdyllä kauppareissulla oli, kuten aiemmin mainitsinkin, kirkuva nälkä, joten päädyin nappaamaan tällaisen patukan autossa mussutettavaksi. Olen monesti ihmetellyt nykymaailman tapaa, jossa välipalana toimii erittäin suklaiset välipalapatukat ja hieman jopa kyseenalaistanut moista tyyliä. Ja niin vain haksahdin minäkin kokeilemaan ja hei, enpä ihmettele enää. Ihan hitokseen hyväähän se oli, mutta oikeasti. Välipala?

Toteanpa tässä kohtaa senkin, että nyt se sitten tapahtui mitä vähän odottelinkin jo tapahtuvaksi. Eli kyllä. Otin ja pamautin pääni voimalla olkkarin seinähyllyyn. Muutaman kerran imuroidessa ja hyllyn läheisyydessä kykkiessä olen moista pelännyt tapahtuvaksi, onneksi osumia ei ole tullut, mutta tokihan sellainen osuma nyt piti sitten saada aikaan.

Niinpä! Paperinivaska tipahti passelisti hyllyn alapuolelle lattialle ja minähän sitä sieltä kykkimään ja pam! Voi tsiisus! Siinä vähän aikaa kipunoi tähdet silmissä ja olin jokseenkin varma, että nyt on sitten takuulla nupissa reikä. Ja tämä tietysti juuri, kun olin alunperinkin lähtenyt nojatuolista liikkeelle laittaakseni paperinipun sylistä pöydälle ja siirtyäkseni levittämään väriainetta hiuksiin.

Muutamaan otteeseen nuppia tuli kokeiltua, mutta eipä sieltä onneksi verta vuotanut, sen sijaan sinne kohosi mojovan kokoinen kuhmu, joten ei kun väri päähän vain! Enää hiusten osalta odottaa niiden leikkailu, sen tulee sukulaisneitonen tekemään joutessaan. Onneksi kuhmu on laskenut jonkin verran yön aikana, mutta hitto, kyllä se vaan kipeä on edelleen. Voi prkl!

Pyörähdimme miehen kanssa tyttärelläkin siinä iltapäivästä, tällä kertaa ohjelmassa oli pienimuotoista seinän paikkailua, sillä joku koira-merkkinen heebo (mahdollisesti kuvassa oleva) oli keksinyt kaivella pariin kohtaan seinää kolot. Tytär sai uuden kämpän, joten seinä pitää palauttaa alkuperäiseen kuntoon, onneksi kittailu ja maalailu on tuttua puuhaa.

Muuten, tämä kyseinen heebohan pelkää edelleen suunnattoman paljon miehiä. Pelkolistalle kuuluu myös rollaattorit. Ja vieraat ihmiset. Oli ne naisia tai miehiä, mutta miehet on pahempia. Oli melkein rentouttavaa kittailla seinää, kun jokainen liike aiheutti heebolle kauhean haukkumiskohtauksen. Toisaalta, sekin on edistystä, heebon saapuessahan tämä oli niin arka, että ehdimme jo muutaman viikon ihmetellä, että osaako se edes haukkua.

Osaa ja on hyvinkin aktiivinen siinä oman huushollinsa osalta. Ulkona tuo ei sitten hauku yhtään, ei tuo toki ihmisiä silti lähelleen päästä vaan ennemmin väistelee heitä. Onneksi mukana oli herkkuja heebolle ja minullehan tuo ei enää niin hauku, mutta miehelle sitäkin enemmän. Antaa hän silti rapsuttaa, vaikka pitääkin sitä hieman epäilyttävänä touhuna.

Näillä miettein uuteen päivään siis, onneksi on vapaapäivä.

Temusta tullutta!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Villisten valmistuttua puikot oli kovin tyhjät, joten aamulla oli pakko laitella hösseliksi ja aloittaa välityönä hupputumput. Työkaveri, toinen sellainen, kun hieman vihjaili, että hänellehän passaisi paremmin kuin hyvin samanlaiset, jotka toiselle työkaverille kiikutin joten mikäs. Aiemmin tehtyjen hupputumppujen lankoja jäi sen verran, että yhden parin niistä vielä saa tehtyä mennen tullen.

Työpäivän päälle kurvailinkin sitten marketin kautta, en suinkaan ostoksille mennäkseni, vaan noutaakseni postipaketin. Temu, se niin paljon keskustelua herättänyt laitos, sehän kilahti ensimmäisen kerran ostospaikkana itselle reilu kuukausi sitten ja vaikka en nyt kanttis olekaan, niin välillä on tullut sieltä katsottua mietinnän alla olleita kapineita.

Yksi sellainen on keittiöön nyt ilmestynyt hyllykkö, juuri se, jonka töistä päästyäni kurvailin noutamaan. Ihan hieman itseä ensin epäilytti, että mitähän siitä tulee kun kokoamaan aloittelin, mutta niin vaan siitä tuli ihan passeli keittiöön. Tarve hyllyllehän taas ilmaantui siinä kohtaa, kun puoliso keksi marketista mausteita ostaessaan että hei, ostankin samantien suurtalousmallin aromisuolapönäkän, niin ja valkosipulijauheen kans!

Koska kaappitilaa on juuri se, mikä on, niin itsellä tahtoi mennä hermot kerran jos eräänkin kun kaivelin kaapista jotain muuta maustetta. Aina sai purkaa puolet purnukoista ja puteleista edestä pois, että pääsi haluamansa emmeen ääreen joten kerran jos eräänkin katselin Temun keittiöhyllyvalikoimaa ja kas. Vihdoin ja viimein tilasin, tosin hieman kauhun sekaisin tuntein, sillä jokainen on varmasti kuullut monesti mitä kuraa sieltä usein tulee.

Tähän mennessä Temusta on tullut tilattua muutama joululahja isommille lapsille, parit tyynyt, tarroja ja ruuvimeisselisarja. Kaikki juuri sellaisia kuin niiden oletinkin olevan. Ja kas, ei tullut kuraa tälläkään kertaa, vaan vallan toimiva keittiöhylly työtasolle. Samalla kertaa tuli sitten raivattua kaikki turha ja ylimääräinen pois tasoilta, mm kahvikone sai kenkää. Sitä meillä ei ole käytetty oikeastaan yhtään enää vuosiin, joten ihan turhaan se oli tilaa viemässä.

Kellojen siirtelystä muuten vielä sananen. Ihan sama mihin suuntaan niitä veivataan ja kuinka innolla, niin kyllä se vaan on julmetun pimeää aamulla kun töihin lähtee. Pakkohan sinne on mennä, oli pimeää tai ei, joten veivailut voisi jättää sikseen. Ilokseni huomasin työmaalle ehdittyäni, että hei! Uusi työkone oli ilmestynyt odottamaan ja erinäisten asennusten jälkeen sain toimivan pelin jälleen käyttööni. Hyvä niin, aika hemmetikseen ankeaa on ollut yrittää hoidella pakollisia osia kirjallisista kuvioista milloin milläkin pöytäkoneella.

Työkone nyt ei sentään tullut Temusta, ihan taitaa olla mistä lie liisinkilaitepajasta. Toivottavasti pelittää, tokihan se aiemmin käytössä ollut oli palvellut jo useamman vuoden uskollisesti eli ehkä tämäkin tekee samoin? Joka kerta kun joutuu konetta vaihtamaan niin ainakin itsestäni tuntuu, että joutuu opettelemaan erilaisen näppituntuman koneeseen. Ehkäpä olen vain ylettömän kaavoihin kangistunut kalkkis.

Aikaista aamua

/ Irmeli / Jätä kommentti

Päivän voi aloittaa niin monilla tavoin, minäpä aloitan sen yleensä neljän-puoli viiden aikaan kahvilla ja pillereillä eli allergia, biotiini, b-vitamiini, c-vitamiini ja sinkki on peruskauraa. Tällä kertaa aamu alkoi myös naurunremakalla, onneksi juuri tuossa kohtaa ei ollut kahvia saati pillereitä suussa.

Aika-ajoin nämä Facebookissa silmille lävähtävät Temun tuotteet ja etenkin niiden suomennokset ovat kerrassaan riemastuttavia. Kuvan vuotamisenestojuottoja olisi ollut tyrkyllä ale-hintaan, harmi ettei moisille ole juuri nyt käyttöä… Ilmeisesti nämä ovat käteviä myös autoillessa, hieman sellaisen fiiliksen kuvasta saa.

Jos kohta aamu alkoi nauraen, niin pakko se on myöntää. Kokolailla samalla kaavalla se sitten jatkuikin, töistä kotiuduttua kun ei mennyt aikaakaan kun puhelin piippaili viestin merkiksi. Viestittäjä oli nuorempi tytär ja kyllä taas oli naurussa pitelemistä, kun tyttären viestiä luki.

Tytär lähetti kuvan valkosipulipuristimesta, toki viesti alkoi tyyliin ”saatoin epähuomiossa varastaa tällaisen kapineen” ja ”epäilen, että tää on jotenkin epäkesko”. Tyttären tuntien en voinut kuin nauraa. Siellä sitä on taas säädetty shoppailemassa serkun kanssa ja nehän reissut tuppaa aina olemaan hieman sellaisia katastrofin esiasteita.

Että juu. Ikään kuin sitten siitä puuttuu jokin osa. Ja ikään kuin juu. Että sitten sinne kärryn pohjalle jäänyt ja serkku luullut jo maksetuksi ja nakannut kassiin moisen kapineen. Mitenpä ei yllätä, kysyn mä vaan. Toki kerroin tyttärelle, että valkosipulien puristamiseen on muitakin tapoja, esim tämä ISn jakama aika kätevä haarukkakikka.

Tottahan tytär sitä testasi, mutta niin. Mitä tähänkään nyt sanoisi. Valkosipuli oli pitkällisten haarukoimisten, kiroilujen, manailujen ja epäuskon hetkien jälkeen päätynyt viimeinkin murskaksi, mutta samalla tytär oli onnistunut saamaan sormeensa haavan. Voi huoks. Ja silti, ei voi kuin nauraa toisen touhulle.

Villiksetkin ovat edistyneet hyvää vauhtia nyt kun taas on ollut himpan enemmän aikaa ja energiaa. Kohta ollaan jo nilkoissa ja se on kuulkaa juhlaa se! Kirjailen ohjeen jossain sopivassa vaiheessa kunhan nyt ensin saan villikset täyteen valmiuteen.

Lievää ihmetystä aiheuttaa keväällä saatu pelargoni, miten ihmeessä se kukkii edelleen? Ja vieläpä kylmällä kuistilla. En vain ymmärrä. Lehdet siitä alkaa olla aivan kuivat, mutta niin vaan se yrittää edelleen pukata nuppua. Outoa!

Oman ihanan lisänsä päivään toi BFFn edellisen illan viesti, jonka tosin luin vasta aamulla. Että voisinko ottaa ja tarkistaa yhden hänen uuden neuleohjeensa, hänellä kun alkaa olla silmät jo ihan sikkaralla ja ajatus jumissa moisen ohjeen kanssa. Lupauduin, tottakai, ja päivällä pääsinkin töissä tulostamaan sähköpostiin kilahtaneen ohjeen.

Ohjeen mukaan tehty villatakki on muuten aivan mahtavan upea! Luin ohjeen pariin kertaan läpi, katsoin kaaviot ja ainakaan niillä parilla lukemalla en löytänyt ohjeesta mitään vikaa. Ohje ei valitettavasti ole vielä saatavilla, bestis kun on vasta aloitellut uraansa neulesuunnittelun puolella, mutta eiköhän sekin vielä hänen sivuilleen kulkeudu. Kannattaa pitää silmällä mitä kaikkea ihanaa Pieni käsityöläinen vielä saakaan aikaan!

Kanaria

/ Irmeli / Jätä kommentti

Matkakuumettahan tässä jo pukkaa, vaikka vielä on liki sata päivää aikaa odotella lähtöä. Otimme tälläkin kertaa matkan TUIn kautta ja kappas, kurkkasin vanhojen reissujen tietoja sivustolta samalla kertaa kun ihailin nyt odottelun alla olevaa matkaa. Miten tämä nyt näin osuikaan, lähdemme tarkalleen samana päivänä matkaan kuin lähdimme Kanariallekin. Ohhoh!

Kanaria oli muuten ihan käsittämättömän upea paikka vierailla ja olla. Tuolloin olimme Labranda Marieta-hotellissa, joka on vain aikuisten käyttöön suunnattu paikka. Olimme ottaneet puolihoidon eli matkapakettiimme kuului sekä aamupala että päivällinen ja pakko myöntää, että kyseinen ratkaisu oli todella hyvä.

Pääsääntöisestihän reissumme perustuu ns omatoimimatkailuun, eli minäpä etsin meille hotellit ja lennot ja kuljetukset ja ja ja… Lomakohteessa etsimme sitten kimpassa paikkoja joissa syödä (jep jep, olen kohtalaisen kranttu tässä asiassa) ja enpä nyt ihan aina ole varma, että kuinka rentouttavaa puuhaa sekään loppujen lopuksi on.

Kanarian reissu oli ensimmäinen reissumme, joka oli pakettimatka ja totta tosiaan. Siinä on oma rentoutensa. Riittää kun laittaa lateja tiskiin ja joku muu on miettinyt valmiiksi lennot ja hotellit ja muut tilpehöörät. Mahdolliset retketkin saat näppärästi varattua matkatoimiston sivujen tai äpin kautta joten mikäs.

Kanarialla minulle piti kovasti seuraa tämä herrasmies. Tai olisiko tuo herraskaisrouva, mene ja tiedä. Ilmat oli mainiot, ei ollut liian kuuma eikä todellakaan kylmä, muistaakseni lämmöt pyöri päivisin 23-25 tienoilla. Kummasti jaksoin liikkua pitkin kylää kävellen ja tutkailla paikkoja ja elämän tahtikin tuntui itselle juuri sopivalta.

Vain yhtenä päivänä oli enemmän calimaa, eli Afrikalta saarelle puhaltavaa aavikkotuulta ja se jos joku oli kummallinen näky. Kaikkineen kyseinen matka oli ihan superonnistunut ja läheltä liippasi, ettemme nytkin sinne Kanarialle päätyneet. Toisaalta, aina on kiva nähdä uusia paikkoja, ja jotenkin kuvittelen, ettei Teneriffa ihan älyttömän paljon Kanariasta poikkea.

Hidasta hommaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Ei ole nopeudella nyt pilattu ei. Polviin asti on sentään ennätetty, eikä sekään kai saavutuksena huono ole? Aikaahan meni ihan älyttömän paljon niinkin simppeliin hommaan kuin matkan varaamiseen. Tiedättehän sen tunteen, kun parhaanne mukaan yritätte selittää mitä reissultanne toivotte ja mitä ehdottomasti ette, ja silti tuntuu, ettei toinen osapuoli ymmärrä yhtään mitään siitä mitä yritätte sanoa.

Näin sitten kävi itselle. Yritin varailla matkaa ja pyysin lopulta, että matkatoimisto lähettäisi hyviä vaihtoehtoja. Juu ei. En ajatellut mennä mihinkään, missä ei ole mitään. En myöskään ajatellut mennä perhehotelliin. Päinvastoin, yritin parhaani mukaan sanoa, että joo. Olisi kiva, jos olisi jotain tapahtuman tynkää ympärillä ja kyllä, vielä kivempi olisi jos natiaisia ei olisi samaan aikaan syömässä kuin itse syön.

Ja tulos oli mikä. No juuri se. Perhehotelli, se 10 kilsaa lähimpään ostoshttiin ja kivasti myös aavaa ulappaa näköpiirissä. Huoks. Päädyinkin lopulta viiden tunnin pikku-tutkailuun, jonka jälkeen paikka ja hotelli oli löydetty. Eli hei, Teneriffa, uusi tuttavuus, odottaa helmikuussa. Jes! Toivottavasti kaikki toiveeni ja odotukseni palkitaan, sillä hommaa siinä kerrakseen oli.

Nokian Panimo

/ Irmeli / Jätä kommentti

Lomalla tuli käytyä tutustumassa Nokialla sijaitsevan pienpanimon eli Nokian Panimon toimintaan. Nokialaisittainhan puheissa vilahtelee se alkuperäinen nimi eli PUP, lyhenne Pirkanmaan Uudesta Panimosta.

Oli muuten ihan älyttömän mielenkiintoinen tutustumiskierros ja panimon historia oli mieletöntä kuultavaa. Suosittelen ehdottomasti ottamaan käyntilistalle opastetun kierroksen mikäli siihen on mahdollisuutta. Panimo järjestää avoimia yleisökierroksia kuukausittain ja sinne saa myös varattua yksityisen ryhmäkierroksen.

Aluksi kuulimme tarinan Panimon taustalta, syntyhistorian ja monta onnetonta yhteensattumaa ja epäonnen hetkeä, jotka edelleen toimivan panimon toiminnan aikana on sattunut. Onpa paikka ollut laittamassa jo lappua luukullekin, mutta niin vain tuli uutta nostetta ja uutta ytyä toimintaan.

Löytyipä joukosta yksi omista nuoruuden suosikkijuomistanikin, eli Helmi-limppari. Jonkinlainen muistikuva on myös Linda-siideristä, tosin epäilen, etten ole sitä koskaan maistanut. Matti Nykäsen nimikkojuoman tarina taas oli ikävämpi, se kun oli ollut tarkoitus lanseerata markkinoille samaisena päivänä kun tuli tieto, että Matti oli ottanut ja puukottanut Merviä eli tuote muuttui hetkessä painajaiseksi ja jäi lähettämättä myyntiin.

Yhteistyötä Nokiankin kanssa oli jossain kohtaa viritelty, mutta tulta se ei oikein ollut alleen ottanut. Ja silti. Tätä nykyä panimolla menee hyvin, laajennusosa on valmistunut ja oman paikkansa on ottaneet Nokian Panimon vuotuiset tapahtumat eli Grill and Chill sekä Oktoberfest. Kumpaisessakin tapahtumassa tuntuu olevan runsaasti imua enkä ihmettele, järjestelyt ja meno tapahtumissa ovat olleet kuulemani mukaan joka vuosi mainiot.

Niin muuten, matkalta tarttui mukaan joulukalenteri. Saapa nähdä, mitä kaikkea kalenteri sisuksiinsa kätkeekään. Aika naurut tästäkin jo saatiin, sillä ilmeisesti sisältö on lähinnä alkoholipitoista joten luukun takaa paljastuvia tuotteita tuskin tulee nautittua aamuisin ennen töihin lähtemistä.

Lomalla viimeinkin!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Enpä muista olenko aiemmin kertonut Kiinanruususta, jonka hankin vuosia sitten. Pitkään se oli varsin mainiossa kunnossa, mutta sitten tapahtui jotain. Tai no, ei varsinaisesti tapahtunut, ruusun-ryökäle vain päätti saaneensa tarpeekseen. Se pudotti lehtiä oikein urakalla ja ehdin jo tuumia, että nyt riittää. Joko leikkaan pirulaisen matalaksi tai vaihtoehtoisesti otan ja nakkaan sen mäkeen.

Lopulta en tehnyt kumpaistakaan, vaan siirsin sen niin sivuun kukkalaudalla kuin pystyin, liki verhon taakse katseilta piiloon ja mitäs se sitten tekikään. Keksi alkaa kukkimaan. Justaansa joo! Eipä siinä sitten, totesin, että kaipa sille pitää armoa antaa ja paitsi että jatkoin kastelua niin lisäksi törkkäsin vähän uutta multaa ja muutaman ravinnetikun juurelle.

Siitähän se sitten on innostunut ja nyt noiden törkeän kamalien oksan riepanoiden lisäksi ruukussa kasvaa uutta matalampaa tuuheaa kasvustoa. Mielenkiintoista. Olenkin nyt jäänyt miettimään, että kaipa se pitää vaihtaa isompaan altakasteluruukkuun jossain kohtaa, mutta nyt ensi alkuun totutan sen uuteen kohtaan torpassa eli lattiatasoon. Tosin sillä on alla renkailla varustettu koroke, että ihan vetoa sen ei pitäisi nyt saada.

Moisen touhun mainingeissa intouduin sitten virittelemään kattoon kasvivalonkin yläpuolelle. Aivan liian korkeallahan se on ja rumakin kun mikä, mutta olkoon toistaiseksi (ehkä jopa päivän tai kaksi ennen kuin menetän hermoni), jossain vaiheessa aion asialle jotain tehdä mutta vielä en tiedä mitä ja milloin.

Kasvivalon ripustelu puolestaan aiheutti sen, että ikkunassa roikkuva virkattu tähtimandala ei miellyttänyt enää yhtään silmää, siis sijoituspaikaltaan. Niinpä se päätyi keittiön ikkunaan, josko se siellä olisi enemmän omalla kohdallaan. Nähtäväksi toki jää tämäkin.

Mutta hei! Kasvivaloon palatakseni, hittolainen, mutta olkoon kuinka liian korkealla hyvänsä, niin kyllähän sen ja kynttilöiden illalla tuoma valo vaan ravitsee sielua, niin se on!

Testailua

/ Irmeli / Jätä kommentti

Ehdin vuosikausia käyttää keskuspölynimuria ja voi elämä, että se oli mainio! Harmikseni kyseinen kapine jäi edelliseen asuinpaikkaan eikä uuteen sellaista ole tullut laiteltua, joten normi-imureilla on menty. Ja pölypussejakin sitten kulunut.

Joskus vuosia vuosia sitten käytössä oli kotvan aikaa pölypussiton imuri, mutta se oli täyttä kuraa. Kehitys tietystikin kehittyy ja Dysonia on vuosikaudet kehuttu milloin kenenkin tutun toimesta. Kokolailla tarkalleen vuosi sitten taloon tuli pölypussiton imuri, Dysonin Cinetic Big Ball multifloor.

Jaa miksikö? Meillä on ihan suht hyvä imuri, mutta tietysti se on jatkuvalla syötöllä yläkerrassa, sillä siellä asuu pari imurointifriikkiä. Toki, koska se on heidän käytöllä, sen kohtelukin on sen mukaista. Eli pölypussi vaihdetaan miten sattuu eikä sitä imuria mitenkään hellävaroen kohdella, joten milloin mikäkin osa kaipaa pientä entrausta.

En tänä päivänäkään ymmärrä MITEN joku voi saada imurin kerran toisensa jälkeen jokseenkin kyseenalaiseen kuntoon…. No, oli miten oli. Dyson ei ole kertaakaan kulkeutunut yläkertaan eikä kulkeudu. Sitä käytetään vain ja ainoastaan alakerrassa ja vain ja ainoastaan minun tai miehen toimesta.

Se varsinainen testi onkin sitten ollut tämä. Alakerrassa on neliöitä, siis niitä ihan oikeasti imuroitavia, suunnilleen 50. Alakerrassa aikaansa käyttää runsaasti kaksi aikuista ja yksi koira. Nyt imurilla on imuroitu näitä neliöitä vuoden ajan ja joka käytön jälkeen pölysäiliö on tyhjennetty kannelliseen 20 litran muovisankoon, jota säilytetään kuistilla.

Eli vuodessa olemme imuroineet noin 20 litraa pölyä, koirankarvoja, roskia ja muuta vastaavaa imurin uumeniin. Pölypusseissa se tarkoittaisi meidän taloudessamme ( ja yläkerran imurilla) noin paria paketillista pölypusseja, sillä olkoonkin kuinka tahansa 4,5 litran vetoisia niin kuka hullu niitä tupaten täyteen imuroi. Tai no, yläkertalaiset, minä en siihen pysty, sillä mielestäni imuri alkaa haista, jos pölypussi seisoo siinä liian pitkään täytteineen.