Remontti

Ihana hiljaisuus

/ Irmeli / Jätä kommentti

Omassa työssä kuormittavinta on ehdottomasti häly. Se jatkuva melu, joka on ajoittain kovempaa ja ajoittain hiljaisempaa. Pakoon sitä ei työmaalla pääse, ei oikeastaan mihinkään kolkkaan, jos ei sitten mene kylmälle vintille heilumaan tai vaihtoehtoisesti varastoon seisomaan, mutta kukapa nyt sellaiseen lähtee.

Tällä viikolla onkin ollut aivan ihanaa tulla joka päivä täysin tyhjään kotiin, ainoa joka on odottanut on ollut koiruus, jonka kanssa olemme kaksin ulkoilleet ja sen jälkeen olen touhunnut sisällä milloin mitäkin. Jos kohta tiivisteet on vaihdettu ja parit kaapit siivottu, niin nyt homma ulottui sitten jo ”lapsenlapsen” kammariin.

Kammariinhan kerääntyi kummasti kamaa alakerran remontin aikana, kaikki hyllyissä olleet kapineet kun tuli roudattua pahvilaatikoissa sinne. Itse emme juurikaan yläkerrassa käy, joten ihan ensimmäisenä työlistalla niiden tyhjentäminen ei ollut.

Kesälomalla ne oli tarkoitus sitten viimeinkin laitella paikoilleen, mutta sehän sitten, yllätys, jäi. Poissa silmistä, poissa mielestä ja ne harvat kerrat kun kapineet muistui mieleen niin tämähän totesi, että ihan liian kuuma, ei pysty.

Lapsenlapsi yöpyi kesällä muutaman yön, tuolloin laatikot tuli vain tuupittua pienemmälle alueelle kasaan, mutta mikään esteettinen näky se ei ollut. Syksylläkin lapsenlapsi on yökyläillyt, tuolloin purimme hänen kanssaan yhden laatikon mutta sitten oli jo muka olevinaan niin kiire kaikkeen muuhun, että enempään emme ehtineet.

Joululomalla lapsenlapsi oli sitten kipeänä, enkä minäkään näin ollen muistanut koko kammaria sinä aikana. Nyt se kummasti tupsahti taas mieleen kun päädyin sitä yläkerran kaappia siivoamaan ja totesin, että hemmetti niin. Tuokin odottaisi. Ja tuo akvaariokin, missä orkideat aiemmin vietti elämäänsä. Nythän kävi niin, että orkideat katosi olkkariremontin mukana, ne kun oli kaikki olleet jo hetken huonolla hoidolla ja sitä kautta totesin, että olkoon.

Joten työmaalta kotiuduttuani päädyin keittämään kahvit ja suuntaamaan yläkertaan. Nyt on neitosen kammari kunnossa, peti laiteltu vimpan päälle ja hyllyt järjestelty. Vielä olisi edessä mietintä siitä, pitäisikö huoneen telkkariin yhdistää pleikkari, niin että saisi sinne suoratoistopalvelut toimimaan. Katsoo nyt saako aikaiseksi.

Samalla kertaa tuli trimmattua akvaario kuosiin ja todettua että hittiläinen sentään. Kyllähän se orkideaharrastus on pakko elvyttää uudemman kerran, sillä keinoa tulisi ehkä hieman vietettyä itsekin aikaa yläkerrassa eikä aina kökötettyä vain alakerrassa. Vielä kun saisi yläkerran ompelupisteen parempaan kuosiin, siihen kun tuntuu aina kummasti kertyvän myös maailmanmatkaajan tietotekniikkakapineita.

Ensi viikolla en valitettavasti ehdi tehdä kotona oikeastaan mitään, päivät venyvät ylettömällä tyylillä koska niin. Joku idiootti on taas ilmoittanut itsensä erinäiseen määrään opiskelujuttuja, ne tietysti työajan ulkopuolella ja kas, jalkahoitohan vie sitten sen viikon ainoan ns vapaan iltapäivän. Kuinkahan älyttömän ja ylettömän väsynyt sitä tuleekaan ensi viikolla oltua aina kotiin ehtiessään.

Veikkaan että ihan hitokseen!

Unikot

/ Irmeli / Jätä kommentti

Valmistuihan ne, ja pika-ajassa väittäisin jopa. Tällä kertaa pari valmistui niin vinhaan tahtiin, että itsekin hämmästyin. Päädyin laittamaan kuvion niin, että se näyttäisi jatkuvan parista toiseen. Liotin ne lopuksi vielä pyykkietikkaliuoksessa ja asettelin kuivumaan, ehkä nämä nyt on edes hieman kanelia muistuttavaa ruskeaa.

Ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä sai yhtäkkiä hoksaamaan senkin, että kappas. Eipä kylmälle kuistille johtavaa ovea ole taidettu tiivistää uusiksi vuosikausiin, ehkä jopa kymmeniin. Päädyinkin ajamaan työpaikalle Puuilon kautta ja hakemaan uutta tiivistettä, josko pirtin lämpöjä saisi edes hieman paremmalle tolalle.

Kämpässähän on ollut todellakin kylmä, jopa siinä määrin että pahimmillaan mittari on laskenut vaivaiseen 16 asteeseen. Jaloissa on tuntunut aikamoinen viima ja olisiko se kylmyys sitten jämäyttänyt aivotoiminnankin niin pahasti, etten koko vetoisuutta ajatellut sen paremmin. Ja tokihan naisena jotenkin ajattelee, että tottahan se talouden miessukupuolinen tällaiset tiivistämiset on hoidellut, vaikka en moista ole huomannut tapahtuvaksi.

Töistä palattuani en todellakaan ryhtynyt ensimmäisenä laittamaan ruokaa, mitä vielä. En edes toppahaalaria riisunut vaan aloitin hommat samantien ja kas. Jo pelkkä näkötesti sen kertoi. Eteisen valon kun sammutti niin kappas. Välioven raoistahan näkyi ihan suoraan kylmän kuistin ikkunoista tulviva valo. Just.

Mikäs siinä. Kylmähän sitä oli pitää ovea sepposen selällään, mutta mitä väliä. Tämä kaiveli maalarin tikkaat esiin ja alkoi poistaa entisiä tiivisteitä, jotka oli totta tosiaan aivan lyttymallia. Eipä ihme, että päivänvalokin sieltä kuistilta pilkotti, eipä sellaiset tiivisteet mitään kylmää ulkona pidä, jos kohta ei lämmintäkään sisällä.

Loppu viimeksi hommaan ei kauaa mennyt. Keittiön mittari näytti piirun alle 18 astetta kun puuhaan ryhdyin ja niin vaan homman valmistuttua ja pikaisesti kyhätyn pastasoosin alettua porista hellalla oli mittarin lukemakin noussut jo likemmäs asteen ylemmäs. Voi hittolainen! Miksi ihmeessä en ollut aiemmin huomannut edes kysyä mieheltä koska tiivisteet on vaihdettu viimeksi.

Töistä palattuaan mies toki kertoi, että hän on ne kertaalleen vaihtanut. Ahas. Ja koskahan moinen on tapahtunut, ovi kun on nököttänyt paikallaan yli kaksikymmentä vuotta. Ei hän nyt muista, mutta on hän kertaallleen ne uusinut. Just. Kovalla käytöllä olevan oven kohdalla lienee oikea uusimisväli olisi maks pari vuotta, eli eipä ihme.

Mitä opimme tästä? Ainakin sen, että otan tavakseni katsoa tiivisteet vähintään joka kesä läpi. Ja vaihdankin ne tarvittaessa. Sillä olihan se aika luksusta istua illalla kutomassa ilman että kintuissa kävi viima, niin se vaan on.

Perjantai-illan huumaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

On niin monenlaisia tapoja viettää vapaa-aikaa, sano. Tällä kertaa vapaa-aika alkoi himppasen myöhässä (yksi koulutus piti vielä katsella työmaalta kotiin ehdittyä), mutta tottahan sitä ehti sitten muutakin.

Kun yhdet villikset on valmiit, niin tottakai tehdään toiset. Nämähän ehdin jo aloittaa kertaalleen ja kappas. Purkamaankin. Alkuperäisellä silmukkamäärällä olisi tullut aivan liian isot! Ja tietysti, koska olen mikä olen, niin ensin tuhrasin aikaa piirtämällä kuvaa pöksyistä, mittailemalla neuletiheyksiä, sovittelemalla mittaa omallekin uumalle ja kas.

Eteneehän nekin viimein. Pakko todeta, että tämä kyseinen lanka on ihan älyttömän ihanan pehmeää, ei siitä mihinkään pääse. Ja kun puikot on hyvät ja lanka juoksevaa, niin johan syntyy valmista.

Maailmanmatkaajasta, siitä poijaasta siis, ei ole kuulunut pihaustakaan tiistain jälkeen, tuolloin he olivat ennättäneet tyttöystävän kanssa Pattayalle pienen lomasen viettoon. Tänään lienee syytä soitella hänelle jossain kohtaa, tyttiksellä kun on työpäivä ja sitä kautta joutuivat palailemaan takaisin sinne tyttiksen asuinkaupunkiin.

Eli soittelua, kutomista ja niin. Ehkäpä sitä voisi koota nuo valokuvahyllyt, sitä pääseekö ne seinälle viikonlopun aikana en osaa tosin sanoa.

Peruskotkotuksia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tiukkaa menoa ollut taas näin loman kunniaksi. Lupauduin hakemaan Bullet Plannereita vinon pinon tiedossa olevalle taiteelliselle ja luovalle Bujo-kurssille lomani aikana. Aika tyyriitähän nuo ovat, mutta niinhän se on aina kun keksitään joku uusi villitys; alussa järkevissä hinnoissa olevien juttujen hinnat ampaisee jossain kohtaa ylöspäin ja runsaasti. No, tulipa nyt kuitenkin haettua, kuten lupasinkin.

Ennätin siinä pyörähtää rautakaupassa jos toisessakin samalla reissulla, nyt on olkkarin johtohelvetille haettuna pintamatskut peittämistä varten, kovin vaan on vielä mietinnän alla toteutus mutta eiköhän se tässä vähitellen kirkastu mieleen miten se on järkevintä toteuttaa.

Perinteiseen tapaan olen jo ennättänyt miettiä, että olisiko se nyt kummoinen homma jos hieman siirtäisi verhotangon pidikkeiden paikkaa (viitisen senttiä riittäisi mainiosti), mutta vielä en ole uskaltanut asiaa ottaa puheeksi. Ihmettelen vain kovin, että mikä siinä on, että mies automaattisesti asentaa ne ikkunan pielien mukaiselle tasolle. Siis sivusuunnassa.

Enpä silloin kun niitä kiinniteltiin seinään ennättänyt hätiin kun mies niitä ruuvaili ja sehän kuulkaa ketuttaa. Itsestäni kun se viitisen senttiä ulommaksi ikkunan sivupielen ulkopuolelle olisi visuaalisesti verhoja asetellessa miljoona kertaa parempi ratkaisu kuin moinen jämptiys. No, katsellaan miten asia etenee.

Koska en vielä päässyt täyteen selvyyteen miten tämän peitekourujen asennuksen suoritan, niin päädyinkin imuroimaan. Varsinainen siivouspäivä siirtyi siis jälleen, silloin kun kaivetaan esiin myös lattiamoppi ja hinkutetaan lattiat kuntoon. Pakko myöntää, että jos joku on ilo niin olkkarin siivoilu nyt kun lattia on helppohoitoinen.

Nälkäkin siinä päivän mittaan ehti iskeä, ja vaikka lasagnea nyt vielä olikin jääkaapissa päädyin tekemään lasten suosikkiruokaa eli tonnikalapastaa. Ohjeen olen aikanaan saanut ex-anopiltani tilanteessa, jossa olen pähkäillyt mikä olisi suht nopeaa ja helppoa tehdä ja totta tosiaan, sitä tämä ruoka on.

Ja hei! Villiksetkin valmistui! Tosin silotuskäsittely on vielä hoitamatta ja kuminauhankin niihin aion vyötärölle hankkia, sittenhän voikin kiskoa ne jalassa sillä ai ettien että! Ne on pehmeät ja lämpimät! Seuraava projekti puikoilla tuli jo aloiteltua, tokihan niillä keikkuu tällä hetkellä myös paksumman langan villikset eli Viking Garnin Alpaca Storm-langat pääsevät näyttämään myöskin lämpöään.

PS. vaikuttaa siltä, että lomapuuhiksi suunnitellut sivuverhojen päärmäilyt siirtyvät edelleen hamaan tulevaisuuteen…

Sisustuskärpäsen purema

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kun herää aamulla aikaisin, niin taivas saattaa näyttää ihan mahdottoman kauniilta. Kuun valo on uskomattoman tehokas silloin, kun taivas on muuten väreiltään kaunis. Ja sitä kauneutta katsellessa saattaa saada vaikka pahemman luokan vimman kehitellä sitä valoa lisää myös olkkariin.

Aikani pelmasin netin ihmeellistä maailmaa ja kas, täydellinen ratkaisu siihen valaistukseen löytyi liki samantien, tiedä vaikka kasvitkin siitä loppupeleissä pitäisi vaikka korkeudet nyt ei olekaan kohdillaan. Siinä pelmailun lomassa osui silmiin aivan mahtavan ihana pieni, paristokäyttöinen pöytälamppu. Juuri sellainen, joka olisi kuin piste i:n päällä olkkarin hyllyssä. Jyskissähän oli joka tapauksessa muutenkin käytävä, keittiöön kun oli haettava uusi verhotanko vääntyneen tilalle. Joten mikäs. Pakkohan se oli käydä ostoksilla, sekä pöytälamppu- että ikkunavalaisin-sellaisilla.

Ihan omin pikku kätösin sitten asentelin valaisimet paikoilleen ja huokailin oman visioni onnistuneisuutta. Tokihan nyt ikkunavalaisimien johdot näyttävät aivan karseilta, mutta niiden piilotusratkaisua ollaan kovin mietitty ja eiköhän se tällä lomaviikolla toteudu vielä sekin. Hieman ehkä silmiin pistää myös epäsuorat lamppujen johdot, mutta elän toivossa, että ne suoristuvat ajan kanssa.

Ehdottoman positiivista on se, että tämä osasto tuli hoideltua nyt heti loman alkuun, loppuloman voikin paneutua neuleiden (ja yksien verhojen päärmäilyn) ihmeelliseen maailmaan…

Olkkariremppa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kun torpassa on asuttu likemmäs 30 vuotta ja se varsinainen peruskorjaus on tehty silloin, liki 30 vuotta aiemmin, niin tietäähän sen. Jotain voisi tehdä. Ja kun tenaviakin juoksee jaloissa kuusin kappalein, puhumattakaan niistä kaikista lisälapsosista joita vuosien aikana nurkissa on pyörinyt, niin kuluuhan se.

Eikä asiaa toki auta mitenkään torpassa rymistelevät koiratkaan, pinnat vain kuluu. Jossain kohtaa siinä keskellä ruuhkavuosia tämä emäntä sitten tarttui telaan ja kiskaisi olkkarin seiniin oikein shokkivärit. Jotka palvelikin hyvin aikansa. Palomuurikin tuli sutaistua oranssiksi, ihan kirkkaan sellaiseksi, ja aikansa ne shokkiväritkin toimi.

Vaan sitten tulee se päivä, että lapset kasvaa isoiksi, varalapsosetkin ovat jo siivoja aikuisia vara-lapsosia. Pinnat ei enää kulu samaan malliin ja ne shokkiväritkin alkaa tuntua suorastaan oksuna kurkussa. Silloin on aika toimia, niin se on. Ja toimittiinkin, tänä keväänä, pitkällisen kypsyttelyn jälkeen.

Olin jokseenkin varma, että tapettien poisto tulee olemaan järkyttävä homma. Ja varmuudella yksikään kattolistoista, jotka halusin ehdottomasti säästää ja saada takaisin paikoilleen, ei pysyisi ehjänä.

Ilokseni voin todeta, kaikki kattolistat irtosi nätisti paikoiltaan. Ja ei, tapetin irroittelukaan ei ollut paha homma, ei. Rempan keskellä eläminen sen sijaan, se oli se järkyttävä homma, sillä eihän niitä huonekaluja olkkarista oikein mihinkään saanut. Niitä vain siirreltiin sen mukaan kun repimisessä edettiin. Samaan aikaan käytiin tietysti töissäkin, eli hieman siinä tuppasi välillä olemaan takki tyhjä.

Luontevasti meillä on vielä työnjako ollut aina se, että minä puran ja revin ja raivaan ja ukkokulta astuu remmiin siinä kohtaa kun päästään uutta laittamaan. Vajaa viikko siinä repimisessä meni, mutta myönnettäköön, että puolet siitä ajasta meni käydessä olkkarin kitusiinsa nielemiä kapineita läpi. Aika paljon päätyi muuten ihan turhaa sälää roskiin.

Ja niin sitä päästiin viimein siihen vaiheeseen, että maalia pääsi laittamaan pintaan. Toki sekin on lähinnä kätevän emännän hommia, ukkokulta toimi enemmänkin kuljettajana maali-, lattia- ja listakaupoilla sekä väripoliisina. Toisaalta hyvä niin, sillä kas. Minähän sain juuri ne haluamani värit, kun kahta eri väriyhdistelmää tälle kaupittelin.

Pääsiäisviikko meni iloisesti maalatessa, ukkokulta naputteli kattolistoja paikoilleen kiirastorstaina ennen töihin lähtöä ja minä käytin kiirastorstai-illan roudaten kirjahyllyn osia eteiseen ja kuistille. Siinä samalla siirtelin sitten jo osan muistakin olkkarin kapineista pois tieltä, joten pitkäperjantaille ei jäänyt enää kuin television, sohvan ja nojatuolin roudailu.

Vanha lattia on aikanaan kaivettu muovimattojen alta esiin ja hiottu sekä lakattu. Jotenkin siitä näkee, että ajan hammas on purrut lakkauksiin aika hyvin vuosien mittaan. Osansa ajan hampaasta on varmasti aiheuttanut myös ne koirat, jotka talossa ovat rallanneet. Tällä kertaa lattiaa ei alettu hioa, liian hyvin edelleen oli ja on muistissa se hiomapölyn määrä mikä siitä aikanaan tuli.

Lattiaksi valikoitui lopulta vinyylilankku. Aikani eri lankkuvaihtoehtoja tutkailtuani päädyin Goodiy Fenix Champagneen ja kun se kävi ukollekin, niin kävimme sen tilaamassa viikko ennen pääsiäispyhiä. Asennuspäiväksi päätettiin ottaa perjantai, jolloin niin me kuin moni muukin oli vapaalla.

Kumpikaan meistä ei ollut moista ennen asentanut, mutta ei se nyt ollut juuri niin tarkkaa. Olihan silloin liki 30 vuotta tehty isompi taloremppakin kokolailla omin voimin tehty, joten tuskin nyt yhdet lankut nousisi ylipääsemättömiksi. Ensimmäisten kahden rivin jälkeen homma alkoikin jo sujua näppärästi ja samaan syssyyn sitten poikanen ja pari varapoikaslaumankin jäsentä ehti paikalle.

Ja niin vain lattia oli paikoillaan jo iltapäivästä. Illalla paikoillaan oli jo jalkalistatkin ja minä pääsin kiikuttamaan huonekaluja takaisin olkkariin ja asettelemaan tavaroita paikoilleen.

Hieman vaiheessa olkkari edelleen on, nojatuoli odottaa vielä vaihtoa ja samalla vieressä oleva pöytä siirtyy toiseen kohtaan, samoilla tulilla vaihtunee jalkalamppu erilaiseen. Sama kohtalo on edessä kattovalaisimella, mutta ne ei nyt ihan tämän päivän juttuja ole. Isoin homma nyt on kuitenkin tehtynä ja se on kuulkaa jotain se!