Yleinen

Keskiviikon kotkotuksia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Välillä fiilistely on enemmän kuin paikallaan. Kuten sellaisina päivinä, jolloin töistä pääsee hyvissä ajoin ja fiilis kotiutuessa on loistava. Niin loistava, että kun alkaa keittiössä touhuamaan huomaa töistä hihaan tarttuneen hyvän mielen tarran päätyneen työtasolle perunakattilan viereen. Pakkohan moisen hyvän tuulen on jatkua perunoiden kuorinnan ja keittiön tasojen siivoilunkin ajan, jopa siinä määrin, että on pakko laitella kynttilä fiilistelyn määrää lisäämään.

Ruokakin osoittautuu ihan mahdottoman hyväksi, perunamuusi onnistuu nappiin eikä sille häviä pikaisesti kyhätty tomaattinen hirvipyörykkäsoosikaan. Onneksi niitä pyöryköitä tuli tehtyä reippaalla kädellä pakkaseenkin, muuten moiset pikaruokahommat pitäisi toteuttaa eineksistä, jotka toki ovat hyviä mutta eihän ne nyt hirvipyöryköitä voita millään!

Kylkeen on hyvä tuupata aamulla marketista mukaan tarttunutta hapankaalia, sitä ihan mahdottoman hyvää, joka on melkein yhtä hyvää kuin mummun tekemä, se mitä lapsena tuli lapattua joka ruoan kaverina ja välillä kun mummun silmä vältti, niin ihan vaan pelkältäänkin.

Eihän se marketin versio nyt tokikaan sitä mummun tekemää päihitä, mutta sitä nyt ei päihitä mikään. Edes itse sitä ei ole onnistunut tekemään, vaikka yrityksiä onkin ollut, sillä jokin siitä jää puuttumaan. Tietäisi vain mikä. Mummullahan ei ollut siihen mitään sen kummempaa reseptiä kirjoitettuna missään, mutta lapsuudesta muistan vallan hyvin valmistuksen.

Paljon kaalia raasteena, porkkanaa raasteena, merisuolaa, hapanleipäsiivuja, mustaherukan lehtiä ja niin. Ihan karsean paha käry, joka hallitsi mummun keittiön porstuaa vielä pitkään sen jälkeen kun varsinainen herkku oli jo valmistunut ja päätynyt pakastimeen pieniin pakastepusseihin. Yritetty on, eikä vain olla onnistuttu, joten on tyytyminen tähän liki yhtä hyvään malliin.

Ruokailun päälle on hyvä vetää happea eli juoda iltapäiväkahvit, tuijotella dokumenttia telkkarista ja heilutella pyöröpuikkoja. Villikset ehtii viittä vaille valmiiksi, vielä jää mietinnän alle pitäisikö vyötäröstä purkaa aloituskerros ja lisätä sinne vielä pari senttiä mittaa. Niinpä. Nähtäväksi jää.

Iltasella voi sitten epätoivoisesti yrittää pienentää sitä smoothiemääräänsä, se määrä kun tuli tavaksi kun poika oli vielä kotosalla. Poika kun joi myös iltapalansa lisukkeeksi lasillisen smoothieta ja nyt on tuntunut, että itse on pitänyt kiskoa sitä liki kaksin käsin aamupalana kun sitä vain tulee ihan älytön määrä sillä omalla vakiosatsilla. Melko lähelle oikeaa määrää osuttiin pienentämällä jogurtin määrää yhdellä ruokalusikallisella, kaurahiutalemäärää puolella desillä ja marjojen ja mehunkin määrää himppasen.

Tottahan sen päivän voi päättää sitten miettimällä että hittolainen hei! Se hemmetin lääkehoitotallenteen uudelleen katselu unohtui siinä fiilistelyn lomassa. Että joo. Toivottavasti mieleen jäi riittävästi juttuja tenttiä varten. No, onpahan jotain jännitettävää.

Aikaista aamua

/ Irmeli / Jätä kommentti

Päivän voi aloittaa niin monilla tavoin, minäpä aloitan sen yleensä neljän-puoli viiden aikaan kahvilla ja pillereillä eli allergia, biotiini, b-vitamiini, c-vitamiini ja sinkki on peruskauraa. Tällä kertaa aamu alkoi myös naurunremakalla, onneksi juuri tuossa kohtaa ei ollut kahvia saati pillereitä suussa.

Aika-ajoin nämä Facebookissa silmille lävähtävät Temun tuotteet ja etenkin niiden suomennokset ovat kerrassaan riemastuttavia. Kuvan vuotamisenestojuottoja olisi ollut tyrkyllä ale-hintaan, harmi ettei moisille ole juuri nyt käyttöä… Ilmeisesti nämä ovat käteviä myös autoillessa, hieman sellaisen fiiliksen kuvasta saa.

Jos kohta aamu alkoi nauraen, niin pakko se on myöntää. Kokolailla samalla kaavalla se sitten jatkuikin, töistä kotiuduttua kun ei mennyt aikaakaan kun puhelin piippaili viestin merkiksi. Viestittäjä oli nuorempi tytär ja kyllä taas oli naurussa pitelemistä, kun tyttären viestiä luki.

Tytär lähetti kuvan valkosipulipuristimesta, toki viesti alkoi tyyliin ”saatoin epähuomiossa varastaa tällaisen kapineen” ja ”epäilen, että tää on jotenkin epäkesko”. Tyttären tuntien en voinut kuin nauraa. Siellä sitä on taas säädetty shoppailemassa serkun kanssa ja nehän reissut tuppaa aina olemaan hieman sellaisia katastrofin esiasteita.

Että juu. Ikään kuin sitten siitä puuttuu jokin osa. Ja ikään kuin juu. Että sitten sinne kärryn pohjalle jäänyt ja serkku luullut jo maksetuksi ja nakannut kassiin moisen kapineen. Mitenpä ei yllätä, kysyn mä vaan. Toki kerroin tyttärelle, että valkosipulien puristamiseen on muitakin tapoja, esim tämä ISn jakama aika kätevä haarukkakikka.

Tottahan tytär sitä testasi, mutta niin. Mitä tähänkään nyt sanoisi. Valkosipuli oli pitkällisten haarukoimisten, kiroilujen, manailujen ja epäuskon hetkien jälkeen päätynyt viimeinkin murskaksi, mutta samalla tytär oli onnistunut saamaan sormeensa haavan. Voi huoks. Ja silti, ei voi kuin nauraa toisen touhulle.

Villiksetkin ovat edistyneet hyvää vauhtia nyt kun taas on ollut himpan enemmän aikaa ja energiaa. Kohta ollaan jo nilkoissa ja se on kuulkaa juhlaa se! Kirjailen ohjeen jossain sopivassa vaiheessa kunhan nyt ensin saan villikset täyteen valmiuteen.

Lievää ihmetystä aiheuttaa keväällä saatu pelargoni, miten ihmeessä se kukkii edelleen? Ja vieläpä kylmällä kuistilla. En vain ymmärrä. Lehdet siitä alkaa olla aivan kuivat, mutta niin vaan se yrittää edelleen pukata nuppua. Outoa!

Oman ihanan lisänsä päivään toi BFFn edellisen illan viesti, jonka tosin luin vasta aamulla. Että voisinko ottaa ja tarkistaa yhden hänen uuden neuleohjeensa, hänellä kun alkaa olla silmät jo ihan sikkaralla ja ajatus jumissa moisen ohjeen kanssa. Lupauduin, tottakai, ja päivällä pääsinkin töissä tulostamaan sähköpostiin kilahtaneen ohjeen.

Ohjeen mukaan tehty villatakki on muuten aivan mahtavan upea! Luin ohjeen pariin kertaan läpi, katsoin kaaviot ja ainakaan niillä parilla lukemalla en löytänyt ohjeesta mitään vikaa. Ohje ei valitettavasti ole vielä saatavilla, bestis kun on vasta aloitellut uraansa neulesuunnittelun puolella, mutta eiköhän sekin vielä hänen sivuilleen kulkeudu. Kannattaa pitää silmällä mitä kaikkea ihanaa Pieni käsityöläinen vielä saakaan aikaan!

Kanaria

/ Irmeli / Jätä kommentti

Matkakuumettahan tässä jo pukkaa, vaikka vielä on liki sata päivää aikaa odotella lähtöä. Otimme tälläkin kertaa matkan TUIn kautta ja kappas, kurkkasin vanhojen reissujen tietoja sivustolta samalla kertaa kun ihailin nyt odottelun alla olevaa matkaa. Miten tämä nyt näin osuikaan, lähdemme tarkalleen samana päivänä matkaan kuin lähdimme Kanariallekin. Ohhoh!

Kanaria oli muuten ihan käsittämättömän upea paikka vierailla ja olla. Tuolloin olimme Labranda Marieta-hotellissa, joka on vain aikuisten käyttöön suunnattu paikka. Olimme ottaneet puolihoidon eli matkapakettiimme kuului sekä aamupala että päivällinen ja pakko myöntää, että kyseinen ratkaisu oli todella hyvä.

Pääsääntöisestihän reissumme perustuu ns omatoimimatkailuun, eli minäpä etsin meille hotellit ja lennot ja kuljetukset ja ja ja… Lomakohteessa etsimme sitten kimpassa paikkoja joissa syödä (jep jep, olen kohtalaisen kranttu tässä asiassa) ja enpä nyt ihan aina ole varma, että kuinka rentouttavaa puuhaa sekään loppujen lopuksi on.

Kanarian reissu oli ensimmäinen reissumme, joka oli pakettimatka ja totta tosiaan. Siinä on oma rentoutensa. Riittää kun laittaa lateja tiskiin ja joku muu on miettinyt valmiiksi lennot ja hotellit ja muut tilpehöörät. Mahdolliset retketkin saat näppärästi varattua matkatoimiston sivujen tai äpin kautta joten mikäs.

Kanarialla minulle piti kovasti seuraa tämä herrasmies. Tai olisiko tuo herraskaisrouva, mene ja tiedä. Ilmat oli mainiot, ei ollut liian kuuma eikä todellakaan kylmä, muistaakseni lämmöt pyöri päivisin 23-25 tienoilla. Kummasti jaksoin liikkua pitkin kylää kävellen ja tutkailla paikkoja ja elämän tahtikin tuntui itselle juuri sopivalta.

Vain yhtenä päivänä oli enemmän calimaa, eli Afrikalta saarelle puhaltavaa aavikkotuulta ja se jos joku oli kummallinen näky. Kaikkineen kyseinen matka oli ihan superonnistunut ja läheltä liippasi, ettemme nytkin sinne Kanarialle päätyneet. Toisaalta, aina on kiva nähdä uusia paikkoja, ja jotenkin kuvittelen, ettei Teneriffa ihan älyttömän paljon Kanariasta poikkea.

Kurjat kelit, sano

/ Irmeli / Jätä kommentti

Vaikka en koe syksyä sen kummoisemmin ikäväksi asiaksi, niin pakko se on myöntää, että kyllä nämä jatkuvat sateet on vähän liikaa. Koirakaan ei oikein arvosta, kun joka kerran ulos mennessä sataa ja on märkää. Onneksi on jotain mitä odottaa, eli helmikuuta.

Kaveri lähetti kuvan tatuoinnistaan, joka oli saanut viimeinkin uutta väriä pintaan. Samalla tatuoija oli siistinyt ääriviivoja ja keksinyt jättää vanhan tatuoinnin tummuutta varjostuksiksi. Aika kivan näköinenhän siitä tuli, pakko myöntää.

Sunnuntai meni kovinkin laiskoissa merkeissä, osin ehkä sen hemmetin kellojen veivailun takia. Eikös se pitänyt loppua jo? Ei ymmärrä, mikä idea siinäkin on. Okei, aamulla tulee hieman aiemmin valoisaa, mutta sehän on sitten illasta pois. Ei kovinkaan reilua mielestäni.

No, näillä mennään. Sitä voisi varmaan todeta, että hyvästi kesä 2025 ja tervetuloa talvi. Jota en todellakaan kaipaa, mulle passaisi ihan hyvin sekin, että olisi pimeää ja plussan puolella. Tuskinpa tätä toivettani huomioidaan, oletan ainakin. Huoks!

Hidasta hommaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Ei ole nopeudella nyt pilattu ei. Polviin asti on sentään ennätetty, eikä sekään kai saavutuksena huono ole? Aikaahan meni ihan älyttömän paljon niinkin simppeliin hommaan kuin matkan varaamiseen. Tiedättehän sen tunteen, kun parhaanne mukaan yritätte selittää mitä reissultanne toivotte ja mitä ehdottomasti ette, ja silti tuntuu, ettei toinen osapuoli ymmärrä yhtään mitään siitä mitä yritätte sanoa.

Näin sitten kävi itselle. Yritin varailla matkaa ja pyysin lopulta, että matkatoimisto lähettäisi hyviä vaihtoehtoja. Juu ei. En ajatellut mennä mihinkään, missä ei ole mitään. En myöskään ajatellut mennä perhehotelliin. Päinvastoin, yritin parhaani mukaan sanoa, että joo. Olisi kiva, jos olisi jotain tapahtuman tynkää ympärillä ja kyllä, vielä kivempi olisi jos natiaisia ei olisi samaan aikaan syömässä kuin itse syön.

Ja tulos oli mikä. No juuri se. Perhehotelli, se 10 kilsaa lähimpään ostoshttiin ja kivasti myös aavaa ulappaa näköpiirissä. Huoks. Päädyinkin lopulta viiden tunnin pikku-tutkailuun, jonka jälkeen paikka ja hotelli oli löydetty. Eli hei, Teneriffa, uusi tuttavuus, odottaa helmikuussa. Jes! Toivottavasti kaikki toiveeni ja odotukseni palkitaan, sillä hommaa siinä kerrakseen oli.

Perjantai-illan huumaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

On niin monenlaisia tapoja viettää vapaa-aikaa, sano. Tällä kertaa vapaa-aika alkoi himppasen myöhässä (yksi koulutus piti vielä katsella työmaalta kotiin ehdittyä), mutta tottahan sitä ehti sitten muutakin.

Kun yhdet villikset on valmiit, niin tottakai tehdään toiset. Nämähän ehdin jo aloittaa kertaalleen ja kappas. Purkamaankin. Alkuperäisellä silmukkamäärällä olisi tullut aivan liian isot! Ja tietysti, koska olen mikä olen, niin ensin tuhrasin aikaa piirtämällä kuvaa pöksyistä, mittailemalla neuletiheyksiä, sovittelemalla mittaa omallekin uumalle ja kas.

Eteneehän nekin viimein. Pakko todeta, että tämä kyseinen lanka on ihan älyttömän ihanan pehmeää, ei siitä mihinkään pääse. Ja kun puikot on hyvät ja lanka juoksevaa, niin johan syntyy valmista.

Maailmanmatkaajasta, siitä poijaasta siis, ei ole kuulunut pihaustakaan tiistain jälkeen, tuolloin he olivat ennättäneet tyttöystävän kanssa Pattayalle pienen lomasen viettoon. Tänään lienee syytä soitella hänelle jossain kohtaa, tyttiksellä kun on työpäivä ja sitä kautta joutuivat palailemaan takaisin sinne tyttiksen asuinkaupunkiin.

Eli soittelua, kutomista ja niin. Ehkäpä sitä voisi koota nuo valokuvahyllyt, sitä pääseekö ne seinälle viikonlopun aikana en osaa tosin sanoa.

Nokian Panimo

/ Irmeli / Jätä kommentti

Lomalla tuli käytyä tutustumassa Nokialla sijaitsevan pienpanimon eli Nokian Panimon toimintaan. Nokialaisittainhan puheissa vilahtelee se alkuperäinen nimi eli PUP, lyhenne Pirkanmaan Uudesta Panimosta.

Oli muuten ihan älyttömän mielenkiintoinen tutustumiskierros ja panimon historia oli mieletöntä kuultavaa. Suosittelen ehdottomasti ottamaan käyntilistalle opastetun kierroksen mikäli siihen on mahdollisuutta. Panimo järjestää avoimia yleisökierroksia kuukausittain ja sinne saa myös varattua yksityisen ryhmäkierroksen.

Aluksi kuulimme tarinan Panimon taustalta, syntyhistorian ja monta onnetonta yhteensattumaa ja epäonnen hetkeä, jotka edelleen toimivan panimon toiminnan aikana on sattunut. Onpa paikka ollut laittamassa jo lappua luukullekin, mutta niin vain tuli uutta nostetta ja uutta ytyä toimintaan.

Löytyipä joukosta yksi omista nuoruuden suosikkijuomistanikin, eli Helmi-limppari. Jonkinlainen muistikuva on myös Linda-siideristä, tosin epäilen, etten ole sitä koskaan maistanut. Matti Nykäsen nimikkojuoman tarina taas oli ikävämpi, se kun oli ollut tarkoitus lanseerata markkinoille samaisena päivänä kun tuli tieto, että Matti oli ottanut ja puukottanut Merviä eli tuote muuttui hetkessä painajaiseksi ja jäi lähettämättä myyntiin.

Yhteistyötä Nokiankin kanssa oli jossain kohtaa viritelty, mutta tulta se ei oikein ollut alleen ottanut. Ja silti. Tätä nykyä panimolla menee hyvin, laajennusosa on valmistunut ja oman paikkansa on ottaneet Nokian Panimon vuotuiset tapahtumat eli Grill and Chill sekä Oktoberfest. Kumpaisessakin tapahtumassa tuntuu olevan runsaasti imua enkä ihmettele, järjestelyt ja meno tapahtumissa ovat olleet kuulemani mukaan joka vuosi mainiot.

Niin muuten, matkalta tarttui mukaan joulukalenteri. Saapa nähdä, mitä kaikkea kalenteri sisuksiinsa kätkeekään. Aika naurut tästäkin jo saatiin, sillä ilmeisesti sisältö on lähinnä alkoholipitoista joten luukun takaa paljastuvia tuotteita tuskin tulee nautittua aamuisin ennen töihin lähtemistä.

Eturivissä, tottakai!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tässähän on ollut yönä jos toisenakin pakkasta. Itseäni pisti hieman naurattamaan, kun aamuna eräänä huomasin autoni tuulilasissa kovin tutun merkin. Heartagramikos se siinä? Myönnetään, esittelin kuvaa nuoremmalle tyttärelle ja hän ei siinä moista merkkiä nähnyt, hän näki siinä no… p…ksen. Siis sen miesten kapineen. Hmmm…

Lähenevää talveahan voi lähteä toki pakoonkin. Ja juuri näin yksi poikasistani päätyi tekemään. Asiaan vaikuttaa osaltaan varmasti vähän ennen viime joulua poikain lomareissun yhteydessä löydetty tyttöystävä, hänhän löytyi sieltä lämmöstä eli Thaimaasta. Yllättäen parin viikon reissu poiki mukanaan sen, että poika lähti takaisin tyttiksen luon tammikuun loppupuolella.

Otti tietystikin vain menolipun, mikäs kiire sitä nuorella miehellä, ne varsinaiset läsnäoloa vaativat työt kun alkaisi vasta toukokuun alussa. Poika viipyi reissussa tuolloin likipitäen pari kuukautta, palasi maalis-huhtikuun taitteen paikkeilla Suomeen, painoi hommia toukokuusta syyskuun loppuun, kuten oli aiemmin sopinut ja keräsi rahaa uuteen reissuun.

Ja kas. Pari viikkoa sitten hänellä oli lähtöpäivä tiedossa, lennot hankittuna ja niinhän siinä kävi, että kun tämä palasi töihin lähti poika puolestaan kohti lentokenttää. Huoks. Onneksi tätä nykyä on videopuhelut ja lentojen reaaliaikaiset seurannat ja muut, joten äitihän kyttäili lentoa pitkin päivää ja kurkkasi tilanteen vielä nukkumaan mennessäänkin. Tuolloin matka oli hieman yli puolessa välissä.

Aamulla äidin puhelimessa olikin toivottu viesti, joka oli saapunut likipitäen samantien kun pojan lento oli laskeutunut -”Bangkokissa ollaan”. Niin, mitäpä sitä turhia lätisemään. Työpäivän jälkeen poika ennätti jo videopuhelunkin ottaa, joten äidillä on suht levollinen mieli. Tosin kotiutumispäivästä saati edes kuukaudesta ei nyt vielä tietenkään ole mitään tietoa.

Edes äidin kyseilyihin, että kaipa jouluksi kotiudut on vastattu vain olankohautuksin ja katsoo nyt-toteamuksin. Toisaalta, hyvä se nyt on liikkua kun se on vielä helppoa, homma hankaloituu kummasti jos päätyy perheen perustamaan ja lapsia tekemään.

Mutta niin. Se otsikko, ”eturivissä, tottakai”. Sepä liittyy tänään saamaani ahaa-elämykseen. Kävin lomalla näyttämässä tyttärelle sen äidin hautapaikan ja aika etuosassa hautausmaatahan äiti on. Aika-ajoin joku kysyy äidistäni, että millainen tyyppi se oli. Vastaus on aika vakio.

Äidillä oli älyttömän paljon tuttuja ja kavereita. Äiti oli kovin puhelias ja ehtivä, iloinen, rempseä ja eläväinen, vähän sellainen aina huomion keskipisteenä olija-tyyppi. Ikäänkuin aina eturivissä kun vain paikan sai ja kieltämättä, äiti sai usein paikan eturiviin.

Ja tänään sitten havahduinkin ihan yhtäkkiä töistä kotiin ajellessa mietteeseen että hei. Äitihän on siellä hautuumaallakin kokolailla eturivissä. Eli melkolailla kirkon ovien edessä. Että näin. Kaikkea sitä ajellessa tuleekin mietittyä.

Talviruokintaa ja koiraelämää

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kyllähän se syksyä pukkaa ihan tosissaan ja tiedetään, lintujen ulkoruokinta aloitetaan kun ”maassa on lumipeite tai se on jäässä tai vaihtoehtoisesti mustarastaat tai sinitiaiset alkaa pomppia pihapiirissä.” Näin ohjeistaa Birdlife-sivusto, kun tietoa talviruokinnan aloittamisesta etsiin.

Mitä ilmeisimmin meidän pihapiirimme lintuset ei ole sivustoa lukeneet, sillä meillä ruokinta tunnutaan aloittavan joka vuosi lokakuun puolivälin paikkeilla ja harvemmin siihen aikaan vuodesta on vielä lumipeitettä maassa saati maanpinnan jäädyttäviä pakkasia.

Sen sijaan meillä on aktiivisia pihalintuja, niitä jotka todennäköisesti vuodesta toiseen elelee samoissa pusikoissa ja näin ollen kaikki sukupolvenvaihdoksetkin on samaa kantaa. Meillä kun talviruokinta aloitetaan aina siinä vaiheessa, kun ensimmäiset talitintit käyvät syyttävin silmin olkkarissa olijaa tuijottamassa.

Niinpä aloitettu on. Nauruakin päivään silti saatiin mukavasti soviteltua, tytär lähetti kuvan pikkuriiviöstä. Oli ihmetellyt jälleen kerran hiljaisuutta ja kurkannut selkänsä taakse ja kas. Siellähän se pikkuriiviö oli nakerrellut hyllystä hakemaansa kynttelikköä. Kiva.

Lohdutin tytärtä toteamalla, että kaverikin on huomannut iltojen pimenemisen ja yritti vinkkailla, että vähitellen voisi niitä valoja vaikka laitella ja niin, eipä hätää. Kyllähän tuo meidänkin sohvanvaltaaja niitä pahojaan pentuna teki, lopetti onneksi kolme vuotta täytettyään.

Ihme juttu, ettei tytärtä kovin lausuntoni lohduttanut, pikkuriiviö kun täytti vasta vuoden…

Peruskotkotuksia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tiukkaa menoa ollut taas näin loman kunniaksi. Lupauduin hakemaan Bullet Plannereita vinon pinon tiedossa olevalle taiteelliselle ja luovalle Bujo-kurssille lomani aikana. Aika tyyriitähän nuo ovat, mutta niinhän se on aina kun keksitään joku uusi villitys; alussa järkevissä hinnoissa olevien juttujen hinnat ampaisee jossain kohtaa ylöspäin ja runsaasti. No, tulipa nyt kuitenkin haettua, kuten lupasinkin.

Ennätin siinä pyörähtää rautakaupassa jos toisessakin samalla reissulla, nyt on olkkarin johtohelvetille haettuna pintamatskut peittämistä varten, kovin vaan on vielä mietinnän alla toteutus mutta eiköhän se tässä vähitellen kirkastu mieleen miten se on järkevintä toteuttaa.

Perinteiseen tapaan olen jo ennättänyt miettiä, että olisiko se nyt kummoinen homma jos hieman siirtäisi verhotangon pidikkeiden paikkaa (viitisen senttiä riittäisi mainiosti), mutta vielä en ole uskaltanut asiaa ottaa puheeksi. Ihmettelen vain kovin, että mikä siinä on, että mies automaattisesti asentaa ne ikkunan pielien mukaiselle tasolle. Siis sivusuunnassa.

Enpä silloin kun niitä kiinniteltiin seinään ennättänyt hätiin kun mies niitä ruuvaili ja sehän kuulkaa ketuttaa. Itsestäni kun se viitisen senttiä ulommaksi ikkunan sivupielen ulkopuolelle olisi visuaalisesti verhoja asetellessa miljoona kertaa parempi ratkaisu kuin moinen jämptiys. No, katsellaan miten asia etenee.

Koska en vielä päässyt täyteen selvyyteen miten tämän peitekourujen asennuksen suoritan, niin päädyinkin imuroimaan. Varsinainen siivouspäivä siirtyi siis jälleen, silloin kun kaivetaan esiin myös lattiamoppi ja hinkutetaan lattiat kuntoon. Pakko myöntää, että jos joku on ilo niin olkkarin siivoilu nyt kun lattia on helppohoitoinen.

Nälkäkin siinä päivän mittaan ehti iskeä, ja vaikka lasagnea nyt vielä olikin jääkaapissa päädyin tekemään lasten suosikkiruokaa eli tonnikalapastaa. Ohjeen olen aikanaan saanut ex-anopiltani tilanteessa, jossa olen pähkäillyt mikä olisi suht nopeaa ja helppoa tehdä ja totta tosiaan, sitä tämä ruoka on.

Ja hei! Villiksetkin valmistui! Tosin silotuskäsittely on vielä hoitamatta ja kuminauhankin niihin aion vyötärölle hankkia, sittenhän voikin kiskoa ne jalassa sillä ai ettien että! Ne on pehmeät ja lämpimät! Seuraava projekti puikoilla tuli jo aloiteltua, tokihan niillä keikkuu tällä hetkellä myös paksumman langan villikset eli Viking Garnin Alpaca Storm-langat pääsevät näyttämään myöskin lämpöään.

PS. vaikuttaa siltä, että lomapuuhiksi suunnitellut sivuverhojen päärmäilyt siirtyvät edelleen hamaan tulevaisuuteen…