Saunan lämmitys. Hikistä hommaa erityisesti kun vedet on jäässä.
Pakkasia pidellyt
Yleinen
Ihana hiljaisuus
Omassa työssä kuormittavinta on ehdottomasti häly. Se jatkuva melu, joka on ajoittain kovempaa ja ajoittain hiljaisempaa. Pakoon sitä ei työmaalla pääse, ei oikeastaan mihinkään kolkkaan, jos ei sitten mene kylmälle vintille heilumaan tai vaihtoehtoisesti varastoon seisomaan, mutta kukapa nyt sellaiseen lähtee.
Tällä viikolla onkin ollut aivan ihanaa tulla joka päivä täysin tyhjään kotiin, ainoa joka on odottanut on ollut koiruus, jonka kanssa olemme kaksin ulkoilleet ja sen jälkeen olen touhunnut sisällä milloin mitäkin. Jos kohta tiivisteet on vaihdettu ja parit kaapit siivottu, niin nyt homma ulottui sitten jo ”lapsenlapsen” kammariin.
Kammariinhan kerääntyi kummasti kamaa alakerran remontin aikana, kaikki hyllyissä olleet kapineet kun tuli roudattua pahvilaatikoissa sinne. Itse emme juurikaan yläkerrassa käy, joten ihan ensimmäisenä työlistalla niiden tyhjentäminen ei ollut.
Kesälomalla ne oli tarkoitus sitten viimeinkin laitella paikoilleen, mutta sehän sitten, yllätys, jäi. Poissa silmistä, poissa mielestä ja ne harvat kerrat kun kapineet muistui mieleen niin tämähän totesi, että ihan liian kuuma, ei pysty.
Lapsenlapsi yöpyi kesällä muutaman yön, tuolloin laatikot tuli vain tuupittua pienemmälle alueelle kasaan, mutta mikään esteettinen näky se ei ollut. Syksylläkin lapsenlapsi on yökyläillyt, tuolloin purimme hänen kanssaan yhden laatikon mutta sitten oli jo muka olevinaan niin kiire kaikkeen muuhun, että enempään emme ehtineet.
Joululomalla lapsenlapsi oli sitten kipeänä, enkä minäkään näin ollen muistanut koko kammaria sinä aikana. Nyt se kummasti tupsahti taas mieleen kun päädyin sitä yläkerran kaappia siivoamaan ja totesin, että hemmetti niin. Tuokin odottaisi. Ja tuo akvaariokin, missä orkideat aiemmin vietti elämäänsä. Nythän kävi niin, että orkideat katosi olkkariremontin mukana, ne kun oli kaikki olleet jo hetken huonolla hoidolla ja sitä kautta totesin, että olkoon.
Joten työmaalta kotiuduttuani päädyin keittämään kahvit ja suuntaamaan yläkertaan. Nyt on neitosen kammari kunnossa, peti laiteltu vimpan päälle ja hyllyt järjestelty. Vielä olisi edessä mietintä siitä, pitäisikö huoneen telkkariin yhdistää pleikkari, niin että saisi sinne suoratoistopalvelut toimimaan. Katsoo nyt saako aikaiseksi.
Samalla kertaa tuli trimmattua akvaario kuosiin ja todettua että hittiläinen sentään. Kyllähän se orkideaharrastus on pakko elvyttää uudemman kerran, sillä keinoa tulisi ehkä hieman vietettyä itsekin aikaa yläkerrassa eikä aina kökötettyä vain alakerrassa. Vielä kun saisi yläkerran ompelupisteen parempaan kuosiin, siihen kun tuntuu aina kummasti kertyvän myös maailmanmatkaajan tietotekniikkakapineita.
Ensi viikolla en valitettavasti ehdi tehdä kotona oikeastaan mitään, päivät venyvät ylettömällä tyylillä koska niin. Joku idiootti on taas ilmoittanut itsensä erinäiseen määrään opiskelujuttuja, ne tietysti työajan ulkopuolella ja kas, jalkahoitohan vie sitten sen viikon ainoan ns vapaan iltapäivän. Kuinkahan älyttömän ja ylettömän väsynyt sitä tuleekaan ensi viikolla oltua aina kotiin ehtiessään.
Veikkaan että ihan hitokseen!
Jaa, että tylsääkö? No ei! Olen ehkä maininnut aiemminkin, että se on kuulkaa kevät kun alkaa 1.1. joka aivaten ainoa vuosi! Ja niinhän se vain alkoi, sen kertoo varsin hyvin oma toiminta. Jos kohta ensin innostuin tiivistelypuuhiin niin mites kävikään seuraavana päivänä töiden jälkeen.
Eiköhän se riehaantunut kurvailemaan suoraan töistä Jyskiin ja ostamaan sieltä erinäisen määrän petivaatteita, lähinnä lakanaa ja pussilakanaa. Kotiin päästyään se teki täsmäiskun liinavaatekaappiin ja hupsista heijaa, hommahan levisi yläkerran kaappiinkin. Omalaatuista!
Tokihan siinä samassa oli napattava kuva elämäänsä kyllästyneestä amarylliksestäkin, sillä kovinpa tuokin tuntuu intoutuneen elämästään, kuvien välillä kun aikaa on kokolailla 24 tuntia. Edelleen odotan millainen kukinto esiin putkahtaa kunhan nyt ensin putkahtaa.
Joku muu ei ihan niin kevätfiiliksissä olekaan ollut, metsässähän tuo on toki riehkannut, mutta muuten meno on ollut kovin kuvan kaltaista. Tai no, ei nyt ihan kuvan kaltaista, nyt kävi koiralle selvästikin joku pikku vahinko, jonka emäntä totesi kuunneltuaan ensin hetken outoa ääntelyä, jota koiruus piti.
Mitä ilmeisimmin ääntelyyn syynä on kuvassa silmille tipahtanut viltti, sillä moista touhua koiruus ei ole kyllä koskaan ennen harrastanut. Ilmanko melkolailla heti kuvan nappaamisen jälkeen koiruus päätyi kääntymään sohvalla toisin päin, sillä hei. Eihän sitä nyt voi päätään viltin alla pitää.
Puikoilla on keikkunut nyt hurjaa kyytiä ipa-tumput, taitavat olla nyt sitten neloset kuukauden sisään. Silmukointeja on tiedossa runsain mitoin, samoin peukaloiden tekoa, mutta eiköhän niistä selvitä muutaman päivän sisällä jos vain jaksetaan. Silmukointia ne odottaa Tapparan sukatkin, joten ehkä pidän oikein silmukointitalkoot jossain vaiheessa.
Muuten. Tiivisteet toimii. Pirtissä on varsin siedettävää oleilla, ei käy viima ei ja kas, mittarikin on asettunut vallan sinne lähemmäs +19 astetta. Tiedän, pirun vähänhän sekin on, mutta voin kertoa että muutaman päivän kun ehtii kärvistellä +16 asteessa niin sehän tuntuu jo vallan mainiolta!
Unikot
Valmistuihan ne, ja pika-ajassa väittäisin jopa. Tällä kertaa pari valmistui niin vinhaan tahtiin, että itsekin hämmästyin. Päädyin laittamaan kuvion niin, että se näyttäisi jatkuvan parista toiseen. Liotin ne lopuksi vielä pyykkietikkaliuoksessa ja asettelin kuivumaan, ehkä nämä nyt on edes hieman kanelia muistuttavaa ruskeaa.
Ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä sai yhtäkkiä hoksaamaan senkin, että kappas. Eipä kylmälle kuistille johtavaa ovea ole taidettu tiivistää uusiksi vuosikausiin, ehkä jopa kymmeniin. Päädyinkin ajamaan työpaikalle Puuilon kautta ja hakemaan uutta tiivistettä, josko pirtin lämpöjä saisi edes hieman paremmalle tolalle.
Kämpässähän on ollut todellakin kylmä, jopa siinä määrin että pahimmillaan mittari on laskenut vaivaiseen 16 asteeseen. Jaloissa on tuntunut aikamoinen viima ja olisiko se kylmyys sitten jämäyttänyt aivotoiminnankin niin pahasti, etten koko vetoisuutta ajatellut sen paremmin. Ja tokihan naisena jotenkin ajattelee, että tottahan se talouden miessukupuolinen tällaiset tiivistämiset on hoidellut, vaikka en moista ole huomannut tapahtuvaksi.
Töistä palattuani en todellakaan ryhtynyt ensimmäisenä laittamaan ruokaa, mitä vielä. En edes toppahaalaria riisunut vaan aloitin hommat samantien ja kas. Jo pelkkä näkötesti sen kertoi. Eteisen valon kun sammutti niin kappas. Välioven raoistahan näkyi ihan suoraan kylmän kuistin ikkunoista tulviva valo. Just.
Mikäs siinä. Kylmähän sitä oli pitää ovea sepposen selällään, mutta mitä väliä. Tämä kaiveli maalarin tikkaat esiin ja alkoi poistaa entisiä tiivisteitä, jotka oli totta tosiaan aivan lyttymallia. Eipä ihme, että päivänvalokin sieltä kuistilta pilkotti, eipä sellaiset tiivisteet mitään kylmää ulkona pidä, jos kohta ei lämmintäkään sisällä.
Loppu viimeksi hommaan ei kauaa mennyt. Keittiön mittari näytti piirun alle 18 astetta kun puuhaan ryhdyin ja niin vaan homman valmistuttua ja pikaisesti kyhätyn pastasoosin alettua porista hellalla oli mittarin lukemakin noussut jo likemmäs asteen ylemmäs. Voi hittolainen! Miksi ihmeessä en ollut aiemmin huomannut edes kysyä mieheltä koska tiivisteet on vaihdettu viimeksi.
Töistä palattuaan mies toki kertoi, että hän on ne kertaalleen vaihtanut. Ahas. Ja koskahan moinen on tapahtunut, ovi kun on nököttänyt paikallaan yli kaksikymmentä vuotta. Ei hän nyt muista, mutta on hän kertaallleen ne uusinut. Just. Kovalla käytöllä olevan oven kohdalla lienee oikea uusimisväli olisi maks pari vuotta, eli eipä ihme.
Mitä opimme tästä? Ainakin sen, että otan tavakseni katsoa tiivisteet vähintään joka kesä läpi. Ja vaihdankin ne tarvittaessa. Sillä olihan se aika luksusta istua illalla kutomassa ilman että kintuissa kävi viima, niin se vaan on.
Se on ohi nyt!
Joulun aika tältä erää ja hyvä niin! Joulun ajan päättymisen kunniaksi kaivoin vielä yhden hirvipaistin pakkasesta ja jalostin sen kastikkeeksi. Mausteiksi päätyi tällä kertaa timjamia, rosmariinia, valkosipulia, pippuria ja toki suolaa. Niin ja turaus tomaattipyrettä sekä tilkka olutta. Koko komeus sai muhia uunissa 150 asteessa hyvinkin nelisen tuntia, välillä lisäsin siihen vettä. Lopuksi nakkasin vielä smetanapurkin joukkoon
Kaveriksi tein muusia ja salaattia ja mikäs, hyvinhän ruoat maittoi. Tytär ja poika kävivät myös syömässä, pojan kanssa kannoimme tonttuset vielä saunalle. Kuusi pakettiin, jouluvalot pois ikkunasta ja kas. Olemme palanneet arkeen tuosta vaan.
Työn alla on keikkunut nyt ahkerasti ne unikkotumput, toinen pari valmistui peukaloa lukuunottamatta ja toinenkin ennätti liki kärkikavennuksiin. Muuta ihmeellistä ei oikein loppiaiseen sitten sisältynytkään ja olisiko nyt pitänytkään.
Töihin paluu on kivaa ja toisaalta taas, olisihan sitä kotonakin ollut touhuttavaa. Toisaalta, näkeepä miten maa makaa ja onko joululoman aikana tapahtunut mitään edistystä missään oman työn osiossa. Arkea kohti siis!
Mörökölli vieköön!
Tämä teksti alkaa nyt erinäisellä määrällä erinäisiä vähemmän toivottuja sanoja, joihin harvemmin sorrun. Voi vttu, stna, prkl ja htti! Ai elämän käpälä, että mä vihaan talvea!
Kun aamusta kiskoo jalkaansa thermoleggarit, niiden päälle alpakkavillaiset villahousut ja vielä lisukkeeksi pitkän villakangashameen, asettelee varpaiden suojaksi hopeasukat, niiden päälle villasukat ja vielä niiden päälle topatut sisätossut. Yläpäähän lykkää t-paidan päälle vielä villapuseron ja fleecatakin, ja kaikki se vain siksi, että keittelee aamukahvit niin PERKELE! Oikein muuta sanottavaa ei aamukahvin äärelle enää jää.
Oman lisänsä torppaan tuo toki aivan pska sähköpatteri, keittiön seinässä oleva ja aivan yhtä mustaa pskaa oleva väliovi, johon olisi ehdottomasti pitänyt kesällä muistaa vaihtaa tiivisteet. Argh! Hermo ihan hieman kireällä siinä aamutuimaan, kun koirakin tuijottaa ekana tyyliin ”mentäskö ulos, mentäskö?”. Ei siinä auta kun kiskoa tossut ja hame pois päältään ja vaihtaa toppahaalariin ja mennä lisähytinälle ulos. MÄ OON KYPSÄ!
Noin. Avautuminen suoritettu. Oli siinä toki puolensa, viritin auton samantien lämppäripiuhaan, missä se sai ihan rauhassa olla kolmisen tuntia. Ja kuten arvelinkin, auton ovethan toimivat moitteettomasti. Seuraavia nollakelejä odotellessa, niiden jälkeen ilmestyvistä pakkasistahan se ovi-helvetti aina alkaa. Pyörähdin hakemassa pojan autoaan noutamaan, samalla poikkesimme hakemassa linnuille lisää siemeniä ja kaupalta ruoka-aineet.
Pakkaspäivänä olisi toki viisainta tehdä jotain pitkään haudutettavaa uuniruokaa, saisi ehkä keittiöönkin lämpöä samalla kertaa, mutta marry me-kana on osoittautunut siinä määrin suosituksi ruoaksi talon miesten keskuudessa, että päädyin touhuamaan sitä. Hyvää se syöjiensä mukaan olikin, itselle se on himpan turhan tulista ja minähän sitten natustelin pizzan jämät jääkaapista.
Ihan silkkaa sontaa koko päivä ei tokikaan ollut, ennätin saada Ipan tumput peukaloita ja silmukointeja vaille valmiiksi ja aloittamaan pyydetyt kanelinruskea-valkoiset unikkotumput. En tosin ihan tiedä, mikä olisi tarkalleen kanelinruskeaväri, mutta toivon, että seiskaveikan lanka 691 kelpaa moiseksi. Tummempi ruskea kun on mielestäni liian tummaa, vaaleampi taas aivan liian vaaleaa.
Ilokseni voin myös todeta, että marketista mukaan kaapattu amaryllis on alkanut osoittaa kukinnon avautumisen merkkejä. Jännityksellä odotan mitä sieltä esiin putkahtaa, marketissa osui silmään tämän kaveri joka oli ehtinyt kokonaan aukeamaan ja se oli hauskan kaksivärinen. Olkkarin nuppukin on alkanut mukavasti osoittaa pullistumisen merkkejä, joten vielä niitä saa muutaman viikon ihailla.
Enää alle 30 päivää ja lämpöön! Jes. Positiivinen päätös päivitykselle tekee aina hyvää, vai mitä.
Voihan pakkanen!
Jos en ole aiemmin huomannut mainita, niin mainitsenpa nyt ja tässä. Että minä vihaan talvea! Kun ei tuota hiton koslaakaan ole selvästikään talveen luotu, ovet jäätyilee, milloin autoon ei tahdo päästä sisään, milloin sieltä ei tahdo päästä ulos ja milloin vuorossa on se, ettei ovea saa takaisin kiinni sen avattuaan. Ja kyllä, kaikki maailman keinot sen kanssa on tehty aina silikonista lukkosuliin asti. Prkl!
Ajatus oli, etten koko autoa pitelee ennen arkipäiviä, mutta toisin kävi. Poika soitteli yhtäkkiä päivällä, että sopisiko autoa lainata. Luotto omaan on ilmeisen huono, sillä olisihan tuo nyt silläkin voinut kaiketi kulkea. Toisaalta, edessä oli kuulemma ajelu Turkuun, joten ymmärrän. Ja toisaalta, sainpa samalla kunnon ajoa kärrylle, tiedä vaikka ovet toimisivat tämän jälkeen paremmin.
Alunperin pojan oli pitänyt ajella ihan vaan naapurikylälle kavereitaan junalta noutamaan, mutta kappas. Kaipparit olivat vasta laivalla paluumatkaa taittaessaan huomanneet, että hupsis. Unohdettiin ottaa meno-paluut junamatkaan, joten eipähän sieltä palatakaan ihan tuosta vaan. Kärryllehän tämä on tuttua puuhaa, onhan meidätkin jouduttu pari vuotta sitten junalakon takia noutamaan pääkaupungista.
Poika palautti auton kesken Paten muistotilaisuuden, joten en sen kummemmin ennättänyt tämän kanssa edes pälistä siinä vaiheessa. Ehkä siksi olinkin aamulla hieman yllättynyt, kun pojan omakin auto oli edelleen meidän pihassa. Syy selvisi päivän mittaan, tämähän oli lähtenyt hakemansa kaveriporukan kanssa vielä kylille yötä myöten ja hilppassut baarireissusta omaan kämppäänsä. Kaipa se poika pitää jossain välissä käydä nappaamassa auton noutoon, täytyy tosin pitää omaa kärryä ensin tunti-pari piuhassa.
Päädyimme tiukkaan laiskotteluun viimeisen kunnon ”lomapäivän” kunniaksi, ukkohan palaa normaalisti sorvin ääreen. Itsellä on sentään vielä pari päivää aikaa lomailla. Siitä onkin aikaa, kun olemme viimeksi tilanneet paikallisesta pizza-kebab-mestasta sapuskaa. Hyvää se oli, kuten ennenkin.
Mä niin odotan ensi kuun reissua, ihanaa päästä lämpimään ja aurinkoon. Ihmetystä tosin on nyt aiheuttanut se, etten ole vieläkään päässyt varaamaan lentokoneeseen paikkoja, oletin että se mahdollisuus avautuu kuukausi ennen lähtöä mutta ilmeisesti sitten ei. No, ehkä loppiaisen jälkeen, mene ja tiedä.
Merkillistä on
Ihmettelyssä riittää. Nappasin matkaani elämäänsä kyllästyneeltä näyttäneen amarylliksen paikallisesta marketista ja kas. Tilkka vettä, kauniita sanoja ja kääreiden availua ja mikäs sieltä sitten ilmestyikään näkyviin? Toinen kukinto? Jouluksi ostamani amaryllis puolestaan yllätti tekemällä vielä kolmannen kukkavarren, hoitohan on ollut vähän mitä sattuu, sillä harjoittelijana tässä mennään.
Tässä menneenä iltana otin ja touhusin pikana jauhelihapiirakan, äidin kirjeitä lukiessa tuli vähin erin nälkäkin. Pohjan ohjeen nappasin Sunnuntain sivuilta, päälliset kehittelin ihan miten sattuu. Sinihomejuustoa, kirsikkatomaatteja, hyvin maustettua jauhelihaa sekä pikkelöityä punasipulia. Tuli muuten varsin hyvä piirakka, ja pohja oli todella hyvä.
Lievää mietintää aiheutti iltaan se tosiasia, että Arsenalin peli tuli päällekkäin Paten muistotilaisuuden kanssa. Lopulta ratkaisin ongelman virittämällä toisen läppärin näytölle, toista tuijottelin televisiosta. Jotenkin tuntuu edelleen todella epäuskottavalta, että Pate olisi tosiaan kuollut. Paikkansa tieto varmasti pitää, mutta silti.
Kauhulla odotan seuraava kuolinuutista, ensi kesäksi on ostettuna liput Eppujen jäähyväiskeikalle, toivottavasti Martti ja muu tiimi pysyy hengissä vielä pitkään. Ihan liian monta on mennyt nyt vähässä ajassa, eihän tästä puutu kuin tieto siitä, että Ville Valo heittää lusikan nurkkaan. Huoks.
On siinä urakkaa
Enpä nyt oikein osaa sanoa mitään järjellistä, aika on kulunut näiden parissa. Tuntuu hassulta lukea omasta elämästään äidin sanoittamana.
Tekee suorastaan huonoa tietää, mihin se kaikki johti. Ja silti. Eniten nämä kirjeet saavat hymyilemään. Äiti on ollut aikamoinen tuuliviiri ja oman onnensa seppä. En ole vieläkään päässyt niin pitkälle kirjeissä, että olisin löytänyt sen miksi kaikki muuttui.
Tuberkuloosi, joo, ihan varmasti vaikutti paljon. Mutta mikä ihan oikeasti meni niin vikaan ja väärin, että koko meidän elämämme, meidän koko perheemme tuhottiin. Kaipa se selviää, kun jatkaa lukemista. Välillä lukeminen on vain pakko keskeyttää, ihan oman mielenterveyden takia.
Voi äiti. Ikävä on kova edelleen, mutta onneksi saan lukea ajatuksiasi. Näkemyksiäsi. Sinua. Ja niin. Taidan olla kopio sinusta. Ja ei. En ole surullinen, en sittenkään, että ikävöin. Olen ylpeä. Onneksi olit juuri sinä.
Vuosi vaihtui
Hyvin toimi, melatoniini. Koiruus ei kuolannut, ei läähättänyt, ei säntäillyt, ei yrittänyt piiloutua mihinkään. Rescue-kaverilla, joka valitettavasti asuu ihan sen rakettien lähettelypaikan vieressä, oli pauke sujunut hieman samoin, toki sillä erolla, että kaveri oli päättänyt liimata itsensä sängyn uloimpaan nurkkaan ja tarkkailla sieltä tapahtumia. Pihahommissa tuokin oli silti normaalisti käynyt, tytär oli hieman katsellut vain tarkemmin hetket jolloin niihin pystyi siirtymään.
Nyt heräsikin itselle kysymys, että miksi, oi miksi, en aiemmin ole ollut tästä vaihtoehdosta tietoinen. Itselle jäi todella hyvä mieli siitä, ettei oman koiruuden tarvinnut olla kuin peura ajovaloissa. Koiruus hämmensi omistajiaan vielä lisää sillä, että hän halusi ehdottomasti käydä pissalla vartti ennen vuoden vaihtumista, jo tuolloin pauketta oli reippaanlaisesti.
Vielä hullummaksi homma meni, kun koiruus oli sitä mieltä, että oikeastaan. Hän voisi myös tulla katsomaan sitä kovinta pauketta pihaan, kun olimme itse sinne pari minuuttia ennen vuoden vaihtumista suuntaamassa. Aika nopeasti mieli tosin muuttui, ulkorappusille ehdittyään kaveri totesi, että no ehkä ei sittenkään. Jos hän vaikka ihan tästä kuistilta katselisi.
Siinä kohtaa kun rytinä ja pauke pääsi lopullisesti irti totesi kaveri, että jaa. Josko sittenkin hän siirtyisi sisälle. Mutta kuten sanottua. Ei yhtä ainoaa kuolalänttiä, ei yhtä ainoaa piilottelua, ei yhtä ainoaa sydän-hakkaa-mä-kuolen-hetkeä. Mahtavan upeaa koiruudelle.
Sen verran koettelemus silti kävi koiruuden sielun ja sisimmän päälle, että unihan siinä tuli ja nyt sitä unta on sitten riittänytkin. Ihan peruspissa- ja kakkahommissa on käyty ja siinä se, muuten ei ole ollut intoa heilua pihassa. Joka on omistajille ihan jees, ottaen huomioon, että mittari repii ulkona edelleen likemmäs -20 asteen lukemia.
Loppujen lopuksi vuoden vaihtuminen sujui hyvinkin rauhallisissa merkeissä täällä meillä. Toista oli ollut maailman matkaajalla, meno oli ollut kuulemma melkoinen. Taksiakaan eivät olleet saaneet vaikka olisivat maksaneet todella moninkertaisia summia normaaliin verrattuna, ja niinpä he olivat viimein suoriutuneet takaisin morsiammen asunnolle mopotaksilla kolme päällä. Just.
Nojatuolin uumenista 