Kappas vaan. Facebookin muistoista osui silmään kummallinen kuva parin vuoden takaa. Miten ollakaan, niin matkaa on odoteltu ihan samoille päiville kuin tänäkin vuonna ja suuntakin on kokolailla sama. Hieman pelottaa ehkä ne lennot, mies kun ei pysty kunnolla istumaan kuin maksimissaan sen puolisen tuntia, sen jälkeen olo alkaa olla sietämätön.
Edelliselle reissulle onnistuin varaamaan meille istumapaikat isommalla jalkatilalla, tällä kertaa moiset paikat oli ehtinyt mennä ennen kuin paikkoja varasin. Eli voi hyvinkin olla tiedossa aika levoton lento, etenkin jatkolento Teneriffalle. No, kaipa tuosta taas selvitään, onhan niistä ennenkin selvitty.
Tapparatumput pääsi silmukointivaiheeseen, yhdet Tapparasukat odottaa samaa ja mites tässä sitten taas kävikään. Yksi kavereista laitteli illalla viestiä, että hups. Pilasin sitten pojan villasukat konepesulla, et millään saisi tehtyä tilalle toisia. Pakkohan se oli käydä lankaostoksilla ja hakea toivottuja lankoja, eihän se nyt sovi että toisen varpaat palelee talleilla ja ohjastustreeneissä, ja entä jos niitä paleltaa kisalähdöissä?
Eli niin. Sukat keikkuu puikoilla ja silmukoinnit odottavat vuoroaan. Parempi siis jatkaa hommaa, josko valmistuisi ennen lomaa kaikki keskeneräiset (paitsi villatakki, joka ei ole edennyt…).
Voi herttileijaa tuota varsinaista jouluksi hankittua amaryllistä. Se on kasvattanut ihan hullun pitkän varren kolmannelle kukinnolleen, kotiin palannut poikakin sitä ihmetteli, että mikä puu meillä kasvaa keskellä olkkarin pöytää. Markettikaipparin kukinto on puolestaan tajuttoman isokokoinen, vaikka kukkia ei olekaan kuin kolme tuossa varressa.
Niin. Se päivän ehdottomasti paras hetki oli töistä palattua. Siinä se ihana maailman matkaaja istui keittiössä syömässä. Himppasen väsynyt tuo toki oli, viimeisen kerran kun hän oli nukkunut viimeisen reissussa viettämänsä yön eli lauantai-sunnuntaivälisen. Sen jälkeen elämä olikin ollut vuorokauden ajan silkkaa lentokenttää, lentoa, lentokenttää ja uudelleen lentoa.
Päälle vielä ajelut Hki-Vantaalta kotiin, joten eipä ihme, että hieman oli yliväsynyt kaippari odottamassa. Eniten kaipparia oli tainnut odottaa sisko, joka oli myös tullut syömään, juttua kun riitti ja riitti ja riitti, niin että poikanenkin oli välillä jo ihan jökissä moisen puhetulvan alla. Mutta on se vaan ihanaa saada lapsonen kotiin, vaikka tiedän, että se aika koville tälle itselleen ottaakin.
No, kymmenen kuukautta. Niin hän totesi samantien. Kymmenen kuukautta ja hän hyppää jälleen siiville oman morsmaikkunsa luokse. Toiveena lapsella olisi, että me menisimme isän kanssa joulukuussa paikalle, mutta katsotaan nyt. Vaatii hieman järjestelyjä moinen, kas kun tuo erityinen ja koiruus jää kuitenkin kotosalle.
Maailman matkaaja on edennyt Osloon, eli ihan kohta tuo on täällä ja se jos joku on ihanaa! Ihanaa on toki odottaa omaakin lomaa, jo ajatuskin siitä, ettei tarvitse kiskoa toppavaatteita päälleen tai rapsutella auton tuulilasia pakkasessa piristää kummasti.
Viikonloppu meni mainiosti, saunaa, kutimia, Valioliigaa ja ihan perusolemista. Tytär pyörähti syömässä, poika haki auton lainaan noutaakseen maailman matkaajan kentältä ja siinä se sitten olikin. Aloitin yllättäen uudet tumputkin, tällä kertaa oman suosikkijoukkueen, Tapparan, väreissä. Hieman houkuttelisi kutoa itselle Arsenalin sukat, mutta katsoo nyt saanko aikaiseksi.
Vasen käsi ei pidä käsitöistä, se on nyt käynyt valitettavan hyvin selväksi. Olin joululoman kokolailla kutomatta ja ranne alkoi olla kunnossa, mutta joululoman päätyttyä päättyi myös kutomattomuus ja kappas. Ranne on ihan julmetun kipeä eikä kestä tiettyjä liikkeitä tai nostoja yhtään. Ankeaa on moinen, sanon mä.
Tyttären tytär yökyläili ja sehän se kuulkaa oli varsin hauskaa. Kymppivuotiaan kanssa oleminen on jo aivan erilaista kuin pikkunatiaisten, itse toimittaa oikeastaan eväiden hoitopuuhia, neidillä kun on ihan omat kuviot joita haluaa mummilassa tehdä. Yksi niistä on koiran rapsuttelu, toinen jäiden syöminen ja koiralle syöttäminen ja kolmas niinkin simppeli kuin piirtely.
Toki yksi tärkeä osa on pelisessio enon ja tädin kanssa, se hoidetaan joka kerta, ja tietystikin myös omaan ”kammariin” kamojen levittely. Pientä murinaa neidissä aiheutti toki muorin vaatimus siitä, että ennen kuin touhutaan mitään muuta hoidetaan läksyt pois alta. Neiti oli sitä mieltä, että ne voi jättää kotona tehtäväksi, muori nyt kuitenkin voitti mielipidekilpailun ja niin vain neitonen ne touhusi muorin valvovan silmän alla.
Kolmannet Ipatkin siinä valmistui ilta- ja aamupuhteina, Eiköhän Ipat nyt ole hetkeksi niin nähdyt, vaikka myönnän että värinvaihto vihreäksi oli hyvinkin piristävää. Ilveksen logon silmukointi vain on ihan totaalisen täydellisen hanurista, muutenhan se on ihan ok mutta kun pitää aina vielä mustalla tehdä korostuksia silmukoidun keltaisen päälle. Yäk.
Nuorimmainen hääräili aamutuimaan keittiössä omiaan, kuuntelin kaapin ovien kolinaa ja outoja ääniä aikani ja lopulta päädyin kurkkaamaan mitä tuo touhusi. Syksyllä Vapriikista pojalle ostamani termospullo pääsi vihdoin käyttöön, hän kun oli päättänyt täytellä sen kuumalla kaakaolla minkä sekoitteli ensin tuopissa valmiiksi. Onneksi kurkkasin, veikkaan että suurin osa kaakaosta olisi päätynyt lavuaariin, sillä eihän poika ollut mitenkään tietoinen siitä miten juoman saa tratin avulla helposti pulloon.
Aivan pian on muuten maanantai ja sehän tarkoittaa sitä, että maailman matkaaja saapuu kotiin! Yksi pojista hänet nyt sitten noutaa Helsinki-Vantaalta ja oletusarvoisesti lapsonen on kotona kun palaan työmaalta. Olen muuten onnistunut pitämään edelleen seuraavan viikon tyhjänä, huh! Jotenkin tämä kulunut viikko vei mehut ihan totaalisesti ja vaikutti jo uniinkin.
Kovasti on tullut seikkailtua mitä oudoimmissa paikoissa tällä viikolla ja kas, onpa sitä tullut ammuskeltua zombejakin kiväärillä yhdessä unessa. Liekö unien vauhdikkuus sitten aiheuttanut sen, että unimäärät on jääneet kovin onnettomiksi, aamukahvit puoli kolmelta on ehkä hieman turhan aikaisin enkä nyt kovin paljon arvosta vapaapäivänä neljältä aamukahvitteluakaan. Huoks.
Niinhän siinä nyt kävi, että vaihtoehdot kävivät kovin vähiin ja ainoa vaihtoehto oli uuden hankinta. Kolmisen vuotta sitten hankin ensimmäisen ihan kunnon blenderin itselleni ja sehän oli Elecroluxin Create 3. Vallan hyvä kapine juuri siihen käyttöön, mihin sen hankinkin eli smoothien tekemiseen, oikeastaan ainoa miinus oli jäisten mansikoiden murskaantuminen, smoothieen kun tuppasi aina jäämään muutama sattuma sekaan.
Hyvin tuo silti palveli, kunnes muutama kuukausi takaperin huomasin että kappas. Sehän vuotaa. Vuodon syykin selvisi, teräosan alapuolinen muovirinkula oli haljennut yhdestä kohtaa tiivisteen alta ja tokihan sieltä sitten aina nesteitä valui pihalle. Sikälihän tuo ei käyttöä haitannut, ettei se vuoto nyt mitään megalomaanista ollut, mutta ärsyttämään se vähitellen kävi ja lisäksi vuodon määrä lisääntyi pikkuhiljaa.
Vähin erin olin jo varma, että jossain kohtaa koko kapine kosahtaa, sillä sinne varsinaiseen sekoittajaanhan se neste ensin valui ennen kuin ehti läpi pöydälle asti. Koska kapine muuten on ollut mainio panostinkin aikaa ja vaivaa varaosan etsintään. Eipä siihen näköjään varaosana ole moista rinkulaa saatavana, kokolailla kaikkia muita osia on kyllä saatavilla.
Lopulta päädyin siihen, että kaipa se on pakko hankkia uusi blenderi ja tutkinkin eri vaihtoehtoja ja arvosteluja vähän sieltä täältä. Arvostelujen perusteella päädyin Wilfan laitteeseen ja tarkemmin ottaen XPLODEen. Hintakaan ei ollut mikään älytön, joten mikäs. Aamulla töihin siirtyessä piipahdin paikallisessa sittarissa kurkkaamassa, josko heidän hyllystään laitetta olisi saatavilla. No, eipä ollut.
Töistä palaillessa pyörähdinkin Prismaan ja kas. Siellähän niitä kapineita oli. Kotona oli pakko tehdä testiajo samantien ja hei oikeasti. Onko se sitten terän muotoilu vai mikä mutta niin vaan meni pakastemansikatkin ihan samettiseksi soseeksi kapineessa. Terien ainoa ero näyttäisi olevan se, että Electroluxin laitteessa ne on tasareunaiset, Wilfalla kahdessa terässä on sahalaita sivussa.
Hämmästelin muuten elämäänsä kyllästyneen amarylliksen kukkien kokoa. Nehän on reilusti isompia kuin kämmen, halkarisija parikymmentä senttiä eli aivan valtavia! Vain kolme kukkaa tuossa varressa on, mutta ilmeisesti niiden koon takia nuppukin oli älyttömän kokoinen. Olkkarin vanha-amarylliskin alkaa vähitellen raotella suojalehtiä nupun päältä, joten eiköhän sekin ensi viikolla jo ole auki.
Jo on keveä askel, väittäisin! Suosittelen lämpimästi jalkahoitoa ainakin silloin tällöin, ihan liian harvoin tulee itsekin käytyä. Tällä kertaa jalkahoitopaikaksi valikoitui Nokialla sijaitseva yhden naisen jalkahoitola Pedicyre. Palvelu oli todella hyvää ja hoito aivan mahtava, lisukkeeksi otin tietysti reissua varten kynsien lakkauksen.
Jalkahoitoon otin mukaan kirjan, joka on osa tämän uusimman koulutukseni opintomateriaaleja. Tai no, ei varsinaisesti ole, mutta tiedossa on kirjaesittelyn tekeminen ryhmänä ja meidän ryhmämme valitsi tämän kirjan luettavakseen. Kirjaston sivuja katsottuani totesin, että jahas. Ehkä se on parempi tilata kirja itselleen omaksi, kirjaston jono kirjalle kun oli aika iso.
Tilasin kirjan tiistaina Adlibriksestä ja kas, siitähän kilahti noutoilmoitus jo keskiviikkoiltana. Hitsi, mikä nopeus toimituksella! Kovin pitkälle en kirjassa vielä edennyt, mutta jo alku sai olon hyvin kotoisaksi. Juuri tuotahan se meidänkin kotielämämme on ollut, tarkkaa struktuuria jota ilman hommat suistuu kaaokseen.
Onneksi kyseisen opinto-osion esittelypäivään on aikaa vielä pari kuukautta, todennäköisesti luen kirjan tarkemmin reissussa ollessa. Meillä kun lomamatkojen yksi osuus tuntuu aina olevan se, että mies kiskaisee päivänokoset jos toisetkin ja minähän taas en osaa päivällä nukkua, joten mukana kulkee aina luettavaa niihin hetkiin. Toki otan mukaan ihan hömppääkin, ei kai sitä pelkkää opiskelumateriaalia jaksa.
Onneksi sain tehtyä aamun hiljaisina tunteina ensimmäisen opintotehtävän ja palautettuakin sen. Canva on kieltämättä todella kätevä väline esim ajatuskarttojen tekemiseen, luulenpa, että kirjaesittelykin päätyy Canvalla tehtäväksi. Mielenkiintoinen tehtävänanto, sekä se kirjaesittely että tämä Nepsy-diagnoosien esittely.
Nepsy-diagnoositehtävästä tuli mieleen, että onneksi sekin nimitys on muuttumassa, jotenkin olen pitänyt hieman alentavana neuro”psykiatrista” osaa nimessä. Neurokehityksellinen häiriö kuulostaa paljon paremmalta, sillä eihän nämä nepsyt mitenkään automaattisesti ole mitään psyykkisesti sairaita. Aivojen toimintamalli vain on toinen kuin ns ”normaaleilla”, ja usein se on jopa supervoima heillä.
Tehtävä pisti hieman ehkä jopa naurattamaan kun sitä rupesin tekemään. Autismihan on osa arkipäiväämme, samoin adhd ja kielellinen kehityshäiriö, joten pitkälti tuli oireita lueteltua ihan vain omasta elämästä. Useamman aspergerinkin kanssa olen ehtinyt työskentelemään, joten niissäkään ei ollut juurikaan mietittävää. Tosin tänä päivänä aspergeria ei enää diagnoosina ole, samaan autismin kirjoonhan nekin luetaan.
Ai muuten, amaryllis se vaan komeantuu päivä päivältä. Pitkästä aikaa päätin antaa pienen tilkan vettä kummallekin amaryllikselle, olkkarin mallihan intoutui paisuttamaan nuppuaan liki silmissä vettä saatuaan. Keittiössä keikkuva ex-elämäänsä kyllästynyt puolestaan levitti kukintoaan vielä lisää, joten ehkäpä ne olivat sen tilkan tarpeessa kumpainenkin. Ehkä.
Melkeinhän tässä tuli nostalginen olo töistä kotiutuessa, ja ihan vain siksi, että eteisessä sai loikkia kenkien yli sisään päästäkseen. Silloin kun torppa oli vielä tenavia täynnä oli niitä popojakin enemmän, mutta toisaalta. Koot ilmeisesti korvaavat määrän.
Mies oli sopivasti tehnyt ruoan uuniin ja tarjoili varsin herkullisen aterian, hänen tekemänsä lasagnette on aina kerrassaan hyvää. Tarjoilukin oli melkolailla näyttävä, ihan hieman jäin kieltämättä kaipaamaan niitä vihreitä ja värikkäitä lisukkeita, mutta no. Tulihan niitä töissä jo syötyä.
Amaryllis oli availlut kukkiaan vielä lisää päivän aikana ja kyllähän siitä on tulossa aikas mahtavan kokoinen. Olkkarissa oleva versio ei ole edelleenkään osoittanut minkäänlaista ajatustakaan nuppunsa avaamisesta, mutta pullistumista on kyllä jatkettu ja huolella onkin. Samalla kertaa se on venäyttänyt vartensa vallan komeaksi, oletan silti, että se pysyy pystyssä ihan hyvin.
Ajoissa kotiin pääsemisessä on muuten puolensa. Paitsi että ruokaa sai ajallaan, niin lisäksi sai sen rutiininomaisen ”kolme kuppia kahvia”-kiitos osankin hoidettua kunnialla. Samalla kertaa sain kuin sainkin ipatkin viimein valmiiksi, niiden silmukoiminen on ollut jokseenkin hidasta ja tuskallista puuhaa.
Nyt puikoilla keikkuu jälleen villatakki, joka ehti olla tauolla pari viikkoa. Mielessä tosin pyörii hieman toiset projektit, mutta katsoo nyt saako aikaiseksi. Aikomuksena oli ottaa kutimet reissuun mukaan, mutta voi olla, etten juurikaan ehdi siellä kutomaan. Ehkä silti ihan varmuuden vuoksi? Varmuudella mukaan lähtee opintoihin liittyvä kirja, aika kuluu varmasti siivillä sen kanssa, jopa siellä siivillä.
Ihanainen iltapalasmoothie! Ja hei, kolme kuppia kahvia-rutiinikin onnistui, olinhan kotona jo piirun neljän jälkeen. Mutta kyllä se vaan niin on, että osaa sitä aikuinenkin kuormittua kun riittävästi aivojaan rasittaa. Ja totta tosiaan, nyt ne rasittui ihan tosissaan, väitän! Tällä kertaa aiheena oli opetuksen tuen uudistus ja niin. Mitähän tässä nyt siihen sanoisi.
Toivottavasti se antaa juuri sitä, mitä meille niin innokkaasti ollaan kauppaamassa, mutta jaa-a. Nähtäväksi jää, miten käy. En nyt ole ihan varma kenen etu edellä tätä maahamme touhutaan, mutta pahoin pelkään, ettei voittaja olekaan se oppilas, kuten on ajateltu. Säästökeinoksikin saattaisin sitä jopa nimittää. Minun on edelleen kovin vaikea nähdä, että nepsy-lapset hyötyisi isoista ryhmistä koulussa, mutta ehkäpä olen väärässä. Toivottavasti ainakin.
Toki ajatus siitä, että tuki kulkee mukana on kaunis. Kuten on ajatus siitäkin, että sillä ennalta ehkäistään monia asioita. Erittäin kaunis ajatus. Mutta fakta on se, että enemmän kuin kauniita ajatuksia tarvittaisiin tekoja ja käsiä ja tiloja. Jos ei ole riittävästi ihmisiä, ei ole sitä liikkuvaa tukeakaan. Jos ei ole toimia, ei mihinkään tartuta tarpeeksi aikaisin vaan asioihin tarttumista sysätään niin pitkälle, että niiden hoitaminen vaatii enemmän ja enemmän aikaa.
Ja niin, se raha. Enemmän pitäisi olla tekijöitä, muunneltavia tiloja ja aikaa kuunnella ja pohtia keinoja, miten edetä järkevästi ja oikeasti se lapsen etu edellä. Vanha totuus nyt kuitenkin on se, että jos ei ole tiloja eikä ihmisiä, jotka voivat mukana kulkea, ei voi olla myöskään tarpeeksi mahdollisuuksia päästä hälystä rauhallisempaan tilaan tekemään silloin kun iso ryhmä kuormittaa liikaa.
No, tämä tästä. Amaryllis sentään oli paukautellut kukkiaan auki päivän aikana, joten kahvin lisukkeeksi sain ihastella upeita kukintoja. Ainakin vielä ne kukinnot keikkuu siellä varren päässä, eli ehkäpä varsi sittenkin jaksaa kestää niiden painon.
Josko tällä viikolla saisi Ipat valmiiksi, silmukoinnit on hitokseen aikaa vieviä ja kuten todettua, aika on ollut kovin kortilla nyt alkuviikon. Onneksi ensi viikko näyttää edelleen kovin tyhjältä työpäivien jälkeen, hurraa sille! Ja hei! Enää KOLME viikkoa ja sit me lennetään! Ihana loma ja lämpö, tulis jo!
Niin paljon kuin koulutuksista nautinkin, niin silti. Ihan hieman oli olo kuin ameeballa, kun viimein kotiin ennätin. Omat rutiinit meni ihan tuosta vaan päin hanuria, ja ihan vain siksi, että bussimatkakin venyi ylettömän paljon paluumatkalla. Ei ole ihan loppuun asti mietittyä hommaa, väitän mä, kuskin vaihto kesken matkan venytti reissua vielä entisestään.
Eli alkuperäinen aikataulu venyi liki puolella tunnilla, joka taas tarkoitti sitä, että tämän sitkeä ”kolme kuppia kahvia”-rutiini meni aivan metsään. Ruoankin söin vasta puoli seiskalta ja se on kuulkaa oikeastaan sitten jo iltapala samalla kertaa.
Koulutus itsessään vaikutti kyllä todella hyvältä, enpä tosin nyt muistanut sitä, että tällaisissa himppasen isommissa koulutuksissa missä on työnohjaajat ja näytöt ja muut niin hupsis. Sitähän saa sitten läksyjäkin. Onneksi ensimmäisen tehtävän palauttamiseen on reilu kaksi viikkoa, enköhän sen siinä ajassa saa tehdyksi. Tälle viikolle on tullut ahnehdittua todellakin liikaa kaikkea, onneksi ensi viikko näyttää kovin tyhjältä, eli läksytkin saa odottaa sinne asti.
Nämä kaverit sentään tuottaa kovasti iloa. Alkuperäinen amaryllis tuntuu kasvattavan lähinnä vartta tällä hetkellä, toki nuppukin alkaa vähitellen pullistua, mutta marketin elämäänsä kyllästynyt malli on ihan mahdoton! Päivä päivältä tuntuu, että kukinto vain paisuu ja paisuu ja paisuu, saapa nähdä miten tässä vielä käy, sillä selvästikin varsi on aika kovilla kukinnon painon takia.
Näillä nyt mennään. Seuraavaksi pajaa työpäivän päälle, sieltä onneksi ehdin takuuvarmasti hyvissä ajoin kotiin vaikka se päivää parilla tunnilla venyttääkin. Huh!
Viikonloppu meni ihanasti rentoutuessa ja ollessa ja hyvä niin, edessä kun on jokseenkin kiireinen viikko. Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että syksyllä iski jokin ihmeellinen koulutusahneus ja sen satoa aletaan nyt korjata sitten tosissaan.
Pari ensimmäistä arkipäivää menee ihan plörinäksi, ja ihan vain siksi että kummallekin päivälle osuu koulutus iltapäivään. Ihminen, joka on aivan älyttömän sitoutunut omiin rutiineihinsa kärsii jo valmiiksi ajatuksesta, ettei kotiin ehdi juurikaan ennen iltakuutta. Huoks.
Onneksi keskiviikolle ei ole mitään sovittuna, torstaina iltapäivä kuluukin sitten ihan mukavissa merkeissä eli jalkahoidon parissa.
Olen muuten keksinyt oivan keinon kihartaa hiukset niin että kikkurat tosiaan pysyvätkin useamman päivän. Saunan jälkeen kieputin jälleen hiukset pienissä osissa sormen pään ympärille ja kiinnitin kuivumaan päänahkaa vasten pienillä hiuslenkeillä. Kyllähän meinaan pysyy ja aina seuraavaan pesuun asti.
Josko tässä alkaisi taas valmistautua työmaan suuntaan, onneksi on enää viikko siihen kun maailman matkaaja kotiutuu. Johan tässä alkaa olla ikävä, niin se on.
Nojatuolin uumenista 