Kun se vaan on hauskaa, niin sehän on vaan hauskaa. Kaikille Pulkkisen sketsit ei avaudu, mutta joillekin ne avautuu. Nautimme todella esityksestä, Jari Salmen upeasta lavakarismasta ja tokihan ”Manekin” (Teemu Koskinen) sykäytti nauruhermoja.
Eilinen tuli pyhitettyä pitkälti pihatöille ja hyvä niin. Aamulla viiden kanttiin katselin alkavaa vesisadetta kuistilla aamukahvilla istuessani ja johan sitä tulikin. Yksi vartin tauko taisi koko päivän aikana olla, sade taukosi vasta kolmen jälkeen iltapäivällä. Koiruushan ei sateesta perusta, joten yllättäen tuo ei ollut valmis minkäänlaiseen ulkoiluun vaan painui nukkumaan.
Sadepäivissä on yksi tosi kurja puoli ja se on se, että nurmikko kasvaa lähes silmissä. Toisaalta on niissä puolensakin, sillä sain virkkailtua valmiiksi Elämänpuu VIII ja pingotettua sekä valmiina olleen sinisen että uusimman tulokkaan kehikkoon. Uusimman tulokkaan pingotus menee tosin uusiksi, vaikka kuinka mielestäni sen laitoin alussa suoraan niin pah! Vinossahan se mokoma on.
Muilta osin tänään ei olekaan tullut tehtyä ihmeitä, illalla uuniin laitetun nyhtöpossun riivin sen jäähdyttyä uunivuokaan, keittelin paistoliemestä ja erinäisistä emmeistä kostukkeen lihan sekaan sekä leipaisin briossisämpylöitä hampurilaisia varten. Eilen tehty coleslaw odottikin jo valmiina jääkaapissa, joten tänään vietimme nyhtöhampparipäivää.
Muutamaan kertaan tuli toki soiteltua tyttären kanssa päivän mittaan, hänen elämässään kun alkoi uusi jännittävä vaihe lauantaina eli kotiin saapui rescue-koira Romaniasta. Tämän viikon he ovat harjoitelleet vasta samassa asunnossa olemista ja toisiinsa tottumista, koira on kovin kovin arka ja onkin viettänyt tähän päivään asti aikansa häkissä, jonka kokee turvapaikakseen.
Viime yönä oli jo muutamaan kertaan poistunut häkistä tutkimaan ympäristöään ja hiphei, tänään hän sitten päätti siirtyä vallan pois sieltä häkistä. Ehkäpä se siitä, mutta aika homma tyttärellä on vielä käsillä. Koira on silti ihan superhyperihana, huomenna ajattelin olla niin uskalias jo itsekin, että käyn koiraa kurkkaamassa.
Viime viikolla olimme muutaman muun kanssa katsomassa ikimuistoista Iron Maidenia stadikalla. Aivan mahtavan upea keikka, järjestelyt oli viimeisen päälle ja tapahtumassa vallitsi kauttaaltaan mainio tunnelma kävijöillä.
Tuskinpa moista mahdollisuutta enää tulee vastaan, epäilen ainakin. Joku tutuistani oli käynyt IM keikalla muutama vuosi takaperin ja tuolloin hänelle oli jäänyt kokemus, että Brucen ääni ei enää toimi samoin kuin ennen. Hänen mukaansa ääni petti aika-ajoin laulaessa, mutta voin vakuuttaa. Ei pettänyt kertaakaan tällä keikalla, soi kuin nuorena poikana konsanaan.
Kiitos IRON MAIDEN ja kiitos upeista järjestelyistä! Keikan jälkeen pidimme pienen lomasen perusjutuista ja sujahtihan se juhannuskin siinä mukavasti. Juhannus meni pääosin pihahommissa, petankia pelaillen ja saunoen. Ehdittiin sitä grillailemaankin.
Tällä viikolla onkin sitten satanut kuin aisaa, joten käsitöitä on valmistunut ja keittiössä on tullut puuhailtua. Bloggailen näistä sopivassa välissä.
Suomen kesä on jollain tapaa täydellinen! Etenkin tänä vuonna, kun vettä on tullut tasaisin väliajoin ja joukkoon on mahtunut ihanan lämpimiä kevät- ja kesäpäiviä.
Vähän kaikki pihassa rehottaa. Mikä enemmän ja mikä vähemmän. Käytin yhden hellepäivän sitä rehotusta hilliten. Auttoi varmasti hetkeksi, mutta samat karkelot on varmuudella vielä edessä ennen syksyä.
Syreeni kukkii villinä, karviaispensaat pitäisi kaivella vielä esiin rikkakasvien keskeltä, puutarhavadelmalle en ole edelleenkään keksinyt järjellistä tukikehikkoa joten narua päätyi ympärille reilusti.
Mustaherukkaa on luvassa, raparperisadosta on korjattu jo ensimmäinen ja lisää tulee. Trampan alustakin tuli tyhjennettyä rikkakasveista ja se jos joku oli urakka. Valkoherukoille tuli tehtyä samalla tilaa. Näytti melkein siltä, että piha ”kasvoi”, sillä vaikka kuinka ihastuttavaa vehreys onkin niin silti se vie näkijältään aluetta.
Lipstikan kakkossatoa odotellaan jo kovin, kaivon renkaassa viihtyvä ruohosipuliakin on makusteltu jo useampaan kertaan. Niin ja mansikat. Vaikka torpassa onkin ihan oma mansikkalavansa, josta odotamme tänä vuonna ensimmäistä varsinaista satoa, niin nämä muuten vaan vanhasta mansikkakannasta pataan heitetyt kaverit ovat intoutuneet kukkimaan ihan hulluna tänä vuonna. Mielenkiinnolla odotan tuleeko niistä satoakin?
Kun torpassa on asuttu likemmäs 30 vuotta ja se varsinainen peruskorjaus on tehty silloin, liki 30 vuotta aiemmin, niin tietäähän sen. Jotain voisi tehdä. Ja kun tenaviakin juoksee jaloissa kuusin kappalein, puhumattakaan niistä kaikista lisälapsosista joita vuosien aikana nurkissa on pyörinyt, niin kuluuhan se.
Eikä asiaa toki auta mitenkään torpassa rymistelevät koiratkaan, pinnat vain kuluu. Jossain kohtaa siinä keskellä ruuhkavuosia tämä emäntä sitten tarttui telaan ja kiskaisi olkkarin seiniin oikein shokkivärit. Jotka palvelikin hyvin aikansa. Palomuurikin tuli sutaistua oranssiksi, ihan kirkkaan sellaiseksi, ja aikansa ne shokkiväritkin toimi.
Vaan sitten tulee se päivä, että lapset kasvaa isoiksi, varalapsosetkin ovat jo siivoja aikuisia vara-lapsosia. Pinnat ei enää kulu samaan malliin ja ne shokkiväritkin alkaa tuntua suorastaan oksuna kurkussa. Silloin on aika toimia, niin se on. Ja toimittiinkin, tänä keväänä, pitkällisen kypsyttelyn jälkeen.
Olin jokseenkin varma, että tapettien poisto tulee olemaan järkyttävä homma. Ja varmuudella yksikään kattolistoista, jotka halusin ehdottomasti säästää ja saada takaisin paikoilleen, ei pysyisi ehjänä.
Ilokseni voin todeta, kaikki kattolistat irtosi nätisti paikoiltaan. Ja ei, tapetin irroittelukaan ei ollut paha homma, ei. Rempan keskellä eläminen sen sijaan, se oli se järkyttävä homma, sillä eihän niitä huonekaluja olkkarista oikein mihinkään saanut. Niitä vain siirreltiin sen mukaan kun repimisessä edettiin. Samaan aikaan käytiin tietysti töissäkin, eli hieman siinä tuppasi välillä olemaan takki tyhjä.
Luontevasti meillä on vielä työnjako ollut aina se, että minä puran ja revin ja raivaan ja ukkokulta astuu remmiin siinä kohtaa kun päästään uutta laittamaan. Vajaa viikko siinä repimisessä meni, mutta myönnettäköön, että puolet siitä ajasta meni käydessä olkkarin kitusiinsa nielemiä kapineita läpi. Aika paljon päätyi muuten ihan turhaa sälää roskiin.
Ja niin sitä päästiin viimein siihen vaiheeseen, että maalia pääsi laittamaan pintaan. Toki sekin on lähinnä kätevän emännän hommia, ukkokulta toimi enemmänkin kuljettajana maali-, lattia- ja listakaupoilla sekä väripoliisina. Toisaalta hyvä niin, sillä kas. Minähän sain juuri ne haluamani värit, kun kahta eri väriyhdistelmää tälle kaupittelin.
Pääsiäisviikko meni iloisesti maalatessa, ukkokulta naputteli kattolistoja paikoilleen kiirastorstaina ennen töihin lähtöä ja minä käytin kiirastorstai-illan roudaten kirjahyllyn osia eteiseen ja kuistille. Siinä samalla siirtelin sitten jo osan muistakin olkkarin kapineista pois tieltä, joten pitkäperjantaille ei jäänyt enää kuin television, sohvan ja nojatuolin roudailu.
Vanha lattia on aikanaan kaivettu muovimattojen alta esiin ja hiottu sekä lakattu. Jotenkin siitä näkee, että ajan hammas on purrut lakkauksiin aika hyvin vuosien mittaan. Osansa ajan hampaasta on varmasti aiheuttanut myös ne koirat, jotka talossa ovat rallanneet. Tällä kertaa lattiaa ei alettu hioa, liian hyvin edelleen oli ja on muistissa se hiomapölyn määrä mikä siitä aikanaan tuli.
Lattiaksi valikoitui lopulta vinyylilankku. Aikani eri lankkuvaihtoehtoja tutkailtuani päädyin Goodiy Fenix Champagneen ja kun se kävi ukollekin, niin kävimme sen tilaamassa viikko ennen pääsiäispyhiä. Asennuspäiväksi päätettiin ottaa perjantai, jolloin niin me kuin moni muukin oli vapaalla.
Kumpikaan meistä ei ollut moista ennen asentanut, mutta ei se nyt ollut juuri niin tarkkaa. Olihan silloin liki 30 vuotta tehty isompi taloremppakin kokolailla omin voimin tehty, joten tuskin nyt yhdet lankut nousisi ylipääsemättömiksi. Ensimmäisten kahden rivin jälkeen homma alkoikin jo sujua näppärästi ja samaan syssyyn sitten poikanen ja pari varapoikaslaumankin jäsentä ehti paikalle.
Ja niin vain lattia oli paikoillaan jo iltapäivästä. Illalla paikoillaan oli jo jalkalistatkin ja minä pääsin kiikuttamaan huonekaluja takaisin olkkariin ja asettelemaan tavaroita paikoilleen.
Hieman vaiheessa olkkari edelleen on, nojatuoli odottaa vielä vaihtoa ja samalla vieressä oleva pöytä siirtyy toiseen kohtaan, samoilla tulilla vaihtunee jalkalamppu erilaiseen. Sama kohtalo on edessä kattovalaisimella, mutta ne ei nyt ihan tämän päivän juttuja ole. Isoin homma nyt on kuitenkin tehtynä ja se on kuulkaa jotain se!
Välillä on kiva tehdä jotain ihan simppeleitä hommia, kuten nyt nämä sukat jotka tein itselleni ja tyttärelleni. Simppeliä raitaa ja vähän kirjaimia sekaan. Lankana seiskaveikka ja Housen Onni, puikot 3,5mm, silmukoita aloituksessa 52/54 ja joustimen jälkeen 56.
Olipa kivat kutoa ja Housen lanka on todella ihanan tuntuista kätösissä. Suosittelen.
Vaihteeksi musiikillista menoa ja villasukkia. Näissä on lankana seiskaveikka, kudoin nämä 4mm chiaogoon pyöröillä. Kuvat on löytyneet pitkältikin Pinterestistä, tosin muokkailin niitä itselleni paremmin sopiville silmukkamäärille. Jalkaterään tahdoin lisätä vielä nuottiavaimet, joten muokkailin nekin Knitbirdillä kaavioihin.
Aloitukseen tein 64 silmukkaa ja kudoin 10 kerrosta 2o, 2n-joustinta. Joustimen valmistuttua lähdin tekemään kuviointia.
Nuottiavain osuuden valmistuttua kavensin yhden silmukan jokaiselta puikolta 64 ->60 ennen kuin aloitin nuottikuvioinnin 60 silmukalla.
Nuottikuvioinnin jälkeen kudoin muutaman kerroksen pelkällä mustalla ja kavensin samalla jälleen yhden silmukan jokaiselta puikolta 60 -> 56.
Tein kantapään vahvistettuna ja kudoin pelkällä mustalla vielä kiilakavennusten ajan. Kiilakavennuksia tein kunnes silmukkaluku oli jälleen 56. Jalkapöytään tein vielä pianon koskettimet, joiden päälle olin muokkaillut nuottiavaimet. Toiseen sukkaan tuli ylänuottiavain ja toiseen alanuottiavain.
Kärkiosat tein mustalla ja tein sädekavennuspäättelyt kun mittaa sukilla oli n. 22 cm, näin sukista tuli kokoa 42.
Voi voi. Ei todellakaan pitänyt, mutta minkäs teet. Poikkesin lomalla marketissa ja kappas, siellä oli Novitan Icelandic Wool-lankoja vino pino poistomyynnissä. Yllättäen marketista poistui naiseläjä, jolla oli mukanaan 12 kerää pinkkiä, 4 kerää ruskeaa, 4 kerää keltaista ja hups, vielä 5 kerää valkoistakin lankaa.
Pitkällisen tutkailun jälkeen päädyin kutomaan riddarin M-koon silmukkamääriä noudattaen puseroa, kaarrokeosaan olin tosin valinnut Teljan ja muokkailinkin sitä hieman itselleni paremmin mallaavaksi. Lankana tämä oli aivan ihana kudottava ja vieläpä joutuisakin tehdä, hieman tosin välillä joutui himmailemaan kun työssä oli ajoittain kolme lankaa ja sen mukainen sotkukin käsissä.
Kaikkineen tähän kului pohjavärin lankaa 8 kerää, ruskeaa meni hieman vajaa kolme kerää ja keltaista puoli kerää. Nyt jo syyhyttää alkaa seuraavan villapuseron tekoon, tosin lankoja täytynee hakea lisää ennen sitä. Mallistakaan ei ole vielä tietoa, mutta se selvinnee siinä kohtaa kun sen puikoille asti saan.
Lukaisin tuossa päivänä eräänä bloggausta langoista kirjoneuletöissä. Kyseinen bloggaaja mietti sitä, onko ”markettilankojen” käyttö häpeä vaiko ei. Tätä samaa olen kuullut monen käsitöitä harrastavan työkaverinkin miettivän. Että jos kuitenkin pitäisi tilata ihan sitä kunnon lankaa tai mennä jonnekin kunnon lankoja myyvään liikkeeseen.
Itse en ole moisia oikeastaan koskaan miettinyt ennen kuin nyt kun innostuin tekemään villapuseroita. Niin. Voiko villapuseron tai -takin tehdä niistä ”markettilangoista”. Aika hassua. Kun sanoo ”markettilanka”, niin jotenkin siinä on häpeällinen kalskahdus mukana vaikka minusta markettilangat on pääosin varsin hyviä lankoja peruskäyttöön.
Villapusero-ohjeita tutkaillessani päädyin myös tutkailemaan annettuja lankasuosituksia ja siis apua. Pelkät langat villapuseroon olisi maksaneet hyvinkin sen 100 euroa ja niitä olisi joutunut jopa odottamaan pitkien toimitusaikojen takia. Hätäiselle ihmisellehän moinen ei käy alkuunkaan, kuten ei lankojen hintakaan.
Päädyinkin kokeilemaan Dropsin Karismaa, joka osoittautui vallan hyväksi päällineulelangaksi (moni lanka kutittaa omaa ihoani todella herkästi) ja villatakkiin kokeilinkin sitten Dropsin Limaa. Voin kertoa, että olen ollut järin tyytyväinen näihin lankavalintoihini. Yhden puseron lankojen hinnaksi on tullut parhaimmillaankin noin 30 euroa, joten puhutaan aivan eri hinnoista kuin lankakauppojen hinnat on.
Toki tiedän, että monet lankakaupan langat on hintansa väärti, ja sitä en lähdekään kieltämään, mutta itselleni jokainen kudottu vaate on käyttövaate jonka en ole ajatellutkaan kestävän ikuisesti. Jossain kohtaa aion tosin tilata itselleni villatakkiin jotkut kalliimmatkin langat ja sen takin oletan sitten kestävänkin maailman tappiin.
7-veljestä on ollut aina luottolankani kun sukkia olen tehnyt. Sukat kestää hyvin käytössä ja konepesukin käy nyppyyntymättä ja kulumatta. Yhtäkään sukkapariani en ole vielä saanut puhki asti käytettyä, tosin poikani on tässäkin onnistunut mutta aikaa siihenkin meni.
Myönnettäköön, kun keräkoko muuttui niin itseä se hieman riipaisi mutta edelleen, uskollisesti hain marketin hyllystä seiskaveikkaa uusiin sukkiin. Tässä kohtaa joudun tosin toteamaan, että nyt on hieman harkinnan alla jatko kyseisen merkin kanssa sillä mielestäni laatu on tullut alas kuin lehmän häntä viimeisen vuoden-puolentoista aikana.
Ihan aina seiskaveikalta ei ole löytynyt juuri sitä itselle mieleistä väriäkään, joten muutamaan kertaan on tullut tilattua lankoja netin kautta sukkiin. Nämä pöllöperhesukat on tehty mm niillä tilatuilla langoilla. Ylärivin pöllöt on seiskaveikkaa, vihreät Kaupunkilangan Kivijalkaa, lilat pöllöt on TeeTeePallasta ja turkoosit jälleen seiskaa.
Eilen tilasin jälleen lankoja sukkiin, sillä jotenkin on mitta aika täynnä löyhäkierteisiä ja yllättävän paljon heinän ruokoja sisältäviä seiskoja. Ennen tilausta päädyin tosin ostamaan muutaman kerän Kehrän Lauria, siitä kun olen kerran aiemmin kutonut yhdet sukat ja silloin lanka oli mielestäni ihan kohtuullista. Eilen ostetut kerätpä ei olleetkaan.
Sormieni iho on kohtuu tottunut kutomiseen joten langat ei ihoon juurikaan vaikuta mutta toisin kävi tällä kertaa. Ensinnäkin lanka oli kutoessa ihan älyttömän karheaa. Minkäänlaista luistoa puikoilla ei ollut, oli kuin olisi kivirekeä yrittänyt kiskoa. Pahinta oli kuitenkin ehkä se, että sormien iho alkoi kipeytyä. Sitkeänä sissinä sain silti aikaiseksi kaksi sukan vartta ja terätkin teen samalla langalla kunhan iho ehtii hieman toeta koettelemuksestaan.
Tuleviin sukkiin tilasin sitten useamman kerän Kaupunkilangan Kivijalkaa, se kun oli edellisellä kerralla todella mukavaa kudottavaa. Katsotaan, mitä puikoilta ensi viikolla putoaa kunhan langat saapuvat.
Ps. mitäpä itse olet mieltä langoista?
Tai ehkä näiden nimi pitäisi olla lumikiteet? Neilikat? Omaan silmään kuvio tuo mieleen ristin, joten nimi sen mukaan eikä siinä vielä kaikki. Aina välillä tulee kudottua malleja jotka tuntuu olevan älyttömän helppoja, simppeleitä ja suorastaan liukuu puikoilla.
No, nämä ei todellakaan kuulu niihin malleihin. Päinvastoin. Oikeastaan vasta kantapään jälkeen kutominen alkoi tuntua edes jotenkin sujuvalta, siihen asti oli kyllä aikamoista tervanjuontia. Oli miten oli, ohjeen nyt kuitenkin jaan.
Lankana seiskaveikka, puikkoina joustimessa 3,5 mm koivupuikot, kuvioalueella 4 mm vastaavat. Lankaa sukkiin meni yhteensä n. 150g, mustaa 50g ja pionia 100g.
Alkuun loin 63 silmukkaa, sillä ruudukkoresorissa silmukkaluvun pitää olla jaollinen kolmella. Ruudukkoresori itsessään on hyvin helppo tehdä sillä vaiheita on vain kaksi:
Ruudukkoresoria voi kukin tehdä haluamansa mitan, neljä kerrosta luo aina yhden ruudukkorivin. Saatuani joustimen omaan silmään hyvälle mitalle kudoin yhden kerroksen pelkkää oikeaa ja samalla lisäsin yhden silmukan. Otin mukaan myös pohjalangan viimeisellä puikolla ja sen jälkeen lähdin kutomaan mallikaavion mukaan.
Tällä kertaa päädyin kokeilemaan palkitusta kumpaankin sivuun, se on mielestäni helppo keino saada kuvionti näyttämään kauttaaltaan tasaiselta ja samalla palkkialue toimii tarvittaessa kavennusalueena.
Kun olin kutonut vartta n. 17cm (10 ruutupalkkikerroksen verran) tein ensimmäiset kavennukset kumpaankin sivuun kutomalla pinkillä palkilla 2 silmukkaa yhteen kummassakin sivussa. Hieman myöhemmin tein vielä toiset kavennukset kutomalla kummankin sivun palkkialueelta jäljelle jääneet pinkit yhteen mustien silmukoiden kanssa niin, että vain mustat silmukat jäi sivuihin.
Kudoin vielä pätkän kuvioneuletta jonka jälkeen aloitin kantalapun tekemisen. Kantalapun, kuten kantapään muutenkin, tein ihan perinteiseen omaan tyyliini. Kantapohjan kavennusten jälkeen jatkoin kuviointia sukan päällipuolella, samalla tein kiilakavennuksia joka kerroksella. Kiilakavennuksia tein kunnes silmukoita oli jäljellä 56.
Sukan pohjapuolelle päätin tehdä tähtiä, kumpaankin sukan sivuun tuli aina kaksi mustaa silmukkaa jotka jäi itselläni nauhakavennusten keskellä kulkevaksi kaksikoksi koko kärjen matkan. Kärjen nauhakavennuksen aloitin kun päällipuolen kaksi ”sivuristiä” oli puolivälissä, näin sain yhden kokonaisen kuvion vielä keskelle.
Kun puikoilla oli jäljellä 8 silmukkaa katkaisin langan ja vedin sen kaikkien silmukoiden läpi. Päättely, höyrytys ja blokille kuivumaan ja siinä se. Parikin keikkuu jo puikoilla, joten kohtahan nämä saa lahjoittaa sukkia kaipaavalle.
Näistä sukista tällä kuviomäärällä tuli kokoa 36-37, pituutta pohjalla on noin 24 cm. Varren pituus nilkasta mitattuna on 20 cm.
Nojatuolin uumenista 