Ei ole nopeudella nyt pilattu ei. Polviin asti on sentään ennätetty, eikä sekään kai saavutuksena huono ole? Aikaahan meni ihan älyttömän paljon niinkin simppeliin hommaan kuin matkan varaamiseen. Tiedättehän sen tunteen, kun parhaanne mukaan yritätte selittää mitä reissultanne toivotte ja mitä ehdottomasti ette, ja silti tuntuu, ettei toinen osapuoli ymmärrä yhtään mitään siitä mitä yritätte sanoa.
Näin sitten kävi itselle. Yritin varailla matkaa ja pyysin lopulta, että matkatoimisto lähettäisi hyviä vaihtoehtoja. Juu ei. En ajatellut mennä mihinkään, missä ei ole mitään. En myöskään ajatellut mennä perhehotelliin. Päinvastoin, yritin parhaani mukaan sanoa, että joo. Olisi kiva, jos olisi jotain tapahtuman tynkää ympärillä ja kyllä, vielä kivempi olisi jos natiaisia ei olisi samaan aikaan syömässä kuin itse syön.
Ja tulos oli mikä. No juuri se. Perhehotelli, se 10 kilsaa lähimpään ostoshttiin ja kivasti myös aavaa ulappaa näköpiirissä. Huoks. Päädyinkin lopulta viiden tunnin pikku-tutkailuun, jonka jälkeen paikka ja hotelli oli löydetty. Eli hei, Teneriffa, uusi tuttavuus, odottaa helmikuussa. Jes! Toivottavasti kaikki toiveeni ja odotukseni palkitaan, sillä hommaa siinä kerrakseen oli.
On niin monenlaisia tapoja viettää vapaa-aikaa, sano. Tällä kertaa vapaa-aika alkoi himppasen myöhässä (yksi koulutus piti vielä katsella työmaalta kotiin ehdittyä), mutta tottahan sitä ehti sitten muutakin.
Kun yhdet villikset on valmiit, niin tottakai tehdään toiset. Nämähän ehdin jo aloittaa kertaalleen ja kappas. Purkamaankin. Alkuperäisellä silmukkamäärällä olisi tullut aivan liian isot! Ja tietysti, koska olen mikä olen, niin ensin tuhrasin aikaa piirtämällä kuvaa pöksyistä, mittailemalla neuletiheyksiä, sovittelemalla mittaa omallekin uumalle ja kas.
Eteneehän nekin viimein. Pakko todeta, että tämä kyseinen lanka on ihan älyttömän ihanan pehmeää, ei siitä mihinkään pääse. Ja kun puikot on hyvät ja lanka juoksevaa, niin johan syntyy valmista.
Maailmanmatkaajasta, siitä poijaasta siis, ei ole kuulunut pihaustakaan tiistain jälkeen, tuolloin he olivat ennättäneet tyttöystävän kanssa Pattayalle pienen lomasen viettoon. Tänään lienee syytä soitella hänelle jossain kohtaa, tyttiksellä kun on työpäivä ja sitä kautta joutuivat palailemaan takaisin sinne tyttiksen asuinkaupunkiin.
Eli soittelua, kutomista ja niin. Ehkäpä sitä voisi koota nuo valokuvahyllyt, sitä pääseekö ne seinälle viikonlopun aikana en osaa tosin sanoa.
Lomalla tuli käytyä tutustumassa Nokialla sijaitsevan pienpanimon eli Nokian Panimon toimintaan. Nokialaisittainhan puheissa vilahtelee se alkuperäinen nimi eli PUP, lyhenne Pirkanmaan Uudesta Panimosta.
Oli muuten ihan älyttömän mielenkiintoinen tutustumiskierros ja panimon historia oli mieletöntä kuultavaa. Suosittelen ehdottomasti ottamaan käyntilistalle opastetun kierroksen mikäli siihen on mahdollisuutta. Panimo järjestää avoimia yleisökierroksia kuukausittain ja sinne saa myös varattua yksityisen ryhmäkierroksen.
Aluksi kuulimme tarinan Panimon taustalta, syntyhistorian ja monta onnetonta yhteensattumaa ja epäonnen hetkeä, jotka edelleen toimivan panimon toiminnan aikana on sattunut. Onpa paikka ollut laittamassa jo lappua luukullekin, mutta niin vain tuli uutta nostetta ja uutta ytyä toimintaan.
Löytyipä joukosta yksi omista nuoruuden suosikkijuomistanikin, eli Helmi-limppari. Jonkinlainen muistikuva on myös Linda-siideristä, tosin epäilen, etten ole sitä koskaan maistanut. Matti Nykäsen nimikkojuoman tarina taas oli ikävämpi, se kun oli ollut tarkoitus lanseerata markkinoille samaisena päivänä kun tuli tieto, että Matti oli ottanut ja puukottanut Merviä eli tuote muuttui hetkessä painajaiseksi ja jäi lähettämättä myyntiin.
Yhteistyötä Nokiankin kanssa oli jossain kohtaa viritelty, mutta tulta se ei oikein ollut alleen ottanut. Ja silti. Tätä nykyä panimolla menee hyvin, laajennusosa on valmistunut ja oman paikkansa on ottaneet Nokian Panimon vuotuiset tapahtumat eli Grill and Chill sekä Oktoberfest. Kumpaisessakin tapahtumassa tuntuu olevan runsaasti imua enkä ihmettele, järjestelyt ja meno tapahtumissa ovat olleet kuulemani mukaan joka vuosi mainiot.
Niin muuten, matkalta tarttui mukaan joulukalenteri. Saapa nähdä, mitä kaikkea kalenteri sisuksiinsa kätkeekään. Aika naurut tästäkin jo saatiin, sillä ilmeisesti sisältö on lähinnä alkoholipitoista joten luukun takaa paljastuvia tuotteita tuskin tulee nautittua aamuisin ennen töihin lähtemistä.
Tässähän on ollut yönä jos toisenakin pakkasta. Itseäni pisti hieman naurattamaan, kun aamuna eräänä huomasin autoni tuulilasissa kovin tutun merkin. Heartagramikos se siinä? Myönnetään, esittelin kuvaa nuoremmalle tyttärelle ja hän ei siinä moista merkkiä nähnyt, hän näki siinä no… p…ksen. Siis sen miesten kapineen. Hmmm…
Lähenevää talveahan voi lähteä toki pakoonkin. Ja juuri näin yksi poikasistani päätyi tekemään. Asiaan vaikuttaa osaltaan varmasti vähän ennen viime joulua poikain lomareissun yhteydessä löydetty tyttöystävä, hänhän löytyi sieltä lämmöstä eli Thaimaasta. Yllättäen parin viikon reissu poiki mukanaan sen, että poika lähti takaisin tyttiksen luon tammikuun loppupuolella.
Otti tietystikin vain menolipun, mikäs kiire sitä nuorella miehellä, ne varsinaiset läsnäoloa vaativat työt kun alkaisi vasta toukokuun alussa. Poika viipyi reissussa tuolloin likipitäen pari kuukautta, palasi maalis-huhtikuun taitteen paikkeilla Suomeen, painoi hommia toukokuusta syyskuun loppuun, kuten oli aiemmin sopinut ja keräsi rahaa uuteen reissuun.
Ja kas. Pari viikkoa sitten hänellä oli lähtöpäivä tiedossa, lennot hankittuna ja niinhän siinä kävi, että kun tämä palasi töihin lähti poika puolestaan kohti lentokenttää. Huoks. Onneksi tätä nykyä on videopuhelut ja lentojen reaaliaikaiset seurannat ja muut, joten äitihän kyttäili lentoa pitkin päivää ja kurkkasi tilanteen vielä nukkumaan mennessäänkin. Tuolloin matka oli hieman yli puolessa välissä.
Aamulla äidin puhelimessa olikin toivottu viesti, joka oli saapunut likipitäen samantien kun pojan lento oli laskeutunut -”Bangkokissa ollaan”. Niin, mitäpä sitä turhia lätisemään. Työpäivän jälkeen poika ennätti jo videopuhelunkin ottaa, joten äidillä on suht levollinen mieli. Tosin kotiutumispäivästä saati edes kuukaudesta ei nyt vielä tietenkään ole mitään tietoa.
Edes äidin kyseilyihin, että kaipa jouluksi kotiudut on vastattu vain olankohautuksin ja katsoo nyt-toteamuksin. Toisaalta, hyvä se nyt on liikkua kun se on vielä helppoa, homma hankaloituu kummasti jos päätyy perheen perustamaan ja lapsia tekemään.
Mutta niin. Se otsikko, ”eturivissä, tottakai”. Sepä liittyy tänään saamaani ahaa-elämykseen. Kävin lomalla näyttämässä tyttärelle sen äidin hautapaikan ja aika etuosassa hautausmaatahan äiti on. Aika-ajoin joku kysyy äidistäni, että millainen tyyppi se oli. Vastaus on aika vakio.
Äidillä oli älyttömän paljon tuttuja ja kavereita. Äiti oli kovin puhelias ja ehtivä, iloinen, rempseä ja eläväinen, vähän sellainen aina huomion keskipisteenä olija-tyyppi. Ikäänkuin aina eturivissä kun vain paikan sai ja kieltämättä, äiti sai usein paikan eturiviin.
Ja tänään sitten havahduinkin ihan yhtäkkiä töistä kotiin ajellessa mietteeseen että hei. Äitihän on siellä hautuumaallakin kokolailla eturivissä. Eli melkolailla kirkon ovien edessä. Että näin. Kaikkea sitä ajellessa tuleekin mietittyä.
Kyllähän se syksyä pukkaa ihan tosissaan ja tiedetään, lintujen ulkoruokinta aloitetaan kun ”maassa on lumipeite tai se on jäässä tai vaihtoehtoisesti mustarastaat tai sinitiaiset alkaa pomppia pihapiirissä.” Näin ohjeistaa Birdlife-sivusto, kun tietoa talviruokinnan aloittamisesta etsiin.
Mitä ilmeisimmin meidän pihapiirimme lintuset ei ole sivustoa lukeneet, sillä meillä ruokinta tunnutaan aloittavan joka vuosi lokakuun puolivälin paikkeilla ja harvemmin siihen aikaan vuodesta on vielä lumipeitettä maassa saati maanpinnan jäädyttäviä pakkasia.
Sen sijaan meillä on aktiivisia pihalintuja, niitä jotka todennäköisesti vuodesta toiseen elelee samoissa pusikoissa ja näin ollen kaikki sukupolvenvaihdoksetkin on samaa kantaa. Meillä kun talviruokinta aloitetaan aina siinä vaiheessa, kun ensimmäiset talitintit käyvät syyttävin silmin olkkarissa olijaa tuijottamassa.
Niinpä aloitettu on. Nauruakin päivään silti saatiin mukavasti soviteltua, tytär lähetti kuvan pikkuriiviöstä. Oli ihmetellyt jälleen kerran hiljaisuutta ja kurkannut selkänsä taakse ja kas. Siellähän se pikkuriiviö oli nakerrellut hyllystä hakemaansa kynttelikköä. Kiva.
Lohdutin tytärtä toteamalla, että kaverikin on huomannut iltojen pimenemisen ja yritti vinkkailla, että vähitellen voisi niitä valoja vaikka laitella ja niin, eipä hätää. Kyllähän tuo meidänkin sohvanvaltaaja niitä pahojaan pentuna teki, lopetti onneksi kolme vuotta täytettyään.
Ihme juttu, ettei tytärtä kovin lausuntoni lohduttanut, pikkuriiviö kun täytti vasta vuoden…
Tiukkaa menoa ollut taas näin loman kunniaksi. Lupauduin hakemaan Bullet Plannereita vinon pinon tiedossa olevalle taiteelliselle ja luovalle Bujo-kurssille lomani aikana. Aika tyyriitähän nuo ovat, mutta niinhän se on aina kun keksitään joku uusi villitys; alussa järkevissä hinnoissa olevien juttujen hinnat ampaisee jossain kohtaa ylöspäin ja runsaasti. No, tulipa nyt kuitenkin haettua, kuten lupasinkin.
Ennätin siinä pyörähtää rautakaupassa jos toisessakin samalla reissulla, nyt on olkkarin johtohelvetille haettuna pintamatskut peittämistä varten, kovin vaan on vielä mietinnän alla toteutus mutta eiköhän se tässä vähitellen kirkastu mieleen miten se on järkevintä toteuttaa.
Perinteiseen tapaan olen jo ennättänyt miettiä, että olisiko se nyt kummoinen homma jos hieman siirtäisi verhotangon pidikkeiden paikkaa (viitisen senttiä riittäisi mainiosti), mutta vielä en ole uskaltanut asiaa ottaa puheeksi. Ihmettelen vain kovin, että mikä siinä on, että mies automaattisesti asentaa ne ikkunan pielien mukaiselle tasolle. Siis sivusuunnassa.
Enpä silloin kun niitä kiinniteltiin seinään ennättänyt hätiin kun mies niitä ruuvaili ja sehän kuulkaa ketuttaa. Itsestäni kun se viitisen senttiä ulommaksi ikkunan sivupielen ulkopuolelle olisi visuaalisesti verhoja asetellessa miljoona kertaa parempi ratkaisu kuin moinen jämptiys. No, katsellaan miten asia etenee.
Koska en vielä päässyt täyteen selvyyteen miten tämän peitekourujen asennuksen suoritan, niin päädyinkin imuroimaan. Varsinainen siivouspäivä siirtyi siis jälleen, silloin kun kaivetaan esiin myös lattiamoppi ja hinkutetaan lattiat kuntoon. Pakko myöntää, että jos joku on ilo niin olkkarin siivoilu nyt kun lattia on helppohoitoinen.
Nälkäkin siinä päivän mittaan ehti iskeä, ja vaikka lasagnea nyt vielä olikin jääkaapissa päädyin tekemään lasten suosikkiruokaa eli tonnikalapastaa. Ohjeen olen aikanaan saanut ex-anopiltani tilanteessa, jossa olen pähkäillyt mikä olisi suht nopeaa ja helppoa tehdä ja totta tosiaan, sitä tämä ruoka on.
Ja hei! Villiksetkin valmistui! Tosin silotuskäsittely on vielä hoitamatta ja kuminauhankin niihin aion vyötärölle hankkia, sittenhän voikin kiskoa ne jalassa sillä ai ettien että! Ne on pehmeät ja lämpimät! Seuraava projekti puikoilla tuli jo aloiteltua, tokihan niillä keikkuu tällä hetkellä myös paksumman langan villikset eli Viking Garnin Alpaca Storm-langat pääsevät näyttämään myöskin lämpöään.
PS. vaikuttaa siltä, että lomapuuhiksi suunnitellut sivuverhojen päärmäilyt siirtyvät edelleen hamaan tulevaisuuteen…
Kun aloittaa aamulla aikaisin, niin ennättää yllättävän paljon. Isännän tehdessä töihinlähtöä olin jo keittelemässä valkokastiketta lasagneen. Tällä kertaa päädyin tekemään lasagnen vielä hieman reilumman kokoisena mitä yleensä, joten kastikkeeseenkin päätyi kaksin kappalein Aura-kolmioita. Ja iso siitä tulikin.
Kastikkeeseen laitoin 1,5 litraa maitoa ja saman verran vehnäjauhoja ja kuten sanottua, kaksi kolmiota. Maustoin ihan perinteiseen tapaani eli sitruunapippuria ja maun tarkastettuani lisäsin vielä himppasen suolaa. Jauhelihakastikkeen teinkin täysin aiemman tyylini mukaan.
Tein kastikkeet aamulla valmiiksi ja suuntasin sen jälkeen kylille. Ensin pyörähdys Puuilossa, josta hain paitsi linnun siemeniä niin myös koiralle ruokasäkin. Sen jälkeen suuntasin hakemaan vanhimman tyttären ja suuntasimme naapurikylälle, olimme sopineet jo aiemmin että käymme äidin haudalla ja samalla tytär näkee, että missä se sijaitsee.
Hautapaikan sijainnin selittäminen puhelimitse on jokseenkin haastavaa, väitän mä, ainakin jos kyseessä on isompi hautausmaa. Helpommalla pääsi kun lähti itse käymään siellä, loppujen lopuksi äidin hauta on todella helpossa paikassa siellä, mutta miten sen nyt sitten toiselle selität. No kato käännyt siitä vasemmalle ja sitten kun näkyy se ja se, niin sitten meet siihen suuntaan ja sitten…. Juu ei.
Pyörähdimme myös apteekissa hakemassa tyttären kurkkutropit, joten tehokkuus oli ihan huipussaan. Kun olin vienyt tyttären kotiin hilppasin itse kokoamaan lasagnea vuokaan ja johan sitä tosiaan olikin. Ja hyvääkin se oli! Pakkohan se oli keitellä iltapäiväkahvit ja kas. Sitten mieleen muistui, että tosiaan. Toisen tyttären rescueriiviöllähän oli yksivuotissynttärit. Siis oletettavasti.
Päädyinkin vielä poikkeamaan sielläkin, samalla vein tyttärelle jääkaapista loput nakkisoosit ja satsin lasagnea. Riiviölle tarjoilin synttärin kunniaksi paitsi puruluun niin myös yhden nakin soosista.
Liekö sitten alkupäivän hyvä meininki, niin tietäähän sen. Alamäkihän siitä alkoi. Ensin onnistuin kiskaisemaan kahvit väärään kurkkuun, enpä muista moista vuosiin tehneenikään. Ai hitto, miten kipeää tekee kun kahvia lentää ulos nenästäkin! Poijjaalla sen sijaan oli ratkiriemukasta kun sitä vieressä seuraili, itsellä ei niinkään.
Ja kun alamäki saadaan alkamaan, niin tottahan sitä jatketaan. Ensin minua huudeltiin yläkertaan ja käskettiin tulla hiipimällä, ehdin jo hetken miettiä että mitähän konnankujeita poijjaalla oli mielessä, mutta eipä sillä ollutkaan. Avoimesta ikkunasta oli poijjaan huoneeseen lentänyt pieni sinitiainen, joka pörhisteli puolipökkyrässä höyheniään tv-tasolla.
Onneksi tässä kohtaa osui paikalle myös pieni ylämäki, sillä sain napattua lintupolon helposti pienen pyyhkeen sisään ja vietyä vahingoittumattomana ulos. Hyvin se pyrähti heti lentoon kun pyyhekääröä sen ympäriltä poistin, joten ei hätää, kaveri selvisi säikähdyksellä.
Sen jälkeen jatkoinkin alamäkilinjaani, eli hupsista hei. Onnistuin sitten vippaamaan tyylikkäästi iltapalani lautasineen päivineen lattialle ja tottakai nurinpäin. Huoks. Siinä kohtaa aloin kallistua jo siihen suuntaan, että ehkä olisi parasta painua maate, mutta päätin kuitenkin pysytellä vain hievahtamatta nojatuolissa ja jatkaa villahousujen kutomista.
Se muuten kannatti! Väitänpä, että ensi viikolla villahousut saa jo käyttöön, niin hyvin ne viimeinkin eteni. Hyvä mä!
Vaan johan niistä löytyy valoa kerrakseen! Nauroinkin mukeloille, että ulkovalon käyttö on aivan turhaa, kunhan paukauttaa ikkunavalot aamulla päälle. Niin. Päädyin nyt kokeilemaan toimisiko kasvivalot myös hyvä herätysvalona itselle aamuisin, vaikka myönnettäköön. Eipä minulla pahemmin ole heräämisvaikeuksia ollut.
Palkit ovat edenneet vain piirun verran ja syykin on selvä. Eilen aamulla herätessäni toinen puoli harteista tuntui oudolta. En tiedä missä ihmeellisessä asennossa olen mahtanut yöni viettää, mutta suht pian heräämisen jälkeen oli selvääkin selvempää että oikean puolen lapaluun vieressä oli joku ihme jumitus. Eli ei.
Vaikka kuinka oli intopiukeana päättänyt, että suunnilleen koko päivä perustuu siivoiluun, kutomiseen ja erinäiseen määrään muuta käsin tehtävä touhuaa niin kukkua kanssa. Yksi menetetty lomapäivä noin ikäänkuin käsitöiden osalta. Ja imuroinninkin. Onneksi tilanne vaikuttaa nyt vähän paremmalta, joten josko sitä pystyisi palaamaan alkuperäiseen lomasuunnitelmaan.
Tähän loppuun vielä parin ikuisen lomalaisen kuulumisia. Toinen on päättänyt käyttää runsaasti aikaansa pönöttämällä sohvalla. Näky on suoraan sanottuna koominen. Toinen taas. Hän on kovasti rohkaistunut tässä viimeisen kuukauden aikana ja nauttii suunnattoman paljon metsässä samoilusta. Ihmisen ja pyörät aiheuttavat edelleen suht voimakasta pelkoa, joten sikälikin metsäily toimii miljoona kertaa paremmin hänen kohdallaan.
Kun herää aamulla aikaisin, niin taivas saattaa näyttää ihan mahdottoman kauniilta. Kuun valo on uskomattoman tehokas silloin, kun taivas on muuten väreiltään kaunis. Ja sitä kauneutta katsellessa saattaa saada vaikka pahemman luokan vimman kehitellä sitä valoa lisää myös olkkariin.
Aikani pelmasin netin ihmeellistä maailmaa ja kas, täydellinen ratkaisu siihen valaistukseen löytyi liki samantien, tiedä vaikka kasvitkin siitä loppupeleissä pitäisi vaikka korkeudet nyt ei olekaan kohdillaan. Siinä pelmailun lomassa osui silmiin aivan mahtavan ihana pieni, paristokäyttöinen pöytälamppu. Juuri sellainen, joka olisi kuin piste i:n päällä olkkarin hyllyssä. Jyskissähän oli joka tapauksessa muutenkin käytävä, keittiöön kun oli haettava uusi verhotanko vääntyneen tilalle. Joten mikäs. Pakkohan se oli käydä ostoksilla, sekä pöytälamppu- että ikkunavalaisin-sellaisilla.
Ihan omin pikku kätösin sitten asentelin valaisimet paikoilleen ja huokailin oman visioni onnistuneisuutta. Tokihan nyt ikkunavalaisimien johdot näyttävät aivan karseilta, mutta niiden piilotusratkaisua ollaan kovin mietitty ja eiköhän se tällä lomaviikolla toteudu vielä sekin. Hieman ehkä silmiin pistää myös epäsuorat lamppujen johdot, mutta elän toivossa, että ne suoristuvat ajan kanssa.
Ehdottoman positiivista on se, että tämä osasto tuli hoideltua nyt heti loman alkuun, loppuloman voikin paneutua neuleiden (ja yksien verhojen päärmäilyn) ihmeelliseen maailmaan…
Palkithan näistä nyt sitten tulee nimeltään. Edistys on toki ollut hitaanpuoleista, osin siksi, että kaikenlaisia ihmeellisiä projekteja iskee mieleen samanaikaisesti, osin siksi, että kuten sanottua. Työt häiritsee vapaa-aikaa.
Lisäksi ihminen saa yllättävän paljon aikaa kulumaan siihen, että jakaa loppulankoja noin saman painoisiin nyssäköihin kyetäkseen päättelemään mahtaako lankamäärä riittää vai miten loppupeleissä käy. Saattaa hyvinkin olla, että eteen tulee se karu totuus että ei. Tuolloin on kaiketi pakko myöntää asia ja hakea YKSI kerä samaista lankaa lisää. Huoks.
Tällä hetkellä housujen lahkeet ulottuvat hieman polven yläpuolelle, tosin lankaa kuluu väriraita toisensa jälkeen himppasen vähemmän, mutta riittääkö se. Mene ja tiedä. Ja jännitä.
Ai niin. Ilokseni voin myös todeta, että juomat saapui pitkällisen odotuksen jälkeen. Toki se aiheutti erinäisiä sähköposteja, lopulta selvisi, että kuriiriyhtiön elektronisesti lähettämä tieto ei ollut ilmeisesti mennyt perille rahtiyhtiöön. Kai. Mutta tuli ne nyt kuitenkin, joten baarikaappi on saanut arvoistaan täytettä ja lahjapullokin on annettavissa.
Nojatuolin uumenista 