Yleinen

Viimeinkin

/ Irmeli / Jätä kommentti

Onhan siitä aikaa, vihkimisestä. Kuvan sormukset ovat kumpainenkin vihkisormuksia, toinen on vuodelta 1971 ja toinen 2003. Vasemmalla on oma vihkisormukseni, oikealla äidin. Äidin vihkisormuksen sain vuonna 1984, vai olisiko ollut 1985. Kerron joskus kun muistan/joudan/jne äidin vihkisormuksen tarinan paremmin, mutta nyt kerron vain omani.

Vihkisormuksestanihan lensi timantti johonkin huitsankuusikkoon jo pari vuotta sitten. Aina välillä sormus piti viedä kiven laittoon, mutta aina se jotenkin jäi. Vihdoin ja viimein sain tänä kesänä aikaiseksi ja vein sormuksen kultasepälle samalla kun vein kaulaketjuni. Siis sen, joka oli lapsen kestävä 23 vuoden ajan, mutta joka ei sitten kestänytkään omaa riehumistani alkukesästä.

Se kun napsahti lukon vierestä poikki kun heivailin pihahommissa vanhan puutarhakeinun puuosia läjälle ja ketju jäi sormen ja keinun osan väliin. Kaulaketjukin siis laiteltiin nyt kuntoon samalla kertaa eli taas kelpaa lasten siinä killua, jos niikseen on.

Mutta tosiaan, sormus. Koska siihen laitettiin nyt uusi kivi niin samalla kertaa hoksasin, että voisihan sen kaiverruttaakin. Sekin kun on ollut viimeiset 22 vuotta ihan juur näillä näppäimin tapahtumaisillaan. Ja niinpä! Nyt se on kaiverrettu! Ironisesti tekstillä ”Finally”, joka viittaa sekä siihen meidän vihille ehtimiseen että sormuksen kaiverruttamiseen.

Kyllä nyt kelpaa, väitän mä!

Testailua

/ Irmeli / Jätä kommentti

Ihan testivaiheessahan tämä nuori herra edelleen on, liki pitäen kolme kuukautta siinä meni ennen kuin tytär sai kaverin ensimmäisen kerran menestyksellisesti ulos. Polkupyörät ja muut ihmiset vain ovat niin hemmetikseen pelottavia, että aiheuttavat kertakaikkisen lamaantumistilan vastaan osuessaan. Muutenhan tuo ulkoilu on jo alkanut sujua, etenkin metsässä kaveri tykkää samoilla.

Muilta osin homma onkin ollut suht ok. Kaveri on varsin rauhallinen ja tuumaileva tyyppi, arka toki vielä vieraita kohtaan ja edelleen miehet ovat superpelottavia olentoja. Naiset nyt menee, mutta itsenäisesti kaveri ei vielä naistenkaan seuraan hakeudu. Paitsi tyttären, sen oman ihmisen. No, eipä kaveri ole vielä iälläkään pilattu, alle vuoden ikäinen, joten kehitykselle on vielä runsaasti aikaa.

Testailua se on tämäkin, väittäisin. Bailey´sin liköörihän on käsite ja vieläpä herkullinen sellainen ja viime jouluna tuli testattua Bailey´sin joulukalenteri. Tällä kertaa mies oli ostanut pari pakettia Bailey´s keksejä tälle narskuteltaviksi, ja mikäs. Hyviähän nuo ovat. Ihan varmaksi en osaa sanoa kumpi maku miellytti enemmän, ehkäpä kumpikin. Sopivat muuten mainiosti iltapäiväkahvin kanssa nakerreltaviksi, kannattaa kokeilla.

Villahousuja pukkaa

/ Irmeli / 2 kommenttia

Purkuunhan se KAL-sukka meni ja riittävien kaivantojen, etsintöjen, selailujen ja mallien vertailujen jälkeen mieleiseni villahousumallikin löytyi. Mielenkiinnolla odotan, miten näiden kanssa käy, sillä tietenkään en voi tehdä puhtaasti ohjeen mukaisesti.

Lankoina näissä tulee toimimaan Hjertegranin Armonia-lanka, jossa on 75% Superwash Superfine merinovillaa ja 25% nylonia. Ohjeen mukaan työ tehdään puhtaasti joustinneuleena ja 2.5 mm puikoilla, minäpä sitten aloitin 3.25 puikoilla ja tietenkään en tee puhtaasti joustimella. Nähtäväksi jää miten työ tästä etenee, minullahan on kuutta eri väriä käytettävissä ja jokaista se 50g eli yhteensä 300g.

Enempää lankaa en aio ostaa näihin, mutta onneksi laatikon kätköistä löytyi samanvahvuista Merinolankaa, se käykä se näihin jää vielä nähtäväksi. Kyseinen lanka kun on Novitan 100% merinovillaa, eli siinä ei ole mitään vahvikelankaa mukana.

Mutta kuten sanoin. Katsellaan, miten homma etenee. Aloitussilmukoita suoraan Dropsin So Cosy-mallin mukaiset 216 ja ensimmäisen päivän saldona joustinosuus, mihin toki lisäsin varoiksi ohutta kuminauhaa varten lankakujan.

PS. kuvassa myös uudet tuikkutulokkaat eli Iittalan Aalto-tuikut, väreinä harmaa ja kirkas.

/ Irmeli / Jätä kommentti

Muistojen arkusta nousi esiin muisto lapsesta, joka odotti äitiään lähimmän ihmisen päivään koululla. Se äiti ei ikinä saapunut, pienen ekaluokkalaisen oli todella vaikea pidätellä tunteitaan.

Sen pienen lapsen kanssa kävimme yhdessä useamman kerran katsomassa ikkunasta näkyisikö se äidin auto koulun risteyksessä. Etsimme eri ikkunoita, joista sen voisi nähdä. Kävelimme kaksin hiipien käytävällä. Se kaikki odotus purkautui erinäisenä määränä V-ttuja ja P-keleitä, ja onko ihme. Se odotus purkautui revittynä kirjana ja sotkettuna pulpettina.

Ja ei. Äiti ei tullut. Vaikka oli vielä aamulla niin luvannut. Vinkkinä kaikille vanhemmille. Älkää antako lupauksia, joita ette voi pitää. Se pienen ihmisen tuska, se oli niin käsinkosketeltavissa. Onneksi muistojen arkussa on myös monta hyvää muistoa, tämä vain valitettavasti on se päällimmäinen.

Teinpäs sitten tilauksen

/ Irmeli / Jätä kommentti

Voi voi kuulkaa. Harvemmin mikään alkoholijuoma jättää niin voimakkaan makumuiston kuin tämä kermalikööri on jättänyt. Toin tällaisen pullon tullessani yhdeltä ulkomaan reissulta ja tämän kesän alussa siirsimme sen pakastimeen, josta nautimme aina silloin tällöin sopivassa tilaisuudessa snapsin.

Eihän se pullo ikuisuutta kestä, ei vaikka sitä kuinka säästeliäästi sieltä pakastimesta silloin tällöin snapsin ottaisikin (lasitolkullahan ei mitään likööriä pysty juomaan) ja niinhän siinä kävi, että pullo tyhjeni kesän aikana. Sniif. Suomestahan tätä ryökälettä ei saa, joten eipä sen hankkiminenkaan ihan noin vain alkosta käy eikä sitä oikein ulkomaillakaan viitsi jatkuvasti laukata.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Pari viikkoa sitten teimme tilauksen Saksasta, tarkemmin ottaen Juomavarastosta ja tilasimme kuljetuksen Pakettipojat.comilta. Tilauksen tekeminen oli mutkatonta, samoin kuin kuljetuksen tilaaminen. Tilasimme toki muutakin samalla, mm eläkkeelle lähtijälle lahjapullon sekä whiskyä, jota ei Suomesta saa, ettei nyt ihan yhtä pulloa tarvitse kiikuttaa kenenkään.

Liki samantien tuli tilausvahvistuksetkin kumpaisestakin yrityksestä ja kas, niinhän sitä on oltu täällä odottavalla linjalla. Ollaan muuten edelleen. Aina välillä olen kurkannut kuljetusliikkeen lähettämää seurantakoodia, mutta eipä se paketti ole tuntunut mihinkään nitkahtavan vaikka kuinka kurkkailee. Pari päivää sitten sain sähköpostia Juomavarastolta asian tiimoilta, paketti tosiaan on edelleen heillä sillä tietoa kuljetuksesta saati kuljetusyhtiöstä ei heille ole tullut.

Vastasin viestiin ja lähetin Pakettipojilta saamani seurantakoodin ja tilausvahvistuksen heille, samalla kertaa laitoin sähköpostia Pakettipojille tiedustellakseni missä se kuljetus oikein luuraa. Eli niin. Nyt täällä ollaan edelleen odottavalla linjalla. Kumpainenkaan kun ei ole vielä mitään sähköposteihin vastannut. Huoks.

Näinköhän tässä on lähdettävä itse se paketti Saksasta noutamaan… Kokemuksia muilla näistä Saksan tilailuista?

Kauneus on katsojan silmissä

/ Irmeli / Jätä kommentti

Oikeastaan syksyssä on vain kolme asiaa, joista pidän. Yksi on se, että viikottainen nurmikon leikkaaminen on ohi. Toinen on öinen pimeys, valoherkälle ihmiselle ihan parasta kun yöllä on oikeasti pimeää. Se kolmas seikka on sitten kynttilöiden polttaminen ja erityisesti nämä Kivi-tuikut, joihin olen ihan täysin hurahtanut vuosien saatossa.

Toisin kuin moni työkavereistani en arvosta happirikkaita ilmoja, en hämärtyviä iltoja, en viileneviä päiviä enkä todellakaan puiden lehtien ihastuttavaa kirjavuutta. Toisaalta, enpä minä talveakaan odota, en saa mitään kiksejä lumesta tai pakkasesta.

Ja ei, minua ei häiritse tippaakaan se, että ilman lunta on jatkuvasti pimeää, jos joku kaipaa valkeaa näkymää ikkunaansa niin hommatkoon valkoiset verhot. Eipä minua haittaa myöskään se, että on kurakelit tai räpiskäsäät, ennemmin nekin kuin se valkoinen p—a, jota taivaalta tulee aina metri kerralla ja paukkupakkaset, jotka ei lopu millään.

Mutta joo. Kynttilät on in ja pop. Sekä sisällä, että ulkona. Sanonpahan vaan.

Vapaaehtoisesti vajaat

/ Irmeli / Jätä kommentti

Aina välillä sitä miettii, että miksi kaikkien ihmisten pitäisi tehdä täysiä työtunteja. Miksi ei arvosteta sitä, että jotkut tekee ihan omasta tahdostaan osa-aikatyötä. Ymmärrän hyvin, että sitä karsastetaan silloin, kun ja jos se nähdään keinoksi nostella samaan aikaan yhteiskunnan tukia tai soviteltua päivärahaa eikä niihin vedoten olla halukkaita ottamaan isompia tuntimääriä vaikka niitä olisi tarjolla. Mutta niin.

On myös meitä, jotka tulemme toimeen sillä palkalla minkä saamme. Meitä, jotka olemme tyytyväisiä siihen. Meitä, joilla ei ole tarvetta isommille tuloille. Kyllä, meitäkin on.

Koen omalla kohdallani paljon laadukkaammaksi elämäksi sen, että ehdin ja jaksan työn lisäksi tehdä muutakin. Silloin, kun lapset oli pieniä ei rahaa oikein ollut ja aikaa, sitä oli vielä vähemmän. Silloin joutui opettelemaan toimeentulon pienemmällä rahalla, oli asunto- ja autolainat, vuosittaiset lasten ulkovaatteiden, kenkien, pyörien ja milloin minkäkin hankinnat.

Olenpa jopa ajatellut, että ehkäpä se osa-aikaisuus antaa jollekin muulle mahdollisuuden niihin täysiin tunteihin. Ja niin on toki omalla työpaikalla käynytkin. Täydet tunnit on saatu osoitettua niille, jotka ne ovat halunneet ja myös tarvinneet.

Jotenkin koen ihan älyttömän isoksi rikkaudeksi sen, että voin välillä jopa vain olla ja ihastella elämää, miettiä kasvien elämää ja kukintaa tai tiirailla lintulaudan tapahtumia. Tehdä itseäni miellyttäviä asioita silloin kun siltä tuntuu ilman kiirettä.

Loppujen lopuksi, mitäpä sitä ihminen elämässään muuta tarvitsee kuin sen, että on itse siihen tyytyväinen.

Syysretkeilyä

/ Irmeli / Jätä kommentti

Oma työ on siitä mukavaa, että välillä pääsee tekemään juttuja perustyön ulkopuolelta. Eilen ohjelmassa oli syysretki lintutorneineen ja makkaranpaistoineen. Aamulla ennätin hetken arpoa vaatetuksen suhteen, auton tuulilasi kun oli jäässä. Päädyin kuitenkin ratkaisuun, jossa vedin jalkaan talvikengät, mutta jätin toppahaalarin vielä hyödyntämättä.

Ratkaisu osoittautui toimivaksi, vaikka aamun ekoina tunteina se toppahaalari olisikin toiminut. Kun aurinko oli ehtinyt lämmittää pari tuntia, niin hienosti pärjäsi jo villapusero-tuulenpitävä takki-yhdistelmällä. Takinkin joutui poistamaan siinä kohtaa, kun teimme paluuta reippaaseen tahtiin kävellen.

Uskottava se silti on, talvihan se sieltä taas tekee tuloaan. Varmemmaksi vakuudeksi moisesta napautin tänä aamuna sekä olkkarin että keittiön patterin päälle. Huoks.

Salud -makuja maistelemassa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Yksi Tampereen ehkä legendaarisimmista ruokaravintoloista saattaa hyvinkin olla Salud, onhan kyseinen paikka ollut suuressa suosiossa aina sieltä 70-luvulta lähtien. Ja onko ihme, ruoka on ainakin omalla kohdalla osunut aina kohdilleen.

Edellisestä käynnistä oli ehtinyt vierähtää aika monta vuotta ja nyt oli aika katsastaa vieläkö ruoka on yhtä maittavaa kuin aiemmin. Ja olihan se. Jo salaattipöytä on kokemisen arvoinen, niin monenlaista herkkua siihen on aseteltu tarjolle. Juustoja, salaatteja, kasviksia, leipiä ja kastikkeita. Kaikkea ja runsain määrin!

Pääruoat onkin sitten oma lukunsa, yleensä olen Saludissa syönyt joko kanaa tai härkää, tällä kertaa päädyin maistamaan ensimmäistä kertaa Saludin kuuluisaa pippuripihviä ja oli jo aikakin. Sehän suorastaan vei kielen mennessään! Liha oli niin pehmeää, että hampaattomanakin sen olisi saanut syötyä, väitän mä.

Ja uuniperuna sekä sen täyte. Jes! Loistava combo! Mies päätyi maistamaan lampaankyljyksiä ja kehui niitä vuolaasti. Eli herkkuahan nekin oli. Tällä kertaa emme ottaneet jälkiruokaa, mutta aiemmasta kokemuksesta tiedän, että jos tahtoo todellisen jälkiruokakokemuksen niin kannattaa valita listalta Fresas Flambeadas eli konjakilla liekitetyt mansikat.

Jo itse mansikoiden liekitys on todellinen juhlanumero ja uskomatonta kyllä, mansikoissa mausteena käytetty viherpippuri toimii upeasti. Annoksessa on lisukkeena myös vaniljajäätelöä, joka taittaa makuja hienosti.

Oma kokemukseni Saludin palvelun tasosta on ollut joka kerta napakymppi, eli palvelu on ollut juuri sitä mitä olettaakin tämän luokan ravintolassa saavansa. Yhdellä sanalla sanoen: loistavaa.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Saludia Tampereella pyörähtäessä, oma kokemukseni on se, ettei kyseinen paikka koskaan petä.

Talvivalmisteluja

/ Irmeli / Jätä kommentti

Jotka minut tuntevat tietävät, että jos joku jäätyy talvisin niin se olen minä. Elokuussa taisi olla viikon verran viileämmät kelit ja siitähän se sitten lähti, talveen valmistautuminen. Totesin siinä kylmissäni, että hittolainen. Iän kaiken vanhat toppahousut vetelee viimeisiään. Vanhat lämpöpohjallisetkin oli kokeneet kovia, paitsi että koira oli niitä järsinyt niin kappas, toinen niistä ei enää ottanut latausta sisään.

Kirsikkana kakun päällä oli tietysti toteamus siitä, että likemmän kymmenen vuotta uskollisesti toimineet talvikengätkin oli tulleet tiensä päähän. Ja niinhän siinä sitten kävi, että otin ja lähdin pelmaamaan naisten talvihaalarimallistoja läpi. Talvihaalarillahan voittaa kaksi kärpästä yhdellä kertaa, sekä ne toppahousut että sen takin.

Mieleinen malli löytyi Kärkkäiseltä, olihan se saatavilla muuallakin, mutta sieltä löytyi järkevimmällä hinnalla. Kengät ja pohjalliset olikin sitten oma lukunsa, niitä googlettelin antaumuksella ja lopulta päädyin tilaamaan toivottavasti laadukkaat pohjalliset. Nähtäväksi toki jää, sillä vielä ne ei ole päässeet käyttöön.

Kenkiin taas rakastuin täysin Zalandon sivuilla, mutta hinta ei oikein miellyttänyt. Vaan kas! Samaiset kengät oli -30% alessa ÄkäslompoloSportShopista, joten tilaushan sinne lähti! Nyt voi sitten tämän puolesta vaikka se talvi rysähtää paikalle. Ihan vielä sen aika ei onneksi ole, mutta olen niin valmistautunut ettei mitään rajaa!