Välillä päivät on olevinaan ainakin jonkinlaista matalalentoa. Vauhdikasta ruokahuoltoilua työpäivän perään, sen jälkeen vauhdikasta juoksentelua pisteestä a pisteeseen b ja sitä kautta pisteeseen c. Onneksi loma lähenee vauhdilla, sillä takki alkaa olla ihan hieman tyhjä.
Nuorimmainen tahtoi hankkia uuden pelikoneen tiensä päähän tulleen tilalle, Nintendo Switch oli toiminut uskollisesti vuosikausia ja kas. Yhtäkkiä se ei enää toiminutkaan. Maailman toisella laidalla reissaava poika epäili syyksi kuollutta akkua, sen vaihto nyt ei ole kuulemma kummoinen homma kunhan hän palaa.
Nyt kun alkaa näyttää vahvasti siltä, ettei poikanen palaa ennen tammikuun loppupuolta alkoi nuorimmaisen maltti loppua. Niinpä matkasimme elektroniikkaparatiisiin ja nuorimmainen osti vanhan uskollisen tilalle uuden, toivottavasti edes puoliksi yhtä uskollisen Switch kakkosen.
Kalenterin muistin sentään avata, nyt vuorossa oli lonkeroa ja tarkemmin ananas-sellaista. Pineapple Long Drinkiä on tullut maistettua Hartwallin versiona eikä se todellakaan ole makuuni, joten saattaapi olla että tämän tölkin paikka tulee olemaan pitkään jääkaapissa.
Tonttu jatkoi omia reissujaan, mitenkäs muutenkaan eli: ”Sattuma suosii asialleen omistautunutta (vanha kaurismäkeläinen sanonta), sillä tuurilla Kepukka säästää ensi yrittämällä nenänsä kolhuilta ja pääsee vinskiloitsulla sisään.” Mielenkiintoista. Jatkoa odotellessa.
Luukusta viisi putkahti Elowehnää. Vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että tällä tyypillä on jääkaappi täynnä oluita ja muita vastaavia jouluaattona. Ja niinkuin ajattelin, että no nyt paukahtaa jo peruslimpparia, no ei.
Kepukan tarinakin sai jatkoa eli ””Täällä ne pitäisi olla”, tuumii Kepukka ja penkoo tontunkorkuista paperipinkkaa. Nääs tonttumaailmassa luotetaan vain itseensä, hyvyyteen, joulupukkiin ja ruutupaperiin.”
Hain työpäivän perään vähän valoa myös keittiöön, olkkarissahan sitä jo riittämiin on. Villasukat alkaa muuten vähin erin olla yli kantapään. Tietysti unohdin töistä lähtiessä ottaa mukaan kaavion jonka olen tehnyt varteen. Matkittu se on Pinterestistä, mutta vähensin silmukkamäärää. Saapa nähdä, jos vaikka alkuviikosta saisi ne valmiiksi.
Jatkotarina jatkaa kulkuaan! ”Korvatunturisyntyinen, työn perässä nokialaistunut, panimotonttutittelin nimikkeellä jo muutaman vuoden työskennellyt tonttu Keppanareppana, kavereiden kesken Kepukka, naksuttaa peilin virkaa toimittavaan kruunukorkkiin.” -Jatkoa odotellessa.
Tällä kertaa kalenterista putkahti Keisarin Lager-olut, lieneekö kyseessä kehittyneempi versio eilisestä Micro Lagerista. Sekin päätyi toki sinne jääkaappiin, saapa nähdä saako niitä sieltä juotua. Minä kun en ole mikään erikoisolueiden ystävä, eikä sitä ole sen paremmin puolisokaan. No, aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.
Oli muuten ihan pakko touhuta töihin mukaan matkaavan smoothien lisukkeeksi tonnikalaleipä. Ruokana kun oli ohrasuurimopuuroa, joka on, en väitä, hyvää ja täyttävää, mutta yksi ongelma puurolla lounaana on. Se on tunti ja on kiljuva nälkä uudemman kerran. Joten aamupala vähän tuhdimmalla kaavalla, niin jo vain pääsi kotiin asti ilman nälkäkuolemaa.
Villatakkiprojektikin on, hupsista vaan, edennyt vaikka ei pitänyt. Teen siitä omia bloggauksiaan vähin erin kun ennätän. Ipan tumpuista toinen pari odottaa silmukointia, samoissa kantimissa on ne Tapparan sukat. Niin ja ne Arsenalit. No. Ne ei ole ennättäneet edes puikoille vielä. Ehkäpä se pitää ottaa vielä tällä viikolla itseään niskasta kiinni ja laitella ne aluilleen.
Eipä tästä nyt tullutkaan mikään superhalpa villatakkioperaatio sillä mites kävi… Pakkohan se oli kokeilla ihan vähän niitä uusia lankoja, ihan vaan sen verran, että sai selville oman käsialan suhteessa ohjeen puikkokokoon. Puikkokoko pitää täysin kutinsa, eli joustimet vitosilla ja muu osa kutosilla.
Pitkällisten tutkintojen jälkeen totesin, että kas. Vaikka minulla on useat pyöröpuikkojen ”Rolls Roycet” eli Chiaogoon puikot, niin tietenkään minulla ei ole niitä kutosia. Vitoset on, joo (harmillisesti tosin keskeneräisessä työssä kiinni) mutta ne kutoset. Ei tietenkään ole. Seiskat löytyisi. 5,5 löytyisi. Nelosia on. Kolmepuolikkaita on. Viispuolikkaitakin. Mutta kutosia ei.
Eli nettiä pläräämään ja tilausta tulille. Tottakai siinä samalla tuli mieleen sekin, että niin. Kun nyt teen ylhäältä alas, toisin kuin yleensä, eli joudunkin jättämään silmukat hihoille lyhyemmille puikoille niin kas. Pakkohan se on sitten tilata lyhyemmätkin kutoset. Tietty. Tarkoitus kun on kutoa hihat välissä pois, voi sitten huoletta lasketella mittaa helmaan ilman mietintöjä, että minkä verran pitää jäädä lankoja hihoille.
Onneksi tilaus ei ole samantien täällä, muutenhan tässä olisi käynyt niin, että villatakki olisi jo kovaa kyytiä tulollaan. Mutta hei, onko muilla jotain ihan lempparipuikkoja joiden nimiin vannoo? Jossain kohtaa voisi toki kokeilla muitakin merkkejä.
Se on kuulkaa ihan joulu nyt!!! Kuten aiemmin mainitsinkin, niin aika-ajoin tulee hyödynnettyä erinäisiä kirppariryhmiä ja katsokaapa mihin viikonloppuna törmäsin yhdessä ryhmässä. No niiiiiiinpä! 17 kerää, 3 niistä avattuja mutta ei käytettyjä, Viking Garnin alpaca bris-lankaa ja hinta ihan naurettavat 35 euroa. Kaiken lisäksi nämä oli Lankamaailman pussissa, joten oletan, että näiden alkuperäinen hinta on ollut se suolaisehko 9,95 kerältä.
Arvatkaapa, kuka varaili langat samantien ja kävi ne alkuviikosta hakemassa? Niinpä. Ja kuten niin monesti aiemminkin, niin nythän tässä iskee sitten se perustauti eli …. Ihan pakkohan niistä olisi alkaa heti luomaan jotain. Sinistä lankaa on kaikkineen 10 kerää, vaaleaa 3, yksi harmaa, pari tummansinistä ja kas, yksi vaaleansininenkin kasassa on. Eli PALJON.
Ajattelin tehdä näistä itselleni PITKÄN villatakin. Jonkinlaisella kaarrokkeella ja tällä kertaa ylhäältä alas, ehkä jopa kudon välissä hihat valmiiksi niin tiedän tarkalleen kuinka pitkän helman uskallan tehdä. Ihan nilkkoihin asti en toki ajatellut, mutta polvien yläpuolelle olisi kiva. Vai sittenkin sääriin? Hmmmm… Steekkaamallahan moisen saa helposti tehtyä, mutta vetoketjun hankinta saattaa mennä tilailun puolelle. Haittaakse? No ei.
Malttaa pitäisi ihan siksikin, että jonossa olisi silmukoitavia. Ihan kaksinkin kappalein, kohta tosin jo kolmin. Mieshän on vannoutunut ipa-fani, mutta mites on tässä vuosien varrella käynyt? Olen tehnyt hänelle kolmet ipa-tumput ja nyt jäljellä on yksi pari. Se ”metsä”-malli, kuten mies sitä paria nimittää. Eli niitä käytetään koiran kanssa metsäillessä, lumitöissä ja klapeja pilkkoessa, sen verran kulahtaneet ne on.
Ne kaksi edustusparia kun on kokeneet kovan kohtalon. Toisista niistä putosi, mitä ilmeisimmin, toinen pari junaan ja jäi sille tielleen jo useampi vuosi sitten. Toinen tumppupari taas katosi kokonaisuudessaan kuin tuhka tuuleen tai pieru saharaan reilu viikko sitten, kun mies oli työkavereidensa kanssa liikenteessä. Eli jep jep. Joululahjaksi ajattelin nyt yhden parin tehdä.
Tämä puolestaan kirvoitti keskustelua siitä, että onko miehen työkaverillakin mahdollisuus samanlaisiin. Hänkin kun niin moisia kaipaisi. Että joo. Tehdään nyt sitten samantien kaksin kappalein niitä pareja, vaikka pakko se on todeta. Tappara-fanina tuntuvat kovin kovin työläiltä nämä… Ehkä se on parasta yrittää malttaa mielensä muutaman päivän ajan.
Marraskuun kunniaksi marraskuun kaktus (oletan, että kyseessä on nimenomaan marraskuun, ei joulu) päätti avata nuppujaan, joten kyllä nyt kelpaa. Lisääkin niitä tuntuu tulevan hieman kuin sieniä sateella, joten nähtäväksi jää kauanko sen kukinnasta saa tällä kertaa nauttia.
Taivaskin oli todella kummallisen näköinen aamuviideltä, oli ihan pakko napata kuva siitä sillä harvoin siihen aikaan aamusta näkyy sinistä taivaalla tähän aikaan vuodesta. Kuvassa sininen näyttää tosin ikävästi enemmänkin tummanharmaalta, mutta voin kertoa. Sinistä se oli paljaalla silmällä katsoen.
Tein muuten aivan mielettömän hyvän kirpparilöydön tällä viikolla. En ole mikään kirppareiden kiertäjä, mutta facen kirppariryhmät saavat kyllä osakseen huomioni. Sieltä on tullut hankittua ajoittain jotain tarpeellisia kapineita ja yksi pitkään kaipaamani osui ihan yhtäkkiä näkösälle. Tupperwaren Exlusive-sarjaa olen koettanut bongailla ja kas, joku oli laittanut isomman satsin niitä myyntiin ja vieläpä todella halpaan hintaan.
Itselle on vuosien varrella kertynyt erinäisiä sarjan kulhoja, mm herkkuhissi on edelleen ihan peruskäytössä suolakurkuilla. Lisäksi itsellä on yksi pieni (450ml) kulho ja 350-millilitrainen tarjoiluvati, sekä 2,1-litrainen ja 3,5-litrainen tarjoilukulho. Sarjaan kuului myös 1,1-litrainen tarjoilukulho, mutta valitettavasti yksi edellisistä koiristamme muutti sen atomeiksi, joten muutamaan kertaan olen toivonut moisen jostain bongaavani.
Ja ah, mikä onnenpotku! Myyntiin laitetussa sarjassa oli 2l ja 350ml tarjoiluvadit sekä viisi kulhoa, pienin oli 450ml, ja sen jälkeen mentiin perustahdilla 1,1l, 2,1 l ja vielä 3,5l. Kirsikkana kakun päällä oli vielä 6-litrainen kulho, joten hiphei! Nyt on kulhoja riittämiin! Ja niin se hinta. 20 euroa koko sarjasta kansineen. Jes!
Paitsi, että kulho-osasto on nyt kunnossa niin töistä palaillessa kurvailin postin kautta, sillä Tapparan juhlakauden pelipaita saapui viimeinkin. Tilauksestahan on aikaa jo likemmäs kaksi kuukautta, eli oli aikakin. Melkeinhän tässä pitää lähteä halliin peliä katsomaan, nyt kun on pelipaitaosasto päivitetty.
Villasukatkin alkaa olla loppusuoralla, onneksi, ja ihan himppasen on villiksetkin edenneet, ne kun oli vuorostaan mukana työpaikan kokouksessa. Ehkäpä ne villasukat vielä tänään valmistuu, toiveita ainakin moiselle on.
Sehän se taas olisi, isänpäivä. Tänä vuonna päädyin lahjomaan miestä paitsi juuri hänelle passelilla kahvikupilla, niin myös ruuvimeisselisarjalla ja verenpainemittarilla. Niinpä. Ikä tekee meistä jokaiselle tepposensa, miehen kohdalla tepposet ovat olleet niiden rangan leikkausten lisäksi kolesteroli, verenpaine ja kas, diabetesepäily. Kaikki suvussa kulkevia ihania elämän pikkutepposia ne.
Pakko muuten myöntää, että niin paljon kuin alunperin epäilinkin Temun hyllyä ja sen toimivuutta, niin nyt kyllä joudun pyörtämään kaikki puheeni. Ihan hitokseen hyvä ja tukeva hylly, vaikka painoa sillä ei ole juuri mitään. Totta, mausteet pitäisi säilyttää valolta suojattuna, mutta hyllyssä olevia mausteita meillä kuluu sen verran nopealla tahdilla, ettei ne ehdi pahaksi mennä valossakaan.
Ikä tuo mukanaan selvästi myös tarpeen järjestykseen vai voiko se sitten johtua siitä, että nyt kun torpassa ei enää rällää kuus muksua ja heidän kaverinsa niin järjestyksen ylläpito on miljoona kertaa helpompaa. Ei läjää kenkiä eteisessä, ei sitä, tätä ja tota kapinetta mukuloiden jäljiltä lojumassa jossain eikä todellakaan likaisia astioita tiskipöydällä. Niitä tosin ei ole oikeastaan koskaan ollut.
Kuten jo aiemmin totesin, niin oli pakko pitää sukkataukoa ja siirtyä villisten pariin. Aika hyvinhän ne ovat edenneet, Viking Garnin Alpaca Storm on aivan uskomattoman ihana ja pehmeä lanka, joka suunnilleen soljuu puikoilla omia aikojaan. Villisvillitys on tuonut mukanaan myös mietinnöt siitä, että pitäisiköhän sitä tilata Dropsin Air-lankaa useampi kerä ja tehdä Rknitsin Sisko-ohjeella pitkä villapaita, sellainen joka ulottuisi polvien yläpuolelle.
Eihän sitä tarvitsisi välttämättä välillä vetää päälleen kuin se paita esim kaupoille lähtiessä. Siihen joku kiva vyö vyötärölle, niin niinhän sitä olisi paremmin pukeutunut hetkessä. Nythän villisten päällä on ollut tiukasti farkut kun olen jossain kulkenut, kotona jalassa onkin sitten vain ne villikset. Pitkän puseron kanssa voisi hyvinkin olla kiskomatta niitä farkkuja lisukkeeksi. Jäänpä nyt sitten tuumimaan tätä ja miettimään värimaailmaa.
Joopa joo! Hain tosiaan niitä lankoja läjäpäin (melkein) sieltä Tokmannilta ja nyt on kyllä pakko todeta, että mitä ihmettä. Novitan seiskaveikka on ollut aina suht kivaa lankaa kutoa, jopa huonoimmillaankin, mutta nyt oli ihminen lievästi ihmeissään. Sukkien joustimeen valikoitui kuparin värinen lanka ja harvoin olen ollut ihan yhtä hämmentynyt kutoessani. Joskus toki, mutta harvemmin.
Miten voi lanka olla niin julmetun karheaa ja jäykkää, ettei se tahdo liikkua mihinkään puikoilla. Outoa! Varren varsinainen väri, grafiitti, on toki karheaa sekin, mutta ei sentään samalla tavalla jäykkää kuin kupari. Aika tuskaa oli joustimen teko, hieman vähemmän tuskaa oli saatella varret tähän vaiheeseen. Nythän vuorossa olisi seuraavaksi silmukointia, mutta kun ei nyt vaan nappaa, eli vuoroon pääsee villisten edistäminen.
Sillä miehen kanssa tehdyllä kauppareissulla oli, kuten aiemmin mainitsinkin, kirkuva nälkä, joten päädyin nappaamaan tällaisen patukan autossa mussutettavaksi. Olen monesti ihmetellyt nykymaailman tapaa, jossa välipalana toimii erittäin suklaiset välipalapatukat ja hieman jopa kyseenalaistanut moista tyyliä. Ja niin vain haksahdin minäkin kokeilemaan ja hei, enpä ihmettele enää. Ihan hitokseen hyväähän se oli, mutta oikeasti. Välipala?
Toteanpa tässä kohtaa senkin, että nyt se sitten tapahtui mitä vähän odottelinkin jo tapahtuvaksi. Eli kyllä. Otin ja pamautin pääni voimalla olkkarin seinähyllyyn. Muutaman kerran imuroidessa ja hyllyn läheisyydessä kykkiessä olen moista pelännyt tapahtuvaksi, onneksi osumia ei ole tullut, mutta tokihan sellainen osuma nyt piti sitten saada aikaan.
Niinpä! Paperinivaska tipahti passelisti hyllyn alapuolelle lattialle ja minähän sitä sieltä kykkimään ja pam! Voi tsiisus! Siinä vähän aikaa kipunoi tähdet silmissä ja olin jokseenkin varma, että nyt on sitten takuulla nupissa reikä. Ja tämä tietysti juuri, kun olin alunperinkin lähtenyt nojatuolista liikkeelle laittaakseni paperinipun sylistä pöydälle ja siirtyäkseni levittämään väriainetta hiuksiin.
Muutamaan otteeseen nuppia tuli kokeiltua, mutta eipä sieltä onneksi verta vuotanut, sen sijaan sinne kohosi mojovan kokoinen kuhmu, joten ei kun väri päähän vain! Enää hiusten osalta odottaa niiden leikkailu, sen tulee sukulaisneitonen tekemään joutessaan. Onneksi kuhmu on laskenut jonkin verran yön aikana, mutta hitto, kyllä se vaan kipeä on edelleen. Voi prkl!
Pyörähdimme miehen kanssa tyttärelläkin siinä iltapäivästä, tällä kertaa ohjelmassa oli pienimuotoista seinän paikkailua, sillä joku koira-merkkinen heebo (mahdollisesti kuvassa oleva) oli keksinyt kaivella pariin kohtaan seinää kolot. Tytär sai uuden kämpän, joten seinä pitää palauttaa alkuperäiseen kuntoon, onneksi kittailu ja maalailu on tuttua puuhaa.
Muuten, tämä kyseinen heebohan pelkää edelleen suunnattoman paljon miehiä. Pelkolistalle kuuluu myös rollaattorit. Ja vieraat ihmiset. Oli ne naisia tai miehiä, mutta miehet on pahempia. Oli melkein rentouttavaa kittailla seinää, kun jokainen liike aiheutti heebolle kauhean haukkumiskohtauksen. Toisaalta, sekin on edistystä, heebon saapuessahan tämä oli niin arka, että ehdimme jo muutaman viikon ihmetellä, että osaako se edes haukkua.
Osaa ja on hyvinkin aktiivinen siinä oman huushollinsa osalta. Ulkona tuo ei sitten hauku yhtään, ei tuo toki ihmisiä silti lähelleen päästä vaan ennemmin väistelee heitä. Onneksi mukana oli herkkuja heebolle ja minullehan tuo ei enää niin hauku, mutta miehelle sitäkin enemmän. Antaa hän silti rapsuttaa, vaikka pitääkin sitä hieman epäilyttävänä touhuna.
Näillä miettein uuteen päivään siis, onneksi on vapaapäivä.
Jo aamusta työmatkalla kurvasin paikallisen postipisteen kautta hakemassa paketin, joka sisälsi langat villiksiin numero kolme. Hieman siinä manailin vielä kesken olevia huppiksia, vaikka eipä niistä puuttunut kuin peukalot. Silti. Uudet langat saa aina sormenpäät syyhyämään uuden kutimen perään. No, minkäs teit.
Iltapäivästä, ennen miehen kanssa sovittua kauppareissailua, ennätin vielä käydä hakemassa paikalliselta Tokmannilta lankoja, sillä lupauduin tekemään yhdet villasukat esimiehelleni, hän taas lahjoo jotain tuttuaan niillä.
Tekopalkaksi sovimme simppelin systeemin, eli haen neljälläkympillä lankoja (myös niihin sukkiin tulevat langat) ja hän kustantaa ne, joten pakkohan se oli kurvailla. Kaikkineen seiskaveikkaa tarttui matkaan 10 kerää, sukkiin menee palttiarallaa 2-3 kerää, joten ei huono palkkio ei.
Valmistuihan ne, huppikset, vaikka alkoi jo usko horjua. Otin ihan suosilla kutimen autoon mukaan, kun miehen kanssa sinne isolle kirkolle kurvailtiin. Kurvailun syynähän oli syystakki, mieleistään mallia kun ei ole omalta kylältä löytynyt. Onneksi juuri sellainen toivotunlainen takki löytyi, joten hurraa!.
Sen perään kurvailtiin vielä miehen siskolla käymään, ostimme pari viikkoa takaperin kaksi lahjakorttia Pancho Villaan ja noutopäivää soviteltiin kerran jos erään, nyt se viimeinkin toteutui. Rahat meni hyvään tarkoitukseen eli paikallisen tyttöjen jalkkisjoukkueen tukemiseen. Kovin kauaa emme siskolla heiluneet, mutta kuulumiset ehdittiin sentään vaihtaa. Kahvitkin jäi juomatta, sillä siinä kohtaa päivää alkoi olla aikamoinen nälkä, joten iltapäiväkahvit juotiin vasta ruoan päälle kotosalla.
Kun viimein ennätettiin kotiin, niin alkoi olla jo pimeää. Piti niin laitella väriä hiuksiin vielä päivän päätteeksi, mutta niinhän siinä kävi, että ei vain jaksanut. Saa nähdä jaksaako tänäänkään vai siirtyykö homma vielä päivällä tai parilla.
Ehkäpä se oma työ tekee sen, että iltapäivisin työpäivän jälkeen on aivan rättipoikkipuhkiväsynyt eikä jaksaisi enää yhtään olla millään tavalla sosiaalinen. Sitten kun siihen lisää pakolliset sosiaalisuuskuviot päälle niin juu. Ei paljon enää ole jaksamista jäljellä. No, eihän se väri mihinkään paketista itsekseen katoa.
Nojatuolihengailuksi meni loppupäivä siis, mutta hyvä niin! Huppikset valmistui kuin valmistuikin ja ennätin päivän päätteeksi luoda silmukat villiksillekin. Joudun tosin lykkäämään operaatio villistä, sillä niin. Ne sukat. Toiveena oli harmaat, joihin tulisi vielä lisukkeeksi Suomen lippu. Hmmmm…
Täytyy nyt miettiä, miten niitä mallailen. Suomen lippu on toki komea pohjalla kuin pohjalla, mutta harmaalla? Eipä se ota jos ei annakaan, joten kokeiltava sitäkin on.
Niin se kuulkaa on! Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä omituisempi siitä tulee. Kuten nyt tämä muutama viikko sitten aloittamani bujoilu, nythän siitä on tullut tärkeä osa jokaista päivää. Töiden jälkeen, vatsa sapuskaa täynnä, kupposessa kahvia ja pikainen päivitys tärkeimmistä asioista. Toki pitää mainita sää, mitä tuli syötyä ja niin. Oliko joku tähdellinen homma sille päivälle.
Vähän sama kuin ihmettelyni tämän kaktuksen kanssa. Olen aiemmin onnistunut tappamaan jokaisen tielleni osuneen kaktuksen, oli se sitten sellainen perinteinen piikikäs kaveri tai tällainen joulun aikaan liittyvä. Mutta nyt. Pari vuotta sitten sain pojalta, siltä kolmoselta, joulukukkana kaktuksen. Komean kukkivan kaipparin.
Jonka kohdalla olin varma, että no, ehkä se säkällä kukkii kukintansa loppuun, kituu aikansa ja on vappuna vain muisto. Ja miten nyt on käynyt? Sehän tekee taas nuppuja. Jo toista kertaa sen ensimmäisen alkuperäisen kukintansa jälkeen. Vanhaksi tässä on tullut kun saa kaktuksenkin pysymään hengissä, niin se on.
Tähän samaan vanhusteoriaan sopii viime aikainen ihmettelyni siitä, että mikä hitto siinä on, että pitää öisin herätä raastavaan pissahätään. Miehethän moisesta kärsivät, mutta että minäkin. Naissukupuolen eläjä. Toki asiaa tutkittuani totesin olleeni jokseenkin rasistinen ajatusmalliltani, tottahan naisille saattaa sama ikävä vaiva iskeä iän myötä. Mutta silti.
Ensin keksin kokeilla keinoa, jonka mukaan en juonut MITÄÄN kello seiskan jälkeen illalla. Ei muuten auttanut. Seuraavaksi kokeilin rajata ajan kuuteen, mutta se ei oikein toiminut. Sitten keksin, että hei! Se on se hiton iltasmoothie! Joten vähensin sen määrää. Ei vaikutusta. Seuraavaksi luin jostain, että luontaisia nesteenpoistajia on mm. kaurahiutaleet ja mustikka. Taas sojotin syyttävää sormeani smoothien suuntaan.
Ja sitten mä sen hokasin. Itselle oli iskenyt jokin ihme pakkomielle Oshee’n urheilujuomaan. Jota tuli kieltämättä lipiteltyä siinä pitkin iltapäivää töiden jälkeen hyvinkin se lähemmäs litra. Että miksiköhän pissittää yöllä, nih? Jätin siis Oshee’n pois ja kas. Johan loppui pissiminen öiseen aikaan. Pidin myös tiukasti kiinni aikataulusta, ei edes sitä pientä lasia iltasmoothieta iltaseiskan jälkeen ja kas.
Sehän toimii! Vaan miten kävi eilen illalla. Ei mitään käryä miksi, mutta hittolainen. Iltaysiltä kun olin suuntaamassa kohti sänkyä iski ihan jäätävä jano. Yritin hillitä tuntumaa juomalla ihan pienen tilkan vettä. Ei muuten auttanut. Lopulta join vettä varmaankin puolitoista desiä ja johan helpotti. Ja taas se vanhuus iski, kello kolme yöllä. Eikä todellakaan tullut uni enää sen jälkeen.
Tänään ollaankin oltu sitten työpäivän jälkeen hieman samaa tyyppiä kuin zombiet. Ai että miten hauskaa on se. Ihan ei ole pahemmin mikään ajateltu edennyt mihinkään, hyvä kun jaksoin reipashenkisesti tehdä smoothien ja flunssanselättäjän siinä iltapuhteikseni. Superloistava YLEn sarjakin tuli katsottua puolella teholla, ja se on huono homma se, sillä kyseinen sarja pitää oikeasti seurata ajatuksen kanssa.
No, ehkä nämä töissä tulostamani pääsyliput siirtää itseni edes keski-ikäisten sarjaan tämän vanhuuden sijaan. Tuskinpa, mutta aina sitä voi haaveilla moisesta. Mitä todennäköisimmin emme mene Tammerfesteille ensi kesänä (petyimme todellakin niihin VIP-puolen juttuihin tänä kesänä), joten jotain oli keksittävä ja hittolainen soikoon, onnistuin kuin onnistuinkin saamaan liput Eppujen viimeisimmille keikoille Ratinaan. Jes!
Vielä enemmän riemua herätti huomio, että kerrankin olen oikeaan aikaan lippupalvelua pelmaamassa, sillä joka aivaten ainoa vuosi olen yhtäkkiä havahtunut huomaamaan, että tosiaan. Piti sinne Raskasta Joulua-keikalle hommailla lippuja mutta kas. Jossain Kempeleen Keilaamolla olisi enää niitä saatavilla, ei takuullakaan missään lähimaillakaan.
No, nytpä ne liput on. Ja viimeisen päälle onkin, vietämme miehen kanssa kaksinkeskeiset pikkujoulut keikan tahtiin, joten tokihan sitä otettiin liput, joihin kuuluu myös ruokailu. Että joo! Melkein tässä ehkä pääsee valumaan edes lähelle sitä keski-ikää, mutta myönnän. Eppujen liput kyllä nitkauttaa helposti takaisin sinne vanhuuden puolelle…
Nojatuolin uumenista 