Jaa, että tylsääkö? No ei! Olen ehkä maininnut aiemminkin, että se on kuulkaa kevät kun alkaa 1.1. joka aivaten ainoa vuosi! Ja niinhän se vain alkoi, sen kertoo varsin hyvin oma toiminta. Jos kohta ensin innostuin tiivistelypuuhiin niin mites kävikään seuraavana päivänä töiden jälkeen.
Eiköhän se riehaantunut kurvailemaan suoraan töistä Jyskiin ja ostamaan sieltä erinäisen määrän petivaatteita, lähinnä lakanaa ja pussilakanaa. Kotiin päästyään se teki täsmäiskun liinavaatekaappiin ja hupsista heijaa, hommahan levisi yläkerran kaappiinkin. Omalaatuista!
Tokihan siinä samassa oli napattava kuva elämäänsä kyllästyneestä amarylliksestäkin, sillä kovinpa tuokin tuntuu intoutuneen elämästään, kuvien välillä kun aikaa on kokolailla 24 tuntia. Edelleen odotan millainen kukinto esiin putkahtaa kunhan nyt ensin putkahtaa.
Joku muu ei ihan niin kevätfiiliksissä olekaan ollut, metsässähän tuo on toki riehkannut, mutta muuten meno on ollut kovin kuvan kaltaista. Tai no, ei nyt ihan kuvan kaltaista, nyt kävi koiralle selvästikin joku pikku vahinko, jonka emäntä totesi kuunneltuaan ensin hetken outoa ääntelyä, jota koiruus piti.
Mitä ilmeisimmin ääntelyyn syynä on kuvassa silmille tipahtanut viltti, sillä moista touhua koiruus ei ole kyllä koskaan ennen harrastanut. Ilmanko melkolailla heti kuvan nappaamisen jälkeen koiruus päätyi kääntymään sohvalla toisin päin, sillä hei. Eihän sitä nyt voi päätään viltin alla pitää.
Puikoilla on keikkunut nyt hurjaa kyytiä ipa-tumput, taitavat olla nyt sitten neloset kuukauden sisään. Silmukointeja on tiedossa runsain mitoin, samoin peukaloiden tekoa, mutta eiköhän niistä selvitä muutaman päivän sisällä jos vain jaksetaan. Silmukointia ne odottaa Tapparan sukatkin, joten ehkä pidän oikein silmukointitalkoot jossain vaiheessa.
Muuten. Tiivisteet toimii. Pirtissä on varsin siedettävää oleilla, ei käy viima ei ja kas, mittarikin on asettunut vallan sinne lähemmäs +19 astetta. Tiedän, pirun vähänhän sekin on, mutta voin kertoa että muutaman päivän kun ehtii kärvistellä +16 asteessa niin sehän tuntuu jo vallan mainiolta!
Ihmettelyssä riittää. Nappasin matkaani elämäänsä kyllästyneeltä näyttäneen amarylliksen paikallisesta marketista ja kas. Tilkka vettä, kauniita sanoja ja kääreiden availua ja mikäs sieltä sitten ilmestyikään näkyviin? Toinen kukinto? Jouluksi ostamani amaryllis puolestaan yllätti tekemällä vielä kolmannen kukkavarren, hoitohan on ollut vähän mitä sattuu, sillä harjoittelijana tässä mennään.
Tässä menneenä iltana otin ja touhusin pikana jauhelihapiirakan, äidin kirjeitä lukiessa tuli vähin erin nälkäkin. Pohjan ohjeen nappasin Sunnuntain sivuilta, päälliset kehittelin ihan miten sattuu. Sinihomejuustoa, kirsikkatomaatteja, hyvin maustettua jauhelihaa sekä pikkelöityä punasipulia. Tuli muuten varsin hyvä piirakka, ja pohja oli todella hyvä.
Lievää mietintää aiheutti iltaan se tosiasia, että Arsenalin peli tuli päällekkäin Paten muistotilaisuuden kanssa. Lopulta ratkaisin ongelman virittämällä toisen läppärin näytölle, toista tuijottelin televisiosta. Jotenkin tuntuu edelleen todella epäuskottavalta, että Pate olisi tosiaan kuollut. Paikkansa tieto varmasti pitää, mutta silti.
Kauhulla odotan seuraava kuolinuutista, ensi kesäksi on ostettuna liput Eppujen jäähyväiskeikalle, toivottavasti Martti ja muu tiimi pysyy hengissä vielä pitkään. Ihan liian monta on mennyt nyt vähässä ajassa, eihän tästä puutu kuin tieto siitä, että Ville Valo heittää lusikan nurkkaan. Huoks.
Enpä muista, olenko aiemmin maininnut, mutta meidän torpassamme elelee todella todella raketti- ja paukkukammoinen koira. Ja kun tarkoitan todella, niin se meinaa sitä että ensimmäiset paukkeet uuden vuoden alla aiheuttaa se, että koira tärisee, läähättää, kuolaa, yrittää piiloutua huonekalujen alle (tanskandoggi ei muuten mahdu sen enempää sohvan, nojatuolin kuin sängynkään alle, testannut on) ja seuraa perässä kuin horkkatautinen.
Edellinen doggihan oli rakettirakastaja, kyseinen tyyppi piti sitoa keittiön pöydän jalkaan kiinni kun lapset oli pienempiä eivätkä vielä osanneet varoa, ettei kaveri pääse livahtamaan ovesta näiden matkassa, sillä senkin tuo ennätti elämänsä aikana tehdä.
Ja ei, kaveri ei livahtanut lähteäkseen jyskettä pakoon, mitä vielä! Kaveri yritti hyppiä rakettien perään taivaalle ja ehtipä tuo kerran rynnätä naapurin pihasta hakemaan roomalaisen kynttilänkin suuhunsa kun se kerran niin ihanasti paukkui ja lähetti valopalloja ilmaan. Se olikin muuten viimeinen uusi vuosi kun koiraa EI sidottu kiinni pahimman paukkeen ajaksi, sen verran pahasti pelästyimme koiran menoa katsellessa.
Toki, hienolta se näytti. Elävä roomalaisen kynttilän jalusta, joka oli onneksi napannut kyseisen kapineen suuhunsa samaan tapaan kun kepin eli valopallot vaan sinkoili iloisesti ympäri meidän ja naapurin pihaa koiran tehdessä näyttäviä kiemuroita juostessaan. Vieläkin kylmää ajatus siitä, jos roomalainen kynttilä olisi päätynyt kitusiin niin, että ne valopallot olisi paukkuneet koiran kitaan…
Niin, palatakseni tähän meidän nykyiseen karvapalloon, tilannehan on se, että hänpä onnistui saamaan ekana uutena vuotenaan raketin kylkeensä ja pahoin pelkään, että se oli lähtölaukaus paukkuarkuudelle. Ja ei, koiraa ei todellakaan viety ulos siihen aikaan kun raketteja sai ampua, olimme varautuneet kyseiseen meininkiin ja koiruutta kuskattiin ulkona kirkkaalla päivänvalolla iltapäivästä.
Tänä päivänäkään emme tiedä, mistä se raketti edes tuli, sillä lähinaapurit ovat aina noudattaneet annettuja paukutteluaikoja, ovatpa jopa ilmoitelleet viestitse suunniteltuja aikoja niiden paukuttamiseen. Itse emme raketteja päästele, eikä meitä ole koskaan ennen tätä koiraa niiden paukuttelu edes häirinnyt, siinähän paukutellaan kunhan niitä annettuja aikoja noudatetaan.
Epäilys ja syyttävä sormi meidän tapauksessa osoittaa edelleen joko läheiseen kikkariin (ei omistajiin, vaan pihassa aiemmin pyörineisiin varhaisaikuisiin), läheiseen kenttään, joka on suosittu rakettien ampumisalue tai vaihtoehtoisesti läheisen kerrostalon pihapiiriin. Tuskinpa se raketti nyt ihan älyttömän kaukaa kuitenkaan tuli.
Koiralle ei onneksi tullut ulkoisia vammoja, mutta sisäinen tuli. Ja paha sellainen. Meidän uuden vuoden aattoihimme on kuulunut jo useamman vuoden kovalla pauhaavat telkkarit pitkin torppaa, oman väen rauhallinen käytös, koiran sitominen painesiteellä rauhoittamiseksi ja hyvin hyvin aikainen ulkoilu uuden vuoden aattona. Säälittää silti kovin, sillä koiralle tulee hyvinkin liki 20 tunnin väli ulkoiluun, kiitos idioottien jotka eivät ymmärrä, että klo 18 on se aika kun paukuttelun saa aloittaa.
Koiran vanhetessa paukkukammokin on pahentunut, tietysti. Viimeisen parin vuoden aikana nämäkään keinot ei ole estäneet koiran ihan totaalipaniikin iskemistä, joten viime vuonna päädyin kokeilemaan Zylkeneä lisukkeeksi. Valitettavasti emme huomanneet siitä olevan mitään erikoisen hyvää apua, mutta ehkä se ihan hieman vei sitä pahinta terää olosta pois, vaikka näkikin, että koira panikoi ja pakeni pitkin torppaa jokaisen paukun paukahtaessa.
Tytär nyt sitten ehdotti ihan melatoniinia. Ja ihan sitä samaa mitä ihmisetkin syövät. Itse hän on omalle rescuelleen antanut pariin kertaan lyhytkestoisesti silloin kun tämän ahdistukset ja paniikit on olleet pahimmillaan. Elämä rescuen kanssa kun usein on hieman erilaista kuin kasvattajalta pentuna tuotujen koirien kanssa.
Tämän ohjeen hän oli saanut muilta rescuekoirien omistajilta, sillä tytär on hyvin aktiivisesti heidän kanssaan tekemisissä rescuekoiraryhmien välityksellä. Tyttären oma rescuehan on osoittautunut kohtalaisen vaativaksi, mutta ihan pahimmasta päästä tuo ei onneksi ole. Ensimmäiset ulkoilut hihnassa oli olleet aivan mahdottoman hankalia ja hiljattain, kun tytär muutti rescuen kanssa toiseen asuntoon oli ensimmäiset pari päivää olleet pelkkää kauhua koiralle.
Toki koirille on olemassa ihan omiaankin, ne nyt tietysti maksaa sitten kolme kertaa sen mitä meidän kaksijalkaisten ja toimivuus niillä on ihan sama. Ainoa, mikä pitää ehdottomasti huomioida ihmisen melatoniinia koiralle antaessa on se, ettei se saa sisältää mitään ylimääräisiä säilöntä- tai makeutusaineita eli käytännössä mitään, mikä voi olla koiralle vaarallista.
Elämme toivossa, että koira saisi hieman rennomman uuden vuoden tällä kertaa. Tuloksia odotellessa.
Jokseenkin varma merkki siitä, että joulu on jo lähes ovella on vuosittain tämä: miehen töistä saama joulupaketti. Paketin sisältö on vaihdellut vuosittain, viime vuosina sisältö on ollut näitä jouluherkkuja, mutta onpa ollut vuosia, jolloin sisältönä on ollut ihania kotimaisia tuotteita kuten esim. aivan käsittämättömän upea villaviltti.
Miehelle kävi muuten hieman ikävämmin tuossa muutama päivä takaperin, tai tarkemmin oikeastaan viime lauantaina kun olimme lähtötohinoissa kohti Nokia Areenaa ja Raskasta Joulua-konserttia. Hänpä sitten päätti laitella suojakäsittelyt kenkiinsä ja nappasi ”kenkäplankkipullon” eteisen kaapista sen kummemmin sitä katsomatta.
Eihän tuo vaivautunut edes laittamaan rillejä päähänsä, suhautteli vain menemään ja ihmetteli, että miten ne kengät nyt muuttuu niin kummallisen näköisiksi. Että näinkös ne ensin on ennenkin näyttäneet heti suihkailuiden jälkeen vai mikäs…. Niinpä! Kannattaisi hieman ehkä katsoa mikä pullo sieltä kaapista käteen kapsahtaa! Vuokasuihketta kun joudutaan olosuhteiden pakosta säilyttämään meillä samassa kaapissa kuin mm. kertakäyttöhanskoja, jatkojohtoja ja niin. Sitä miehen kenkäplankkia.
Päädyin kokeilemaan toisen merkkistä hiusväriä kuin olen yleensä tehnyt ja mikäs, ihan hyvä väri tälläkin tuli. Ehkäpä kaipaisin kuitenkin vielä lisää sitä kunnon kuparisuutta, mutta tokihan pohjaväri vaikuttaa paljon. Käytössä tämä oli varsin miellyttävä, tosin tuo harjaosa oli aivan turhanpäiväinen kapine. Toinen mikä on osoittautunut jokaisessa hiusväripaketissa ihan täydeksi turhakkeeksi on mukana tulevat kertakäyttöhanskat. Kaupasta ostetun hanskapaketin tuotteet on miljoona kertaa paremmat.
Amarylliskin on alkanut ihastuttavasti ”räjäyttämään” nuppujaan auki, nyt niitä näkyy tässä kukkavarressa jo kuusi kappaletta. Edelleenkään toinen kukkavarsi ei osoita minkäänlaista avautumisen merkkiäkään, mutta eiköhän sekin vielä ehdi. Minkähän ihmeen takia en ole aiemmin hankkinut joulukukaksi amaryllista? Hyasintteja, joo, ja joulutähtiä, mutta amarylliksia. Miksi? Sen kun tietäisi.
Joulukalenteri tarjoili tällä kertaa Micro Neipan, joka on Panimon sivujen mukaan mieto ja aromikas pintahiivaolut. Mielenkiintoista. Sitähän voisi jossain kohtaa vaikka ottaa ja maistaa. Tonttukin pääsi jatkamaan omia seikkailujaan: ”Kepukan keikkuessa tölkkiradalla, tossu lipsahtaa alta ja tonttuparka liukuu kuin rasvattu näätä kohti linjalle jäänyttä avonaista tölkkiä. ”Onneksi osuin tyhjään tölkkiin”, tuumaa Kepukka ja alkaa miettiä ulospääsyä pinteestä.”
Hieman heikossahan tuo luonnonvalo on viime viikkoina ollut, mutta eipä hätää. Aina on olemassa kausivalot ja kynttilät. Tämän joulun alla taisin seota sitten ihan lopullisesti, siinä kauppareissulla kun tuli napattua matkaan elämäni ensimmäinen amaryllis. Kyllä. Kun se hiton kesäkukka, pelargonikaan, ei ole vielä ymmärtänyt lopettaa kukkimistaan, niin kas.
Eiköhän tämä sitten hanki tuollaisen ikuisuusprojektin, ainakin hoito-ohjeita netistä kaivellessa tuli sellainen kuva, että tätähän voisi halutessaan kukittaa vuosi toisensa jälkeen. Jaa-a. Saapa nähdä saanko aikaiseksi. Ja ennenkaikkea, onko tämäkään rehu yhteistyökykyinen. Nähtäväksi jää.
Hieman on tässä nyt kiirettä pukannut, sillä tiedossahan on se kaksinkeskeinen pikkujoulu eli Raskasta joulua-konsertti. Kiirushan taas johtuu siitä, että hiphei ja hurraa. Miehelle pitäisi saada ne hiton ipa-tumput valmiiksi ennen sitä. Eli silmukointia tiedossa, kaksin käsin melkein. Peukalot nyt kudoin sentään jo valmiiksi, jotain se on sekin.
Joulukalenterista putkahti tummaa olutta tölkki, Keisari Darkia. Mitä ilmeisimmin tölkkiä on uusittu, sillä ihan vastaavaa kuvaa ei Panimon sivuilta löydy vaikka samasta oluesta kaiketikin kyse. Tämän saa mies ottaa jossain vaiheessa hoitaakseen, hän kun silloin tällöin saattaa saunajuomaksi valita nimenomaan tumman oluen. Itse en moisesta perusta.
Välillä päivät on olevinaan ainakin jonkinlaista matalalentoa. Vauhdikasta ruokahuoltoilua työpäivän perään, sen jälkeen vauhdikasta juoksentelua pisteestä a pisteeseen b ja sitä kautta pisteeseen c. Onneksi loma lähenee vauhdilla, sillä takki alkaa olla ihan hieman tyhjä.
Nuorimmainen tahtoi hankkia uuden pelikoneen tiensä päähän tulleen tilalle, Nintendo Switch oli toiminut uskollisesti vuosikausia ja kas. Yhtäkkiä se ei enää toiminutkaan. Maailman toisella laidalla reissaava poika epäili syyksi kuollutta akkua, sen vaihto nyt ei ole kuulemma kummoinen homma kunhan hän palaa.
Nyt kun alkaa näyttää vahvasti siltä, ettei poikanen palaa ennen tammikuun loppupuolta alkoi nuorimmaisen maltti loppua. Niinpä matkasimme elektroniikkaparatiisiin ja nuorimmainen osti vanhan uskollisen tilalle uuden, toivottavasti edes puoliksi yhtä uskollisen Switch kakkosen.
Kalenterin muistin sentään avata, nyt vuorossa oli lonkeroa ja tarkemmin ananas-sellaista. Pineapple Long Drinkiä on tullut maistettua Hartwallin versiona eikä se todellakaan ole makuuni, joten saattaapi olla että tämän tölkin paikka tulee olemaan pitkään jääkaapissa.
Tonttu jatkoi omia reissujaan, mitenkäs muutenkaan eli: ”Sattuma suosii asialleen omistautunutta (vanha kaurismäkeläinen sanonta), sillä tuurilla Kepukka säästää ensi yrittämällä nenänsä kolhuilta ja pääsee vinskiloitsulla sisään.” Mielenkiintoista. Jatkoa odotellessa.
Luukusta viisi putkahti Elowehnää. Vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että tällä tyypillä on jääkaappi täynnä oluita ja muita vastaavia jouluaattona. Ja niinkuin ajattelin, että no nyt paukahtaa jo peruslimpparia, no ei.
Kepukan tarinakin sai jatkoa eli ””Täällä ne pitäisi olla”, tuumii Kepukka ja penkoo tontunkorkuista paperipinkkaa. Nääs tonttumaailmassa luotetaan vain itseensä, hyvyyteen, joulupukkiin ja ruutupaperiin.”
Hain työpäivän perään vähän valoa myös keittiöön, olkkarissahan sitä jo riittämiin on. Villasukat alkaa muuten vähin erin olla yli kantapään. Tietysti unohdin töistä lähtiessä ottaa mukaan kaavion jonka olen tehnyt varteen. Matkittu se on Pinterestistä, mutta vähensin silmukkamäärää. Saapa nähdä, jos vaikka alkuviikosta saisi ne valmiiksi.
Jatkotarina jatkaa kulkuaan! ”Korvatunturisyntyinen, työn perässä nokialaistunut, panimotonttutittelin nimikkeellä jo muutaman vuoden työskennellyt tonttu Keppanareppana, kavereiden kesken Kepukka, naksuttaa peilin virkaa toimittavaan kruunukorkkiin.” -Jatkoa odotellessa.
Tällä kertaa kalenterista putkahti Keisarin Lager-olut, lieneekö kyseessä kehittyneempi versio eilisestä Micro Lagerista. Sekin päätyi toki sinne jääkaappiin, saapa nähdä saako niitä sieltä juotua. Minä kun en ole mikään erikoisolueiden ystävä, eikä sitä ole sen paremmin puolisokaan. No, aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.
Oli muuten ihan pakko touhuta töihin mukaan matkaavan smoothien lisukkeeksi tonnikalaleipä. Ruokana kun oli ohrasuurimopuuroa, joka on, en väitä, hyvää ja täyttävää, mutta yksi ongelma puurolla lounaana on. Se on tunti ja on kiljuva nälkä uudemman kerran. Joten aamupala vähän tuhdimmalla kaavalla, niin jo vain pääsi kotiin asti ilman nälkäkuolemaa.
Villatakkiprojektikin on, hupsista vaan, edennyt vaikka ei pitänyt. Teen siitä omia bloggauksiaan vähin erin kun ennätän. Ipan tumpuista toinen pari odottaa silmukointia, samoissa kantimissa on ne Tapparan sukat. Niin ja ne Arsenalit. No. Ne ei ole ennättäneet edes puikoille vielä. Ehkäpä se pitää ottaa vielä tällä viikolla itseään niskasta kiinni ja laitella ne aluilleen.
Eipä tästä nyt tullutkaan mikään superhalpa villatakkioperaatio sillä mites kävi… Pakkohan se oli kokeilla ihan vähän niitä uusia lankoja, ihan vaan sen verran, että sai selville oman käsialan suhteessa ohjeen puikkokokoon. Puikkokoko pitää täysin kutinsa, eli joustimet vitosilla ja muu osa kutosilla.
Pitkällisten tutkintojen jälkeen totesin, että kas. Vaikka minulla on useat pyöröpuikkojen ”Rolls Roycet” eli Chiaogoon puikot, niin tietenkään minulla ei ole niitä kutosia. Vitoset on, joo (harmillisesti tosin keskeneräisessä työssä kiinni) mutta ne kutoset. Ei tietenkään ole. Seiskat löytyisi. 5,5 löytyisi. Nelosia on. Kolmepuolikkaita on. Viispuolikkaitakin. Mutta kutosia ei.
Eli nettiä pläräämään ja tilausta tulille. Tottakai siinä samalla tuli mieleen sekin, että niin. Kun nyt teen ylhäältä alas, toisin kuin yleensä, eli joudunkin jättämään silmukat hihoille lyhyemmille puikoille niin kas. Pakkohan se on sitten tilata lyhyemmätkin kutoset. Tietty. Tarkoitus kun on kutoa hihat välissä pois, voi sitten huoletta lasketella mittaa helmaan ilman mietintöjä, että minkä verran pitää jäädä lankoja hihoille.
Onneksi tilaus ei ole samantien täällä, muutenhan tässä olisi käynyt niin, että villatakki olisi jo kovaa kyytiä tulollaan. Mutta hei, onko muilla jotain ihan lempparipuikkoja joiden nimiin vannoo? Jossain kohtaa voisi toki kokeilla muitakin merkkejä.
Se on kuulkaa ihan joulu nyt!!! Kuten aiemmin mainitsinkin, niin aika-ajoin tulee hyödynnettyä erinäisiä kirppariryhmiä ja katsokaapa mihin viikonloppuna törmäsin yhdessä ryhmässä. No niiiiiiinpä! 17 kerää, 3 niistä avattuja mutta ei käytettyjä, Viking Garnin alpaca bris-lankaa ja hinta ihan naurettavat 35 euroa. Kaiken lisäksi nämä oli Lankamaailman pussissa, joten oletan, että näiden alkuperäinen hinta on ollut se suolaisehko 9,95 kerältä.
Arvatkaapa, kuka varaili langat samantien ja kävi ne alkuviikosta hakemassa? Niinpä. Ja kuten niin monesti aiemminkin, niin nythän tässä iskee sitten se perustauti eli …. Ihan pakkohan niistä olisi alkaa heti luomaan jotain. Sinistä lankaa on kaikkineen 10 kerää, vaaleaa 3, yksi harmaa, pari tummansinistä ja kas, yksi vaaleansininenkin kasassa on. Eli PALJON.
Ajattelin tehdä näistä itselleni PITKÄN villatakin. Jonkinlaisella kaarrokkeella ja tällä kertaa ylhäältä alas, ehkä jopa kudon välissä hihat valmiiksi niin tiedän tarkalleen kuinka pitkän helman uskallan tehdä. Ihan nilkkoihin asti en toki ajatellut, mutta polvien yläpuolelle olisi kiva. Vai sittenkin sääriin? Hmmmm… Steekkaamallahan moisen saa helposti tehtyä, mutta vetoketjun hankinta saattaa mennä tilailun puolelle. Haittaakse? No ei.
Malttaa pitäisi ihan siksikin, että jonossa olisi silmukoitavia. Ihan kaksinkin kappalein, kohta tosin jo kolmin. Mieshän on vannoutunut ipa-fani, mutta mites on tässä vuosien varrella käynyt? Olen tehnyt hänelle kolmet ipa-tumput ja nyt jäljellä on yksi pari. Se ”metsä”-malli, kuten mies sitä paria nimittää. Eli niitä käytetään koiran kanssa metsäillessä, lumitöissä ja klapeja pilkkoessa, sen verran kulahtaneet ne on.
Ne kaksi edustusparia kun on kokeneet kovan kohtalon. Toisista niistä putosi, mitä ilmeisimmin, toinen pari junaan ja jäi sille tielleen jo useampi vuosi sitten. Toinen tumppupari taas katosi kokonaisuudessaan kuin tuhka tuuleen tai pieru saharaan reilu viikko sitten, kun mies oli työkavereidensa kanssa liikenteessä. Eli jep jep. Joululahjaksi ajattelin nyt yhden parin tehdä.
Tämä puolestaan kirvoitti keskustelua siitä, että onko miehen työkaverillakin mahdollisuus samanlaisiin. Hänkin kun niin moisia kaipaisi. Että joo. Tehdään nyt sitten samantien kaksin kappalein niitä pareja, vaikka pakko se on todeta. Tappara-fanina tuntuvat kovin kovin työläiltä nämä… Ehkä se on parasta yrittää malttaa mielensä muutaman päivän ajan.
Nojatuolin uumenista 