Kaikkea sitä kanssa! Ihan hieraisin silmiäni tässä päivänä eräänä, kun tupakalla ollessani olin näkevinäni kovinkin värikkään tyypin lintulaudalla talitinttien ja varpusten seurassa ja kas, kyllähän siellä tosiaan uusi vierailija olikin. Vuosikausia meillä on käynyt varpusia, talitinttejä, käpytikkoja ja toki niitä variksia ja harakoitakin ruokintapaikalla pyörimässä, tänä vuonna ruokinnalla oli muutaman vuoden tauon jälkeen punatulkkujakin.
Mustarastas taas on ollut ihan paikka-asukkaana nyt parin vuoden ajan, näin talviaikaan ruokintapaikalla ei pyöri kuin yksi yksinäinen tyyppi, mutta syksyllä ja kevään tullessa oletan määrän taas lisääntyvän kolmeen. Kesällä heitä ei tietenkään ruokita, mutta niin vain he asuttavat pihapiiriä kuin omaansa.
Tosiaan, tämä uusi vierailija. Näin vain vilahduksen keltaista ja punaista siinä kohtaa kun aloin ovea laitella kiinni, varpuset ja tintithän pysyvät niillä sijoillaan oven liikkeistä huolimatta, mutta tulokkaalle moinen liike oli kaiketi ihan uusi juttu ja niin vain koko ruokailijajoukko lehahti siivilleen. Tikli! Niin se netti väitti, kun googlella lähdin heti tietoa kaivamaan. Mahtavaa!
Marraskuun kaktus on seonnut lopullisesti kuukausista, se on innostunut kukkimaan ihan hulluna. Tämän pakkasviikon antiin on kuulunut lintujen ja kaktuksen ihmettelyn lisäksi toki sitä kutomista ja niin. Niitä töitä. Vasta nyt alkaa sisäinen kello palautua Suomen aikaan, joten aika raskaita on päivät olleet kun uni ei ole tullut iltaisin alkuunkaan kuten yleensä, herätys sen sijaan on toiminut.
Tein ilmoituksen AirBalticille matkalaukusta ja kiikutin laukun näytille. Sinne se jäi, niille teilleen, kotiin mukaan lähti hieman laadukkaampi ja sitä kautta myös hintavampi matkalaukku. Maksoin muutaman kympin välirahaa ja siinä se. Tämän iskunkestävyyden pitäisi olla inansa parempaa laatua kuin sen halppismallin oli, totuus selvinnee ajan mittaan. Väri ainakin on ihana!
Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin lomakin. Ehkäpä jatkossa otamme suosilla kymmenen päivän repäsyjä, sillä jotenkin jäi jälleen sellainen olo, että juuri kun alat päästä lomakohteen aikaan niin kas. Lähtöhän se koittaa. Kovin on oltu edelleen Espanjan ajassa, eipä tullut uni niin millään illalla ja aamulla ylöspääsemisessä oli reippaanlaisesti hankaluuksia. Viimeinen ilta matkalla vietettiin pääosin rauhakseen, olimmehan kiertäneet ja kaartaneet pitkin Costa Adejea useampana päivänä runsain määrin.
Matkaan mahtui yksi kunnon retkikin, eli Teidellehän me suuntasimme. Teide oli todellakin käymisen ja kokemisen arvoinen paikka, ainoa mikä jäi itseä harmittamaan oli se, ettei köysirata liikkunut puuskaisen ja navakan tuulen vuoksi. Matkan varrella poikkesimme parissa pikkukylässä, joten ihan paikoillaan ei joutunut bussissa nököttämään. Kuuden tunnin busseilu kävi silti aika reippaasti kunnon päälle.
Hotelliksemme olimme valikoineet Hovima Cool Costa Adejen ja se todellakin oli aivan huippupaikka! Rantaan oli hetken kävelymatka, samoin kauppoihin ja kyllä meidän tulikin käveltyä pitkin kylää hieman joka välissä. Ostoksilla oli pakko käydä välillä, sillä kas. Minähän unohdin pikkulaukun kotiin lähtötohinassa ja isoa käsilaukkua ei viitsinyt roikottaa koko ajan mukana. Mukaan tarttui myös Arsenalin pyyhe ja tietysti erinäinen määrä muuta pikkukrääsää tuliaisiksi.
Hotellia vastapäätä oli passelisti sportbaari Unique, jossa odottelimme heti alkuun hotellihuoneen saamista ekana päivänä. Paikassa oli ihan mieletön tunnelma ja supermukava henkilökunta, joten tuli siinä poikettua välillä ihan vain muutenkin ja tottahan sinne oli pakko päästä katsomaan Arsenalin peliä lauantai-iltapäivän kunniaksi. Arsenal muuten voitti, ihan vain välihuomautuksena.
Kotona odottikin sitten julmettu kylmyys, joka tuntuu innokkaasti jatkuvan. Aika karmealta tuntui vaihtaa +20 yli olevat lämpötilat -20 huiteleviin, hyi! Kaiken lisäksi lentoyhtiö oli kaiketi nakkaillut ruumassa ollutta laukkua hieman reippaimmin ottein lennolta toiselle vaihtaessa (?) ja kas. Rikkihän se oli mennyt. Onneksi kamat oli sentään pysyneet kapsäkin sisäpuolella. Eipä se mikään kallis matkalaukku onneksi ole, mutta silti. Tarkalleen kaksi vuotta ollut käytössä, joten ei ihan iän ja kulumisen piikkiin mene.
Tein AirBalticille matkalaukun rikkoutumisesta ilmoituksen, mutta siinä blankettia täyttäessä alkoi kyllä hämmästyttää koko kaavake. Siihen kun piti lisätä laukusta kuvat joka helketin suunnasta ja vielä vaurioistakin, kaikkineen kuvia tuli liitettyä kymmenkunta kappaletta. No, eipä hätiä mitiä, täytyy kiikuttaa laukku ensi viikolla ABn yhteistyölaukkufirmaan eli NTBoxiin ”korjausarvioon”, eli toisin sanoen vaihtoonhan se menee.
Niinpä niin. Ei juurikaan naurattanut kun kävin autoa piuhaan laittelemassa aamutuimaan. -17 astetta mittarissa ei todellakaan jaksa ilahduttaa muutenkin herkästi palelevalle kansalaiselle. No, onneksi tuli ostettua ne toppahaalarit, ne ovat todellakin tienanneet hintansa takaisin jo moneen kertaan.
Työpäivän päätteeksi kurvailin marketin kautta kotiin, sinne kun oli tupsahtanut paketti postin pisteelle noudettavaksi. Ilokseni paketti sisälsi lämmittävää jalkavoidetta, jota tilasin muutama päivä takaperin. Kerron paremmin jalkavoiteen toiminnasta kunhan ehdin sitä kokeilemaan, nyt testi jäi väliin koska eihän sitä nyt voi kutoa jos kädet on rasvaiset.
Jalkavoide on siis Taponerotin tuote, jonka bongasin netistä päivänä eräänä kun etsin kiivaasti mahdollisesti apteekista saatavia lämmittäviä jalkavoiteita. Niitähän muuten löytyi parikin eri mallia, joten käväisin apteekissa aikeenani ostaa CCSn lämmittävää jalkavoidetta. Enpä nyt sitten tiedä saati osaa sanoa apteekin tätösen ajatusmaailmasta tai tiedoista, sillä hän ei ollut koskaan moisista tuotteista kuullutkaan. Ööö?
No, päädyin sitten tilaamaan jalkavoiteen ja paketin avattuani totesin, että jalkavoiteen tuoksu oli kerrassaan hyvä, samoin ”kaupanpäällisiksi” tulleen pienen maustesaippuankin. Testiä pukkaa siis, kunhan sinne asti joudan. Testin sijaan päädyin kutomaan yhden nuoren miehen villasukat valmiiksi, nythän sitä voisi taas keskittää tarmoaan sitten villatakkiin ja niin.
Yksi koulutehtävä pitäisi ehdottomasti koettaa saada tällä viikolla tehtyä. Onks pakko jos ei haluu?
Niinhän siinä nyt kävi, että vaihtoehdot kävivät kovin vähiin ja ainoa vaihtoehto oli uuden hankinta. Kolmisen vuotta sitten hankin ensimmäisen ihan kunnon blenderin itselleni ja sehän oli Elecroluxin Create 3. Vallan hyvä kapine juuri siihen käyttöön, mihin sen hankinkin eli smoothien tekemiseen, oikeastaan ainoa miinus oli jäisten mansikoiden murskaantuminen, smoothieen kun tuppasi aina jäämään muutama sattuma sekaan.
Hyvin tuo silti palveli, kunnes muutama kuukausi takaperin huomasin että kappas. Sehän vuotaa. Vuodon syykin selvisi, teräosan alapuolinen muovirinkula oli haljennut yhdestä kohtaa tiivisteen alta ja tokihan sieltä sitten aina nesteitä valui pihalle. Sikälihän tuo ei käyttöä haitannut, ettei se vuoto nyt mitään megalomaanista ollut, mutta ärsyttämään se vähitellen kävi ja lisäksi vuodon määrä lisääntyi pikkuhiljaa.
Vähin erin olin jo varma, että jossain kohtaa koko kapine kosahtaa, sillä sinne varsinaiseen sekoittajaanhan se neste ensin valui ennen kuin ehti läpi pöydälle asti. Koska kapine muuten on ollut mainio panostinkin aikaa ja vaivaa varaosan etsintään. Eipä siihen näköjään varaosana ole moista rinkulaa saatavana, kokolailla kaikkia muita osia on kyllä saatavilla.
Lopulta päädyin siihen, että kaipa se on pakko hankkia uusi blenderi ja tutkinkin eri vaihtoehtoja ja arvosteluja vähän sieltä täältä. Arvostelujen perusteella päädyin Wilfan laitteeseen ja tarkemmin ottaen XPLODEen. Hintakaan ei ollut mikään älytön, joten mikäs. Aamulla töihin siirtyessä piipahdin paikallisessa sittarissa kurkkaamassa, josko heidän hyllystään laitetta olisi saatavilla. No, eipä ollut.
Töistä palaillessa pyörähdinkin Prismaan ja kas. Siellähän niitä kapineita oli. Kotona oli pakko tehdä testiajo samantien ja hei oikeasti. Onko se sitten terän muotoilu vai mikä mutta niin vaan meni pakastemansikatkin ihan samettiseksi soseeksi kapineessa. Terien ainoa ero näyttäisi olevan se, että Electroluxin laitteessa ne on tasareunaiset, Wilfalla kahdessa terässä on sahalaita sivussa.
Hämmästelin muuten elämäänsä kyllästyneen amarylliksen kukkien kokoa. Nehän on reilusti isompia kuin kämmen, halkarisija parikymmentä senttiä eli aivan valtavia! Vain kolme kukkaa tuossa varressa on, mutta ilmeisesti niiden koon takia nuppukin oli älyttömän kokoinen. Olkkarin vanha-amarylliskin alkaa vähitellen raotella suojalehtiä nupun päältä, joten eiköhän sekin ensi viikolla jo ole auki.
Jo on keveä askel, väittäisin! Suosittelen lämpimästi jalkahoitoa ainakin silloin tällöin, ihan liian harvoin tulee itsekin käytyä. Tällä kertaa jalkahoitopaikaksi valikoitui Nokialla sijaitseva yhden naisen jalkahoitola Pedicyre. Palvelu oli todella hyvää ja hoito aivan mahtava, lisukkeeksi otin tietysti reissua varten kynsien lakkauksen.
Jalkahoitoon otin mukaan kirjan, joka on osa tämän uusimman koulutukseni opintomateriaaleja. Tai no, ei varsinaisesti ole, mutta tiedossa on kirjaesittelyn tekeminen ryhmänä ja meidän ryhmämme valitsi tämän kirjan luettavakseen. Kirjaston sivuja katsottuani totesin, että jahas. Ehkä se on parempi tilata kirja itselleen omaksi, kirjaston jono kirjalle kun oli aika iso.
Tilasin kirjan tiistaina Adlibriksestä ja kas, siitähän kilahti noutoilmoitus jo keskiviikkoiltana. Hitsi, mikä nopeus toimituksella! Kovin pitkälle en kirjassa vielä edennyt, mutta jo alku sai olon hyvin kotoisaksi. Juuri tuotahan se meidänkin kotielämämme on ollut, tarkkaa struktuuria jota ilman hommat suistuu kaaokseen.
Onneksi kyseisen opinto-osion esittelypäivään on aikaa vielä pari kuukautta, todennäköisesti luen kirjan tarkemmin reissussa ollessa. Meillä kun lomamatkojen yksi osuus tuntuu aina olevan se, että mies kiskaisee päivänokoset jos toisetkin ja minähän taas en osaa päivällä nukkua, joten mukana kulkee aina luettavaa niihin hetkiin. Toki otan mukaan ihan hömppääkin, ei kai sitä pelkkää opiskelumateriaalia jaksa.
Onneksi sain tehtyä aamun hiljaisina tunteina ensimmäisen opintotehtävän ja palautettuakin sen. Canva on kieltämättä todella kätevä väline esim ajatuskarttojen tekemiseen, luulenpa, että kirjaesittelykin päätyy Canvalla tehtäväksi. Mielenkiintoinen tehtävänanto, sekä se kirjaesittely että tämä Nepsy-diagnoosien esittely.
Nepsy-diagnoositehtävästä tuli mieleen, että onneksi sekin nimitys on muuttumassa, jotenkin olen pitänyt hieman alentavana neuro”psykiatrista” osaa nimessä. Neurokehityksellinen häiriö kuulostaa paljon paremmalta, sillä eihän nämä nepsyt mitenkään automaattisesti ole mitään psyykkisesti sairaita. Aivojen toimintamalli vain on toinen kuin ns ”normaaleilla”, ja usein se on jopa supervoima heillä.
Tehtävä pisti hieman ehkä jopa naurattamaan kun sitä rupesin tekemään. Autismihan on osa arkipäiväämme, samoin adhd ja kielellinen kehityshäiriö, joten pitkälti tuli oireita lueteltua ihan vain omasta elämästä. Useamman aspergerinkin kanssa olen ehtinyt työskentelemään, joten niissäkään ei ollut juurikaan mietittävää. Tosin tänä päivänä aspergeria ei enää diagnoosina ole, samaan autismin kirjoonhan nekin luetaan.
Ai muuten, amaryllis se vaan komeantuu päivä päivältä. Pitkästä aikaa päätin antaa pienen tilkan vettä kummallekin amaryllikselle, olkkarin mallihan intoutui paisuttamaan nuppuaan liki silmissä vettä saatuaan. Keittiössä keikkuva ex-elämäänsä kyllästynyt puolestaan levitti kukintoaan vielä lisää, joten ehkäpä ne olivat sen tilkan tarpeessa kumpainenkin. Ehkä.
Jaa, että tylsääkö? No ei! Olen ehkä maininnut aiemminkin, että se on kuulkaa kevät kun alkaa 1.1. joka aivaten ainoa vuosi! Ja niinhän se vain alkoi, sen kertoo varsin hyvin oma toiminta. Jos kohta ensin innostuin tiivistelypuuhiin niin mites kävikään seuraavana päivänä töiden jälkeen.
Eiköhän se riehaantunut kurvailemaan suoraan töistä Jyskiin ja ostamaan sieltä erinäisen määrän petivaatteita, lähinnä lakanaa ja pussilakanaa. Kotiin päästyään se teki täsmäiskun liinavaatekaappiin ja hupsista heijaa, hommahan levisi yläkerran kaappiinkin. Omalaatuista!
Tokihan siinä samassa oli napattava kuva elämäänsä kyllästyneestä amarylliksestäkin, sillä kovinpa tuokin tuntuu intoutuneen elämästään, kuvien välillä kun aikaa on kokolailla 24 tuntia. Edelleen odotan millainen kukinto esiin putkahtaa kunhan nyt ensin putkahtaa.
Joku muu ei ihan niin kevätfiiliksissä olekaan ollut, metsässähän tuo on toki riehkannut, mutta muuten meno on ollut kovin kuvan kaltaista. Tai no, ei nyt ihan kuvan kaltaista, nyt kävi koiralle selvästikin joku pikku vahinko, jonka emäntä totesi kuunneltuaan ensin hetken outoa ääntelyä, jota koiruus piti.
Mitä ilmeisimmin ääntelyyn syynä on kuvassa silmille tipahtanut viltti, sillä moista touhua koiruus ei ole kyllä koskaan ennen harrastanut. Ilmanko melkolailla heti kuvan nappaamisen jälkeen koiruus päätyi kääntymään sohvalla toisin päin, sillä hei. Eihän sitä nyt voi päätään viltin alla pitää.
Puikoilla on keikkunut nyt hurjaa kyytiä ipa-tumput, taitavat olla nyt sitten neloset kuukauden sisään. Silmukointeja on tiedossa runsain mitoin, samoin peukaloiden tekoa, mutta eiköhän niistä selvitä muutaman päivän sisällä jos vain jaksetaan. Silmukointia ne odottaa Tapparan sukatkin, joten ehkä pidän oikein silmukointitalkoot jossain vaiheessa.
Muuten. Tiivisteet toimii. Pirtissä on varsin siedettävää oleilla, ei käy viima ei ja kas, mittarikin on asettunut vallan sinne lähemmäs +19 astetta. Tiedän, pirun vähänhän sekin on, mutta voin kertoa että muutaman päivän kun ehtii kärvistellä +16 asteessa niin sehän tuntuu jo vallan mainiolta!
Ihmettelyssä riittää. Nappasin matkaani elämäänsä kyllästyneeltä näyttäneen amarylliksen paikallisesta marketista ja kas. Tilkka vettä, kauniita sanoja ja kääreiden availua ja mikäs sieltä sitten ilmestyikään näkyviin? Toinen kukinto? Jouluksi ostamani amaryllis puolestaan yllätti tekemällä vielä kolmannen kukkavarren, hoitohan on ollut vähän mitä sattuu, sillä harjoittelijana tässä mennään.
Tässä menneenä iltana otin ja touhusin pikana jauhelihapiirakan, äidin kirjeitä lukiessa tuli vähin erin nälkäkin. Pohjan ohjeen nappasin Sunnuntain sivuilta, päälliset kehittelin ihan miten sattuu. Sinihomejuustoa, kirsikkatomaatteja, hyvin maustettua jauhelihaa sekä pikkelöityä punasipulia. Tuli muuten varsin hyvä piirakka, ja pohja oli todella hyvä.
Lievää mietintää aiheutti iltaan se tosiasia, että Arsenalin peli tuli päällekkäin Paten muistotilaisuuden kanssa. Lopulta ratkaisin ongelman virittämällä toisen läppärin näytölle, toista tuijottelin televisiosta. Jotenkin tuntuu edelleen todella epäuskottavalta, että Pate olisi tosiaan kuollut. Paikkansa tieto varmasti pitää, mutta silti.
Kauhulla odotan seuraava kuolinuutista, ensi kesäksi on ostettuna liput Eppujen jäähyväiskeikalle, toivottavasti Martti ja muu tiimi pysyy hengissä vielä pitkään. Ihan liian monta on mennyt nyt vähässä ajassa, eihän tästä puutu kuin tieto siitä, että Ville Valo heittää lusikan nurkkaan. Huoks.
Enpä muista, olenko aiemmin maininnut, mutta meidän torpassamme elelee todella todella raketti- ja paukkukammoinen koira. Ja kun tarkoitan todella, niin se meinaa sitä että ensimmäiset paukkeet uuden vuoden alla aiheuttaa se, että koira tärisee, läähättää, kuolaa, yrittää piiloutua huonekalujen alle (tanskandoggi ei muuten mahdu sen enempää sohvan, nojatuolin kuin sängynkään alle, testannut on) ja seuraa perässä kuin horkkatautinen.
Edellinen doggihan oli rakettirakastaja, kyseinen tyyppi piti sitoa keittiön pöydän jalkaan kiinni kun lapset oli pienempiä eivätkä vielä osanneet varoa, ettei kaveri pääse livahtamaan ovesta näiden matkassa, sillä senkin tuo ennätti elämänsä aikana tehdä.
Ja ei, kaveri ei livahtanut lähteäkseen jyskettä pakoon, mitä vielä! Kaveri yritti hyppiä rakettien perään taivaalle ja ehtipä tuo kerran rynnätä naapurin pihasta hakemaan roomalaisen kynttilänkin suuhunsa kun se kerran niin ihanasti paukkui ja lähetti valopalloja ilmaan. Se olikin muuten viimeinen uusi vuosi kun koiraa EI sidottu kiinni pahimman paukkeen ajaksi, sen verran pahasti pelästyimme koiran menoa katsellessa.
Toki, hienolta se näytti. Elävä roomalaisen kynttilän jalusta, joka oli onneksi napannut kyseisen kapineen suuhunsa samaan tapaan kun kepin eli valopallot vaan sinkoili iloisesti ympäri meidän ja naapurin pihaa koiran tehdessä näyttäviä kiemuroita juostessaan. Vieläkin kylmää ajatus siitä, jos roomalainen kynttilä olisi päätynyt kitusiin niin, että ne valopallot olisi paukkuneet koiran kitaan…
Niin, palatakseni tähän meidän nykyiseen karvapalloon, tilannehan on se, että hänpä onnistui saamaan ekana uutena vuotenaan raketin kylkeensä ja pahoin pelkään, että se oli lähtölaukaus paukkuarkuudelle. Ja ei, koiraa ei todellakaan viety ulos siihen aikaan kun raketteja sai ampua, olimme varautuneet kyseiseen meininkiin ja koiruutta kuskattiin ulkona kirkkaalla päivänvalolla iltapäivästä.
Tänä päivänäkään emme tiedä, mistä se raketti edes tuli, sillä lähinaapurit ovat aina noudattaneet annettuja paukutteluaikoja, ovatpa jopa ilmoitelleet viestitse suunniteltuja aikoja niiden paukuttamiseen. Itse emme raketteja päästele, eikä meitä ole koskaan ennen tätä koiraa niiden paukuttelu edes häirinnyt, siinähän paukutellaan kunhan niitä annettuja aikoja noudatetaan.
Epäilys ja syyttävä sormi meidän tapauksessa osoittaa edelleen joko läheiseen kikkariin (ei omistajiin, vaan pihassa aiemmin pyörineisiin varhaisaikuisiin), läheiseen kenttään, joka on suosittu rakettien ampumisalue tai vaihtoehtoisesti läheisen kerrostalon pihapiiriin. Tuskinpa se raketti nyt ihan älyttömän kaukaa kuitenkaan tuli.
Koiralle ei onneksi tullut ulkoisia vammoja, mutta sisäinen tuli. Ja paha sellainen. Meidän uuden vuoden aattoihimme on kuulunut jo useamman vuoden kovalla pauhaavat telkkarit pitkin torppaa, oman väen rauhallinen käytös, koiran sitominen painesiteellä rauhoittamiseksi ja hyvin hyvin aikainen ulkoilu uuden vuoden aattona. Säälittää silti kovin, sillä koiralle tulee hyvinkin liki 20 tunnin väli ulkoiluun, kiitos idioottien jotka eivät ymmärrä, että klo 18 on se aika kun paukuttelun saa aloittaa.
Koiran vanhetessa paukkukammokin on pahentunut, tietysti. Viimeisen parin vuoden aikana nämäkään keinot ei ole estäneet koiran ihan totaalipaniikin iskemistä, joten viime vuonna päädyin kokeilemaan Zylkeneä lisukkeeksi. Valitettavasti emme huomanneet siitä olevan mitään erikoisen hyvää apua, mutta ehkä se ihan hieman vei sitä pahinta terää olosta pois, vaikka näkikin, että koira panikoi ja pakeni pitkin torppaa jokaisen paukun paukahtaessa.
Tytär nyt sitten ehdotti ihan melatoniinia. Ja ihan sitä samaa mitä ihmisetkin syövät. Itse hän on omalle rescuelleen antanut pariin kertaan lyhytkestoisesti silloin kun tämän ahdistukset ja paniikit on olleet pahimmillaan. Elämä rescuen kanssa kun usein on hieman erilaista kuin kasvattajalta pentuna tuotujen koirien kanssa.
Tämän ohjeen hän oli saanut muilta rescuekoirien omistajilta, sillä tytär on hyvin aktiivisesti heidän kanssaan tekemisissä rescuekoiraryhmien välityksellä. Tyttären oma rescuehan on osoittautunut kohtalaisen vaativaksi, mutta ihan pahimmasta päästä tuo ei onneksi ole. Ensimmäiset ulkoilut hihnassa oli olleet aivan mahdottoman hankalia ja hiljattain, kun tytär muutti rescuen kanssa toiseen asuntoon oli ensimmäiset pari päivää olleet pelkkää kauhua koiralle.
Toki koirille on olemassa ihan omiaankin, ne nyt tietysti maksaa sitten kolme kertaa sen mitä meidän kaksijalkaisten ja toimivuus niillä on ihan sama. Ainoa, mikä pitää ehdottomasti huomioida ihmisen melatoniinia koiralle antaessa on se, ettei se saa sisältää mitään ylimääräisiä säilöntä- tai makeutusaineita eli käytännössä mitään, mikä voi olla koiralle vaarallista.
Elämme toivossa, että koira saisi hieman rennomman uuden vuoden tällä kertaa. Tuloksia odotellessa.
Jokseenkin varma merkki siitä, että joulu on jo lähes ovella on vuosittain tämä: miehen töistä saama joulupaketti. Paketin sisältö on vaihdellut vuosittain, viime vuosina sisältö on ollut näitä jouluherkkuja, mutta onpa ollut vuosia, jolloin sisältönä on ollut ihania kotimaisia tuotteita kuten esim. aivan käsittämättömän upea villaviltti.
Miehelle kävi muuten hieman ikävämmin tuossa muutama päivä takaperin, tai tarkemmin oikeastaan viime lauantaina kun olimme lähtötohinoissa kohti Nokia Areenaa ja Raskasta Joulua-konserttia. Hänpä sitten päätti laitella suojakäsittelyt kenkiinsä ja nappasi ”kenkäplankkipullon” eteisen kaapista sen kummemmin sitä katsomatta.
Eihän tuo vaivautunut edes laittamaan rillejä päähänsä, suhautteli vain menemään ja ihmetteli, että miten ne kengät nyt muuttuu niin kummallisen näköisiksi. Että näinkös ne ensin on ennenkin näyttäneet heti suihkailuiden jälkeen vai mikäs…. Niinpä! Kannattaisi hieman ehkä katsoa mikä pullo sieltä kaapista käteen kapsahtaa! Vuokasuihketta kun joudutaan olosuhteiden pakosta säilyttämään meillä samassa kaapissa kuin mm. kertakäyttöhanskoja, jatkojohtoja ja niin. Sitä miehen kenkäplankkia.
Päädyin kokeilemaan toisen merkkistä hiusväriä kuin olen yleensä tehnyt ja mikäs, ihan hyvä väri tälläkin tuli. Ehkäpä kaipaisin kuitenkin vielä lisää sitä kunnon kuparisuutta, mutta tokihan pohjaväri vaikuttaa paljon. Käytössä tämä oli varsin miellyttävä, tosin tuo harjaosa oli aivan turhanpäiväinen kapine. Toinen mikä on osoittautunut jokaisessa hiusväripaketissa ihan täydeksi turhakkeeksi on mukana tulevat kertakäyttöhanskat. Kaupasta ostetun hanskapaketin tuotteet on miljoona kertaa paremmat.
Amarylliskin on alkanut ihastuttavasti ”räjäyttämään” nuppujaan auki, nyt niitä näkyy tässä kukkavarressa jo kuusi kappaletta. Edelleenkään toinen kukkavarsi ei osoita minkäänlaista avautumisen merkkiäkään, mutta eiköhän sekin vielä ehdi. Minkähän ihmeen takia en ole aiemmin hankkinut joulukukaksi amaryllista? Hyasintteja, joo, ja joulutähtiä, mutta amarylliksia. Miksi? Sen kun tietäisi.
Joulukalenteri tarjoili tällä kertaa Micro Neipan, joka on Panimon sivujen mukaan mieto ja aromikas pintahiivaolut. Mielenkiintoista. Sitähän voisi jossain kohtaa vaikka ottaa ja maistaa. Tonttukin pääsi jatkamaan omia seikkailujaan: ”Kepukan keikkuessa tölkkiradalla, tossu lipsahtaa alta ja tonttuparka liukuu kuin rasvattu näätä kohti linjalle jäänyttä avonaista tölkkiä. ”Onneksi osuin tyhjään tölkkiin”, tuumaa Kepukka ja alkaa miettiä ulospääsyä pinteestä.”
Hieman heikossahan tuo luonnonvalo on viime viikkoina ollut, mutta eipä hätää. Aina on olemassa kausivalot ja kynttilät. Tämän joulun alla taisin seota sitten ihan lopullisesti, siinä kauppareissulla kun tuli napattua matkaan elämäni ensimmäinen amaryllis. Kyllä. Kun se hiton kesäkukka, pelargonikaan, ei ole vielä ymmärtänyt lopettaa kukkimistaan, niin kas.
Eiköhän tämä sitten hanki tuollaisen ikuisuusprojektin, ainakin hoito-ohjeita netistä kaivellessa tuli sellainen kuva, että tätähän voisi halutessaan kukittaa vuosi toisensa jälkeen. Jaa-a. Saapa nähdä saanko aikaiseksi. Ja ennenkaikkea, onko tämäkään rehu yhteistyökykyinen. Nähtäväksi jää.
Hieman on tässä nyt kiirettä pukannut, sillä tiedossahan on se kaksinkeskeinen pikkujoulu eli Raskasta joulua-konsertti. Kiirushan taas johtuu siitä, että hiphei ja hurraa. Miehelle pitäisi saada ne hiton ipa-tumput valmiiksi ennen sitä. Eli silmukointia tiedossa, kaksin käsin melkein. Peukalot nyt kudoin sentään jo valmiiksi, jotain se on sekin.
Joulukalenterista putkahti tummaa olutta tölkki, Keisari Darkia. Mitä ilmeisimmin tölkkiä on uusittu, sillä ihan vastaavaa kuvaa ei Panimon sivuilta löydy vaikka samasta oluesta kaiketikin kyse. Tämän saa mies ottaa jossain vaiheessa hoitaakseen, hän kun silloin tällöin saattaa saunajuomaksi valita nimenomaan tumman oluen. Itse en moisesta perusta.
Nojatuolin uumenista 