Nyt kun se steekkauskin vei ihan mukanaan, niin mikäs. Islantilaisia neuleita-kirjasta Ranga-villatakin ohje ja steekkauksen kautta voittoon. Näitä on todella mukava tehdä. Sen verran nyt tätä mallia 2 tehdessä opin, että en todellakaan tee keskialueen leikkausalueelle kolmea nurjaa isompaa leikkausaluetta, nyt tein 5 silmukan leikkausalueen ja olipa se vetoketjun laittelu kikkailua.

Toivottavasti on saajansa mieleen tämä.

Koska nälkä kasvaa syödessä, niin viiden villapuseron jälkeen oli ihan PAKKO kokeilla josko saisi itselleen villatakin aikaiseksi. Lankana jälleen Dropsin Lima, perusohjeena Strömsö-puseron malli isommalla mitoituksella, kaarrokkeen malli pitkältikin omasta päästä revitty.

Päädyin tekemään puseroa pitkältikin Strömsön koon XL mukaan, hihojen mitan tein itselleni passelisti koolle S. Tein sekä helmaan että hihansuihin 2o, 1n-joustinta mieleiseni pätkän jonka jälkeen tein hihansuihin ja helmaan kuvioinnin.

Sen verran sävelsin hihojen kanssa, että valmiissa hihassa oli lopussa 70 silmukkaa, joista siirsin 16 silmukkaa apulangalle. En siis päätellyt kainaloaukkoa, kuten ensimmäisessä paidassa, vaan olen siirtynyt käyttämään apulankaa ja kainaloiden silmukointia lopuksi. Tähän neuvoon törmäsin sattumalta Asevelikylässä-blogin päivityksessä.

Samaista apulangalle siirtämistä kaarrokeosaan siirtyessä hyödynsin puseron yläosassakin, mielestäni saan kainalot paljon siistimmiksi silmukoimalla kuin neulomalla ne jälkikäteen yhteen. Myös vartaloa lähdin tekemään Strömsö-ohjeen mukaan sillä erolla, että kudoin edessä keskellä aina kolme silmukkaa nurin. Niistä tuli steekkauksen kohta.

Yläosan kaarrokeosaan napsin kuviovinkkejä sieltä täältä ja lopulta sain kuin sainkin siitä mieleiseni. Kaarrokkeen kavennuskerrokset vaihtuivat vielä kutomisen aikana, mallikaaviossa ne on nyt eri kohdissa kuin työssäni tein. Tämä onkin sitten seuraava asia johon aion perehtyä, mutta hyvin tuo pieni muokkaus silti toimi ja takista tuli todella hyvä päälle.

Kaarrokeosan valmistuttua kudoin vielä 20 kerrosta 2o, 1n-joustinta ja päättelin työn löyhästi. Joustimen keskellä jatkui kolmen nurjan rivi, sillä vetoketju sai tässä takissa tulla ihan alhaalta ylös asti. Päättelin langat ja heitin takin likoamaan pyykkietikalla höystettyyn veteen pariksikymmeneksi minuutiksi. Sen jälkeen muotoilin sen kuivumaan telineelle, sillä luin jostain että neuleen ompelu koneella on helpompaa kun se on ensin muotoutunut ja pehminnyt sopivaksi.

Ja sitten oli edessä se veret seisauttava hetki. Tikkaus ja aukileikkaus. Tottakai alku meni säheltäessä, otin ja päräytin mustalla langalla siksakit molempiin suuntiin ja totesin, että kas. Se ei nyt ihan erotu se lanka tuosta ylä- saati alaosasta. Että niin. Koneeseen punainen lanka ja homma uusiksi. Ja sitten leikkaamaan…

Olin aivan varma, että tähän se homma nyt kosahtaa, mutta ei! Leikkaaminen onnistui hienosti ja kas. Aikani kauhusta kärsittyäni uskaltauduin hakemaan vetoketjunkin ja ompelemaan sen kiinni. Vetoketjun kohdistaminen kuvioiden kanssa oli oikeastaan se vaativin tehtävä, muuten homma oli helppoa kuin heinänteko.

Mikään kedon kaunein kukkanen tämä ei ole, mutta hei. Eka ikinä, joten ei tarvitse ollakaan. Itselle silti täydellinen!