Aika urakka näissä sukissa oli, mutta ihan mukava urakka. Lankoina näissä on 7-veljestä ja käytin 3,5 mm pyöröpuikkoja. Looppasin molemmat sukat yhtäaikaa, näin sain takuuvarmasti samankokoiset eikä tarvinnut laskea kerroksia.
Kudoin ihan perusvillasukat niin, että aloitukseen loin valkoisella 60 silmukkaa ja tein 10 kerrosta 2o,2n-joustinta. Vaihdoin langan punaiseen kutomalla ensin yhden kerroksen aina-oikein-neuletta. Sen jälkeen kudoin varsille mittaa kaikkineen 51 kerroksen verran. Kavensin pois 4 silmukkaa samalla kun vaihdoin takaisin joustimeen, jota tein 10 kerrosta.
Kantalappuihin otin jälkeen valkoisen langan ja tein vahvistettuna neuleena sekä kantalapun että kantapohjan kavennusosan. Vaihdoin takaisin punaiseen lankaan ennen kiilakavennuksia. Kärkiosaan vaihdoin jälleen valkoisen langan.
Sukkien valmistuttua silmukoin varsiin kuviot, alkuperäinen kuvio löytyi mm. Pinterestistä, mutta päädyin piirtämään sen uudelleen niin, että sain siitä hieman kapeamman. Kuvio-osan leveys on 38 silmukkaa, Pinterestistä löytämässäni se taisi olla 40 eli mitään isoa muutosta siihen en tehnyt.
Lopuksi vielä ihan peruskäsittelyt lankojen päättelyn jälkeen eli liotus pyykkietikkavedessä, ylimääräisen veden pois puristelu pyyheliinan sisällä ja kuivatus sukkablokeilla. Ihan komeathan niistä tuli.
Hohoo! Valmistuihan ne! Aamulla tein viimeiset silmukoinnit ja laitoin sukat hetkeksi likoamaan pyykkietikalla ryydytettyyn veteen. Sukat saivat kuivaa rauhassa ja kas, tulihan niistä vallan upeat! Ohje sukkiin ilmestyy blogiin jossain kohtaa, todnäk joulun aikaan kun aikaa on paremmin touhuilla.
Nyt puikoilla jatkaa heiluntaansa kaksi keskeneräistä projektia eli villahousut ja villatakki. Ilmoitin töissäkin jo, että ihan hetkeen EN tee yhtäkään ns tilaustyötä. Välillä pitää saada pyhittää puikot ihan vain omille tekemisilleen ja omille ajatuksilleen.
Sain aivan mielettömän upeita uutisiakin, BFF oli paitsi saanut pitkän pitkän kotoilun päälle mahdollisuuden työkokeilujaksoon juuri omassa unelmapaikassaan eikä siinä edes kaikki. Lisäksi häneltä oli kysytty ihan toiselta taholta josko hän tahtoisi alkaa tehdä neulesuunnittelua yhdelle lankamerkille. JES! Olen niin kertakaikkisen onnellinen ja tyytyväinen BFFn puolesta.
Kalenterista putkahti Mosaic Ipa, mielenkiintoista. Limppari numero kakkosta ei ole edelleenkään näkynyt, onkohan kaikkien limusten aika vasta jouluna? Tontun reissu jatkuu, eli ”Astiointiosastolla on hiljaista. ”Eipä ole vielä väki ehtinyt pikkujouluista töihinsä”, huomaa Kepukka ”Ja raporttinikin on kovin heppoinen, pitääpä keksiä keppoinen HUPS ”Nytpäs otti ohrainen.””
Eihän sitä Roomakaan päivässä ja silleen, mutta oikeasti. Jotenkin nämä Ilveksen tumput on joka aivaten ainoa kerta olevinaan mahdottoman haastavat. Ei siksi, että ne olisi vaikeat, vaan siksi, että kiinnostus niiden tekemiseen on luokkaa nolla. Etenkin logon silmukointi, herttinen. Karseaa hommaa, vaikka kaavio täällä blogissa onkin. Johtunee omasta Tappara-fanituksesta, luulen mä.
Nämä silmukoinnit tuli tehtyä osin siinä koulutuksen lomassa, oli muuten ihan huippuluokan koulutus. Mieli ry on erittäin tarpeellinen ja hyviä asioita edistävä yhdistys, suosittelen tutustumaan. Nyt olen muka vakaasti päättänyt, etten tee mitään uutta ennen kuin saan vielä puikoilla keikkuvat Ipat valmiiksi, mutta saapa nähdä.
Tytär lähetti kuvan koiraskaisesta, koiruus on rohkeutunut vielä entisestään mutta on siinä vielä matkaa. Epäilen jopa, että vaikka on kyseessä nuori koira niin tuskinpa hänestä koskaan sukeutuu innokkaasti vieraita tervehtivää heppua, epäluulo ihmisiä kohtaan taitaa olla ihan pysyvää.
Tyttären kanssa tuo toimii silti ihan päättömän hienosti, heistä on sukeutunut tässä liki puolessa vuodessa yksikkö. Hieman pisti kuva naurattamaan, totesinkin tyttärelle että vain poron sarvet puuttuu päästä. Pahoin pelkään, että moinenkin kuva tulee vielä putkahtamaan puhelimeen.
Se on kuulkaa ihan joulu nyt!!! Kuten aiemmin mainitsinkin, niin aika-ajoin tulee hyödynnettyä erinäisiä kirppariryhmiä ja katsokaapa mihin viikonloppuna törmäsin yhdessä ryhmässä. No niiiiiiinpä! 17 kerää, 3 niistä avattuja mutta ei käytettyjä, Viking Garnin alpaca bris-lankaa ja hinta ihan naurettavat 35 euroa. Kaiken lisäksi nämä oli Lankamaailman pussissa, joten oletan, että näiden alkuperäinen hinta on ollut se suolaisehko 9,95 kerältä.
Arvatkaapa, kuka varaili langat samantien ja kävi ne alkuviikosta hakemassa? Niinpä. Ja kuten niin monesti aiemminkin, niin nythän tässä iskee sitten se perustauti eli …. Ihan pakkohan niistä olisi alkaa heti luomaan jotain. Sinistä lankaa on kaikkineen 10 kerää, vaaleaa 3, yksi harmaa, pari tummansinistä ja kas, yksi vaaleansininenkin kasassa on. Eli PALJON.
Ajattelin tehdä näistä itselleni PITKÄN villatakin. Jonkinlaisella kaarrokkeella ja tällä kertaa ylhäältä alas, ehkä jopa kudon välissä hihat valmiiksi niin tiedän tarkalleen kuinka pitkän helman uskallan tehdä. Ihan nilkkoihin asti en toki ajatellut, mutta polvien yläpuolelle olisi kiva. Vai sittenkin sääriin? Hmmmm… Steekkaamallahan moisen saa helposti tehtyä, mutta vetoketjun hankinta saattaa mennä tilailun puolelle. Haittaakse? No ei.
Malttaa pitäisi ihan siksikin, että jonossa olisi silmukoitavia. Ihan kaksinkin kappalein, kohta tosin jo kolmin. Mieshän on vannoutunut ipa-fani, mutta mites on tässä vuosien varrella käynyt? Olen tehnyt hänelle kolmet ipa-tumput ja nyt jäljellä on yksi pari. Se ”metsä”-malli, kuten mies sitä paria nimittää. Eli niitä käytetään koiran kanssa metsäillessä, lumitöissä ja klapeja pilkkoessa, sen verran kulahtaneet ne on.
Ne kaksi edustusparia kun on kokeneet kovan kohtalon. Toisista niistä putosi, mitä ilmeisimmin, toinen pari junaan ja jäi sille tielleen jo useampi vuosi sitten. Toinen tumppupari taas katosi kokonaisuudessaan kuin tuhka tuuleen tai pieru saharaan reilu viikko sitten, kun mies oli työkavereidensa kanssa liikenteessä. Eli jep jep. Joululahjaksi ajattelin nyt yhden parin tehdä.
Tämä puolestaan kirvoitti keskustelua siitä, että onko miehen työkaverillakin mahdollisuus samanlaisiin. Hänkin kun niin moisia kaipaisi. Että joo. Tehdään nyt sitten samantien kaksin kappalein niitä pareja, vaikka pakko se on todeta. Tappara-fanina tuntuvat kovin kovin työläiltä nämä… Ehkä se on parasta yrittää malttaa mielensä muutaman päivän ajan.
Vihdoinkin sain aikaiseksi. Nämä looppaamalla kudotut sukathan ovat odottaneet silmukointia takuulla jo ainakin parin kuukauden ajan. Aina on ollut muka joku muu projekti, johon on pitänyt keskittyä. Toisaalta, niinhän tosiaan on ollutkin, sillä olihan tässä vähän tilaustumppua, tilaussukkaa ja toki niitä omia villiksiäkin. Villikset nro 3 muuten roikkuu edelleen puikoilla.
Otin itseäni niskasta kiinni ja käytin useamman tunnin ihan vain silmukointiin. Yleensä katson hyvin tarkkaan kohdan, mihin kuvio tulee. Tällä kertaa iski joku aivopierufiilis ja laiskuus, enkä sitten jaksanut sen kummemmin mallailla kuvioinnin kohtaa ja arvaahan sen, miten siinä kävi. Ihan väärään kohtaan, tai no, oikeastaan kolmen silmukan verran väärään, joten purkamiseksihan se meni.
Tällä kertaa kuvioksi valikoitui se uudempi Tappara-logo ja päädyin silmukoimaan ensin kaikki valkoiset silmukat. En osaa muuten vieläkään päättää kumpi logo miellyttää omaa silmää enemmän, tämä uudempi vai se vanha. Sitä voisi testailla tässä lähipäivinä, sillä silmukoinnin päälle tuli viimeinkin kudottua loppuun toiset Tapparan sukat, nyt ne ovat sitten odotusvuorossa.
En tiedä tuleeko muille himokutojille kausia, jolloin on PAKKO kutoa kaikki keskeneräiset työt loppuun. Itsellä oli jossain kohtaa jopa tiukka sääntö siihen, että mitään EI laitella aluilleen ennen kuin puikot ovat tyhjenneet tekeillä olleista.
Sääntö oli varsin hyvä, ehkä siihen pitäisi palata uudelleen. Langalla kun on muisti ja sen muistin huomaa hyvin aina silloin, kun ottaa työn alle pidempään keskeneräisenä roikkuneen työn. Vaikka kuinka käsiala on tasan tarkkaan samaa kuin aiemmin, niin se pitkään puikoilla pingottuneena ollut kerros jää hassun näköiseksi aina siihen asti kunnes ottaa ja tekee viimeistelykastelun ja pingotuksen työlle.
Vasemmalla kuva juuri viimeistellyistä, märistä sukista ja oikealla sukat viimeistelyn jälkeen kuivina. Lankana näissä sukissa toimi 7-veljestä värit 048 (kallio) ja 646 (kupari), kuvion langat kaivelin jämälankaosastolta. Puikot 3,5 pyöröt ja sukkien koko 43.
Alkuun loin kuparilla 60 silmukkaa, kudoin 2o, 2n-joustinta noin 10 kerrosta ja vaihdoin kallioon sekä suoraan neuleeseen. Kudoin vartta kaikkineen noin 50 kerrosta ennen joustinta. Silmukoin kuviot aiemman mallin mukaisesti ennen kuin aloitin joustimen, silmukointiin meni hyvinkin kymmenkunta tuntia, ehkä jopa piirun enemmän.
Varren joustinta aloittaessani kavensin samalla pois yhteensä 4 silmukkaa -> 56, ja kudoin joustinta jälleen sen kymmenkunta kerrosta. Kantapään tein kuparin värillä vahvennettuna 27 silmukalla, jonka jälkeen vaihdoin takaisin kallio-väriin ja tein kiilakavennuksia, kunnes puikoilla oli jälleen 56 silmukkaa.
Kun kärkiosan mitasta puuttui 6 senttiä vaihdoin jälleen kupariin ja aloitin sädekavennukset parin kerroksen jälkeen. Päättelyt ja sukat likoamaan veteen, loraus pyykkietikkaa sekaan, kuivemmaksi puristelu pyyhkeen sisällä ja blokeille kuivumaan.
Kuten jo aiemmassa postauksessa totesin niin nämä langat oli raskaat kutoa. Kupari-väri ei tuntunut liikkuvan yhtään puikoilla, se oli karheaa ja todella jäykkää. Kalliokin oli karheaa, mutta ei sentään niin jäykkää kuin kupari oli ollut, joten sen kutominen kävi hieman helpommin. Valmiiksi ne nyt kuitenkin sain ja sehän se oli pääasia.
Tsädäm, sanon mä! Laitoin ihan suosilla aamusta hösseliksi loppujen silmukointien osalta ja niin vain sain kuin sainkin ne valmiiksi ennen töihin lähtöä. Iltapäivällä olikin sitten jälleen yksi koulutus (nythän ei ole tähteellä sitten enää kuin 11…) ja kolmituntisen etäkoulutuksen seurailin mukavasti nojatuolissa läppäri sylissä ja kuulokkeet korvilla.
Aihe oli äärettömän mielenkiintoinen, Autismiliiton sivuilta voi hakea myös PDA/EDA-kirjosta lisätietoa ja löytyyhän sieltä paljon erilaista materiaalia, tietoa koulutuksista ja oppaita, jos niille kokee tarvetta. Kaikkineen, hyvin käytetty kolmituntinen, sanon mä.
Toki sen kolmituntisen aikana ennätin juoda myös kolme kupillista kahvia ja hei, sain kumpaankin villasukkaan tehtyä kantapäät. Ruokaillakin ennätin, etäkoulutukset ovat juuri ne oikea tapa opiskella itselle.
Jäljellä olevista koulutuksista 7 on lähikoulutuksia, mutta menee ne nekin, ainoa mikä niissä aina jotenkin väsyttää itseä on siirtymät. Onneksi ne kaikki järjestetään TAKKissa eli siellä omassa alkuperäisessä opinahjossa, joten perille löytää ilman karttaakin ja tottahan minä hyödynnän liikkumisessa linja-autoa ja junaa, kuka hittolainen sitä nyt lähtee pysäköintipaikkoja metsästämään saati maksamaan älyttömiä summia siitä, että auto seisoo jossain kadunlaidassa.
Tuli siinä aamun hämärinä tunteina soiteltua pojankin kanssa, siis sen, joka siellä morsmaikkunsa luona hengailee. Siellä kello oli hyvinkin jo likellä puolta päivää, itse olin vielä töihinlähtökuopissa kotosalla. Luonnollisestikaan äidillä ei ollut mitään sen kummempaa asiaa, kuin äärimmäisen tärkeä kysymys, jota äiti pyöritteli pitkään mielessään muita kuulumisia kuunnellessa. Juu ei. Eipä ole poika vielä miettinyt yhtään kotiutumisajankohtaansa. Höh.
Näin ollen voinen jo nyt sanoa, että poika ei todellakaan ole kotona 23-vuotissyntymäpäivänään, sehän kun on jo ensi viikolla. Voikohan kakun lähettää videopuhelulla?
Voi huokaus! On siinä hommaa. Vaikka kuinka hanakasti ja ahkerasti silmukoi, niin hittolainen, että on hidasta puuhaa. Toinen homma, mikä on hankala, on lukeminen yhtäaikaa kun yrittää kutoa tai silmukoida. Eli pääosin mennään dokkareilla, enkun kielisillä, sillä niiden kanssa riittää kun kurkkaa silloin tällöin ruutuun.
Ja sitten se miljoona kertaa tarjottu ratkaisu, äänikirjat. Ei muuten onnistu. Itselläni ainakin menee kirjan juoni täysin ohi, sillä kas. Minähän jään kuuntelemaan vain ja ainoastaan lukijan ääntä ja erilaisia äänen nousuja ja laskuja, erilaisia nyansseja, joita lukija tarinaan antaa äänellään. Ja sitten havahdun ja totean, että hittolainen. Mitä siinä nyt edes tapahtui? Eli juu. Ei onnistu. Onneksi IKJ on nähtävillä myös leffana, mutta tokihan kirja on aina kirja.
IKJ on muuten siitä hauska kirja, että vaikka se on ns. lasten kirja, niin se on varsin nautinnollinen myös aikuisena. Leffanakin se menee ihan hyvin, myös aikuiselle ja saattaa olla jopa parempikin elokuvana, ainakin ajoittain. Toinen sellainen kirja, jonka luin aikaa sitten ja näin myös leffana, on Forrest Gump. Leffasovitus on aivan upea, en väitä, mutta kirjana se oli jostain syystä vielä parempi.
Kovin hankalaa on kuulemma myös aikaisin tuleva pimeys. Itseäni ei pimeys niinkään haittaa, etenkään nyt kun keksin laitella ikkunaan kasvivalot. Niinhän se on kuin kesäpäivä ikkunaan päin kun kurkkaa. Mutta joo, en väitä. Se on hankalaa itsellekin silloin, kun lähtee tumman koiran kanssa ulkoilemaan omaan pihaan. Meidän pirtin pihavalaistus on sysipska, koirahan katoaa varjoihin tuosta vain. Toisaalta, eipä tarvitse katsella kun se kykkii jossain varjossa asioillaan.
Mies käyttää koiraa usein metsässä, jossain susirajan takana tarpovat, pilkkopimeässä. Miehellä nyt on toki otsalamppu päässä, että näkee eteensä, mutta koirahan ei valoja itselleen kaipaa. Se nauttii täysin rinnoin pimeästä, hiljaisesta metsästä ja hajuista, joita maasta nousee. On siinä ollut jännityksensäkin.
Yhdellä kertaa, muutama vuosi takaperin kun kävivät vielä aika-ajoin iltahämärissä metsässä samoilemassa, olikin koira lähtenyt jolkottelemaan hirven vieressä ja siinä vaiheessa kun sekä hirvi että koira oli kadonnut näköpiiristä oli mies ollut täysin varma, että sinne meni.Eipä sitten mennytkään, koira kyllästyi hirven typerään ja päämäärättömään lönköttelyyn ja päätti palata takaisin.
Tätä nykyä käynnit ajoittuvat miehen iltavuorojen perään tapahtuviksi, eli käyvät useimmiten puolilta öin metsässä rämpimässä. Jännitysmomenttia riitti viikko-pari takaperin, kun olivat metsässä olleet hölköttelemässä ja mies oli rasahteluista päätellyt koiran kulkevan edellään. Silmätkin sieltä osui välillä otsalampun valokiilaan ja jossain kohtaa mies oli sitten jo viheltänyt koiraa palaamaan takaisin luokseen.
Koira ilmaantui paikalle miehen selän takaa, ja kas. Edelleen rasahtelu edellä jatkui, aina välillä osui silmien kiiluminenkin näköpiiriin sieltä metsän syvyyksistä. Ilves kenties? Minä en uskaltaisi moisia reissuja öisessä metsässä tehdä, en ainakaan ilman pauhaavaa poppikonetta, muutamaa rämisevää kattilan kantta ja kenkien varsissa kiliseviä kulkusia, niin se kuulkaa on.
Loppuun vielä ihastuttava päivän kuva-arvoitus. Mikäpäs se siinä kuvassa onkaan? Ei, kyseessä ei ole näyteastia. Ei, ei myöskään mitään pakastimesta sulamaan kaivettua. Niin, sehän on kuulkaa mustaa makkaraa, ihan aitoa Tapolaa! Ilahdutin miestä suuresti ja toin töistä tullessani rescueruokaa kipollisen. Todella hyvä systeemi, rescueruoka siis.
Meille töihin kyseinen palvelu laskeutui vajaa vuosi sitten ResQ Clubin muodossa ja aina välillä on viikkoja, jolloin tuntuu, että ruoat osuu juuri eikä melkein itselle ja pojalle passeleiksi. Rasiaan mahtuu suunnilleen 800g evästä ja kyseinen rasiallinen maksaa 2 euroa, joten hiphei!
Kuten arvata saattaa, niin viime aikoina on tullut harvemmin tuotua rescueruokaa kotiin, sillä poikahan hengaa siellä morsiamellaan. Itsehän syön ruoat ihan sellaisenaan ja poika taas tuunaa niistä mitä ihmeellisempiä annoksia itselleen paistinpannulla.
Se 800g on hieman liikaa ihan vain yksin vetää, joten niin. Eipä ole juurikaan tullut tuotua. Paitsi nyt, kun mies kuuli, että listalla on juur sitä Tapolaa. Joka on toki hyvää, mutta josta oma mahani ei oikein välitä. Että jos hänelle. Ja ihan itse hän sitten koko satsin söikin.
Pientä edistystä tapahtunut villisten osastolla, mutta aika tuppasi menemään enemmänkin villasukkien silmukoinnissa. On se vaan hitokseen aikaa vievää hommaa. Neljä tuntia ja mitä hiivattia. Vasta toisen sukan varressa on leijona ja kehykset, pohjaväri ja kirjainten väri vielä puuttuu. Olisi varmastikin ollut helpompaa ja nopeampaa toteuttaa ne Suomen liput, mutta mistä lie mieleen putkahti aiemmin tekemäni MM-Leijonat.
No tällä mennään. Josko tässä jossain kohtaa saisi silmukoitua kumpaisenkin valmiiksi, jostain kumman syystä villisten kutominen houkuttaa enemmän. Kovasti olen mallaillut erivärisiä Dropsin lankoja villisten seuraksi, mutta näkee nyt saanko aikaiseksi ja teen vielä sen pitkän villapuseron itselleni.
Näihin pyöryköihin tuli kyllä itse jämähdettyä ja kiksauduttua niin, että pakkohan se oli taas 800 grammaa jauhelihaa pyöritellä pyöryköiksi. Tomaattiliemessä kypsentäminen on ehkä paras juttu ikinä, pyörykät pysyy ihanan pehmeinä ja maut ovat taivaalliset. Ihan vain ulkonäön vuoksi otin lautaselle lisäksi vähän pastaa.
Hieman ihmetystä päivään aiheutti toki lintulauta. Lintuja näyttää olevan eväällä kokolailla saman verran kuin aiempina vuosinakin, mutta ruokaa tuntuu kuluvan enemmän. Miten se on mahdollista? Tuskin sitä selittää sekään, että aiemmin ruokailemassa kävi yksi orava, nyt olen pariin kertaan todistanut kahden oravan reviirikiistaa siemenautomaatin yläpuolella omenapuun oksilla. Kummallista.
Bloggaustauko oli pitkän puoleinen, mutta jotain on saatu aikaan tauonkin aikana. Tauolle oli varsin hyvä syy. Onnistuinpa siinä Elämänpuu-villityksissäni väsyttämään vasemman ranteeni ihan kunnolla. Siinä määrin kunnolla, että lekuri vilautteli jo puukonkin mahdollisuutta. Mitä ilmeisimmin virkkaamisella on rajansa jota tämä ei huomioinut, joten pikkuhiljaa on palailtu puikko-osastolle.
Nyt on sitten saatu aikaan vähän sitä sun tätä, yhtenä niistä nämä joulupakettiin päätyvät lonkero-sukat ananaslonkeron ystävälle. Ohjeen kuvioon löydät aiemmasta postauksesta, lisäleveyttä varteen saa helposti lisäämällä raitojen määrää. Raidat on kolmella jaolliset, joten kummoista matikkapäätäkään siinä hommassa ei tarvita.
Näiden varret on tehty 66 silmukalla ja raitojen loputtua kaventelin silmukoita pois niin, että kantapäätä aloittaessa ja jalkaterässä silmukoita oli enää 56. Kudoin kuvio-osankin kahdella värillä ja silmukoin siniset ja mustat osat päälle ennen teräosan tekemistä.
Nojatuolin uumenista 