Pehmeitä villapuseroita

Niin. Ei tässä nyt puikot levänneet ole, vaikka blogissa hiljaista onkin ollut. Kuten niin monesti aiemminkin, niin taas kerran iski se kuuluisa hurahdus. Drops Air-lankaan. Sitä kun aikani hypistelin paikallisessa Puuilossa niin tarttuihan sitä muutama kerä sinisenä (unicolour 16) mukaan. Langassa on 65% alpakkaa, 28% polyamidia ja 7 % villaa ja se on aivan uskomattoman kevyttä ja pehmeää.

Kotona oli sitten vuorossa pähkäily ohjeesta ja kas, Rknitsiltähän löytyi aivan täydellinen Sisko-ohje. Ensimmäisen valmistuttua olin niin päätäpahkaa rakastunut langan kutomisen helppouteen, saatika sitten paidan tuntuun että sen keveyteen päällä, että pakkohan sitä oli hakea lisää. Onneksi tuota sinistä, josta tein sen ensimmäisen paidan, itselleni jäävän, oli vielä riittävästi jäljellä sillä työkaverihan toivoi samanlaista sen nähtyään.

Mukaan tarttui toki lila sumu-lankaakin (mix 15), joka kuvassa näyttää enemmänkin ruskeahkolta vaikka hyvin lilaan menevä onkin. No, kuten arvata saattaa. Lapasestahan homma lähti. Koska paikallisessa Puuilossa oli suht huono värivalikoima, niin kappas. LindeHobby on nyt sitten toimitellut lankoja tilauksesta kotiin.

Kyseinen yritys on osoittautunut varsin luotettavaksi, mutta toimitusaika on kohtuupitkä hätäiselle luonteelle eli n. viikko pakettien saapumisessa on molemmilla kerroilla mennyt. Extraplussa tosin siitä, että paketit on tuotu suoraan kotiovelle ja toiseksi, kun tilaa reilumman satsin kerralla saa lankaakin reilusti halvemmalla kuin kaupasta noutaen.

Seuraavat kaksi paitaa tein juuri niillä ekoilla LindeHobbysta tilatuilla langoilla eli kakkoskuvassa näkyy mansikkajäätelö-väri (unicolour 53) ja ruusunlehti-väri (unicolour 52). Tällä hetkellä puikoilla keikkuu vuorostaan sievä orkidea-väri (mix 41) ja vielä on jäljellä vaalea roosa-kerät (mix 08). Niiden paitojen valmistuttua taidan pitää taukoa, vaikka myönnettävä se on. Tämä kyseinen malli on aivan ihanan helppo kutoa ja mainio päällä.

Riddari

Islantilaisia neuleita-kirjasta tuli tällä kertaa tehtyä riddari. Lankana tässä on Novitan Icelandic wool-lanka, puikot oli kokoa 4mm ja 5mm. Ihan kiva kudottava, mutta ei tästä nyt ihan lempimalliani tullut. Kaunis silti, väittäisin.

Arní

Villapuserohuuma jatkuu torpassa, nyt valmistui viides villapusero. Tässä puserossa lankana on Dropsin Lima, valkoiset kuviot taas on Dropsin Karismaa. Teen villapuserot soveltaen Strömsö-puseron perusohjetta ja kaarrokkeen kuvioinnit otan sitten milloin mistäkin. Tämänkin kaarroke on Islantilaiset villapaidat-kirjasta.

Helmaan ja kädensuihin tein pätkän kuviointeja niihinkin, vaikka oikeassa Arnín ohjeessa niitä ei ollutkaan. Aivan superihanan lämmin ja pehmeä pusero tästä tuli.

Ranga

Jotenkin nämä kaarrokepaidat on nyt vieneet ihan mukanaan ja niinpä vain päädyin tekemään neljännen kaarrokepaidan. Paita oli jo hyvällä mallilla kun aloin miettiä, että millainen yläosa siihen tulisi. Netti on pullollaan kuvia erilaisista kuvioinneista ja joltain sivulta osui silmiini islantilainen villatakki, jonka yläosa miellytti omaa silmää.

Ohje kuvioon löytyy kirjasta Islantilaisia neuleita, joten sukkana kirjaston sivuille ajatuksena varata kirja itselle. No enpä nyt ole todellakaan ainoa, joka näitä tekee sillä varauksia kyseiseen kirjaan oli 14 jonossa. Just.

Mikä ihme idea siinä sitten iskikään lähteä kurkkaamaan työmaan kässyluokan kaappeja, josko siellä sattuisi kirja lymyilemään, siellä kun on vaikka mitä. Ja hiphei! Ei tarvitse odotella lottovoittoa edelleenkään tulevaksi, sillä kaapin sisällähän tämä lottovoitto majaili.

Sen verran muokkasin ohjetta, että tein sen tosiaan villapuseroon joten piirsin neulekaavion koneella ilman villatakin nurjia keskiosan silmukoita. Lisäksi alkuperäisessä Rangassa kuviossa leikittelee nurjat ja oikeat sulassa sovussa, omani tein kokonaan oikeilla silmukoilla.

Lankana puserossa on Dropsin Lima-lanka, samasta langasta tein aiemmin yhden Strömsö-paidankin. Todella mukava lanka kutoa, suosittelen!