Projekti

Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy

/ Irmeli / Jätä kommentti

Johan sitä ennättikin kun pisti hösseliksi! Villatakki on ehtinyt siihen vaiheeseen, että pitäisi aloitella helman kuvio-osaa ja sen perään tehdä vielä joustin, pituutta takilla on nyt 70 senttiä eli se ylettyy nyt jo polvien yläpuolelle. Sitten puuttuukin enää vain hihat. Ja steekkaus. Päätös siitä, tehdäkö nappilista vai laittaako vetoketju. Huoks. Se onkin vaikein osa koko hommassa.

Viimeisestä kalenterin luukusta ilmestyi täysin uusi tuttavuus, Jouluolut, jota en ole vielä uskaltautunut maistamaan. Mahdanko uskaltaakaan, mene ja tiedä. Panimon sivut kertoo oluesta seuraavaa; punertava ja lämpimän maltainen, karamellimainen makeus ja pehmeä paahteisuus. Jahas.

Kepukka pyöri takaisin pesäkololleen ja totesi seuraavaa: ”Pesäkololle palattuaan Kepukka heittää nutun naulakkoon, sihauttaa hyvin ansaitun oluttölkin auki, heittäytyy kalsarillisillaan pahnasohvalle ja lähettää päämajaan telexin: teht.suor. Saa lahj. Hyv. joul. T:Keppana”

Onneksi puikot pääsee jälleen hetkeksi levolle, tiedossa olisi treffit kummipojan ja hänen äitinsä kanssa, samalla saan hirvenlihoja pakkaseen. Yksi poikasista lupautui lähtemään seuramieheksi ja hyvä niin, on kuulemma ihan hitokseen liukkaat tienpinnat näiden myräköiden ja jäätymisten seurauksena. Yhdet synttäritkin on ohjelmassa, joten liikettä riittää.

Apteekkiinkin pitänee mennä, rescuekoiriin ja heidän omistajiinsa tutustunut tytär kun kertoi, että paukkukammoiselle koiralle kannattaa ehdottomasti kokeilla melatoniinia. Olihan se pakko tutkailla itsekin, mitä moisesta yleisesti ajatellaan ja kas. Sehän on tosiaan todettu monelle koiralle erittäin toimivaksi avuksi uuden vuoden paukkeen keskellä.

Ai niin. Maailmanmatkaaja oli varannut lennot, eli kolme viikkoa ja poika kotiutuu. Oli kyllä jo aikakin, kolme kuukautta tuntuu näin jälkikäteen menneen nopeasti, mutta todellisuudessa on aika-ajoin tuntunut, että aika suorastaan matelee.

Näillä kuvioilla eteenpäin, sano!

Vuoden ankein päivä

/ Irmeli / Jätä kommentti

Ankeana päivänä parasta tekemistä on ehdottomasti kutominen ja kahvin juonti. Jotenkin ennätin miettiä paljon omaa äitiä, sillä hänen kuolemastaan tuli maanantaina tarkalleen 28 vuotta aikaa. 28 vuotta, se on pitkä aika olla äidittä. Olin 25-vuotias kun äiti kuoli. Isä kuoli liki kaksi vuotta äitiä aiemmin, tuolloin olin juuri ehtinyt täyttää 24 vuotta.

Isää en niin kovin ole kaivannutkaan vuosien varrella, mutta äitiä on kyllä ollut ikävä kerran jos erään. Olisi ollut vielä niin monta kysymystä ja niin paljon tarvetta saada kysyä neuvoja, mutta minkäs teet. Kaikkihan täältä joskus lähtevät, mutta jotenkin kaksi päivää ennen joulua kuolema tuntui silloin ja tuntuu edelleen kovin epäreilulta.

No, moisissa mietteissä villahousutkin etenivät ihan hyvää kyytiä, saattaa hyvinkin olla, että ne valmistuu vielä jouluaatoksi. Villatakki odottaa jatkoa, se on tällä hetkellä puoleen perseeseen asti pitkä enkä osaa oikein päättää kuinka pitkän siitä teen. Mietintää aiheuttaa myös kuviot, pitäisikö niitä tehdä helmaan vai ei.

Kalenterista putkahti vihdoin toinen limu, tällä kertaa päärynää on tiedossa. Edellinenkin on vielä maistamatta, mutta ehtiihän sen jossain vaiheessa. Sun’n Peaceful Pear on Panimon sivujen mukaan ”täyteläinen, pehmeä ja sopivan makea.” Uskotaan, mutta maistaminen saa vielä odottaa.

Tonttuhan se riekkuu edelleen siellä Panimon nurkissa, tällä kertaa tarina jatkuu näin:”Haverin syötyä tehokasta työaikaa, Kepukka tekee pikaisen toteavan kierroksen varastoon, merkitsee kaverit järjestyksen miehiksi ja kiitää vielä vilkaisemaan tilannetta panimomestarin valtakunnassa. ”Mestari on mestari vaikka humalassa keittäisi,” tuumaa tonttu.”

Arsenal

/ Irmeli / Jätä kommentti

Aika urakka näissä sukissa oli, mutta ihan mukava urakka. Lankoina näissä on 7-veljestä ja käytin 3,5 mm pyöröpuikkoja. Looppasin molemmat sukat yhtäaikaa, näin sain takuuvarmasti samankokoiset eikä tarvinnut laskea kerroksia.

Kudoin ihan perusvillasukat niin, että aloitukseen loin valkoisella 60 silmukkaa ja tein 10 kerrosta 2o,2n-joustinta. Vaihdoin langan punaiseen kutomalla ensin yhden kerroksen aina-oikein-neuletta. Sen jälkeen kudoin varsille mittaa kaikkineen 51 kerroksen verran. Kavensin pois 4 silmukkaa samalla kun vaihdoin takaisin joustimeen, jota tein 10 kerrosta.

Kantalappuihin otin jälkeen valkoisen langan ja tein vahvistettuna neuleena sekä kantalapun että kantapohjan kavennusosan. Vaihdoin takaisin punaiseen lankaan ennen kiilakavennuksia. Kärkiosaan vaihdoin jälleen valkoisen langan.

Sukkien valmistuttua silmukoin varsiin kuviot, alkuperäinen kuvio löytyi mm. Pinterestistä, mutta päädyin piirtämään sen uudelleen niin, että sain siitä hieman kapeamman. Kuvio-osan leveys on 38 silmukkaa, Pinterestistä löytämässäni se taisi olla 40 eli mitään isoa muutosta siihen en tehnyt.

Lopuksi vielä ihan peruskäsittelyt lankojen päättelyn jälkeen eli liotus pyykkietikkavedessä, ylimääräisen veden pois puristelu pyyheliinan sisällä ja kuivatus sukkablokeilla. Ihan komeathan niistä tuli.

Melkoista menoa

/ Irmeli / Jätä kommentti

No niin niin niin. Tiedetään. Ne sukat, ne tumput, ne silmukoinnit, ne vähän kaikki. Mutta niin. Minkä sille nyt sitten tekee, kun tämä nyt vain vie niin mukanaan tässä kohtaa. Okei, onhan ne sukat melkein jo valmiit, olen aamuisin ja tauoilla töissä niitä kutonut, mutta siinä se suunnilleen on ollutkin. Kotona aika on kulunut kummasti tämän parissa. Siis se kutomiselle liiennyt aika.

Ja sitä ei ihan mahdottomia ole ollut, ei! On ollut kuulkaa ruoanlaittoa (mieskin aamuvuorossa, eli sapuskavastuu pääosin allekirjoittaneella), on ollut marketissa käymistä, on ollut siivoilua, on ollut verkkopankkipalaveria ja niin. Ihan älytöntä touhua, eli partakoneen toiminnan (toimimattomuuden) ihmettelyä.

Joka muuten nieli yllättävän ison osan päivästä. Kun ei se nuorimmainen vaan oikein ikinään saa suutaan auki, ei kunnolla edes kysyttäessä. Nyt kun parrankasvu on alkanut tällä ihan tosissaan aiempien vain haituva-asteisten kavereiden jälkeen on meitä vanhempia hieman ihmetyttänyt, että miksi se parta vain kasvaa vaikka lapsella on uudenkarhea partakonekin.

Oletimme jo, että ajatuksena on kasvattaa samankaltainen parta mikä pojalla nro 2 on, sellainen mallia ”tulevaisuus joulupukkina”. Tästä kysyimmekin kerran jos eräänkin, oikein mitään vastausta asiaan ei tokikaan saatu. Olipa mies kysynyt siitäkin, että toimiiko se partakone ja että apua on kyllä tarjolla, jos jokin siinä ajelussa mietityttää. Ei vastausta.

Aamulla poika sitten yhtäkkiä tuijotti oven suussa sillä ilmeellä, josta äiti tietää heti, että jotain ilmoitettavaa/kysyttävää/sanottavaa nyt olisi. Ja olihan tällä. Että kun häntä nyt epäilyttää, ettei se kone toimi. Kun se ei leikkaa. Ahas. Ilmanko se parta oli saanut kasvaa viikkotolkulla. Joten äitihän siinä aamulla ihmetteli sen kapineen mielenliikkeitä ja sielunelämää. Googletteli käyttöohjeita, vianetsintöjä ja vaikkas mitä.

Lopputulema. Ei leikkaa. Toimii kyllä, mutta ei se mitään leikkaa. Työpäivän päätteeksi sitä sitten ihmetteli jo mieskin, joka totesi saman. Ei leikkaa. Lopulta kapine päädyttiin purkamaan teräosastoltaan liki alkutekijöihinsä, että josko ne terät vaikka oli loppu siellä sisuksissa. Ja kappas kummaa niin! Siinä kapineessahan oli sinisiä muovirinkuloita siellä teräosastolla jotka olisi kaiketi pitänyt alunperinkin poistaa.

Just. Käyttöohjeessa ei moisista tietenkään ollut mitään mainintaa. Ihmetystä herättää myös se, että miten ihmeessä poika on saanut mitään sillä aiemmin poistettua vai onko ne haivenet sitten vain asettuneet niin ihonmyötäisesti hinkatessa, ettei niitä ole muka näkynyt. Mene ja tiedä, nyt on nuorimmainen joka tapauksessa partavapaa.

Joulukalenteri putkautti ulos tällä kertaa Amberin. Nyt on pakko myöntää, että tätä on ihan PAKKO maistaa jossain lähitulevaisuudessa, minä kun olen hapankaalin vannoutunut ystävä ja hapankaalin kaverina tämä Panimon sivujen mukaan toimii mainiosti!

Tonttukin jatkoi seikkailujaan, tällä kertaa touhut oli hieman kyseenalaisia eli: ”Kepukka raapii harventunutta hiuskuontaloaan ja miettii: ”Mites se maailmanlopun vintiö, koko kylän Vinski sen teki? Oliko se seiniä päin vai päin seiniä? No, tuurilla, jos ei taidolla”, tuumaa tonttu ja polkaisee kohti ovea.”

Näinpä sitten kai. Tuurilla, jos ei taidolla.

No voi nyt rähmäpulla!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Eikö se otsikko nyt sanonut jo kaiken? Siis miten voi olla ihminen NIIIIIIN puusilmä, kysyn mä vaan? Sain tosiaan jaettua silmukat hihoihin ja selkä- sekä etuosaan ja niin vain paukuttelin innoissani menemään. Hieman siinä alkoi muutaman kerroksen jälkeen tuntumaan siltä, että ei. Nyt tää ei mee ihan oikein. Sovitin päällekin ja joo. Ei ehkä, mut ehkä joo.

Päädyin siis jatkamaan kutomista vielä muutaman kerroksen, kunnes totesin, että ei hemmetti. Joku tässä nyt mättää ja pahasti. Uusi sovittelu ja tadaa! Ihan hanurilleenhan se jako oli mennyt, vaikka muka niin tarkkaan olin silmukat jakanut. Olin sitten jotenkin onnistunut jakamaan takaosalle 16 silmukkaa enemmän kuin etuosalle, eli ei ihme, että etuosa ei oikein istunut. Huoks.

Eipä siinä. Kymmenen kerrosta tiukkaa purkamista ja nyt olisi silmukoiden jako uudemman kerran edessä. Yllättävän helposti se purkaminen kävi, vaikka olinkin varma, että saan vähintään harmaita hiuksia sillä lankahan on aika haituvaista.

Liekö sitten syynä juuri tämä purkuvimmailu ja siihen yhdistetty pikainen sapuskan laittelu, että hupsis hei, melkein unohtui joulukalenterinkin avaaminen. No, muistin sen siinä samassa kun asettelin Marry me-kanaa uuniin ja sieltähän putkahti Mexican Lageria. Muistini väittää, että olen tätäkin maistanut, mutta ihan satavarmaksi en osaa sanoa.

Tontun seikkailut jatkui vuorostaan näin: ”Koska tonttuaskel on varsin vetävä, saapuu Kepukka panimon pääovelle siinä aamu kuuden haminoilla. ”Myymälä avataan klo 12″, lukee Kepukka ovesta ja pohtii, mikä nyt neuvoksi. Sisälle on päästävä, työ odottaa tekijäänsä.”

BTW, Marry me-kanaan olisi kaivattu ehdottomasti Parmesan-raastetta, mutta sitäpä ei jääkaapissa ollut vaikka muita emmeitä olikin. Kokeilinpa siis korvata kyseisen raasteen Cheddar-raasteella, ihan toimiva ratkaisu sekin vaikka myönnän. Parmesan olisi toiminut paremmin!

Odotus palkitaan!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tulihan se sieltä, vaikka aikaa siinä menikin eli limua! Maistamatta sekin vielä on, kuten muukin kalenterin sisältö, mutta ehtiihän sen. Amazing Ananas kuulostaa kieltämättä varsin hyvältä ja toivottavasti se sitä onkin, kunhan pääsen maistamaan. Tosin en erityisemmin pidä limuista, mutta pakko se on silti itse maistaa.

Tonttunen jatkaa myös touhujaan siellä panimolla, tällä kertaa Kepukka kertoilee näin: ”Jean Sibeliuksen päivän tunnelmissa Kepukka lähtee Valse Tristeä vihellellen taipaleelle, joka silmämääräisesti mitaten on tonttumetreissä 250 kilometriä, keskikokoisen ihmisen mitoissa 25 metriä, laiskiaisen kolme tuntia ja 15 minuuttia.”

Sain kuin sainkin kaiveltua puikot jälleen kunnolla käpäliini, tosin en niiden villasukkien osalta enkä edes silmukointeihin panostanut. Sen sijaan pidin pitkällisen tuumintatuokion miettiäkseni miten jatkaisin villatakkia, paitsi että jouduin aiemmin miettimään kuvioiden takia lisäilyt niin mietintään meni myös kaarrokeosan pituus.

Kyseisen mietinnän aloitin jo perjantaina, mutta jotenkin aivot nitkahti täysin jumiin eikä ajatus kulkenut vaan annapa olla. Heti kun arkeen päästiin niin aamutuimaan homma oli selvä kuin pläkki. Käytinkin aamun aikaiset hetket piirtäen uusiksi kaarrokeosan jatkoa, sitä osaa joka tulee kulkemaan myös hihojen yläosassa.

Työpäivän päälle en tietenkään osannut ottaa niitä muita käsillä olevia hommia esiin vaan niin. Pakkohan se oli saada jatkaa villatakkia ainakin siihen asti kun saa hihojen silmukat erotettua. No, nyt hihat ovat erotettuina ja homma on ehkä, toivottavasti helppoa kuin heinänteko tämän jälkeen. Ehkä.

Villatakkiprojekti osa 1

/ Irmeli / Jätä kommentti

Villatakkiprojekti tosiaan käynnistyi, mutta veikkaanpa, että tästä projektista on takuulla tulossa pidempi kuin viikon-parin juttu. Näin äkkiseltään veikkaisin, että tuskin ennen tammikuun loppua tämä valmistuu, mahtaako vielä silloinkaan, koska tätä teen aina silloin tällöin joutessani ja jo pelkkä arpominen vetoketjun ja nappilistan välillä vie takuulla aikaa.

Mutta niin, tärkein ensin eli hurraa! Löytyihän se, mieleinen malli, kun aikani nettiä pelmailin. Kaavio tähän kuvien malliin löytyi Pinterestistä ja muutaman kiemuran kautta löytyi sitten nimi sekä mallille että blogille, jossa tästä mallista on vielä lisää kuvia. Kyseinen blogi on nimeltään Lauréus ja sieltä löytyy muitakin hauskoja malleja, joten käykääpä tutkimassa.

Tässä kyseisessä mallissa on otettu aika vahvasti vaikutteita riddarista ja sitä kautta lienee nimeksi on päätynyt Svissari. Lisäksi värimaailma on runsaampi kuin mitä villatakkiini tulee, mutta jokin tässä vain osuu niin kohdalleen.

Silmukkamääriä blogista en bongannut, mutta eipä hätää. Etsin muutaman VGn Alpaca Brissille tarkoitetun ohjeen ja pähkäilin niiden osalta silmukkamääriä. Ihan ne ei automaattisesti osuneet tämän kanssa yhteen, sillä tässä lankana on ollut Dropsin Karisma, mikäli blogitekstiä oikein tulkitsin. Mutta eipä hätää! Ainahan voi muokkailla silmukkamääriä ja mallia, jos ei ihan ole sitä mitä on tarpeen, eikö?

Päädyin aloittamaan neuleen ylhäältä, joten aloitukseen tein 84+5 silmukkaa, eli varsinaiselle takille 84 ja 5 silmukkaa steekkausta varten. Kaulukseen tein 2o,2n-joustinta, steekkauskohdan kudoin niin, että sekä eka että vika silmukka viiden sarjasta oli oikea ja niiden keskellä oli kolme nurjaa.

Tein kaulusosasta kohtalaisen pitkän, likemmäs kymmensenttisen. Kauluksen jälkeen lähdin kutomaan kahdella värillä mallikaaviota ja noin puolessa välissä hoksasin, että niinpä niin. Kuten ajattelinkin jo aloittaessa. Jos teen kaikki lisäykset, niin eihän se toimi vaan takista tulee aivan liian iso. Jokainen lisäys kun lisäsi 28 silmukkaa eli lopulta minulla olisi ollut puikoilla 252 silmukkaa, joka vastaisi ennemminkin kokoa L kuin S.

Nyt neule on sitten odottamassa jatkoa, sillä muutama projekti tosiaan pitäisi saada päätökseen ennen kuin tähän voi kuluttaa aikaa. Lisäksi edessä on vielä se jatko-osan piirtäminen, minulla kun tosiaan jää se lisäys nro 6 tekemättä.

Joulutarina jatkuu

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tällä kertaa putkahti kalenterista Golden Pilsner ja kas, jääkaappiin päätyi sekin. Joulutarinakin sai samalla jatkoa, eli ” ”S’on sitten taas meikämeetwurstin lähdettävä vuosittaiselle tarkastuskierrokselle.” Kepukan jokavuotinen tehtävä on näet tarkistaa, onko panimon väellä mitään sijaa joulun lahjajonossa.

Mitähän seuraavan luukun takana mahtaa olla luvassa…. No, ainakin itselle on luvassa rankkaa kutomista. Sain kuin sainkin aikaiseksi ja aloitin vihdoin ja viimein ne sukat. Kovin pitkällehän ne ei aamutuimaan ehtineet, mutta jotain sentään. Okei, myönnetään, silmukoinnit odottavat vielä vuoroaan, mutta saavat nyt toistaiseksi odotellakin.

Kesällähän kävi sellainen ikävä tapahtumasarja, että uskollinen tietokoneeni sai puolisolta vahingossa vedet niskaansa. Edellisessä koneessa oli ns ”roiskesuoja” ja sekin ennätti vuosien saatossa saada kerran jos eräänkin nesteitä niskaansa rikkoutumutta, mutta ilmeisesti uudemmassa ei moista suojaa ollut. Joten puf! Kone oli kertaheitolla mennyttä kalua.

Poika sieltä sai onneksi pelastettua erinäisen määrän kuvia ja muita tärkeitä tiedostoja talteen, mutta harmikseni huomasin uuden koneen saavuttua että jaa. Knitbird, tuo uskollinen apurini, ei suostunut siihen uuteen koneeseen latautumaan, ei niin millään. Useampaan kertaan sen perään googlailin, mutta mitä ilmeisimmin tuolloin löytämäni versiot oli jotenkin vanhoja ja sitä kautta yhteensopimattomia uuden käyttöjärjestelmän kanssa.

Vaan hip hei ja hurraa! Ihan piruuksissani testasin, josko knitbird olisi palautunut ladattavien ohjelmien valikoimaan ja siellähän se oli ja mikä parasta. Latautui tuosta vain. Jes! Nyt on koneella jälleen suunnitteluohjelma, joten huh! Sen villatakin kanssa kun olen nyt sitä hieman kaipaillut.

Löysin mieleiseni mallin Pinterestistä, mutta se on valitettavasti ohuemmalle langalle, joten en voi tehdä yhtä montaa lisäystä kaarrokkeeseen kuin kyseisessä mallissa on. Aikani ehdin pähkäillä ratkaisua ja kas. Minäpä jätän viimeisen lisäyksen tekemättä ja touhuan itse siihen sen alaosan. Alkuperäisessä mallissa alimmaiset kuviot on yhdeksällä jaollisia ja minulle kelpaa nyt vain kahdeksalla jaollinen alaosa.

Niin. Paitsi kutomista myös sitä mallin muuntelua on luvassa. Mutta siitä paremmin sitten villatakkiprojektibloggauksessa.

Projektia pukkaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Niinhän siinä kävi, että vaikka tahto on luja, niin mieli on kovin heikko. Silmukointeja uupuu, yksi Ipa-parikin keikkuu puikoilla ja mitenkäs sitten kävikään. No uusi lanka vei ihan mennessään, eli pakko se oli puikkopuutteista huolimatta ryhtyä tuumaan ja toimeen eli hups vaan.

Jostain piironkien ja laatikoiden uumenista löytyi yhdet vitosen pyöröt, jotka nyt tokikaan ei ole Chiaogoot vaan mitkä lie, mutta saivat ajaa asiaansa kun päädyin kokeilemaan ihan vähän vaan onnistuisiko niillä villatakin kauluksen joustin. Onnistuuhan se kun tahtoa riittää.

Näin ollen julistan virallisesti villatakkiprojektin alkaneeksi vaikka niin. Olisi tuossa yksi villasukkatilauskin odottamassa ja se on PAKKO saada valmiiksi ennen joulua. Mutta niin. Ei sille mitään voi. Kovin on mieli heikko, heikko silti vaikka miten tahtoa olisikin.

Suomileijona-sukat

/ Irmeli / Jätä kommentti

Vasemmalla kuva juuri viimeistellyistä, märistä sukista ja oikealla sukat viimeistelyn jälkeen kuivina. Lankana näissä sukissa toimi 7-veljestä värit 048 (kallio) ja 646 (kupari), kuvion langat kaivelin jämälankaosastolta. Puikot 3,5 pyöröt ja sukkien koko 43.

Alkuun loin kuparilla 60 silmukkaa, kudoin 2o, 2n-joustinta noin 10 kerrosta ja vaihdoin kallioon sekä suoraan neuleeseen. Kudoin vartta kaikkineen noin 50 kerrosta ennen joustinta. Silmukoin kuviot aiemman mallin mukaisesti ennen kuin aloitin joustimen, silmukointiin meni hyvinkin kymmenkunta tuntia, ehkä jopa piirun enemmän.

Varren joustinta aloittaessani kavensin samalla pois yhteensä 4 silmukkaa -> 56, ja kudoin joustinta jälleen sen kymmenkunta kerrosta. Kantapään tein kuparin värillä vahvennettuna 27 silmukalla, jonka jälkeen vaihdoin takaisin kallio-väriin ja tein kiilakavennuksia, kunnes puikoilla oli jälleen 56 silmukkaa.

Kun kärkiosan mitasta puuttui 6 senttiä vaihdoin jälleen kupariin ja aloitin sädekavennukset parin kerroksen jälkeen. Päättelyt ja sukat likoamaan veteen, loraus pyykkietikkaa sekaan, kuivemmaksi puristelu pyyhkeen sisällä ja blokeille kuivumaan.

Kuten jo aiemmassa postauksessa totesin niin nämä langat oli raskaat kutoa. Kupari-väri ei tuntunut liikkuvan yhtään puikoilla, se oli karheaa ja todella jäykkää. Kalliokin oli karheaa, mutta ei sentään niin jäykkää kuin kupari oli ollut, joten sen kutominen kävi hieman helpommin. Valmiiksi ne nyt kuitenkin sain ja sehän se oli pääasia.