Aika urakka näissä sukissa oli, mutta ihan mukava urakka. Lankoina näissä on 7-veljestä ja käytin 3,5 mm pyöröpuikkoja. Looppasin molemmat sukat yhtäaikaa, näin sain takuuvarmasti samankokoiset eikä tarvinnut laskea kerroksia.
Kudoin ihan perusvillasukat niin, että aloitukseen loin valkoisella 60 silmukkaa ja tein 10 kerrosta 2o,2n-joustinta. Vaihdoin langan punaiseen kutomalla ensin yhden kerroksen aina-oikein-neuletta. Sen jälkeen kudoin varsille mittaa kaikkineen 51 kerroksen verran. Kavensin pois 4 silmukkaa samalla kun vaihdoin takaisin joustimeen, jota tein 10 kerrosta.
Kantalappuihin otin jälkeen valkoisen langan ja tein vahvistettuna neuleena sekä kantalapun että kantapohjan kavennusosan. Vaihdoin takaisin punaiseen lankaan ennen kiilakavennuksia. Kärkiosaan vaihdoin jälleen valkoisen langan.
Sukkien valmistuttua silmukoin varsiin kuviot, alkuperäinen kuvio löytyi mm. Pinterestistä, mutta päädyin piirtämään sen uudelleen niin, että sain siitä hieman kapeamman. Kuvio-osan leveys on 38 silmukkaa, Pinterestistä löytämässäni se taisi olla 40 eli mitään isoa muutosta siihen en tehnyt.
Lopuksi vielä ihan peruskäsittelyt lankojen päättelyn jälkeen eli liotus pyykkietikkavedessä, ylimääräisen veden pois puristelu pyyheliinan sisällä ja kuivatus sukkablokeilla. Ihan komeathan niistä tuli.
Hohoo! Valmistuihan ne! Aamulla tein viimeiset silmukoinnit ja laitoin sukat hetkeksi likoamaan pyykkietikalla ryydytettyyn veteen. Sukat saivat kuivaa rauhassa ja kas, tulihan niistä vallan upeat! Ohje sukkiin ilmestyy blogiin jossain kohtaa, todnäk joulun aikaan kun aikaa on paremmin touhuilla.
Nyt puikoilla jatkaa heiluntaansa kaksi keskeneräistä projektia eli villahousut ja villatakki. Ilmoitin töissäkin jo, että ihan hetkeen EN tee yhtäkään ns tilaustyötä. Välillä pitää saada pyhittää puikot ihan vain omille tekemisilleen ja omille ajatuksilleen.
Sain aivan mielettömän upeita uutisiakin, BFF oli paitsi saanut pitkän pitkän kotoilun päälle mahdollisuuden työkokeilujaksoon juuri omassa unelmapaikassaan eikä siinä edes kaikki. Lisäksi häneltä oli kysytty ihan toiselta taholta josko hän tahtoisi alkaa tehdä neulesuunnittelua yhdelle lankamerkille. JES! Olen niin kertakaikkisen onnellinen ja tyytyväinen BFFn puolesta.
Kalenterista putkahti Mosaic Ipa, mielenkiintoista. Limppari numero kakkosta ei ole edelleenkään näkynyt, onkohan kaikkien limusten aika vasta jouluna? Tontun reissu jatkuu, eli ”Astiointiosastolla on hiljaista. ”Eipä ole vielä väki ehtinyt pikkujouluista töihinsä”, huomaa Kepukka ”Ja raporttinikin on kovin heppoinen, pitääpä keksiä keppoinen HUPS ”Nytpäs otti ohrainen.””
Työmaalla riehuu tauti jos toinenkin, ja jonkinlaista taudin hautomista sitä taitaa itselläkin olla meneillään. Viikonloppuna istuin osan ajasta kotosalla toppahaalari päällä, sisäinen jäätymätila oli käsittämätön. Onneksi jaksoin silti keikkailun, mutta sukat eivät edenneet kuin muutaman hassun kerroksen sunnuntaina.
Hieman kahden vaiheilla olin vielä seuraavana aamuna, että näinköhän sitä ollaan ihan työkunnossa. Niiskutusta, köhimistä ja sisäistä palelua. Mittarissa ei näkynyt mitään hälyttäviä lukemia, joten suuntasin töihin normaaliin tapaan. Ihan täydessä terässä en töissä ollut, mutta vanhalla kaavalla ja tottumuksella sekin meni.
Työpäivän jälkeen sain viimein kudottua sukat loppuun, lankojen päättely ja silmukointi odottaa vielä vuoroaan. Kaavio on onneksi tulostettuna, joten ehkäpä ne vielä tämän päivän aikana valmistuu. Oma olotila on kyllä edelleen vähän sinne ja tonne, mutta eiköhän se taas tästä. Amarylliksen nuppu antaa edelleen odottaa räjähdystä, josko huomenna?
Joulukalenterista löytyi tällä kertaa Micro Lager, mielenkiinnolla odotan koska sitä vuorostaan maistelisi. Tontun seikkailut jatkui Panimon suunnalla: ”Köykäisesti, joskin uhkarohkeasti Kepukka kiitää painetankkien ja pesukeskuksen läpivempauttaen itsensä punaisella letkulla kohti katon rajaa aina kahdeksaan metriin, käymistankin katolle.”
Ei ole muuten enää montaa aamua tarinaa jäljellä, kalenterin painokin alkaa olla vähitellen itselle varsin miellyttävä.
Tällä kertaa putkahti kalenterista Golden Pilsner ja kas, jääkaappiin päätyi sekin. Joulutarinakin sai samalla jatkoa, eli ” ”S’on sitten taas meikämeetwurstin lähdettävä vuosittaiselle tarkastuskierrokselle.” Kepukan jokavuotinen tehtävä on näet tarkistaa, onko panimon väellä mitään sijaa joulun lahjajonossa.
Mitähän seuraavan luukun takana mahtaa olla luvassa…. No, ainakin itselle on luvassa rankkaa kutomista. Sain kuin sainkin aikaiseksi ja aloitin vihdoin ja viimein ne sukat. Kovin pitkällehän ne ei aamutuimaan ehtineet, mutta jotain sentään. Okei, myönnetään, silmukoinnit odottavat vielä vuoroaan, mutta saavat nyt toistaiseksi odotellakin.
Kesällähän kävi sellainen ikävä tapahtumasarja, että uskollinen tietokoneeni sai puolisolta vahingossa vedet niskaansa. Edellisessä koneessa oli ns ”roiskesuoja” ja sekin ennätti vuosien saatossa saada kerran jos eräänkin nesteitä niskaansa rikkoutumutta, mutta ilmeisesti uudemmassa ei moista suojaa ollut. Joten puf! Kone oli kertaheitolla mennyttä kalua.
Poika sieltä sai onneksi pelastettua erinäisen määrän kuvia ja muita tärkeitä tiedostoja talteen, mutta harmikseni huomasin uuden koneen saavuttua että jaa. Knitbird, tuo uskollinen apurini, ei suostunut siihen uuteen koneeseen latautumaan, ei niin millään. Useampaan kertaan sen perään googlailin, mutta mitä ilmeisimmin tuolloin löytämäni versiot oli jotenkin vanhoja ja sitä kautta yhteensopimattomia uuden käyttöjärjestelmän kanssa.
Vaan hip hei ja hurraa! Ihan piruuksissani testasin, josko knitbird olisi palautunut ladattavien ohjelmien valikoimaan ja siellähän se oli ja mikä parasta. Latautui tuosta vain. Jes! Nyt on koneella jälleen suunnitteluohjelma, joten huh! Sen villatakin kanssa kun olen nyt sitä hieman kaipaillut.
Löysin mieleiseni mallin Pinterestistä, mutta se on valitettavasti ohuemmalle langalle, joten en voi tehdä yhtä montaa lisäystä kaarrokkeeseen kuin kyseisessä mallissa on. Aikani ehdin pähkäillä ratkaisua ja kas. Minäpä jätän viimeisen lisäyksen tekemättä ja touhuan itse siihen sen alaosan. Alkuperäisessä mallissa alimmaiset kuviot on yhdeksällä jaollisia ja minulle kelpaa nyt vain kahdeksalla jaollinen alaosa.
Niin. Paitsi kutomista myös sitä mallin muuntelua on luvassa. Mutta siitä paremmin sitten villatakkiprojektibloggauksessa.
Vasemmalla kuva juuri viimeistellyistä, märistä sukista ja oikealla sukat viimeistelyn jälkeen kuivina. Lankana näissä sukissa toimi 7-veljestä värit 048 (kallio) ja 646 (kupari), kuvion langat kaivelin jämälankaosastolta. Puikot 3,5 pyöröt ja sukkien koko 43.
Alkuun loin kuparilla 60 silmukkaa, kudoin 2o, 2n-joustinta noin 10 kerrosta ja vaihdoin kallioon sekä suoraan neuleeseen. Kudoin vartta kaikkineen noin 50 kerrosta ennen joustinta. Silmukoin kuviot aiemman mallin mukaisesti ennen kuin aloitin joustimen, silmukointiin meni hyvinkin kymmenkunta tuntia, ehkä jopa piirun enemmän.
Varren joustinta aloittaessani kavensin samalla pois yhteensä 4 silmukkaa -> 56, ja kudoin joustinta jälleen sen kymmenkunta kerrosta. Kantapään tein kuparin värillä vahvennettuna 27 silmukalla, jonka jälkeen vaihdoin takaisin kallio-väriin ja tein kiilakavennuksia, kunnes puikoilla oli jälleen 56 silmukkaa.
Kun kärkiosan mitasta puuttui 6 senttiä vaihdoin jälleen kupariin ja aloitin sädekavennukset parin kerroksen jälkeen. Päättelyt ja sukat likoamaan veteen, loraus pyykkietikkaa sekaan, kuivemmaksi puristelu pyyhkeen sisällä ja blokeille kuivumaan.
Kuten jo aiemmassa postauksessa totesin niin nämä langat oli raskaat kutoa. Kupari-väri ei tuntunut liikkuvan yhtään puikoilla, se oli karheaa ja todella jäykkää. Kalliokin oli karheaa, mutta ei sentään niin jäykkää kuin kupari oli ollut, joten sen kutominen kävi hieman helpommin. Valmiiksi ne nyt kuitenkin sain ja sehän se oli pääasia.
Voi huokaus! On siinä hommaa. Vaikka kuinka hanakasti ja ahkerasti silmukoi, niin hittolainen, että on hidasta puuhaa. Toinen homma, mikä on hankala, on lukeminen yhtäaikaa kun yrittää kutoa tai silmukoida. Eli pääosin mennään dokkareilla, enkun kielisillä, sillä niiden kanssa riittää kun kurkkaa silloin tällöin ruutuun.
Ja sitten se miljoona kertaa tarjottu ratkaisu, äänikirjat. Ei muuten onnistu. Itselläni ainakin menee kirjan juoni täysin ohi, sillä kas. Minähän jään kuuntelemaan vain ja ainoastaan lukijan ääntä ja erilaisia äänen nousuja ja laskuja, erilaisia nyansseja, joita lukija tarinaan antaa äänellään. Ja sitten havahdun ja totean, että hittolainen. Mitä siinä nyt edes tapahtui? Eli juu. Ei onnistu. Onneksi IKJ on nähtävillä myös leffana, mutta tokihan kirja on aina kirja.
IKJ on muuten siitä hauska kirja, että vaikka se on ns. lasten kirja, niin se on varsin nautinnollinen myös aikuisena. Leffanakin se menee ihan hyvin, myös aikuiselle ja saattaa olla jopa parempikin elokuvana, ainakin ajoittain. Toinen sellainen kirja, jonka luin aikaa sitten ja näin myös leffana, on Forrest Gump. Leffasovitus on aivan upea, en väitä, mutta kirjana se oli jostain syystä vielä parempi.
Kovin hankalaa on kuulemma myös aikaisin tuleva pimeys. Itseäni ei pimeys niinkään haittaa, etenkään nyt kun keksin laitella ikkunaan kasvivalot. Niinhän se on kuin kesäpäivä ikkunaan päin kun kurkkaa. Mutta joo, en väitä. Se on hankalaa itsellekin silloin, kun lähtee tumman koiran kanssa ulkoilemaan omaan pihaan. Meidän pirtin pihavalaistus on sysipska, koirahan katoaa varjoihin tuosta vain. Toisaalta, eipä tarvitse katsella kun se kykkii jossain varjossa asioillaan.
Mies käyttää koiraa usein metsässä, jossain susirajan takana tarpovat, pilkkopimeässä. Miehellä nyt on toki otsalamppu päässä, että näkee eteensä, mutta koirahan ei valoja itselleen kaipaa. Se nauttii täysin rinnoin pimeästä, hiljaisesta metsästä ja hajuista, joita maasta nousee. On siinä ollut jännityksensäkin.
Yhdellä kertaa, muutama vuosi takaperin kun kävivät vielä aika-ajoin iltahämärissä metsässä samoilemassa, olikin koira lähtenyt jolkottelemaan hirven vieressä ja siinä vaiheessa kun sekä hirvi että koira oli kadonnut näköpiiristä oli mies ollut täysin varma, että sinne meni.Eipä sitten mennytkään, koira kyllästyi hirven typerään ja päämäärättömään lönköttelyyn ja päätti palata takaisin.
Tätä nykyä käynnit ajoittuvat miehen iltavuorojen perään tapahtuviksi, eli käyvät useimmiten puolilta öin metsässä rämpimässä. Jännitysmomenttia riitti viikko-pari takaperin, kun olivat metsässä olleet hölköttelemässä ja mies oli rasahteluista päätellyt koiran kulkevan edellään. Silmätkin sieltä osui välillä otsalampun valokiilaan ja jossain kohtaa mies oli sitten jo viheltänyt koiraa palaamaan takaisin luokseen.
Koira ilmaantui paikalle miehen selän takaa, ja kas. Edelleen rasahtelu edellä jatkui, aina välillä osui silmien kiiluminenkin näköpiiriin sieltä metsän syvyyksistä. Ilves kenties? Minä en uskaltaisi moisia reissuja öisessä metsässä tehdä, en ainakaan ilman pauhaavaa poppikonetta, muutamaa rämisevää kattilan kantta ja kenkien varsissa kiliseviä kulkusia, niin se kuulkaa on.
Loppuun vielä ihastuttava päivän kuva-arvoitus. Mikäpäs se siinä kuvassa onkaan? Ei, kyseessä ei ole näyteastia. Ei, ei myöskään mitään pakastimesta sulamaan kaivettua. Niin, sehän on kuulkaa mustaa makkaraa, ihan aitoa Tapolaa! Ilahdutin miestä suuresti ja toin töistä tullessani rescueruokaa kipollisen. Todella hyvä systeemi, rescueruoka siis.
Meille töihin kyseinen palvelu laskeutui vajaa vuosi sitten ResQ Clubin muodossa ja aina välillä on viikkoja, jolloin tuntuu, että ruoat osuu juuri eikä melkein itselle ja pojalle passeleiksi. Rasiaan mahtuu suunnilleen 800g evästä ja kyseinen rasiallinen maksaa 2 euroa, joten hiphei!
Kuten arvata saattaa, niin viime aikoina on tullut harvemmin tuotua rescueruokaa kotiin, sillä poikahan hengaa siellä morsiamellaan. Itsehän syön ruoat ihan sellaisenaan ja poika taas tuunaa niistä mitä ihmeellisempiä annoksia itselleen paistinpannulla.
Se 800g on hieman liikaa ihan vain yksin vetää, joten niin. Eipä ole juurikaan tullut tuotua. Paitsi nyt, kun mies kuuli, että listalla on juur sitä Tapolaa. Joka on toki hyvää, mutta josta oma mahani ei oikein välitä. Että jos hänelle. Ja ihan itse hän sitten koko satsin söikin.
Pientä edistystä tapahtunut villisten osastolla, mutta aika tuppasi menemään enemmänkin villasukkien silmukoinnissa. On se vaan hitokseen aikaa vievää hommaa. Neljä tuntia ja mitä hiivattia. Vasta toisen sukan varressa on leijona ja kehykset, pohjaväri ja kirjainten väri vielä puuttuu. Olisi varmastikin ollut helpompaa ja nopeampaa toteuttaa ne Suomen liput, mutta mistä lie mieleen putkahti aiemmin tekemäni MM-Leijonat.
No tällä mennään. Josko tässä jossain kohtaa saisi silmukoitua kumpaisenkin valmiiksi, jostain kumman syystä villisten kutominen houkuttaa enemmän. Kovasti olen mallaillut erivärisiä Dropsin lankoja villisten seuraksi, mutta näkee nyt saanko aikaiseksi ja teen vielä sen pitkän villapuseron itselleni.
Näihin pyöryköihin tuli kyllä itse jämähdettyä ja kiksauduttua niin, että pakkohan se oli taas 800 grammaa jauhelihaa pyöritellä pyöryköiksi. Tomaattiliemessä kypsentäminen on ehkä paras juttu ikinä, pyörykät pysyy ihanan pehmeinä ja maut ovat taivaalliset. Ihan vain ulkonäön vuoksi otin lautaselle lisäksi vähän pastaa.
Hieman ihmetystä päivään aiheutti toki lintulauta. Lintuja näyttää olevan eväällä kokolailla saman verran kuin aiempina vuosinakin, mutta ruokaa tuntuu kuluvan enemmän. Miten se on mahdollista? Tuskin sitä selittää sekään, että aiemmin ruokailemassa kävi yksi orava, nyt olen pariin kertaan todistanut kahden oravan reviirikiistaa siemenautomaatin yläpuolella omenapuun oksilla. Kummallista.
Joopa joo! Hain tosiaan niitä lankoja läjäpäin (melkein) sieltä Tokmannilta ja nyt on kyllä pakko todeta, että mitä ihmettä. Novitan seiskaveikka on ollut aina suht kivaa lankaa kutoa, jopa huonoimmillaankin, mutta nyt oli ihminen lievästi ihmeissään. Sukkien joustimeen valikoitui kuparin värinen lanka ja harvoin olen ollut ihan yhtä hämmentynyt kutoessani. Joskus toki, mutta harvemmin.
Miten voi lanka olla niin julmetun karheaa ja jäykkää, ettei se tahdo liikkua mihinkään puikoilla. Outoa! Varren varsinainen väri, grafiitti, on toki karheaa sekin, mutta ei sentään samalla tavalla jäykkää kuin kupari. Aika tuskaa oli joustimen teko, hieman vähemmän tuskaa oli saatella varret tähän vaiheeseen. Nythän vuorossa olisi seuraavaksi silmukointia, mutta kun ei nyt vaan nappaa, eli vuoroon pääsee villisten edistäminen.
Sillä miehen kanssa tehdyllä kauppareissulla oli, kuten aiemmin mainitsinkin, kirkuva nälkä, joten päädyin nappaamaan tällaisen patukan autossa mussutettavaksi. Olen monesti ihmetellyt nykymaailman tapaa, jossa välipalana toimii erittäin suklaiset välipalapatukat ja hieman jopa kyseenalaistanut moista tyyliä. Ja niin vain haksahdin minäkin kokeilemaan ja hei, enpä ihmettele enää. Ihan hitokseen hyväähän se oli, mutta oikeasti. Välipala?
Toteanpa tässä kohtaa senkin, että nyt se sitten tapahtui mitä vähän odottelinkin jo tapahtuvaksi. Eli kyllä. Otin ja pamautin pääni voimalla olkkarin seinähyllyyn. Muutaman kerran imuroidessa ja hyllyn läheisyydessä kykkiessä olen moista pelännyt tapahtuvaksi, onneksi osumia ei ole tullut, mutta tokihan sellainen osuma nyt piti sitten saada aikaan.
Niinpä! Paperinivaska tipahti passelisti hyllyn alapuolelle lattialle ja minähän sitä sieltä kykkimään ja pam! Voi tsiisus! Siinä vähän aikaa kipunoi tähdet silmissä ja olin jokseenkin varma, että nyt on sitten takuulla nupissa reikä. Ja tämä tietysti juuri, kun olin alunperinkin lähtenyt nojatuolista liikkeelle laittaakseni paperinipun sylistä pöydälle ja siirtyäkseni levittämään väriainetta hiuksiin.
Muutamaan otteeseen nuppia tuli kokeiltua, mutta eipä sieltä onneksi verta vuotanut, sen sijaan sinne kohosi mojovan kokoinen kuhmu, joten ei kun väri päähän vain! Enää hiusten osalta odottaa niiden leikkailu, sen tulee sukulaisneitonen tekemään joutessaan. Onneksi kuhmu on laskenut jonkin verran yön aikana, mutta hitto, kyllä se vaan kipeä on edelleen. Voi prkl!
Pyörähdimme miehen kanssa tyttärelläkin siinä iltapäivästä, tällä kertaa ohjelmassa oli pienimuotoista seinän paikkailua, sillä joku koira-merkkinen heebo (mahdollisesti kuvassa oleva) oli keksinyt kaivella pariin kohtaan seinää kolot. Tytär sai uuden kämpän, joten seinä pitää palauttaa alkuperäiseen kuntoon, onneksi kittailu ja maalailu on tuttua puuhaa.
Muuten, tämä kyseinen heebohan pelkää edelleen suunnattoman paljon miehiä. Pelkolistalle kuuluu myös rollaattorit. Ja vieraat ihmiset. Oli ne naisia tai miehiä, mutta miehet on pahempia. Oli melkein rentouttavaa kittailla seinää, kun jokainen liike aiheutti heebolle kauhean haukkumiskohtauksen. Toisaalta, sekin on edistystä, heebon saapuessahan tämä oli niin arka, että ehdimme jo muutaman viikon ihmetellä, että osaako se edes haukkua.
Osaa ja on hyvinkin aktiivinen siinä oman huushollinsa osalta. Ulkona tuo ei sitten hauku yhtään, ei tuo toki ihmisiä silti lähelleen päästä vaan ennemmin väistelee heitä. Onneksi mukana oli herkkuja heebolle ja minullehan tuo ei enää niin hauku, mutta miehelle sitäkin enemmän. Antaa hän silti rapsuttaa, vaikka pitääkin sitä hieman epäilyttävänä touhuna.
Näillä miettein uuteen päivään siis, onneksi on vapaapäivä.
Nämä on todelliset aivot narikkaan-sukat, eipä juurikaan tarvitse ajatella mitään näitä tehdessä. Erittäin passelit kutoa mm. koulutuksissa, linja-autossa, kokouksissa jne. Niin. Itsellänihän on paha tapa kutoa aina, jos pitää pitää tarkkaavuutta yllä.
Lankana näissä on Novitan lankoja, ihan perusseiskaveikkaa varressa ja kantapäässä ja Novitan Raita-lankaa kärkiosissa.
Eipä ole hetkeen tullut blogiin päivitettyä yhtä ainoaa käsityötä, mutta syntynyt niitä toki silti on. Syysloman jälkeen päädyin joulupukin apulaisen hommiin, eli tein työkaverille muutamat sukat joulua varten ja pienen neulekassin pyörätuolissa istujalle sylissä kuljetettavia tavaroita varten.
Tuo kassi oli muuten aivan ihana kudottava! Langat tilaaja toi itse ja kyseinen lanka oli jotain puuvillalankaa, vyötettä siinä ei enää ollut, mutta voi elämä että lanka oli ihanan tuntuista käsitellä! Ohjeen löysin Dropsilta ja hieman sitä mallailin, tietysti.
Nilkkamallin raitasukat on muumin puuvillalankaa nekin, muut sukat onkin sitten Novitan isoveljeä. Sukkien osalta sain vapaat kädet, ainoat toiveet oli että puuvillaiset nilkkurit, toiset naiselle menevät sukkaparit taas piti olla pitkät ja miehen sukkiin toivottiin toisiin musta teräosa ja toisiin harmaa. Kovin oli muuten mieluisa satsi.
Nojatuolin uumenista 