Raitasukat

Nämä on todelliset aivot narikkaan-sukat, eipä juurikaan tarvitse ajatella mitään näitä tehdessä. Erittäin passelit kutoa mm. koulutuksissa, linja-autossa, kokouksissa jne. Niin. Itsellänihän on paha tapa kutoa aina, jos pitää pitää tarkkaavuutta yllä.

Lankana näissä on Novitan lankoja, ihan perusseiskaveikkaa varressa ja kantapäässä ja Novitan Raita-lankaa kärkiosissa.

Neuleaakkoset

Reilu vuosi sitten tein koko työtiimilleni omat nimikkosukat pääsiäiseksi, kirjaimiin otin osviitta Marimekko-tekstistä. Osan kirjaimista jouduin toki kehittelemään itse, sillä eihän kaikkien nimet perustuneet vain kyseisen tekstin kirjaimiin.

Projekti oli silloin siinä määrin hauska toteuttaa, että tänä keväänä olen kerran jos eräänkin miettinyt tekeväni ensi jouluksi yhdelle jos kohta toisellekin omat nimikkosukat lahjapakettiin. Samalla saa hyvin hävitettyä langanloppuja raitaosuuksiin.

Eilisen sadepäivän hyödynsinkin paitsi kutoen väliprojektia niin piirtäen kaaviot kaikkiin aakkosiin.

Kokeillut en niiden kutomista vielä ole, joten etenkin X ja Z aiheuttaa vielä mietintää, onneksi moisia kirjaimia ei kenenkään tuttavani nimissä ole. Ä ja Ö jäi kirjaimista pois, sillä nehän on vain a ja o pisteillä.

Joulupukin apulaisen puuhia

Eipä ole hetkeen tullut blogiin päivitettyä yhtä ainoaa käsityötä, mutta syntynyt niitä toki silti on. Syysloman jälkeen päädyin joulupukin apulaisen hommiin, eli tein työkaverille muutamat sukat joulua varten ja pienen neulekassin pyörätuolissa istujalle sylissä kuljetettavia tavaroita varten.

Tuo kassi oli muuten aivan ihana kudottava! Langat tilaaja toi itse ja kyseinen lanka oli jotain puuvillalankaa, vyötettä siinä ei enää ollut, mutta voi elämä että lanka oli ihanan tuntuista käsitellä! Ohjeen löysin Dropsilta ja hieman sitä mallailin, tietysti.

Nilkkamallin raitasukat on muumin puuvillalankaa nekin, muut sukat onkin sitten Novitan isoveljeä. Sukkien osalta sain vapaat kädet, ainoat toiveet oli että puuvillaiset nilkkurit, toiset naiselle menevät sukkaparit taas piti olla pitkät ja miehen sukkiin toivottiin toisiin musta teräosa ja toisiin harmaa. Kovin oli muuten mieluisa satsi.

Merino-puuvillasukat

Eihän se nyt ihan vielä täällä ole, mutta niin vain ensimmäisiä joululahjasukkiakin on tilailtu. Työkaveri toivoi, että jos tekisin parit nilkkasukat joulupakettiin laitettaviksi ja niin. Puuvillalankaakin niiden pitäisi olla, että josko sitä hankkisin. Päätyi sitten kuitenkin hakemaan mieluisat langat sukkiin itse ja kas, tämä lanka oli itselle täysin uusi tuttavuus.

Kyseinen Muumit-lanka löytyy Novitalta ja kappas, siinä totta tosiaan on 55% merinovillaa ja 45% puuvillaa. Puikkosuositus langalle on 4mm, mutta ihan hieman itseä epäilytti puikkojen koko. Lankahan ei juurikaan anna itsessään periksi ja sen, mitä olen puuvillalangoista tehtyihin sukkiin tutustunut olen saanut käsityksen, että ne antaa joissain määrin periksi käytössä eli kansankielellä sanottuna, lössähtää. Niinpä päädyin vaihtamaan puikkojen kooksi 3.5mm sillä käsialani on jokseenkin kireähköä. Pakko todeta, että jopa 3mm puikot olisi saattaneet olla näihin passelit.

Nämä on ihan perussukat, aloituksessa oli vain 48 silmukkaa ja silti näistä tuli mielestäni juuri sopivan kokoiset ja jalkaan vetäessä kiristämättömät. Lanka oli todella mukavaa käsitellä ja sukkien tekokin kävi joutuisasti. Toivottavasti lahjan saaja näistä ilahtuu.

Kesäkudelmia

Aika vähän on tullut kesän aikana kudottua, suurin syy sille on ollut kiukutteleva vasemman käden peukalo. Virkkausta se tuntuu kestävän hieman paremmin, samoin yhdellä värillä kutomista, mutta kirjoneuleiden tekeminen on ollut hieman no, tuskallista.

Mutta vähän jotain silti olen saanut aikaan. Parit mansikkasukat, parit unikko-solmupannat ja kas, useammat perusvalkoiset pehmeät solmupannat. Sitä en osaa sanoa, kuinka hyvin nuo valkoiset tulee lämmikkeenä toimimaan, mutta jotain tekoa piti lankakorien siivoilun yhteydessä löytyneille viidelle kerälle kehittää.

Harmillista kyllä, en parhaalla tahdollanikaan muista minkämerkkinen lanka niissä on kyseessä, mutta puhtaasti keinokuitulankaa se oli. Sininen vyöte ja ostettu joskus vuonna kuokka ja kirves muistaakseni lankamaailmasta.

Unikkopannat on tehty pyörönä ja päät yhdistetty jälkikäteen, valkoisiin solmupantoihin löysin hyvän ohjeen täältä.

Solmupanta

Ja sitten mä hurahdin. Aika paljon on tullut kudottua vaikkas mitä, blogiin asti tekeleet ei ole kulkeutuneet vaan kummasti päätyneet laatikkoon odottamaan tulevaa elikäs ensi joulua. Kuten nyt tämäkin kuvassa näkyvä, joka olikin ensimmäinen laatuaan omilta puikoiltani. Silmukoita tässä on 40, lankana seiskaveikan vahvuinen Onni-lanka ja tämä on tehty pyörönä.

Mutta niin. Tämä solmupantahurahdushan iski siinä kohtaa, kun alkoi tympiä yhdet ja samat muutaman viikon puikoilla pyörineet jutut. Elikäs nämä, jotka ei muuten päätyneet laatikkoon.

Jep, jep. Päätin sitten tehdä kaikille omille tiimiläisilleni nimikkosukat pääsiäiseksi. Voihan se olla, että näille on käyttöä vielä juhannuksenakin, mene ja tiedä. Voin kertoa, yllätys oli todella onnistunut eikä tiimiläiset osanneet epäillä mitään kun verhoilin jalankokotiedustelut väittämään itselleni väärän kokoisista kengistä, jotka voisin työmaalle kiikuttaa…!

Ja sitten tulikin vuoroon nämä Anelmaiset. Pakerruksessa meni aikansa ja nämä taas päätyivät sydänystäväni 50-vuotislahjukseksi. Onnistunut se oli tämäkin yllätys.

No, solmupantahurahdus on nyt viiden solmupannan jälkeen ohi ja vuorossa onkin lonkerohurahdus. Niistä jaan sitten kuvaa kunhan olen ennättänyt tehdä kaikki kolme nyt puikoilla keikkuvaa paria valmiiksi. Nekin muuten päätyy laatikkoon, sillä hittolainen. Vuosi vuodelta tuntuu, että niitä jouluna lahjottavia on aina vain enemmän ja enemmän.

Converset

Harjoitus tekee mestarin ja niin edelleen… Olen todella pitkään ihaillut näitä kutomalla tehtyjä consseja, toisin sanoen Reaverseja. Ohjeet ovat Rea Järvenpään käsialaa ja ne saa maksullisina Raverlysta. Olen hyödyntänyt molempia Rean ohjeita näissä. Toisin sanoen halusin tehdä pohja-osan virkkaamalla, mutta olin jo siinä vaiheessa hankkinut Star Edition-ohjeen, joten ostin lisäksi vielä Slipper Socks-ohjeen

Toisaalta hyvä niin, Star Edition-ohje on kieltämättä vielä selkeämpi kuvitukseltaan kuin Slipper Socks, joten hyötyä niistä molemmista on ollut. Kuten aina kun lähtee tekemään jotain itselle uutta, niin pientä käynnistysyskää näiden kanssa oli. Käsialani kun on virkatessa törkeän kireä, niin tottahan ensimmäiset pohjat jotka virkkasin jäivät ihan nysäkokoisiksi.

Päädyinkin testaamaan erikokoisia koukkuja ja eripaksuisia lankoja, varsinaisena lankanahan näissä on seiskaveikka. Lopputulemana on se, että nyt pohjat luontuu näppärästi, sillä olen niitä virkkaillut valmiiksi aina välillä kun kutominen on alkanut tuntua puulta ja vähitellen pohjat onnistuu oikeassa koossa siitä seiskaveikastakin. Mutta niin, asiaan.

Nämähän on aika isotöiset, koska sukkaosat ja pohjat tehdään erikseen, lisäksi vielä nauhakujan lipareet kudotaan jälkikäteen samoin kuin virkkaillaan valkoiset koristenauhaosat ja ehkäpä jopa ne nauhat, jotka tossuihin tulee. Tai no, voihan ne olla keltaisetkin kuten perheemme Ipa-fanille tekemissäni versioissa.

Lopuksi kaikki osat yhdistetään käsin ompelemalla, joten hommaa näissä on mutta toisaalta, jos yksi työvaihe alkaa tympiä, niin voi välillä tehdä toista joten vaihtelua näissä ainakin on.

Näiden Ipa-conssien pohjat on virkattu paksummalla langalla, eli Prismasta käteeni osuneella Housen neulelangalla (50% akryyli, 25% alpakka, 25% villa), jonka puikkosuositus on 5-6. Virkkuukoukkuni oli 4mm ja virkkasin nämä aika kireällä käsialalla, sitäkin olen nyt tässä mallaillut tekemisen lomassa. Mitään tietoa tämän langan kestävyydestä nyt ei vielä ole, mutta eiköhän se käytössä selviä sekin.

Vaikka Rean ohje onkin yksityiskohtainen ja hyvä, niin jostain kumman syystä en vain tahdo saada kärjen päälliosasta mieleistäni, joten nyt kokeilussa on ollut kärkiosan virkkaaminen irrallaan ja liittäminen pohjaosaan tehostevärin kanssa samalla kertaa. Nyt valmisteilla olevissa Tapparafanipojan tossuissa tätä testasin ja ainakin vaikuttaisi toimivan.

Ajatuksena on saada kaikille kiakkoa seuraaville lapsosilleni sekä lapsenlapsille tällaiset joulupaketteihin, joten sarjatuotannoksihan tämä meni. Onneksi Ipa-versioita ei tarvinne tehdä kuin nuo yhdet, jos nyt sitten ne talon kaksi muuta Ipa-fania ei yhtäkkiä innostu juuri näistä väreistä, mutta epäilen. Me muut olemme Tappara-faneja, joten nyt on itselle töihin sisätossuiksi yhdet valmiina, samoin pienimmälle lapsenlapselle sinne joulupakettiin.

Vielä pitäisi tehdä kahdelle Tapparaa fanittavalle aikuiselle pojalle + yhdelle aikuiselle naiselle sekä sille kouluikään ehtineelle lapsenlapselle joulupaketteihin näitä ja noille kahdelle ei-niin-kiakkoa-seuraavalle teen sitten jollain muulla värimaailmalla. Onneksi sinne jouluun on vielä aikaa…

Kaksi sukkaa ja yksi pyörö

Vai ei vanha koira opi uuusia temppuja! Viimeinkin otin itseäni niskasta kiinni ja opettelin kahden sukan yhtaikaisen kutomisen yhdellä pyöröpuikolla. Ei muuten ollut alkuunkaan hankalaa enää siinä kohtaa, kun oli edennyt muutaman kerroksen. Tosin, aloituksen tein ihan perussukkapuikoilla ja siirsin sukat pyörölle joustimen valmistuttua joten täysin näitä ei ole kudottu yhdellä kertaa.

Oma lukunsa oli sitten kantapäät, sillä tuijottelin kerran jos toisenkin novitan ohjekuvasarjaa enkä alkuunkaan ymmärtänyt, miten ne olisi pitänyt oikein toteuttaa kantalapun valmistuttua. Kurkkasin muutaman videonkin, mutta ei, ei vain auennut. Päädyinkin siis tekemään kantapäiden kohdat ihan kuten aina olen tehnyt eli kudoin sukka ykkösen kantalapun ja jatkoin vain kutomista poimien siitä vasemman reunan silmukat.

Tämän jälkeen kudoin sitten sukka kakkosen kantalapun ja poimin sen vasemman sivun silmukat jatkaen jalkapöytien pariin. Jalkapöytien silmukoiden kutomisen jälkeen nostin sukka ykkösen oikean reunan silmukat jonka jälkeen vuorossa olikin sama tempaus sukka kakkoselle. Aloitin näin ollen kiilakavennukset vasta tämän kerroksen läpi suoriuduttuani. Hiemanhan se epäilytti, mutta niin vain tuo toimi!

Nyt onkin sitten ohjelmassa seuraavan sukkaparin teko ihan alusta asti pyöröillä eli jännittäviä hetkiä on tiedossa vielä tälle illalle. Otankin nyt ja tuijotan videon tahi kaksi siitä, miten aloitus tapahtuu.

Mansikkasukat

No, onhan siinä liigatumputkin. Tumput menevät, yllätys, yhdelle Tapparafanille, sukat taas omalle neitoselle kesäsukiksi.

Mansikkasukkien ohjeesta tuli muutamakin kysely ja sen kummempaa ohjetta niihin ei ole kuin päässäni oleva. Se menee jotakuinkin näin: aloitukseen 52 silmukkaa vihreällä, joustin 2o, 2n sen matkaa kuin omaa silmää miellyttää. Yksi kerros oikeaa vihreällä ja sitten mukaan punainen.

Mansikan kannan kudoin niin, että ensin kudoin kaksi kerrosta 1 punainen, 3 vihreää. Kerrosten valmistuttua kudoin kaksi kerrosta 3 punaista, 1 vihreä niin, että eka ja vika punainen osui aiemman kerroksen punaisen kummallekin sivulle ja yksinäinen vihreä taas edellisen kerroksen vihreän kolmikon keskelle.

Päättelin vihreän langan pois ja jatkoin pari kerrosta pelkällä punaisella, kunnes otin mukaan myös valkoisen. Pilkkukerros muotoutui aina niin, että kudoin yhden valkoisen ja kolme punaista koko kerroksen matkan. Väliin pari kerrosta pelkällä punaisella ja jälleen pilkkukerros niin, että nyt valkoinen osuikin kolmen punaisen keskimmäiseen silmukkaan. Tällä kaavalla voi jatkaa kunnes jalkaterän pituus on riittävä.

Toki tein välissä myös kantapään pelkällä punaisella, mutta tuo nyt kaiketi sanomattakin selvää. Kärkeen tuli jälleen sädekavennus.

Meni aika täpärälle langan riittäminen mansikkasukissa, mutta kappas, juuri ja juuri riitti. Näissä sukissa lankana Kaupunkilanka, tehty looppaamalla 3,5 mm pyöröillä. Silmukkamäärä 52, niin joustimessa kuin jalkaterässäkin. Kivan simppelit tehdä.

Pikku-unikot

Niinhän siinä sitten kävi, että hulluus iski ihan loppusuoralla. Päädyin tekemään työparini lapsosellekin Unikot jouluksi ja kappas, en ollut alkuunkaan varma pienen jalan koosta joten niin. Tein ensin silmämääräisesti arvioimani mukaiset sukat, mutta kun joku mainitsi, että hänen samanikäisellä lapsenlapsella on jo niin ja niin iso jalka niin epäröinniksihän se meni.

Onneksi näiden tekemiseen ei liiemmin kulu aikaa, joten otin ja tein pari numeroa isommatkin Unikot. Neitihän voi sitten käyttää pienempiä vaikka nukella, jos nyt saattaa sopivan isojalkaisen nuken joskus saamaan. Näihinkään en hyödyntänyt tikapuutekniikkaa vaan sidoin pidemmät langanjuoksut neljän silmukan välein.

Pienemmät on kudottu 32 silmukalla ja niillä on pituutta 13 senttiä. Isommat tein 36 silmukalla ja niillä on pituutta 15 senttiä. Isommissa on vinoraitaa jalkapohjassa, pienemmät tein pelkällä kukkakaaviolla lisäten yhdet pohjavärisilmukat kuvioinnin kumpaankin reunaan.

Mukava pikku välityö näin joulun alle.