Tarkoitushan oli keitellä vähän reilummalla kädellä omenamehuja talveksi pakkaseen, mutta kappas. Ukko-pirulainen oli ottanut ja ajanut nurmikon ja siinä samalla erinäisen määrän omenoita vapaapäivänsä kunniaksi. Huoks!
Lopulta keittelinkin vaan reilun maijallisen omenamehua ja tällä kertaa lisäsin omenoiden kaveriksi vadelmaa. Toimii! Nämä mehut päätyivät pakkaseen aiemmin keiteltyjen herukka- ja karviaismehujen kaveriksi, sieltä niitä verottaa pitkin vuotta omien lasten lisäksi yksi varalapsonen.
Kesällä haluaa välillä päästä helpolla ruoanlaitosta ja mikäs sen helpompaa kuin uunissa yhdellä kertaa tehtävät ruoat. Uunilohi on ehkä yksi maailman yksinkertaisimmista ruoista, lohifile uunivuokaan, päälle sitruunapippuria ja suolaa.
Kasviksetkaan ei kummoista työtä kaipaa, pilkkomisen vaiva taitaa olla isoin homma. Tällä kertaa uuniin päätyi parsaa, kesäkurpitsaa, tomaattia, sipulia, paprikaa ja porkkanaa. Mausteiksi kasviksille riittää oliiviöljy, suola, valkosipuli ja vinegrette. Lisäksi heitin päälle fetakuutioita paiston puolivälissä.
Sen verran riehaannuin, että tein vielä lisukkeeksi tsatsikia eli turkkilaista jogurttia, raastettua ja valutettua tuoretta kurkkua, valkosipulimurskaa, suolaa ja sokeria.
Suomen kesä on jollain tapaa täydellinen! Etenkin tänä vuonna, kun vettä on tullut tasaisin väliajoin ja joukkoon on mahtunut ihanan lämpimiä kevät- ja kesäpäiviä.
Vähän kaikki pihassa rehottaa. Mikä enemmän ja mikä vähemmän. Käytin yhden hellepäivän sitä rehotusta hilliten. Auttoi varmasti hetkeksi, mutta samat karkelot on varmuudella vielä edessä ennen syksyä.
Syreeni kukkii villinä, karviaispensaat pitäisi kaivella vielä esiin rikkakasvien keskeltä, puutarhavadelmalle en ole edelleenkään keksinyt järjellistä tukikehikkoa joten narua päätyi ympärille reilusti.
Mustaherukkaa on luvassa, raparperisadosta on korjattu jo ensimmäinen ja lisää tulee. Trampan alustakin tuli tyhjennettyä rikkakasveista ja se jos joku oli urakka. Valkoherukoille tuli tehtyä samalla tilaa. Näytti melkein siltä, että piha ”kasvoi”, sillä vaikka kuinka ihastuttavaa vehreys onkin niin silti se vie näkijältään aluetta.
Lipstikan kakkossatoa odotellaan jo kovin, kaivon renkaassa viihtyvä ruohosipuliakin on makusteltu jo useampaan kertaan. Niin ja mansikat. Vaikka torpassa onkin ihan oma mansikkalavansa, josta odotamme tänä vuonna ensimmäistä varsinaista satoa, niin nämä muuten vaan vanhasta mansikkakannasta pataan heitetyt kaverit ovat intoutuneet kukkimaan ihan hulluna tänä vuonna. Mielenkiinnolla odotan tuleeko niistä satoakin?
Enpä muista, koska viimeksi olen keittänyt vispipuuroa! Neiti kesäheinä saapui mummilaan ihan vaan ”päiväseltään” aamusta ja kappas. Mustaviinimarjamehua juodessaan totesi, että mummi, se on ihan tositosi hyvää se puuro, missä on tätä mehua. Hetken kyseltyäni hoksasin neidin tarkoittavan mustaherukkavispipuuroa.
Puolilta päivin ”piipahdus” olikin jo muuttunut yökyläilyksi, eli suuntasin neidin kanssa hakemaan hänelle yökamppeita kylän toiselta laidalta. Neiti on toki ollut aiemminkin yökylässä, mutta edellisestä yöpymisestä on pieni ikuisuus ja siihen aikaan paras ajanviettopaikka oli pihan trampoliini. Tänä kesänä tramppaa ei koottu eikä hän tuolloin ollut vielä alkuunkaan niin ”iso” kuin nyt kohta 10-veenä on, joten lähitienoon leikkikentät houkutti kovin.
Niinpä neidin suunnattua lähileikkikselle, mummin toki sinne ensin saateltua, päädyin kaivamaan pakkasesta viime syksynä keitettyä mustaherukkamehua sulamaan. Huomaa hyvin, että vispipuuroa ei ole keitetty enää aikoihin ja sitä kautta ohjekaan ei ihan tuosta vaan mittasuhteiltaan putkahtanut mieleen. Löytyi onneksi netistä perusohje mehusta keittäen, joten tällä mentiin.
1 l mustaherukkamehua lantattuna
1,5 dl mannasuurimoita
0,5 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
Mehu ja sokeri kattilaan kuumenemaan, kiehuvaan nesteeseen mannasuurimot joukkoon ja sekoitellaan hetki. Levy sen verran pienelle, että kiehuu kevyesti. Keitellään kymmenkunta minuuttia, toki muistetaan muutama välisekoitus ettei tartu pohjaan. Lisätään suola ja vaniljasokeri ja asetellaan kylmään veteen jäähtymään. Kun puuro on jäähtynyt haaleaksi vatkataan kuohkeaksi ja siirretään toiseen astiaan.
Mitä kauemmin malttaa vatkata, niin sitä kuohkeampaa puurosta saa. Niin hyvää ja ihanan kuohkeaa!
Viime viikolla leivoin kesän ensimmäisen raparperipiirakan, tänä aamuna oli vuorossa kesän ensimmäinen raparperikiisseli.
5 vantteraa raparperin vartta
8dl vettä
1,5 dl sokeria
Pesaisin ja kuorin raparperinvarret, pilkoin pätkiksi ja heitin kattilaan veden ja sokerin kanssa. Annoin kiehua kunnes raparperit olivat pehmenneet eli n. 10 minuuttia. Sen jälkeen vuorossa oli suurustus.
1dl vettä
4 rkl perunajauhoja
Sekoittelin suurusliemen kylmään veteen, otin kattilan hetkeksi pois liedeltä ja kaadoin suuruksen joukkoon samalla kiisseliä sekoitellen. Uudelleen levylle sen verran, että sai pulpahtaa ja siinä se.
Kulhoon nakkasin muutaman pakastimesta löytyneen mansikan ja kippasin kuuman kiisselin päälle. Kiisselin päälle vielä ohut kerros sokeria ja nam. Kermavaahtoa kylkeen niin tämähän on loistava jälkkäri.
Lipstikkaa kasvaa pihan perällä ihan mahdoton määrä ja aiemmin sille käytön keksiminen on ollut jokseenkin haastavaa. Kun aikani olin ensin tutkaillut mitkä mausteet itselleni aiemmin vieraalle lihalle, sille villisialle, kävisi niin johan sille tuli käyttöä. Villisiassa lipstikka toimi täydellisenä maun antajana!
Tästä innostuneena päädyinkin tutkimaan mitä kaikkea lipstikasta voisi kehitellä ja kas. Lipstikkasuola putkahti kerran jos eräänkin koneen näytölle. Kehuttiinpa sitä jopa lihaliemen korvaajaksi, joten ei kun tuumasta toimeen.
Päädyin noudattamaan Himoleipurin vinkkejä lipstikkasuolan teossa eli lipstikka päätyi tuoreena blenderin uumeniin. Heitin sinne ohjeistuksen mukaisesti merisuolaakin himppasen sekaan mutta niin. Kyllä se on pakko todeta, että smoothien tekoon hankittu hyvä kone ei todellakaan ole enää alkuunkaan niin hyvä vaativammissa paikoissa.
Lopulta sitä lipstikkarouhetta oli vähän siellä sun täällä, sillä päädyin irrottamaan blenderin astian useampaan kertaan ja avittamaan rouhintaa leikkaamalla saksilla yrttejä. Sitkeys palkitaan ja niin vain minulla oli kuin olikin suht hyvin rouhittua yrttisilppua. Silppua oli kaikkineen puolisen litraa kulhossa ja päädyin yhdistämään useamman sivuston kautta saamani vinkit.
Toisaalla kun suolan määräksi oli laitettu sama kuin silpun, toisaalla taas suolaa neuvottiin laittamaan puolet silpun määrästä. Heitin suolaa silpun sekaan lopulta 3,5 dl joka oli mielestäni passeli määrä.
Himoleipurin ohjeistuksen mukaisesti jatkoin touhua, eli silppu pellille, uuniin kiertoilmalla lämpötilaksi noin 30 astetta ja ei kuin muihin puuhiin. Kävin useampaan kertaan sekoittelemassa silppua ja kas. Viisi tuntia myöhemmin totesin sen kokolailla kuivaksi. Annoin sen levähtää vielä pellillä parin tunnin ajan, levähdyspaikaksi valikoitui lievästi kuumahko kuisti.
Lopuksi surautin kuivan silpun vielä blenderissä, siinä hommassa kapine toimikin kerrassaan mainiosti ja niin vain elämäni ensimmäinen lipstikkasuola on nähnyt päivän valon.
Nyt lipstikkasuolasatsi 2 on uunissa kuivumassa, eilen hyödynsin pelkät lehdet ja tänään uuniin kuivumaan lehdistä ylijääneet varret. Mainio tuote, etten sanoisi. Huomenna lipstikkasuola pääsee maustamaan hirvipyöryköitä.
Oman maan tuotoksien käyttö, jos joku, on taloudellista ja terveellistä puuhaa. Ja sitä ekologista touhuakin vielä, minä kun säilön mehut aina pakastimessa muovisissa limpparipulloissa. Tänään maijassa lähti porisemaan satsi kolme, pari satsia on pakkaseen jo ehtinyt eli kohtahan siellä on jo parikymmentä litraa juotavaa. Ja marjojen keittelyä en ole vielä edes aloittanut, ne on pakkasessa odottamassa omaa vuoroaan.
Tänä vuonna omenasato on totta tosiaan ollut iso ja omenien koko. Harvoin ne näin valtavia ovat tuolla vanhassa puussa olleet. Oma arvioni pihan omenapuun iästä on hyvinkin tuollaista 50-60 vuoden luokkaa, pihassahan se tönötti jo 25 vuotta sitten kun tähän muutimme eikä se enää silloinkaan ollut mikään nuorukainen vaan ikää oli ainakin parikymmentä vuotta ellei enemmänkin. Lajike taitaa olla Huvitus, ainakin näin olen vuosien varrella päätellyt.
Joka vuosi se silti tekee satoa, milloin enemmän ja milloin vähemmän ja tänä vuonna se on se enemmän. Kaikkineen keittelin kaksi kymmenen litran ämpärillistä omenoita, sekaan nakkasin pari litraa karviaisia. Lantattavaa mehua tästä määrästä tuli kaikkineen 7 litraa. Mehun sokeroinnin teen vasta lopuksi kattilassa, kun kaikki mehut on valuneet siihen siivilän läpi.
Maijalla mehun keittäminen on toki hidasta puuhaa eikä sitä mehuakaan irtoa alkuunkaan samoja määriä kuin mehuasemalla puristamalla tulisi, mutta väliäkö tuon. Minulle maijalla keitetty omenamehu tuo aina lapsuuden kesät ja mummolan mieleen, siellä kun omenapuita oli hyvinkin reilut kymmenkunta pihassa ja käytännössä elokuun alkupuolelta asti tuntui, että mummolassa oli jatkuvasti mehumaijassa omenamehu tuloillaan.
Vinkkinä muuten omenamehun maijalla keittelijöille, kannattaa pilkkoa omenat neljään osaan, niin mehu alkaa helpommin ja nopeammin irtoamaan.
Nojatuolin uumenista 