Joulun aika tältä erää ja hyvä niin! Joulun ajan päättymisen kunniaksi kaivoin vielä yhden hirvipaistin pakkasesta ja jalostin sen kastikkeeksi. Mausteiksi päätyi tällä kertaa timjamia, rosmariinia, valkosipulia, pippuria ja toki suolaa. Niin ja turaus tomaattipyrettä sekä tilkka olutta. Koko komeus sai muhia uunissa 150 asteessa hyvinkin nelisen tuntia, välillä lisäsin siihen vettä. Lopuksi nakkasin vielä smetanapurkin joukkoon
Kaveriksi tein muusia ja salaattia ja mikäs, hyvinhän ruoat maittoi. Tytär ja poika kävivät myös syömässä, pojan kanssa kannoimme tonttuset vielä saunalle. Kuusi pakettiin, jouluvalot pois ikkunasta ja kas. Olemme palanneet arkeen tuosta vaan.
Työn alla on keikkunut nyt ahkerasti ne unikkotumput, toinen pari valmistui peukaloa lukuunottamatta ja toinenkin ennätti liki kärkikavennuksiin. Muuta ihmeellistä ei oikein loppiaiseen sitten sisältynytkään ja olisiko nyt pitänytkään.
Töihin paluu on kivaa ja toisaalta taas, olisihan sitä kotonakin ollut touhuttavaa. Toisaalta, näkeepä miten maa makaa ja onko joululoman aikana tapahtunut mitään edistystä missään oman työn osiossa. Arkea kohti siis!
Siinähän sitä. Hirvipaistia. Joukkoon meni myös pala villisian paistia, ja tottahan sinne piti laittaa porkkanaa ja sipuliakin. Mausteina tässä toimii vain ja ainoastaan suola, rosmariini, valkosipuli, maustepippurit ja laakerinlehdet. Ai niin, ja toki sekaan päätyi tölkki joulukalenterista tullutta Amberia. Maku aikas bueno.
Kirjoittelen blogitekstiä nyt hyvissä ajoin uuden vuoden aattona, televisiossa pörrää tällä hetkellä Vesku-elokuva. Päivän puuhia on ollut lähinnä kaupassa pyörähdys aamusta, lihojen pilkkominen, hirvisoosin uuniin saattelu ja tietysti kutomista, kahvia ja tyttären kanssa pälinöintiä.
Koiruuden kanssa olemme jatkaneet melatoniinilinjalla sillä oikeasti. Koko koirahan on aivan kuin toinen koira. Niin rento, ettei mitään rajaa. Olenkin alkanut epäillä, että koiralla on koko ajan jonkinlainen ahdistustila päällä, sillä koiruushan on ollut siitä rakettitapahtumasta lähtien erittäin ärhäkkä kaikkia vieraita kohtaan. Nyt tuo vaikuttaa enemmän sellaiselta dogilta, kuin mikä edeltäjänsä oli.
Ohjelmassa ei ole tänään enää mitään kummoista, tytär tosiaan pörähti paikalle jo aamupäivällä ja viipyi monta tuntia. Mukaansa tuo oli ottanut kutimen, sillä hän on myös innostunut nyt moisesta lajista. Tekeillä on ekat kämmekkäät, äidin ohjeilla niitä on tehty ja tänään saatiin peukaloaukko ekaan malliin. Nyt hänen lähdettyään kotosalle ajattelin tuijotella Veskun loppuun ja samalla kutoa tumput hyvälle mallille, oli ihan pakko ottaa joku pienempi käsityö väliin.
Aamulla oli aika ylpiä olo, kun koiran kanssa ulkona pyörin. Pakkasta oli hyvinkin 15 astetta, mutta tämä mimmi ei palellut yhtään. Niin kovin hilpeyttä aiheuttanut talvihaalari, ei siinä hymy hyytynyt pihalla pyöriessä.
Muistaessa, tähän loppuun totean vielä näin: oikein hyvää vuotta 2026 kaikille!
Piti niin panostaa villahousujen valmiiksi saamiseen ja hilkulla se kyllä olikin, mutta ei vaan jaksanut enää illalla ketkua pidempään. Päivä kun osoittautui yllättävän kiireiseksi, jo aamusta kaivelin yleiskoneen uudemman kerran kaapista esiin ja ryhdyin joululimppujen vääntöön. Samalla ihastelin toki jääkaapissa sulamassa olevia villasikapaistipaloja, ne odotti pilkkomista, ruskistusta ja kastikkeeseen pääsyä.
Pari litran taikinaa tuli tehtyä, loppusaldona oli kuusi limppua. Kolme niistä päätyi joulukukkasiksi, yhdestä limpusta nuorimmainen söi aamupalana puolet. Joulukukkien väsääminenhän aiheutti tietysti sen, että aamupäivästä ajelin vielä kesken puuhien pitkin kyliä viemässä niitä limppuja saajilleen, joten riistasoosin teko jäi myöhempään.
Maailmanmatkaaja poikanen soitti pitkän videopuhelun, joulu aiheuttaa selvästi jonkinlaista kotikaipuuta. Etenkin ruokia tuo tuntui kaipaavan, manaili sitä, että pupeltaa mitä ilmeisimmin aattona nuudeleita. Enpä sitä pojalle nyt kertonut, mutta tarkoitus on laittaa riistasoosia pojalle pakkaseen tuokollinen, saa sitten kotiuduttuaan siitä nauttia.
Tällä kertaa riistasoosi saa makua timjamista, tomaattipyreestä, lipstikkasuolasta, valkosipulista sekä soijakastikkeesta. Solahti sinne joukkoon hieman myös erinäisiä pippureita myllystä, joten oletusarvoisesti herkkua on tiedossa joulupöydässä. Kinkunkin nostin illalla valmiiksi paistopussiin, puoliso tuuppasi sen yöllä nukkumaan siirtyessään uuniin.
Kaiken muun touhun keskellä innostuin väsäämään jääkaappiin yön yli tekeytymään tomaattisipulisalaatin ja pikkelöityjä pinasipuleita, ne kun toimii mainiosti joulupöydässä. Siivoilun jätin ihan suosilla aatolle, joulupuuron hautuessahan se imurikurvailu sujuu näppärästi.
Tontun matka alkaa olla liki päätöksessä, tällä kertaa pääsette ihmettelemään luukun 23 tölkkiä, joka on italialaista Birra Chiaraa. Panimon mukaan tämä passaa mainiosti pizzan kylkeen, sitä ei tosin taida ihan hetkeen olla tarjolla.
Tonttukin jatkoi kekkulointiaan pitkin Panimoa, tällä kertaa tunnelmat oli tällaiset: ”Tonttu istahtaa mallassäkkien suojaan, huokaisee syvään ja nakkaa muutaman ohranjyväsen viereensä laskeutuneelle varpuselle. ”Olen pieni veljesi, tulen Tallinnasta,” hyräilee Kepukka itsekseen, pyyhkäisee kätensä sarkahousujen persauksiin ja lähtee takaisin kololleen.”
Oi ettien että! Välillä on pakko touhuta vähän jotain toisenlaista sapuskaa iänikuisten perusruokien tilalle ja viikonloppuna siihen oli hyvin aikaa. Niinpä päädyin kaivamaan pakkasesta villisian paistia, jonka annoin sulaa muutaman tunnin ajan huoneenlämmössä ja leikkasin sen puolijäisenä passelin paksuisiksi siivuiksi.
Pakkaseen pitäisi muutenkin saada nyt lisätilaa, kummipoika oli onnistunut jo kertaalleen hirven kaadossa ja kauttakin on vielä jäljellä. Sehän tarkoittaa sitä, että tämän pakkaset on kohta jumissa, sillä poika on innokas metsästäjä. Sen perään täyttyy pojan oman äidin pakastin ja kas, kummitäti on jonossa kolmantena. Nam!
Siivujen päälle pyöräytin perussupermaustettani eli Santa Maria Pepper with roasted Garlicia ja tottakai lisäksi vielä merisuolaa myllystä. Lihat sai imeä makuja sen aikaa kun touhusin focaccia-taikinan nousemaan, tällä kertaa ohjeeksi päätyi useamman eri sivuston ohjeiden yhdistelmä.
Ihan perusohjehan on aineiden osalta seuraava:
1 pss kuivahiivaa
3,5 dl vettä
7 dl vehnäjauhoja
2 tl merisuolaa
0,5 dl oliiviöljyä
Jutun juoni on vaivaamisessa ja oliiviöljyssä. Taikina pitää jättää suht ”veteläksi” ja antaa sen nousta kaikessa rauhassa liinan alla, itse annan taikinan kohota jopa pari tuntia. Uunivuokaan reippaasti oliiviöljyä, taikina päälle, levitys käsin ja uudelleen liina päälle. Kun taikina on noussut uudemman kerran uunivuossa painellaan siihen sormin reikiä, mihin tuupitaan tahdotut lisukkeet.
Päälle vielä oliiviöljyä, lisää suolaa myllystä ja leipä paistumaan 225 asteeseen, kunnes se on kauniin värinen. Yleensä paistoaika on 20-25 minuutin luokkaa.
Focaccia-taikinan noustessa otin ja paistoin pikaisesti lihoihin pinnan ja lisäsin pannulle vielä sipulia, valkosipulia ja kas, vettä sekä smetanaa. Lopuksi nakkasin joukkoon jauhettua inkivääriä ja sehän muuten sopi kuin nenä päähän.
Soosi sai hautua parin-kolmen tunnin alla miedolla lämmöllä, sillä aikaa pyörittelin focaccian uudelleen nousemaan uunivuokaan. Valitettavasti torpassa ei ollut rosmariinia tuoreena, mutta mikäs. Sipulikuutioita, fetaa ja puolitettuja kirsikkatomaatteja päälle ja siinähän se.
Oli muuten ihan älyttömän oivallinen ateria! Nuorin poika evästeli kastikkeen riisin kera, kolmonenkin tuli kaverinsa kanssa syömään ja me tyydyimme heidän kanssaan ihan vain siihen focacciaan ja soosiin.
No nyt oli herrojen herkkua tarjolla! Sadepäivien ratoksi tuli sulatettua eteisen kaappipakastin ja pakkohan ne siellä olleet pakasteet oli kiikuttaa ulkokammarin arkkupakastimeen siksi aikaa. Aikamoinen hommahan siinä pakastimen sulattamisessa on etenkin jos sen tekee parin vuoden välein, laitoin pakastimen sulamaan aamukuudelta ja vaikka kuinka pidin uunipellillä kuumaa vettä siellä niin silti. Valmista tuli vasta puoliltapäivin.
Niinpä ulkokammarilta pakasteet pääsi takaisin sisäpakastimeen vasta illalla ja samalla innostuin kantamaan kaikki riistalihatkin sisäpakkaseen. Sulamaan jätin jääkaappiin vajaan kilon palan hirvenpaistia ja puolisen kiloa villisian paistia. Seuraavan päivän päivällinen valmistui sitten niistä aineista hitaasti hauduttamalla.
900 g hirvipaistia isohkoina kuutioina
n. 500 g villisian paistia ohuina siivuina
n. 25 g voita paistamiseen
vehnäjauhoja (kaikkineen meni n. 4 rkl)
vettä
Pilkoin lihat ja annoin niiden lämmitä puolisen tuntia ennen paistamista. Otin lihoihin pannusta hieman väriä pintaan, ripottelin hirvenlihakuutioiden päälle vehnäjauhoja pannulla ja siirrettyäni ne uunivuokaan huuhtelin pannun kuumalla vedellä, joka päätyi aina lihakerroksen päälle uunivuokaan. Villisian paistisiivujen päälle en jauhoja ripotellut väriä ottaessa, sillä niiden paistaminen oli todella pikaista puuhaa.
Uunipataan lisäsin vielä erinäisen määrän muita aineksia:
6 porkkanaa paloina
3 sipulia isoina lohkoina
n. 100 g tomaattipyrettä
6 tl lipsitikka suolaa
4 tl valkosipulimurskaa
1 rkl timjamia
1 tl mustapippurirouhetta
rasiallinen luumutomaatteja
Lisäsin vettä niin, että lihat oli kokonaisuudessaan nesteen alla. Uuniin laitoin lämmöksi 150 astetta ja annoin padan hautua nelisen tuntia. Lihat oli ihanan mureita, kun neljän tunnin päästä niitä kokeilin joten lisäsin vielä purkillisen smetanaa joukkoon.
Aivan mahtavan hyvä ruoka, kylkeen vielä perunamuusia ja punajuuriviipaleita ja johan vatsa kiitti!
Villisikaa on pakkasessa vallan mainiosti ja koska riistaruoat porukalle maistuu, vaikkakaan muut ei niitä uskaltaudu tekemään, niin päädyin eilen ottamaan reilun kilon palapaistisatsin pakkasesta jääkaappiin.
Aikani tuumittua mitä siitä lähtisin tekemään päädyin soveltamaan stroganoffin ohjetta. Lopulta sapuska muotoutui pitkälti pyöräyttäen paistipalat pannulla ja ripottamalla jauhoja pannulla niiden päälle ennen uunivuokaan asettelua. Tässäpä ohje moiseen sapuskaan.
n. kilo villisian paistia paloina
voita paistamiseen
vehnäjauhoja pannulle (ehkä puolisen desiä meni kaikkineen)
0,7 l vettä, jolla huuhdotaan pannu aina paistosatsien välillä
punasipuli kuutioina
3 tl valkosipulimurskaa
(nekin pyöräytin pannun kautta)
Uunipataan ripottelin paistokertojen välissä seuraavat mausteet:
6 tl lipstikkasuolaa
0,5 dl tomaattipyrettä
1 tl sokeria
0,5 tl valkopippuria
Tämän jälkeen uunipata päätyi uuniin 150 asteeseen, aina välillä kävin sitä hieman siellä härkkimässä ja loppuvaiheessa lisäsin purkin smetanaa ja toisen kermaa.
Kaikkineen pata pötkötti uunissa reilun 3 tuntia, valmiin padan päälle pilkoin vielä pari suolakurkkua. Eväät syötiin riisin kanssa ja ai että, oli hyvää!
Nojatuolin uumenista 