Keittiössä

Merkillistä on

/ Irmeli / Jätä kommentti

Ihmettelyssä riittää. Nappasin matkaani elämäänsä kyllästyneeltä näyttäneen amarylliksen paikallisesta marketista ja kas. Tilkka vettä, kauniita sanoja ja kääreiden availua ja mikäs sieltä sitten ilmestyikään näkyviin? Toinen kukinto? Jouluksi ostamani amaryllis puolestaan yllätti tekemällä vielä kolmannen kukkavarren, hoitohan on ollut vähän mitä sattuu, sillä harjoittelijana tässä mennään.

Tässä menneenä iltana otin ja touhusin pikana jauhelihapiirakan, äidin kirjeitä lukiessa tuli vähin erin nälkäkin. Pohjan ohjeen nappasin Sunnuntain sivuilta, päälliset kehittelin ihan miten sattuu. Sinihomejuustoa, kirsikkatomaatteja, hyvin maustettua jauhelihaa sekä pikkelöityä punasipulia. Tuli muuten varsin hyvä piirakka, ja pohja oli todella hyvä.

Lievää mietintää aiheutti iltaan se tosiasia, että Arsenalin peli tuli päällekkäin Paten muistotilaisuuden kanssa. Lopulta ratkaisin ongelman virittämällä toisen läppärin näytölle, toista tuijottelin televisiosta. Jotenkin tuntuu edelleen todella epäuskottavalta, että Pate olisi tosiaan kuollut. Paikkansa tieto varmasti pitää, mutta silti.

Kauhulla odotan seuraava kuolinuutista, ensi kesäksi on ostettuna liput Eppujen jäähyväiskeikalle, toivottavasti Martti ja muu tiimi pysyy hengissä vielä pitkään. Ihan liian monta on mennyt nyt vähässä ajassa, eihän tästä puutu kuin tieto siitä, että Ville Valo heittää lusikan nurkkaan. Huoks.

Hirvipataa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Siinähän sitä. Hirvipaistia. Joukkoon meni myös pala villisian paistia, ja tottahan sinne piti laittaa porkkanaa ja sipuliakin. Mausteina tässä toimii vain ja ainoastaan suola, rosmariini, valkosipuli, maustepippurit ja laakerinlehdet. Ai niin, ja toki sekaan päätyi tölkki joulukalenterista tullutta Amberia. Maku aikas bueno.

Kirjoittelen blogitekstiä nyt hyvissä ajoin uuden vuoden aattona, televisiossa pörrää tällä hetkellä Vesku-elokuva. Päivän puuhia on ollut lähinnä kaupassa pyörähdys aamusta, lihojen pilkkominen, hirvisoosin uuniin saattelu ja tietysti kutomista, kahvia ja tyttären kanssa pälinöintiä.

Koiruuden kanssa olemme jatkaneet melatoniinilinjalla sillä oikeasti. Koko koirahan on aivan kuin toinen koira. Niin rento, ettei mitään rajaa. Olenkin alkanut epäillä, että koiralla on koko ajan jonkinlainen ahdistustila päällä, sillä koiruushan on ollut siitä rakettitapahtumasta lähtien erittäin ärhäkkä kaikkia vieraita kohtaan. Nyt tuo vaikuttaa enemmän sellaiselta dogilta, kuin mikä edeltäjänsä oli.

Ohjelmassa ei ole tänään enää mitään kummoista, tytär tosiaan pörähti paikalle jo aamupäivällä ja viipyi monta tuntia. Mukaansa tuo oli ottanut kutimen, sillä hän on myös innostunut nyt moisesta lajista. Tekeillä on ekat kämmekkäät, äidin ohjeilla niitä on tehty ja tänään saatiin peukaloaukko ekaan malliin. Nyt hänen lähdettyään kotosalle ajattelin tuijotella Veskun loppuun ja samalla kutoa tumput hyvälle mallille, oli ihan pakko ottaa joku pienempi käsityö väliin.

Aamulla oli aika ylpiä olo, kun koiran kanssa ulkona pyörin. Pakkasta oli hyvinkin 15 astetta, mutta tämä mimmi ei palellut yhtään. Niin kovin hilpeyttä aiheuttanut talvihaalari, ei siinä hymy hyytynyt pihalla pyöriessä.

Muistaessa, tähän loppuun totean vielä näin: oikein hyvää vuotta 2026 kaikille!

Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy

/ Irmeli / Jätä kommentti

Johan sitä ennättikin kun pisti hösseliksi! Villatakki on ehtinyt siihen vaiheeseen, että pitäisi aloitella helman kuvio-osaa ja sen perään tehdä vielä joustin, pituutta takilla on nyt 70 senttiä eli se ylettyy nyt jo polvien yläpuolelle. Sitten puuttuukin enää vain hihat. Ja steekkaus. Päätös siitä, tehdäkö nappilista vai laittaako vetoketju. Huoks. Se onkin vaikein osa koko hommassa.

Viimeisestä kalenterin luukusta ilmestyi täysin uusi tuttavuus, Jouluolut, jota en ole vielä uskaltautunut maistamaan. Mahdanko uskaltaakaan, mene ja tiedä. Panimon sivut kertoo oluesta seuraavaa; punertava ja lämpimän maltainen, karamellimainen makeus ja pehmeä paahteisuus. Jahas.

Kepukka pyöri takaisin pesäkololleen ja totesi seuraavaa: ”Pesäkololle palattuaan Kepukka heittää nutun naulakkoon, sihauttaa hyvin ansaitun oluttölkin auki, heittäytyy kalsarillisillaan pahnasohvalle ja lähettää päämajaan telexin: teht.suor. Saa lahj. Hyv. joul. T:Keppana”

Onneksi puikot pääsee jälleen hetkeksi levolle, tiedossa olisi treffit kummipojan ja hänen äitinsä kanssa, samalla saan hirvenlihoja pakkaseen. Yksi poikasista lupautui lähtemään seuramieheksi ja hyvä niin, on kuulemma ihan hitokseen liukkaat tienpinnat näiden myräköiden ja jäätymisten seurauksena. Yhdet synttäritkin on ohjelmassa, joten liikettä riittää.

Apteekkiinkin pitänee mennä, rescuekoiriin ja heidän omistajiinsa tutustunut tytär kun kertoi, että paukkukammoiselle koiralle kannattaa ehdottomasti kokeilla melatoniinia. Olihan se pakko tutkailla itsekin, mitä moisesta yleisesti ajatellaan ja kas. Sehän on tosiaan todettu monelle koiralle erittäin toimivaksi avuksi uuden vuoden paukkeen keskellä.

Ai niin. Maailmanmatkaaja oli varannut lennot, eli kolme viikkoa ja poika kotiutuu. Oli kyllä jo aikakin, kolme kuukautta tuntuu näin jälkikäteen menneen nopeasti, mutta todellisuudessa on aika-ajoin tuntunut, että aika suorastaan matelee.

Näillä kuvioilla eteenpäin, sano!

Pientä viivästystä

/ Irmeli / Jätä kommentti

Piti niin panostaa villahousujen valmiiksi saamiseen ja hilkulla se kyllä olikin, mutta ei vaan jaksanut enää illalla ketkua pidempään. Päivä kun osoittautui yllättävän kiireiseksi, jo aamusta kaivelin yleiskoneen uudemman kerran kaapista esiin ja ryhdyin joululimppujen vääntöön. Samalla ihastelin toki jääkaapissa sulamassa olevia villasikapaistipaloja, ne odotti pilkkomista, ruskistusta ja kastikkeeseen pääsyä.

Pari litran taikinaa tuli tehtyä, loppusaldona oli kuusi limppua. Kolme niistä päätyi joulukukkasiksi, yhdestä limpusta nuorimmainen söi aamupalana puolet. Joulukukkien väsääminenhän aiheutti tietysti sen, että aamupäivästä ajelin vielä kesken puuhien pitkin kyliä viemässä niitä limppuja saajilleen, joten riistasoosin teko jäi myöhempään.

Maailmanmatkaaja poikanen soitti pitkän videopuhelun, joulu aiheuttaa selvästi jonkinlaista kotikaipuuta. Etenkin ruokia tuo tuntui kaipaavan, manaili sitä, että pupeltaa mitä ilmeisimmin aattona nuudeleita. Enpä sitä pojalle nyt kertonut, mutta tarkoitus on laittaa riistasoosia pojalle pakkaseen tuokollinen, saa sitten kotiuduttuaan siitä nauttia.

Tällä kertaa riistasoosi saa makua timjamista, tomaattipyreestä, lipstikkasuolasta, valkosipulista sekä soijakastikkeesta. Solahti sinne joukkoon hieman myös erinäisiä pippureita myllystä, joten oletusarvoisesti herkkua on tiedossa joulupöydässä. Kinkunkin nostin illalla valmiiksi paistopussiin, puoliso tuuppasi sen yöllä nukkumaan siirtyessään uuniin.

Kaiken muun touhun keskellä innostuin väsäämään jääkaappiin yön yli tekeytymään tomaattisipulisalaatin ja pikkelöityjä pinasipuleita, ne kun toimii mainiosti joulupöydässä. Siivoilun jätin ihan suosilla aatolle, joulupuuron hautuessahan se imurikurvailu sujuu näppärästi.

Tontun matka alkaa olla liki päätöksessä, tällä kertaa pääsette ihmettelemään luukun 23 tölkkiä, joka on italialaista Birra Chiaraa. Panimon mukaan tämä passaa mainiosti pizzan kylkeen, sitä ei tosin taida ihan hetkeen olla tarjolla.

Tonttukin jatkoi kekkulointiaan pitkin Panimoa, tällä kertaa tunnelmat oli tällaiset: ”Tonttu istahtaa mallassäkkien suojaan, huokaisee syvään ja nakkaa muutaman ohranjyväsen viereensä laskeutuneelle varpuselle. ”Olen pieni veljesi, tulen Tallinnasta,” hyräilee Kepukka itsekseen, pyyhkäisee kätensä sarkahousujen persauksiin ja lähtee takaisin kololleen.”

Joulukukkia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Joulun ajan ensimmäiset joululimput on leipaistu ja kylille kuskattu, toisin sanoen kiikutin muutamalle työkaverille limpun joulukukan virkaa toimittamaan. Tämähän on perinne, joka on elänyt jo likemmäs 15 vuoden ajan, joten ei sitä oikein sovi lopettaakaan.

Koska tänä jouluna meillä on huomattavasti vähemmän väkeä kuin yleensä, niin päädyin ratkaisuun etten leivo omalle sakille kuin yhden satsin eli kolme limppua. Siitä riittää sopivasti naapuriinkin vietäväksi. Leivon limput omaan pöytään vasta ensi viikolla, sillä mielestäni limppu on parhaimmillaan kokolailla uunituoreena. Tokihan sen voi pakastaakin, mutta jotenkin meille ei se malli ole iskostunut käyttöön.

Loman alkaminen on niin huippujuttu, että huh! Vähin erin on alkanut takki tyhjetä, loppuviikko töissä oli jo ihan kidutusta. Onneksi nyt ehtii latailla akkuja ja voi käyttää aikaa juuri haluamallaan tavalla eli mm kutimet tulee saamaan kyytiä. Lisäksi ajattelin yrittää saada aikaiseksi ja siivoilla ainakin keittiön kuivatarvikekaapit, mutta nähtäväksi jää miten senkin käy.

”Joulukukat” päätyi sellofaaniin ja kalenteri puolestaan tarjoili Stoutia. Stout on Panimon sivujen mukaan ”musta, irlantilaistyyppinen olut, jossa on tukeva paahteisuus ja miellyttävä maltaisuus”. Aika selvää on, että minä en tule olemaan se tämän oluen maistaja, tummat oluet ei vaan tipu vaikka mikä olisi. Ehkäpä mies kelpuuttaa tämän joulusaunakaverikseen?

Tonttu jatkoi reissuaan: ””Esteitä on elämän tiellä, usein myös kuoleman kinttupolulla.” Juuri kun Kepukka on vaipumassa historiansa syvimpään Räntä-Nysten epätoivoon, kuuluu oven kolahdus.”

Kohta helpottaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kuin heikkopäisenä tuli koko vapaa-aika silmukoitua, mutta ei. Eipä ne silmukoinnit yhden päivän aikana valmistuneet, vaikka niin olin ajatellut. No, montaa silmukointikerrosta ei onneksi jäänyt hoitamatta, joten huh. Tänään ne viimeinkin valmistuu. Ja syytä onkin. Olen laskenut aikatauluni sen mukaisesti, että ennen joulua ei ennätä enää minkäänlaisia tilaustöitä hoidella

Amarylliksen kukinto antaa edelleen odottaa räjähdyshetkeä, nyt näyttäisi että yhdestä varresta olisi tulossa viisi kukkaa. Ehkä siellä jossain piilottelee vielä kuudeskin, mene ja tiedä. Kasvissa on myös toinen kukkavana, mutta siinä ei näy vielä pienintäkään avautumisen aikomusta.

Mies oli kokkaillut varsin mainiota soosia pastan seuraksi, niin perusversiota kuin olla voi, eli eipä siinä ollut mitään ihmeempää, mutta maku oli mainio. Kaupan lihapyörykät ovat varsin hyvä pelastus tällaisilla kiireviikoilla. Tomaattimurskaa, riittävästi mausteita ja pyörykät sekaan ja kas, siinä se. Jokin salainen mausteosa miehellä taitaa tosin olla, itse kun en soosista ihan sellaista saa.

Kalenterista tuli Big Apple-siideri. Maistettaviin sekin päätyy vaikka en erityisemmin pidäkään siideristä, Tonttu jatkoi joulukiiruitaan panimon suunnalla kutakuinkin tähän malliin: ”Tärkeintä on, ettei ote liaanista pääse lipsumaan sano Tartsani”, lohkaisee Kepukka ja naurahtaa huojentuneena onnistuneesta laskeutumisesta. ”Ei huomautettavaa, piste käymiselle”, kuittaa Kepukka ja jatkaa matkaa.”

No voi nyt rähmäpulla!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Eikö se otsikko nyt sanonut jo kaiken? Siis miten voi olla ihminen NIIIIIIN puusilmä, kysyn mä vaan? Sain tosiaan jaettua silmukat hihoihin ja selkä- sekä etuosaan ja niin vain paukuttelin innoissani menemään. Hieman siinä alkoi muutaman kerroksen jälkeen tuntumaan siltä, että ei. Nyt tää ei mee ihan oikein. Sovitin päällekin ja joo. Ei ehkä, mut ehkä joo.

Päädyin siis jatkamaan kutomista vielä muutaman kerroksen, kunnes totesin, että ei hemmetti. Joku tässä nyt mättää ja pahasti. Uusi sovittelu ja tadaa! Ihan hanurilleenhan se jako oli mennyt, vaikka muka niin tarkkaan olin silmukat jakanut. Olin sitten jotenkin onnistunut jakamaan takaosalle 16 silmukkaa enemmän kuin etuosalle, eli ei ihme, että etuosa ei oikein istunut. Huoks.

Eipä siinä. Kymmenen kerrosta tiukkaa purkamista ja nyt olisi silmukoiden jako uudemman kerran edessä. Yllättävän helposti se purkaminen kävi, vaikka olinkin varma, että saan vähintään harmaita hiuksia sillä lankahan on aika haituvaista.

Liekö sitten syynä juuri tämä purkuvimmailu ja siihen yhdistetty pikainen sapuskan laittelu, että hupsis hei, melkein unohtui joulukalenterinkin avaaminen. No, muistin sen siinä samassa kun asettelin Marry me-kanaa uuniin ja sieltähän putkahti Mexican Lageria. Muistini väittää, että olen tätäkin maistanut, mutta ihan satavarmaksi en osaa sanoa.

Tontun seikkailut jatkui vuorostaan näin: ”Koska tonttuaskel on varsin vetävä, saapuu Kepukka panimon pääovelle siinä aamu kuuden haminoilla. ”Myymälä avataan klo 12″, lukee Kepukka ovesta ja pohtii, mikä nyt neuvoksi. Sisälle on päästävä, työ odottaa tekijäänsä.”

BTW, Marry me-kanaan olisi kaivattu ehdottomasti Parmesan-raastetta, mutta sitäpä ei jääkaapissa ollut vaikka muita emmeitä olikin. Kokeilinpa siis korvata kyseisen raasteen Cheddar-raasteella, ihan toimiva ratkaisu sekin vaikka myönnän. Parmesan olisi toiminut paremmin!

Paljon porua pöytäliinasta

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kävipä tässä päivänä eräänä, että päätin laitella keittiöön paitsi jouluverhot, myös joululiinan. Sen kuukausi pari sitten lipaston laatikossa nähneeni, samaisen, jonka olinpaikka oli kesäaikaan itselleni hieman arvoitus.

Joten tuumasta toimeen, verhoja ripustamaan, tonttuja kaivamaan ja tietysti myös sitä liinaa. Joka ei ole siellä laatikossa, jossa sen viimeksi olin nähnyt. Eipä siinä sitten kuin etsimään. Kaivelua laatikoista. Vaatehuoneesta. Eteisen kaapeista. Uudelleen lipaston laatikoista. Toisen lipaston laatikoista. Ehkäpä se olisikin salaperäisesti siirtänyt itsensä yläkertaan poikien liinavaatekaappiin?

Kaivelua poikien kaapista. Uudelleen eteisen kaapista. Ja lipaston laatikoista. Vaatehuoneesta. Alakerran liinavaatekaapista. Ja sama uusiksi. Noin parin tunnin ajan. Ja mikä oli tulos? Ei liinaa. Ei hittolainen. Voiko ihmisen muisti olla näin kerrassaan hapero, kysyn mä vaan?! Ei siinä auttanut muu kuin hyväksyä totuus ja asetella keittiöön liina, joka kuuluisi oikeasti olkkariin. Hittolainen!

No, tontut sentään oli tallella, samoin valokuusihärpäke, vai mikä nyt onkaan. Pisteeksi iin päälle asettelin vuodenajoista seonneen pelargonin keittiön pöydälle. Heikkouteni kun on se, etten mitenkään malta heittää puolikulahtaneita kasveja roskiin joten. Pelargoni nököttää nyt sitten jouluisessa pöydässä. Josta puuttuu se tietty liina. Oli suorastaan pakko tehdä ”muka-hodari” moisen suorituksen ja pettymyksen päälle.

Kalenterin uumenista putkahti tällä kertaa lonkeroa, tarkemmin Grapefruit Longdrink. Tontun seikkailutkin jatkui, kovin on tonttusilla kiiruita joulun alla. ”No hyvä, sanoisi eräskin Matti. Kepukka sukii pujopartansa, sellainen kun pitää jokaisella itseään kunnioittavalla panimohenkilöllä olla, ja lähtee etsimään kolostaan viimevuotisia muistiinpanojaan.”

Odotan muuten edelleen innolla luukkua, jonka takaa putkahtaisi jokin virvoitusjuoma. Niitäkin kun kalenterin pitäisi sisältää, mutta hiljaista on ollut. Ehkä jo seuraavan luukun takaa löytyy joku mainio limukka? Odotus palkitaan, niin se on.

Etiäpäin, sanoi mummo lumessa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Jatkotarina jatkaa kulkuaan! ”Korvatunturisyntyinen, työn perässä nokialaistunut, panimotonttutittelin nimikkeellä jo muutaman vuoden työskennellyt tonttu Keppanareppana, kavereiden kesken Kepukka, naksuttaa peilin virkaa toimittavaan kruunukorkkiin.” -Jatkoa odotellessa.

Tällä kertaa kalenterista putkahti Keisarin Lager-olut, lieneekö kyseessä kehittyneempi versio eilisestä Micro Lagerista. Sekin päätyi toki sinne jääkaappiin, saapa nähdä saako niitä sieltä juotua. Minä kun en ole mikään erikoisolueiden ystävä, eikä sitä ole sen paremmin puolisokaan. No, aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Oli muuten ihan pakko touhuta töihin mukaan matkaavan smoothien lisukkeeksi tonnikalaleipä. Ruokana kun oli ohrasuurimopuuroa, joka on, en väitä, hyvää ja täyttävää, mutta yksi ongelma puurolla lounaana on. Se on tunti ja on kiljuva nälkä uudemman kerran. Joten aamupala vähän tuhdimmalla kaavalla, niin jo vain pääsi kotiin asti ilman nälkäkuolemaa.

Villatakkiprojektikin on, hupsista vaan, edennyt vaikka ei pitänyt. Teen siitä omia bloggauksiaan vähin erin kun ennätän. Ipan tumpuista toinen pari odottaa silmukointia, samoissa kantimissa on ne Tapparan sukat. Niin ja ne Arsenalit. No. Ne ei ole ennättäneet edes puikoille vielä. Ehkäpä se pitää ottaa vielä tällä viikolla itseään niskasta kiinni ja laitella ne aluilleen.

Ciabattaa ja villisikasoosia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Oi ettien että! Välillä on pakko touhuta vähän jotain toisenlaista sapuskaa iänikuisten perusruokien tilalle ja viikonloppuna siihen oli hyvin aikaa. Niinpä päädyin kaivamaan pakkasesta villisian paistia, jonka annoin sulaa muutaman tunnin ajan huoneenlämmössä ja leikkasin sen puolijäisenä passelin paksuisiksi siivuiksi.

Pakkaseen pitäisi muutenkin saada nyt lisätilaa, kummipoika oli onnistunut jo kertaalleen hirven kaadossa ja kauttakin on vielä jäljellä. Sehän tarkoittaa sitä, että tämän pakkaset on kohta jumissa, sillä poika on innokas metsästäjä. Sen perään täyttyy pojan oman äidin pakastin ja kas, kummitäti on jonossa kolmantena. Nam!

Siivujen päälle pyöräytin perussupermaustettani eli Santa Maria Pepper with roasted Garlicia ja tottakai lisäksi vielä merisuolaa myllystä. Lihat sai imeä makuja sen aikaa kun touhusin focaccia-taikinan nousemaan, tällä kertaa ohjeeksi päätyi useamman eri sivuston ohjeiden yhdistelmä.

Ihan perusohjehan on aineiden osalta seuraava:

1 pss kuivahiivaa

3,5 dl vettä

7 dl vehnäjauhoja

2 tl merisuolaa

0,5 dl oliiviöljyä

Jutun juoni on vaivaamisessa ja oliiviöljyssä. Taikina pitää jättää suht ”veteläksi” ja antaa sen nousta kaikessa rauhassa liinan alla, itse annan taikinan kohota jopa pari tuntia. Uunivuokaan reippaasti oliiviöljyä, taikina päälle, levitys käsin ja uudelleen liina päälle. Kun taikina on noussut uudemman kerran uunivuossa painellaan siihen sormin reikiä, mihin tuupitaan tahdotut lisukkeet.

Päälle vielä oliiviöljyä, lisää suolaa myllystä ja leipä paistumaan 225 asteeseen, kunnes se on kauniin värinen. Yleensä paistoaika on 20-25 minuutin luokkaa.

Focaccia-taikinan noustessa otin ja paistoin pikaisesti lihoihin pinnan ja lisäsin pannulle vielä sipulia, valkosipulia ja kas, vettä sekä smetanaa. Lopuksi nakkasin joukkoon jauhettua inkivääriä ja sehän muuten sopi kuin nenä päähän.

Soosi sai hautua parin-kolmen tunnin alla miedolla lämmöllä, sillä aikaa pyörittelin focaccian uudelleen nousemaan uunivuokaan. Valitettavasti torpassa ei ollut rosmariinia tuoreena, mutta mikäs. Sipulikuutioita, fetaa ja puolitettuja kirsikkatomaatteja päälle ja siinähän se.

Oli muuten ihan älyttömän oivallinen ateria! Nuorin poika evästeli kastikkeen riisin kera, kolmonenkin tuli kaverinsa kanssa syömään ja me tyydyimme heidän kanssaan ihan vain siihen focacciaan ja soosiin.