Keittiössä

Joulukukkia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Joulun ajan ensimmäiset joululimput on leipaistu ja kylille kuskattu, toisin sanoen kiikutin muutamalle työkaverille limpun joulukukan virkaa toimittamaan. Tämähän on perinne, joka on elänyt jo likemmäs 15 vuoden ajan, joten ei sitä oikein sovi lopettaakaan.

Koska tänä jouluna meillä on huomattavasti vähemmän väkeä kuin yleensä, niin päädyin ratkaisuun etten leivo omalle sakille kuin yhden satsin eli kolme limppua. Siitä riittää sopivasti naapuriinkin vietäväksi. Leivon limput omaan pöytään vasta ensi viikolla, sillä mielestäni limppu on parhaimmillaan kokolailla uunituoreena. Tokihan sen voi pakastaakin, mutta jotenkin meille ei se malli ole iskostunut käyttöön.

Loman alkaminen on niin huippujuttu, että huh! Vähin erin on alkanut takki tyhjetä, loppuviikko töissä oli jo ihan kidutusta. Onneksi nyt ehtii latailla akkuja ja voi käyttää aikaa juuri haluamallaan tavalla eli mm kutimet tulee saamaan kyytiä. Lisäksi ajattelin yrittää saada aikaiseksi ja siivoilla ainakin keittiön kuivatarvikekaapit, mutta nähtäväksi jää miten senkin käy.

”Joulukukat” päätyi sellofaaniin ja kalenteri puolestaan tarjoili Stoutia. Stout on Panimon sivujen mukaan ”musta, irlantilaistyyppinen olut, jossa on tukeva paahteisuus ja miellyttävä maltaisuus”. Aika selvää on, että minä en tule olemaan se tämän oluen maistaja, tummat oluet ei vaan tipu vaikka mikä olisi. Ehkäpä mies kelpuuttaa tämän joulusaunakaverikseen?

Tonttu jatkoi reissuaan: ””Esteitä on elämän tiellä, usein myös kuoleman kinttupolulla.” Juuri kun Kepukka on vaipumassa historiansa syvimpään Räntä-Nysten epätoivoon, kuuluu oven kolahdus.”

Kohta helpottaa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kuin heikkopäisenä tuli koko vapaa-aika silmukoitua, mutta ei. Eipä ne silmukoinnit yhden päivän aikana valmistuneet, vaikka niin olin ajatellut. No, montaa silmukointikerrosta ei onneksi jäänyt hoitamatta, joten huh. Tänään ne viimeinkin valmistuu. Ja syytä onkin. Olen laskenut aikatauluni sen mukaisesti, että ennen joulua ei ennätä enää minkäänlaisia tilaustöitä hoidella

Amarylliksen kukinto antaa edelleen odottaa räjähdyshetkeä, nyt näyttäisi että yhdestä varresta olisi tulossa viisi kukkaa. Ehkä siellä jossain piilottelee vielä kuudeskin, mene ja tiedä. Kasvissa on myös toinen kukkavana, mutta siinä ei näy vielä pienintäkään avautumisen aikomusta.

Mies oli kokkaillut varsin mainiota soosia pastan seuraksi, niin perusversiota kuin olla voi, eli eipä siinä ollut mitään ihmeempää, mutta maku oli mainio. Kaupan lihapyörykät ovat varsin hyvä pelastus tällaisilla kiireviikoilla. Tomaattimurskaa, riittävästi mausteita ja pyörykät sekaan ja kas, siinä se. Jokin salainen mausteosa miehellä taitaa tosin olla, itse kun en soosista ihan sellaista saa.

Kalenterista tuli Big Apple-siideri. Maistettaviin sekin päätyy vaikka en erityisemmin pidäkään siideristä, Tonttu jatkoi joulukiiruitaan panimon suunnalla kutakuinkin tähän malliin: ”Tärkeintä on, ettei ote liaanista pääse lipsumaan sano Tartsani”, lohkaisee Kepukka ja naurahtaa huojentuneena onnistuneesta laskeutumisesta. ”Ei huomautettavaa, piste käymiselle”, kuittaa Kepukka ja jatkaa matkaa.”

No voi nyt rähmäpulla!

/ Irmeli / Jätä kommentti

Eikö se otsikko nyt sanonut jo kaiken? Siis miten voi olla ihminen NIIIIIIN puusilmä, kysyn mä vaan? Sain tosiaan jaettua silmukat hihoihin ja selkä- sekä etuosaan ja niin vain paukuttelin innoissani menemään. Hieman siinä alkoi muutaman kerroksen jälkeen tuntumaan siltä, että ei. Nyt tää ei mee ihan oikein. Sovitin päällekin ja joo. Ei ehkä, mut ehkä joo.

Päädyin siis jatkamaan kutomista vielä muutaman kerroksen, kunnes totesin, että ei hemmetti. Joku tässä nyt mättää ja pahasti. Uusi sovittelu ja tadaa! Ihan hanurilleenhan se jako oli mennyt, vaikka muka niin tarkkaan olin silmukat jakanut. Olin sitten jotenkin onnistunut jakamaan takaosalle 16 silmukkaa enemmän kuin etuosalle, eli ei ihme, että etuosa ei oikein istunut. Huoks.

Eipä siinä. Kymmenen kerrosta tiukkaa purkamista ja nyt olisi silmukoiden jako uudemman kerran edessä. Yllättävän helposti se purkaminen kävi, vaikka olinkin varma, että saan vähintään harmaita hiuksia sillä lankahan on aika haituvaista.

Liekö sitten syynä juuri tämä purkuvimmailu ja siihen yhdistetty pikainen sapuskan laittelu, että hupsis hei, melkein unohtui joulukalenterinkin avaaminen. No, muistin sen siinä samassa kun asettelin Marry me-kanaa uuniin ja sieltähän putkahti Mexican Lageria. Muistini väittää, että olen tätäkin maistanut, mutta ihan satavarmaksi en osaa sanoa.

Tontun seikkailut jatkui vuorostaan näin: ”Koska tonttuaskel on varsin vetävä, saapuu Kepukka panimon pääovelle siinä aamu kuuden haminoilla. ”Myymälä avataan klo 12″, lukee Kepukka ovesta ja pohtii, mikä nyt neuvoksi. Sisälle on päästävä, työ odottaa tekijäänsä.”

BTW, Marry me-kanaan olisi kaivattu ehdottomasti Parmesan-raastetta, mutta sitäpä ei jääkaapissa ollut vaikka muita emmeitä olikin. Kokeilinpa siis korvata kyseisen raasteen Cheddar-raasteella, ihan toimiva ratkaisu sekin vaikka myönnän. Parmesan olisi toiminut paremmin!

Paljon porua pöytäliinasta

/ Irmeli / Jätä kommentti

Kävipä tässä päivänä eräänä, että päätin laitella keittiöön paitsi jouluverhot, myös joululiinan. Sen kuukausi pari sitten lipaston laatikossa nähneeni, samaisen, jonka olinpaikka oli kesäaikaan itselleni hieman arvoitus.

Joten tuumasta toimeen, verhoja ripustamaan, tonttuja kaivamaan ja tietysti myös sitä liinaa. Joka ei ole siellä laatikossa, jossa sen viimeksi olin nähnyt. Eipä siinä sitten kuin etsimään. Kaivelua laatikoista. Vaatehuoneesta. Eteisen kaapeista. Uudelleen lipaston laatikoista. Toisen lipaston laatikoista. Ehkäpä se olisikin salaperäisesti siirtänyt itsensä yläkertaan poikien liinavaatekaappiin?

Kaivelua poikien kaapista. Uudelleen eteisen kaapista. Ja lipaston laatikoista. Vaatehuoneesta. Alakerran liinavaatekaapista. Ja sama uusiksi. Noin parin tunnin ajan. Ja mikä oli tulos? Ei liinaa. Ei hittolainen. Voiko ihmisen muisti olla näin kerrassaan hapero, kysyn mä vaan?! Ei siinä auttanut muu kuin hyväksyä totuus ja asetella keittiöön liina, joka kuuluisi oikeasti olkkariin. Hittolainen!

No, tontut sentään oli tallella, samoin valokuusihärpäke, vai mikä nyt onkaan. Pisteeksi iin päälle asettelin vuodenajoista seonneen pelargonin keittiön pöydälle. Heikkouteni kun on se, etten mitenkään malta heittää puolikulahtaneita kasveja roskiin joten. Pelargoni nököttää nyt sitten jouluisessa pöydässä. Josta puuttuu se tietty liina. Oli suorastaan pakko tehdä ”muka-hodari” moisen suorituksen ja pettymyksen päälle.

Kalenterin uumenista putkahti tällä kertaa lonkeroa, tarkemmin Grapefruit Longdrink. Tontun seikkailutkin jatkui, kovin on tonttusilla kiiruita joulun alla. ”No hyvä, sanoisi eräskin Matti. Kepukka sukii pujopartansa, sellainen kun pitää jokaisella itseään kunnioittavalla panimohenkilöllä olla, ja lähtee etsimään kolostaan viimevuotisia muistiinpanojaan.”

Odotan muuten edelleen innolla luukkua, jonka takaa putkahtaisi jokin virvoitusjuoma. Niitäkin kun kalenterin pitäisi sisältää, mutta hiljaista on ollut. Ehkä jo seuraavan luukun takaa löytyy joku mainio limukka? Odotus palkitaan, niin se on.

Etiäpäin, sanoi mummo lumessa

/ Irmeli / Jätä kommentti

Jatkotarina jatkaa kulkuaan! ”Korvatunturisyntyinen, työn perässä nokialaistunut, panimotonttutittelin nimikkeellä jo muutaman vuoden työskennellyt tonttu Keppanareppana, kavereiden kesken Kepukka, naksuttaa peilin virkaa toimittavaan kruunukorkkiin.” -Jatkoa odotellessa.

Tällä kertaa kalenterista putkahti Keisarin Lager-olut, lieneekö kyseessä kehittyneempi versio eilisestä Micro Lagerista. Sekin päätyi toki sinne jääkaappiin, saapa nähdä saako niitä sieltä juotua. Minä kun en ole mikään erikoisolueiden ystävä, eikä sitä ole sen paremmin puolisokaan. No, aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Oli muuten ihan pakko touhuta töihin mukaan matkaavan smoothien lisukkeeksi tonnikalaleipä. Ruokana kun oli ohrasuurimopuuroa, joka on, en väitä, hyvää ja täyttävää, mutta yksi ongelma puurolla lounaana on. Se on tunti ja on kiljuva nälkä uudemman kerran. Joten aamupala vähän tuhdimmalla kaavalla, niin jo vain pääsi kotiin asti ilman nälkäkuolemaa.

Villatakkiprojektikin on, hupsista vaan, edennyt vaikka ei pitänyt. Teen siitä omia bloggauksiaan vähin erin kun ennätän. Ipan tumpuista toinen pari odottaa silmukointia, samoissa kantimissa on ne Tapparan sukat. Niin ja ne Arsenalit. No. Ne ei ole ennättäneet edes puikoille vielä. Ehkäpä se pitää ottaa vielä tällä viikolla itseään niskasta kiinni ja laitella ne aluilleen.

Ciabattaa ja villisikasoosia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Oi ettien että! Välillä on pakko touhuta vähän jotain toisenlaista sapuskaa iänikuisten perusruokien tilalle ja viikonloppuna siihen oli hyvin aikaa. Niinpä päädyin kaivamaan pakkasesta villisian paistia, jonka annoin sulaa muutaman tunnin ajan huoneenlämmössä ja leikkasin sen puolijäisenä passelin paksuisiksi siivuiksi.

Pakkaseen pitäisi muutenkin saada nyt lisätilaa, kummipoika oli onnistunut jo kertaalleen hirven kaadossa ja kauttakin on vielä jäljellä. Sehän tarkoittaa sitä, että tämän pakkaset on kohta jumissa, sillä poika on innokas metsästäjä. Sen perään täyttyy pojan oman äidin pakastin ja kas, kummitäti on jonossa kolmantena. Nam!

Siivujen päälle pyöräytin perussupermaustettani eli Santa Maria Pepper with roasted Garlicia ja tottakai lisäksi vielä merisuolaa myllystä. Lihat sai imeä makuja sen aikaa kun touhusin focaccia-taikinan nousemaan, tällä kertaa ohjeeksi päätyi useamman eri sivuston ohjeiden yhdistelmä.

Ihan perusohjehan on aineiden osalta seuraava:

1 pss kuivahiivaa

3,5 dl vettä

7 dl vehnäjauhoja

2 tl merisuolaa

0,5 dl oliiviöljyä

Jutun juoni on vaivaamisessa ja oliiviöljyssä. Taikina pitää jättää suht ”veteläksi” ja antaa sen nousta kaikessa rauhassa liinan alla, itse annan taikinan kohota jopa pari tuntia. Uunivuokaan reippaasti oliiviöljyä, taikina päälle, levitys käsin ja uudelleen liina päälle. Kun taikina on noussut uudemman kerran uunivuossa painellaan siihen sormin reikiä, mihin tuupitaan tahdotut lisukkeet.

Päälle vielä oliiviöljyä, lisää suolaa myllystä ja leipä paistumaan 225 asteeseen, kunnes se on kauniin värinen. Yleensä paistoaika on 20-25 minuutin luokkaa.

Focaccia-taikinan noustessa otin ja paistoin pikaisesti lihoihin pinnan ja lisäsin pannulle vielä sipulia, valkosipulia ja kas, vettä sekä smetanaa. Lopuksi nakkasin joukkoon jauhettua inkivääriä ja sehän muuten sopi kuin nenä päähän.

Soosi sai hautua parin-kolmen tunnin alla miedolla lämmöllä, sillä aikaa pyörittelin focaccian uudelleen nousemaan uunivuokaan. Valitettavasti torpassa ei ollut rosmariinia tuoreena, mutta mikäs. Sipulikuutioita, fetaa ja puolitettuja kirsikkatomaatteja päälle ja siinähän se.

Oli muuten ihan älyttömän oivallinen ateria! Nuorin poika evästeli kastikkeen riisin kera, kolmonenkin tuli kaverinsa kanssa syömään ja me tyydyimme heidän kanssaan ihan vain siihen focacciaan ja soosiin.

Peruspuuhailua

/ Irmeli / Jätä kommentti

Pientä edistystä tapahtunut villisten osastolla, mutta aika tuppasi menemään enemmänkin villasukkien silmukoinnissa. On se vaan hitokseen aikaa vievää hommaa. Neljä tuntia ja mitä hiivattia. Vasta toisen sukan varressa on leijona ja kehykset, pohjaväri ja kirjainten väri vielä puuttuu. Olisi varmastikin ollut helpompaa ja nopeampaa toteuttaa ne Suomen liput, mutta mistä lie mieleen putkahti aiemmin tekemäni MM-Leijonat.

No tällä mennään. Josko tässä jossain kohtaa saisi silmukoitua kumpaisenkin valmiiksi, jostain kumman syystä villisten kutominen houkuttaa enemmän. Kovasti olen mallaillut erivärisiä Dropsin lankoja villisten seuraksi, mutta näkee nyt saanko aikaiseksi ja teen vielä sen pitkän villapuseron itselleni.

Näihin pyöryköihin tuli kyllä itse jämähdettyä ja kiksauduttua niin, että pakkohan se oli taas 800 grammaa jauhelihaa pyöritellä pyöryköiksi. Tomaattiliemessä kypsentäminen on ehkä paras juttu ikinä, pyörykät pysyy ihanan pehmeinä ja maut ovat taivaalliset. Ihan vain ulkonäön vuoksi otin lautaselle lisäksi vähän pastaa.

Hieman ihmetystä päivään aiheutti toki lintulauta. Lintuja näyttää olevan eväällä kokolailla saman verran kuin aiempina vuosinakin, mutta ruokaa tuntuu kuluvan enemmän. Miten se on mahdollista? Tuskin sitä selittää sekään, että aiemmin ruokailemassa kävi yksi orava, nyt olen pariin kertaan todistanut kahden oravan reviirikiistaa siemenautomaatin yläpuolella omenapuun oksilla. Kummallista.

Keskiviikon kotkotuksia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Välillä fiilistely on enemmän kuin paikallaan. Kuten sellaisina päivinä, jolloin töistä pääsee hyvissä ajoin ja fiilis kotiutuessa on loistava. Niin loistava, että kun alkaa keittiössä touhuamaan huomaa töistä hihaan tarttuneen hyvän mielen tarran päätyneen työtasolle perunakattilan viereen. Pakkohan moisen hyvän tuulen on jatkua perunoiden kuorinnan ja keittiön tasojen siivoilunkin ajan, jopa siinä määrin, että on pakko laitella kynttilä fiilistelyn määrää lisäämään.

Ruokakin osoittautuu ihan mahdottoman hyväksi, perunamuusi onnistuu nappiin eikä sille häviä pikaisesti kyhätty tomaattinen hirvipyörykkäsoosikaan. Onneksi niitä pyöryköitä tuli tehtyä reippaalla kädellä pakkaseenkin, muuten moiset pikaruokahommat pitäisi toteuttaa eineksistä, jotka toki ovat hyviä mutta eihän ne nyt hirvipyöryköitä voita millään!

Kylkeen on hyvä tuupata aamulla marketista mukaan tarttunutta hapankaalia, sitä ihan mahdottoman hyvää, joka on melkein yhtä hyvää kuin mummun tekemä, se mitä lapsena tuli lapattua joka ruoan kaverina ja välillä kun mummun silmä vältti, niin ihan vaan pelkältäänkin.

Eihän se marketin versio nyt tokikaan sitä mummun tekemää päihitä, mutta sitä nyt ei päihitä mikään. Edes itse sitä ei ole onnistunut tekemään, vaikka yrityksiä onkin ollut, sillä jokin siitä jää puuttumaan. Tietäisi vain mikä. Mummullahan ei ollut siihen mitään sen kummempaa reseptiä kirjoitettuna missään, mutta lapsuudesta muistan vallan hyvin valmistuksen.

Paljon kaalia raasteena, porkkanaa raasteena, merisuolaa, hapanleipäsiivuja, mustaherukan lehtiä ja niin. Ihan karsean paha käry, joka hallitsi mummun keittiön porstuaa vielä pitkään sen jälkeen kun varsinainen herkku oli jo valmistunut ja päätynyt pakastimeen pieniin pakastepusseihin. Yritetty on, eikä vain olla onnistuttu, joten on tyytyminen tähän liki yhtä hyvään malliin.

Ruokailun päälle on hyvä vetää happea eli juoda iltapäiväkahvit, tuijotella dokumenttia telkkarista ja heilutella pyöröpuikkoja. Villikset ehtii viittä vaille valmiiksi, vielä jää mietinnän alle pitäisikö vyötäröstä purkaa aloituskerros ja lisätä sinne vielä pari senttiä mittaa. Niinpä. Nähtäväksi jää.

Iltasella voi sitten epätoivoisesti yrittää pienentää sitä smoothiemääräänsä, se määrä kun tuli tavaksi kun poika oli vielä kotosalla. Poika kun joi myös iltapalansa lisukkeeksi lasillisen smoothieta ja nyt on tuntunut, että itse on pitänyt kiskoa sitä liki kaksin käsin aamupalana kun sitä vain tulee ihan älytön määrä sillä omalla vakiosatsilla. Melko lähelle oikeaa määrää osuttiin pienentämällä jogurtin määrää yhdellä ruokalusikallisella, kaurahiutalemäärää puolella desillä ja marjojen ja mehunkin määrää himppasen.

Tottahan sen päivän voi päättää sitten miettimällä että hittolainen hei! Se hemmetin lääkehoitotallenteen uudelleen katselu unohtui siinä fiilistelyn lomassa. Että joo. Toivottavasti mieleen jäi riittävästi juttuja tenttiä varten. No, onpahan jotain jännitettävää.

Säilöntäpuuhia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Lomakin päättyy aina ajallaan, niin nytkin. Keittelin vielä loman päätteeksi itselleni flunssakauden selättäjää (tai näin ainakin uskon) eli inkiväärishottia ja samalla kertaa tuli touhuttua pari kipollista pikkelöityjä punasipuleita.

Ne ovat muuten ihan käsittämättömän hyviä vähän kaiken lisukkeena! Ehkä nyt ei keittojen, mutta voileivälle, nam, ruoka-annoksen lisukkeeksi, nam, salaatissa, nam, ihan pelkältään, nam. Aivan huippuhyvä apuväline punasipuleiden ja noin yleensäkin sipuleiden siivutuksessa on mandoliini. Siis ei, ei se soitin vaan tämä:

Aivan mahdottoman huippuhan tämä on myös valkosipuliperunoita tehdessä, tai säilykekurkkuja tai no, kaikkea mitä pitää pilkkoa tai siivuttaa pieneksi. Eihän tämä nyt tietenkään toimi pehmeiden rehujen kanssa, mutta kaikki kova menee tuosta vaan pieneksi.

Pikkelöityjen sipuleiden ohje on muuten helppo, sipulit on toki pääasiassa, itse siivuttelin niitä n. 700 grammaa ja mausteliemeksi tein marttojen ohjeen mukaisen 1-2-3-liemen eli tässä tapauksessa näin:

1,5 dl etikkaa

3 dl sokeria

4,5 dl vettä

Kaikki liemiaineet kattilaan, kiehautus ja kippaus siivutettujen sipuleiden päälle. Ei ollut kovinkaan haastava homma se, ei. Seuraavalla sipuleiden tekokerralla voisi nakitella miehen sipuleiden kuorintapuuhiin, en ole tänäkään päivänä keksinyt miten ne kuorisi niin ettei vedet lentäisi silmistä. Sillä keinoa voisi samantien tehdä niitä vaikka useammankin purnukan, ne kun säilyy avaamattomina hyvinä jääkaapissa kuukausitolkulla ja varsin kiva lahjaideakin ne on.

Peruskotkotuksia

/ Irmeli / Jätä kommentti

Tiukkaa menoa ollut taas näin loman kunniaksi. Lupauduin hakemaan Bullet Plannereita vinon pinon tiedossa olevalle taiteelliselle ja luovalle Bujo-kurssille lomani aikana. Aika tyyriitähän nuo ovat, mutta niinhän se on aina kun keksitään joku uusi villitys; alussa järkevissä hinnoissa olevien juttujen hinnat ampaisee jossain kohtaa ylöspäin ja runsaasti. No, tulipa nyt kuitenkin haettua, kuten lupasinkin.

Ennätin siinä pyörähtää rautakaupassa jos toisessakin samalla reissulla, nyt on olkkarin johtohelvetille haettuna pintamatskut peittämistä varten, kovin vaan on vielä mietinnän alla toteutus mutta eiköhän se tässä vähitellen kirkastu mieleen miten se on järkevintä toteuttaa.

Perinteiseen tapaan olen jo ennättänyt miettiä, että olisiko se nyt kummoinen homma jos hieman siirtäisi verhotangon pidikkeiden paikkaa (viitisen senttiä riittäisi mainiosti), mutta vielä en ole uskaltanut asiaa ottaa puheeksi. Ihmettelen vain kovin, että mikä siinä on, että mies automaattisesti asentaa ne ikkunan pielien mukaiselle tasolle. Siis sivusuunnassa.

Enpä silloin kun niitä kiinniteltiin seinään ennättänyt hätiin kun mies niitä ruuvaili ja sehän kuulkaa ketuttaa. Itsestäni kun se viitisen senttiä ulommaksi ikkunan sivupielen ulkopuolelle olisi visuaalisesti verhoja asetellessa miljoona kertaa parempi ratkaisu kuin moinen jämptiys. No, katsellaan miten asia etenee.

Koska en vielä päässyt täyteen selvyyteen miten tämän peitekourujen asennuksen suoritan, niin päädyinkin imuroimaan. Varsinainen siivouspäivä siirtyi siis jälleen, silloin kun kaivetaan esiin myös lattiamoppi ja hinkutetaan lattiat kuntoon. Pakko myöntää, että jos joku on ilo niin olkkarin siivoilu nyt kun lattia on helppohoitoinen.

Nälkäkin siinä päivän mittaan ehti iskeä, ja vaikka lasagnea nyt vielä olikin jääkaapissa päädyin tekemään lasten suosikkiruokaa eli tonnikalapastaa. Ohjeen olen aikanaan saanut ex-anopiltani tilanteessa, jossa olen pähkäillyt mikä olisi suht nopeaa ja helppoa tehdä ja totta tosiaan, sitä tämä ruoka on.

Ja hei! Villiksetkin valmistui! Tosin silotuskäsittely on vielä hoitamatta ja kuminauhankin niihin aion vyötärölle hankkia, sittenhän voikin kiskoa ne jalassa sillä ai ettien että! Ne on pehmeät ja lämpimät! Seuraava projekti puikoilla tuli jo aloiteltua, tokihan niillä keikkuu tällä hetkellä myös paksumman langan villikset eli Viking Garnin Alpaca Storm-langat pääsevät näyttämään myöskin lämpöään.

PS. vaikuttaa siltä, että lomapuuhiksi suunnitellut sivuverhojen päärmäilyt siirtyvät edelleen hamaan tulevaisuuteen…