Jatkuvaa ruokailua

Yleensähän teemme matkamme omatoimityyppisesti, eli varaan lennot ja hotellit omin päin. Tämä taisi olla kolmas pakettimatkamme, joka on toki järjestelyjen osalta helppoa, mutta ehkä siitä jotain jää silti pois. Tällä kertaa otimme vieläpä All-inclusiven, aiemmilla matkoilla olemme ottaneet lähes aina vain aamupalan kylkeen, Kanarialla meillä oli puolihoito eli aamupala ja illallinen sisältyi matkaan.

Olen melko varma, että ihan hetkeen emme tee pakettimatkoja emmekä todellakaan ota All-inclusivea sillä ainakin itselle tulee sellainen olo, että pakkohan se on siellä hotellilla syödä. Paikallisissa paikoissa ei tule käytyä ja koska kyseiseen pakettiin kuuluu sekä se aamupala, lounas että illallinen ja lisukkeeksi on lykätty vielä hotellin snackbarin vapaa käytö niin arvaahan sen.

Tuntui, että jatkuvasti oli aika syödä jotain. Koska Teiden retkipäivänä olimme varanneet aikaisen aamupalan, joka sitä kautta oli myös suht kevyt emmekä ennättäneet lounaalle, niin kappas. Jopa se snackbar olikin mainio paikka! Ihan itse sai rakennella mieleistään snackia ja olihan ne hyviä!

Muutenkin tuntui, että syötyä tuli ihan ylettömiä määriä, jopa niin että välillä ei ehtinyt nälkäkään tulla ennen kuin oli aika siirtyä jälleen ruokien pariin. Pakettiin kuului myös kahvikulman käyttö, ja tietysti tietyt viinit, oluet ja paukut. Niitä ei tosin tullut juurikaan hyödynnettyä, koska olihan se nyt mukavampi käydä liikkumisen lomassa jossain paikallisessa baarissa tai ravintolassa.

Välillä yritin lounaalla syödä kevyemmin ja vähemmän ja mikäs. Ei sekään huono ratkaisu ollut, kummasti jaksoi sen jälkeen touhottaa illalliseen asti ilman pienintäkään nälän tunnetta ja ennen kaikkea ei iskenyt se väsymys, mikä usein tulee jos ja kun syö liikaa. Miehellä annoskokojen pienentäminen ei sitten ihan pelittänytkään, joka aivaten ainoalla kerralla kun oli tarjolla jotain mitä ei ollut vielä tullut maistettua.

Viimeisenä iltana kävimme ennen illallista vielä tutustumassa ”kylän” toiseen reunaan, missä emme olleet vielä käyneet ja poikkesimme aivan mahdottoman upean näköiselle terassille ottamaan yhdet. Aikeissa oli ottaa paikallinen mojito, se kun oli vielä kokeilematta, mutta tarjoilija kehoitti kokeilemaan negriittaa ja herttinen sentään.

Olipahan juoma! Itselle tuli juomasta mieleen jumalan käsi, jo ”lasi”, johon se oli rakennettu painoi ihan älyttömän paljon. Ideana oli ottaa ensin makua palaneesta sitruunarenkaasta, oletan siinä olleen sokeria, ja sen jälkeen imaista juomaa. Hyväähän se oli!

Säilöntäpuuhia

Lomakin päättyy aina ajallaan, niin nytkin. Keittelin vielä loman päätteeksi itselleni flunssakauden selättäjää (tai näin ainakin uskon) eli inkiväärishottia ja samalla kertaa tuli touhuttua pari kipollista pikkelöityjä punasipuleita.

Ne ovat muuten ihan käsittämättömän hyviä vähän kaiken lisukkeena! Ehkä nyt ei keittojen, mutta voileivälle, nam, ruoka-annoksen lisukkeeksi, nam, salaatissa, nam, ihan pelkältään, nam. Aivan huippuhyvä apuväline punasipuleiden ja noin yleensäkin sipuleiden siivutuksessa on mandoliini. Siis ei, ei se soitin vaan tämä:

Aivan mahdottoman huippuhan tämä on myös valkosipuliperunoita tehdessä, tai säilykekurkkuja tai no, kaikkea mitä pitää pilkkoa tai siivuttaa pieneksi. Eihän tämä nyt tietenkään toimi pehmeiden rehujen kanssa, mutta kaikki kova menee tuosta vaan pieneksi.

Pikkelöityjen sipuleiden ohje on muuten helppo, sipulit on toki pääasiassa, itse siivuttelin niitä n. 700 grammaa ja mausteliemeksi tein marttojen ohjeen mukaisen 1-2-3-liemen eli tässä tapauksessa näin:

1,5 dl etikkaa

3 dl sokeria

4,5 dl vettä

Kaikki liemiaineet kattilaan, kiehautus ja kippaus siivutettujen sipuleiden päälle. Ei ollut kovinkaan haastava homma se, ei. Seuraavalla sipuleiden tekokerralla voisi nakitella miehen sipuleiden kuorintapuuhiin, en ole tänäkään päivänä keksinyt miten ne kuorisi niin ettei vedet lentäisi silmistä. Sillä keinoa voisi samantien tehdä niitä vaikka useammankin purnukan, ne kun säilyy avaamattomina hyvinä jääkaapissa kuukausitolkulla ja varsin kiva lahjaideakin ne on.

Syyssatoa pulloihin

Tarkoitushan oli keitellä vähän reilummalla kädellä omenamehuja talveksi pakkaseen, mutta kappas. Ukko-pirulainen oli ottanut ja ajanut nurmikon ja siinä samalla erinäisen määrän omenoita vapaapäivänsä kunniaksi. Huoks!

Lopulta keittelinkin vaan reilun maijallisen omenamehua ja tällä kertaa lisäsin omenoiden kaveriksi vadelmaa. Toimii! Nämä mehut päätyivät pakkaseen aiemmin keiteltyjen herukka- ja karviaismehujen kaveriksi, sieltä niitä verottaa pitkin vuotta omien lasten lisäksi yksi varalapsonen.

Inkiväärishotti

Näistä se lähtee

Viimeiset pari vuotta inkiväärishotti on kuulunut jokaiseen aamuuni. Valmistan aina suunnilleen viikon-puolentoista määrän kerralla jääkaappiin ja nappaan sieltä aamuisin suunnilleen desin satsin. Huom, suositeltu määrä on shottilasillinen mutta tälle tulee ahneeksi.

En osaa sanoa, onko se nimenomaan tämän shotin ansiota, mutta eipä ole paljon lenssut iskeneet ja ihan mahtavinta on se, että jäätävät jalkasärkykohtauksetkin on kadonneet.

Tästä se lähtee

Inkivääriä n. 150-200g pala

1-2 sitruunaa

n. 1-2 dl hunajaa

n. litra kiehautettua vettä

Raasta inkivääri hienoksi, laita kulhoon ja kaada päälle n. litra kiehautettua vettä. Anna hautua parikymmentä minuuttia.

Purista sitruunan mehu toiseen kulhoon, lisää joukkoon hunaja. Lisää haudutettu inkiväärivesi siivilän kautta ja sekoittele, niin että hunaja sulaa. Tarkista maku, lisää tarvittaessa hunajaa.

Halutessasi voit myös jättää inkiväärin kuorimatta ennen raastamista, itse en moista välitä tehdä sillä inkiväärihaude siivilöidään ennen sitruunan ja hunajan lisäämistä.

Juoman kuuluu olla ytyä, ensimmäisen viikon parin ajan itselle kihosi vedet silmiin kun otin snapsin aamuisin. Shotin voi nauttia myös mehun tai veden kanssa, itse juon sellaisenaan. Nykyään juomaan on jo niin tottunut, että ei aiheuta irvistystäkään ja ytykkä maku suustakin katoaa nopeasti snapsin jälkeen.

Juoma säilyy jääkaapissa pari viikkoa hyvänä, joten sitä voi valmistaa kerralla isomman annoksen.

Varsinaiset shotit